Hyvyys on kuin siunattu puutarha

Juhannusruusuja kotimme läheltä 14.6.2023

Keskikesä on kukkien aikaa. Iloitsemme luonnon rehevyydestä. Viime päivinä on riittänyt myös lämpöä.  Olen onnellinen. Mieleeni tulevat Kamerunin ajat, jossa lämmintä oli ympäri vuoden. Ihmiset olivat ystävällisiä ja työ tuntui mielekkäältä.  Uusia seurakuntia syntyi ja kirkko kasvoi.

Johannes Kastaja syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta. Siksi Juhannusta vietetään kuusi kuukautta ennen joulua. Sekä joulu että Juhannus ovat syntymän juhlia.

LAUANTAI 24.6.2023

Juhannuspäivä (Johannes Kastajan päivä)

Tien raivaaja

Johanneksen nimi on hepreaksi jō·w·ḥā·nān, יוֹחָנָן , ja se merkitsee  ”Herra  on armollinen” , ”Herra näyttää armonsa” tai ”Herra  armahtaa”.

Johannes aloitti toimiintansa saarnaamalla ja kastamalla kansaa.  Hän asettui kauas asutuskeskuksista, mutta silti väkeä tuli hänen luokseen.  Hänen toimintansa tuotti nopeasti menestystä. Suuria väkimääriä tuli hänen luokseen kastettavaksi.

Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista ja joka puolelta Juudeaa. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.  Mark. 1: 4-5.

Lisänimen Kastaja hän on saanut siitä, että hän kastoi Jeesuksen. Silloin Pyhä Henki laskeutui Jeesuksen ylle ja taivaista kuului Isän Jumalan ääni.   Näin Pyhä Kolminaisuus oli läsnä tuossa kasteessa. Siinä mielessä se on ensimmäinen kristillinen kaste, kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.  Tämän kasteen Jeesus sitten myöhemmin antoi tehtäväksi kirkolleen: Saattaa koko maailma hänen opetuslapsikseen kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Jeesus Siirakki  opetti jo pari vuosisataa ennen Johannes Kastajaa.  Hänen opetuksensa eräät piirteet ennakoivat Johannes Kastajan julistusta.  Ihmiset pyrkikööt välttämään vääryyttä, väärintekijäin elämä valuu tyhjiin kuin kuiva virta.  Jumalattomuus hävittää elämää, niin tekijäänsä kuin hänen ympärillä olevaa.

Sen sijaan rehellisyys kestää iäti, antelias iloitsee.

Hyvyys on kuin siunattu puutarha
ja armeliaisuus kestää iäti.

Jumalan mielen mukainen elämä antaa jälkikasvulle siunauksen ja yhteiskuntakin menestyy. Avioelämä on pidettävä kunniassa.  Se on todella merkittävää.

Ystävä ja toveri tulevat ajallaan avuksi
mutta eivät vedä vertoja vaimolle.

Sekä Sirakin kirjalle että Johannes Kastajalle Jumalan kunnioitus oli arvokkainta elämässä.

Herran pelko on kuin siunattu paratiisi,
se suojaa hurskasta paremmin kuin maallinen maine.

 

Juhlapäivän apokryfiteksti   Sir. 40:12–27

Kaikki lahjukset ja vääryydet kitketään pois juurineen,
mutta rehellisyys kestää iäti.
Väärintekijän rikkaus on kuin kuivuva virta,
kuin sateeseen laantuva ukkosen jylinä.
Antelias ihminen iloitsee,
lainrikkoja joutuu perikatoon.
Jumalattoman jälkikasvu versoo niukasti;
sen saastuneet juuret ovat jyrkässä kalliossa.
Jokirantojen ja rantavesien kaislat
tempautuvat pois ennen muita ruohoja.
Mutta hyvyys on kuin siunattu puutarha
ja armeliaisuus kestää iäti.

Työ ja kunnon toimeentulo tuovat iloa elämään
mutta eivät vedä vertoja aarteen löytämiselle.
Lapset ja kaupungin rakentaminen pitävät elossa nimen,
mutta enemmän arvostetaan nuhteetonta vaimoa.
Viini ja soitto ilahduttavat sydäntä
mutta eivät vedä vertoja viisauden rakastamiselle.
Huilu ja harppu sulostuttavat laulun
mutta eivät vedä vertoja miellyttävälle puheelle.
Kauneus ja koristeellisuus viehättävät silmää
mutta eivät vedä vertoja vehreälle oraalle.
Ystävä ja toveri tulevat ajallaan avuksi
mutta eivät vedä vertoja vaimolle.
Veljet ja tukijat auttavat hädän hetkellä,
mutta paremmin sinua auttavat laupeudentekosi.
Kulta ja hopea tasoittavat tietä,
mutta enemmän arvostetaan hyvää neuvoa.
Rikkaus ja voima antavat itseluottamusta
mutta eivät vedä vertoja Herran pelolle.
Herraa pelkäävältä ei puutu mitään,
muuta apua hänen ei tarvitse etsiä.
Herran pelko on kuin siunattu paratiisi,
se suojaa hurskasta paremmin kuin maallinen maine.

