Jeesuksen elämä ja opetus on kristillisen uskon lähde. Kuka Jeesus oli? Voidaanko hänestä tietää jotakin? Ja mikä on hänen suhteensa Kristukseen, kuten Olli Seppälä tällä palstalla äsken kysyi.
Suomessa käytiin takavuosina keskustelua, jossa Heikki Räisänen edusti kantaa, jonka mukaan elämäkertaansa pakenevan Jeesuksen elämänkerta tulisi konstruoida pikemminkin ajanhistoriallisen kontekstin avulla kuin Jeesuksen aidoiksi sanoiksi otaksuttujen Uuden testamentin kohtien avulla.
Jossakin yhteydessä Räisänen totesi, että lukekaa nyt edes se Sandersin kirja.
I.P. Sanders esittää teoksessaan The Historical Figure of Jesus, että Jeesuksesta voidaan tietää seuraavia asioita:
Jeesus syntyi noin 4 eKr. Herodes Suuren kuoleman aikoihin, vietti lapsuutensa Nasaretissa, sai kasteen Johannes Kastajalta, kutsui oppilaita, opetti kylissä, kaupungeissa ja Galilean maaseudulla sekä julisti Jumalan valtakuntaa.
Vuoden 30 tienoilla Jeesus meni Jerusalemiin Pääsiäisenä, aiheutti häiriötä temppelissä ja vietti viimeisen ehtoollisen. Hänet vangittiin ja häntä kuulusteltiin juutalaisten virkamiesten toimesta, joista tärkein oli ylimmäinen pappi. Hänet teloitettiin Rooman käskynhaltijan Pilatuksen toimesta.
Jeesuksen kuoleman jälkeen oppilaat ensin kätkeytyivät, mutta nähtyään (Sandersin mielestä ei varmaa missä merkityksessä) Jeesuksen, he alkoivat julistaa, että tämä olisi tuleva takaisin perustamaan valtakuntansa.
Siinä historiallinen tieto Jeesuksesta. Koko komeudessaan, kaikessa niukkuudessaan.
Sandersinkin tutkimuksia on arvosteltu tieteellisesti epäkriittisiksi, ei vain suomalaisia konservatiivisempien amerikkalaisten yliopistofilosofien joitakin vuosia sitten julkaisemassa teoksessa Hermes and Athena: Biblical Exegesis and Philosophical Theology, vaan myös esimerkiksi Jeesus-seminaarin piirissä.
Sandersin mielestä Jeesuksen aidoista sanoista ei saavuteta yksimielisyyttä. Jeesus-seminaari puolestaan äänestää niistä samalla tavoin kuin avaruustutkijat planeettamääritelmistä. Jeesus-seminaarin noin 70 itsensä kriittiseksi luonnehtivaa tutkijaa äänesti siitä, miten todennäköisesti evankeliumeissa olevat Jeesuksen sanat ovat alkuperäisen historiallisen Jeesuksen sanoja.
Äänestystulos ilmaistiin väreillä: punainen merkitsi, että kyseessä on epäilyksettä Jeesuksen sanat ja vaaleanpunainen, että sanat ovat todennäköisesti sen suuntaisia kuin Jeesuksen alkuperäiset sanat. Vihreä merkitsi, että sanat eivät ole Jeesuksen, mutta niillä on yhteys siihen, mitä Jeesus on sanonut. Musta merkitsi, että sanat eivät ole Jeesuksen ja lisäksi ne kuuluvat selvästi eri perinteeseen.
Äänestystulos oli: Markuksen evankeliumista 13 % oli väritetty punaisella ja vaaleanpunaisella. Matteuksella näitä kohtia oli 20 % ja Luukkaalla 30 %. Luukas sisälsi 50 % punaista, vaaleanpunaista ja vihreää. Johannes oli evankeliumeista historialliselta luotettavuudeltaan äänestyksen mukaan heikoin. Sen kohdista 99 % oli värjätty mustalla.
Luukkaan evankeliumi selvisi parhaiten. Äänestyksen mukaan Luukkaan kaksoisteos sisältää eniten historiallista materiaalia. Kiinnostavaa on se, että niin kutsuttu hengellinen evankeliumi, Johannes, oli äänestyksen ja sen taustalla olevan historialliskriittisen lukutavan näkökulmasta kaikkein vähiten luotettava.
