Israel ja EU

Lähi-idän tilanne on jo pitkään ollut maailmanpolitiikan polttopisteessä. Haasteita on eittämättä riittänyt alueella läpi historian, mutta viime vuoden arabikeväästä alkaneet levottomuudet ravisuttivat Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maita ennennäkemättömällä tavalla.

Israelia ja laajemmin Lähi-itää koskevia aiheita käsitellään varsin usein Euroopan parlamentin täysistunnoissa. Europarlamentin jäsenten näkemykset vaihtelevat paljon ideologisista ja historiallisista lähtökohdista riippuen ja välillä keskustelu on hyvinkin kiivasta ja tunteiden sävyttämää.

Itse kuulun parlamentin Israel-delegaatioon ja toimin sen puitteissa aktiivisesti erilaisissa Israel-yhteyksissä. Erona Euroopan Parlamentin ja Suomen eduskunnan Israel-ryhmissä on se, että Euroopan Parlamentin valtuuskunta on täysin poliittinen koostuen eri puolueryhmien edustajista eikä suinkaan pelkästään Israel-ystävistä ja toisaalta sillä on virallinen asema ja yhteydet edustaessaan Euroopan Parlamenttia. Yhteytemme Israelin Knessetiin ovat kohtuullisen tiiviitä yhteisten parlamentaaristen kokousten merkeissä. 

Kuulun myös parlamentin Välimeren Unionin-edustajakokouksen Euro-Medin valtuuskuntaan. EU:n ja Välimeren alueen maiden yhteistyön tiivistäminen olisi ehdottoman tärkeää. Kyseessä on ainut parlamentaarinen foorumi, jossa sekä Israel että sen arabinaapurit ovat mukana.

EU:n ja Israelin tämänhetkinen suhde on rakentunut pitkälti riippuvaisiksi edistyksestä Lähi-idän rauhanprosessissa. Tämä on ongelmallista, koska rauhan ja ns. kahden valtion mallin edistyminen edellyttää molempien osapuolten sitoutumista. Nimen omaa palestiinalaiset ovat pysytelleet poissa rauhanneuvotteluista ja keskittyneet edistämään valtiohankettaan mm. YK:n yleiskokouksen kautta.

Edellytyksenä Israelin ja palestiinalaisten kestävälle rauhalle ja osapuolten välisen luottamuksen kasvamiselle on se, että rauhansopimuksen ehtoja ei sanella ulkoapäin, vaan osapuolet sopivat niistä keskenään. Israel ei voi hyväksyä Palestiinan valtiota, ellei ole selvää, että sitä kyetään hallinnoimaan luotettavasti ja turvallisuudesta huolehtien. Muuten tilanne voisi muuttua aivan katastrofaaliseksi, jopa avoimeksi sodaksi. Pysyvä rauha ei tupsahda kuin itsestään neuvottelutuloksen myötä, vaan se edellyttää pysyäkseen myös kovaa työtä ja sitkeyttä.

Monesti keskusteluissa kahden valtion mallista unohtuu, että ajatus ei ole uusi. YK:n päätöslauselmallahan oli alun perin tarkoitus perustaa alueelle erilliset juutalais- ja arabivaltiot. Israel hyväksyi suunnitelman, mutta arabivaltioillehan tämä ei sopinut, vaan ne hyökkäsivät vasta perustetun juutalaisvaltion kimppuun. Siitä pitäen arabivaltioiden – myöhemmin rauhansopimuksen solmineita Egyptiä ja Jordaniaa lukuun ottamatta – tähtäin on ollut hävittää Israel maanpäältä. Kuvaavaa on, että Israelin itsenäisyyspäivää kutsutaan arabimaissa nimellä ”Day of Nakba”, katastrofin päivä.

Monille arabimaille palestiinalaisten ratkaisematon konflikti on palvellut poliittisia tarkoitusperiä propagandasodassa Israelia vastaan. Puhumattakaan Iranista, joka aktiivisesti tukee ja aseistaa alueen terroristijärjestöjä Hizbollahista Hamasiin. Samalla ”Israelin miehitykseen” keskittymällä on voitu väistää ikävät kysymykset omien maiden lasten, naisten ja vähemmistöjen ihmisoikeuksista.

Euroopan unioni ja sen jäsenmaat ovat usean viime vuoden aikana on olleet Palestiinalaishallinnon suurin rahoittaja, ja alueen taloudesta yli 60 % rahoitetaan edelleen ulkomaisen avun kautta.

Valitettavasti raha ei ole mennyt yksinomaan palestiinalaisten sosiaalipalveluiden, talouden ja teollisuuden kehittämiseen. Isoja summia on kulkeutunut johtajien pankkitileille ja turvallisuushenkilöstön rahoittamiseen sekä aseistukseen. Koulutukseen suunnattuja varoja on puolestaan mennyt vihaa ja antisemitismiä lietsovaan opetukseen. Palestiinalaishallinnon budjetin rakenne on kuvaava: puolustusmenoihin käytetään 3,5 miljardin budjetista lähes kolmannes eli enemmän kuin koulutus- ja terveydenhuoltomenoihin yhteensä.


Vuosia on tiedetty, että tehokasta rahojenkäytön seurantaa ei ole. Rutiininomaisiin pyyntöihin korjata asiantila ei ole puolin eikä toisin haluttu tarttua.


Liian vähälle huomiolle jää myös arabikristittyjen asema. Noin 5% prosentti Länsirannan ja Gazan asukkaista on arabikristittyjä. Monet heistä ovat jo lähteneet kotiseudultaan, aivan kuten monista muistakin islamilaistuneissa Lähi-idän maista.


