Kun hallitus nyt on käynyt – tarpeelliset lausuntokierrokset sivuuttaen – toteuttamaan ohjelmaansa, ei jää epäselväksi, mitä tämän hallituksen piirtoheittimelle oli hallitusohjelmaa sorvattaessa heijastettu:
”Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on (Matt 25:29).”
Kristillisdemokraatit voivat rentoutua. Jaetta tosiaan tulkitaan kirjaimellisesti. Köyhiltä otetaan ja rikkaille annetaan.
Mikään hallitus Suomessa ei ole ikinä leikannut yhtä rajusti työttömyysturvaa. Ei edes Ahon 1990-luvun alun lama-Suomen hallitus tai Lipposen sitä seuranneet kabinetit. Mikään hallitus Suomessa ikinä ei ole kohdistanut kaikkein köyhimpiin samanlaisia rajuja sosiaaliturvaleikkauksia kuin Orpon-Purran hallitus.
Ja tämä kaikki, vaikka sillä ei todellisuudessa ole valtiontaloudelle mitään merkitystä, ei ainakaan positiivista. Vähävaraisen ihmisen toimeentuloa ja elämää sen sijaan 200–400 euron kuukausittainen leikkaus vaikeuttaa kohtuuttomasti. Hallituksen sosiaaliturva- ja työttömyyspäivärahaleikkaukset ajavat ihan oikeasti tuhansia lapsiperheitä ja yksihuoltajia todelliseen köyhyyteen.
Tuoreiden laskelmien mukaan hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset tiputtavat köyhyysrajan alle 40 000 suomalaista. Siis siellä jo ennestään olevien kymmenien tuhansien lisäksi.
Köyhiä julmasti kurittavan talouspolitiikan tausta tulee irvokkaimmillaan esiin, kun muistaa, että samalla hallitus suosii varakkaita. Kun kaupan osa-aikainen kassa (joita kaupan kassoista suurin osa on) saa nolla (0!) euroa tuloveroalennuksia, nappaa ”pienituloisilta ei leikata”-Riikka itselleen mukavasti 2200e/vuosi tilipussiin lisää.
Nyt kun taantuma tulossa, kokonaiskysynnän kasvu pitäisi olla keskeisellä sijalla. Pienituloisen jokainen sentti menee kulutukseen, silti juuri pienituloisilta leikataan. Sen sijaan suurituloisten verohelpotusten merkitys sekä kansantaloudelle että valtiontaloudelle on puhtaasti miinusmerkkinen. Hallituksen talouspolitiikka kurjistaa taloustilannetta entisestään. Puhumattakaan siitä, mitä se aiheuttaa pahimmillaan yhteiskuntarauhalle.
Hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikan taustalla on puhdas uusliberalistinen ideologia: mittavat tulonsiirrot jo ennestään köyhiltä jo valmiiksi varakkaille, palkansaajien aseman heikentäminen, ay-liikkeen murentaminen, julkisten palvelujen yksityistäminen ja valtion omaisuuden halpamyynti kansainvälisille sijoittajille.
Kokoomuksen pintakuorrutetun söpön sosiaaliberalismin taustalla on aina ollut hyvätuloisia suosiva politiikka. Perussuomalaisten ihmiskäsityksen kaikkein raadollisimmat piirteet puolestaan tulevat ilmi nyt, kun puolue vallassa. Riikka Purran sanoin: empatia ei kuulu politiikkaan.
PS:n elokuusta entinen puoluesihteeri – pappismies – sanoi saman eräässä haastattelussa jokin aika sitten: ”Ken ei työtä tee, sen ei syömän pidä.” No, Luukkanen heittelee kommentteja, mutta jotain olennaista hallituksen talouspolitiikasta tuohon sisältyy.
Kun Kokoomus haluaa pitää maahanmuuttajat ja muut köyhät työvoimareservinä ja nälkäpalkalla, haluaa PS heittää heidät maasta tai yhteiskunnasta ulos, mikäli orjatyösuhde loppuu.
Nyt jaetaan kipua ja köyhyyttä, mutta ei tasapuolisesti. Leikkaukset kohdistuvat vain ennestään köyhiin. Maan valmiiksi varakkaat sen sijaat saavat lisää. Miten ihmeessä kristilliseksi itseään jostain syystä kutsuva puolue voi olla tällaisessa mukana?
Tajuavatko kristillisdemokraatit edes hävetä? Epäilen.
————————————————————————–
Kaikella on taustansa.
