Helsingin Sanomat uutisoi 12.7.2020 uudesta Uuden testamentin suomennoksesta, UT2020, joka on määrä julkistaa syksyllä Helsingin kirjamessuilla. Lehden uutinen oli otsikoitu ”Hyvästi vanhurskaus”. Uutisen mukaan uusi käännös ei sisällä kertaakaan sanaa ”vanhurskaus” eri muodoissaan. Uutisen jälkeen lehden mielipidekirjoitussivuilla on käyty keskustelua vanhurskaus-sanasta ja sen alkuperästä. Luonnollisesti keskustelua on käyty myös maakuntalehtien ja kirkollisten medioiden palstoilla.
Pääsiäisen aikaan voimme kuulla kirkoissa puhetta pelastuksesta, jonka Kristus on valmistanut kärsimisellään, kuolemallaan ja ylösnousemisellaan. Toisaalta sana pelastus on tuttu sana myös maanpäällisemmistä yhteyksistä. Pelastuslaitos hoitaa pelastustehtäväänsä, yritysten ja järjestöjen on tehtävä omat pelastussuunnitelmansa ja niin edelleen. Yleensä ymmärrämme sanan käyttöyhteydestä, minkälaisesta pelastumisesta on kysymys.
Osa uskonnollisen kielen sanoista on kuitenkin sellaisia, että emme käytä niitä lainkaan muissa yhteyksissä kuin uskonnollisessa yhteydessä. Tällaiset uskonnolliset erityissanat voivat aiheuttaa ymmärtämisongelmia. Jos kirkollinen kieli ja teologinen sanasto eivät ole meille tuttuja, emme välttämättä ymmärrä sanaa vanhurskas. Sehän ei suinkaan tarkoita vanhaa ja hurskasta, niin kuin ensin ajattelisi. Sanasta vanhurskaus on tullut suomen kielessä teologinen erityistermi, jonka merkitys ei välttämättä aukene meille itsestään, vaan suomen kieltä äidinkielenäänkin puhuvan täytyy erikseen oppia tai opetella se. Asian tekee huomionarvoiseksi se, että kyse ei ole ihan mitättömästä tai vähäpätöisestä sanasta. ’Vanhurskaus’ on nimittäin Suomen evankelis-luterilaiselle kirkolle yksi kaikkein keskeisimmistä sanoista – onhan oppi vanhurskautuksesta neljänneksi tärkein uskonkohta kirkon päätunnustuskirjan Augsburgin tunnustuksen mukaan.
Sanan vanhurskaus osalta suomen kieli on todellinen kummajainen. Meille tutuissa indoeurooppalaisissa kielissä vanhurskautta tarkoittavilla sanoilla on selvä yhteys oikeaa tarkoittavaan sanaan, vrt. ruotsin rättfärdighet / rätt, englannin righteousness / right, saksan Gerechtigkeit / recht, ranskan justice / just ja latinan iustitia / iustus. Mutta tämä ei ole vain indoeurooppalaisten kielten tilanne, vaan sama koskee myös lähisukukieltämme viroa: õiglus / õige. Tässä joukossa ainoastaan suomenkielinen lukija ei automaattisesti ymmärrä, että sanalla vanhurskaus on jotakin tekemistä oikean kanssa.
Tällä hetkellä keskustelun kohteena on siis Uuden testamentin uusi suomennos, joka on tehty kreikankielisestä alkutekstistä. Vanhurskaus ei kuitenkaan ole vain Uuteen testamenttiin ja kreikan kieleen liittyvä sana. Hepreankielisessä Vanhassa testamentissa esiintyy yhteensä 523 kertaa eri muodoissaan heprean kielen ’vanhurskautta’ tarkoittava sana tsedek, joka merkitsee ’oikeaa’, ’oikeassa olevaa’, ’oikeutta’, ’oikeamielisyyttä’, ’rehellisyyttä’, ’oikeudenmukaisuutta’, ’syytöntä’, ’oikein käyttäytyvää’, ’hyvää’, ’viatonta’ ja ’oikein tuomitsevaa.’ Sanueen semanttinen kenttä on varsin laaja, sillä sanueen sanoilla voidaan eri asiayhteyksissä kuvata niin sotilaallista voittoa kuin almujen antamistakin. Hepreankielisen sanan perusmerkitys ’oikea’ näkyy siis selvästi monien meille tuttujen kielten ’vanhurskaus’ -sanoissa, mutta ei meillä suomen kielessä.
