Minulla on usein tapana päivän päätteeksi katsoa pihalla taivaalle. Siitä on tullut perheellemme sanonta, että itte-isäntä kattelee tiluksia. Olen tehnyt sen vuokra-asunnossa Koivukylässä kohti naapuritaloa ja nykyisin Korsossa, jolloin suotuisilla säillä näkyy jopa Korson pilvenpiirtäjä eli korkea asuintalo. Lentokoneita ainakin. Tiluksia pienellä pihalla.
Päivän päättyessä pysähtyminen, muistelu ja kiittäminen on tärkeä rituaali. Tilusten katsomista. Esimerkiksi rippikoululeirillä kävelen joka ilta ennen nukkumaanmenoa rannan laiturille ja olen hetken yksin hiljaa ja ”kattelen tiluksia”. Rauhoitun päivän hulinasta.
Näin kesän päätyttyä muistelen myös useiden kavereiden kuvia sosiaalisessa mediassa, joissa on tärkeässä osassa nimenomaan järvimaisema. Joillain se on myös peltoa tai metsää. Lähes kaikissa niissä on ajatuksena olla hetki syvän ja pyhän kanssa.
Viime vuosina olen löytänyt omaan elämääni näitä paikkoja ja tilanteita entistä enemmän. Mökkipaikkakunnalla on eräs mäki, josta näkee lähes koko järven. Uutta pysähdyspaikkaa hahmottelen vuolaan Vuoksen varrelta. Käynti Saimaanrannalla ystävän luona pysäytti minut lähes kokonaan.
Itte kattelee tiluksia. Tämän vuoden hengellisen elämän opastajani on ollut Pauliina Kainulaisen kirja Suuren järven syvä hengitys. Pauliinan pohdinnassa ja teologiassa on paljon sitä, johon liityn. Järvi hengittää syvää viisautta. Itte kattelee ja liittyy siihen, vaikkei niitä tiluksia olisikaan. Kaikkihan on yhteistä Luojan lahjaa.
Tuota harrastan itsekin, maisemien ja omien ”tilustenkin” katselua ja kuvaamista. Kollegamme Juha Tanska on vaimonsa kanssa tehnyt aiheesta kirjankin eli valokuvaamisesta pyhyyden tutkailun tapana.