Seuraavassa muutama huomio liittyen viikko sitten tapahtuneeseen pappisvihkimykseen Pietarissa.
1. Tausta
Pietarin Pyhän Marian kirkossa vihittiin 3.9.2023 viisi suomalaista papeiksi. Vihittävinä olivat aakkosjärjestyksessä Jarkko Haapanen, Veli-Matti Kujala, Santeri Marjokorpi, Matti Rusama ja Hiroaki Yoshimura. Hiroakin kohdalla en tiedä onko hänellä Suomen kansalaisuutta, mutta itse asian kannalta sillä ei ole merkitystä.
Haapanen toimii Kansanlähetysopiston raamattulinjan linjavastaavana, Kujala Suomen Raamattuopiston vararehtorina, Marjokorpi Uuden Tien päätoimittajana, Rusama Karkun evankelisen opiston rehtorina ja Yoshimura Sleyn lähetystyöntekijänä.
Vihkimyksen toimitti Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev. Avustajina vihkimyksessä toimivat Inkerin kirkon emerituspiispa Aarre Kuukauppi, joka myös saarnasi messussa, Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummela sekä Kansanlähetyksen lähetystyöntekijä Juha Saari.
Vihkimys järjestettiin täsmälleen samaan aikaan, kun Mikkelin piispaksi vihittiin Mikkelin tuomiokirkossa Mari Parkkinen. Mikkelin piispa on ollut Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa se piispa, jonka tehtäviin on kuulunut yhteydenpito Inkerin kirkkoon.
Mikkelin edellinen piispa Seppo Häkkinen tuli tunnetuksi yhtenä konservatiivisimmista piispoista, vaikka Häkkinen itse ei pitänyt tästä leimasta. Mari Parkkinen on nainen, Vihreän puolueen ex-kansanedustaja-ehdokas ja arvoliberaali. Siis kaikkea, mitä Inkeri kirkko ei ole.
Inkerin kirkon johtoa oli kutsuttu Parkkisen piispavihkimykseen. Ketään ei tullut. Tehtävä Pietarissa oli tärkeämpi. Häkkinen kelpasi, Parkkinen ei.
Ajankohta oli muutoinkin outo. Venäjä käy brutaalia, raakaa hyökkäyssotaa eikä Pietarin tiellä juuri nyt suomalaisia näy eikä käy. Pietarissa papeiksi vihityt edustavat kaikki vanhaa virkakantaa. Vähän kärjekkäästi sanoen: Mieluummin Putinin vieressä kuin naisen.
2. Arkkipiispan reaktio
Arkkipiispa Tapio Luoma otti kyseiseen vihkimykseen suhteellisen voimakkaasti kantaa. Ilmeisesti arkkipiispa samalla toimi välittäjänä monien kansankirkon toimijoiden tunteille.
Kotimaa-lehden haastattelussa arkkipiispa totesi, että vihkimyksellä ”Inkerin kirkko synnyttää vakavia ongelmia” sekä ruokkii hajaannusta Suomen kirkon sisällä.
Seurakuntalaisen haastattelussa Luoma kysyi ”onko joidenkin järjestöjen pyrkimys irtaantua jollakin aikavälillä kirkostamme”. Edelleen arkkipiispa muistutti, että ”kaikilta kirkon virallisilta lähetysjärjestöiltä edellytetään sitoutumista yhdessä sovittuihin periaatteisiin.” Arkkipiispan mukaan on myös epäselvää pitääkö Kansanlähetys, Raamattuopisto tai Sley Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa edes ”Kristuksen kirkkona?
Luoman mukaan on kysyttävä, mikä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja kyseisten järjestöjen suhde ja toisaalta on myös kysyttävä, mikä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Inkerin kirkon suhde?
3. Inkerin kirkon pappeja, mutta duunissa Suomessa
Suomen Raamattuopiston (SRO) toiminnanjohtaja Lauri Vartiaisen mukaan vihityillä on tarkoitus työskennellä koulutustehtävissä Inkerin kirkossa. Askeleen lähemmäksi totuutta pääsi Kansanlähetyksen (KL) lähetysjohtaja Daniel Nummela, jonka mukaan ”Inkerin kirkolla on suunnitelma siitä, miten nämä papit tukevat Inkerin kirkon työtä.”
Vihkimystilaisuudessa saarnannut Inkerin kirkon emerituspiispa Aarre Kuukauppi puolestaan totesi saarnassaan – rehellisesti ja suoraan – useita kertoja, että kyseiset Inkerin kirkon papit on vihitty Suomea ajatellen.
Arkkipiispa Tapio Luoman mukaan faktisesti vihityt jäävät alun alkaenkin Suomeen ja työskentelevät Suomessa ilman kirkon pappisoikeuksia. Kysymys on vain Suomen kirkon virkakäsityksen kiertämisestä erillisvihkimyksellä. Kaiken lisäksi mainittujen pappien kaitsennasta huolehtii Inkerin kirkon piispa Ivan Laptev.
Suomen kirkon piirissä siis toimii toisen sellaisen kirkon pappeja, jonka välit Suomen kirkkoon neutraalistikin ilmaisten kiristymässä. Ja siis sellaisen kirkon, joka ei välttämättä pidä Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa edes osana Kristuksen kirkkoa.
4. Kysymyksiä ja epätieteellinen proknoosi
Koko tilanteesta herää runsaasti kysymyksiä. Onko nyt niin, että tietyt tahot Suomessa käyttävät pientä ja ahdingossa muutoinkin olevaa Inkerin kirkkoa hyväkseen liittyen Suomen omiin kirkkopoliittisiin kiistoihin? Miten tämä tulee vaikuttamaan Suomen evl. kirkon muun muassa taloudelliseen tukeen Inkerin kirkolle?
Neuvostoliiton ortodoksinen kirkko sai – erityisesti toisen maailmansodan jälkeen – toimia aika ajoin suhteellisen rauhassa, mutta siitä oli maksettava hinta. Kaikesta päättäen Inkerin kirkko on järjetöntä hyökkäyssotaa käyvällä autoritaarisesti hallitulla Venäjällä saanut toimia melko normaalisti. Kaiken järjen mukaan jokin hinta tästäkin on jouduttu maksamaan. Kysyä voi onko poliittisesti tai moraalisesti oikein tässä tilanteessa – juuri nyt – hakea pappisvihkimystä maasta, joka käy brutaalia hyökkäyssotaa?
Edelleen on kysyttävä, mikä on Inkerin kirkon rooli Suomessa. Täällähän toimii ilmeisesti enemmän ja vähemmän kymmeniä Inkerin kirkon vihkimiä pappeja. Emerituspiispa Aarre Kuukauppi esittikin saarnassaan retorisen kysymyksen: ”Minulta kysytään usein, milloin Inkerin kirkko tulee Suomeen?”