Jos uskon lähteeksi sopii parhaiten teksti, joka on kaikkein heikoin historiallisen lukemisen lähde, mitä tästä pitäisi ajatella? Onko niin, että hengellinen ja historialliskriittinen lukutapa eivät vastaa samoihin kysymyksiin ja että niillä on vain vähän toisilleen annettavaa? Monet arvostetut filosofit maailman huippuyliopistoissa väittävät yllämainitussa kirjassa, että historialliskriittisellä raamantuntutkimuksella on joko erittäin vähän tai ei mitään annettavaa kristilliselle uskolle.
Kuinka paljon tulos vie eteenpäin historian Jeesuksen tuntemista?
Jotta tulos olisi historiantutkimuksellinen löytö, sen tulisi toimia myös toisinpäin. Miten Jeesus itse äänestäisi?
Kuvitelkaamme, että historian Jeesuksella olisi tietokone, jolla hän vastaisi nimissään kulkeviin evankeliumin sanoja koskeviin kysymyksiin. Vastaukset olisivat: täysin samaa mieltä, ei aivan samaa mieltä, jonkin verran samaa mieltä ja aivan eri mieltä. Tietäisimmekö kriittisten tutkijoiden tutkimusten perusteella, mitä Jeesus vastaisi?
Olisiko hänen näkemyksensä omista käsityksistään kenties sama kuin itsensä kriittisiksi julistaneiden tieteilijöiden vakaumus hänen käsitystensä paikkansapitävyydestä Uudessa testamentissa?
Näiden ja eräiden muiden tieteelliseen tutkimukseen liittyvien seikkojen perusteella olen alkanut ajatella jotensakin näin:
Historian Jeesus ja kirkon Kristus eli se Jeesus, jonka muistelemisesta kirkko syntyi ovat käsitteellisesti erillään tarkasteltavia, mutta asiaa koskevien lähteiden luonteesta johtuen ei voi nähdä selvästi, missä ero kulkee.
Jeesuksen julistus ja siihen liittyvä julistus ovat Uutta testamenttia historiallisesti varhaisempia ja alkuperäisempiä kristillisen uskon lähteitä. Tätä ei aina huomata, kun esitetään, miten tärkeä kirja Raamattu on. Uusi testamentti kertoo varhaisen Jeesus-liikkeen Kristukseksi muotoutuvasta hahmosta, mutta ei sellaisenaan historian Jeesuksesta, vaikka kyllä tästäkin.
Yhtäältä kristinuskon historiallista ydinaluetta ovat Jeesuksen elämä ja julistus, näihin liittyvä apostolien julistus ja sen tulkinta eli niin sanottu uskon sääntö varhaisessa kristillisessä yhteisössä, ei Raamattu tai eksaktimmin Uusi testamentti.
Toisaalta edellä mainitut muovautuivat Uuden testamentin kirjoiksi, joka on pääasiallinen lähde yritettäessä selventää historiallista ydintä.
Uuden testamentin kirjat eivät ole historiantutkimuksen primäärilähteistöksi kelpaavia dokumentteja. Koko juttu on kehällinen: mittaa mitataan mitalla itsellään. Historiallista ydintä etsitään materiaalilla, johon historiallinen ydin on sekoittunut ja joka lisäksi ei ole vain historiallinen dokumentti vaan myös saarnaa.
Seppo Heinola
Totta sekin, että odotettiin kahta messiasta.
Missään ei kuitenkaan ole kirjoitettu, että messiasta tultaisiin kutsumaan nasaretilaiseksi, kuten evankeliumi väittää. Sellaista kaupunkia ei ole edes ollut Israelissa.
Yksi mielenkiintoinen matkaohjelma TV:ssä suuntasi Irakiin ja siinä tuli esille, että kaupunki nimeltään Nasiriyah sijaitsee Etelä-Irakissa, aikoinaan siis Assyriassa. Ei tosin tullut esille, että milloin tuo nimi on kaupungille annettu.
Messiaalle asetetut vaatimukset ovat niin suuret, että kumpikaan Jeesus, tai Jaakob, vanhurskaudestaan huolimatta eivät niitä täytä. Jaakobin opista en kovin paljon tiedä, mutta Jeesus aiheutti kansalle niin suuren turmion, että olen samaa mieltä, kuin Rudyard Kipling, että ”sitä miestä ei koskaan tuoda riemusaatossa Jerusalemiin.”
