Jeesuksella on elämän sanat

 

Marjasta mustaherukka tunnetaan.

”Hedelmästään puu tunnetaan”, sanoo Jeesus sunnuntain 3.9.2017 evankeliumissa. Sanat kertovat mitä ihminen ajattelee. Sanat ilmaisevat hänen pyrkimyksensä ja tavoitteensa. Elämän sisältö kuvastuu ihmisen ilmauksista.

Jeesus oli parantanut riivatun miehen, joka oli sokea ja mykkä. Mies oli tullut terveeksi. Hän pystyi näkemään ja puhumaan. Miehelle tämä teko oli valtava muutos. Hän pystyi kertomaan Jumalan suurista teoista. Ihmiset saivat todistuksen siitä, että Messiaan aika oli koittamassa. Heissä heräsi toivo. Avautui aavistus,  että Daavidille annettu lupaus oli täyttymässä.

Jeesuksen teko toi esille, että Jumalan valtakunta oli tullut ihmisten luokse. Jumalan Henki vaikutti, Pyhä Henki oli toiminnassa. Vapautuksen ja elämän voitto tuli keskuuteemme.

Jeesuksen työ ei ulottunut ainoastaan muutamiin tuon ajan ihmisiin. Hänen julistuksensa Jumalan valtakunnan lähestymisestä on sanoma koko maailmalle. Jo Jesaja oli ennustanut Jumalan valtakunnan näkyvän koko maailmalle. Kaikki kansakunnat tulevat Israelin Pyhän luo häntä ylistämään ja palvomaan. Pyhän Hengen voimasta evankeliumi julistetaan kaikille kansoille.

Jeesus viittaa profeetta Joonaan joka julisti Niiniven kaupungissa. Somerolla sanottiin lapsena ollessani, että Joonas oli ”valaskalan vattas”. Joonan kirja kuvaa kuinka kaupunki teki parannuksen ja välttyi tuomiolta. Nykyisin Niinive on raunioina. Sen merkittäviä muistomerkkejä on ollut profeetta Joonan hauta.   Viime aikoina Niiniven lähistön uutiset ovat olleet lohduttomia. Vielä muutama vuosi sitten joen toisella rannalla Mosulin kaupunki oli kukoistava ja merkittävä sivistyksen keskus, Orientin paras yliopisto, Nestoriaanisen kirkon keskus jne.. Nyt sitä on hävitetty, siitä on tullut sodan runtelema raunioiden röykkiö.

Jeesus ottaa puheeksi myös Saban kuningattaren, joka teki valtiovierailun Salomon luo. Hän tuli kuulemaan Salomon viisautta. Terve, aito viisaus on yhä edelleen tunnusomaista evankeliumin eteenpäin menolle. Paavalikin toteaa että se pienin ja vähäisinkin tiedon muru, mikä on Jumalasta lähtöisin on rajattomasti viisaampaa kuin suurin ja jaloinkin ihmisen viisaus.   Etiopian keisarisuku on pitänyt itseään Saban kuningattaren jälkeläisinä. Näin Salomon ajan tapahtumat ovat kulkeneet perintönä meidän aikaamme asti.   Nykyisin maailman suurin luterilainen kirkko on Etiopiassa. Mekane Jeesus -kirkko on Suomen Lähetysseuran yhteistyökirkko.

Jeesus ottaa esille sanojen merkityksen myös koko maailman lopputapahtumien yhteydessä. Jumalan sanan julistus voittaa kansoja evankeliumille. Ihmiset saavat ottaa vastaan Jumalan sanan. Jumalan sanan vaikutus on todellinen. Sana on armoväline, Jumalan hyvyyden välittäjä. Jumalan sanan varassa saamme rohkeasti katsoa eteenpäin. Silloin kun tämä nykyinen maailmankausi vaihtuu tulevaisen maailman ikuisuuteen, taivaan kirkkauteen, silloin saamme huomata, miten ihanaa on olla Taivaan Isän lapsi, Jumalan perheväkeä. Jeesus sanoo, että hänen perheensä ovat ne jotka häntä kuulevat. Jeesuksen tultua takaisin Jumalan valtakunta on saanut täydellisen voiton ja kaikki pahan valta on kukistettu täydellisesti ja lopullisesti.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”– Kyseessä on kuitenkin eduskunnan ratkaisu, jossa kirkolla ei ole roolia, hän toteaa ja arvelee ihmisten pystyvän erottamaan nämä asiat toisistaan.”

