Kotimaa-lehden julkaisupäällikkö Olli Seppälä kirjoitti 1.3. ilmestyneessä Kotimaa24-palstan kommentissaan, että tulevassa Espoon hiippakunnan piispanvaalissa miehillä on väistämisvelvollisuus. Seuraavana päivänä häntä peesasi Kirkkoja Kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki, joka omassa kommentissaan totesi, että ”aika kovaa pokkaa vaaditaan tulevissa piispanvaaleissa miehiltä, jotka julkeavat asettua ehdolle. Oulussa näitä pokerinaamoja on jo kolme”.
Jos tämän viestin haluaa lukea niin, että siinä nämä kirkollisen median ammattilaiset haluavat muistuttaa naisjohtajien kipeästä puutteesta kirkossamme, niin heidän huolensa on luonnollisesti ymmärrettävä ja aiheellinen. Kirkossamme noin puolet papeista on naisia, joten tältä osin tasa-arvo on hyvin toteutunut, mutta johtotehtävissä heitä on liian vähän. Tässä on syytä kysyä miksi.
Ennen kuin kiirehdimme vastaamaan katsotaanpa tosiasioita. Kirkolliseen johtamiskoulutukseen on viime vuosiin saakka hakeutunut enemmän miehiä kuin naisia, vaikka tilanne on tältäkin osin ilahduttavasti tasaantumassa. Kirkkoherran virasta on kiinnostunut 39% naisista, miehistä yli puolet. Jostain syystä kuitenkin käy myös niin, että johtamiskoulutuksen saaneet naiset eivät kuitenkaan hakeudu kaikkiin johtamistehtäviin yhtä innokkaasti kuin miehet. Poikkeuksiakin on, mutta sääntö lienee edellä kuvatun kaltainen (kirkkoneuvos Kimmo Kääriäisen eri tutkimuksiin perustuva esitys v. 2015)
Toinen tosiasia vaaleilla tehtyihin virkavalintoihin liittyy seurakuntalaisten äänestyskäyttäytymiseen. Ihmisiä ei voida painostaa äänestämään sukupuoli edellä. Miksi? Koska äänestäjät ovat fiksuja eivätkä ole manipuloitavissa. Johtajuudessa, kuten pappeudessakaan, ei kysytä enää sukupuolta, vaan pätevyyttä ja soveltuvuutta.
Vaikka Seppälän ja Heinimäen kommenteissa on nähtävissä huoli naisten epäsuhdasta kirkollisessa johtamisessa, heidän tapansa esittää tasa-arvo asia siten, että he syyllistävät miehet, on epäasiallista. Se on suorastaan syrjivää ja erittäin julkeaa.
Eikä se ole myöskään kunniakasta heidän kirjoituksistaan (tahattomasti?) välittyvälle naiskuvalle: miesten pitää väistää, jotta naiset saavat vihdoin mahdollisuuden. Mitä tämä kertoo näiden julkeiden miesten naiskuvasta? Senkö, että nainen ei pärjää avoimessa ja reilussa kilpailussa miesten kanssa? Senkö vuoksi naiset ovat erityisjärjestelyjen tarpeessa ja patriarkaatin tehtävä (median kautta) on ottaa tämä ”heikomman astian” suojelun tarve huomioon?
Pitäisikö tällaisesta naisia holhoavasta ja miehiä syrjivästä asenteesta kirkollisessa mediassa huolestua? Pitäisi.
Samalla ilmoitan, etten ole käytettävissä missään piispanvaalissa, mutta mielelläni olen tukemassa piispaksi naista, jonka edessä yksikään mies tai nainen ei ole velvollinen väistämään ja joka tuntee hyvin paikallisseurakuntien todellisuuden sekä haluaa lähestyä hiippakuntansa ihmisiä Kristuksen evankeliumi eikä sukupuoli edellä.
Entäpä jos lähestyy sekä evankeliumi että sukupuoli edellä? 🙂
Kiitos kommentista, Topi. Kukaan meistä ei tietenkään ole sukupuoleton (joku voi toki olla ”muunsukupuolinen”), joten evankeliumi välittyy aina myös sukupuolen kautta.
