Ajan myötä huomaa vuosi vuodelta, miten unelmien osuus ajatuksissa vähenee ja realismi kasvaa. Kun ikää kertyy, odotushorisontti käy lähemmäksi. Minulla on kuitenkin unelma, joka kestää kulutusta. Toivon taas kerran sydämestäni joulurauhaa. Itselleni, muille ihmisille, luomakunnalle kaikkineen.
Kuulostaa klisheeltä tai naiivilta ajattelulta. Vaikka joulurauha julistetaan Suomessa traditionaalisesti Turun tuomikirkon edustalta Prinkkalan puistosta maan kuultavaksi, kaikki tietävät, ettei luettelo epäsuotavista asioista koskaan toteudu käytännössä. On aina rauhanhäiritsijöitä ja häiriköitä. Vaikkei jouluna ilmestykään sanomalehti, some tiedottaa kakenlaisista kahakoista ja onnettomuuksista, jotka vievät laajaltakin yleisöltä mielenrauhan. Lisäksi realisti tiedostaa, ettei maailmassa vallitse äkillinen rauhantila, vaikka miten sitä julistettaisiin. Sodat ja terroriteot jatkuvat.
On epätoivoinen yritys huputtaa tietoisuutensa levottomuudelta ja ahdistukselta maailman tilanteiden edessä. Ei kaikki ole sopuisaa piparkakkutaloidylliä jossakin kuvitteellisessa joulu-unelman maassa. Onkohan mikään? Eikä rauhaa tuo myöskään kihkeä jolutraditioista kiinnipitäminen ruokineen, juomineen, lahjoineen, menoineen kaikkineen. Miten suuri hössötys voikin syntyä aikataulutetusta joulusta; on haudoilla käynti jossakin puuron, joulurauhan julistuksen ja päivällisen välissä. Siihen vielä päätteeksi joululahjojen avaaminen. Kysymys pukin kyvystä tulla ajoissa paikalle. Hermostuttavaa.
On utopistista odottaa joulun ulkonaisissa oloissa rikkeetöntä rauhan tilaa. Niinpä unelmassani jolurauhasta on kyse jostain muusta: ei siitä, minkä maailma antaa vaan siitä, mikä kasvaa sisältä. Jumalan tekemästä rauhasta ihmisten kanssa, joita hän rakastaa. Siitä, jonka enkelit ensin paimenille lauloivat ja kaiku soi sielusta sieluun. Jumala antaa rauhan nille, jotka sitä häneltä kaipaavat ja asettuvat rakastettaviksi.
Tätä sielun hengellistä, evankeliumin mukaista rauhan sanomaa voi tutkistella sisimmässään joulun ihmeenä. Se rauhoittaa mielen ja sielun, vaikka ulkoinen todellisuus olisikin rauhaton. Se hiljentää ja tekee mielen sopuisaksi. Se ilahduttaa yliluonnollisen ihanasti ja antaa hartaan sisäisen jouluntilan, jossa valona on itse Kristus-rakkaus.
Siunattua, syvää sydänten jouurauhaa, ystävät! Tämä on hurskas toivotus, ei varsinainen julistus.
Siviilivihkimisten osuus ylitti 50% kaikista vihkimisistä.
Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvien määrä on oikein niin uskon. Näissä määrissä pitäisi mielestäni tehdä ero seuraavasti.
1 kuolleet ja kastetut
2 eronneet ja liittyneet
Näin oltaisiin rehellisellä pohjalla.
Reino Sunin jaottelu on kyllä mielekäs, mutta epätarkka. Kastettuja ovat nimittäin myös sellaiset liittyjät, joita ei ole aiemmin kastettu, kirkkoon kun aina liitytään vain kasteen kautta.
Hei Jori,
Paljonko oli prosentuaalisesti kastettuja ja hautaansiunattuja?
Tulevaisuudessa voi olla niin, että kaikki vihkimiset ovat siviilivihkimisiä.
Itse en välttämättä toivo sitä.
Numerot osoittavat vain osan ”totuudesta”.
ystävällisesti Matti
Kastettuja oli 72,4 prosenttia syntyneistä. Vuonna 2013 kastettiin oletettavasti virheellisen tilaston mukaan 75,2. Muutos 2013->2014 sisältää osan muutoksesta 2012->2013.
Hautaansiunaamisista minulla ei ole tietoa.
Hei Jori,
Kyllä on paljon kastettuja. Hautaansiunattuja on todennäköisesti vielä enemmän. Se osoittaa
kirkon valtavan tarpeellisuuden ja merkityksen! Myös se, että diakoniatyötä arvostaa lähes
jokainen, tuo esiin myös kirkon keskeisen roolin ihmisten elämässä. Lisäksi monet kirkosta
eronneet puhuvat paljon kirkosta ja esittävät sille toiveita. Se on jotenkin jännällä tavalla
oireellista, kuten myös se, että monet uskonnottomat kirjoittavat tälläkin foorumilla.
Kirkolla menee siis silläkin tavoin tarkasteltuna varsin hyvin!
ystävällisesti Matti
Tarkennan vielä, että ilman muuta hautaansiunaamisten osuus on suurin. Se oli 93% vuonna 2013 jos oikein muistan. Tarkoitin, että viime vuodesta ei ole tietoa.
Kirkon asema murenee silmiemme edessä. Luvut ovat korkeita, mutta laskevat ja lasku tuntuisi jyrkentyvänkin.
Se, että kirkollisesti hautaan siunattuja on suhteessa enemmän kuin kirkon jäseniä, johtuu siitä, että usein siunaus omaisten tahdosta toimitetaan semmoisillekin vainajille, jotka eivät kuollessaan olleet kirkon jäseniä. Sosiologisesta näkökulmasta katsoen on perusteltua sanoa kirkon jäsenosuuden pienemisen merkitsevän kirkon aseman murenemista. Asian kääntöpuolena on kuitenkin se, että kirkosta tulee sisäisesti vahvempi ja ehyempi kun epäuskoisimmat jäsenet eroavat.
Eikö olekin hienoa, että tällä palstalla saa tuoda esiin sitäkin, että kuinka paljon on taas tänäkin vuonna
eronnut kirkosta ja voi vapaasti kritisoida kirkon toimintaa. Hieno asia kaiken kaikkiaan. Se on myös
mainiota,, että tämä palsta kiinnostaa paljon myös uskonnottomia ja he rakentavat omalta osaltaan keskustelua
uskonnosta ja sen tarpeellisuudesta omilla kannanotoillaan. Se sataa kirkon laariin. Yes!
ystävällisesti Matti
Jori Mäntysalo on varsin asiallinen kommentoija eikä pilaa keskusteluilmasto kuten monet muut ateistit aikaisemmin.
En oikein usko, että hänen kommenttinsa lisää uskonnottomuutta tai epäilyä kristityksi itsensä kokevien keskuudessa.
Epäilen, että maksullisuuden jälkeen aika harvat uskonnottomat enää seuraavat tiiviisti K24-aluetta.
”Epäilen, että maksullisuuden jälkeen aika harvat uskonnottomat enää seuraavat tiiviisti K24-aluetta.”
Elä sinä semmoisia eppäile, Tuire.
Kiitos samoin!