Miksi järjestöjohtajat eivät voineet puhua suoraan ja rehellisesti? Mikä esti sanomasta, että vihittyjen pappien työ Venäjällä Inkerin kirkon parissa on parhaimmillaankin jonkin verran etätyötä ja muutama kerta vuodessa pistäytymistä kouluttamassa?
Onko fyysinen läsnäolo Venäjällä edes tässä (sota)tilanteessa – tai sen jälkeenkään ylipäänsä mahdollista?
Arkkipiispa Tapio Luoma sanoi, että toimenpiteitä vihkimyksen johdosta on odotettavissa. Tarkoittiko arkkipiispa ehkä, että loppukin taloudellinen tuki taloudellisissa vaikeuksissa oleville järjestöille kuten KL loppuu ja kirkkokolehdit kerätään tästä lähtien muuhun tarkoitukseen.
Edelleen voi kysyä, mihin mainitut järjestöt (KL, SRO, Sley) faktisesti pyrkivät? Onko järjestöjen piirissä jo vahvistunut näkemys, että irtautuminen kansankirkosta on jollakin aikajänteellä välttämätöntä? Onko niin, ettei Lähetyshiippakunta tule kysymykseen vaan perustetaan oma kirkko vai olisiko ”symbioosi” Inkerin kirkon kanssa mahdollinen?
En ota tässä blogissa kantaa virkakysymykseen. Kaiken edellisen jälkeen sanon lisäksi, että en epäile hetkeäkään kyseisten Pietarissa vihittyjen pappien vakaumuksen vilpittömyyttä ja aitoutta.
Jos saan ryhtyä ennustaja-ukoksi niin tällä haavaa näyttää siltä, että KL, SRO ja Sley tulevat irtautumaan Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta viimeistään, kun sukupuolineutraali-/tasa-arvoinen avioliitto sallitaan virallisestikin. Ehkä jo sitä ennenkin. Erityisesti Kansanlähetyksestä ja Sleystä jokin osa toki liittyy suoraan Lähetyshiippakuntaan, mutta enemmistö perustanee oman kirkon yksin tai yhdessä Inkerin kirkon kanssa. Tähän porukkaan tulee lisää jäseniä rukoilevaisuudesta ja ainakin Rauhan Sanan sekä suomenkieliseltä että ruotsinkieliseltä puolelta, joskin viime mainitun osalta mahdollinen myös oma pikku(tosipikku)kirkko.
Se, millä kansankirkolle on tosiasiassa merkitystä on, mitä tekee SRK? Oma veikkaukseni on, että kipeältä tuntuu, mutta vanhoillislestadiolaisuus lisää omalakista lentokorkeuttaan ja jatkaa kansankirkossa matalalla ja harkitsevalla kirkkopoliittisella profiililla. Tehden alttari-yhteistyötä naispappien kanssa. Homokysymyksen suhteen SRK:lle riittää jokin riittävän väljästi muotoiltu omantunnonvapausklausuuli. Toki muistettava, että Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksellä olisi vaikka jo huomenna halutessaan mahdollisuus, rahat, tilat, papit ja opit perustaa oma kirkko. Se olisi syntyessään olisi Suomen toiseksi suurin kirkko.
Kari-Matti (ja Riitta).
Aikanaan, 1990-luvun laman vuosina, käytäntö kirkossamme oli, että papiksi vihittiin, jos tiedossa oli 6 kk kokopäiväistä tai 12 kk puolipäiväistä viranhoitoa. Muun muassa yksi opiskelukaverini sai tuolloin pappisvihkimyksen erääseen kristilliseen järjestöön. Hän kertoi, että työnkuva oli monipuolinen, mutta lähinnä kaikkea muuta kuin papin työtä. Jo silloin oli puhetta ”teltantekijäpapeista”, jotka ovat pappisvirassa, mutta tekevät päätyönään jotain ihan muuta. Olen ymmärtänyt, että tämä viimeksi mainittu on todellisuutta monissa kristillisissä kirkoissa. Inkerin kirkossa tehtävän työtuntimäärän ei siis pitäisi olla mikään ongelma.
Arkkipiispan ärähdys kuulostaakin sivusta seuraavalle menneeseen maailmaan kuuluvalta vallankäytöltä. Tyyliin: tällaista ei MEIDÄN takapihalla naapuri saa tehdä, vaikka saakin perinteisesti poimia meidän omenapuumme omenoita.
Palautetaanpa mieliin myös Latvian kirkko. Latvian kirkko otti konservatiivisen kurssin ja teki oman järjestyksensä mukaisesti päätöksen, että papinvirka kuuluu miehelle. Siihen ottivat paheksuvasti kantaa monet aina LML:ää myöten. Jos olen ymmärtänyt oikein, naispappeuden hyväksyvä amerikkalainen latvialainen luterilainen kirkko olisi jopa käynnistänyt toimintaansa Latviassa.
Toisen maan luterilaisen kirkon asioihin saa siis ilmeisestikin puuttua, kunhan tämä puuttuminen edistää ”oikeita” asioita eikä ”vääriä”. Anglikaanisen kirkkoyhteisön lisääntynyt hajaannus spn-avioliittojen suhteen on jo tosiasia. Muistan myös meikäläiset otsikot, joissa oltiin huolissaan Inkerin kirkon lisääntyvästä konservatismista kun ”Paavalin synodi vie kivikautista teologiaa Inkeriin”.
En iloitse kirkon enkä kirkkokuntien hajaannuksesta. Mutta ilmeisesti olemme sen edessä, että yhtenäiskirkollisen ja kaikki yhden katon alle kokoavan luterilaisuuden aika myös Suomessa on lähitulevaisuudessa ohi. Eikä vähiten uskonopillisista syistä. Soisin, että myös vanhauskoisia konservatiiveja koskisi lastenvirren sana: ”Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on”.
Ei minulla ole mitään sitä vastaan, jos Inkerin kirkko katsoo parhaaksi harrastaa lähetystyötä Suomessa. Taloudellinen tuki siihen voi toki jäädä melko olemattomaksi.
Olisikohan Seilin saarella tilaa toisinajatteloille? Kävin siellä kesällä. Kivat merinäköalat.
Kari-Matti. En oikein ymmärrä pointtiasi Suomessa tehtävästä lähetystyöstä. Tunnen muutamia maallikoita, jotka ovat kanssapuheissa joskus kyselleet, eikö Inkerin kirkko voisi aloittaa työn Suomessa. Niin, että sen yhteyteen voisivat päästä myös kantasuomalaiset, joilta on mennyt luottamus kansankirkkoon. Minusta tämä ei kuulosta pyynnöltä ”tulkaa tännekin tekemään lähetystyötä”. Pikemminkin aika lailla samalta kuin muutamat kävivät opiskeluaikanaan Helsingin Kansainvälisessä seurakunnassa oman kansankirkkoseurakunnan jumalanpalvelusten asemesta.
Kosti: Kommenttisi Seilin saaresta menee todella ohi maalin.
Kävit saarella, mutta et tutustunut sen historiasta koottuun hienoon näyttelyyn?