Mutta – kuten varmaan itsekin ymmärsit – kyse ei ole siitä, onko meissä joku sukupuoli läsnä, vaan kyse on siitä, onko piispan tehtävän hoidossa ensisijaista sukupuoli vai se, mitä ja ketä hän virkansa myötä edustaa.
Kun olemme juuri kuluvalla viikolla muistaneet yhteisen viran 30-vuotista taivalta, siinä on korostettu, ettei meillä ole erikseen nais- tai miespappeja. On vain pappeja.
Pitääkö meillä kuitenkin olla erikseen mies- ja naispiispoja? Millaista virkateologiaa tällainen ajattelu edustaa? Varsinkin jos tarvitsee erikseen korostaa, että miehillä on piispan virkahaussa nyt väistämisvelvollisuus.
Se tuskin on mahdollista, sillä ”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.”
Jouni, Kiitos vastauskommentistasi. Oma kommenttini oli puolihumoristinen ja siinä oli pointtina se, että jokainen toimii myös sukupuolensa kautta eli naisena tai miehenä eikä siinä ole mitään ongelmallista.
Salme: Entäs se paastonaika? ?
En koko tässä keskustelussa naisten oikeuksista ymmärrä ollenkaan, eikö kukaan enää luota Jumalan johdatukseen ja siihen,että kun annamme tiemme Hänen haltuunsa, Hän sitten avaa meille tien ja nostaa meidät sinne, minne kuulumme. Tämä ei koske vain naisia, vaan kaikkia muitakin, jotka tahtovat palvella Jumalaa. Niin kauan kuin krampinomaisesti pidämme kiinni omista ”oikeuksitamme” on Jumalan vaikeaa auttaa meitä ja antaa omastaan. Vasta kun nisunjyvä putoaa maahan ja kuolee(myös omille oikeuksilleen) voi Jumala antaa sen kautta todellista hengellistä hedelmää. Tämä on aivan eri luokan asia kuin se, että väsyksiin asti penättyämme oikeuksiamme saamme lopulta ”toteuttaa itseämme” tms. Minulle tulee tästä touhusta vaikutelma, ettei edes ymmärretä yksinkertaisimpia hengellisen elämän ja kasvun mekanismeja. Miehillä ja naisilla on sama perintöosa Kristuksessa, ja tämä on meidän kaikkien hengellinen pääoma. Niin kauan kuin yritämme korvata sen jollain omalla ”oikeuksiimme” perustuvalla aikaansaanoksellamme olemme vikateillä. Siis, jos jollain on oikeasti hyvä sydän, ei kukaan voi estää häntä kantamasta hengellistä hedelmää.
Hyvä blogi. ” ….. miesten pitää väistää, jotta naiset saavat vihdoin mahdollisuuden. Mitä tämä kertoo näiden julkeiden miesten naiskuvasta? Senkö, että nainen ei pärjää avoimessa ja reilussa kilpailussa miesten kanssa? Senkö vuoksi naiset ovat erityisjärjestelyjen tarpeessa ja patriarkaatin tehtävä (median kautta) on ottaa tämä ”heikomman astian” suojelun tarve huomioon?”
No tämä minua aiheessa ärsyttää. Ovatko naiset muka niin surkeita, että tarvitsevat jotain erityisjärjestelyjä päästäkseen urallaan etenemään? Koskeeko tämä nyt ehkä vain kirkkoa? Onhan meillä ollut nainen presidenttinä ja piispana. Jatkossa varmasti myös. Huippunaisia on merkittävissä viroissa ja yrityksissä parhaillaankin. Mistä ihmeestä nyt tällainen kumma miesten väistövelvollisuus?
Tämä oli uutta meikäläiselle. ”Kirkkoherran virasta on kiinnostunut 39% naisista, miehistä yli puolet. Jostain syystä kuitenkin käy myös niin, että johtamiskoulutuksen saaneet naiset eivät kuitenkaan hakeudu kaikkiin johtamistehtäviin yhtä innokkaasti kuin miehet. ”
No mitä sitten ihmettelemään ettei ura etene, jos naiset eivät tehtäviin hakeudu!