Suomen kielen sana ’vanhurskaus’ on todennäköisimmin yhdistelmä sanoista vaka ’varma, luja’ ja hurskas ’viisas, ymmärtäväinen’ (toisenlainen teoria esitettiin Pekka Särkiön mielipidekirjoituksessa Helsingin Sanomissa 18.7.2020). Mikael Agricola käytti sanaa ’vanhurskaus’ kääntäessään Raamatun kirjoja suomeksi. Hepreankielisessä Psalmien kirjassa on 139 tsedek –sanueen sanaa, joiden käännösvastineena Agricola käyttää vuonna 1551 ilmestyneessä Psalttarissa ’vanhurskaus’ –sanueen sanoja kaikkiaan 107 kertaa ja 32 kertaa jotain muuta käännösvastineetta (yleisimmin sanoja ’oikea’ tai ’oikeus’). Vuoden 1642 Kirkkoraamatussa tilanne on sama kuin Agricolan Psalttarissa, mutta vuoden 1776 Kirkkoraamatussa ’vanhurskaus’ -sanueen asema vahvistuu: sanueen sanat toimivat nyt tsedek –sanueen sanojen käännösvastineena 124 kertaa. Huippunsa tämä sanaston ”vanhurskautuminen” saavuttaa vuoden 1938 Kirkkoraamatussa, jossa ’vanhurskaus’ –sanueen sana toimii 132 kertaa käännösvastineena ja vain seitsemän kertaa kääntäjä on käyttänyt jotain muuta käännösvastinetta.
Vuoden 1992 Kirkkoraamattu on käännetty erilaisen käännösperiaatteen mukaan kuin Agricolan Psalttari ja aiemmat Kirkkoraamatut. Vuoden 1992 Psalmien kirjassa ’vanhurskaus’ –sanueen sanat toimivat enää 67 kertaa heprean kielen tsedek –sanueen käännösvastineena. Muina käännösvastineina toimivat nyt ’oikeudenmukaisuus’, ’oikeus’, ’oikein tekevä’, ’syytön’, ’viaton’, ’oikea’, hyvyys’, ’uskollisuus’, ’totuus’, ’hurskas’, ’pelastettu’ ja ’auttaja’ sekä jopa ’ystävä’. Yleisin käännösvastine sanan ’vanhurskaus’ jälkeen on kuitenkin ’oikeamielisyys’, jota käytetään 16 kertaa käännösvastineena. Toisinaan tätä sanaa onkin esitetty ’vanhurskauden’ korvaajaksi. Sana ’oikeamielinen’ on kuitenkin ongelmallinen, koska se on vähintäänkin kaksimerkityksinen. Sana voi olla toisaalta ’oikeudentuntoisen’ synonyymi, jolloin sanan merkityksen painopiste on subjektin omassa kokemuksessa ja sen mukaisessa toiminnassa. Toisaalta sana voi saada synonyymikseen myös ilmaisut ’oikein ajatteleva’ ja ’nuhteeton’, jolloin sen merkityksen painopiste on jonkin ulkoisen normin mukaisessa ajattelussa ja tuon normin mukaisessa nuhteettomuudessa. Sana ’oikeamielisyys’ ei myöskään käytännössä sovi monessakaan yhteydessä sanan ’vanhurskaus’ korvaajaksi. Tämän sai huomata myös professori Jussi Aro, joka pyrki systemaattisesti korvaamaan kaikki ’vanhurskaus’-sanat ’oikeamielisyys’-sanoilla Psalmit nykysuomeksi -käännöksessään vuonna 1973, mutta ei siinä onnistunut.
Viimeaikaisessa keskustelussa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon erilaisista ongelmista on jäänyt vähemmälle huomiolle se, että jäsenkadosta kärsivän kirkon ongelma on osaltaan myös sanastollinen ongelma. Kirkko joutuu käyttämään opetuksessaan ja julistuksessaan ’vanhurskauden’ kaltaisia teologisia erityistermejä, joiden merkitys täytyy opettaa ja opiskella erikseen. Kirkon itsensä kannalta olisi hyvä, jos tällaiset sanat voitaisiin korvata sanoilla, jotka olisivat toisaalta ymmärrettävissä sellaisenaan, mutta jotka toisaalta voisivat samalla toimia teologisina termeinä ja ottaa kantaakseen kaikki ne teologiset merkitykset, jotka niillä korvattaviin sanoihin liittyvät. Uuden korvaavan sanan luominen on ensisijaisesti kääntäjien tehtävä. Onkin harmi, että UT2020 kääntäjät eivät ole ottaneet vastaan haastetta luoda uskonnolliseen kieleemme yksi uudissana, joka korvaisi ’vanhurskaus’-sanan. Tai jos kääntäjät eivät itse löydä hyvää uudissanaa, voisihan Suomen evankelis-luterilainen kirkko julistaa sanastokilpailun ja yrittää sitä kautta etsiä sanoja, jotka voisivat korvata ’vanhurskauden’ ja muut hankalat sanat. Suomen kieleen on nimittäin aiemminkin luotu uutta sanastoa yleisökilpailun avulla.