Hienojen näköalojen lisäksi saari on toiminut sekä spitaalisten että mielisairaiden sijoituspaikkana. Jos vertaat konservatiivisesti ajattelevia nykypäivän Suomessa niihin ihmisiin, jotka oikeasti joutuivat virumaan Seilin saaren kopeissa, niin kylläpä nyt viimeistään putosi pohja kaikelta argumentoinniltasi.
Inkerin kirkko taitaa olla viimeisiä linkkejä Naapurin puolelle. Tuo kirkko jonka pohjavire on omassa kansassamme. Karjalaisissa ja Savolaisissa, jotka alueelle muuttivat jotain 400v. sitten. Tuo Inkerin kirkko on suurissa vaikeuksissa Venäjän vallan alla. Siksi on surullista lukea siitä, että heitä pidetään vihollisina ja suhtautuminen on sen mukaista. Näitä vihollisuuskuvia ei pitäisi loputtomiin ruokkia. Lopulta voimme olla osa suurta sotaa, jossa maamme kärsisi eniten. Silloin kirkkomme voisi olla samassa jamassa kuin Inkerin kirkko nyt.
Evakot ja evakoiden lapset kuuluvat paljolti Suomen ortodoksiseen kirkkoon, joka on autonominen Konstantinopolin patriarkaatin alaisuuteen kuuluva kirkkokunta.
Tuo mainintasi, että Inkerin kirkko olisi jollakin tavalla viimeisiä linkkejä Venäjän puolelle ei todellakaan pidä paikkaansa.
Monilla suomalaisilla ortodokseilla on hyvinkin tiiviit yhteydet karjalaisiin uskonveljiinsä ja -sisariinsa.
Se, että jotkut suomalaiset lähetysjärjestöt flirttailevat Putinin hallinnon kanssa suorittamalla Putinin hallinnon mielen mukaisia pappisvihkimyksiä Pietarissa ei todellakaan osoita mitään muuta, kuin halua antautua Venäjän hallinnon alaisiksi.
Ja totta vieköön, siellähän toisinajattelijat tapetaan, naisilla ei ole mitään oikeuksia, homot pannaan takaisin kaappiin … Hei hurraa, kaikki on todella hyvin.
Totta on, että pian voimme olla osa suurta sotaa. Sen sodan häviäjiä on aika paljon muita kuin joku Inkerin kirkko. Inkerin kirkko on itse tiensä valinnut. Ihan kuten Venäjän ortodoksinen kirkko.
En oikein usko, että olisi kovin voimakas lähetysinto Suomeen tulla Inkerin kirkosta, koska jokainen on niin tärkeä omalla paikallaan seurakunnissa. Uskon, että enemmänkin varsiinkin ikääntyneemmälle paluumuuttajaväelle on tullut rakkaaksi omien julistajien ääni. Kuukaupin veljekset ja Arvo Survo ovat ne henkilöt monien muiden ohella, jotka ovat tehneet sitä alkukylvöä ja saaneet mummojen rakkauden osakseen.
Kari-Matti. Kuten totesin, se miten tähän on tultu heijastelee omasta mielestäni muutosta ajattelutavassa ja moraalista koko läntisessä Euroopassa. Tavallaan vertailukohta löytyy Weimarin tasavallasta ja Berliinistä 1920-luvulla. Alastomana esiintyminen oli alkanut Berliinissä ennen ensimmäistä maailmansotaa ja 1920-luvulla muuttunut kuin vastustamattomaksi joukkoliikkeeksi. Alastomuudesta oli tullut yleistä rantojen ja puistojen lisäksi myös tanssisaleissa. Puhumattakaan väkivallasta, kuten tiedetään.
Entä Suomessa? Kuopiossa ”piispa Jolkkosen mailla” oli kesällä 1000:n naisen ja miehen itsensälöytämis-alastomuusperformanssi. En tiedä oliko Kupiossa tarkoituksena kuvata samaa kuin 1920-luvulla Saksassa ilmestynyt aikakauslehti Die Schönheit (Kauneus) ”laadukkailla alastomuuskuvilla.” Tuosta ”viimeisten päivien” Berliinistä antaa hyvän kuvan mm. Eric Kästnerin kirja – Tuuliajolla Berliinissä, kuten myös juuri ilmestynyt Sinclair Mckayn kirja Berliini – Elää ja kuolla Berliinissä maailmasotien pyörteissä.
Länsi-Euroopan ”berliiniläinen” hengen muutos on mielestäni hivuttautunut myös Suomen evlut-kirkkoon, kuten koko yhteiskuntaan, vaan ei vielä siinä mittakaavassa kuin 1920-luvun Berliinissä. Entäpä väkivallan lisääntyinen yhä nuorempien keskuudessa? Mitkä ovat aikain merkit on mielestäni hyvä kysymys, kun sota riehuu Euroopassa? Tuo Sinclair Mckayn kirja on todella hyvä tuon ajan kuva Berliinistä. Edellinen on tietysti omaa ajatteluani, mutta uskovaa moralistia minusta ei kannata tehdä.
Lisään vielä tämän.( IS tänään). ”Nuorten ryöstö- ja väkivaltarikosepäilyjä kasaantuu poliisin pöydälle nyt ennätystahtiin. Väkivaltaisuudet ovat raaistuneet entisestään. Kuulusteluhuoneisiin saapuu nuoria, jotka eivät osoita minkäänlaista katumusta. Tilanne on niin hälyttävä, että kokenut poliisikin joutuu kysymään, eikö mikään enää tunnu missään.”
Kosti, siihen vielä päälle analogisesti nämä järjestöjen pappisvihkimiset, jos mennään logiigallasi.
Kosti. Olen asunut vähän kaikkialla. Tällä hetkellä – valitettavasti – ison kaupungin kupeessa seudulla, jossa kaikilla kaksi hyvin kiillotettua autoa, kaikilla nurmikot ja pensasaidat leikattu millilleen saman mittaisiksi, kaikki ovat valkoihoisia, keskiluokkaisia, kirkkoonkuulumis% lienee reippaasti päälle 70%. Mulle on tästä seudusta tullut usein mieleen Stephen Kingin kauhuromaanit.
Katselin jokin aika sitten sellaisen jossain määrin laatusarjan kuin BabylonBerlin. Se kuvasi hetkeä, juuri ennen Hitlerin valtaan nousua. Siinä Berliinissä tanssittiin, tupakoitiin, nautittiin alkoholia, käytiin töissä, harrastettiin seksiä usein vähän sikin sokin, homoseksuaalisuus ei ollut ihmeellistä tai outoa. Kaikkialla väreili dekadenssi, lievä rappio ja turmeltuneisuus . Ihan kuin Cristopher Isherwoodin romaanissa Cabaret. Sallivaa, suvaitsevaa.