Meillä Joensuussa on tilanne tätä nykyä semmoinen, että kuudesta kirkkoherrasta kolme on naisia ja kolme miehiä. Olemmeko siis tasa-arvon edelläkävijöitä? Jonkun mielestä ehkä olemmekin, mutta eiköhän jokainen kirkoherra ole virkaansa tullut siksi, että valitsijat ovat parhaan ehdokkaan kussakin tapauksessa valinneet ilman mitään kiintiöpaineita.
Vai että syyllistävää, epäasiallista, julkeaa. Ja vielä syrjivää. Ei kai sentään? Käsittääkseni pohdin ääneen syntynyttä pattitilannetta, ja esitin yhden ratkaisun – ehkä hieman kärjistäen, se myönnettäköön. Mutta kivulias älähdys, joka ko. kirjoituksesta on noussut, kertonee että… Niin mitä?
Espoon vaaleihin tulee varmasti monenlaisia piispaehdokkaita. Ehkä pelkkiä naisia tai pelkkiä miehiä. Toivottavasti kumpiakin. Ja äänioikeutetut toimivat parhaan ymmärryksensä mukaan sekä omaa paikallista etuaan että kokonaisuuden etua ajatellen. Äänioikeutettujen velvollisuus on myös kuulla kirkon jäsenten yleisempää toivetta.
Koska kyse on välillisestä vaalista, se on eräänlainen työpaikkahaastattelu. Siinä ehdokkaat ja heidän taustajoukkonsa joutuvat miettimään vallitsevaa tilannetta ja myös muita ehdokkaita. Kannattaako lähteä mukaan ja millä ehdoilla? Onko juuri nyt minunkaltaiseni ehdokkaan hetki? Mitä valitsijat hakevat? Edustanko jotain, jota ei nyt haeta? Onko taustani kunnossa? Olenko liian liberaali? Olenko liian konservatiivi? Olenko liian keskellä? Olenko oikean ikäinen? Onko sukupuolella väliä?
Olli ”Käsittääkseni pohdin ääneen syntynyttä pattitilannetta, ja esitin yhden ratkaisun – ehkä hieman kärjistäen, se myönnettäköön.”
Kiitän vilpittömästi kärjistyksestäsi. Tunnistin kyllä tyylilajin, mutta siitä huolimatta tai juuri siksi se toimi pontimena syiden pohtimiselle. Muutkin tilastot kuin kiinnostus kirkkoherran tehtävästä viittaavat nimittäin samaan suuntaan eli naisten aliedustukseen.
Kerron toisenlaisen vision: Heti kun johonkin hiippakuntaan saadaan hiippakuntadekaaniksi pappisnainen, jolla on samanlainen ohjattaviensa opintojen eteenpäin puskemisen karisma kuin Lapin yliopiston kasvatuspsykologian professori Kaarina Määtällä, kirkkoon saadaan runsaasti uusia päteviä pappeja meritoitumaan kirkon vaativimpiin teologin tehtäviin.
Olli Seppälä: ”Äänioikeutettujen velvollisuus on myös kuulla kirkon jäsenten yleisempää toivetta.”
Mistä tämän ”yleisemmän toiveen” saa selville? Kuinka luotettavasti tämä otos ”yleisemmästä toiveesta” on tehty? Vai onko kyseessä ns. mutu-otanta?
Ymmärrän harmistuksesi, Olli, kun menit harkitsemattomia lausumaan. Varmaan sinulla ymmärtäjiäkin on, kuten olemme huomanneet.
Onko mielestäsi asiallista tasa-arvoon vedoten esittää, että miehet ovat Espoon vaalissa väistämisvelvollisia? Missä kaikessa muussa miehet ovat väistämisvelvollisia kirkollisia virkoja täytettäessä? Kunnes saadaan seurakuntalaiset äänestämään myös päteviä naisia?
Se, mitä yllä lisäksi esität ”työpaikkahaastatteluna” tuo mieleeni 1970- ja 1980-lukujen suomettumisajat, jolloin ns. ”yleiset syyt” riittivät suomalaiseen itsesensuuriin – ja jos joku e tajunnut, mistä oli kyse, niin kyllä ”Siperia” (lue: Kekkonen) opetti.
