Sanonta kuvaa hyvin näitä keskusteluja. Käytämme sitä työkalua, jota osaamme ja näemme ongelmat sen läpi.
Äskettäin kunnioitettu kirkkoherra Jouni väitti, ettei oppini ole kirkon opetuksen mukaista. Onneksi oli tuo avioliittoleiri tuossa välissä. Joten ehdin kunnolla pähkäilemään väitettä. Ekana se otti päähän ihan rankasti. Olenhan vankka kirkon – ja M.L:n kannattaja. Ensi kertaa minut on raakattu koko kirkon ulkopuoliseksi kummajaiseksi. Sitten oivalsin; toinen puhui pellosta ja toinen pellon aidasta. Onhan näilläkin jotain yhteyttä keskenään. Kuitenkin pientä erimielisyyttä voi syntyä, jos aitaa ja peltoa yritetään pitää vertailukelpoisina.
Vastaava ero on opilla ja kristityn elämällä. Omat puheenvuoroni käytin siitä mitä on elämä. Kirkkoherra Jouni taasen alkoi puhua kristillisestä opista. On luonnollista, että Jouni on perehtynyt oppiin. Joten se on hänellä vasarana kädessä. Minun tekstini taasen täynnä nauloja. Niitä hän sitten alkoi innolla koputtelemaan opin vasaralla.
Palvellessani aviolliittoleirillä opin kerran jotain hyvin olennaista kristityn elämästä. Leirillä on useita tosi mielenkiintoisia luentoja. Jonkun saattaa ehtiä palvelutehtävien lomassa kuuntelemaan.
Niinpä eräs luento kiinnosti eritysiesti. Istuin mukavasti takana ja luento oli juuri alkamassa. Juuri silloin sain sanan, että toimistossa kaivataan.
Selvisi, että joku ei päässyt huoneeseensa. Avaimet oli jäänyt sisään. Huoneessa oli tietysti auton avaimet. Niinpä ei päässyt tulemaan luennolle. Minun oli siis lähdettävä tuonne, lähes seitsemän kilometrin päähän avaamaan ovea. Päätin siinä ajaessani, etten ilmaise harmistustani lainkaan. Palvelen vain iloisesti. Aivan kuin mitään harmistumista ei olisi.
Perillä sitten selvisi, ettei siellä enää apua tarvittu. Asia oli selvinnyt kymmenen sekuntia sen jälkeen, kun olin lähtenyt ajamaan. Kännykkä ei vain sattunut olemaan mukana. Mitäkö opin?
Opin se etten ole palvelemassa ensisijaisesti ihmisiä vaan Jumalaa.
Tuo näköala antaa koko elämälle aivan uuden motivaation. Palvelutyössäni olen jatkuvasti suuressa velassa avioparitoiminnalle, jonka ansiosta oma avioliitto toimii hienosti, ja vielä enemmän Herralle, joka on antanut meille kaiken.
Velkaani olin maksamassa taas leirillä. Saldo ei kuitenkaan pienentynyt lainkaan. Päin vastoin.
Velkaa tuli taas lisää, koska itse sai paljon. Niinpä kristittynä olemme jatkuvasti velassa kaikille.
Parastamme yritämme. Silti mitään palkkaa, tai ansiota palvelusta ei kannata edes odottaa.
Olemmehan velvollisia tekemään kaikkea hyvää kaikille. Mitä kiitosta velvollisuuden hoitamisesta voisi kuvitella. Emme selviä edes vähimmästä kunnialla. Joten jäämme kurjiksi maan matosiksi, kaiken yrityksen ja ponnistelun jälkeenkin. Ikinä emme täytä mittaa. Parempaa jälkeä silti aina syntyy.
Oppia tähän ei kannata sotkea.
Pekka Pesonen onhan tuossa itselläsikin ”vasara” kädessä eli oppia pukkaat tuomaan esille eli seuraava on vain oppia ei elämää:
”Joten jäämme kurjiksi maan matosiksi, kaiken yrityksen ja ponnistelun jälkeenkin. Ikinä emme täytä mittaa.”
Siis kun JUMALA antaa uskovalle jotain kallisarvoista niin jääkö silloin ”kurjaksi maan matoseksi”?
Riippuu ihan vertailukohdasta. Täydellinen Jumala ja Pekka matonen.