SUNNUNTAI 25.6.2023

4. sunnuntai helluntaista

Kadonnut ja jälleen löytynyt

Juhannuksen jälkeinen sunnuntai kertoo Jumalan etsivästä työstä. Jumala etsii kadonnutta. Kun etsitty löytyy, niin ilo on suuri taivasten valtakunnassa.

Tämä kadonneen löytyminen koskee niin ihmisiä kuin Jumalalle pyhitettyjä huoneita.

Kun Antiokus IV Epifanes asetti ”hävityksen kauhistuksen” Jerusalemin temppeliin, niin Pyhälle kaansalle tuli hätä. Jumalan temppeli oli pakolla muutettu epäjumalan temppeliksi. Näin Valittu kansa menetti pyhäkkönsä.   Syttyi kapina ja juutalaiset voittivat epäjumalan palveluksessa olleet joukot.  Tuo kapina vapautettua maan.   Jerusalemin temppeli  vihittiin uudelleen käyttöönsä. Siitä alkoi  temppelin puhdistuksen juhla  Hanukka, hepreaksi ‏חנוכה‎.   Ilo ja riemu olivat suuria.  Vuonna 167 eKr.  temppeli menetettiin.  Se palautettiin  käyttöönsä temppelin puhdistuksen toimituksella vuonna 164 eKr.  Kadonnut oli uudelleen löydetty.

 

Toinen Makkabealaiskirje kertoo tämän juhlan synnystä.

Kirjoitamme siis teille siksi, että käymme kohta viettämään temppelin puhdistamisen juhlaa; toivomme, että tekin viettäisitte samaa juhlaa samoina päivinä.

Jumalaan me panemme toivomme: hän osoittaa meille pian laupeutensa ja kokoaa meidät kaikkialta taivaan alta pyhään paikkaamme, sillä hän on pelastanut meidät suurista onnettomuuksista ja puhdistanut temppelin.

Vapautuminen suuresta ahdistuksesta, ”hävityksen kauhistuksesta”, synnytti juhlan jota juutalaiset yhä edelleen viettävät.

Meidän kirkkomme adventtikynttilöiden sytyttäminen joulun alla on laina juutalaisten hanukka -juhlan tavasta sytyttää  päivä kerrallan yksi kynttilä lisää.

Sunnuntain apokryfiteksti  2. Makk. 2:1–18

Eräästä kirjoituksesta käy ilmi, että profeetta Jeremia käski pakkosiirtolaisten ottaa pyhää tulta mukaansa, niin kuin on kerrottu, ja että hän antoi heille mukaan Jumalan lain ja varoitti heitä, etteivät he unohtaisi Herran käskyjä eivätkä harhautuisi vääriin ajatuksiin nähdessään kultaisia ja hopeisia, kauniisti koristettuja jumalankuvia. Muutakin samankaltaista hän puhui, jotta he pitäisivät lain sydämessään.

Samassa kirjoituksessa kerrotaan vielä, että kun profeetta sai Jumalalta ilmoituksen, hän käski toisten ottaa pyhäkköteltan ja liitonarkun ja seurata häntä, sillä hän aikoi mennä vuorelle, jolle Mooses oli noussut katsomaan Jumalan omaa maata. Vuorelle tultuaan Jeremia löysi luolamaisen onkalon. Hän vei pyhäkköteltan, liitonarkun sekä suitsutusalttarin sinne ja tukki suuaukon.

Jotkut mukana olleista menivät uudelleen vuorelle merkitäkseen tien, mutta he eivät kyenneet löytämään luolaa. Kun Jeremia sai tietää tästä, hän nuhteli heitä ja sanoi, että paikan tulikin pysyä piilossa, kunnes Jumala taas osoittaisi laupeutensa ja kokoaisi kansansa yhteen. Silloin Herra tuo nuo esineet jälleen päivänvaloon ja Herran kirkkaus näkyy taas pilvessä niin kuin se näkyi Mooseksen aikana ja silloin, kun Salomo pyysi, että Jumala pyhittäisi temppelin.

Tuossa kirjoituksessa kerrotaan myös, että viisas Salomo uhrasi temppelissä kiitokseksi sen valmistumisesta ja vihkimisestä. Niin kuin silloin, kun Mooses rukoili Herraa ja taivaasta iski tuli, joka poltti uhrit, niin Salomokin rukoili, ja tuli iski alas ja kulutti polttouhrit. Mooses sanoi: ”Herran tuli kulutti syntiuhrin, koska uhrilihaa ei syöty.” Mooseksen tavoin Salomokin vietti juhlaa kahdeksan päivää.