Positiivinen syrjintä on kuitenkin syrjintää. Harmillista, että esitit asiasi tällä tavalla. Mutta sattuuhan sitä itse kullekin..
Jouni T., en lausunut harkitsemattomia, kärjistettyjä kylläkin. Käsite ”väistämisvelvollisuus” on herättänyt närää, minkä osasin aavistaa. Samalla se tiivistää ongelman. Jotain tarttis tehdä, mutta miten?
Vaalit ovat suljetut. Ehdokkaat tulevat varsin rajallisesta joukosta . He ja äänestäjät ovat valikoitunutta, kirkollisesti trimmattua väkeä, jotka pitävät silmällä joka tapauksessa erilaisia hengellisiä painotuksia ja teologisia kalkulaatioita. Enemmän piisapanvaalit ovat rekrytointitilanne kuin demokratian juhla.
Kaikissa työpaikkahauissa on jossain määrin kyse myös sopivuudesta – siihen vaikuttavat monet seikat. Yleensä valinnan taustalla on niin sanottu kokonaisarvio. Vaalirekryissä valikoituneet äänestäjät tekevät tätä kokonaisarviota.
Piispanvaali on aina(kin nykyisin) osa kirkon julkisuuskuvan rakentamista. Myös vaalin lopputulos on sitä.
Siitä olen samaa mieltä, että positiivinen syrjintä on kinkkinen juttu. Joskus muutos tulee vain sen kautta.
Olisiko nyt syytä kiinnittää huomiota siihen, miksi naiset eivät hakeudu kirkossa vaativampiin tehtäviin? Ajattelen, että syitä löytyy jostain muualta kuin liberaali-konservatiiviakselilta.
Miten tehtävien vaativuus mitataan? Omalla alallni tunnetaan hokema: Jotka eivät osaa, opettavat ja jotka eivät osaa opettaa, hallinnoivat. Ehkä niinkin voi asian nähdä, että naiset jaksavat tehdä kirkossa niitä vvativia tehtäviä eivätkä hakeudu niistä vähemmän vaativiin johtoasemiin.
Salmen kysymys on hyvä, koska eihän enää ole varsinaista estettä naisten hake mitä tahansa kirkon virkaa? Siis ”tasa-arvo” on jo saavutettu. Sittenhän kaikki on naisista itsestä kiinni.
Minun seurakunnassa oli Suomen ensimmäinen naiskirkkoherra. Eri syistä hänelle tuli alkoholiongelma ja avioero. Häntä siis uusi asema ei tehnyt onnelliseksi. Nyt hänen annetaan eläkeläisenä pitää hatha-joogakursseja seurakuntasalilla muillekin ”kuntoutujille”.
Tästä opin ainakin sen, että pelkästään siksi, että on nainen, ei kannata hakeutua kirkkoherraksi, vaikka se olisi mahdollistakin. Kyllä jokaisella Herran palvelijalla on itsellä velvollisuus koetella, mikä on oman kutsumuksen ja lahjojen mukainen tehtävä ja asema. Useimmilla naisillahan onneksi kutsumus ei kariudu näin surkeasti, mutta se vaara on aina kun lähdetään sotkeuteumaan johonkin ilman, että Jumala nostaa oikeaan iakaan oikealle paikalle. Sama vaara on tietysti miehilläkin.
Hämäläinen: ”Suomen ensimmäinen naiskirkkoherra. Eri syistä hänelle tuli alkoholiongelma ja avioero.”
Joo ja täällä meillä päin taas yksi mieskirkkoherra hakkasi vaimonsa sairaalakuntoon ja sai linnatuomion – nykyisin entinen kirkkoherra.
Hämäläinen: ” Tästä opin ainakin sen, että pelkästään siksi, että on nainen, ei kannata hakeutua kirkkoherraksi”
Ehkä ei, mutta piispaksi kyllä.
Piispaksi valitaan toivottavasti siihen paras Jeesuksen mahdollisimman todenperäiseen sanomaan uskova ihminen. Meillä pitää olla piispoja, pappeja, ei nais tai mies piispoja, pappeja.