Nixon teki aikanaan – Vietnamin sodan aiheuttamassa kustannuspaineessa – modernia maailmanhistoriaa ehkä eniten muuttavan yksittäisen toimenpiteen: irroitti dollarin kultakannasta. Vähitellen siirryttiin kaikkialla kelluvien valuuttojen aikaan ja samalla pääomamarkkinoiden valta ratkaisevasti lisääntyi.
Toinen taitekohta oli 1980-luvun alussa. Thatcher oli voittanut vaalit Britanniassa ja Reagan Yhdysvalloissa, toisaalta Ranskassa oli valtaan päässyt Mitterrand ja Ruotsissa puuhattiin palkansaajarahastoja. Hetken aikaa läntinen maailma pidätteli henkeään: uusliberalistinen kapitalismi vai ihmiskasvoinen, demokraattinen sosialismi.
Kuten kaikki tietävät ensin mainittu voitti. Suomessa, joka joka suhteessa yleensä on tullut jälkijunassa, kukaties sisällissodan perintö on pitänyt huolen, ettei jyrkkiä luokkavastakohtaisuuksia ole annettu syntyä.
Hyvinvointivaltion tavoitteena on ollut tasata varallisuutta ja huolehtia oikeudenmukaisesta tulonjaosta. Ketään ei ole jätetty heitteille. Kukaan ei joutunut almujen tai yksittäisen ja sattumanvaraisen hyväntekeväisyyden varaan. Erityisesti on katsottu, että mahdollisimman tasainen tulonjako luo luottamusta eri yhteiskuntaluokkien ja – ryhmien välillä.
Nykyisen hallituksen talouspolitiikka – ja sen taustalla oleva eetos – on jyrkkä käänne suomalaisen hyvinvointivaltion yli puolivuosisataisessa historiassa. Julkilausuttuna ohjelmana on, että jokainen pitäköön huolen itsestään ja takapihansa puhtaana.
———————————————————————————
Kirkon kannanotoilla nykyisessä sekulaarissa yhteiskunnassa ei ole mitään merkitystä. Ei vaikka kaikki kirkon 20 000 työntekijää viimeistä kokoomuslaista kirkkoherraa ja konsulttia myöten kokoontuisivat senaatintorille osoittamaan mieltään, se ei hallituksen talouspolitiikkaa muuttaisi.
Mutta kirkon eettinen ja moraalinen velvollisuus on silti sanoa, että tämä ei käy! Että köyhän kurjistaminen ja heikon nujertaminen on kaukana kristillisyydestä!
Kirkkohallituksen kollegio (miten viehättävä tsaarinaikainen nimi muuten!) on 21.9.2023 on ottanut kriittisen kannan hallituksen sosiaaliturvaleikkauksiin. Tiedote löytyy helposti kirkon nettisivujen kätköistä, jos sivulabyrintista osaa etsiä. En silti pidättelisi henkeä, milloin HS tai iltapäivälehdet julkaisevat sen etusivuillaan tai edes takakannessa.
Piispojen hiljaisuus on korvia huumaavaa. Eikö kukaan todellakaan uskalla sanoa mitään? Vielä pahempi vaihtoehto on se, että moni näistä yltäkylläisimmistä hiljaisesti hyväksyy hallituksen epäinhimilliset sosiaaliturvaleikkaukset. Joka ikinen sunnuntai rukoillaan nöyrästi esivallan puolesta, vaikka hallituksen osalta pitäisi rukoilla Jumalalta sen mahdollisimman pikaista kaatumista!
Eri asia kuin kirkkohallituksen hiukan kapulakielinen kannanotto olisi, jos joku julkisuusarvoa omaava piispa sanoisi kaikella virkansa suomalla painoarvolla sen, mikä pitäisi olla jokaisen piispan moraalinen velvollisuus mikäli haluaa käydä kristitystä: hallituksen köyhiä julmasti kurittava politiikka ei ole oikein. Sanoisi selkeästi, että kirkon yksiselitteinen ydintehtävä maan päällä on levittää evankeliumia ja aina ja kaikkialla puolustaa köyhiä, heikkoja ja sorrettuja.
Silloin kun vallanpitäjät sortavat eikä kukaan huuda, kun kivetkin vaikenevat, on kirkon tehtävä asettua köyhän rinnalle ja pitää meteliä.
Mikko Heikka, Espoon emerituspiispa, on nettisuvullaan vaatinut kirkon johdolta voimakasta kannanottoa, kirkon ääntä. Aiheesta keskusteltiin sunnuntaina Horisontissa, jossa Mikko oli yksi osanottajista.
Kirkkohallituksen kriittinen lausunto on tietysti hyvä asia. Se ei kuitenkaan kirkon ääneksi riitä.