Arvaappa kumman tyyppisestä seudusta natsismi sikisi? Ei. Se ei nimenomaan kerännyt antisemitistisiä kannattajiaan Berliinin dekadenssista vaan vankoilta, keskiluokkaisilta, säädyllisiltä, kristillistä moraalia unissaankin noudattavilta pikkuporvarillisilta alueilta.
Vastaus yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin ongelmiin ei taatusti ole talous- ja työllisyyspolitiikaltaan äärimmäisen oikeistolainen hallitus kaikkein fundamentalistisimmalla kristillisellä puolueella maustettuna. Ei. Köyhät kuriin ja nuhteeseen ei ole toiminut koskaan missään. Sen sijaan yhteiskunta toimii parhaiten mitä enemmän sen eri väestöryhmien ja – luokkien välillä on luottamusta ja luottamusta on eniten, kun tuloerot ovat mahdollisimman pienet.
Kari-Matti. Tiedän minäkin elämän nurjasta puolesta yhtä sun toista. Olen katsonut pariinkin otteeseen tuon sarjan. Se on mielestäni varsin hyvä tuon ajan kuvaus. Kyllä sallivaa ja suvaitsevaa, ei siinä sinänsä mitään. Ja kyllä. Natsismi nousi noilta pikkuporvarillisilta alueilta ja tietenkin valtavasta köyhyydestä ja nuoria oli varsin helppo saada mukaan ja mitä kaikkea siihen mukaan liittyykään.
Mutta ajatteletko, että kirkon pitäisi olla yhtä suvaitseva ja rajaton ja siunata kaiken sen mitä ihminen perversiydessään keksiikään tehdä?
Samaa mieltä olen siitä, että kirkon ovet pitää olla auki kaikille, jos sinne on tarvetta tulla. Mutta sellainen kirkko, joka on samalainen kuin Kästnerin huoratalo ilman mitään rajoja, ne voidaan mielestäni sulkea, koska ihminen tekee mieluummin huorin, kuin menee kirkkoon. Mitä mieltä olet Lestadiuksen väitöskirjasta – Maailman kohmelo? Olisiko sitä kenties koskaan kannattanut edes kirjoittaa?
En nyt ota kantaa hallituskokoonpanoon. En aseta paljon toiveita muulle kuin sille, että vähävarainen enemmistö jälleen kerran on maksajana. Tuota sanaa ra-sis-mi on ainakin Rkp yrittänyt tavata ihmisten mieliin koko kesän.
Kari-Matti. Vai että asut oikein hyvällä keskiluokkaisella asuinalueella? Onnittelen. Ei siinä mitään hävettävää ole suomalaiselle porvarihalloiuksen talouspolitiikan kritisoijalle. Karl Marx ja Friedrich Engelskin elivät kunnon poroporvarin hyvää elämää. Heidän oli hyvä kirjoittaa proletariaatin kurjuudesta ja olla radikaaleja, kun sisäkkö pyöritti taloutta ja ruoka maistui. Velkojiakin pääsi pakoon sopivan usein muuttamalla. Mitä nyt poliisin vakoojat vähän kulman takana seurasivat ja raportoivat.
Marko:
1. Yhteiskuntaluokasta riippumatta ihminen voi olla vasemmistolainen. Ja voisin vaikka lyödä vetoa, että olen nähnyt tätä suomalaisen yhteiskunnan kirjoa ylhäältä alas ja alhaalta ylös kaikissa sävyissä rutkasti enemmän kuin moni muu.
2. Toistuvasti harrastat kansankirkon kritisointia ja ”ylistät” Lähetyshiippakuntaa niin miksi ihmeessä ilmeisesti edelleen toimit kansankirkon pappina? Ai niin, ne kaksi autoa tallissa ja kiva tilipussi.
3. Suomen historian oikeistolaisin hallitus tuo karmealla tavalla esiin sen kysymyksen, mitä olen monasti miettinyt. Voiko kokoomuslainen olla kristitty?
Kari-Matti. Myönnän, että kommentoin vähän ilkeästi. Anteeksipyyntöni siitä.
Olen saanut tässä kirkossa kasteen, pappisvihkimyksen ja olen saanut palvella kahdeksassa seurakunnassa. Kynnys lähtöön on korkea samalla kun yritän olla realisti. Kansankirkko toimii toisissa asioissa hyvin, toisissa huonosti samalla kun sen oppiperusta on hyvä. Eikä pappeus ole itsensä toteuttamista vaan seurakunnan palvelemista työssä ja vaivassa.
Ja mitä tilipussiin tulee, niin olen nykyisiin töihini oikeastaan ylikoulutettu. Toisissa töissä olisin jo kauan tienannut paremmin. Eikä minulla ole kuin yksi auto eikä autotallia ollenkaan. Asuntomme on ahtaan puoleinen eikä asuinalueenikaan ei kuulu niihin kaikkein arvostetuimpiin. No, itseäni saan syyttää kutsumukseen suostumisesta.
Olen aina ollut sitä mieltä, että kristityn ei tarvitse äänestää jotakin tiettyä puoluetta tai edustaa määrättyä ideologiaa. Myöskään talous- ja sosiaalipolitiikassa. Tosin viime vuosikymmenen aikana olen kyllä alkanut yhä enemmän ymmärtää niitä kristittyjä, jotka kokevat KD:n omakseen. Tunsin kyllä kerran insinöörin, jonka mielestä sosialisti Kalevi Kivistö, SKDL, oli presidentinvaalien kristillisin ehdokas.
Totta kai minkä tahansa puolueen tai hallituksen talouspoliittista linjaa voi kritisoida mitä erilaisimmista lähtökohdista. Ne yksityisyrittäjät, joiden kanssa keskustelin viime vaalien alla, toivoivat hartaasti talouspoliittista linjanmuutosta. Itse olen kyllä vakuuttunut siitä, että työnteko pitää saada kannattavaksi, syntyvyys nousuun ja työttömät töihin. Mutta ei ainakaan nykyinen hallitus (eikä ehkä edellinenkään) ole syypää siihen, että bussikuskeista on pulaa, yksinhuoltajan palkalla ei aina elä ja leipäjonot ovat pysyväisilmiö. Onkohan hallitusohjelmilla lopulta niin väliäkään, tulee pohtineeksi.
Marko. Ilkeä oli omakin vastaukseni ja pahoittelut siitä.
