Kävin äsken katsomassa tuon elokuvan ja kyyneleet virtasivat poskillani sen alusta loppuun asti.
Oli se aika poikkeuksellista minulle. Joskus joku kyynel on silmäkulmasta poskelle lirahtanut, jotain kuvaa katsoessa. Nyt vettä tuli molemmat posket ihan märiksi ja vielä jatkuvasti. Ai mikäkö puhutteli niin voimakkaasti.
Se vain että minä tunnen totuuden, jota miljoonat ihmiset etsivät, mutta hakevat sitä sieltä mistä sitä ei löydy.
Ai mitäkö teen sen asian kanssa. No, siinähän se juttu onkin kun olen niin kuin minulla ei olisikaan tuota käsittämättömän suurta aarretta. Oli pakko ihan alkaa kirjoittamaan tätä teille, jotta saan itseni rauhoittumaan. Kirjoittamien auttaa rentoutumaan ja omia ajatuksia pääsee tässä rauhassa pohdiskelemaan. Jolloin voi jopa jotain jättää julkaisematta.
Huh. Miten olen tottunut tähän omaan kristillisyyteeni ja uskovaisuuteni. Tapaan jolla elän uskoani todeksi. Joudunkin nyt kysymään itseltäni elänkö ihan oikeasti siinä totuudessa, jonka tunnen henkilökohtaisesti. Olenko totta edes itselleni. Vai petänkö itseäni sillä että elän ihan hyvää ja mukavaa elämää? Ehkäpä se totuus jonka jo nuorena sain kohdata Jeesuksessa voisi näkyä minussa enemmän. Ehkä se voisi laittaa liikkeelle jotain, joka olisi sen arvoista, että minä tunnen Hänet, joka sanoo että Hän on totuus.
Elokuva kertoo hippiherätyksestä, joka lähti liikkeelle seurakunnasta, joka avasi ovensa. Olisiko minunkin syytä avata jokin ovi johonkin uuteen?
Tapasin nuoruudessani näitä ”revolutionhippejä”, jotka nyt levittivät sanomaa Herrastaan, jolta olivat saaneet uuden todellisen elämän. Muistan edelleen sanat kyynelsilmin lausutut sanat ”He touched me…”
Pekka V,
Kiitos tekstistäsi
Osaat olla hyvällä tavalla persoonallinen
Muistan sinut ihanan kristittynä jo vuosikymmenien takaa
On ihanaa että yhä uudelleen koet uudistumista ja Jumalan suuremmoisen kosketuksen herättämää koko persoonalllsuutta rakentavana voimana.
Kiitos Matias ja Timo.
Luin juuri aamulla: Hänen armonsa on joka aamu uusi.
Kirkkokahvilla tapasin eläkkeellä olevan pappimme ja kun tänään on elokuvasta toinen näytös , niin lupasin hakea hänet kotoaan ja viedä katsomaan kuvaa. Pääsen sitten katsomaan sen uudelleen.
Mikä on se seurakunta tai kirkkokunta, joka avasi ovet hipeille?
Mika
Eräitä Jeesus hippejä esiintyi jo 1970 -luvun alkupuolella Kirkon nuorison isoissa tapahtumissa. Sittemmin en ole kuullut heistä niin paljoa, että voisin sanoa mitään perusteltua.
Seurakunnan nimi oli Calvary Chapel ja pastorin nimi Cuck Smith. Evankelista Lonnie Frisbee on tarinassa keskeisessä osassa. Päähenkilö on Greg Laurie. Wikipediasta lötyy lisää tietoa.
Jeesus-hipit vaikuttivat Suomessa lähinnä nuorisomuotina. Collegepuserot saivat tunnuksiksieen Jesus Saves tai One Way. Nuorten hengellinen musiikki amerikkalaistui – ensimmäiset vaikutteet olivat Saksasta. Mistään vallankumouksesta ei meillä voinut puhua.
Ari Puonti taisi käsitellä Jesus revolutionin vaikutushistoriaa Seurakuntalaisessa. Jos muistan oikein, tuon ”vallankumouksen” vaikutus kanavoitui karismaattisen liikkeen piiriin.