Keskustelun perustana on ajanlaskumme ensimmäisten vuosisatojen sanoma naisten asemasta joka sitten eräällä tavalla vahvistui Nikeassa 325. Vuonna 1977 Paavi Paavali ” Herramme on mies ” kun oli kysymys naisen asemasta kirkon palveluksessa. Luterilainen kirkkomme otti askeleen eteenpäin meidän ihmisten tasa-arvoisuudesta 1988 noin 2000 vuotta Jeesuksen sanoman jälkeen.
Kirkon oppi on mitä se on ja se ei ymmärrä tieteen, tutkijoiden, realistisia tuloksia esim, Johanneksen evankeliumi.
Olli Seppälän esittämällä tavalla valituksi tulleella ”säälipiispalla”/”kiintiöpiispalla” taitaisi arvovalta olla aika vähäinen.
Kiitoksia hyvästä kirjoituksesta Jouni.
Ilmoituksesi ettet ole käytettävissä ”missään piispanvaalissa”, on toki jonkinasteinen pettymys. En tiedä, onko sinua tehtävään jo suoraan kysytty, mutta tiettävästi sinulla olisi ollut siihen jonkinmoinen kannatus.
Minunkin mielestäni Jouni olisi ”piispa-ainesta”, suoraselkäinen, kirkon opin tunteva, sujuvasanainen, kykenevä johtamaan, omakohtaisessa uskossa, ei liian vanha, tuntee jo hiippakunnan toimintaa jne.
Mutta vain hän itse voi tietää, onko hänellä kutsumus tehtävään.
Silloin kun Tapio Luoma valittiin Espoon piispaksi, kutsuttiin eräällä Facebook-palstalla Jouni Turtiaista ”tulevaisuuden nimeksi”. Arvio ei tullut suinkaan kannattajan näppäimiltä, vaan ihan arkkiliberaalin taholta. Minun piti tuottaa pettymys ja todeta, että Turtiainen on Luomaa viisi vuotta vanhempi.
Jouni voitaisiin valita ja vihkiä suoraan emeritus-piispaksi. Se on paljon helpompi ja hauskempi hommakin.
Jouni Turtiainen ja Toivo Loikkanen,
Kirkkoherra Turtiainen ottaa blogissaan kielteisen kannan sukupuolen perusteella määrättäviin kiintiöihin, kun täytetään kirkon virkoja. Ymmärrän Jounin näkökulman, koska hän näkee piispan virkojen täytön johtavana kriteerinä evankeliumin asian, eikä sukupuoliasian. Näinhän sen pitäisi mennä, jos kirkko on sanomakeskeinen toimija!
Tähän Toivo Loikkanen kuitenkin huomioi aika osuvasti, – että miksei molempi parempi?
Minun nähdäkseni kummallakin miehellä on teoriassa varsin hyvä pointtinsa vääntää tällä tavalla kättä. – Mutta mielestäni vain teoriassa…
Käytännössä kumpikin joudutte näkemyksissänne vaikeuksiin. Jounin ongelmaksi muodostuvat realiteetit, jotka puhuvat naispappien ”evankelisuutta” vastaan. Ensimmäinen realiteetti nousee Raamatun sanasta. Pastorin virka on muuttumattoman evankeliumin julistajan eli sananpalvelijan virka. Raamattu ei käsittääkseni tunne mallia, jossa missään evankeliumin asiaan liittyvässä opinkohdassa voisi tehdä muutoksia. – Toinen realiteetti nousee tästä seuraavassa todellisuudesta.
Paimenviran avaaminen naisille näkyy jo esim. siinä muutoksessa, että jopa puolet naispastoreista horjuu tutkimusten mukaan Jeesuksen neitseellisen sikiämisen tunnustamisen äärellä,asian, joka on suoraan evankeliumia koskettava kristologinen uskonkappale. – Kun muuttumatonta evankeliumin virkaa lähdettiin muuttamaan, saatiin näin nopeasti (vain 30 vuotta) käytännön hedelmänä evankeliumin asiaa radikaalisti vahingoittava muutos.