Timo Junkkaalan kirjoitus Seurakuntalaisessa:
https://www.seurakuntalainen.fi/blogit/mista-on-kysymys-inkerin-kirkon-vihkimyksissa/
Piispainkokouksen päätös toisen evankelis-luterilaisen kirkon tai muun kristillisen
uskontokunnan tai yhteisön papin edellytyksistä suorittaa jumalanpalveluksia ja muita
kirkollisia toimituksia
Diaarinumero DKIR/354/00.08.00/2023
https://domus.evl.fi:8443/ktwebscr/fileshow?doctype=3&docid=2399258
Timo Junkkaala ei ollenkaan ymmärrä piispainkokouksen linjausta joka löytyy kokonaisuudessaan yllä olevasta linkistä;
” Tähän säädökseen esitetään myös sisällöllisiä muutoksia, joilla pyritään
selkiyttämään säädöksen sisältöä. Voimassa olevaa säädöstä luettaessa ei
nimittäin ole aina ollut selvää, että tämä säädös koskee toisen evankelisluterilaisen kirkon tai muun kristillisen uskontokunnan tai yhteisön papin
edellytyksistä suorittaa sekä jumalanpalveluksia että muita kirkkokäsikirjaan
sisältyviä kirkollisia toimituksia. Uudessa säädöksessä selkiytetään myös sitä,
että säädös mahdollistaa toiminnan vain yksittäistapauksessa. Säädöstä ei
siten voi käyttää perusteena, jonka mukaan jonkin säädöksessä mainitun
kirkon pappi olisi oikeutettu toimittamaan säännöllisesti esimerkiksi jonkin
Suomen ev.-lut. kirkon piirissä toimivan jumalanpalvelusyhteisön
jumalanpalveluksia.”
Sami, sinun logiiggasi :))) se tässä mättää.
Riitta, ota ja lue, en minä ole tuota ollut päättämässä.
Sami. Oikeastaan minä ihmettelen eniten sitä, että otat ylupäänsä kantaa tähän kysymykseen. Tunnuthan pitävän luterilaisuutta lähinnä 1500-luvulla syntyneenä lahkona, jossa ei ole kovinkaan paljoa jäljellä oikeasta kirkosta 🙂
Tässä tulee nyt näkyviin ensiksikin se ero, mikä paikallisseurakuntien ja järjestöjen jumalanpalveluksilla tai seurakunnallisella elämällä on. Seurakunnissahan valvonta pelaa. Hyvässä ja pahassa.
Kyllä siitä aikamoinen käytännön soppa tulee, jos paikallisseurakuntien kirkkoherrat alkavat kytätä, kuka lopulta toimittaa messuja Karkussa, Ryttylässä tai Kauniasissa ja kuinka usein.
Ehkä löytyy paikallisia tiedottajia, jotka alkavat seurata tilannetta ja raportoivat kirkkoherralle (unohtamatta sähköpostikopiota tuomiokapitulille): ”Santeri Marjokorpi on viimeisten kolmen kuukauden aikana toimittanut yhden messun Kauniaisisssa ja toisen Karkussa. Lisäksi hän on kuuleman mukaan kastanut yhden lapsen ja siunannut kaksi kotia”. Ja niin sitten tuomiokapitulit kokoavat vuositilaston ja arvioivat, onko esimerkiksi nyt Santerin toimesta tapahtunut jumalanpalvelustoiminta satunnaista vai säännöllistä.
Kuulostaa hiukan Gestapolta, Stasilta ja KGB:ltä, eikö?
Marko, se mitä Sami täällä kirjoittaa Lutherista, luterilaisuudesta ja luterilaisista yleensä, hetätysliikkeistä jne. ja kuinka hän on esim. minuakin mustamaalannut ”raamattuopistolaisuudesta” törkeästi, niin ei yllätä tämäkään hänen kiinnostuksensa kyseenalaistaa Timo Junkkaalan ymmärrys näistä kirkkohallinnon asioista. Johdonmukaista.
Luulen, että onkin epäilty kirkon oman Gestapon kuiskuttelua arkkipiispan korvaan. Siksi tuo kummallinen tietokatkos, vaikka siis tiesi, niin sitten kuitenkaan ei muka tiennyt ja tuli yllätyksenä. Näin saadaan tarvittava syyttely ja härdelli käyntiin synnytetyksi. Totuutta tässä asiassa tuskin tullaan kuulemaan. Nykyaikanahan ei olla kiinnostuneita totuudesta, vaan syyllisen metsästämisestä. Sitten kyllä syykin löytyy. Totuus ei ole tätä päivää.
Riitta, pidin kerran monia vuosia sitten jumalanpalveluksen seurakuntamme pienelle kielivähemmistölle. Kutsuin vaihtelun vuoksi saarnaamaan LHPK:n pastorin, koska seurakunnassamme on enemmistökielellä päässyt puhumaan monia muitakin: helluntailaisia, baptisteja jne. Mutta eiköhän joku mielensäpahoittaja hoksannut asian ja ilmiantoi juuri meidät piispalle…
Ilmiantajat ovat keskuudessamme tänäkin aikana.
Marko, en näe ongelmaa. Järjestöt, yhdistykset voivat itse valvoa itseään ja ottaa huomioon kirkon päätökset. Näin he eivät kuitenkaan tällä hetkellä toimi, vaan Inkerin kirkon papit toimittavat säännöllisesti messuja ja tähän pyritään.
Marko, ilmiantaja toimi oikein, ole siitä kiitollinen.
Sami. Kunnioitan suuresti kirkollista järjestystä ja antamaani pappislupausta. En ole niin ääliö, että ehdoin tahdoin alkaisin niitä rikkoa.
Samalla muistutan Sinua aiemmasta kommentistani, joka koski Schmalkaldenin artikloita ja sen antamia menettelyohjeita. Tilanteessa, jossa luterilaisen tunnustuksen vakavasti ottavat järjestöt ja niiden parissa elävät kristityt tosiasiallisesti ovat yhä ahtaammalla ja tarvitsevat pappeja, on kai selvää, että jotakin tehdään. Olen sitä mieltä, että täysin loogisia ja optimaalisia kirkko-opillisia ja virkateologisia ratkaisuja ei ole ollut ainakaan muutamaan vuosikymmeneen.
Vaihtoehtoja on kolme: 1. Mukautua ja ajatella, että valkoinen on vaikka mustaa, kun niin kirkolliskokouksen päätöksellä sanotaan. 2. Perustaa oma tosi tosiuskovaisten tosi tosiseurakunta (tai vaikkapa tosi tosiluterilaisten tosi tosiluterilainen kirkko pappeineen ja piispoineen tai vaikkapa superintendentteineen). 3. Tai etsiä yhteyksiä toisiin luterilaisiin kirkkoihin ja saada pastoreita sitä kautta, koska ei kuitenkaan haluta hylätä omaa hengellistä kotia ja ehdoin tahdoin hajottaa sitä. (Tiedän hurskaita, ei-militantteja uskovia, jotka ovat siirtyneet kansankirkosta vapaisiin suuntiin tai LHPK:aan omantuntonsa vuoksi).
Tietysti asian voi ratkaista myös niin, että siirtyy Siihen Oikeaan ja Alkuperäiseen Kirkkoon, jättää luterilaiset ja muut hereetikot harhailemaan hengellisessä sokeudessaan ja muistuttaa heitä mahdollisesti välillä Lutherin ja luterilaisten puutteista ja kirkko-opillisista sun muista erehdyksistä.
Sami, se mitä teet kumpuaa katkeruudestasi ja pahantahtoisuudestasi. Näin sen olen jo kauan sitten ajatellut.
