Identiteetti-ideologian hedelmistä kirkossa

Arkkipiispamme on tuoreeltaan ilmaissut, että hän on valmis laajentamaan kristillisen avioliiton samaa sukupuolta oleville ja ilmeisesti vielä laajemmille poikkeavien ryhmille.

Satuin juuri ennen tuon lukemista katsomaan ulkomaisia dokumentteja ihmisen identifioitumisen uusista trendeistä.

Kasvava joukko identifioi itsensä toiseen eläinlajiin ja ryhtyy viettämään uudelle lajilleen tyypillistä elämää koirana, kissana, hevosena, porsaana tai kuka minäkin. Enää ei riitä, että tuntee olevansa toista sukupuolta tai keksimäänsä ns sukupuolta. Voi myös uskoa olevansa avaruuden muukalainen tai imetettävä lapsi.

Harva uskaltaa naureskella näille tuntemuksille ääneen, koska uuden määritelmän mukaan olet todellisuudessakin mitä tunnet olevasi ja identiteettisi voi myös muuttua ajatuksen nopeudella. Jollet tätä hyväksy, olet hirveä ihminen.

**

Vielä hetki sitten ennen ihmiskunnan järjen menetystä länsimaissa nämä tapaukset hoidettiin psykiatrien toimesta ja opetettiin harhautuneet näkemään keitä he ovat todellisuudessa.

Nyt me olemme tiellä, joka tulee tuottamaan valtavasti vahinkoa.

Näen selvästi, että pian on edessä ihmisten ja muiden eläinten kirkkovihkimiset. Puolisosi voi olla oikea samojedi kotipihaltasi tai olio keittiössäsi, joka luulee olevansa samojedi. Nyt hämärtyy jo se, kuka on ihminen. Ensin hämärtyi kuka on nainen tai mies ja miksi vain heidän muodostamat parit ovat kirkollisen avioliiton pohja.

Kiitän arkkipiispaa hänen merkittävästä panoksestaan asiassa, jonka perusteita hän ei edes tunne.

Kirkon ideologisen kehityksen ollessa täysin sivuraiteella, en halua millään tavoin eläessäni osallistua sen puuhiin.

 

  1. Stubiidi huippu tämäkin alkeellinen panetteleva hyperbola, joka osoittaa ettei kirjoittajalla ole alkeellistakaan tietoa ihmisen biologisten ominaisuuksien moninaisuuksista. Kannattaisi ehkä kysyä itseltään miksi miehelläkin on nännit ja miksi monet heprealaiset rabbit katsovat genesiksen bara-kertomuksen/adam kertovan androgyniasta.

    MEYRAV WURMSER:
    ”Maimonides’ second interpretation is based on the Jewish
    Midrash. In this interpretation, the story and its participants
    are an allegory teaching us about the nature of the human soul.
    In Maimonides’ view, man was created as an androgynous.
    This means that within every person there is a male element
    and a female element.”

    • Joopa joo ja Raamatussa on myös paikka:”Jumala nauraa heille”, kun tarpeeksi hulluksi menee tämä touhu.

    • Psalmeistahan (2 ja 37) näitä löytyy: ”Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä. – – – Herra nauraa jumalattomalle, hän tietää, että tilinteon päivä tulee.”

    • Seppo. Keitähän nuo juutalaiset rabbit ovat olleet, jotka sinun mukaasi käyttävät בָּרָ֣אv bā-rā-verbiä Aadamin yhteydessä. Verbi way-yî-ṣer וַיִּיצֶר֩ esiintyy vain kerran hebrean tekstissä, kun Jumala muodosti Aadamin / ihmisen maan tomusta.

      Tuossa tekstissä Meyrav Wurmser kysyy mm.”…. But then, why does the Bible say that man was created possessing the image of God even before he sinned? How can something be a punishment if as a result of sinning man became more like God?” Mutta miksi sitten Raamattu kertoo, että ihminen luotiin Jumalan kuvaksi jo ennen kuin hän teki syntiä? Kuinka jokin voi olla rangaistus, jos ihmisestä tulee synnin seurauksena enemmän Jumalan kaltainen?

