Ruokaa saa kaupan hyllyltä tai sitten Wolt-kuski polkee sen perille kotiovelle. Yleinen käsitys ruokaturvasta on huoleton, koska takana on yli puolen vuosisadan jakso yltäkylläisyyttä ilman nälkää. Edellisen kerran on ollut puutetta ruoasta viime sotien aikana ja säännöstelyä jatkettiin joidenkin tuotteiden osalta 1950-luvulle saakka.
Mennyt kehitys ei ole tae tulevasta. Näin varoitetaan sijoittajia, jotka investoivat johonkin sijoitusinstrumenttiin. Sama pätee muuhunkin elämään. Hyvä ei välttämättä jatku, kun muutokset koettelevat elämää. Kulkutautien piti olla voitettu kanta, kunnes covid-pandemia pani maailman polvilleen. Vielä voi tulla uusia kulkutauteja.
Koettelemukset voivat tulla myös uusilta, yllättäviltä suunnilta ja koetella päivittäisen elämän perusasioita, kuten veden, sähkön ja polttoaineiden jakelua, julkista liikennettä ja rahaliikennettä sekä kauppaa. Maan kestokykyä koetteleva vihamielinen taho voi aiheuttaa nämä häiriöt tietoverkkojen kautta. Kyseisenlaisiin kyberuhkiin varaudutaan.
Luonnonmullistuksiin voi olla vaikeaa varautua, kuten tulviin, sateisiin, myrskytuuliin, tuhohyönteisiin, tai vielä vaikeampaa avaruussäteilyyn, maanjäristyksiin ja tulivuoren purkauksiin. Ilmastonmuutos on merkittävin uhka, johon ihminen voi vaikuttaa. Se on tehtävä tämän vuosikymmenen aikana, kuten IPCC toteaa viime viikolla julkaistussa raportissaan.
_ _ _
Joskus tuntuu siltä, että silmät suljetaan tulevaisuuden kehitykseltä. Oikukkaat säät tekevät maatalouden vaikeaksi monilla alueilla. Siksi ei voida laskea pelkästään ruoan tuonnin varaan. Ruoan, kuten viljan, lihan ja maidon, juuresten ja vihannesten, sokerin ja kasvisöljyn tuottaminen sekä kalojen pyynti ja kasvatus kotimaassa ovat henkivakuutus tulevaisuutta varten.
Ilmeisesti tämä ei ole täysin selvää kaikille: tuottajat ovat sen verran etäällä etelän kasvukeskuksista, että ruoan alkuperä kaukana kauppojen seinien ulkopuolella unohtuu. Poissa silmistä, poissa sydämestä.
Vihreiden puheenjohtaja Ohisalo patisteli maataloutta suurempiin ilmastotekoihin: ”Moni sektori on tehnyt jo paljon ilmaston muutoksen torjumiseksi. Moni yksityishenkilö on tehnyt paljon, mutta maatalous on sellainen sektori, jossa päästöjä ei ole oikein vielä pystytty vähentämään viime vuosina.” Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Heikki Lehtonen kertoo syyn tähän ja
sanoo yhteiskunnan epäonnistuneen karkeasti ilmastotekojen ostamisessa viljelijöiltä. Hänen mukaansa yksikään elinkeinonharjoittaja ei pysty tekemään radikaaleja muutoksia toiminnassaan, jos siitä aiheutuu merkittäviä tulojen menetyksiä. Siksi pallo on maatalouspolitiikalla ja tukijärjestelmillä. (HS 15.8. Marko Junkkari).
Maatalous on jo kiinnittänyt huomiota päästöihin esimerkiksi tehostamalla karjanjalostuksella tuotantoa ja parantamalla keinolannoitteiden hyötysuhdetta / tuotettu viljakilo sekä sitomalla hiiltä nurmiviljelyllä. Biokaasulaitoksia on eri puolilla maaseutua hyödyntämässä lantaa ja muuta eloperäistä materiaalia. Tankkasin kesällä kaasuautomme Jepualla Jeppo-Biogas -laitoksen pihalla. Oli vaikuttava paikka. Iso kenttä ylivuotisia pyöröpaaleja odotti pääsyä kaasureaktoriin. Suuret kaasukuvut keräävät kaasun talteen. Siellä tankkaamani auton käyttövoima oli peräisin siis ainakin viljan oljesta ja heinästä.
Maatalous ei ole ainoa, johon katseet kohdistuvat. Suuret terästehtaat päästävät paljon hiilidioksidia, samoin betoniteollisuus. Liikenteen ja lämmityksen päästöihin on tartuttu ja osoitettu keinot siirtyä päästöttömyyteen. Saman tulee olla edessä tämän vuosikymmenen aikana muillakin aloilla. Myös Helsingin on vaihdettava kivihiili uusiutuvaan energiaan. Keskusteluissa ilmastosyyllisistä malka on helposti omassa silmässä. Eikö sitä ole lähdettävä ensin poistamaan ennen kuin kaivellaan rikkoja muiden silmistä?
Maanviljelijöiden ja karjankasvattajien kuormaa syytökset eivät helpota, samalla kun tuotannon kannattavuus Suomessa on yhä haastavampaa. Monet harkitsevat lopettamista. Edessä voivat olla ajat, joista minullakin on havaintoja Neuvostoliitosta tai Virosta ennen 1990-luvun alkua: pitkät jonot ruokakauppojen edessä, kun kauppaan oli tullut jotain tavallisille ihmisille harvoin tarjolla olevaa tavaraa: nakkeja, silakoita, juustoa, kanankoipia. Riittävä määrä maatiloja ja kotimaista tuotantoa kannattaa säilyttää, ettei leivän tuki murru.
_ _ _
Vanhassa testamentissa (1938 käännös) viitataan muutamassa kohdassa leivän tuen murtumiseen yhtenä koettelemuksena ruton ja miekan lisäksi (3 Moos 26:26; Ps 105:16; Hes 4:16). Harvalla nykyisellä suomalaisella on omatoimisia keinoja hankkia ruokaa. Siksi ruoan puute merkitsisi katastrofia, jota on vaikea kuvitella.
Jo kolmena päivänä saamatta jäänyt ateria voi suistaa monen elämän ja yhteisön raiteiltaan. Näin voi käydä erilaisissa yhteiskunnan häiriötilanteissa. Netissä on viranomaisten ja järjestöjen laatima sivusto 72tuntia.fi, jossa on varautumissuositus kotitalouksille kolmen päivän ajaksi selviämiseen.
Mutta entä jos poikkeusaika on tätä pidempi: kolme viikkoa, kolme kuukautta tai kolme vuotta? Se vaatii poikkeuksellista venymistä ja kriisinsietokykyä. Näitä aikoja on koettu Suomen historiassa, mutta toivottavasti ei enää tulevaisuudessa, koska selviytymistaidot ovat nykyisiltä sukupolvilta heikentyneet. Usko ja luottamus Jumalaan ovat osa henkistä kriisinsietokykyä: ”Joka uskoo, ei horju.” (Jes 28:16).