Paljon eurooppalaisten veronmaksajien rahaa on siis mennyt tehottoman ja korruptoituneen hallinnon tukemiseen ilman, että siltä olisi edellytetty sitoutumista kaikkien palestiinalaisten ihmisoikeuksien edistämiseen ja köyhyyden torjumiseen. Palestiinalaisilla on oikeus tulla suojelluiksi korruptiolta ja omien johtajiensa väärinkäytöksiltä ja EU:n veronmaksajien on saatava tieto siitä, miten heidän varjojaan käytetään.


Rauhanprosessin tulevaisuuteen on suhtauduttava toiveikkaasti, mutta realistisesti. Alueella on levottomuutta Syyrian tilanteen, Iranin lähestyvien vaalien ja Egyptin epävakauden takia. Israelin uuden hallituksen linjaukset eivät ole vielä selkiytyneet, palestiinalaisalueilla terrorismia ihannoiva retoriikka on kiihtynyt jne.


Vähäisistä edistysaskelista huolimatta EU:n ja kansainvälisen yhteisön on tärkeää antaa tukensa rauhantunnustelijoiden toiminnalle. Kaikki ponnistelut osapuolten välisen luottamuksen rakentamiseksi ovat tärkeitä. Rauhanprosessin ja neuvotteluyhteyksien ylläpitäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta konkreettisia tuloksia voitaisiin saavuttaa mahdollisimman pian. Rauhan tie on usein pitkä ja vaivalloinen, mutta oikeudenmukaisia oikopolkuja ei ole.


Sari Essayah, Euroopan parlamentin jäsen KD/EPP

  1. Olisi erittäin miellyttävä kuulla Sari Essayahilta, mitä oikeasti tiedetään Iranin antaman avun muodosta ja määrästä. Mitä Iran käytännössä antaa terroristijärjestöille, ja mitä Iranin kytköksistä näihin järjestöihin tiedetään? Auttaako Iran kaikkia näitä? Mikä sen intressi tässä edes on?

  2. Hyvä kirjoitus. Toimin tällä hetkellä Libanonissa rauhanturvaajana. Täälläkin vietettiin eilen Nakba ja palestiinalaiset kävivät pitämässä seremonioitaan Israelin rajan tuntumassa iranilaisilla puutarhoilla. Palestiinalaisvaltion ongelmina ovat Sarin mainitsemat asiat: palestiinalaishallinnon sisäinen korruptio, äärijärjestöjen harjoittama väkivalta jne. Myös Libanonissa olisi rauhallisempaa, jos paikallinen Hezbollah keskittyisi ”islamilaisessa vastarinnassaan” poliittisiin keinoihin eikä pyrkisi etenemään tavoitteisiinsa aseellisen vastarinnan avulla. Israel on oiva aihe sisäpoliittisten ongelmien tosisyiden väistämiseen. Niin Iranissa, Libanonissa kuin palestiinalaisaluillakin projisoidaan usein puheissa ongelmia juuri Israeliin ja samalla peitellään sitä, mikä johtuu omien poliitikkojen ja virkamiesten korruptiosta. Rauhalle ei ole takeita täällä Lähi-Idässä, jos vastinparin ainoaksi kohtaloksi mainitaan tuho. Tosiasiat on tunnustettava. Lähi-idässä sijaitsee juutalaisvaltio nimeltä Israel eikä sen pyyhkiminen pois kartalta edesauta rauhaisaa rinnakkaiseloa. Juutalaisten oikeus omaan maahansa tulee tunnustaa, kitkeä väkivalta ja korruptio. Vasta tämän jälkeen eri osapuolilla on edellytyksen neuvotella raja-asioista ja palestiinalaisvaltion synnyttämisestä. Ääriryhmien väkivalta, johon Israel aina vastaa kovilla otteilla, ei vie Lähi-itää kehityskulussa eteenpäin. Esimerkiksi täällä Libanonissa toistuvat sodat palauttavat maan infrastuktuurin nollapisteeseen, josta on jälleen alettava kokoamaan elinoloja maan asukkaille. Syyriasta tulleet 500 000 pakolaista aiheuttavat maalle jo muutenkin valtavia ongelmia. Silti täällä kalistellaan sapeleita etelän suuntaan ja varustaudutaan sodan varalle. Tulevan kesän vaalit, Syyrian hallinnon kaatuminen ja UNIFIL-operaation tulevaisuus ovat joidenkin mielestä enteilleet levotonta kesää. Jää nähtäväksi.

    Nämä mielipiteet ovat muuten allekirjoittaneen henkilökohtaisia eivätkä edusta edustamani organisaation kantoja millään muotoa.

  3. Kiitos Sarille kirjoituksesta. Hienoa, että EU:ssa on Israelin ystäviä vaikuttamassa. EU:n tulisi selkeästi vastustaa kaikkea terrorismia Lähi-idässä. Lahjoitusrahojen käyttöä tulisi valvoa paremmin.

    Siunataan Israelia ja rukoillaan rauhaa Jerusalemille. Alunperinhän Herran siunaus käskettiin lausua israelilaisten ylle (4.Moos.6:22-27). Rukoillaan samalla muidenkin kansojen puolesta, sillä Herra tahtoo kaikkien kansojen kuulevan Vapahtajasta. Evankeliumi on paras uutinen minkä juutalaiset ja palestiinalaiset voivat kuulla. Rukoillaan, että kaikki kansat ottaisivat sen vastaan!

    Siunausta Sarille ja muillekin!