Ihminen

Miten kuva liittyy aiheeseen; mitä näette siinä?

On helppoa uskoa Jumalan siunaavan, kun elämä luistaa ja kaikki on järjestyksessä, eikä murheet paina, mutta kun huokaukset syvenevät ja lunta alkaa tulemaan tupaan joka puolelta ja joutuu vuosikausia, jopa kymmeniä rämpimään kylmässä sohjossa jalat märkänä. Kyllä siinä Ihminen kovilla on.
Jos siihen päälle tulee vielä sairautta ja läheisten onnettomuutta, niin alkaa usko rakastavaan Jumalaan horjua.

Miksi minua näin koetellaan? Kysymys on oikeutettu ja kuitenkin meille sanotaan, mitä vain anotte, niin te saatte.

Omalle kohdalle on sattunut, että vain Jumalan tahdon mukaan anottu tapahtuu, mutta oman tahdon mukaan rukoilu ei ole juuri auttanut.
Ihmismieli asettuu huonosti oloihinsa ja usein se harhailee vain turhuuksien perään levottomana ja unettomana itkee kurjuuttaan.

Jumalan Voima, Kristus, joka on ihmismieltä suurempi, asettaa meidät lopulta kuitenkin hengellisesti kaiken järkeilyn ja murehtimisen yläpuolelle ja vie meidät lepäämään, vaikka kivenmurikat edelleen putoavat päällemme, se on Armoa ja ihmeellinen asia. Herra sen tekee. Kiitos Jumala.

”Minä korotan ääneni Jumalan puoleen ja huudan; minä korotan ääneni Jumalan puoleen, että hän minua kuulisi. Ahdistukseni aikana minä etsin Herraa; minun käteni on yöllä ojennettuna eikä väsy; minun sieluni ei lohdutuksesta huoli.
Minä muistan Jumalaa ja huokaan; minä tutkistelen, ja minun henkeni nääntyy. Sela.
Sinä pidät minun silmäni valveilla; minä olen niin levoton, etten voi puhua.
Minä ajattelen muinaisia päiviä, ammoin menneitä vuosia.
Minä muistan yöllä kanteleeni, minä mietiskelen sydämessäni, ja minun henkeni tutkii:Hylkääkö Herra ikiajoiksi eikä enää osoita mielisuosiota?” Ps.77:2-7

Herra, mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä ihmislapsi, että häntä ajattelet! (Ps. 144:3)

Tässä psalmissa ihmetellään Jumalan suuruutta ja kiitetään Jumalaa, joka pitää ihmisestä huolta. Jumalaa jonka hän on laittanut luomakunnan herraksi. Tässä psalmissa puhutaan ihmislapsesta, Mutta hebrealaiskirjeen kirjoittaja puhuu ihmisen pojasta tarkoittaen Jeesusta,

Psalmi 8 vertaa ihmistä lähes jumalolennoksi: ”hieman jumalia vähemmäksi” kuten alkukielen tuntijan mukaan on sananmukainen käännös”, Näin hebrealaiskirjeen kirjoittaja on sanonut: ” Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi” ( Heb,2:6 ) Tällä viitataan Kristukseen ja hänen alennukseen Jumalankin hylkäämiseen ja kuolemaan. Tämäkin Hebrealaiskirje on selvääkin selvempi osoitus siitä, että Vanhasta Testamentti ja Uusi Testamentti kertovat Kristukseta, VT:i tulevasta ja UT: jo tulleesta sen tähden Hebrealaiskirjeen kirjoittaja näkee kaiken selvemmin ja kirkkaamin.

Ismo kirjoitti kyllä kommentissaan täyttä asiaa. Silti ainakin minä ajattelen, että pohjimmiltamme me kaikki kristityt olemme itsessämme kuten Joona, joka ei tahtonut sitä, mitä Jumala tahtoi, eikä tehnyt sitä, mitä Jumala olisi tahtonut hänen tekevän — jos emme käännä katsettamme Jeesukseen Kristukseen. Kun Jumala armahti Niiniveä sen tähden, että nämä kääntyivät Jumalan puoleen, Joona pahastui, kun Jumala ei tuhonnutkaan Niiniveä. Kun Joona omalla harhapolullaan valaanvatsassa rukoili, Jumala oli jo siinä valaan tapauksessa viemässä Joonaa tahtonsa mukaiselle tielle.

On vain kahdenlaisia ihmisiä. (1) syntisiä ja (2) Kristuksessa armahdettuja syntisiä.

Molemmat ovat yhtä syntisiä Jumalan kasvojen edessä, mutta toisten synnit on sovitettu, ja heidät on kutsuttu tekemään Jumalan tahdon mukaisia tekoja, kuten syntinen nainen, ei enää pakosta eikä orjana, vaan vapaana (2). Toiset taas eivät välttämättä edes etsi sitä, mikä on Jumalan saatikka pysty tunnustamaan sitä, että hekin ovat syntisiä ja itsessään Kristuksen armoa tarvitsevia taikka he ovat päätyneet sitten täydelliseen antinomismiin tai relativismiin taikka etsimään apua kaikkialta muualta, mutta eivät Jeesukselta Kristukselta, mutta eivät sitä itse pysty näkemään, että heidän suuntansa on väärä, ellei Herra itse tee heille taftasta ja hiero sitä heidän silmiinsä ja avaa Raamatun sanalla heidän silmiään näkemään heidän oman todellisuutensa todellisuutta syntisinä ja armoa, Jeesusta Kristusta myös henkilökohtaisella tasolla tarvitsevina.ihmisinä. (1)

En usko, että Joona tajusi taikka uskoi sitä, että asia oli Herralla kokoajan hallinnassa, vaan katsoi yksinomaan olosuhteitaan, jotka eivät näyttäneet varmaankaan kovinkaan toiveikkailta. Joonan kirja opettaa meille kristityille meistä itsestämme ja meidän perisyntisyytemme syvyydestä paljon. Se opettaa meille paljon myös meidän Herramme ja Vapahtajastamme Jeesuksen Kristuksen olemuksesta, kuinka Jumala rakastaa meitä, eikä tahdo lähtökohtaisesti meidän syntisten ihmisten kuolemaa, vaan tahtoo meidän jokaisen pelastuvan.

