Kansallismaisemassa Hämeenlinnan kasarmin punatiilistien rakennusten keskellä vietettiin 97. itsenäisyyspäivän paraatia. Vaikka taivaalta heitti räntää, oli sää silti luullakseni kevyempi kuin pakkastalvena, talvisodan 7. päivänä 75 vuotta sitten.
Tiivistin sanottavani oleelliseen joukolle, joka kuunteli lakitta päin. YLE 1:n televisiokoosteeseen oli otettu mukaan vain osa puheesta, joten seuraavassa koko puhe.
Isän ja Pojan ja + Pyhän Hengen nimeen. Kuulemme Itsenäisyyspäivän Psalmin sanoja:
”Minä kohotan katseeni vuoria kohti, mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.” (Ps 121).
Sotilaat, sotiemme veteraanit, juhlayleisö. Tänään muistamme itsenäistä Suomea, joka on lahja edellisiltä sukupolvilta. En tiedä, tunsivatko isovanhempamme olevansa lahjan antajia, kun he olivat talvisodan rintamilla ase kädessä. En tiedä, tunsivatko he välittävänsä itsenäisyyden meille, lapsilleen, kun he työsken-telivät konepajoissa, maatiloilla, kouluissa opettajina tai hoitajina sairaaloissa.
Meidän korkea hyvinvointimme on kuitenkin heidän uurastuksensa ja uhrautumisensa hedelmää. Jokaisen sukupolven tehtävänä on antaa hyvä maa lahjana edelleen eteenpäin. Se koskee myös meitä.
Millaisen maan siis jätämme lapsillemme? He saavat meiltä perinnöksi itsenäisen ja hyvän maan, jota kuitenkin painavat monet kuormat ja tekemättömät ratkaisut. Tulevaisuuden menestyksen sijasta on etsitty hetken onnea ja velkaannuttu. Juopa menestyvien ja eri tavoin kärsivien välillä kasvaa. Siksi on nähtävä, mitä itsenäisyys vaatii meiltä nyt ja tulevaisuudessa.
Tilanteet ympärillämme muuttuvat nopeasti. Talous heikkenee ja maanosassamme käydään sotaa. Mistä saisin avun? Usein oma apu on paras apu. Uusissa ja yllättävissä tilanteissa vaaditaan päättäväisyyttä ja toimintaa. Siihen tähtää myös sotilaskoulutus. Puolustustahtoiset ja toimintakykyiset sotilaat ovat maan turva.
Alltid räcker den mänskliga hjälpen inte till. Vi omges av höga och dystra berg av oro och bekymmer. Vad skulle kunna ta sig över de här tunga bergen och deras styrka och höjd? Även bergen hör till den värld som Gud har skapat. Han känner alla små och svaga. Gud hjälper dem som tar sin tillflykt till Honom.
Aina inhimillinen apu ei auta. Ympärillä ovat vain korkeat ja synkät huolten vuoret. Mikä voisi ylittää niiden raskauden, voiman ja korkeuden? Vuoretkin kuuluvat Jumalan luomaan maailmaan. Hän tuntee kaikki pienet ja heikot. Jumala antaa apunsa häneen turvautuvalle. Sen sai kokea talvisodan sukupolvi. Saman voimme kokea tämän ajan kamppailuissa: ” Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan.”
Rukoilemme: Jumala, kiitos isänmaasta. Anna meille taitoa ja viisautta rakentaa maatamme ja sen tulevaisuutta. Auta kaikkia avun tarvitsijoita ja tee meistä apusi välikappaleita. Siunaa kaikkia puolustusvoimissa palvelevia. Aamen.
Oikein puhuttu
Kiitos Jorma kommentista. Ajatukseni on, että yhteiskunnassa tarvitaan yhteistä toimeliaisuutta hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Menneet sukupolvet antavat siihen esimerkin. Sen sijaan Jumala-suhteessa auttaa se, että Jumala toimii. Heikon ja syntisen osana on jättää itsensä Jumalan varaan.
Kunpa toinen piispa, Irja Askola, olisi liittänyt tuon viisauden omaan itsenäisyyspäivän saarnaansa. Olisi monelta nillitykseltä vältytty.
”Gud hjälper dem som tar sin tillflykt till Honom.”
Mielenkiintoinen teologinen näkökulma, oletan…
Ja varmaan aika hämmentävä niille kristityille, jotka ovat joutuneet todella pahaan liemeen.
Henrik, sama asia on puheessa sanottu myös suomeksi: ”Jumala antaa apunsa Häneen turvautuvalle.” Viittaat varmaan siihen ihmisen peruskysymykseen, miksi Jumala sallii pahan tai miksei Hän auta, niin kuin toivon ja pyydän Häneltä. Kysymykset ovat vaikeita. Kristitty luottaa kuitenkin siihen, että Jumala auttaa ajallaan ja viisaaksi tietämällään tavalla. Siksi Jumalan apu voi olla muuta kuin ihmisen Jumalalle esittämä ratkaisuehdotus omiin vaikeuksiinsa. Lopullisin Jumalan vastaus on ikuinen elämä Hänen yhteydessään.