Toivo joutuu edellä mainittujen realiteettien kanssa samaan liemeen kuin Jouni, mutta vielä syvemmälle. – Jounin kohdalla miespappien (tutkimusten mukaan) hieman vahvempi sitoutuminen kirkkonsa uskontunnustukseen ja etiikkaan suojelee sentään käytännössä vielä hieman. Toivon kannattamat sukupuolikiintiöt juoksuttavat käytännössä em. tunnustusteologiset ongelmat (ilman kiintöitä tapahtuvaan kehitykseen verrattuna) nopeammin ja räikeämmin pintaan.
Nyt kysyn:
Vaikka, ette olekaan naispappeuden kannattajina varmaan samaa mieltä tämän kommenttini virkateologisesta linjasta, myönnättekö minun osuvan käytännön tasolla oikeaan?
Niin, en todellakaan jaa virkateologista näkemystäsi, vaikka ymmärrän sen perusteet. Se, mitä en täysin ymmärrä, on nämä ”tutkimusten mukaan” tehdyt ja mutkat suoriksi vetävät johtopäätöksesi pappisnaisten suhtautumisesta uskontunnustukseen. Empiirinen eli käytännön tason kokemukseni pappisnaisten suhteesta uskontunnustukseen on aivan toisenlainen: pappisnaiset ovat erittäin sitoutuneita kirkon uskoon.
En ole havainnut tässä asiassa sukupuolisidonnaisuutta. Et siis mielestäni osu (tässäkään) oikeaan. Pidän väitettäsi yhtä julkeana ja ”mutuun” perustuvana kuin Seppälän ja Heinimäen esitystä miesten väistämisvelvollisuudesta.
Molempien näkemysten taustalla näyttäisi vaikuttavan sukupuolittunut käsitys virasta. Sinulla se on tietysti ns. perinteinen virkakäsitys, Seppälän ja Heinimäen kohdalla ylikorostunut ja miesten historiallisesta ylivallasta johtuva syyllisyys, mikä saa heidät (positiivisesti) syrjimään miehiä ja suosimaan naisia kirkon virkoihin, erityisesti johtotehtäviin.
Mutta tämä on tietysti vain valistunut arvaus.. Toisaalta, mielipidettähän tässä kysyitkin.
Manu hyvä, vastaan lyhyesti: Kirjoitat siitä, mikä näkemykseni on ja mm. siitä, että esitän ”sukupuolikiintiöitä”. Totean tähän ystävällisesti: Et ehkä sittenkään tunne näkemystäni tai näkemyksiäni kuten selität niitä tuntevasi. Tuossa kohtaa varmaan luit oikein, että kirjoitin siitä, kuinka myös miehinä menemme ”sukupuoli edellä”. On myös melkoista mutkien oikomista ja minusta myös väärä tulkinta, että kirjoitat ”tunnusteologiset ongelmat” pappisnaisten tuomaksi harhaksi tai ongelmaksi. Meillä on yksi virka ja siinä naisia ja miehiä. Itse pidän tunnustustamme tärkeänä ja myös paimenvirkaa (piispat), jotka paimentavat tunnustuksessa pysymistä.
Jouni Turtiainen,
Tutkimus/kysely, johon viittaan tehtiin Radio Dei ja kirkon tutkimuskeskuksen toimesta 2013 ja siitä uutisoi mm. Seurakuntalainen Kai Kortelaisen toimesta:
https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vain-joka-toinen-naispappi-uskoo-jeesuksen-syntyneen-neitseesta/
Näissä havainnoissa ja niiden analysoinnissa mukana oli ymmärtääkseni myös Kirkon tutkimuskeskuksenjohtaja Hanna Salomäki, jota pidetään käsittääkseni varsin luotettavana analyytikkona…
Ajattelen myös niin, että mikäli em. kyselytutkimus olisi mennyt raskaasti metsään, olisin olettanut varsin suuren naispappien ja naisteologien joukon ilmaisseen siitä eriävän mielipiteensä. – Ainakaan minun korviini ei ole sellaista kantautunut. – Teen siitä sen johtopäätöksen, että tämän em. uskontunnustuksen keskeisen kohdan äärellä em. tilasto kertoo omaa karua kieltään.