    Kirkolla ei pitäisikään olla roolia tämänpäiväisen äänestystulokseen vaikuttamisen suhteen, mutta kuitenkin arkkipiispa on puhunut useamman kerran lakialoitteen hyväksymisen puolesta.

    • Kirkolla on rooli aika harvassa laissa. Olethan muistanut velvoittaa kirkkoa olemaan hiljaa niissäkin? Uskonnonopetuksessa kouluissa ei ole myöskään kirkolla ole roolia, sanoithan silloinkin, että ei saa yrittää vaikuttaa asiaan?

    • Kyllä arkkipiispa on kirkon äänenä ollut merkittävästi vaikuttamassa päättäjiin. Jos arkkipiispa olisi ollut puolustamassa perinteistä avioliittokäsitystä, niin tulos voisi kääntyä toisinpäin. Oma veikkaukseni on, että nyt aloite voittaa.

  2. Salme Kaikusalo :”Kirkolla ei pitäisikään olla roolia tämänpäiväisen äänestystulokseen vaikuttamisen suhteen, mutta kuitenkin arkkipiispa on puhunut useamman kerran lakialoitteen hyväksymisen puolesta.”

    Kysymys on ”maallisen regimentin” yhteiskunnalliseen lainsäädäntöön kuuluvasta asiasta ja ymmärrään hyvin, että arkkipiispa tällä sektorilla kannattaa kansalaisten tasa-arvoisuutta lain edessä kuten itsekin kannatan. Henk.koht. olen jo niin monta kertaa saanut tietää olevani jotakin muuta kuin mitä itse ajattelen, että uskon yhäkin näihin alkuperäisiin yhteiskunnallisiin ihanteisiini näissä asioissa:

    vapaus ajatelussa,
    veljeys työelämässä,
    tasa-arvo oikeuden edessä.

  3. Olisihan se nyt peräti kummallista, jos Raamattuun vedotaan julkisesti eikä kirkosta erota.

    Jos otsikkona uutisessa on ”Kirkkonummen kunnanjohtaja pilkki ennätyssärjen”, niin joku eroaa senkin takia, kun 6 ensimmäistä merkkiä tuovat asian mieleen. Kirkon jäsenistö on kuin jyviä rikkinäisessä säkissä. Aina valuu joku ulos, välillä vaan säkkiä ravistellaan vähän enemmän.

  4. Jori Mäntysalo :” Kirkon jäsenistö on kuin jyviä rikkinäisessä säkissä. Aina valuu joku ulos, välillä vaan säkkiä ravistellaan vähän enemmän.”

    Toivottavasti tilanne ei ole kuitenkaan sama kuin YYA-Suomessa, jolloin Suomeen tuotiin sekä ulkomaista vehnää että ruista. Viljakauppaa ja viljan hintaa sääteli Valtion viljavarasto, joka määräsi myös ns. käyttösuhteen eli sen, kuinka paljon viljasta oli oltava kotimaista ja kuinka paljon ulkomaista. Myöhemmin kiellettiin erillisellä asetuksella viljan alkuperän mainitseminen.

    Suomi ei ole oikeastaan koskaan ollut ruisomavarainen. Ruista ostettiin maahan mm. Neuvostoliitosta. Viljakauppa oli osa Suomen ja Neuvostoliiton välistä tavaranvaihtokauppaa, ja viljan lopullista hintaa ei kerrottu julkisuuteen. Vahva epäily oli, että viljasta maksettiin Neuvostoliitolle korkeampaa hintaa, kuin kotimaisille tuottajille. 🙂

  5. ”Hänen julistuksensa Jumalan valtakunnan lähestymisestä on sanoma koko maailmalle.”

