En ole koskaan seurannut nettikeskustelua, enkä ole vieläkään aloittanut. Siten minulla ei ole kattavaa kuvaa käynnissä olevasta avioliittokeskustelusta. Minulle on kyllä lähetetty kooste tähänastisista puheenvuoroista. Koosteen perusteella olen tehnyt muutamia havaintoja.
Päällimmäinen havaintoni on, ettei keskustelussa keskitytä artikkelini pääkysymyksiin. Tähän olen valitettavasti itse syypää. Kanava-artikkelini [luettavissa myös Kotimaa.fi:stä] alkuperäinen otsikko oli ”Laajennettu avioliittokäsitys?”. Kirkkomme ykseyttä ja yhteyttä ajatellen halusin pohtia avioliittokäsityksen mahdollisen laajentamisen edellytyksiä.
Minulle lähetetyssä korrehtuurissa toimitus ehdotti otsikoksi ”Kuinka avioliitto perustellaan”. Hyväksyin ehdotuksen, mutta en silloin oivaltanut, että uusi otsikko saattaa johtaa lukijan väärälle polulle. Lukija tietysti odottaa, että näin otsikoidun artikkelin tarkoitus on antaa kattava kuva kristillisen avioliiton perusteluista. Ei huomata sitä, minkä emerituspiispa Eero Huovinen entisenä professorina huomasi, nimittäin että ”artikkelin päätarkoitus on etsiä perusteluja homoseksuaalisesti suuntautuneiden liitolle. Sen vuoksi on ymmärrettävää, että miehen ja naisen välisestä liitosta kirjoitetaan artikkelissa vain vähän.”
Jos kirjoittaa avioliittonäkemyksen mahdollisesta laajentamisesta, on tietysti todettava, mistä avioliitosta on kyse. Pääpaino on kuitenkin muualla. Artikkelissani on kaksi osaa. Ensimmäisessä kysyn, olisiko mahdollista sisällyttää kirkkokäsikirjaan kirkolliskokouksen määräenemmistöllä hyväksymä kaava, jota voitaisiin käyttää sekä eri että samaa sukupuolta olevia vihittäessä. Tämä edellyttäisi kahden avioliittokäsityksen rinnakkaiseloa. Tämä ei olisi mikään radikaali uutuus kirkossamme, koska meillä oli tällainen järjestys jo 1900-luvulla, yhtäältä patriarkaaliseen ihmis- ja avioliittokäsitykseen ja toisaalta ihmisten tasavertaisuuteen pohjautuva.
Artikkelini toisessa osassa kysymyksenasettelu muuttuu. Kysyn, millä ehdoilla voitaisiin laajentaa avioliittokäsitys siten kuin uuden vihkikaavan hyväksyminen edellyttää. Totean, että tällainen laajentaminen on kahden ehdon varassa. Mihin tarkoitukseen Jumala on asettanut avioliiton? Ja: onko homoseksuaalinen rakkaus samanarvoinen kuin heteroseksuaalinen?
Kriittisissä puheenvuoroissa keskitytään näköjään puolustamaan perinteistä avioliittokäsitystä, jota en esitä muutettavaksi. Nykyiset vihkikaavat saisivat jäädä ennalleen, ja ne, jotka pitävät niitä ainoina mahdollisina, pysykööt kannassaan. En halua sitä horjuttaa. Etsin vaihtoehtoisen kannan ja kaavan mahdollisia perusteluja.
Tätä etsintää pidetään nyt näköjään suurena uhkana perinteiselle käsitykselle. Luulen ymmärtäväni näitä pelkoja. Mutta jos nykyisen käsityksen perustus on niin itsestään selvä ja vahva kuin keskustelussa annetaan ymmärtää, ei liene sopimatonta kysyä, miten heikoksi mielletty vaihtoehto voisi sitä horjuttaa. Erisukupuolinen avioliitto tulee jatkossakin olemaan enemmistöasemassa.
Jos tätä artikkelini päätarkoitusta ja sen mukaista rakennetta ei oteta huomioon, syntyy luonnollisesti hyvin sekava keskustelu, jossa annetaan väärä kuva ajatuksenkulustani ja perusteluistani. Ei huomata, mihin asiayhteyteen ne kuuluvat.
Jos keskustelu jatkossakin liittyy lähinnä minun artikkeliini, toivon, että kirkkomme yhteyttä ajatellen keskityttäisiin artikkelin kahteen pääkysymykseen. Voisimmeko siis 1900-luvun kirkon esikuvan mukaisesti sisällyttää vaihtoehtoisen vihkikaavan kirkkokäsikirjaamme? Silloin syntysi meilläkin järjestys, jonka esim. Norjan kirkolliskokous ja yksimielinen piispakunta hyväksyivät vuonna 2017. Ja toiseen pääkysymykseen liittyen: Voimmeko pitää homoseksuaalista suuntautumista ja sen mukaista rakkautta hyväksyttävänä? Tätä kysymystä on tähän asti kierretty hyvin kaukaa.
