Jos kädessäsi on vasara, niin kaikki ongelmat ovat nauloja.

Sanonta kuvaa hyvin näitä keskusteluja. Käytämme sitä työkalua, jota osaamme ja näemme ongelmat sen läpi.
Äskettäin kunnioitettu kirkkoherra Jouni väitti, ettei oppini ole kirkon opetuksen mukaista. Onneksi oli tuo avioliittoleiri tuossa välissä. Joten ehdin kunnolla pähkäilemään väitettä. Ekana se otti päähän ihan rankasti. Olenhan vankka kirkon – ja M.L:n kannattaja. Ensi kertaa minut on raakattu koko kirkon ulkopuoliseksi kummajaiseksi. Sitten oivalsin; toinen puhui pellosta ja toinen pellon aidasta. Onhan näilläkin jotain yhteyttä keskenään. Kuitenkin pientä erimielisyyttä voi syntyä, jos aitaa ja peltoa yritetään pitää vertailukelpoisina.

Vastaava ero on opilla ja kristityn elämällä. Omat puheenvuoroni käytin siitä mitä on elämä. Kirkkoherra Jouni taasen alkoi puhua kristillisestä opista. On luonnollista, että Jouni on perehtynyt oppiin. Joten se on hänellä vasarana kädessä. Minun tekstini taasen täynnä nauloja. Niitä hän sitten alkoi innolla koputtelemaan opin vasaralla.

Palvellessani aviolliittoleirillä opin kerran jotain hyvin olennaista kristityn elämästä. Leirillä on useita tosi mielenkiintoisia luentoja. Jonkun saattaa ehtiä palvelutehtävien lomassa kuuntelemaan.
Niinpä eräs luento kiinnosti eritysiesti. Istuin mukavasti takana ja luento oli juuri alkamassa. Juuri silloin sain sanan, että toimistossa kaivataan.

Selvisi, että joku ei päässyt huoneeseensa. Avaimet oli jäänyt sisään. Huoneessa oli tietysti auton avaimet. Niinpä ei päässyt tulemaan luennolle. Minun oli siis lähdettävä tuonne, lähes seitsemän kilometrin päähän avaamaan ovea. Päätin siinä ajaessani, etten ilmaise harmistustani lainkaan. Palvelen vain iloisesti. Aivan kuin mitään harmistumista ei olisi.

Perillä sitten selvisi, ettei siellä enää apua tarvittu. Asia oli selvinnyt kymmenen sekuntia sen jälkeen, kun olin lähtenyt ajamaan. Kännykkä ei vain sattunut olemaan mukana. Mitäkö opin?
Opin se etten ole palvelemassa ensisijaisesti ihmisiä vaan Jumalaa.

Tuo näköala antaa koko elämälle aivan uuden motivaation. Palvelutyössäni olen jatkuvasti suuressa velassa avioparitoiminnalle, jonka ansiosta oma avioliitto toimii hienosti, ja vielä enemmän Herralle, joka on antanut meille kaiken.

Velkaani olin maksamassa taas leirillä. Saldo ei kuitenkaan pienentynyt lainkaan. Päin vastoin.
Velkaa tuli taas lisää, koska itse sai paljon. Niinpä kristittynä olemme jatkuvasti velassa kaikille.
Parastamme yritämme. Silti mitään palkkaa, tai ansiota palvelusta ei kannata edes odottaa.

Olemmehan velvollisia tekemään kaikkea hyvää kaikille. Mitä kiitosta velvollisuuden hoitamisesta voisi kuvitella. Emme selviä edes vähimmästä kunnialla. Joten jäämme kurjiksi maan matosiksi, kaiken yrityksen ja ponnistelun jälkeenkin. Ikinä emme täytä mittaa. Parempaa jälkeä silti aina syntyy.

Oppia tähän ei kannata sotkea.

  1. Mitä niin pahaa me Elias sitte oltaisiin tehty? Kyllä sen kuitenkin täytyy olla se kaste.
    Siitähän kaikki juontaa.

    Vakavasti puhuen on yllättävää miten moneen asiaan vaikuttaa tuo lapsena saatu kaste.
    Kasteen uusijoilla on monissa muissakin kohdin aivan erilaisia näköaloja kristityn elämään. Jopa siihen millaisella autolla uskova saa ajaa.

  2. Mqtias Roto, et sitten yhtään ymmärtänyt mitä tarkoitin, siis kun kerran otat VT.n puolelta yhden kerran mainitun nimityksen Jumalan kansasta (matona) niin minä taasen otin evankeliumista Jumalan kansan opettajaa koskevan nimityksen jota Johannes käytti, siis voiko nyt samalla tavalla kutsua sinua ”opettajaa” ottamalla Raamatusta nimitys jota siellä on käytetty?