    Tuo on vahvaa tulkintaa. Käsitepari ’koko maailma’ tarkoitti tuolloin Rooman valtakuntaa. Jeesus oli omien sanojensa mukaan lähetetty vain Israelin kadotettujen lampaiden tykö. Universalistaminen tapahtui myöhemmin. Mitä käsite ’Jumalan kuningaskunta’ (basileo theo) on tarkasti tarkoittanut ei ole saanut tulkinnallista konsensusta sekään.

    • Seppo

      Kiitos kommentistasi.

      Eri yhteyksissä ilmaus ”koko maailma” merkitsee eri suuruisia väkimääriä. Matteuksen luvun 12 jakeissa 18 ja 21 käytetään sanaa, ethnos, joka tarkoittaa muita kansoja kuin juutalaisia. Niissä tulee esille tuo kansainvälinen näkökulma, Jumalan valtakunnan sanoman periaatteellinen meno eteenpäin toisten kansojen keskuuteen, pakanain toivoksi.

      Aikoinaan jo 1960 teologian tohtori Matti Peltola piti ansioituneen luennon aiheesta lähetystyö Matteuksen evankeliumissa. Siinä hän myös asetti tuon mainitsemasi lauseen ”Israelin kadonneitten lampaitten tykö” oikeaan yhteyteensä.

      Huomattakoon että opetuslapsiaan lähettäessään Jeesus luvussa 10 antaa selkeän työnjaon mennä etusijassa juutalaisten keskuuteen ja heidänkin keskuudessaan yhteiskunnan hylkimien ”kadonneitten” luo. Mutta luvussa 15 hän toiminnallaan avaa toiminnan syyro-foinikialaisen ihmisen luo, (Syyrian alueen foinikialaisia, erotuksena Karthagon foinikialaisista, puunilaisista). Tuossa tilanteessa siis evankeliumin vapauttava sanoma meni ei-juutalaisen perheen hyväksi.

      Åbo Academissa on tehty väitöskirja jossa käsitellään tätä syyro-foinikialaista naista koskevaa tekstiä.

      https://www.doria.fi/handle/10024/85105

  6. Aikoinaan 1980 -luvulla valmistelin jouluevankeliumista Luuk. 2:1-20 saarnaa. Lukaisin hallussani ollutta kiinankielistä Raamattua.

    Huomasin, että siinä oli ajatus ”koko maailman” verollepanosta käännetty niin, että siihen oli lisätty Rooma -sana kahteen kertaan: ”Rooman keisari Augustukselta — Rooman valtakunta oli verolle pantava–”. Näin haluttiin varmistaa ettei kukaan vain sekoittaisi Kiinan valtakuntaa tähän verotukseen.

    Jäin miettimään että miksi Luukas oli Rooman imperiumin sijaan käyttänyt ilmausta ”koko maailma” tässä yhteydessä. Tulipa mieleeni, että hän ilmausten valikoimasta otettuaan tämän vaihtoehdon halusi ikään kuin vihjaten ilmaista, että se evankeliumi, mikä jatkossa kerrotaan, koskee kaikkia kansoja. Koko maailman ihmiskunta tarvitsee sitä Vapahtajaa, josta evankeliumi kertoo.

    • Luukas käytti ilmaisua ’koko maailma’ minusta siksi että se oli jo druidien Roomasta käyttämä nimitys.
      Heillä oli Rooma vastaan käydyssä sodasa sotahuuto – ”Totuus maailma vastaan”. On tutkijoita joiden mielestä druidi nimike jopa johtuu tästä englannin sansta truth. (The Truth against the World!”

