Suomessa ilmestyy välistä jonkun filosofin tai luonnontieteilijän kirjoittama uusi kirja, joissa rusikoidaan uskontoa, varsinkin kristillistä näkemystä pelastushistoriasta ja – Kristuksesta. Ikään kuin meidän kristittyjen ymmärryksemme näkymättömästä ja iankaikkisuudesta olisi jotenkin irrelevanttia, fiktiota tai ainakin muutoin huuhaata, varsinkin suhteessa ns. tieteelliseen tietoon.
Jeesus Kristus on joka tapauksessa historian suurin sankari, ja aito pohdiskelu hänen totuudestaan on yhä tervetullutta. Tätä mietin lukiessani Heidi Liehun teosta Ihana Kristus (2006). Heidi on tunnettu filosofi, joka jo vuonna 1990 väitteli tohtoriksi Kierkegaardin filosofian suhteesta Hegelin metafysiikkaan.
Olen hämmästynyt, että tämä kirja Kristuksesta jäi minulta lukematta sen ilmestyttyä. Se on nimittäin opus, joka on aikaansa edellä, ilmestynyt ennen nykyistä new age, mystiikka ja paranormaali -boomia. No, tällä hetkellä on erinomainen aika lukea.
Liehun rohkeudesta kertoo se, että hän ilman kirkon tradition 2000-vuotisia silmälaseja ryhdistäytyi analysoimaan Jeesuksen elämää ja opetuksia. Teoksessa Jeesus itse pohtii omaa taustaansa, olemustaan ja tehtäväänsä. Siksi löydämme elävän, tuntevan, puhuttelevan palestiinalaisen, jolla riitti henkistä rohkeutta ja avoimuutta olla välillä hämmentynyt jopa omasta kohtalostaan. Terveellistä tekstiä meille, joilla on turhan deterministinen mielikuva Jeesuksesta, ikään kuin hänellä olisi ollut ensimmäinen ja täydellinen tekoäly. Mutta vaikka olisi ollut niinkin, häneltä riitti syvällistä rakkautta, myötätuntoa, halua aidosti osallistua ja jakaa ihmisten elämää, myös sen varjopuolella. Siitä näkökulmasta laitostuneen kirkon vuosisatainen vallankäyttö objektivisoidun totuuden ja etiikan nimissä onkin sitten toinen asia.
Liehu on aikamme ihminen filosofinakin. Häntä askarruttavat ihmisenä olemisen eksistentiaaliset kysymykset, rajanveto tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Tässä tutkijan filosofiset kysymykset eksistentialismin kontekstissa ovat tärkeitä. Kirjan loppua kohti hän kuitenkin lähestyy nykyihmisen hengellisiä peruskysymyksiä, kuten paranormaalia ja myös vuoropuhelua muiden suurten uskontojen kanssa.
Ns. tieteellisen maailmankuvan hajoaminen lukemattomiin eri tulkintoihin taitaa olla viemässä Liehua – kuten monia meitä – myös entistä vakavammalla tavalla myös mystiikan kysymyksenasetteluihin. Ehkäpä hänen kannattaisi paneutua seuraavaksi syvemmin idän kirkon ja idän muiden suurten uskontojen viisauteen. Arvaan, että hän on sitä jo tehnyt. Liehulla olisi tähän aidosti sanottavaa, ja odotamme sitä.
Isä Ambrosius 30.3.2020
En ole koskaan ymmärtänyt ihannointia henkilöä kohtaan, joka kehoittaa vihaamaan sukulaisia ja jättämään kaikki sukulaiset talot ja tavarat, ja sanoo lisäksi , ettei hän ole tulut tuomaan rauhaa vaan eripuraa ja miekan.
Aivan kuin ihmiset olisi noiduttu näkemään yliluonnollisen ihanana henkilö, joka puhuu mitä sattuu ja tekee mitä sattuu.
Jos minulla olisi mies, joka jatkuvasti puhuisi vain Jeesuksesta, epäilisin hänen seksuaalista suuntautumista ja kysyisin: Mitä sinä sitten minulla teet.
”Siksi löydämme elävän, tuntevan, puhuttelevan palestiinalaisen, ”
Tässä lauseessa pisti silmään sana ’ palestiinalainen’. Minulla on raamatussa kartasto, eri aikakauisilta Lähi-idästä. Jeesuksen ajan kartassa ei ole Palestiina nimistä aluetta. Raamatussa heistä käytetään sanaa filistealaiset.
Alueelle nimen Palestiina, Philistin, antoi keisari Hadrianus, vasta toisella vuosisadalla, 130-luvulla. Jerusalemille oli jo annettu nimi Aelia Gapitolina. Antaessaan nimen Palestiina, Hadrianus halusi näin hävittää juutalaisen kansan historian koko alueelta.
Ikäänkuin pyyhkiä heidät pois.
Kysymys oli toisesta juutalaiskapinasta, jossa Hadrianus kärsi suuria tappioita, ja hänen vihansa oli ylitsevuotavainen.
Jos siis Jeesus oli palestiinalainen, se tarkoittaisi, että hän oli filistealainen. Jeesusta pidetään kuitenkin juutalaisena, koska äiti oli juutalainen ja juutalaisuus periytyy äidin kautta.
Jeesuksesta tulen korjoittamaam blogin pääsiäisen kuvioista kirkon oppiin kin ymmärtäen.
Jeesus oli aivan tavallinen ihminen kuten me kaikki olemme.
”Jeesus oli aivan tavallinen ihminen kuten me kaikki olemme.” Niin oli, mutta ei ainoastaan ihminen. Sen lisäksi hän oli, on ja tulee olemaan Jumalan Poika.
Niinpä, Juman Poika se oli jo kuningas Daavidikin-ainakin Raamatun mukaan!
Pentti: ”Jeesus oli aivan tavallinen ihminen kuten me kaikki olemme.”
Ettei vaan olisi ollut jedi?
Kierkegaardin huomiot Ihmisen ekstentialisuudesta ja sen kyvystä mahdollisuutena katsomisessa oli Ihmisen tahtopyrkimys lahjoillansa kurottaa ja mielen suuntaa niin näyttäessä katsoa ohi, ja ennenkaikkea ylemmäs, arkisesta elämästä osin tavoittamattomaan mutta mutta missä Ihmisen elävä sielu antoi viitettä kuin osviittaa.
Saksalaiset valitusfisofit myös käyttivät usein kulmikasta intonaatiota jotta heidän kirjoituksiinsa haluttiin tutustua. Samaa kai voimme huomata tänäkin päivänä.
Ehtoollisvuorolaulussamme juuri kohta ”Ylentäkää sydämenne Jumalan puoleen” tarkoittaa tätä. Ja miten edelliseen vastaamme. Tahdomme ylentää sydämemme.