Tietenkin kirkon uskoon sitoutumiseen tarkastelu edellyttää paljon laajemman uskontunnustukseen liittyvän teemaston tarkastelua, jos halutaan määritellä kokonaisvaltaisesti eroja mies- ja naispappien sitoutumisesta kristillisen kirkon uskoon.
Kysymys Jeesuksen neitseellisestä sikiämisestä on kuitenkin kriittinen kysymys siinä mielessä, että jokainen tämän uskonkappaleen torjuja on klassisesta apostolisesta traditioperspektiivistä katsoen kristinuskon ulkopuolella jo tämän yhden kriteerin perusteella. – Tällä logiikalla tarkastellen ainakin ne pastorit/piispat, jotka toimivat tästä epäuskon asemasta käsin kirkon viroissa, murentavat ko. kirkon edellytyksiä olla evankelinen kirkko.
Toivo,
Olen pahoillani, mutta en oikein päässyt kärryille viestisi ajatuksesta. – Yritin vain kysyä, että oletko samaa mieltä seuraavasta:
Mikäli on olemassa joukko pastoreita, jotka eivät tunnusta Jeesuksen neitseellistä sikiämistä, tämän joukon suuruus vaikuttaa siihen, miten paljon tämä ko. näkemys leviää ko. kirkossa. – Jos naisia on tässä joukossa enemmän, tämä ilmiö leviää heidän vaikutuksestaan todennäköisesti voimakkaammin…
En kysy vaikeaampaa, vaan sitä myönnätkö tämän?
Manu, en myönnä koska en tunnista tuota – en ainakaan sellaisena kuin sen esität. Eli esität että pappisnaisten kautta joku kirkon opin kannalta huono asia olisi levinnyt.
Toivo,
En valitettavasti vieläkään saanut vastausta siihen, mitä et tunnista…
a) sitäkö, että siteraamani tutkimus on faktaa?
b) vai sitäkö, että Jeesuksen neitseestä syntymisen relativoiminen on ylipäätään kirkkoa uhkaava asia?
c) vai etkö kenties myönnä sitä olettamusta, että epäuskoisuus uskontunnustustamme kohtaan leviää laajemmin, jos kirkon opetusvirassa toimivat edustavat sitä?
Mikä näistä osuu lähimmäs sitä, mitä et voi myöntää? vai joku vielä ihan muu?
Manu, En voi myöntää sitä, että pappisnaisten kautta olisi tapahtunut tai tapahtuisi ”tunnustukseemme sitoutumisen relavoitumista”. Näin siksi, että en ole havainnut sellaista.
Manu, tuo tutkimus on viiden vuoden takaa, mutta silti suuntaa-antava ja huolta herättävä. Ei siksi, että naispapeista vain 50% uskoo vahvasti neitseestäsyntymis-dogmiin, vaan myös se, että miespapeistakaan 1/3 ei usko tähän.
Kyllä tällaisissa kysymyksissä pappien luottamus kirkon uskoon tulisi olla 100%. Muunlaista tulosta ei voi selittää millään muulla kuin pappislupauksensa ymmärtämättömyydellä tai siitä piittaamattomuudella – sukupuolesta riippumatta.
Hanna Salomäki on toki luotettava tutkija. Hänen analyysinsä nettijutussa ei tosin ulottunut niihin syihin, miksi tilanne on tämä, että naispapit ovat kirkon dogmiin heikommin sitoutuneita kuin mieskollegat (haastattelua en ole kuunnellut).
Pettymyshän tällainen tulos joka tapauksessa on.
Kiitos Jounille siitä, että huomioit mainitsemani tutkimuksen todella huolta herättäväksi. Ymmärrän toki sen, että naispappeuteen myönteisen kannan omaksuneena, et ole vielä tämän yhden kyselyn perusteella valmis pohtimaan sitä, josko naispappeus on yksi osa kirkon em. ongelmaa. – On kuitenkin erittäin tärkeää, että myönnät kyseessä olevan todellisen ongelman.
Aika ja tulevat tutkimukset tulevat varmasti tekemään selvemmäksi, missä määrin naispappeutta voidaan arvioida sen tuottaman hedelmän perusteella. Tässä oli vasta yksi arviointipiste.