Joka on kristitty, hän suree ja itkee Siionin sortumista. Valitusvirret 3:48. Jatkuvasti nouset täällä Kristuksen evankeliumia vastaan ja meitä vastaan jotka yritämme siitä kirjoittaa. Ongelmasi on se, että et osaa erottaa lakia ja evankeliumia. Syntikäsityksesi on se että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Saat olla edelleen humanismissasi, mutta lopeta luterilaisen teologian nälviminen, kun et sitä ymmärrä.
Marko, Schmalkaldenin artiklat, on huono vaihtoehto, se avaa helvetin sontaluukun ja tuo sitä kautta hajaannuksen. Kirjoitat oikein suuri siitä mitä nyt tapahtuu inkerin vihkimyksissä. Yhdistykset luovat omaa kirkkoa, mutta eivät lähde koska ovat rahan perään, ym näin he tuovat hajaannuksen kirkon sisälle.
Riitan kommentiin, en nyt vastaa.
Kiitos Marko, kun tuot tänne näkemyksesi evlut-kirkon tilanteesta nimenomaan sisältäpäin, josta meillä muilla ei ole sellaista tietoa kuin sinulla.
Sami. Me olemme tässä evlut-kirkon ”lahkossa” ihan pelkästään yksin uskosta. :))
Riitta Sistoselle sellainen huomio, että täällä ei olla kommentoimassa kenenkään persoonaa tai mahdollisia motiiveja.
Kari-Matti, pyydän anteeksi kommenttiani Samin kommentteja koskien. Sami tietysti itse tietää parhaiten, jos tunnistaa sen, nousevatko hänen kommenttinsa katkeruudesta ja pahansuopaisuudesta luterilaisuutta vastaan. Oli minulta väärin tehdä arvio hänestä. Ihmisen kommenteista voi kuitenkin päätellä jotain.
Ja on se suunnaton onni, että meillä on yhteiskunta nykyään täynnä mielipide-ja ajatuspoliiseja, jotka näkevät viat aina muissa. Itse he ovat täydellisiä ihmisiä, jumalia, jotka käskyttävä muita valtaistuimeltaan. :)))
Kari-Matti, en siis tarkoittanut sinua. Kommenttisi minulle oli aiheellinen muistutus.
Huomioni koski siis yleistä keskusteluilmapiiriä.
Sami. Se, että pidät Schmalkaldenin artikloiden linjauksia huonoina on oma käsityksesi. Tietenkin, jos seuraat mieluummin Idän kirkon kanoneita ja pidät koko luterilaisuutta jonkinlaisena teologisena työtapaturmana, käsityksesi on looginen. Ja jos olet sydämessäsi ortodoksi, niin lähde rauhassa ja iloitse löydöstäsi, mutta älä silloin puutu toisen kirkkokunnan käsityksiin arvostelevasti. Emme enää elä uuskonfessionalismin aikakautta. Se meni jo.
Mutta en ymmärrä, miksi ensin arvostelet luterilaisuutta rankimman kautta – kuten olet monta kertaa tehnyt – ja sitten yhtäkkiä arvioit sitä niin kuin sen toiminta jossakin kohden sopii yhteen Idän kirkon opetusten – esimerkiksi nyt kuuliaisuuden – kanssa ja edellytät luterilaisten toimivan kuin olisivat ortodokseja.
Hajaannuksen lisääminen ei taatusti ole kenenkään – ei myöskään minun – toivelistalla. Tiedän, että Lutherin kirkko-opillisia kirjoituksia on yritetty käyttää mallina mitä erilaisimmilla tavoilla. Minä nostan tässä Schmalkaldenin artiklat ja traktaatin Paavin vallasta ja johtoasemasta esiin siksi, että niissä on kyse Lutherin omasta ajattelusta JA luterilaisen kirkon, myös Suomen ev.lut. kirkon, omasta VIRALLISESTA opinkäsityksestä. Tietenkin 1500-luvun linjauksien soveltuvuus 2000-luvun tilanteeseen pitää miettiä erikseen. Tosiasia kuitenkin on, että läntinen protestantismi on lisääntyvän hajaannuksen tilassa tiettyjä teologisia jakolinjoja myöten. Ikävä kyllä.
Marko, tunnen nämä kuviot erittäin hyvin, joten tiedän mistä puhun. Luterilaisiin artikloihin vetoaa yleensä kovin marginaalinen ryhmä. Kansankirkosta lähtijöitä on vähän. Evankelisille kirkko kysymys on koko historian ajan ollut vaikea, liike on myös toiseksi eniten pirstaloitunut, kirkon sisällä.Inkerin vihkimykset ovat vain tähän jatkumoa.
Historiasta tiedämme, että se mitä liike vaatii kirkolta, tilaa, sitä tilaa he eivät anna liikkeen toisinajattelijoille keskuudessaan, mutta ovat vaatimassa sitä itselleen kirkossa. Kun sitä ei saada, mennään Viroon, Keniaan, Saksaan, jne… ja palataan kotimaahan, pitämään messuyhteisön jumalanpalveluksia. Saatiinpa pappisvihkimys. Tämä on normaalia toimintaa. Tätä toimintaa puolustetaan Tunnustuskirjojen artikloilla. Itse päätyisin aivan toisenlaisiin ratkaisuihin.
Marko kirjoitat todella hyvin👍. Samin kirjoittelussa on ristiriita. Jos kerran on niin mätää, niin jätä taaksesi ja mene eteenpäin.
Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ydinongelma ev.lut. kirkon tilanteessa on regimenttien eli Jumalan kahden hallintavallan sekoittuminen. Kun molemmat pysyvät omalla alueellaan on kaikki hyvin. Tämän kulmakiven varassa seisoo tai kaatuu kaikki, niin kristillinen usko kuin elämä maailmassa. Ajatus Raimo Mäkelän artikkelista Iustitia 28/ 2012.
Mehän tiedämme että kirkko on politisoitunut.
Ihan totta. Kirkko tosiaan on politisoitunut.
Kirkolliset suurpuolueet ovat edelleen, kuten ne ovat olleet käytännössä läpi itsenäisen Suomen historian Kokoomus ja Maalaisliitto/Keskustapuolue/Suomen Keskusta. Nämä kaksi puoluetta ovat ylivoimaisesti suurimmat puolueet kirkkovaltuustoissa ja – neuvostoissa. Papeista yhtä ylivoimainen enemmistö äänestää edelleen Keskustaa ja Kokoomusta.Kolmas kirkollinen ”suurpuolue” on KD. Eduskuntavaaleissa se on minipuolue, mutta kirkollisissa vaaleissa moninkertaisesti isompi. Samoin moni pappi äänestää KD:a.
SDP saa aika paljon ääniä kirkollisissa vaaleissa, silti sen kannatus niissä on verrattain pieni suhteessa eduskuntavaaleihin. Vihreät ja Vasemmistoliitto keräävät ääniä jonkin verran lähinnä Helsingissä.Papeista vihreitä tai vasemmistoliittoa äänestä tuskin joka kymmenes.