Aivan kuten Kari-Matti kirjoittaa – ja Pirjo Pyhäjärvi tukee -, kirkon eettinen ja moraalinen velvollisuus on korottaa äänensä.
Luin joskus Heikan kirjan ”Kapitalismi, kristinuskon musta joutsen.” Heikka muutoinkin tullut tunnetuksi yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolustajana.
On jotenkin outoa, että suomalaisista kaikista papeista viimeisen 100 vuoden aikana epäilemättä ainakin 95% on lukeutunut porvaripuolueisiin, siis Keskustaan ja oikeistoon. Kristinusko taas alkuperäisimmillään on paljon lähempänä marxilaisuutta kuin kapitalismia konsanaan. Myös vasemmisto voi katsoa peiliin. Forssan kokouksessa 1903 sanellut sosiaalidemokraattisen puolueen uskontopykälät olivat onnettomat.
Tapasin lauantaina helsinkiläisen, palvelualalla toimivan yksinhuoltajan, joka asuu kahden kouluikäisen lapsensa kanssa alle 50 neliön omistusasunnossa talossa, jolla ei ole osakkaiden maksamien vastikkeiden lisäksi muita tuloja. Asumistuen menetys leikkaa perheen käteenjäävistä tuloista i neljänneksen.
Kun Pekka V. kirjoittaa, että KD on pystynyt ”estämään joitakin leikkauksia”, hän voisi kertoa, mitä leikkauksia. Ei ainakaan asumistuen.
Minun mielestäni tässä järjestelmässä on jotain vikaa, jos muiden kansalaisten tarvitsee maksaa osa työssäkäyvän ihmisen asumiskustannuksista. Mielestäni palkat ja verotus pitäisi saada sellaiselle tasolle, että jokainen pärjää omillaan.
Palkat, verotus ja ylipäätään elämisen kustannukset, jotka ovat olleet nousukiidossa.
> mittavat tulonsiirrot jo ennestään köyhiltä jo valmiiksi varakkaille
Reilun 100,000 euron vuosituloilla lienen jonkun mielestä varakas. Silti olen ymmärtänyt, että kukaan köyhä ei maksa minulle euroakaan. En saa senttiäkään minkäänlaista tukea.
Ja edelleen olen ymmärtänyt, että minun verorahoistani maksetaan jatkossakin toimeentulo- ja asumistukea vähävaraisille. Eli kyllä ne tulonsiirrot menevät jatkossakin minun rahapussistani köyhille eikä toisinpäin.
Sen verran minussa on ahneuden ja itsekkyyden syntiä, että en minä niin kovin mielelläni maksaisi kaiken maailman tukia työhaluttomille sohvalla makoilijoille. En katso pahalla, jos hallitus niitä karsii ja patistaa ihmisiä itse ansaitsemaan oman elantonsa.
Oikeasti työkyvyttömien tukiminen on sitten toinen asia.
Mikko viitannee ilmiöön, jota tutkimuskirjallisuudessa kutsutaan termillä ”moral hazard.” Eli: kun ”mikko” painaa hiki päässä pitkää päivää, että saisi päälle satatonnia massia vuodessa lompsaan, ja lentomatkat Malawille päälle niin moni vetelys makaa sohvalla, tilailee kotipizzaa, sylkee kattoon, nauttii elämästä ja hörppii olutta tai heittelee muuta mukavaa hihaan.
Ehkä olisi parempi puhua kannustinongelmasta. Orpon & Purran kauhukabinetti näkee asian niin, että kun ruuvia kiristetään, sosiaalitukia minimoidaan tai poistetaan kokonaan, työtön ikäänkuin automaattisesti hakeutuu työelämän pariin. Tässä mallissa ei ole muuta vikaa kuin että se on täysin irrallaan todellisuudesta.
Suomalainen työttömyys on lamavuosista 1990-alusta saakka ollut pääosin ns. ylijäämäväestön (kauhea sana) työttömyyttä. Globaalissa maailmantaloudessa ei tarvita ratapihalle yhtään ylimääräistä käsiparia. Vielä 1970- ja 1980-luvuilla saattoi paperitehtailta löytyä runsaastikin ns. b-luokan työvoimaa, joka teki parhaansa, mutta koulutus tai osaaminen tai edes ahkeruus ei ollut priimaa.
Työttömyyskorvausten porrastamisen vaikutusta on tutkittu eikä mikään tutkimus viittaa siihen, että työttömyyskorvausten asteittaisella alentamisella työttömyysjakson pidentyessä olisi ollut mitään työllisyyttä lisäävää vaikutusta, pikemminkin lievästi päinvastoin. Sitä paitsi kannustinvaikutukset ovat pyöreä nolla, mikäli töitä ei ole.