Tunnettu karismaatikko Kathryn Kuhlman vilahti henkilönä tuossa elokuvassa. Voi kai sanoa myös, että karismaattisuus kanavoitui meille Jeesus-hippien kautta. Virtaukset eivät liene niin yksioikoisia.
Sain monia minulle merkittäviä ajatuksia tuosta elokuvasta. Yksi oli se, että jos haluamme tavoittaa Suomen nuoret niin meidän on opittava ”puhumaan” heidän kieltään. Se miten toimimme kirkossa nyt ei todellakaan ole sitä kieltä.. Näin jatkaen voimme kyllä viihdyttää niitä, jotka kirkon toiminnassa muutenkin ovat mukana, mutta se onkin sitten siinä. En tiedä mitä se ”puhe” minun kohdallani on , mutta haluaisin oppia.
Minulla ja meille uskovilla on valtava aarre käytettävissämme, joka voi muuttaa jokaisen ihmisen koko elämän. Jokaiselle joka sen ottaa vastaa. Toinen asia oli se, että nuoremme etsivät Jumalaa kaikkialta, mutta eivät löydä, sillä etsivät vääristä paikoista. Meillä on oikea tieto ja kuitenkin elämme niin kuin sitä ei olisi.
Maata Näkyvissä tapahtuma keräsi Turkuun viime viikonvaihteessa 13 500 nuorta. Tuhat enemmän kuin viime vuonna.
Tai oli siellä vähän iäkkäämpiäkin, mutta suurin osa oli nuoria.
Nuoret eivät nykyään etsi Jumalaa, koska eivät tee sillä mitään. Kyllä kaikki nuoret tietävät mitä kristinusko on ja mitä sillä on tarjottavanaan. Kun konsepti ei ole uskottava eikä anna ihmiselle mitään, kato käy ihan luonnostaan.
Usko ei myöskään ole tietoa. Jos olisi, uskoa ei tarvittaisi konseptissa mihinkään.
Nuoret todella tietävät mitä kristinusko on mutta he eivät tiedä että se on totta.
Syy siihen ettei nuoret tiedä sitä että kristinusko on totta johtunee siitä, että on vain hyvin harvoja, jotka elävät sitä todeksi. Joten nuoret saavat aivan väärän käsityksen koko asiasta kun katselevat ympärilleen.
Ei nuoret ole tyhmiä. Ne on todella fiksuja ja tunnistavat heti meidät jotka yritämme näyttää paremmilta kuin todella olemme. Joten miksi vaivautua. Tyhjän saa pyytämättäkin. Ei nuori halua tyhjiä lupauksia kuunnella. Sellaisia, jotka ei anna sitä mitä lupaa. Nuori kaipaa totuutta ja se on yksin siinä miehessä joka sanoi olevansa totuus. Meissä itsessämme sitä ei ole. Eikä meistä sitä löydy. Siksi emme itseämme ole tyrkyllä, vaan Herraamme.
Tai sitten he nimenomaan tietävät, ettei se ole totta. Se kun ei tee uskomuksesta totta, jos osa ihmisistä uskoo siihen.
Nylyajan nuorilla on huomattavasti laajemmat mahdollisuudet tarkastella maailmaa, ideologioita ja uskomuksia objektiivisemmin kuin aikaisemmilla sukupolvilla. Heille ei mene läpi ajatus siitä, että esimerkiksi kristinusko olisi uskomuksena yhtään sen kummempi kuin muutkaan uskomukset. Se on vain yksi uskomus muiden joukossa, joka on sattunut saamaan jalansijaa yleisenä uskomuksena. Tähän on vaikuttanut mm. kristinuskon väkivaltainen ja tyrannimainen pakkosyöttö ja asema valtiollisena uskomuksena.
Mitä eroa sillä on että uskoo ettei se ole totta, tai tietää ettei se ole totta ? Sama tuloshan siitä syntyy ja hylky päätös. Ei tietenkään se tee siitä totta, että jotkut siihen uskoo. Ei sitäkään voi tietää etukäteen miten alkaa käyttäytyä itse kun ottaa ensimmäisen räkäkännin. Lisäksi saa kokea vielä kamalan rapulan.