Kyllä. Kirkko on politisoitunut! Ollut sitä läpi itsenäisen Suomen historian. Suomen kansaan nähden kirkko on aina ollut – ja on edelleen – hyvin oikeistolainen.
Kannattaa vielä muistaa, että kirkon herätysliikkeet ovat olleet, jos mahdollisia, vielä keskusta-oikeistolaisimpia kuin muu kirkko. Viime vuosina/vuosikymmeninä siihen on tuonut poikkeuksen muutama lähinnä körtteihin samaistuva punavihreä pappi.
Lutherin regimenttiopin mukaan näin ei kuitenkaan saisi olla. Tämä maallisen tunkeutuminen hengelliselle tapahtui juuri Natsi-Saksassa. Sitä me emme kai halua.
Voi käydä myös toisin päin. Hengellinen tunkeutuu maalliselle. Esim. Thomas Müntzerin talonpoikaiskapina ja keskuajan katolinen kirkko jne.
Tähän on nyt vain Suomessa tultu. Liberalisoitunut kirkko ei myöskään pysy omalla alueellaan. Luulisin että varsinainen kulmakiven kaatuminen alkoi ehkä 60-luvulla.🫢 Se että asia on näin ollut Suomen koko itsenäisyyden ajan, ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että näin tulisi olla ja on hyvä. Regimenttiopin mukaan näin ei todellakaan tulla olla!
Sami Paajanen. Minulla ei ole sisäpiiritietoa vakkapa SLEY:stä tai muista liikkeistä. Seurasin vain sivusta kuohuntaa ja kuulin kaikenlaista. Vaikka olinkin vanhan Concordia-piirin aktiivi, kun Tunnustuskirjat ja Luther olivat tulleet itselleni läheisiksi. Jokaisella hengellisellä liikkeellä on omat sisäiset jännitteensä. Toistaiseksi katkolle jääneiden jatko-opintojeni anniksi tuli havainto, että vanha evankelisuus on aikanaan ollut hyvin monimuotoisempi liike kuin yleensä tajutaan. Liikaa tiukkapipoisuuttakin olen yrittänyt välttää, samoin kuin ilkeän fanaattista kirkkotaistelufraseologiaa.
On varmasti totta, että Tunnustuskirjoihin on vedonnut varsin pieni porukka. Mutta mistähän tämä johtuu? Eikö siitä, että koko kirjaa – ja Lutherin Kirkkopostillaa – ei ollut saatavissa kuin tiskin alta ja divarista melkein 50 vuoteen. Ja kuten tiedämme, evankelisuus ja viidesläisyys olivat pitkään aika vihoissaan toisilleen, KRS hyvin yhteiskristillinen jne. Minun isoin järkytyksen aiheeni nuorena pappina oli tajuta, kuinka olematonta Tunnustuskirjojen (ja Raamatun) tuntemus oli aktiiviseurakuntalaistenkin parissa. Toinen iso oivallus oli, että Pieperin dogmatiikalla ei ratkota kysymystä siitä, kuinka avoparit saataisiin naimisiin ja kolmas, kun tein opettajaopinnot yli 20 v sitten: kirkko on täysin ”out” nuorten ja valtaosan ihmisistä arjesta… Mitäs sitten olisikaan pitänyt tehdä toisin? Siis 1950-50 -luvuilla.
Schmalkaldenin artikloiden ja Paavin valta -traktaatti on tärkeä siksi, että siinä määritellään toimintasuunta, kun evankeliumin oppia tunnustavat joutuvat kirkollisen vainon tai syrjinnän kohteeksi. Kirkossa pysytään viimeiseen asti ja vedotaan piispoihin. Mutta valitettavasti ne kaksi kysymystä, joissa tämä on sitten konkretisoitunut, koskee juurikin vanhauskoisten pappisvihkimyksiä ja spn-vihkimisiä. Kolmantena on todettava haaste, kuinka koko evankeliumin oppi saadaan välitettyä tuleville polville ja jo nykyisellekin seurakuntaväelle.
Tässä tilanteessa minusta on ollut järkevintä, että pappisvihkimys on haettu jostakin vakiintuneesta konservatiivisesta luterilaisesta kirkosta. Mutta mitä enemmän mietin,sitä myönteisemmin ajattelen LHPK:n tekemistä ratkaisuista (vaikka tyylipisteitä en voikaan antaa enkä kaikkia korostuksia oikein ymmärrä).
Kansankirkko olisi voinut valita virkakysymyksessä toisen tien ja myös jatkaa erillisvihkimysten ja työvuorojärjestelyjen tiellä. Syytä on varmasti sysissä ja sepissä, mutta valitettavasti olemme lisääntyvän hajaannuksen tiellä. Ei konventikkeliplakaattikaan seurojenpitoa lopettanut.
Marko, lähetyshiippakunta toimii mielestäni rehellisesti ja ovat soveltaneet tunnustuskirjojen kohtaa oikein ja johdonmukaisesti. Toisin on näiden kirkollisten yhdistysten joiden pyrkimys on toinen. He eivät ole valmiita maksamaan erohintaa, vaan tekevät kirkossa omaa kirkkopolitiikkaa, kuten nämä vihkimykset. On selvä, että kirkko reagoi jossakin vaiheessa tähän politikointiin.
Virkakysymyksen historian vaiheet ovat hienosyisiä, on vaikea päästä selville mitkä voimat/voimatasapaino vaikutti nykyisen tilanteen muodostumiseen. Luulen kuitenkin, että ennemmin tai myöhemmin olisi ajauduttu vastaavaan tilanteeseen. Nämä kaksi virkateologista käsitystä eivät mahdu samaan kirkkoon. Kysymys on niin suuresta teologisesta ajattelutavan erilaisuudesta, joka on perustavaa laatua. Itse olen tutkinut vuosia viran merkitystä, enkä kannata naispappeutta, missään muodossa. Minulle ei myöskään luterilainen miespappi ole mikään pappi.
..eikä evankelisluterilainen kirkko ole mikään kirkko, niikö ajattelet, Sami?
Jorma, vastaan ytimekkäästi, luterilainen kirkko ei ole mikään kirkko, se on syntynyt 1500 luvulla, Martti Lutherin toimesta.
Kosti, tuo Seilin saari oli hyvä! Muistan kuulleeni sellaisen kertomuksen Seilin saarelle viedyistä, jossa joku pappismies halusi eron vaimostaan. Vaimo toimitettiin Seilin saarelle väitettynä mielisairaudesta, vaikka ei ollut. Pappi sai eronsa ja uuden vaimon.
Kyllä syy löytyy, kun syyllinen tiedetään.
Riitta. Näin on varmaan käynyt. Se ei olisi mitenkään ihmeellistä.
Aiemmin mainittiin yksittäistapaus toimituksissa sen konjunktuurissa.
Tämä on aivan totta niin kasuaaleissa kuin Ehtoollisessa seurakuntalaista katsoen.