Näistä tapahtumista kerrotaan myös Nehemian laatimissa asiakirjoissa ja muistiinpanoissa. Niistä käy myös ilmi, kuinka hän perusti kirjaston ja kokosi sinne kuninkaista kertovat kirjat ja profeettakirjat, Daavidin kirjoitukset ja kuninkaiden lahjoituskirjeet. Samalla tavoin Juudas keräsi meille kirjoitukset, jotka sodan sytyttyä olivat joutuneet hajalleen; ne ovat nyt kaikki meidän hallussamme. Jos tarvitsette näitä kirjoituksia, lähettäkää miehiä hakemaan niitä. Kirjoitamme siis teille siksi, että käymme kohta viettämään temppelin puhdistamisen juhlaa; toivomme, että tekin viettäisitte samaa juhlaa samoina päivinä. Onhan Jumala pelastanut koko kansansa ja antanut meille kaikille perintöosan sekä kuninkuuden, pappeuden ja pyhityksen, niin kuin hän on laissaan luvannut. Jumalaan me panemme toivomme: hän osoittaa meille pian laupeutensa ja kokoaa meidät kaikkialta taivaan alta pyhään paikkaamme, sillä hän on pelastanut meidät suurista onnettomuuksista ja puhdistanut temppelin.

  1. Matias

    Kun puhuin orjista, tarkoitin roomalaisten orjia, koska heistä olen enemmänkin lukenut, en niinkään juutalaisten orjista.
    Jos Mooseksella on ohjeita orjien osalle, se ei tarkoita, että juutalaisilla olisi ollut orjia. Israelilaisista tai vierasuskoisista en tiedä, ohjeet voivat olla heille, asuihan siellä monia kansallisuuksia.
    Mooseksessa on kehoitus kohdella muukalaisia kuten maassa asuvia, ei siis orjuuttaa. Kuten myös sanotaan, että vaikka israelialaiset sortuvatkin ( mihin milloinkin) älköön Juuda tehkö samoin.

    • Tarja

      Roomalaiset orjat olivat erilaisissa tehtävissä. Toisilla oli merkittävä asema omassa työyhteisössään. Toisilla oli äärettömän rasittava työ tehtävänä eikä mitään oikeuksia sanoa vastaan.

      Kun sitten 1800 -luvulla eurooppalaiset vähitellen alkoivat luopua orjuudesta, niin sen tavoitteena oli nimenomaan noiden heikommassa asemassa olevien palvelijoiden aseman parantaminen. Tämän tavoitteen takia mielikuvamme orjista ovat todella suuria yhteiskunnan epäkohtien alaisten ihmisten ryhmää koskevia.

      1950 -luvulla yksistään muslimimaissa oli noin 55 miljoonaa orjaa. Nykyisin koko maailmassa on noin 60 miljoonaa orjaa. Tämän epäkohdan korjaaminen on todella suuritöistä. Vaikka kuinka paljonon tehty töitä orjuuden poistamiseksi, niin edelleen sitä esiintyy mielettömän paljon.

      Kristinuskon sanoman mukaan jokainen ihminen on yhtä arvokas Jumalan edessä. Siis ihmisyytemme puolesta olemme samoja ihmisiä jokaikinen.

      Galatalaiskirje:

      3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.

      Kolossalaiskirje:

      3:11 Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus.

    • Tarja

      2) Mitä tulee orjiin juutalaisten omassa keskuudessa, niin kyllä heilläkin oli orjia. Edellä jo kerroin mitä heidän oikeuksiinsa kuului hyvän juutalaisen ohjeistuksen mukaan.

      Hepralaisesta orjasta kertoo mm seuraava kohta

      2.Mooseksen kirja:

      21:2 Jos sinä ostat hebrealaisen orjan, niin hän palvelkoon kuusi vuotta, mutta seitsemäntenä hän pääsköön vapaaksi maksutta.

      21:5 Mutta jos orja vakuuttaa: ’Minä rakastan isäntääni, vaimoani ja lapsiani enkä tahdo päästä vapaaksi’,

      21:6 niin hänen isäntänsä vieköön hänet Jumalan eteen ja asettakoon hänet ovea tai pihtipieltä vasten, ja hänen isäntänsä lävistäköön hänen korvansa naskalilla, ja hän olkoon hänen orjansa ainiaan.

      Sen sijaan on huomattava Salomon ajasta maininta, ettei hän asettanut ketään juutalaista orjuuteen

      1Kun. 9:22

      Mutta israelilaisista Salomo ei tehnyt ketään orjaksi, vaan heitä oli sotilaina, hänen palvelijoinaan, päällikköinään, vaunusotureinaan ja hänen sotavaunujensa ja ratsumiestensä päällikköinä.

      Tämä on toiminut hyvänä esikuvana kautta aikojen.

    • Valma

      Kyllä noita esiintyy siellä täällä. Saadaan ulkokuori kauniiksi vaikka sisällä on suuria ongelmia.

      Eräässä 1980 -luvun puolivälissä tehdyssä tutkimuksessa 75 -vuotiaista ja sitä vanhemmista teimme syvätutkimuksen. Minä esimerkiksi menin Lapinjärven ruotsalaisen seurakunnan kaikki tuohon väestöön kuuluvat läpi, kolme lukuunottamatta, joita en tavoittanut.

      Vastaavaa tehtiin yhdessä esikaupunkiseurakunnassa ja kaupungin keskustassa sekä suomalaisissa että ruotsalaisissa seurakunnissa.

