Joutavaa hallintoa

Kirkkohallituksen pitäisi tutkia avioliittolain muutoksen vaikutuksia ja Kuopion hiippakunnan ja piispan toimintaa. Nämä kaksi toisistaan riippumatonta äskettäistä toimenpide-esitystä saivat minut unohtumaan aatoksiini.

On muodikasta ja yleisesti ihasteltua päivitellä raskasta hallintoa ja liikoja virkamiehiä ja byrokratiaa. Siis sitä kirottua joutavaa hallintoa. Mutta tosielämässä samalla vaaditaan, että hallinto pyörittää tyhjää ja virkamiehet käyttävät aikansa juuri siihen, mitä heidän ei haluttaisi tekevän. Pari tuoretta esimerkkiä opiksi ja ojennukseksi.

Kirkolliskokouksen edustaja-aloite avioliittolain muutoksen vaikutusten arvioinnin käynnistämisestä on turha. Ei siksi, etteikö asiaa pidä tutkia ja hoitaa kuntoon. Vaan siksi, että kirkkohallituksen pitää käynnistää ja on pitänyt käynnistää tuo työskentely jo nyt ja ilman aloitettakin. Muutenhan se ei olisi tehtävänsä tasalla. Sitä varten siellä on kansliapäällikkönä toimiva kirkkoneuvos ylimpänä johtajana ja käytössä kirkon vahvimmat valmisteluvoimat. Kun tehdään kirkolliskokousaloite, se pyöritetään kirkolliskokouksen täysistunnosta lähetekeskustelun jälkeen valiokuntaan ja sieltä täysistuntoon, joka sitten uuden keskustelun jälkeen lähettää asian kirkkohallitukseen, kunhan ensin valiokunta on mietinnön saanut tehdyksi. Todennäköisesti asia lähetetään siis kirkkohallitukseen vasta marraskuussa 2015, mitä ennen kirkkohallituksessa tietysti odotetaan, millaisen toimeksiannon kirkolliskokous sille aikanaan antaa. Ja sitten kirkkohallituksen kanslian virkamieskoneisto tekee ehdotuksen kirkkohallituksen täysistunnolle, joka sitten tekee esityksen kevään 2016 kirkolliskokoukselle, joka lähettää asian valiokuntaan, joka…..

Kirkkohallitukselle on tehty selvityspyyntö sen esittäjien virheelliseksi kokemasta Kuopion hiippakunnan tiedottamisesta koskien lähetysmäärärahojen jakoa. Lisäksi he ovat vaatineet selvitystä piispa Jari Jolkkosen julkisuudessa esittämistä loukkaaviksi katsomistaan lausunnoista. Selvityspyynnön tekijöillä on vahva asiantuntemus ja kokemus julkishallinnosta ja kirkollishallinnosta sekä kirkolliskokoustyöskentelystä. Molemmat pyynnön esittäjät varmuudella tietävät, ettei kirkkohallituksella ole toimivaltaa asiassa. Siitä huolimatta halutaan, että virkamiehet käyttävät työaikaansa ja laativat asiasta perustellut esitykset ja että hallinto käsittelee vaatimukset ja päättää sen mikä etukäteen tiedettiinkin; toimivaltaa toimia asiassa ei ole. Tietysti virkamiehiä ja heidän työaikaansa käytetään tässä vain hyväksi. Heidän on pakko valmistella asia, jotta saataisiin tarvittava kielteinen päätös, jotta siitä saadaan keskusteluun lisää pontta ja jatkuvuutta. Tämähän on tuttu asianajajien ja lobbarien käyttämä hyväksi koettu keino. Tässä näytettäisiin hakevan ensisijaisesti aineksia tulevaan keskusteluun kirkon hallinnon uudistamiseksi ja edes jonkinlaisen linjaorganisaation luomiseksi nykyisen sekavan organisaatio- ja vastuujärjestelmän sijaan. Se ei ole hassumpi tavoite, mutta miksei sitä voisi ajaa puhumalla siitä suoraan?

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”Anteeksipyyntö on ihmisten, uhrien, pettämistä, jos se ei johda konkreettissiin toimenpiteisiin. ”

    Mitä sinun mielestäsi ei vielä ole tehty? Rikokseen syyllistyneet papit on erotettu ja uhreja on autettu jo vuosia. Jotkin tutkimukset ovat vielä kesken – ei kai nyt ketään voida tuomita ilman, että heidän syyllisyytensä ensin tutkitaan oikeusteitse.

  2. On helppo ratkaista asia rankaisemalla muutamaa syyllistä ja jättää tuomittavaa käytöstä aiheuttavat rakenteet ennalleen.

    Roomalaiskatolisen kirkon, kuten eräiden muiden uskonnollisten yhteisöjen, tapa suojella rikollisia keskuudessaan on tuttua aivan muun laisista ryhmittymistä. Kysymys on vakavasta rakenteellisesta ongelmasta johon pitäisi puuttua.

    Ja samat ihmiset sitten tuomitsevat muiden seksikäyttäytymistä ja puhuvat rinta kaarella esimerkiksi sateenkaariperheiden adoptio-oikeutta vastaan.

  3. Väisänen: ”Mitä sinun mielestäsi ei vielä ole tehty?”

    Papiston selibaattia ei ole kumottu. Luonnonmukainen elämä ja sen tarpeet eivät ole paavin papeille sallittuja ja sehän näitä ”pyhiä miehiä” vetää luonnottomuuksien pariin perustamaan mm. pedofiilirinkejä.

    Miksi Jumala loi paaville pallit ja nunnille nännit, ellei niitä ole tarkoitus käyttää luonnonmukaiseen tarkoitukseensa???

  4. Uutispuolella kerrotaan blogin aiheeseen liittyen: Jolkkoselta vaaditaan anteeksipyyntöä ja virheiden korjaamista. ”Koska asia on siis periaatteellinen, tulemme jatkamaan prosessia, ellei kirkkohallituksen selvitys meitä tyydytä. Selvä virhe on tapahtunut eikä sen peitteleminen ole kirkolle kunniaksi.”

    Kenen vastuu- ja toimivaltaan kuuluu vaatia ja seurata, että Jolkkonen pyytää anteeksi?

Risto Voipio
Risto Voipio
Helsinkiläinen juristi ja KTT h.c., joka toimii useiden apuraha- ja kulttuurisäätiöiden ja yhteisöjen puheenjohtajana tai vastuuhenkilönä.