Sosiaalimenoja karsitaan 1,2 miljardia, tästä asumistuki on 400 miljoonaa. Toisaalta investointeja tehdään 4 miljardia. Onko varaa investointeihin, jos ei perusturvaan? OVatko kaikki investoinnit niin tähdellisiä, että niistä ei voitaisi luopua ja vähentää keskeisissä sosiaalietuuksissa, kuten asumistuessa, tehtäviä leikkauksia? 400 miljoonaa on tässä kokonaisuudessa niin pieni osa, että se olisi voitu hoitaa toisinkin.
Yli 100 000 ansaitsevia on noin 2 % veronmaksajista ja he maksavat 20 % tuloveroista, johtuen progressiivisesta verotuksesta ja korkeasta marginaaliverosta. Kuinka paljon heidän pitäisi maksaa veroja, jotta ei katsottaisi, että he ovat tuloverotuksellisesti parempiosaisia kuin heitä vähemmän tienaavat?
Olisiko pikemminkin muissa kuin tuloveroissa pohdittavaa? Viime aikoina on ollut esillä ainakin erilaiset verokikkailun muodot.
Voitaisiinko esimerkiksi alv laittaa kuluttajien osalta progressiiviseksi? Onhan sitä muitakin etukortteja, joten luulisi asian onnistuvan ainakin teknisesti.
Hallinnosta säästetään vain alle 300 miljoonaa. Esimerkiksi oman toimialueeni eli opetusalan hallinnon toimintamenot ovat 100 miljoonaa euroa ja tästä voitaisiin säästää kymmeniä miljoonia kaksi virastoa yhdistämällä. Luulisi tuollaisen olevan mahdollista monen muunkin hallinnonalan piirissä.
Onko osa hallitusohjelman arvostelusta enemmän sen huonon mielialan tuottaviin ratkaisuihin liittyvää kritiikkiä kuin järkevän ja oikeudenmukaisen taloussuunnittelun piiriin liittyvää? Monenlaista isoa säästöä olisi voitu välttää ja joistakin muista asioista taas leikata enemmänkin. Aivan niin suuria investointeja ei välttämättä olisi järkevää tässä tilanteessa tehdä. Jos osa perheestä on nälissään, ei ole sen kylläisten jäsenten osalta järkevää ostaa kesämökkiä sillä perusteella, että tuottaahan se pidemmän päälle iloa ja riemua ja näin myös terveyttä, mikä puolestaa säästää terveydenhoitokuluja.
Kun kaikki näkevät, että suurimmat leikkaukset kohdistuvat sosiaalietuuksiin ja terveydenhuoltoon, synnytetään oikeastaan vain ohjelmasta sopijoiden omasta tyhmyydestä johtuen myös aforistiikkaa, jonka mestari oli Samuli Paronen: Kukaan ei voi elää toisen elämää. Köyhä ei voi elää rikkaan elämää eikä rikas köyhän elämää.
Kiitos Petri kommentista!Progressiivisen tuloverotuksen kulta-aika oli täsmälleen jotakuinkin sama kuin hyvinvointivaltion. Toisesta maailmansodasta 1980-luvun alkuun. Sekä Thatcher että Reagan käynnistivät molemmat massiivisen, suuryritysten kirjaimellisesti miljardein rahoitetun propagandakampanjan progressiivista tuloverotusta vastaan.
Suomessa tämä käänne osui 1990-luvun alun lama-aikaan. Muutokset verojärjestelmässä tehtiin julkisuudelta mahdollisimman piilossa, kaikessa hiljaisuudessa. Kiitos Esko ja Iiro ja kumpp. Samaan aikaan, kun ahneiden öykkäreiden johtamat pankit yksi toisensa jälkeen kääntyivät veronmaksajan kukkarolle, alettiin kaikessa hiljaisuudessa lanseerata uutta verojärjestelmää.
Kun hyvinvointivaltion kultaisina vuosina Suomen verojärjestelmää saattoi kutsua progressiiviseksi, alkoi se 1990-luvulta lähtien aste asteelta muuttua yhä enemmän regressiiviseksi. Verojärjestelmä on silloin regressiivinen, kun kaikkien maksettujen verojen määrä on pienistä tuloista suurempi kuin suurista tuloista. Muistettakoon tässä yhteydessä, että kaikista työttömyyskorvauksista, kaikkein pienimmistäkin, maksetaan aina veroa vähintään 25%, ilman mitään tulonhankinta- tai muita vähennyksiä.