      Tähän esille nostamaasi aiheeseen liittyen. Ne joilla oli parhaat suhteet omassa kodissaan olivat niitä, joilla oli parhaat suhteet myös sukulaisiinsa ja parhaat suhteet myös naapureihinsa. Ja vastaava sääntö huonoihin suhteisiin.

      Yllätyksenä meille tuli että kaikkein yksinäisimmät ihmiset olivat keskellä kaupunkia ruotsinkielisen väestön keskuudessa.

      Toinen merkittävä seikka oli myös se että ne joilla oli parhaat suhteet omissa perheisään, niillä oli myös suurinluottamus omaan taloudelliseen turvallisuuteensa, ja päinvastoin huonojen suhteiden alaisena. Varallisuutta emme voineet kysyä mutta erilaisten kodin varusteiden avulla saatoimme päätellä heidän ”objektiivisen” varallisuutensa. Tulokseksi tuli että taloudellinen turvallisuus ei mitenkään korreloitunut käytössä olevaan omaisuuteen, mutta sen sijaan erittäin voimakkaasti perheen henkilöiden välisiin suhteisiin.

  2. Eilen 20.6.2023 vietettiin vuoden pakolaispäivää.

    YK:n Pakolaislärjestö UNHCR:n tiedotteen mukaan 14.6.2023

    Viime vuoden aikana tapahtunut pakkosiirtolaisuuden yleistyminen, joka johtui osaltaan Ukrainan sodasta ja afganistalaisten pakolaisten määrän arvion päivityksestä sekä jatkuneista taisteluista, erityisesti Sudanissa, on nostanut maailmanlaajuisesti pakkosiirtolaisten kokonaismäärän 110 miljoonaan.

  3. Matias

    ”Kristinuskon sanoman mukaan jokainen ihminen on yhtä arvokas Jumalan edessä. Siis ihmisyytemme puolesta olemme samoja ihmisiä jokaikinen. ”

    Ei pidä paikkaaansa luin tuolla juuri, että kristinuskon tarkoitus ja lähetystyön ydin, on ollut ja on edelleen, pelastaa pakanat Jeesukselle, Jeesuksen omiksii. Eivät siis pakanat ole arvokkaita itsenään vaan vasta kastevedellä puhdistettuina kirkon jäseninä.
    Vasta nyt kun uskonnonvapaus on laillisesti kirjattu ylös, ei enää ole niin sanottuja pakanoita, eikä tarvitse kääntyä mihinkään uskontoon, kenenkään painostamana, tai pelottelemana, ja varsinkaan sellaiseen, joka on pahennukseksi toisille.

    Pahantahtoiset uskonnot pitäisi viedä oikeuteen ja ehkä silloin, ja viimeinkin tulisi se kauan odotettu loppu.

    • Tarja

      Ihmiskunnan syyllisyys on niin suuri, että sen parantamiseksi tarvitaan Jumalan omaa toimintaa. Tämä toiminta on opetuslapseuttaminen pyhän kasteen toimiuksessa.

      Tasa-arvo kaikkien ihmisten elämäntilanteessa on se, että kaikki ovat puutteellisia joten jokainen tarvitsee Jumalan pelastusta.

      Tässä siis ei ole mitään erotusta, vaan kaikki ihmiset ovat samasta tilanteesta lähteviä.

      Sitten tulee pelastuksen lahjan vastaanottaminen. Kasteen välityksellä meidät on liitettu parantavan evankeliumin yhteyteen.

      Tässäkään ei ole mitään erotusta, vaan kasteen lahja on tasan tarkkaan yhtä suuri jokaiselle, joka kasteen saa. Jumalan lapseuteen pääseminen. Tämäkin lahja on jokaiselle joka kasteen saa.

      Mutta samoin kuin aikoinaan erääseen aikaan sotien jälkeen samaakin palkkaa saaneet ihmiset saattoivat jo samana iltana pelata korttia keskenään. Sen jälkeen kotiin vietäväksi noilla pelaajilla oli eri summat kotiin vietäviksi. Samalla tavalla sellainen joka ehdoin tahdoin tallaa jalkoihinsa saamansa Jumalan lapseuden heittäytyen epäuskon vietäväksi, niin silloin on kuin korttipelissä rahansa hävittävä palkansaaja, kotiin vietävää ei enää jää. Tällainen ei voi syyttää lahjan antajaa, Jumalaa, lahjan pienuudesta, vaan syyllinen on se joka Jumalan armokutsun halpana pitää.

    • Tarja

      Kirjoitat: ”Pahantahtoiset uskonnot pitäisi viedä oikeuteen ja ehkä silloin, ja viimeinkin tulisi se kauan odotettu loppu.”

      Tässä on asetettu oikeudenkäytön perustana oleva taju siitä, mikä on oikein ja mikä väärin jätetty pantu oikeudenkäyttöä vastaan. Ei ole tajuttu, että kansojen oikeustajua muovaa nimenomaan kulloinenkin uskonnollinen tajunta. Näin looginen rakenne tuolle sinun esittämällesi väitteelle on, että kansakunnan pitäisi panna oikeuden tuomittavaksi ne käsitykset, mitkä määrittelevät kaiken oikeudenkäytön perusteena olevaa käsitystä siitä, mikä on oikein tai väärin.