Juha kysyy: ”Minkälaista ihmistä arvostan?”

Mahdollisimman rehellinen vastaus olisi: monasti vähiten sitä, joka katsoo peilistä. Tietysti kun vuosia tulee, sitä oppii (turtuu) hyväksymään myös itsensä juuri sellaisena tekopyhänä narrina kuin tosiasiassa on.

Ehkä minua viehättää Lars Lewi Laestadiuksen realistinen kuva luonnollisesta ihmisestä kaikkein eniten: ”etupuoli veisaa, rukoilee, saarnaa ja näyttelee hurskasta, takapuoli ajattelee ja puuhaa jotain ihan muuta, luokittelee ihmisiä..

Tero toi hyvän huomion, kun puhui Joonan toivottomuudesta.
Toivo on tässä ihmisen elämässä merkittävä asia, sanotaanhan: Usko, Toivo ja Rakkaus. Käytämme myös usein sanontaa: ”Uskotaan ja toivotaan parasta…”

Joskus kuulee sanottavan: Kuolleesta, että ihminen oli menettänyt toivonsa ja tappoi itsensä ennenaikaisesti.

Mihin ihminen toivonsa perustaa? Toivoa on, mutta kuinka me sen kerromme esim. kuolevalle? Tai elämässä epäonnistuneelle ja masentuneelle?

Ihminen joka on pannut toivonsa tähän maailmaan, vain ärähtää ja herjaa sinua, kun menet kertomaan Jumalan hyvyydestä ja antamastaan toivosta Kristuksessa. Kärsimys ei kaikkia kasvata, mutta joskus se jalostaa ihmistä ymmärtämään asioiden merkityksiä ja iankaikkisen elämän näköalaa. Uskosta osatonta taas Jumalan Sana harvoin lohduttaa, joskus se taas Pelastaa jumalattoman.

”Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan.”

Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?

Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. ”Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö”, vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen TOIVON perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden. 1.Piet.3:12-17

Haluan vielä palata Joonaan kirjaan sisältämään syvyyteen, sillä tässäkin kirjassa kohtaamme minkälainen ihminen loputa on, ja minkälainen on Pyhä kaikkivaltias Jumala. Jumala rakastaa ihmistä syntiinlankeemuksesta huolimatta, hän etsii ja löytää, mutta ihmiselle tämä löytyminen on useammin kivuloinen ja tuskallinen kokemus, kuten Tero sitä edellä hyvin kuvasi.

Profeetta Joona oli tyypillinen Israelilainen, jonka Jumala käskee ja lähettää saarnaamaan vihamielisen vihoilliskansan keskelle Niiniveehen. Mutta Joona ei hyväksynyt Niiniveen armahtamista ?
Hänen motiivina oli: Pelastus kuuluu vain Israelille, eikä pakanoille varsinkaan viholliskansalle ?

Eikö Joonaan oli pitänyt olla tyytyväinen hänelle uskotusta tehtävästä ? Mutta kävikin aivan päinvastoin Joona ei ihastunut, vaan vihastui ? Ja siksi hän halusi paeta Tarsisiin meren taakse, jonne Jumalan valvova silmä yllä ? Kuinka käsittämätöntä profeetalta luulla,ettei Jumala löytäisi häntä meren takaa ?

Eikä Joona ollut ensimmäinen , joka halusi paeta elävää Jumalaa, sillä tuo pakeneminen alkoi Eedenin puutarhasta ja on jatkunut meidä aikaamme saakka. Tällaisia me ihmiset lopulta olemme omassa voimissamme. Mutta meille käy todella hyvin, jos Jumala armossaan lopettaa pakomme. Minulle tämä Joonan kirjan sisältämä pohjattoman suuri armo, joka kohtaa syntiin langennutta syntistä kohtaan, sydämmestä on todellaihmettelyn aihe: ” Herra, mikä on ihminen, että hänestä lukua pidät, mikä ihmislapsi, että häntä ajattelet” ! (Ps. 144:3)

Hienoa veljet, nyt ollaan Armon syvyyden lähteillä. Ilo on lukea, oikein ilahduttaa vanhaa sydäntä, teidän kaikkien kommentit. Tästä on kysymys sulaa iloa ja rauhaa teille kaikille.

Joskus olen miettinyt noiden kolmen sanan keskinäistä suhdetta:
usko. toivo, rakkaus. Kun kokee ”uskon” häipyvän näkökentästä,
”kokemuskentäsä”, jää kuitenkin ”toivo”, joka ankkurin tavoin
juuttunut tai. ”juurtunut” iankaikkisiin?
Kysynkin jälleen kerran mikä uskon ja toivon ero? Vai ovatko ne
”sisäkkäisiä” ja erottamattomia? Kun tähän tulee mukaan ”kolmikosta” rakkaus, joka 1 Kor 13 sitoo itseensä kaiken ja kruunaa kaiken?
Kiitos Juhalle jälleen keskustelun virittelemisestä!

Ilmenikö ristin ryövärin rukouksessa toivo ”kirkkaimmillaan”?