      Tulikohan ihmisestä lankeemuksen jälkeen Jumalan kaltainen, kun Jumalan kuva hänestä katosi? Eikö hänestä tullut pikemmin käärmeen kaltainen, jonka Meyrav Wurmser toteaa olevan tosin allegoria.

      Ei ole myöskään tuntematonta, että lankeemus on lähtenyt ”Jumalan huoneesta” joskus aikaisemmin.

    • Kosti, en minä puhut rabbien käyttämästä bara verbistä, käytin sitä vain viittaamaan Genesikseen, missä tiettyjen rabbien mukaan 1 adam on androgyyninen.
      Lienetkö Rotolta oppinut tuon ohipuhuvan väistelemistekniikan, sillä WURMSER- lainauksessani olennaista ei ollut se ,mistä aloit red herring tyyliin puhua van tämä:

      ”In Maimonides’ view, man was created as an a n d r o g y n o u s. This means that within e v e r y p e r s o n there is a m a l e element and a f e m a l e element.”

      Siksipä minullakin/sinullakin on nännit.

    • Seppo Heinola22.10.2022 22:34
      ”Stubiidi huippu tämäkin alkeellinen panetteleva hyperbola, joka osoittaa ettei kirjoittajalla ole alkeellistakaan tietoa ihmisen biologisten ominaisuuksien moninaisuuksista.”

      Olet sinä Seppo hauska veikko. Katsoin vähän paria videota, jossa toit esiin tieteellisen osaamisesi. Sitä ei yksinkertaisesti ole.

      Esität mm juutalaisten kabbalatekstien suoraan tukevan viimeisten tieteellisten tutkimusten tuloksia. Väitehän täysin on absurdi.

      Näitä samoja esitti kaverisi Ultra-mies Kuningas Kuhmoisten metsistä, joka oli yleinen naurunaihe paikkakunnalla eikä syyttä. Ei näillä eväillä ja koulutuksella sekä näyttelijän töillä muututa tiedemieheksi Seppo. Ne eivät myöskään ole perusta tulkita menestyksellä Raamatun alkutekstejä.

      Väitteesi siitä, että kuka tahansa googlettaja voi omin voimin tutkia alkuperäiskielillä olevia kristinuskon varhaisia tekstejä kertoo siis loput tietotasostasi.

    • En ole milloinka enkä missään väittänyt olevani tiedemies, niin että äläpäs valehtele, se on syntiä… ja mitä kabbalan tulee niin minä ole tutkinut sitä, Sinä Hämäläinen luultavasti et,
      Kirjallinen kabbala sisältä paljon tietoja, jotka ovat analogisia nykytieteen tulosten kanssa suhtaudut siihen sitten riehuen tai kiehuen.

      Vain yksi esimerkki sadoista: ”The litany of modern physics is replete with assaults upon common sense: the speed of light remains constant regardless of the circumstances surrounding its measurement; energy-changes in the universe occur at fixed ”quantum” intervals (Planck’s constant) rather than in contiguous increments. These two ”constants” in nature — ”c” (the speed of light) and ”h” (the quantum-energy unit) — change forever the way we conceive classical concepts such as ”infinity” and ”zero”. A third ”constant” in nature, derived from these first two and positioned — as it were — between them, is the ”inverse of fine-structure constant” equal to the ”pure” (i.e. dimension-less) number of 137. The number 137 is also the numerical equivalent of the word Kabbalah in Hebrew.
      Kabbala kääntyy suomeksi ’voimamitta, aineen hienorakennevakio 137/1 on
      (fysiikka) luonnonvakio, joka kuvaa sähkömagneettisen vuorovaikutuksen suuruutta, elektronien ja fotonien välisen kytkennän voimakkuutta, α