”Ysrävänikin, johon minä luotin ja joka minun leipääsi söi, kääntää kantapäänsä minua vastaan.” Psalmi 41:10 tautivuoteella, sairaan rukous.
Evankeliumiin siirrettynä sanotaan: ”Tämän kirjoituksen piti käydä toteen.” ja miten se toteutettiin?
Tarinassa Jeesus kirjaimellisesti syöttää Juudakselle leipää, ja lähettää hänet suorittamaan tehtävää, joka piti tehdä pian. Tehtävä saa myöhemmin nimen kavallus. Ja tämä tarkoitti, että Juudas oli kääntänyt kantapäänsä häntä vastaan, vaikka kirjoittaja siinä vain teki tarinaa, jolla psalmin lause saadaan näyttämään jeesuksen puheelta, vaikka Jeesus ei ollut sairasvuoteella oleva potilas jonka ystävät olivat jättäneet. Viimeisellä aterialla oli monta henkilöä.
Ja mitenkään lieventävänä asianhaarana ei pidetä sitä, että leivässä oli saatana, ei kysytä, että miksi jeesus syötti saatanaleipää ystävälle, käänsi kavalasti kantapäänsä häntä ja koko kansaa vastaan, teki hänestä ja kansasta vikauhrin, jota syljetään tuhasien vuosien jälkeenkin.
Tämä johtuu siitä, että VT:n puolella oli kiellettyä nähdä mitään muuta, kuin niitä jakeita, joilla voitaisiin todistella Kristusta. Tässä tulee usko mukaan, oli uskottava sitä mitä evenkeliumi sanoo, muuten ei ole pelastusta. Ja niinpä kukaan ei ole uskaltanut mitään muuta näkökulmaa esittää.
Se on säälittävää, jo siinä mielessä, että totuudesta puhuvat, ovat estäneet totuuden etsimisen. Ja tekevät sitä vielä tänäkin päivänä.
Tarja, nezer/nasiiri/nazoraios viittaa odotettuun Messiaaseen, jona Jeesus piti itseään. Olihan hän itse Iisain kannosta eli Daavidin suvusta. Toinen asia on se, oliko hän Messias oikeasti. Eli asiassa on mielestäni olennaista se, miten Jeesus ehkä tuon kohdan tulkitsi, ei välttämättä se mitä ko. kohta muuta mahdollisesti tarkoitti.
Ja kyllä Jeesuksella saattoi olla Maria Magdaleenan kanssa jälkeläisiä, jopa kaksi, asian perustelee hyvin mm. Barbara Thiering.
Heinola
”Hyvä huomio tuokin Tarja, että nazoraios ei viittaa Nasaretin kaupunkiin, vaan nimike tule heprean sanasta nezer joka tarkoittaa versoa, siis esim. puun versoa, ja siihen kyllä Messiaan symbolina viitataan Vt:ssä (Iisain kannosta puhkeaa jne jne)”
” Isain kannosta puhkeaa virpi ja vesa versoo hänen juuristaan” Miten se voisi liittyä Jeesukseen, kysymys on jälkeläisistä, ja Jeesus ei versonut ollenkaan, hänellä ei ole jälkeläisiä, joissa hän eläisi ja versoisi laajemmin, tuoden kansalle pelastusta, kuten Messiaan kuuluu. Puolustusvoimat on parempi kansan pélastaja, kuin Jeesus.
Jesaja 11 pitää lukea kokonaan ja huomaa, että ei puhuta Jeesuksesta. ” Ei tuomitse silmän näöltä, eikä korvan kuulolta ” Jeesus ei toiminut näin, ei ollut oikeudenmukainen tarinassaan, jota hän ei tietenkään itse kirjottanut, mutta on siellä päähenkilö.
Vesasta ja versoista puhutaan myös monikossa, Vesat ja versot, jälkeläisiä se tarkoittaa. Ja onhan selvää, että puu versoo aina juuristaan, omista juuristaan.
”Pyhässä asussa sinun nuori väkesi, nousee sinun eteesi, niinkuin kaste aamuruskon helmasta. ” Maan puolesta, kansan puolesta.