On täyttä pötypuhetta puhua, että päälle 100 000e esimerkiksi ansaitsevaa verotettaisiin Suomessa ”kuoliaaksi. ” Ei. Pikemminkin päinvastoin. Pienituloista verotetaan suhteessa ylivoimaisesti eniten, koska jokaisen syötävä, lämmitettävä asunto, ostettava bensaa tai matkakortti jne.
Hallitus olisi voinut halutessaan kerätä useita miljardeja, mikäli olisi halunnut panostaa ns. harmaan talouden tutkimiseen ja karsimiseen. Mutta hallitus toimi tasan päinvastoin. Harmaan talouden tutkimusyksiköstä vähennetään rahoitusta. Syykin on selvä: mitä varakkaampi, mitä rikkaampi, sitä enemmän tämä harrastaa veronkiertoa ja/tai verosuunnittelua. Ja nykyinen hallitus on hyvätuloisten ja varakkaiden hallitus ja ajaa varsin yksiviivaisesti näiden etua, sitä edes suuremmin peittelemättä.
Hallituksen punainen lanka on saada Suomalaiset töihin. Onko oletukset olleet, etteivät kaikki halua tehdä töitä? Onko tavoite utopiaa, jos näin on?
Ongelma on myös siinä, että ihmisiä arvotetaan työnhaku tilanteessa työnantajien toimesta. Työnantaja haluaa vain tietyn osan työvoiman massasta. Vain osaajat kelpaavat. Työnantajilla ei ole resursseja kouluttaa henkilöitä omiin tarpeisiinsa ja harmaata työvoimaa ei saa Suomessa palkata. Koulutusta lisää? Ei käy sekään pelastajaksi, koska nytkin on jo se tilanne, että tuilla koulutetut palaavat pian takaisin
Pk-seudulla myös asuminen on jo sellaisella tasolla, ettei monikaan selviä palkkatuloillaan ilman asumistukea. Mielenkiintoista on nähdä, miten yksityiset tulonsaajat (vuokranantajat) suhtautuvat tulojensa menetykseen.
Laskevatko vuokrat pian?
Nousevista asumistukien määristä voidaan myös päätellä, että se on ollut joillekin hyvää bisnestä. Vääristyneet asumiskulut vs. Palkat ovat jo pitkään olleet kiperä kysymys, palkat riittävät vain asumiseen… Kulutus laskee ja kauppiaat kitisevät kun kassa ei kilise. Seuraus, vähennetään työvoimaa…
Lause, ”palkalla pitää tulla toimeen”, on monen kohdalla tavoite, joka ei näytä koskaan toteutuvan, vaikka hallitus nyt sellaista toivetta elättääkin.
Jopa hallitus avoimesti tunnustanut, ettei asumistuen leikkauksille ole mitään vaikutusta vuokratasoon. Sen sijaan monen yksihuoltajaperheen nämä leikkaukset asettavat täysin mahdottomaan tilanteeseen. Raakaan ja lohduttomaan köyhyyteen.
Vaikka työttömyyskorvaus leikattaisiin nollaan, ei sillä olisi käytännössä juuri merkitystä työllisyysasteeseen. Ne työttömät, jotka työllistyvät, työllistyvät lähes aina melko heti työttömyysjakson alussa ja ne – siis suurin osa – ei työllisty vaikka vaihtoehtona ja ”kannustimena” olisi istuminen jalkapuussa.
PK-seudulla pienipalkkaisia töitä tosiaan tarjolla, mutta minimipalkoilla ei ole kenelläkään varaa asua pääkaupunkiseudulla. Ja hallituksen ”kannustamisen” seurauksena vielä vähemmän.
On syytä vielä todeta, että työmarkkinoilla on Suomessa ollut tapana edetä sopien ja maltilla tammikuun kihlauksesta lähtien. Nyt siihen näyttäisi olevan muutos tulossa. Orpon hallitus kirjasi ohjelmaansa kaikki työnantajien toiveet, mutta ei ensimmäistäkään työntekijäpuolen aloitetta. Maltti oli kaukana myös valtiovarainministeri Purran eilisessä hyisessä hyökkäyksessä koko ay-liikettä kohtaan. Näin kun mennään, satavarmaa on, että suomalainen yhteiskunta on sekaisin viimeistään jouluun mennessä.
Kirpeänä kirsikkana kakun päälle Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen – läheistä piispallista sukua – väläytti jo sunnuntaikorvauksista luopumista.
