”Olisi löydettävä järjestys, jota kaikki pystyvät hyvällä omallatunnolla noudattamaan. Sellaista olen tässä etsimässä.”
Näin aloitin artikkelin [Kanava, Suomen Kuvalehti ja Kotimaa.fi], jonka pohjalta nyt keskustellaan avioliitosta ja samaa sukupuolta olevien kirkollisesta vihkimisestä.
Lähden siitä, että keskustelumme eri osapuolet voivat hyvällä omallatunnolla pysyä kannassaan, jos he katsovat, että heillä on siihen riittävät perustelut. Kirkkomme yhteyttä ajatellen on tällöin kysyttävä, voidaanko hyvällä omallatunnolla antaa tilaa myös laajennetulle avioliittokäsitykselle.
Kysymys vie meidät kirkon ykseyden perusteiden äärelle. Siellä saamme lukea: ”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.” (Augsburgin tunnustus VII)
Rajaamalla ja sitomalla kirkon ykseyden pyhään evankeliumiin ja pyhiin sakramentteihin, jotka tuovat meille pelastuksen ja Hengen yhteyden, tunnustuksemme vapauttaa meidät olemaan eri mieltä monesta asiasta yhteyttä särkemättä.
Kristittyinä meidät on kutsuttu säilyttämään ja vaalimaan kirkon ykseyteen pohjautuvaa yhteyttä. Tällöin meidän on hyvä muistaa erästä ottelua Roomassa, jonka apostoli Paavali puhalsi käyntiin tehdessään etätöitä Korintissa: ”Kunnioittakaa kilvan toinen toistanne” (Room. 12:10).
Kiitän kaikkia keskusteluun osallistuneita. Oma osuuteni päättyy tähän.
John Vikström, emeritusarkkipiispa
Kolme huomiota. (1) Perinteinen ymmärrys on kai se, että yksilön omatunto on sidottu ja tuettu Jumalan sanaan, joka nyt käsiteltävässä kysymysryppäässä on sanomaltaan hyvin yhtenäinen. Ongelma taitaakin olla se, että selvä asia pitäisi nyt saada muutettua joksikin muuksi kuin mitä ”Sanassa sanotaan” ja kirkko on hyvin yhtenäisesti tunnustanut näihin aikoihin asti.
(2) Keskeinen termi ”evankeliumi” on tässä yhteydessä mielenkiintoinen. Tunnustuskirjojen mukaan se käsittää (a) suppean merkityksen ja (b) laajemman, sekä lain että evankeliumin. Edellisessä on kysymys Kristuksen sovitustyöstä, ns. verisestä evankeliumista. Jälkimmäiseen sisältyy tietenkin koko kristillinen oppi kohta (a) mukaan luettuna ja elämäntapa (termeistä voidaan tietenkin keskustella). Havaintojeni mukaan ne, jotka haluavat nyt ”laajentaa” avioliittokäsitystä eivät erityisemmin ole innokkaita pitäytymään kummassakaan näistä merkityksistä vaan ymmärtävät ”evankeliumin” joksikin ihan muuksi. Vaikka käytetään perinteisiä termejä. Erityisesti vieroksutaan sitä, että uskon kohde olisi kirkon opetus/oppi Kristuksesta. Ei vain usko Kristuksen persoonaan tms.
(3) Kirkon ykseys on edelleen seurausta yksimielisyydestä tässä edellä kuvatussa evankeliumin opissa, ja sen mukaisesta julistuksesta sekä sakramenttien hoitamisesta. Ei tosiaankaan siinä, että täysin vastakkaisilla tavoilla ajattelevat ihmiset pysyttelevät saman organisaation sisällä.
”Ei usko ole joka miehen.”tai naisen) Raamattu.
”Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta.”
Juuri näin ja tämän kysymyksen varassa myös käynnissä olevan avioliittokeskustelun ratkaisu seisoo tai kaatuu.
Kirkon ykseyden säilyttämisessä ei varsinaisesti ole kyse siitä, mikä muotoisella kirkollisella toimituksella kirkkomme kohtaa voimassa olevan avioliittolain mukaisesti avioliittoon vihittävät samaa sukupuolta olevat parit, jos minkään muotoisella. Kyse on varsinaisesti siitä, minkä sisältöisellä teologialla ratkaisua perustellaan. Monet muutosta vastustavat kokevat, että muutokseen pyrkivät perustelevat sitä toisenlaisella evankeliumilla.
Kuten Paavali aikanaan kirjoitti Galatan seurakunnalle: ”Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia.” (Gal 1:7)
Yritys julistaa toista evankeliumia siis särkee kirkon ykseyden.
Toisaalta meidän on syytä muistaa: ”tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.” (Gal 2:16)
Seksuaalivähemmistöt eivät muodosta poikkeusta edelliseen.