Jukka Palola
teologian tohtori, Jämsä
Kirjoittaja on väitellyt Helsingin yliopistossa vuonna 2011 aiheesta ”Vanhurskautta, oikeutta vai uskollisuutta? sdq-sanue vuoden 1992 Kirkkoraamatun Psalmien kirjassa”
Kirjoituksen lyhennetty versio julkaistu 31.7. ilmestynessä Kotimaassa
Kiitos hyvästä ja rakentavasta artikkelista. Raamatussa on paljon sellaista sanastoa jota miedän on vaikea ymmärtää opiskelematta niiden taustoja. Vanhurskas on mm. yksi niistä sanoista.
Jäin odottamaan, että kirjoittaja itse tekee kyseisen uudissanaehdotuksen…
Sanahirviö vanhurska tulis todella kääntää asiayhteyteen sopivalla tarkimmin alkukielen merkitystäja tarkoitusta kuvallasanalla,jona ei tarvitse ola aina täymsinsama. Mutta zaddiq tulis esim. kääntää ’oikeudenmukainen’ a i n a silloin kun kontelsti ei sitä mitenkään estä. Olkoon Herra siis ’oikeudenmukainen’ tuomari!
Vai ihan sanahirviö, entä ”Vanhurskas Isä Jumala.” Siinäpä meille langenneille ihmislapsille pulma. Tosin ei sen tarvitse olla sitä. ”Ylösnoussut meidän vanhurskaudeksemme.” Siinä se on, ihmisen hurskaus ja ei riitä.
Jutusta käy siis hyvin ilmi, mitä henkeä tuo uusikäännös sisällään kantaa, jos jätetään vanhurskaus poies.
On totta, kuten blogisti toteaa väitöskirjassaan, ettei ”suomenkielinen lukija automaattisesti ymmärrä, että sanalla vanhurskaus on jotakin tekemistä oikean kanssa.” Tämä lienee tilanne nykyisin, kun kristillinen perinne on ohentunut ja kirkkollinen kieli vaatii tietynlaista esiymmärrystä Jumalasta, joka on täydellisen oikeudenmukainen ja hyvä sekä tuomitessaan, että armahtaessaan. Lisäksi kun Jumalan viisaus käy yli myös enkelien ymmärryksen, niin mikä voisi olla se uudissana vanhurskaan tilalle, joka ilmaisisi Jumalan syvimmän olemuksen, että myös me vianalaiset ihmiset sen paremmin tajuaisimme.
Siinäpä pulma. Kielessämme ei taida olla käsitettä, jolla sana ja sen oikea merkitys voidaan korvata. Jos käytämme valmista sanaa, niin se tuo väkisin mukanaan sen sanan toisenkin merkityksen . Jolloin on taas selitettävä sanaa.ja jos keksitään uusi, niin senkin merkitys on opeteltava ja opittava
Kun joku tulee vanhurskaaksi uskosta, niin se sisältää niin paljon asiaa, ettei siitä selittämättä selviä
Vanhurskaussanalla kirkko on pitkään pitänyt pintansa kertoa syvemmin niin Paavalin, kuin Lutherin todistuksista haastetta asiassa Sola Fides, vaikko lisättynä Caritete Formatalla.
Kun Ihminen sairauden, vajavuuden, tai muun vastaavan syyn kautta on kykenemätön, on kirkkomme vanhurskaus sana paikallaan.
Ymmärrän kuitenkin vaivattuja olevan vähemmän kuin säännöllisesti huolehtivia jäsenyysasiassaan, joten moinen ujostelu kirkolta tärkeässä asiassa on perustelematonta kainoutta tehdä virkaatekivissään kunnon ja oikeata työtä saada jäsenensä Kristuksen seuraajiksi, ja aivan Jeesuksen opetuksen mukaan.