Ylen Ykkösaamussa maanantaina Suomen Yrittäjien Atte Rytkönen-Sandberg tosiasiassa vahvisti ay-järjestöjen edustajien kritiikin, jonka mukaan hallituksen nimeämissä työelämää käsittelevissä työryhmissä ei käydä todellisia neuvotteluja. Työntekijäpuolen esityksillä ei ole mitään vaikutusta, vaan hallituksen linjaa viedään tiukasti eteenpäin.
Rytkönen-Sandberg on mukana työrauhaa käsittelevässä ryhmässä. Hän sanoi työn etenevän, koska pohjana on ”selkeät hallitusohjelman kirjaukset, joita työryhmässä viedään eteenpäin”.
Se neuvotteluista.
Suomea johdetaan nyt kuin yritystä, pidetään YT neuvottelut, jossa yrityksen hallitus on päättänyt etukäteen mitä tehdään… Aikamoista sokeutta on ajatella, että Suomi on kuin yritys… Täällä on kodittomia ja sairaita… ja lapsia. Heitä ei voida ajatella, kuten nyt tehdään.
Olisin kovasti hämmästynyt, jos tästä valtion asiat tulevat kuntoon… Näinhän tätä ohjelmaa on puolustettu. Keinot ovat nyt kovat, mutta niin tulee olemaan myös hinta.
Pahinta on ehkä vieläpä se, että samaan aikaan, kun köyhiltä otetaan, hyvätuloisille ikään kuin vastapainona annetaan.
Tämä aiheuttaa tuhat kertaa suuremman moraalikadon kuin mikään työttömien oletettu laiskottelu minimaalisilla sosiaalituilla.
Jos ja ilmeisesti kun Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen siskolla, Turun arkkihiippakunnan piispalla on edelleen HS: ssa tila kolumneille, vähintään yksi kirjoitus voisi olla kannanotto näitä kipeitä ja köyhiin kohdistuvia leikkauksia vastaan.
Yleinen jako perinteiseen oikeistoon ja vasemmistoon on murroksessa.
Yhtäältä SAK:n jäsenmäärä on ollut jo vuosia laskusuunnassa ja tänä vuonna ”Loimaan kassan” jäsenmäärä ylittää SAK:n liittoihin kuuluvien ihmisten määrän, mikä entisestään syö AY-liikkeen perinteistä valta-asemaa. Toisaalta perussuomalaisen puolueen jäsenet eivät näe perinteistä vastakkainasettelua työntekijöiden ja työnantajien välillä vaan puolueen kannattajista enemmistö on työssäkäyviä ihmisiä, jotka haluavat nykyistä isomman osan työssä ansaitsemistaan rahoista itselleen.
Meillä on kansan enemmistön valitsema hallitus, joka äänestäjien toiveiden mukaisesta toteuttaa politiikkaa, jossa vähennetään sitä että yksiltä kerätään veroja jotta niitä voidaan kaataa tukiaisina toisille. Perinteisestihän vasemmiston käsi on aina ollut jonkun toisen taskussa.
Itse asemoidun poliittisella pelikentällä arvoliberaaliksi, joka kuitenkin pitää lähtökohtana sitä, että jokainen tulee toimeen omilla tuloillaan.
Perussuomalaisten kannattajakunta osin oikeistolaistunut, se on totta. Sinne tullut uutta porukkaa, joka aiempaa oikeistolaisempaa ja osa ”vanhoistakin” siirtynyt piirun kaksi oikeammalle. PS:a äänestäneistä kuitenkin aika iso myös vähävaraisia ja erilaisista tuista riippuvaisia. Puolueena PS aiempaa iskunkestävämpi. Otaksun kuitenkin, että gallup gallupilta puolueen kannatus putoaa – mihin asti ja mitkä mahdolliset seuraukset? Mahdoton sanoa.
En vielä heittäisi jäähyväisiä perinteiselle vasemmisto- oikeisto jaolle, sen kummemmin kuin ”luokkapolitiikalle” tai edes Keskustalle. Orpo lottoaa nyt jättipottia pääomapiireille ja muille hyvätuloisille. Mitään kristillistä Kokoomuksen politiikasta on vaikea löytää.
Hallituksessa on kaksi arvoliberaalia oikeistopuoluetta: RKP ja kokoomus. Ja hallituksessa on kaksi arvokonservatiivia oikeistopuoluetta: PS ja KD.
Hallitusyhteistyötä helpottaa se, että puolueita erottavat suuret arvokysymykset on jo ratkaistu. Avioliittolain osalta Suomen lainsäädäntö on yhteinäinen läntisen Euroopan maiden kanssa ja aikaisemmin tänä vuonna työnsä päättänyt hallitus uudisti translainsäädäntöä tavalla, jota Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on Suomelta edellyttänyt. Jos nämä kysymykset olisivat hallituksen pöydällä, nykyinen hallituspohja olisi mahdoton.