En ehkä itse sanoisi ihan noin suoraan, mutta: erään teologian tohtorin X-kiteytys ja blogi.
”Pietarin vihkimyksillä ei näytetty keskisormea vain Mikkelin uudelle piispalle. Kyseessä on kirkollinen erityisoperaatio, jossa pyritään luomaan Venäjältä johdettu varjokirkko Suomeen.”
https://nikohuttunen.blogi.net/blog/26/venaja-luo-luterilaista-varjokirkkoa-suomeen/
Tiukka teksti Niko Huttuselta.
Inkerin kirkon asema on totalitarismin oloissa tietysti vaikea. Mutta vuosien mittaan olen kyllä saanut sen kuvan, ettei sen linja ole juurikaan poikennut Venäjän ortodoksikirkon linjasta esimerkiksi perhettä koskevissa tai yleisemmin ns. moraalisissa kysymyksissä.
Pietarissa vihkimyksen saanet joutuvat pitämään suun supussa, jottei Venäjän rajapuomi laskeudu heidän eteensä. Tosin en tietystikään tiedä, mitä he Venäjän brutaalista hyökkäyksestä ajattelevat. Onko heillä siitä poikkipuolista sanottavaa?
Toimittaja Anna-Lena Laurenin tielle puoli laskeutui. Monien vuosien ajan hän raportoi asiantuntevasti Venäjän asioista ja myös Ukrainasta. Olen leikannut Hufvudstadsbladetista talteen hänen juttujaan, joista välittyy kokonaiskuva Venäjän kehityksestä. Mutta enää hän ei raportoi. Juttujen totuusarvo oli liikaa Kremlin vallanpitäjille.
Käsitykseni mukaan Inkerin kirkon linja etenkin seksuaalieettisissä kysymyksissä ei eroa mitenkään Venäjän ortodoksisesta kirkosta. Voi jopa olla astetta konservatiivisempi. Huttunen ehkä hiukan kärjistää, mutta vähän lievemmässä muodossa samantyyppinen ajatuskulku tuli myös itselläni mieleen. Jokatapauksessa akuutissa poliittisessa tilanteessa viiden suomalaisen matka pappisvihkimykseen Pietariin oli jokatapauksessa suurin piirtein idioottimaisinta, mitä voi kuvitella. Etenkin kun jopa ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustamista Venäjälle. Vanhan pelikirjan mukaan mentäessä voisi puhua hyödyllisistä idiooteista, mutta ihan siihen en halua mennä. Selvää on, että jos Inkerin kirkko, siis venäläinen kirkko tekemässä jonkinlaista invaasiota Suomeen, mitä Kuukauppi varsin suoraan vihjasi, tämä herättää varmasti kiinnostusta Suomessa myös eri viranomaistahojen puolelta.
Kari-Matti, miksi kommunismissa/sosialismissa , Stalinin Neuvostoliitissa tapettiin paljon enemmän ihmisiä kuin Natsi-Saksassa? Miksi siellä tapettiin juutalaisia myös älyttömät määrät? Lukuja en nyt tiedä, mutta käsitykseni on että paljon. Valtava antisemitismi vaikka olikin proletariaatin unelmamaa?
Tämä vain tuohon Babylon Berliini -sarjan kommentteihin liittyen. Natseissa taisi kyllä olla väkeä kaikista yhteiskuntaluokista ala- ja yläluokkaa myöten.
Berliini on minulle tuttu. Yli 4 vuotta siellä asuin.
Huvittaa muuten nuo teidän varallisuuskeskustelunne autoineen, autotalleineen, ruohikkoineen ja taloineen😄
Olen niin onnellinen ihan köyhänä eläkeläisenä juuri ja juuri toimeentulevana. Minulla on Jeesus. Olen armosta pelastettu, taivaan valtakunnan perillinen ja Jumalan lapsi. Mitä muuta tarvitsen. En mitään.
Äänestän niitä, jotka edustavat isänmaamme parasta ja rauhallisia ja turvallisia oloja kaikille meille. Ahneita globalisteja on lähes joka puolueessa, etekin punavihreissä.
Edellinen hallitus sai meille aikaan translain. Saan vaihtaa sukupuoltani kerran vuodessa🤣🤣🤣
Ennen piispaksi vihkymystä Kotimaa-lehdessä oli Parkkisen haastattelu otsikolla: ”Mari Parkkinen korostaa kirkon ykseyttä: ”Tämä saattaa hämärtyä aika ajoin, jos esimerkiksi herätysliikepainotukset synnyttävät isoja eroja.” (maksumuurin takana). Onhan se tietenkin aika mielenkiintoista, että jo ennen piispaksivihkimystä hän antaa hieman ymmärtää mikä ykseyttä ”hämärtää”. Herätysliikeet tulivat myös esille piispa Hintikan piispainkokouksen avajaispuheessa 5.–6.9. Kirkkonummella.
Kierroksia näyttää nyt siis ottavan myös Niko Huttunen tuossa blogissaan. 12.9.2023 väliotsikoilla: ”Venäjä luo luterilaista varjokirkkoa Suomeen – Kirkollinen erityisoperaatio – Petturin palkka – Varokaa vääriä profeettoja.” Tässä yhteydessä Niko Huttunen kantaa hienosti eniten huolta nimenomaan herätysliikeväestä (hienoa), jotka ovat joutueet lampaiden vaatteissa olevien ”susihukkasten” raatelemiksi.
Kuten Niko Huttunen toteaa: ”Paholainen, diabolos, on tunnetusti hajottaja”. Ja edelleen ”Inkerin kirkon pappisvirkaan vihittyjä suomalaisia tulee pitää silmällä.” Pitää silmällä ja tarvittaessako…???
Onhan se tietysti mielenkiintoista, että teologian tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti Niko Huttunen kirjoittaa noinkin raflaavasti meistä Kristuksen ristillä kutsumustietoiseksi tulleista kristityistä, joiden pappeuteen ei tarvita tohtori Huttusen akatemiaa. Hän asettaa tuolla artikkelillaan kaikki epäilyksen alaisiksi myös meidät herätysliikkeisiin kuulumattomat.
”… meistä Kristuksen ristillä kutsumustietoiseksi tulleista kristityistä, joiden pappeuteen ei tarvita tohtori Huttusen akatemiaa.” Onhan sekin mielenkiintoista, että jotkut maalailevat itsestään näin hurskaita kielikuvia!
Totta. Onhan se hurskasta olla pappeuteen kutsuttu kasteen, uskon ja ristin kautta
Muutettavat muutettuina: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, liberaalit, feministit, homoseksuaalit tai vaikkapa tuo naispappi!”
Jaa. Kiitätkö? ((:
Lainausmerkit tarkoittivat, että en sijoittanut tuota farisealaista kiitosta omaan suuhuni. Olen kuulevani sen kaikuja sinun kommenteissasi, Kosti Vasumäki.
Ai jaa. Niinkö. :))