Vanhurskaussanalla kirkko on pitkään pitänyt pintansa kertoa syvemmin niin Paavalin, kuin Lutherin todistuksista haastetta asiassa Sola Fides, vaikko lisättynä Caritete Formatalla.
Kun Ihminen sairauden, vajavuuden, tai muun vastaavan syyn kautta on kykenemätön, on kirkkomme vanhurskaus sana paikallaan.
Ymmärrän kuitenkin vaivattuja olevan vähemmän kuin säännöllisesti huolehtivia jäsenyysasiassaan, joten moinen ujostelu kirkolta tärkeässä asiassa on perustelematonta kainoutta tehdä virkaatekivissään kunnon ja oikeata työtä saada jäsenensä Kristuksen seuraajiksi, ja aivan Jeesuksen opetuksen mukaan.
Tuli kahteen kertaan kun lukija katsoi samasta asiasta kirjoittaneeni useampaan kertaan.
Sehän pitää kyllä paikkansa.
Vanhurskaussana näin tulisi korvata ilmaisulla missä viitatataan tahtoon minkä Taivaallinen Isä seuraajilleen jätti toistemme katsomisessa.
Helposti huomaa kyseessä kahden sanan malli mikä palvelee hyvin.
Arvostan kovasti vanhurskas -sanaa, enkä oikein usko sitä liian vaikeaksi ymmärtää.
Jos uudissanaa kuitenkin haetaan, ehdottaisin sanaa ”oikeasydäminen”. Nimittäin Jukka Palolan argumentti tuosta oikeus-termistä on kannatettava. Silti oikeasydämisyyskään ei sopisi kaikkiin käännösyhteyksiin. Siinä kuitenkin yhdistyisi oikeudenmukaisuus ja hyväsydämisyys sekä ajatus sydämen uskosta.
Pentti Tepsa
Kemijärven kirkkoherra
OIkeasydäminen ei tietenkään käy koska sillä tultaisiin nyt unohdettujjen ja vielä katsottomatta olevien asioiden äärelle.
Oikeasydäminen sana katsoo samaa asiaa oikean uskon ymmärtämisessä kuin vastaanottamisessa joita vanhat teologiset säilönnät Ihmisarvonvastaisesti haluavat pitää yllä ja säilyttää.
Sanaa käytetään Raamatussa monessa erilaisessa tilanteessa ja sillä on monta eri merkitystä suomen kielessä, kuten blogisti kertoo. Eikö se silloin olisi tarkoituksenmukaista kääntää myös eri tilanteissa erilaisin suomenkielisin sanoin? Ammattitaitoa se toki vaatii löytää kuhunkin kohtaan oikea suomennos, mutta eiköhän kääntäjät sen osaa.
Uutta sanaa ei kannata keksiä kun juuri yritetään päästä vanhasta keksitystä eroon. Eikä nyt tosiaankaan ole kysymys mistään ”huonosta hengestä”, jos asioita yritetään suomentaa selkeästi,
kuten Samuel K. tuossa edellä kommentoi.
Palola: ”Kirkko joutuu käyttämään opetuksessaan ja julistuksessaan ’vanhurskauden’ kaltaisia teologisia erityistermejä, joiden merkitys täytyy opettaa ja opiskella erikseen.”
Miten niin joutuu?
Sanaa vanhurskaus ei pysty mitenkään korvaamaan uudissanalla. Se on mahdotonta, koska vanhurskaus on könttäkäännös kahdesta kreikan sanasta, joilla on selkeä merkitysero.
dikaiosyne, oikeamielisyys, oikeudenmukaisuus
sekä
dikaioō, julistaa syyttömäksi. Septuagintassa sanaa käytetään heprean sadag’in vastineena, vapauttaa syyllisyydestä.
Rauhan julistukseen olen kääntänyt vanhurskauden sekä oikeamielisyydeksi että julistaa syyttömäksi. Kun kirkko on kääntänyt kaksi eri merkityksellista sanaa könttänä, niin miten kukaan voi ymmärtää esim. Paavalin teologiaa Roomalaiskirjeestä?