Perussuomalaisille kynnyskysymys on maahanmuuton kiristäminen. Kristillisdemokraateille puolestaan riittää, että hallitus ei edistä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tärkeitä teemoja ja poistaa sateenkaaret ministeriöiden verkkosivuilta. Niin kauan kun persut saavat vastustaa maahanmuuttajia ja kristilliset saavat vastustaa homoja ja transsukupuolisia, kokoomuksen ajama oikeistolainen talouspolitiikka kelpaa niille. Orpo reaalipoliitikkoa ymmärtää tämän.
Vertailukohtaa poliittisen kentän muutokselle hakisin Yhdysvalloista. Kaikkein köyhimmät osavaltiot ovat vahvasti republikaanienemmistöisiä. Amerikkalaisia köyhiä ei kiinnosta heidän oma sosiaaliturvansa. Amerikkalaisia köyhiä kiinnostaa uskonto, aseet ja seksuaalivähemmistöjen vastustaminen. Suomessakin suurimman trumpistit tulevat persujen ja kristillisdemokraattien riveistä.
Monesta päätelmästä samaa mieltä Mikko. Britanniassa taloudellinen tyytymättömyys vaikutti brexitiin. Jälkimmäisen kannatus oli suurta erityisesti Keski- ja Pohjois-Englannin ennen niin kukoistavilla teollisuusalueilla. Brexitia kampanjoitiin lupauksilla työperäisen maahanmuuton lopettamisesta, jotta syntyperäiset, ”oikeat”britit saisivat töitä ja toimeentuloa.
Yhdysvalloissa Trumpia äänestettiin samoista syistä samantyyppisillä – ennen kukoistaneilla teollisuusalueilla – kuuden osavaltion muodostamalla ns. ruostevyöhykkeellä.
Suomessa PS sai vankkaa kannatusta keskisuurissa ennen SDP:n kokolailla hallitsemissa paperiteollisuuskaupungeissa (Kotka, Imatra jne.). PS sai ääniä myös muilla taantuvilla alueilla, mutta PS:n ehkä lievä erikoisuus on, että sitä kannatettiin lähes kaikkialla vähintään kohtuullisesti, jopa joillakin perinteisillä RKP:n alueilla.
Perussuomalaisissa vain yksi henkilö on aikalailla koskematon eli Jussi Halla-aho. Jos Purra nyt fanaattisena ”fiskaalisena konservatiivina” onnistuu kutistamaan puolueen, niin heippa Riikka! Halla-aho on joskus, muistaakseni 2017, todennut, että perussuomalaisia äänestetään, koska se on vaihtoehto ja että sitä äänestetään vain niin kauan kuin se on vaihtoehto. PS ei sillä tavoin arvokonservatiivi kuin KD, onhan siellä esim. Tynkkynen varapuheenjohtajana ja paljon muitakin melko tunnettuja ns. seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kansanedustajana jne.
Suomen – ja PS:n – ongelma on tietysti se, että julkisen talouden alijäämä ja koko kansantalouden flegmaattisuus johtuu paljolti dramaattisen ikävästä ikärakenteesta. Suomalaiset naiset synnyttävät vähemmän kuin koskaan. Kokonaishedelmällisyysluku on niin pieni, että kohta nolla ja pilkun eteen toinen nolla.
Ruotsi pärjää ja pärjääkin erinomaisesti, koska siellä harrastettu vuosikymmeniä reipasta työperäistä maahanmuuttoa. Miinusmerkkinä toki jengisodat ja että yhteiskuntaan sopeutumattomat klaanipäälliköt ampuvat toisiaan.
Suomen poliittinen asetelma mielestäni lyhyesti sanoen sellainen, että poliittisen kentän keskellä on kraaterin kokoinen aukko.
Siitä olen kyllä samaa mieltä, että Soinin, Niikon ja Oinosen jälkeen persujen uskonnollinen fanatismi on laantunut aika tavalla. Mestari Halla-aho on kuvannut itseään uskonnottomaksi.
Tynkkynen on varmaan kova paikka joillekin Pohjois-Pohjanmaan isännille, mutta toisaalta hänen äänestäjänsä taitavat olla nuorempaa some-sukupolvea, joille seksuaalinen suuntautuminen ei ole poliittinen kysymys.