Olen saanut alunperin akateemisen koulutukseni historiantutkimus pääaineenani. Tältä pohjalta ajattelen, että evankeliumikirjat antavat melko totuudenmukaisen kuvan Jeesuksen elmästä ja opetuksista. Laajasti hyväksytyn käsityksen mukaan evankeliumit on kirjoitettu n. 70-100 jaa, siis 40-70 vuotta kuvattujen tapausten jälkeen. Näin lyhyessä ajassa ei ole kerinnyt tapahtua semmoista perimätiedon tietoista tai tiedostamatonta muuntelua kuin vaikkapa meille suomalaisille tutun P.Henrikin legendan kohdalla, joka lienee saatettu kirjalliseen asuun vasta n. 300-400 vuotta kuvatun ajan jälkeen. Toki evankeliumit ovat tendenssikirjallisuutta, mutta senhän erityisesti Johannes avoimesti myöntääkin (Joh. 20:31)
Miten hyvin välittömästi valkoisten kirjoittama Suomen Vapaussodan historia vastasi todellisuutta? Vai vastasiko Heikki Ylikankaan 70 vuotta myöhemmin kirjoittama paremmin tai Tuomas Hopun aivan uusi?
Myöhemmin kirjoitetut ovat usein todempia, koska kirjoittajat eivät ole enää tapahtumien kokeneiden koston tms. vastaavan kohteina eikä heidän tarvitse ’vetää kotiinpäin’
Liittyen tuohon P.Henrikin legendaan FT Mikko K. Heikkilä (monitieteisen diakronisen kielentutkimuksen dosentti) on kirjassaan – HEINIEN HERRAT Suomen historian pisin perinne – tutkinut kyseistä aihetta varsin perusteellisesti.
Sepolle: Historiallinen totuus ei useinkaan ole sama kaikille, vaan tieteellinenkin tutkimus voi päätyä varsin erilaisiin tulkintoihin tutkijan ennakkokäsitysten takia. Niinpä Suomen sisällissodastakin on selvästi olemassa valkoinen totuus ja punainen totuus, joskin uusimmassa tutkimuksessa on useimmiten pyritty valko-punaiseen tai puna-valkoiseen totuuteen. Jos pitäydytään vain varsinaiseen historiankirjoitukseen on myönnettävä, ettei millään taholla sisällissotaa koskevaa historiankirjoitusta ole esitetty fiktiivisiä tapahtumia totena. Mutta evankeliumithan eivät ole historiantutkimusta vaan tendenssikirjallisuutta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne olisivat fiktiivisiä kertomuksia, kuten monet myöhemmät legendat.
YS, ei viestini koskenut tuota punaisen ja valkoisen totuuden itsestään selviötä, vaan vain sitä, miten historiankirjoituksen ajoitus suhteessa kohteeseen vaikuttaa sen totuudellisuuden asteeseen.
Tähän et siis vastannut.
Hyvin pitkä aikaväli tutmuksen julkaisun ja tutkitun ilmiön välillä saattaa aiheuttaa historiantutkimuksessakin anakronistisen väärintulkinnan riskin. Ei siis ole itsestään selvää, että myöhempi tutkimus on luotettavampi kuin varhaisempi, vaikka useimmiten näin onkin asianlaita. Evankeliumit eivät kuitenkaan ole historiantutkimusta, vaan eräänlaista propagandakirjallisuutta, jonka tavoitteena on muistitiedon palasia käyttäen vakuuttaa lukijansa siitä, että usko Kristukseen perustuu koettuun ja nähtyyn eikä mielikuvitukseen. Ns. apokryfiset evankeliumit on jätetty kaanonin ulkopuolelle juuri siksi, että niissä on paljon fiktiivistä ainesta ja mielikuvituksellisia spekulaatioita. Neljä kanonista evankeliumia on laajalla konsensuksella aikoinaan hyväksytty luotettavimmiksi todistuksiksi Jeesuksen elämästä ja opetuksista.
”Neljä kanonista evankeliumia on laajalla konsensuksella aikoinaan hyväksytty luotettavimmiksi todistuksiksi Jeesuksen elämästä ja opetuksista.”
Tämän hyväksymisen aikoihin tuskin oli tieteellistä pätevyyttä kenelläkään kohteiden varmaan arviointiin . Mistään emme varmasti tiedä paljonko fiktiota on kanonisissakin. Ja fiktiivisissäkin saattaa olla tosia, muta nykyopeille kiusallisia , yksityiskohtia. Kuten se, että Jeesus ja Juudas tekivät diilin.