    Eihän koira älähdä jos ei keppi kalahda siihen eli nyt kyllä älähti joku kasteesta vaikka en sitä maininnut ollenkaan?

    • Ari

      1

      On käsittämätöntä silmien sulkemista, jos ei

      Johannes

      K a s t a j a s t a

      puhuttaessa puhuta nimenomaan siitä toimituksesta minkä välityksellä hän ojensi parannuksen eli syntien anteeksiantamisen.

      2

      Meidän nykyinen Vanha testamenttimme oli Jeesuksen ajan

      a i n o a

      Raamattu.

      Jos joku ei usko Vanhaa testamenttia, niin hän ei uskoisi vaikka joku kuolleista nousisi ylös.

      Luukkaan evankeliumi:

      16:30 Niin hän sanoi: ’Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.’

      16:31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: ’Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'”

      Voimme siis sanoa että Vanhan ja Uuden testamentin uskominen on yksi ja sama usko.

      Raamattu on yksi, koska Jumala on yksi.

  3. Aamen. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.

    ”Mistä Johanneksen kaste oli? Taivaastako vai ihmisistä?” Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen: ”Jos sanomme: ’Taivaasta’, niin hän sanoo meille: ’Miksi ette siis uskoneet häntä?’
    Mutta jos sanomme: ’Ihmisistä’, niin meidän täytyy peljätä kansaa, sillä kaikki pitävät Johannesta profeettana.”
    Ja he vastasivat Jeesukselle ja sanoivat: ”Emme tiedä”. Niin hänkin sanoi heille: ”Niinpä en minäkään sano teille, millä vallalla minä näitä teen. Matt.21:25-27

    • Ari

      Hän sanoi.

      Mutta ota huomioon että nuo Johanneksen moittimat ihmiset olivat Johanneksen sanoman kieltäneitä ja siksi myös Jeesuksen sanoman kieltäneitä ihmisiä.

      Kirkko puolestaan on Jumalan kansa jotka elää Jeesuksen varassa.

      Kun siis räksytät kirkkoa vastaan niin samalla räksytät Jeesusta ja hänen opetuslapsiaan vastaan.

      Teet siis kuin hullu koira joka haukkuu oravia väärän puun alla.

  4. Tuolla toisessa blogissa tuotiin esille kommenteissa toteamus: ”aseenteellinen tyhmyys”.

    Siis mitä se tarkoittaisi tässä Johanneksen kaste keskustelussa, esimerkiksi että ei ota huomioon sitä ettei Johannes kastanut kaikkia (vaan vain ne jotka tunnustivat syntinsä) ja toisaalla Jeesus ei kastanut Hänen luo tuotuja lapsia, siis nämä on selkästi kirjoitettu evankeliumiin eikä näitä voi ohittaa jos lukee ilman ennakko asennetta.

  5. Ari

    Oikea nöyryys on juuri sitä että luopuu luottamasta omaan elämänparanteluunsa ja suostuu siihen että kasteessa koko pelastus jo on ojennettu.

    Niin kauan kuin ihminen edes pieneltä osin esittelee omia tekojaan pelastuksen perusteeksi, hän ei vielä ole nöyrtynyt raamatullisessa mielessä.

    Roomalaiskirje:

    4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;

    Apostolien teoissa kerrotaan, kuinka vanginvartija aluksi kysyi, mitä pitää tehdä, mutta vastaukseksi tulikin teot pelastuksen vastaanottamisesta pois sulkeva usko Jeesukseen.

    Huomaa että vasta kasteen saatuaan koko perhettä kutsuttiin uskoviksi.

    Ota myös huomioon että tuon aikaisessa perheessä useinkin oli kolme sukupolvea samaan aikaan asumassa, isovanhemmat, useampi veli perheineen sekä lapsenlapset pienimmistä vauvoista lähes aikuisiin saakka. Niinpä kokonaisen perheen kasteen yhteydessä kastettiin myös vauvat. (Vanha juutalainen käytäntö oli että jos joku suurperheen jäsen kieltäytyi niin ketään ei kastettu. Ei sallittu että yksi olisi jäänyt pakanaksi ja sekoittanut uskovaisen perheen elämää Jumalan yhteydessä.)

    16:30 Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: ”Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?”

    16:31 Niin he sanoivat: ”Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi.”

    16:32 Ja he puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissansa olivat.

    16:33 Ja hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet ja _ k a i k k i _ hänen omaisensa kastettiin kohta.

    16:34 Ja hän vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.