      Totuus ja maailma sanaleikki toistuu Jeesuksen ja Pilatuksen dialogissa. Eräiden käsitysten mukaan Pilatus oli druidien sukua ja oli sukua myös Jeesukselle. Ote kirjoittamastani näytelmästä : Pontius Pilatus:
      ”Jeesus astui eteeni. Hän oli pitkä ja komea. Päälaelta jaetut kiharat hiukset ulottuivat olkapäille. Otsa oli sileä, katse avoin ja terävä, kasvot ilman ryppyjä tai uurteita, nenä, suu ja parta moitteettomat. Silmät olivat syvän siniset, kirkkaat ja levolliset. Hän oli totisesti kuin nuori Jumala! Kuin keväinen Apollo. Niin kaunis, niin viisas ja niin voimakas. Ei ihme, että häntä rakastivat niin naiset kuin miehetkin.

      – Oletko sinä juutalaisten kuningas?

      – Sinäpä sen sanot. Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta.

      – Rooma on kaikki maailma! Oletko sitä vastaan?

      – Sitä varten olen minä maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta.

      P: Mikä on totuus? Totuus hänestä, minusta maailmasta. Kuka sen tietää? Kuka kautta Jupiterin tietää, mistä kadonnutta Sanaa tulee etsiä? Kätkeytyykö se vanhoihin vastauksiin, outoihin anagrammeihin vai uusiin kysymyksiin? Kas siinä pulma. Ha. Ja oliko hänen totuutensa ylipäätään tästä maailmasta?

      Omituista… vaikka hän oli juutalainen hän näytti siis ihan roomalaiselta… kun minä taas vaikka olen roomalainen näytän ihan juutalaiselta.

      Vaikka neljännesjuutalainenhan minä olenkin! Äitini oli isänsä kautta Herodeksen pojantytär, ja äitinsä kautta Julius Caesarin kolmas tyttärentyttären tytär..
      Äitini oli nimittäin isäni Marcus Pontiuksen mukana Skotlannissa tuomassa sinne Pax Romanaa. No monet upseerimme siellä asuivat kelttiläis-naisten luona, ja kelttiläismiehet kävivät roomalaisnaisten luona, ja äitini tuli raskaaksi. Jos äitini petti isääni, voisin siis olla puoliksi myös keltti… Siis en kiltti, vaan keltti, joka kylläkin piti joskus kilttiä, (hymähtää vitsilleen) Fortingalessa miehet pitivät kilttejä yllään ja kyllä sitä joskus isäkin yritti, kuvitelkaa nyt, roomalainen upseeri ylämaalaisten hame yllään ja pilli suussa.
      Mutta äitini kautta olen joka tapauksessa Daavidin huonetta ja sukua… No Jeesus ei käyttänyt kilttiä vaan saumatonta ihokasta. Samanlaista ylimmäisen papin asua, jonka olin nähnyt Johannes Essealaisen yllä ja jollainen minulla oli kaapissani.”

    • Seppo

      Onpa sinulla lennokas mielikuvitus. Miten taitavasti pystytkään sotkemaan samaan tarinaan niin monia täysin eri suunnista tulleita palasia ja tekemään niistä yhden tarinan.

  7. En minä Matias ole noiden palasten sisältöjä keksinyt. Sotahuuto The Truth against The World on esim tosiasia:

    ”It has been frequently stated that the name ’Druid’ is derived
    from Drus, an oak; the oak was held by the Druids to symbolize
    and eternal. The idea arose from the apparent similarity of the
    two words, Drus and Druid, and was merely incidental. A much more
    likely derivation is from Druthin, a ’servant of Truth.'(3)
    The motto of the Druidic Order, ”The Truth Against the World” was
    the principle on which Druidism was based and by which it offered
    itself to be judged.”

    • Seppo

      Lukaisin juttua jossa tuo siteeraamasi teksti on sellaisenaan. Kun olin päässyt erääseen kohtaan, niin lopetin koska se osoittautui sellaiseksi kokoelmaksi eri tahoilta otettuja palasia, etten katsonut aiheelliseksi jatkaa pidemmälle.

      Englannin kieleen druidi sana muuten on tullut latinan kautta. Kirjallisten lähteiden osoittama etymologinen jatkumo tulee täten selvemmäksi.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25