Totta. Ari. Sanoinhan omaavani kirkon opin. Joten kai se jossain esiin putkahtaa. Teemme kristittyinä jatkuvasti paljon hyvää. Eikä se ole ihmisten mielestä mitättömän vähäistä. Voimme saada heiltä siitä paljonkin kiitosta. Herkästi silloin unohtuu tuo matosen rooli. Siitä kaikesta voi tulla ansa. Alamme silloin luottaa siihen mitä Herra elämässämme vaikuttaa ja alamme rakentaa autuuden toivoamme tyhjän päälle.
Hyvää loppukesää, Pekka. Jumalan siunaamaa avioliittoa ja ongelmien ratkaisemista hyvillä työkaluilla.
Ari
Jumalan pyhää kansaakin sanotaan madoksi, miksi sitten ei pyhän kansan eli siis kirkon jäseniäkin voitaisi sanoa madoksi. Sana kuvaa aitoa nöyryyttä, missä kaikenlainen oman pyhistelyn plankkaaminen kiiltävämmäksi on hyvin kaukana. Jumala yksin on pyhä ja me ihmiset olemme täysin riippuvaisia Jumalan armahtavasta hyvyydestä ja anteeksiantamuksesta. Pyhyydellään pröystäilevien armahtamisesta en ole Raamatusta löytänyt lupausta, mutta Jumalan edessä vajavaisuutensa ja pienuutensa tunnustavien saamasta avusta puhutaan sitäkin enemmän.
Jesajan kirjassa sanotaan:
41:14 Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä.
Pekka
Kiitos jutustasi.
Lapinjärven ajalta muistan sinun suuren ahkeruutesi seurakunnan toiminnan tukemisessa. Terveisiä myös kotoväellesi.
Kiitos Matias rohkaisusta ja varsinkin tuosta Jesajan kohdasta.
On vaarallista puhetta, jossa kielletään sanojen ”minä kurja mato matkamies maan” oikeutus ja samaan hengenvetoon väitetään, että nyt meidän on elettävä uutta ylösnousemus elämää. Tällöin suurin uskonelämäämme uhkaava vaara voi jäädä huomioimatta. Nimittäin oma paha minä.
Matias Roto, kuinkas sitten ”tituleeraat” itseäsi kun kerran Johannes Kastaja sanoo juutalaisia opettajia ”kyykäärmeen sikiöiksi”?
Matt. 3:7
Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?
Ari
En alkuunkaan ymmärrä mitä yrität sanoa sillä, että hyppäät Pekan blogissa käsiteltävän asian sivuun täysin ketjun sisällön ulkopuolelle.
Olen saanut kasteen jo 23.4.1944, joten olen siis Johanneksen puolella, koska arvostan pyhää kastetta, jonka olen saanut. Kastehan on se toimitus, jolla ihminen käännetään Jumalan puoleen: pakanasta tehdään uskova ja saatanan kakarasta Jumalan lapsi. Kasteen välityksellä ihmiselle ojennetaan parannus eli syntien anteeksiantamus ja tästä anteeksiantamuksesta avautuva elämän uudistuminen.
Vuossina 325 ja 381 määritelty Nikean tunnustus liittyy nimenomaan Johannes Kastajaan ja hänen kasteeseensa viitanneen Pietarin helluntaisaarnan sisältöön, kun siinä sanotaan että saamme syntien anteeksisaamisen nimenomaan kasteen välityksellä: ”Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi.”
Huomaapa mitä sanotaan Johanneksen kasteesta, se ei ole parannuksen tehneen kaste, vaan parannuksen kaste, eli sellainen kaste joka antaa parannuksen eli syntien anteeksiantamuksen:
Luukkaan evankeliumi:
3:3 Ja hän vaelsi kaikissa seuduissa Jordanin varrella ja saarnasi
parannu k s e n kastetta
syntien anteeksisaamis e k s i .
Ja Pietarin helluntaisaarnassa sanotaan sama asia niin että siinä mainitaan myös Pyhän Hengen lahjan sisältyvän kasteen antamaan lahjaan:
Apostolien teot:
2:38 Niin Pietari sanoi heille: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä
kasteen
Jeesuksen Kristuksen nimeen
syntienne anteeksisaami s e k s i ,
n i i n
te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Onko Arin vasarana kaste?