Tässä on tarjolla parempi känni joka kestää koko elämän. Senkin voi juoda tai vetää henkeensä. En ole tavannut ketään joka olisi tullut sanomaan ettei tämä toimi. Moni muu joka ei ole kokeillut tätä huumetta on väittänyt kyllä tosissaan että tämä ei voi olla totta. Sehän tässä onkin se vaikeus, että tästä uudesta elämästä voi päästä tietoiseksi vain ne jotka sitä itse elävät. Milläs sen sitten muille todistat?
Kyllähän niitäkin löytyy, jotka ovat olleet kovasti uskossa kuten sinä mutta jotka ovat ymmärtäneet myöhemmin, ettei se ollut totta. Syvästi uskovat ja ns. uudestisyntyneet ovat kääntäneet kelkkansa ja kertovat elävänsä nykyään parempaa elämää kuin uskovina.
Että kyllä sitä voi hyvinkin olla tietoinen mitä usko voi tarjota ilman että se kantaa. Joillekin usko on joka tapauksessa tyhjä arpa.
Minä en muiten saanut ensikänneistä juuri minkäänlaista krapulaa
Taas kysyn, että mitä ateisteilla ja uskonnottomilla on tarjota kristinuskon tilalle? Kai teillä jotakin pitäisi olla, kun niin innokkaasti julistatte omaa ”ilosanomaanne”. Järjen käyttö ja nautinnot, vai? Kovin on köykäistä. Sallikaa minun nauraa makeasti! Joku ateisti neuvoi joskus tökerösti minua: ”Älä ole kusipää”. Teille on myös tiedeuskovaisuus yksi vaihtoehto.
Joskus monta vuosikymmentä sitten eräs pappi kysyi samaa eräältä ateistilta. Hän vastasi: ”Työ ja vähäinen taidenautinto”. Siihen pappi: ”Nauroiko kukaan?”
Mika, ei tämä ole mikään kilpailu. Kukin tulee autuaaksi omalla tavallaan. Ja juuri sitä yritän tässä Pekalle painottaa, hänen esittäessään että kristinusko olisi jonkinlainen vastaus ja ratkaisu kaikille. Ei ole, lähellekään kaikille ihmisille.
”Taas kysyn, että mitä ateisteilla ja uskonnottomilla on tarjota kristinuskon tilalle? ”!
Voi, montakin asiaa, esimerkiksi vapaus helvetin pelosta.
Uskovainen tietää, että helvetti on häneltä suljettu.
Pelkäävät, että jos kadottavat uskonsa joutuvat helvettiin. Miksi muuten lähes joka päivä rukoilevat uudestaan syntejään anteeksi. Helvetinpelko on kristinuskon kivijalka.
Uskallan kyllä väittää, että nuoret ja useimmat vähän vanhemmatkaan eivät enää tosiasiassa tiedä, mitä kristillinen usko on. Lisäksi kristinuskoksi luullaan sellaista, mikä ei sitä ole.
Viisaita sanoja, Pekka.
Totuus on koukuttava juttua kaikkina aikoina. Nuoren toive on löytää elämässään jotain todellista ja kestävää. Haetaan tarkoitusta koko elämälle. Se vaatii vain avautumista sellaiselle , jota ei kykene käsittämään. Se uhkaa nuoren turvallisuuden tunnetta. Sillä ei voi tietää mihin kelkkaan istuu kyytiin, kun kohtaa totuuden itsestään ja Jumalasta. Siksi etsitään merkitystä kaikista muista paikoista, kuin sieltä missä se on. Vasta kun ne kaikki on koluttu ja mikään ei ole vastannut peruskysymykseen, niin sitten saattaa joku ottaa vastaan sen uuden elämän joka on ollut koko ajan tarjolla.
Osaisitko kertoa, miksi ajattelet virheellisesti, etteivät nuoret voi löytää tarkoitusta elämälle ilman kristinuskoa, vaikka samaan aikaan nuoret ja muutkin löytävät merkityksen monista muista asioista ja ilmiöistä? Tarkastelet mielestäni muiden ihmisten elämää vähän ylimielisesti esittäessäsi, että juuri sinulla on se ainoa oikea elämän tarkoitus.