Toivon myös, että kiinnitettäisiin enemmän huomiota meillä ja muualla vellovan avioliittokeskustelun keskeiseen kysymykseen ihmisarvosta ja yhdenvertaisuudesta. Tällöin olisi otettava huomioon, miten meidän ihmisten ehdottomasta yhdenvertaisuudesta voidaan tehdä kaksi vastakkaista johtopäätöstä:
Olemme yhdenvertaisia kaikista olosuhteista riippumatta, joten näitä ei tarvitse muuttaa. Ja: Olemme yhdenvertaisia, joten olosuhteet on muutettava vastaamaan tätä yhdenvertaisuutta. Näin ajatteli näköjään Jeesus. Näin on usein ajateltu yhteiskunnallisissa protesti- ja vapautusliikkeissä. Miten ajattelemme tämän päivän kirkossa?
John Vikström
emeritusarkkipiispa
Mikko Nieminen. 5 pisteen vihje: kysymys on jäsenmäärältään kasvavasta ja vahvan nuorisotyön omaavasta seurakunnasta. Se on kuitenkin sivuasia.
Markku Hirn. Arvostan monia kommenttejasi. Itse vierastan syvästi noita kuvaamiasi moraalipaniikin reaktioita, vaikka tunnistan niitä siellä, missä liikun.
Kuvaamani lista oli muuten muistinvarainen kooste naispappeuden kannattajien vuodatuksista vastustajia kohtaan siltä ajalta kun he huomasivat, että vastustus ihan oikeasti jatkuukin myös nuoremmassa polvessa. ”Väärin” toimiva ja ajatteleva vähemmistö koettiin niin isona ongelmana, että heitä piti alkaa aktiivisesti savustaa pois seurakuntaviroista. Lähteenä Suomen kirkollinen media ennen someaikaa. Yksi syy siihen, miksi asiat tuntuvat väistyvän taka-alalle on se, että tietyllä tavalla ajattelevat pitävät yksinkertaisesti matalaa profiilia ja suuntautuvat kansankirkossa palvelemisen asemesta muualle. Ei ole kysymys isoista massoista, mutta aktiivisista ihmisistä.
Muistutan näistä siksi, että täsmälleen sama tulisi tapahtumaan myös spn-avioliiton torjuvien kohdalla, jos kirkkomme muuttaisi tai ”laajentaisi” avioliittokäsitystään. Väärin ajattelevat LEIMATTAISIIN homofoobikoiksi, tieteen vastustajiksi, epätasa-arvoa kannattaviksi patriarkalisteiksi, vihapuhetta suoltaviksi ja homojen ihmisarvon loukkaajiksi. Vestigia terrent, sanoivat jo muinaiset roomalaiset.
Vaikka kannatankin naispappeutta ,niin minua häiritsi ja tekee vieläkin se miten noita konservatiiviseksi nimettyjä sekä uhataan että kohdellaan. Niin syvällinen muutos kirkon käytäntöön kun naispappeuden hyväksyminen on niin ylimenoaikaa tarvitaan pari sukupolvea .Muuten päteviä ja hyviä pappeja sortamalla ei saada muuta kun kriisejä aikaan.
”Väärin ajattelevat LEIMATTAISIIN homofoobikoiksi, tieteen vastustajiksi, epätasa-arvoa kannattaviksi patriarkalisteiksi, vihapuhetta suoltaviksi ja homojen ihmisarvon loukkaajiksi.” Miksi tuo sana on kirjoitettu isoilla kirjaimilla? Miksi ylipäätään on valittu teonsanaksi ’leimata’? Eikö riittäisi vain: ’määriteltäisiin homofoobikoiksi’? Onko joukosta erottuminen, vakaumuksensa edustajaksi asettuminen todella noin pelottavaa?
Markku, noinhan sen luulisi olevan. Mutta käytäntö ja historia osoittvat toista.
Kristusta on siis teroitettava tuskaisille ja jo syntiensä taakan alla pelästyneille Vapahtajana ja lahjana, ei esikuvana eikä lainsäätäjänä; suruttomille taas ja paatuneille on esiteltävä Kristuksen esikuvaa, hänen kovia lauseitaan ja Jumalan vihan pelottavia esimerkkejä, kuten vedenpaisumusta, sodomalaisten tuhoamista jne., että muuttaisivat mielensä, eivät evankeliumista ottaisi aihetta lihan vapauteen eivätkä tulisi suruttomiksi.
Martti Luther, Galatalaiskirjeen selitys, s. 582-583, vuoden 1957 painos, Sley.
Kirkkoisä Krysostomos (347 – 407) on jossakin yhteydessä sanonut: “Kirkko purjehtii tämän maailman merellä. Jumala on sen perämies, enkelit soutajia, kaikki pyhät sen lastina, keskellä kohoaa pyhä risti mastona ja siinä liehuvat evankeliumin purjeet, jotka Pyhän Hengen tuulen puhaltamina täyttävät ja ajavat sen paratiisiin ja iankaikkisen rauhan satamaan. Sen kompassina Jumalan sana, sen purjeena usko, sen takilana rakkaus, sen ankkurina toivo, ankkuriketjuna rukous ja sen ankkuripohjana Jumalan uskollisuus.”
Ajanut vaan matkan varrella karile niin monta kerta että pohja vuotaa kuin seula. Kohta on pieneläimistö jättämässä uppoavan laivan.
Kristillinen kirkko ja seurakunta ei tule koskaan häviämään koko maailmasta.
Seurakunta se vaan pienenee kuin pyy maailmalopun edellä.