      Meillä on havaintoesimerkki läheisistä naapureistamme siltä ajalta, kun niissä ateismi oli järjestelmän pakkosyöttämä valtionuskonto. Esimerkiksi käytännön tilanteessa saattoi käydä niin, että jos työpaikalla oli 11 työntekijää, niin johonkin huoneeseen lampun jäämiseen paikalleen tarvittiin 12 lamppua, jotta jokaisen varastettua yhden kotiinsa yksi jäisi lopulta paikalleen työn kohteena olevaa huonetta valaisemaan. Näitä tämän luonteisia ilmiöitä olen saanut kuulla tuon ajan työtä johtavien tai valvovien suusta. Kertoivat miten työn johtamisen suurinpia ongelmia oli valvoa sitä, etteivät työntekijät vieneet työpaikan tavaroita omiin koteihinsa.

  4. Jos Herra suo, niin puhun juhannusjuhlassa 24.6..2023 kello 14 Forssan Rukoushuoneella, Keskuskatu 9, 30100 Forssa.

    Valmistellaksi puhettani olen lukenut ja/tai äänikirjana kuunnellut useita eri käännöksiä Sirakin kirjan luvusta 40. Tänä aamuna 22.6. mainittakoon esimerkiksi Ranskan Pipliaseuran, Alliance biblique française, sivustolta neljää eri versiota.

    https://lire.la-bible.net/lecture/siracide/40/1

    Otan vielä toisenkin osoitteen, jotta useampi voisi seurata, jos haluaa

    https://www.youtube.com/watch?v=9brzx96jevc

    Sirakin kirjan luku 40 alkaa kohdasta 2:41:43.

  5. Syyllisyys.
    Syyllisyydestä luin erään muinaiskreikkalaisen sanonnan: ” Kun jumala tahtoo tuhoon syöstä ihmiset, hän ensin heihin syyllisyyden istuttaa. ”

    …………………………………………

    Oikeustajusta
    Omatunto on hyvä olla olemassa, ja nimenomaan oma, ei jonkun toisen, jolla voi itselläänkin olla jonkun toisen valmiiksi pureskellut tunteen sävyttämät vihapuheet lakina.

    Meillä naisilla, kuten aikaisemmin oli jo puhetta, on sisäänkirjautuneena kyky asettua toisen asemaan ja varsinkin jos heitä kutsutaa perkeleen lapsiksi uskonnossa, johon pitäisi uskoa, muuten ei pelastu.
    En minä itsekkään pidä siitä, että minua nimitellään, miksi minä sitten nimittelisin toisia pelastukseni olemattomasta.

    Jos minä käyttäisin teistä samoja sanoja mitä evankeliumi juutalaisista, te kauhistuisitte, pitäisitte sitä vihapuheena ja herjana, sekä hyökkäyksenä kirkkoa vastaan. Vaikkakin usein hoetaan kasoiskäskyjä, kuten: ” Älä tee toiselle sitä, mitä et halua itsellesi tehtävän ”

    Olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän uskonto pitäisi punnita nimenomaan oikeuteen ja ihmisoikeuksiin liittyvänä keskusteluna, julkisena ja kansalaiskeskusteluna, kuten myös kansaivälisesti punnittuna. Kirkon korkein johto voisi esittää perustelunsa siitä, miksi heillä on oikeus nimitellä ja maalittaa ihmisiä kirosanojen kiihdyttäminä. Kuka tuon oikeuden on antanut, ja mistä syystä,

    Mitä nuoriso, joka on jo valistuneempaa, on kaikesta mieltä, jos siitä tulisi julkinen keskutelu. ei slaliitto.

    Te ette itse tunnu tajuavan koko asiaa.

    • Tarja

      Jatkoa

      2) Sana ”omatunto” on Uuden testamentin sanoman yhteydessä nimenomaan yhteisöllisen yhteyden ilmaisemaa hyviä suhteita kuvaava ilmaus. Hyvä omatunto on silloin, kun yhteys Jumalaan ja toisiin ihmisiin on kunnossa. Huono omatunto kertoo, että ihmisen suhde elinympäristöönsä on turmeltunut.

      Kreikan sana syneídēsis on yhdistelmä ”yhdessä toinen toisensa kanssa”, ”sýn” ja ”tuntea” tai ”nähdä” verbistä ”eídō” eli siis se, mikä yhdistää näkemään ja tuntemaan yhdessä sen mikä on yhteisön parhaaksi.

      Tässä esittely tuon syneídēsis -sanan merkityksistä muutamassa sanakirjassa.

      https://biblehub.com/greek/4893.htm

      Tässä viite, josta voi tarkistaa sanan omatunto esiintymisen vuoden 1938 käännöksessä:
      https://www.koivuniemi.com/raamattu?tila=pikahaku&hakuehto=omatun&kaannos=fi-38&kirjat=kr

    • Tarja

      Jatkoa

      3) Kirjoitat: ”Meillä naisilla, —- heitä kutsutaa perkeleen lapsiksi uskonnossa, johon pitäisi uskoa, —”

      Juuri kristinusko on nostanut naisen aseman arvoonsa.