Paavali kirjoitti kirjeensä arkikielellä, jotta kouluja käymätönkin pystyisi ymmärtämään sanoman. Sen voi jokainen itse todeta lukemalla sanatarkinta suomalaista käännöstä Ut:sta.
http://www.parakustannus.fi/421679457
Jos kysymys olisi vain vanhurskaudesta, niin oltaisiin vielä apostolien opin perusteissa, mutta kun se ei ole edes suurin ongelma, niin näen kirkon teologisen tilanteen toivottomana. Kun kiveen hakattuja dogmeja on mahdotonta muuttaa, niin ei ole mahdollisuutta ojentautua ja uudistua apostolien opin mukaisesti.
Ymmärtääkseni Jukka Palola edustaa vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen arvoja, joten näen taustalla halun pysyä vanhoissa totuuksissa, jotka perustuvat samaan sumutukseen kuin vanhurskaus. Siksi kiinnostaisi kuulla, mikä olisi Palolan ehdotus korvaamaan vanhurskaus?
Kiitos jälleen kerran uskolliselle perässähiihtäjälleni Sami Paajaselle, joka toistaa henkilöhistoriaani sen mukaan kuin olen sitä avannut blogeissani. Samalla se osoittaa, miten mahdotonta on asiallinen keskustelu kirkon ikiaikaisesta teologiasta. Fariseukset herjaavat ja kirjanoppineet ovat hiljaa, koska suurin uhka heidän etuoikeuksilleen on totuus.
Sami Paajanen: ”Tässäkin blogissa kerrottiin, että Raamatun kääntäminen ei ole maailman helpoimpia asioita. Tapion mukaan on.”
Paajanen ei ole lukenut blogejani huolellisesti. Tarkoitin sitä, että kun taustastani huolimatta pystyn suomentamaan sanatarkimman Ut:n, niin mihin pystyykään viisas ja osaava? Kielellinen kömpelyys käännöksessäni taas johtuu siitä, etten ole uskaltanut muokata juurikaan kreikan sanapäätteitä, vaan olen ne suomentanut mahdollisimman tekstiuskollisesti pyhiä kirjoituksia.
Niinpä, kukaan kirjanoppinut ei uskalla ottaa kantaa edes siihen, että vanhurskaus on könttäkäännös kahdesta erillisestä kreikan sanasta. Jukka Palola ei kirjoituksessaan nosta tätä perusongelmaa esiin. Siten ehdotus uudissanaksi ei näyttäisi tarkoitavan totuuden etsimistä, vaan että sumutus jatkuisi, mutta eri sanalla.
Pahin skenario, ja todennäköisin, on se, etteivät kirjanoppineet ymmärrä Jukka Palola mukaan lukien Raamatun oikeamielistämisppista hölkkäsen pöläystä.
Blogiin
”Lutherin vanhurskauttamisoppi johtaa syntiin”
https://www.kotimaa.fi/blogit/lutherin-vanhurskauttamisoppi-johtaa-syntiin/
Kristillisyys elää samassa pimeydessä Jeesuksen paluun lähestyessä kuin juutalaisuusJumalan lihaksi tulemisen päivinä. Siksi on todennäköistä, että elämme aikakauden täyttymisen viimeisiä vuosia.
Tapio Tuomaala käsityksen pelastuksesta, kadotuksesta ja melkein kaikista kristillisen opinkohdista, ovat sekoitus hänen oma käännöksen tuomista johtopäätöksistä. Hänen blogeissa on vaikea keskustella koska jos päästää aiheeseen hän hyppää jo toiseen. Jehovan todistajien kanssa tapaa samaa keskusteluilmiötä. Tarkoitus on vain hämmentää.
Tapio Tuomaalaan käännös on kielellisesti hyvin kömpelö. Lisäksi hän tekee aivan ylimalkaisia johtopäätöksiä kirkon dogmasta. Näyttää siltä, että hän ampuu ilman perusteluita. Me lukijat olemme tämän huomanneet. Hänen vihansa edustaa ei rakentavaa näkökulmaa kristinuskoon. Oikeastaan kaikki ovat väärässä ja hän oikeassa. Monet täällä kirjoittajista ovat tästä hänelle huomattaneet, tuloksetta.
Tässäkin blogissa kerrottiin, että Raamatun kääntäminen ei ole maailman helpoimpia asioita. Tapion mukaan on. Näin sanoo, vaatimaton metallimies, Tapio Tuomaalaa joka on itse kääntänyt oman raamattunsa jota kukaan ei ole tarkistanut. Tapio on ilmeisesti itse oppinut kääntäjä joka leikkii viimeistä auktoriteetti joka on oikeassa.