Antero, (ja Seppokin)
Mitä tarkoitat täsmällisemmin käsitteellä ”yleisavain”?
Ei kristinusko (siis ihmisen usko) varsinainen avain ole, Jeesus Kristus on avain – tai oikeammin se, joka avoimen oven tarjoaa (”Tie, Tosuus ja Elämä”). Mihin tuo vaoimuus sitten viittaa on monitahoisempi kysymys kuin vain ”taivas” tai ”helvetin välttäminen”.
Tarkoaako ateismi tai vaikka esim. budhalaisuus (jonka vaikutteet tutnuvat ajassamme heijastelevan) vapautta, riippuu tietenkin siitä, mitä vapaudella tarkoitetaan: mistä aiasta vapautta tarkastellaan. Joillekin vapaus on sitä, että saa tehdä niin kuin itse hyväksi näkee, toisille sitä, että saa turvallisesti (tuntien) elää omassa ajatuskuplassaan – oli se sitten uskonnollinen, filosofinen, poliittis-yhteiskunnallinen, ”tieteellinen” tai ateistinen ajatteluavaruus; joillekin vapaus on sitä, että yhteiskunnassa on (moraalinen) järjestys (joka ainakin itseä miellyttää).
Joillekin vapaus voi olla myös vapautta totuuden ahdistavuudesta. Francis Schaeffer jo 1960-luvulla kirjoitti kirjan ”Pako järjestä” (Escape fron Reason), joka jollain tavalla kuvaa meidänkin aikaamme monessa suhteissa.
Joillekin vapaus on sitä, että yhtä totuutta ei olisi, jolloin olisi vain erilaisa tapoja ajatella: vapaus uskoa (tai uskotella) että ei ole olemassa jotain sellaista totuutta, joka olisi ihmisten mielipiteitä, haaveita tai mielikuvitusta parempi tai totuudellisempi. Tämä pätee varsinkin moraalitotuuden suhteen. Onko se todellista vapautta – ja onko ylipäänsä todellista vapautta – on kenties ”kaikkien kysymysten äiti”.
On varmaankin niin, että jos käsitys kristinuskosta on jäänyt pinnalliseksi ”Jumala pelastaa kaikista ongelmista” -uskotteluksi (eli jonkinlaiseksi ”suojelusenkelikristillisyydeksi”), voi usko lopahtaa elämän karujen realiteettien vaikutuksesta. Toisaalta käsitys krisinuskosta on nykyisin kovin monella kovin hatara, mikä ainakin kahvipöytäkeskusteluissa ilmenee: saatetaan esim. kuvitella että mormonismi(kin) tms. olisi todellista kristinsukoa, siinä kun Jeesuksesta puhutaan.; tai luullaan, että kristinsuko on pohjimmiltaan ns. lakkiuskonto (eli pohjimmiltaan etiikkaa). Tai saatetaan ajatella, että kristinuskossa on kyse yleensä vain eräänlaisesta henkisyyden ulottuvuudesta. Käsitys kristinuskosta voi olla myös sirpaleinen – kuten jälkimoderni ihminenkin tuntuu olevan. Ja saattaapi monella olla se käsitys, että ylipäänsä ”Jumalaan” uskomalla välttää helvetin tai pääseen ”pilven päälle taivaaseen” jonkinlaisena enkelinä. (Uskotaan, ”mutttei niin kuin kirkko opettaa” – tuntematta kuitenkaan edes sitä, ”miten kirkko opettaa” – aina ei tosin kirkko itsekään tunnu tietävän…)
Joka tapauksessa nyt tuntuu nuorten mielenmaisema olevan kovin rikkinäinen yhä useammalla nuorella tai nuorella aikuisella – vaikka kristinuskon aema ja tuntemus on hataroitunut.
Senverran olen nuorten kanssa tekemisissä ollut, että vapauden kokemukset ovat kovin sirpaleisia – ja sirpaleisia tuntuvat nuoret kovin usein itsekin olevan. Kovin monelta tuntuu syvempi tarkoitus ja päämäärä olevan kadoksissa.
Taisi tulla kommenttini tosintona kahteen paikkaan – yritin kyllä sitä välttää mutta tarkistuksestani huolimatta luulin, ettei ensimmäinen lähtenytkään.