Oulun tuomiorovasti Satu Saarinen kirjoittaa :
(Lainaus alkaa)
”Olen saanut kysymyksiä siitä, voiko kirkko sekaantua politiikkaan.
Voi, ja sen pitää!
Kirkon tulee olla tukena siellä, missä ihmisten elämään ja elämäntunteen jatkuvuuteen puututaan, olipa kyse vanhuksista, lapsista, maahanmuuttajista, pakolaisista, työntekijöistä, työttömistä, terveistä tai sairaista…”
(lainaus päättyy)
Hyvä, hienoa! Kirkonkin omantunnonherkimmät alkavat heräillä. Tässä oli kyse siitä, että muutama Oulun tuomiokirkkoseurakunnan pappi otti osaa mielenilmaukseen Oulun yliopistolla ja tuki yliopiston ”valtaajia.”
Olin ”taapero” vuosina 1969/1970, kun Franzenia ja heti seuraavana päivänä Porthania vallattiin, mutta kunnon meininki silloin oli. Tunnuslauseena: ”Muutetaan yliopisto, muutetaan yhteiskunta.” Tuo sama slogan sopisi hyvin nytkin.
Kari-Matti,
olen samoilla linjoilla ajatuksistasi epäoikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Olen kuitenkin eri mieltä progression kääntymisestä regressioksi. Tämä johtuu siitä, että käsitykseni regressiivisestä verotuksesta on se, että siinä enemmän tienaavan osuus verotukseen on vähäisempi kuin vähemmän tienaavan. 1500 euroa tienaavan veroprosentti on 2, 8 000 tienaavan 30. Ei tämä ole regressiota.
Sen sijaan on niin, että välillisissä veroissa enemmän tienaava hyötyy. Siinä merkityksessä verotus suosii hyvätuloisia. Ja tätä kannattaisi tarkastella enemmän.
Huomautukseni yli 100 000 tienaavista, joihin itse en kuulu, liittyy siihen, etten usko, että heidän tuloverotustaan korottamisella olisi erikoista vaikutusta kansantalouteen. Toki jokin määräaikaisen ja tähän vaalikauteen loppuneen solidaarisuusveron rajan korottaminen voi olla jonkinlainen pahaa mieltä aiheuttava tyylivirhe, mutta ei sillä ole valtion tulojen kannalta erityisen suurta merkitystä. Suhtaudun yli 100 000 tienaaviin hieman samoin kuin alle 2000 tienaaviin, surumielisyydellä. On vaikea keksiä johtamistehtävää, josta pitäisi maksaa palkkaa yli noin 10 000 euroa ja on vaikea keksiä työtä, josta pitäisi maksaa palkkaa alle noin 2000. Asia ei ole vain verotuksellinen vaan myös palkkapoliittinen.
Edes yli 100 000 eivät rikastu palkkatyöllä. Kaikkine maksuineen tällaiselle henkilölle jää tilille reippaat 4000 euroa kuukaudessa. Se on toki paljon verrattuna sellaisen työntekijän tiliin, joka on 1300. Mutta ei se nyt mitään rikkautta ole. Rikkaus on muiden verotusmuotojen piirissä.
Tarkoitin regressiivisellä verojärjestelmällä sellaista verojärjestelmää, jossa maksettujen verojen suhde tuloihin on pienistä tuloista suurempi kuin suurista tuloista. Kirjoitin ehkä epäselvästi.
Koko verojärjestelmä siirtynyt Suomessa 1990-luvun alusta progressiivisesta tuloverotuksesta yhä enemmän välillisiin veroihin, mikä tietysti pienituloisen kannalta huono ja hyvätuloiselle hyvä. Globalisaatiosta on ollut paljon hyötyjä, mutta myös haittaa. Pääomatuloja ei ole uskallettu liiemmin verottaa. Lisäksi tietyissä ammateissa on kohtuullisen helppo muuntaa ansiotulo pääomatuloksi.
Jos valtio aikoo säästää, niin miksi yritystukia jaetaan suhteellisen avokätisesti? Määrä ei ole pieni. Suoria yritystukia pari miljardia ja välillisesti jopa 10 miljardia yhteensä, ainakin joiden laskelmien mukaan.
Hallitus harrastaa ainoastaan menosopeutusta, tulopuoli sivuutettu. Menopuolellakin huomio kiinnitetty lähinnä työllisyys- ja sosiaaliturvaleikkauksiin. Eli leikkaukset kohdentuvat pienituloisiin ja sattuvat kaikki kipeästi paljolti samoihin ihmisryhmiin. Jäätävää ja jälki voi olla paitsi inhimillisesti, myös kustannuksiltaan hyvin ”drastinen.”