      Vanhana aikana kristinuskon menestys paransi naisten asemaa niin paljon, että osaltaan juuri tämän kristittyjen väkimäärä kasvoi niin voimakkaasti että vajaa 400 vuotta Vapahtajamme maanpäällisen elämän jälkeen koko Rooman valtakunta oli valtakuntana kääntynyt kristinuskoon.

      Nykyaikana juuri kristittyjen keskuudessa naisten asema on niin hyvä, että monissa muissa kultuureissa elävät naiset kaihoten kaipaavat saada samoja oikeuksia.

      Tässä muutama Raamatun jae, missä kerrotaan siitä, että miesten on aihetta pitää hyvää huolta naisväestä:

      Efesolaiskirje:

      5:25 Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,

      5:28 Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.

      Kolossalaiskirje:

      3:19 Miehet, rakastakaa vaimojanne, älkääkä olko heitä kohtaan katkerat.

    • Tarja

      4) Olen jo aikaisemminkin huomauttanut, että evankeliumeissa esiintyvä kritiikki muutamia juutalaisia kohtaan, ei ole ei-juutalaisten hyökkäys juutalaisia vastaan, vaan se on toisten juutalaisten kritiikkiä oman aikansa toisia kanssajuutalaisia vastaan.

      Yhteyden kadottaminen muuttaa kaiken, pieni elefantti pysyy isompana kuin iso hiiri.

    • Tarja

      5) Kirjoitat: ”meidän uskonto pitäisi punnita nimenomaan oikeuteen ja ihmisoikeuksiin liittyvänä keskusteluna, julkisena ja kansalaiskeskusteluna, kuten myös kansaivälisesti punnittuna. ”

      Voinen todeta, että sekä kansallisesti että kansainvälisesti ohjelmiin, perussääntöihin ja perustuslakeihin sisältyvät ihmisoikeuksien lausunnot on saatu mukaan näihin asiakirjoihin nimenomaan kristillisten kirkkojen vaikutuksesta.

      Aikoinaan olen kirjoittanut paperin ihmisoikeuksista Martti Lutherin teksteissä talonpoikaiskapinan aikana. Uskonpuhdistajallamme oli selkeät käsitykset ihmisoikeuksista.

      Kun ajatellaan ihmisoikeuksien toteutumista nykymaailmassa, niin juuri niissä maissa, missä kristinusko on saanut vaikuttaa pidemmän aikaa, ihmisoikeudet ovat päässeet syvemmälle kansan tietoisuuteen, kuin niissä maissa, missä sen vaikutus ei vielä ole päässyt syvävaikuttamaan kansakuntien elämänkäsityksiin niin pitkiä aikoja.

    • Tarja

      6) Mielestäni käsityksesi uskon ja valistuneen väestön suhteesta on virheellinen. Valistunut mieli ei suinkaan johda uskon silmien sulkemiseen vaan päin vastoin niiden avautumiseen.

      Otapa huomioon mitä Luther sanoo aidosta VALISTUMISESTA.

      Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

      MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:
      Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa. —-

  6. Tarja

    1) Kuka on kirjoittanut tuon esittämäsi lauseen: ”Kun jumala tahtoo tuhoon syöstä ihmiset, hän ensin heihin syyllisyyden istuttaa.”

    Sisällöltään tuo lause ilmaisee tasan tarkkaan 180 asteen kulmassa kristiuskon opettamaan elävään Jumalaan nähden. Mehän tunnustamme meidän Vapahtajamme anteeksiantavan meidän syyllityytemme. Esittämäsi lause ja kristinuskon pelastussanoma siis ilmaiset siis täysin vastakkaisiin suuntiin meneviä käsityksiä Jumalan olemuksesta.

    • Tarja

      Kiitos vastauksestasi.

      Väitteesi että kristinusko mahdollisesti olisi kehittänyt pelastusopin kreikkalaisen Zeus -uskon perusteella menee ohi maalinsa.

      Kreikkalainen ja juutalainen uskonto ovat luonteeltaan hyvinkin erilaisia.

      Yllä kerron näiden uskontojen kohtaamisen, kun Antiokos IV Epifanes yritti tuhota juutalaisuuden ja sen sijaan pakottaa kreikkalaisten jumalien palvonnan valtakunnan ainoaksi sallituksi uskonnoksi. Tämä päättyi juutalaisten voittoon. Näin torjuttiin täysin kokonaan kreikkalaisen uskonnon vaikutus Juudeassa.

      Kristinuskon mukana ikivanhan juutalaisen perinteen vaikutus levisi sitten kreikankieliseen maailmaan. Tämä näkyy meidän aikanamme hyvinkin kirkkaasti. Kreikan väestöstä 98 prosenttia on kastettu ortodoksiseen kirkkoon.

  7. Matias Roto kirjoitat:””Aikoinaan olen kirjoittanut paperin ihmisoikeuksista Martti Lutherin teksteissä talonpoikaiskapinan aikana. Uskonpuhdistajallamme oli selkeät käsitykset ihmisoikeuksista.””