Pahoittelen.
Tietenkin tarkoituksia on monia löydettäviksi. Helppohan niitä on löytää. Tarjolla on vaikka kuinka paljon. Siitä huolimatta jäljelle jää yksi kysymys: ” mikä on elämäni tarkoitus”. Miksi olen olemassa. Mikä on ihmisenä olemisen tarkoitus. Jollei siihen löydy vastausta, niin on vähän pulassa. Silloin millään ei ole lopullista merkitystä. Kuolemani jälkeen kukaan ei muista minua enää tuhannen vuoden päästä. Onko minulla sitten yhtään sen enempää merkitystä kuin hyttysellä, jonka eilen tapoin? Siksi täytyy löytyä elämälle merkitys että jaksaa elää. Siksi Jumala on antanut meille paljon merkittäviä asioita tavoiteltaviksi. Niille joille nämäkään ei riitä on vielä tarjolla jotain paljon parempaa. Vastaus kysymykseen: ”miksi minä olen olemassa”. Se antaa vastauksen ja merkityksen koko elämälle ja jopa kuolemalle.
Minun elämälläni ei ole sellaista tarkoitusta jota tarkoitat, eikä se vaivaa minua millään tavalla. En ole myöskään siinä määrin itsekeskeinen, että kokisin tarpeelliseksi että joku muistaisi minut tuhannen vuoden päästä.
Silti elämällän on juuri se tarkoitus, jonka koen mielekkääksi ja joka tekee elämästä – sen ainutkertaisuudessaan – elämisen ja kokemisen arvoisen. Tyydyn jostain syystä paljon vaatimattomampaan kuin sinä.
SE on tietysti sinun ratkaisusi ja kunnioitan sitä. Arvostan myös haluasi keskustella kanssani, vaikka olen kovin itsekeskeinen. Minua vain sattuu innostamaan nyt tuo elokuva, joka kolahti aika kovaa. Tajusin sen kautta jotain uutta ja suurenmoista. Sinänsä yksinkertaisia asioita, mutta samalla itselleni hyvin merkityksellisiä. Tiedän etten ole mikään erinomainen kappale Jumalan luomistöissä, mutta silti mieleni täyttää valtava ilo. Harmi jos loukkasin sinua jotenkin.
Yritän vain saada sinut sisäistämään, ettei kristinusko ole sellainen yleisavain kuin haluat ymmärtää. Se toimii aivan varmasti sinulle ja monille muille, muttei lähellekään kaikille. Koskaan.
Sellaista kaikille sopivaa katsomusta kun ei ole olemassakaan.
Antero, (ja Seppokin)
Mitä tarkoitat täsmällisemmin käsitteellä ”yleisavain”?
Ei kristinusko (siis ihmisen usko) varsinainen avain ole, Jeesus Kristus on avain – tai oikeammin se, joka avoimen oven tarjoaa (”Tie, Tosuus ja Elämä”). Mihin tuo vaoimuus sitten viittaa on monitahoisempi kysymys kuin vain ”taivas” tai ”helvetin välttäminen”.
Tarkoaako ateismi tai vaikka esim. budhalaisuus (jonka vaikutteet tutnuvat ajassamme heijastelevan) vapautta, riippuu tietenkin siitä, mitä vapaudella tarkoitetaan: mistä aiasta vapautta tarkastellaan. Joillekin vapaus on sitä, että saa tehdä niin kuin itse hyväksi näkee, toisille sitä, että saa turvallisesti (tuntien) elää omassa ajatuskuplassaan – oli se sitten uskonnollinen, filosofinen, poliittis-yhteiskunnallinen, ”tieteellinen” tai ateistinen ajatteluavaruus; joillekin vapaus on sitä, että yhteiskunnassa on (moraalinen) järjestys (joka ainakin itseä miellyttää).
Joillekin vapaus voi olla myös vapautta totuuden ahdistavuudesta. Francis Schaeffer jo 1960-luvulla kirjoitti kirjan ”Pako järjestä” (Escape fron Reason), joka jollain tavalla kuvaa meidänkin aikaamme monessa suhteissa.