    • Raamatun ihmisen ilmestymistä existenssiin ja kehittymistä maapallolla kuvaava Raamatun Genesis-kertomus näyttää alkutekstinsä rabbiinisissa tulkinnoissa, ettei Adam ollut vielä peniksellä’ varustettu mies vaan androgyyni alkuolento jolla oli vielä olemuksessaan molemmat sukuaihiot aivan kuten yhä on sikiöllä aina 6 ensimäistä raskausviikkoa feminiinisen voimakkaamman tekijän alkaessa aina ensin kehittää sikiötä naiseksi. Munasarjat alkavat muuttua kiveksiksi vain jos eräs SRI geeni puuttui/puuttuu peliin ja sai yhden naisen X sukukromosomin pudottaman yhden sakaransa ja mutatoitumaan Y kromosomiksi. Mies on siis vain naisen mutaatio…Selvää on ettei kristillinen eksegeesi uskalla eikä tod. näk. haluaikaan avata näitä kertomuksia kuten ne tieteellisessäkin mielessä asioita aivan oikein kuvaavina ovat. Tieteellinen tarkkuus näkyy mm a-damin eli X veren lukuarvoisa 44 45 46, jotka ovat täsmälleen samat kuin tieteen kromosomiryhmittely: 44 autosomista, 45 miehelle ja naiselle yhteistä 46 kromosomia kaikkiaan.

      Tieteellinen vahvistus edelliseen Y:n kehittymiseen tai oikeammin rappeutumiseen X:stä: ”Itse asiassa Drosophila neo-Y -järjestelmät ovat suosittuja malleja Y-kromosomin rappeutumisen tutkimiseen Kanonisen Y- ja neo-Y-evoluution välillä on merkittäviä eroja ; siitä huolimatta molemmissa tapauksissa Y syntyi rappeutumisen kautta (X: stä tai neo-X: stä

  2. Minä ja mieheni olemme kissoja. Saimme pitää kissamme viisitoista vuotta. Kissalta opimme pyyteetöntä rakkautta, uskollisuutta, armahtavaisuutta, ahkeruutta, iloa ja toivoa, tervettä itsetuntoa ja toistemme hoitamista. Päätimme tassutella samalla tiellä. On hyvä, jos Jumala nauraa meille. Parempi kuin itku. Miau.

    • Kiitos tästä Charlotta. Vaimoni ja minä usein olemme ajatelleet, että kissamme ovat lähempänä Luojaamme kuin me ihmiset.

  3. Tämä alusta on vuosien kuluessa antanut runsaasti tilaa näille ”Hauva-Oinosille”. Ihmettelen sitä.

    Jos täällä julkaistaisiin blogeja tai mielipiteitä (perustuen vanhoihin, epäluotettaviin tai olemattomiin dokumentteihin), että juutalaiset ovat ahneita ja epäluotettavia, niin oletan, että K24 olisi pian vaikeuksissa.

    Mutta täällä saa näköjään ihan vapaasti julkaista vuosikymmenestä toiseen tekstejä, joissa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat rinnastetaan milloin pedofiileihin, milloin polyamorisiin, milloin zoofiliaan. Kaikki käy.

    • Onhan näillä poloisilla vaikka mitä samanmielisille tarkoitettuja sivustoja. Saavat syytää sappea meikäläisten silmille ihan vapaasti.

      Kurja tosiaan, että K24 haluaa myös toimia tällaisen misinformaation julkaisualustana.

    • Ymmärrän kyllä pyrkimyksen, että viimeisetkin herättävät äänet halutaan vaientaa tai niinku nykyään että wokettaa. Aina kuitenkin Jumala antaa sanassaan ilmoitetun äänensä kuulua jostakin kautta, sitähän ei voi padota.

  4. Päteviä teologisia perusteluja näkyy löytyvän siis molempien avioliittokäsitysten puolesta. Avioliiton ”laajentamisen” (hieno sana) puolesta teologiset perustelut eivät ole muuta kuin ”tasa-arvo ja lähimmäisen rakkaus”. Arvatenkin liittyen hebrean ja kreikan teksteihin ”laajennusta” koskien, niihin on hieman kiusallista viitata tässä yhteydessä.

Juuso Hämäläinen
Juuso Hämäläinen
Olen viisi vuotta työeläkkeellä ollut helsinkiläinen ja moninkertainen maahanmuuttaja. Olen palvellut useissa pienissä ja suurissa ict -alan yrityksissä, toiminut kymmenissä maissa sekä yrittäjänä.