    Siis miten ihmeessä saat Lutherista jonkun ihmisoikeuksien tuntijan, niin kaukana hän oli ihmisen oikeuksien toteuttamisesta?

    • Ari

      Kiitos puheenvuorostasi, vaikka asiaa tuntemattomana puhutkin ihan höpöjä.

      Lutherin arkinen realismi oli tavattoman rehellistä ja ajan merkittävissä oloissa peukalo ajan pulssissa hyvin elämää ymmärtävän ihmisen käytännöllisiä tokaisuja ja kannanottoja.

      Paitsi kirjeenvaihtoa ajan teologien ja ruhtinasten kanssa hänellä oli myös päivittäinen kosketus aikansa opiskelijoihin ja heidän olojensa auttajana. Useinkin hänen luonaan ruoka-aikoina oli iso määrä opiskelijoita, jotka saivat hyvinkin paljon koko ikänsä muistamiaan vanhemman ihmisen elämänviisautta pursuavia ohjeita mitä erinäisimpiin kysymyksiin. Näistä on suomennettu kokoelma kirjassa Pöytäpuheita.

    • Matias Roto ”näetkö” ollenkaan missään ”huonoa hedelmää” josta tunnistaa väärät opettajat?

      Se että kaiken pahan ”kuittaa” aikansa tapana tai yhteiskunnan toimintana eikä ota Jeesuksen sanoja perustaksi on se väärä lähtökohta joka vie harhaan?

    • Ari

      Aikoinaan Pyhä Ambrosius, n. 340 – 4.4.397, totesi viisaat sanansa, että ymmärtääkseen teologiaa, pitää ensiksi ymmärtää elämää.

      Tämä kirkkoisä toimi Mediolanumin, nykyisen Milanon, piispana. Hänen merkitävin oppilaansa oli kirkkoisä Augustinus, jonka tuotanto on luonut pohjan koko keskiaikaisen läntisen kirkon teologiselle kehitykselle. Kultaisena keskiaikana luotiin perusta koko köntisen Euroopan yhtenäisyydelle. Koko maanosa saatiin käännytettyä kristinuskoon ja luotiin pohja sellaiselle eurooppalaiselle kulttuurille, jonka hedelmiä ovat nykypoliittisten olosuhteiden luoma Euroopan Unioni jne lukemattomia koko Eurooppaa yhdistäviä kultuurisia yhdistäviä tekijöitä.

      Me täällä Pohjoisessa olimme viimeisiä kristinuskon saavuttaneita eurooppalaisia. Esimerkiksi Islannissa sikäläinen meidän eduskuntaamme vastaava Allting teki päätöksen kristinuskosta Islannin virallisena uskontona vuonna 1000.

      Ota huomioon, että kukaan ei lue Raamattua muuta kuin omien elämänkokemustnsa valossa. Et sinä enkä minä eikä kukaan muukaan.

      Meillä Euroopassa siis on noin vuosituhannen tai parin pituinen aika Raamatun tutkisteluun. Aluksi vaivalloisena paljolti suullisena ja osaksi käsin kirjoitettuina yksittäisten Raamatunkohtien lehtisinä, mutta kuitenkin.

      Tämän pyhän perinteen keskellä me olemme osa tuota sukupolvien ketjua, jossa yhteinen uskomme YHTEEN HERRAAN on saanut elää ja vaikuttaa keskellämme.

    • Matias Roto toteat minulle:””Ota huomioon, että kukaan ei lue Raamattua muuta kuin omien elämänkokemustnsa valossa. Et sinä enkä minä eikä kukaan muukaan.””

      Tuo on nyt jotain ”viisaan ja ymmärtäväisen” ajatelmia, minä ymmärrän että vasta Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen sanat eli auttaa tuntemaan Totuuden.

      1. Joh. 2:27
      Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    • Ari

      Puheesi vääristä opettajista osuu valitettavasti omaan nilkkaasi. Puhut asioista joita et hallitse. Toistat harhaan menneitten omiaan puhuneitten perinteen mukaisin painotuksin. Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut sinulle jopa tarkkojen vuosilukujen saattelemina niiden oppien keksijöitä, joita puheenvuoroissasi vilisee kerta toisensa jälkeen.

      Vanhan yhteisen kristikunnan ajalta teksteissäsi ei ole kuin osa ja nekin olet repinyt irti yhteyksistään, niin että lauseittesi sanoma on muutunut alkuperäisen sanoman kannalta väärään valoon saattaviksi.

    • Matias Roto toteat minulle:””. Toistat harhaan menneitten omiaan puhuneitten perinteen mukaisin painotuksin. Olen jo aikaisemminkin kirjoittanut sinulle jopa tarkkojen vuosilukujen saattelemina niiden oppien keksijöitä, joita puheenvuoroissasi vilisee kerta toisensa jälkeen.””

      Minun väittämäsi ”harhat” ovat vain ja ainoastaan Raamatusta, niitä et ole koskaan kyennyt kumoamaan, etkä siihen pystykkään koska ne on saatu Pyhältä Hengeltä.

      Itse tuot ”vanhan kristikunnan” oppeja mutta et osaa ”nähdä” sitä hedelmää jota ne ovat tuottaneet jäsenissään, koetat kerätä mansikoita nokkospuskasta.