Joillekin vapaus on sitä, että yhtä totuutta ei olisi, jolloin olisi vain erilaisa tapoja ajatella: vapaus uskoa (tai uskotella) että ei ole olemassa jotain sellaista totuutta, joka olisi ihmisten mielipiteitä, haaveita tai mielikuvitusta parempi tai totuudellisempi. Tämä pätee varsinkin moraalitotuuden suhteen. Onko se todellista vapautta – ja onko ylipäänsä todellista vapautta – on kenties ”kaikkien kysymysten äiti”.
On varmaankin niin, että jos käsitys kristinuskosta on jäänyt pinnalliseksi ”Jumala pelastaa kaikista ongelmista” -uskotteluksi (eli jonkinlaiseksi ”suojelusenkelikristillisyydeksi”), voi usko lopahtaa elämän karujen realiteettien vaikutuksesta. Toisaalta käsitys krisinuskosta on nykyisin kovin monella kovin hatara, mikä ainakin kahvipöytäkeskusteluissa ilmenee: saatetaan esim. kuvitella että mormonismi(kin) tms. olisi todellista kristinsukoa, siinä kun Jeesuksesta puhutaan.; tai luullaan, että kristinsuko on pohjimmiltaan ns. lakkiuskonto (eli pohjimmiltaan etiikkaa). Tai saatetaan ajatella, että kristinuskossa on kyse yleensä vain eräänlaisesta henkisyyden ulottuvuudesta. Käsitys kristinuskosta voi olla myös sirpaleinen – kuten jälkimoderni ihminenkin tuntuu olevan. Ja saattaapi monella olla se käsitys, että ylipäänsä ”Jumalaan” uskomalla välttää helvetin tai pääseen ”pilven päälle taivaaseen” jonkinlaisena enkelinä. (Uskotaan, ”mutttei niin kuin kirkko opettaa” – tuntematta kuitenkaan edes sitä, ”miten kirkko opettaa” – aina ei tosin kirkko itsekään tunnu tietävän…)
Joka tapauksessa nyt tuntuu nuorten mielenmaisema olevan kovin rikkinäinen yhä useammalla nuorella tai nuorella aikuisella – vaikka kristinuskon aema ja tuntemus on hataroitunut.
Senverran olen nuorten kanssa tekemisissä ollut, että vapauden kokemukset ovat kovin sirpaleisia – ja sirpaleisia tuntuvat nuoret kovin usein itsekin olevan. Kovin monelta tuntuu syvempi tarkoitus ja päämäärä olevan kadoksissa.
Elokuva avasi silmäni tajuamaan miten nuoret etsivät jotain todellista elämälleen. Sitähän koko nuoriso- ja hippikulttuuri pohjimmiltaan on. Sitä etsitään päihteistä, uskonnoista, vapaasta seksistä, jengeistä, ja vaikka mistä, mutta kaikista vääristä paikoista. Mikään niistä ei vastaa siihen kaipaukseen, joka meillä kaikilla on. On monia tapoja etsiä jotain mikä tyydyttäisi sisimmän ja syvimmän kaipauksen. Sen tyydyttymiseen on vain yksi todellinen vaihtoehto. Se että löydämme yhteyden todelliseen Jumalaan. Hänen yhteyteensä joka on tämän kaipauksen laittanut meihin.
Miksipä en sitten tarjoaisi tätä mahdollisuutta. Aina voi löytyä joku, joka lopulta avaa sydämensä oven Jeesukselle. Minä vain pidän tätä tarjolla, en käännytä ketään. Jokaisen on tehtävä ihan oma valinta.
En voi sitä kenenkään puolesta tehdä, eikä sellaiseen ole tarvetta.
Se yleisavain on meillä jokaisella. Jos sydämen ovi on lukossa, niin sillä avaimella olisi silloin käyttöä.
Pekka kuinka on jos kerran jokaisen itse tulee avata oman sydämen ovi, niin kui ka liität ja selität cauvakasteen, etkö siinä päätä toisen puolesta?
Etkö Ari ole lukenut ja moneen kertaan kuullut, että Jeesus sanoi: ”antakaa lasten tulla minun luokseni.”
Minä ainakin olen sen lukenut. Puuttuuko sinun kirjastasi tämä kohta?