Täydennykseksi vielä: Jos kynnyskysymykseksi nousee juuri tuo vihkimys tai sen puuttuminen, niin silloin kirkon todellinen ykseys on jo menetetty. Sama pätee tilanteeseen, jossa ratkaisun perusteeksi esitetyt teologiset perusteet ovat toinen toisensa poissulkevia. Uusia teologisia perusteluja esitettäessä tulee kiinnittää huomiota myös siihen, mitä muuta aiempaa niillä kenties poissuljetaan, siis toisin ajattelijoiden avioliitokannan lisäksi.
Asiassa voi käydä niinkin, että syvällisempi teologinen keskustelu paljastaa että kirkon todellinen ykseys on jo menetetty ja jäljellä on vain hallinnollinen konstruktio. Avioliittokeskustelu toimii siis vain asian havaitsemisen indikaattorina, ei edes prosessin katalysaattorina.
Olen jo aikaa sitten päätynyt siihen, etten voi kuulua laitoskirkkoon, joka hakee kannatuksensa kansaa miellyttämällä. Samalla se jättää oppinsa ja pilkkaa itseään säälittävällä tavalla.
Eriytyminen alkoi jo 1900 vuotta sitten. Meidän piispamme siteeraavat kuten tässä Paavalia. Eihän hän ollut kristinuskon asettaja. Hän oli kuten muutkin ihmiset. Hän oli täysin kykenevä johtamaan harhaan itsensä ja muut, tahattomasti tosin.
Tahallisesti meidät johdettiin harhaan koottaessa Raamattua. Meille syötettiin Vanha testamentti osaksi oppia, vaikkei sillä ole mitään tekemistä muuta kuin juutalaisten heimojen jonkinlaisena historiana. Meille syötettiin oppi oikeudestamme tappaa ihmisiä ja eläimiä. Siinä samalla varhaiskristittyjen jälkeen meistä tehtiin kuuliaisia lihansyöjiä ja sotilaita.
Laitoskirkko saa maallistua rauhassa ja vihkiä ihmisiä minkä tahansa kanssa ja tukea kaikkea mitä ihmiset tekevätkin, ettei kenenkään mieli pahoitu. Nykykirkko saa pitää valintansa loppuun asti, itse en sellaiseen voi koskaan osallistua.
Juuso, käyttämäsi termi ”laitoskirkko” on kärjistetty ja virheellinen. Kirkkoa voidaan toki kuvata monin eri termein. Kattavimpia on ”Kristuksen hengellinen ruumis” ja ”pyhien/pyhien ihmisten yhteys”. Samalla on tiedostettava, että kirkkoon on sekoittuneena jumalattomia ja epäuskoisia. Jumala yksin näkee sydämet. Tässä mielessä jokaikinen kirkkokunta ja kristillinen yhteisö on ”sekakainen seurakunta”.
En ole profeetta enkä profeetan oppilas. Tässä tulee todennäköisesti käymään, muutettavat muuttaen, niin kuin virkakysymyksessä. Jos Suomen kirkossa ”laajennetaan” avioliittokäsitystä, kirkosta eroaminen jatkuu uskon vähetessä. Samalla perinteisellä linjalla olevia pappeja aletaan eri tavoin ajaa ahtaalle. (Muistattehan, että vielä jokin aika sitten kirkollisessa keskustelussa kuului myös vaatimuksia siitä, että lupa spn-vihkimisistä kieltäytymiseen pitäisi antaa määräajaksi ja sen jälkeen kaikkien tulisi vihkiä kaikki? Olisiko niin, että nämä puheenvuorot on ilmeisesti siivottu pois, koska ne ovat taktisesti huonoja?) Kärjistän hiukan. Miksi ihmeessä jonkun ”Jumalaan omalla tavallaan uskovan” kannattaisi maksaa kirkollisveroa osallistuakseen ”kristilliseen” joogasessioon, kun kaikki saavat kuitenkin tulla ja kirkollisveron summan voi käyttää osakesäästämiseen tai vaikka etelänmatkaan? Kirkosta eroavat tai sen toiminnasta etääntyvät konservatiivisen ja tunnustuksellisen kristillisyyden tosissaan ottavat, vaikka tässä todennäköisesti tulee olemaan paikkakuntakohtaisia eroja. Avioliittokäsityksen ”laajentamista” ajavat luottavat tietysti siihen, että kirkon jäsenet noin yleisesti ottaen lopulta mukautuvat, kun vähän ohjataan ja painostetaan.
”Laitoskirkko” antaa sinulle Juuso vielä selkänojan, jotta sinulla on mahdollisuus avoimesti tunnustaa uskoasi. Joten ei ole samantekevää miten kirkolle käy.
Mitähän tuo mahdollinen Paavalin harhaanjohtavuus (ellei tuota jokaisen ehdonvallan asiaa kuten lihansyömistä) mahtaapi tarkoittaa? VT täyttyi UT:ssa, meille jäi Jumalan tahtona myös kymmenen käskyä, jotka ei rapistu. Tiedämme, mikä siunaus niihin kätkeytyy ja tiedämme valitettavasti myös mikä kirous, kun emme välitä niistä.
Ihan samaa mieltä Samuelin kanssa. Kymmenen käskyä ovat ihan elämän peruslait.