      Onneksi meillä on Raamattu ja Pyhä Henki joka kirkastaa Jeesuksen sanat sieltä.

    • Ari

      Viittaamassasi Johanneksen kirjeen kohdassa viitataan öljyllä voiteluun.

      Ensimmäisen kerran se annettiin kasteoppilaille ennen kasteopetuksen antamista, että oppilas voisi kestää kiusauksissa opetuksen aikana. Hän sai näin Pyhän Hengen voimaa opintojen suorittamiseen. Opetus annettiin vain perheen aikuisille jäsenille. Lapsien katsottiin saavan sitten opetuksensa omilta vanhemmiltaan.

      Kasteessa perheet yhdistettiin Jumalan perheväkeen, Jumalan lapsiksi, kokonaisina perheinä vauvasta vaariin koko talon väki samalla kertaa, isovanhemmat, heidän lapsensa ja lapsenlapsensa, palvelusväkensä ja jopa nurkissa majailevat kerjäläiset, SIIS KOKO HUUSHOLLI saman toimituksen aikana.

      Kasteen jälkeen pyhän öljyllä voitelun, PYHÄN HENGEN VOITELUN, antoi piispa (Lue Pietarin ja Johanneksen vierailu Samariassa. Ap.t. 8 luku.) Näin edelleen katolisessa kirkossa. Ortodokseille kastepappi antaa sen saman toimituksen aikana piispan vihkimällä öljyllä. Meillä luterilaisilla konfirmaatio annetaan ilman öljyllä voitelua, mutta useissa seurakunnissa se annetaan kätten päälle panemisin, mikä on ilman öljyn käyttöä oleva muunnos alkuaan öljyä päähän voideltaessa käytetystä kätten päälle panemista.

      Kun perheet olivat tällä tavoin päässeet pyhän KIRKON yhteyteen, niin heidän ei enää tarvinnut harhailla ympäriinsä kaiken maailman opettajia sieltä sun täältä hapuilemassa, vaan he saattoivat täysin viomin antautua oman seurakuntansa liturgiaan ja muihin tilaisuuksiinsa. Omassa yhteisössä, yhteisessä seurakunnassa oli riittävästi opetusta ja tukea elämän arjessa yhteistä elämää eläen.

    • Matias Roto huomaatko kuinka tuot esille kirkon ”käytäntöjä”, siis sakramenteista ja muista, missä on se elämä jota Pyhä Henki saa aikaan, siitä et pihahda sanallakaan?

      Oikein on suomalaisessa sananlaskussa oivallettu, tyhjästä on paha nyhjästä.

    • Ari

      Kovasti olet omiin käsityksiisi pitäytyvä.

      Vakaumuksen lujuus on hyvä asia, mutta: Valitettavasti tuo sinun tapasi koteloitua kaikkea tiedon saantia vastaan on sulkenut sinut eristyksiin kaikesta kristillisestä yhteydestä Kristukseen uskovien kanssa.

      Tuleepa mieleeni tarina eräästä aineiden vaikutuksen alaisesta, joka oli eläintarhassa vahingossa mennyt jonkun eläimen tyhjänä olevaan häkkiin, niin että ovi oli sulkeutunut hänen jälkeensä.

      Ihmeissään hän huomasi väkeä kerääntyvän tuon häkin ympärille. Silloin hänen ajatuksiinsa tuli ajatus, että onpas täällä pantun paljon ihmisiä häkkiin. Itsensä hän kuvitteli kulkevansan kierroksia ympäriinsä häkin ulkopuolella ja noiden toisten seisovan häkin sisällä. Itsekseen ääneen ajatellen hän mutisi, mikseivät ne tule tänne vapauteen minun luokseni.

      Joten vakaumuksen tasolla meidän keskustelussamme on kyseessä väite väitettä vastaan oleva asetelma.

      Mutta uskonopin historian kannalta kyseessä on innokkaan tiedon hankkimisen ja asenteellisen teidon hankkimista vastustavan asenteen tuottamien hedelmien välinen suuri ero. Tästä erosta johtuu sitten tuo mielestäni täysin outo väite, etten muka vastaisi kysymyksiisi.

      Vertausta käyttääkseni vastauksissani olen yrittänyt sanoa sinulle, että Raamatun leijona EI OLE sveitsiläien leijona-kello, vaan suhteellisen isokokoinen kissa-eläin.

    • Matias Roto selittäppä nyt kuinka Jumalan rakkaus näkyy kirkkosi jäsenien arkielämässä, siis se rakkaus jonka Jumala vuodattaa uskoviin Pyhän Hengen kautta ja joka ei tee lähimmäiselle mitään pahaa?

    • Ari

      Kysyt kuinka usko vaikuttaa arkielämässä.

      Otanpa esimerkkejä.

      Tapanani on sanoa rakkaalle prinsessalleni monia kymmeniä kertoja päivässä että rakastan häntä paljon, Nyttenkin vain hetki sitten sanoin hänelle: ”Olen onnellinen sinusta!”

      Olen erittäin onnellinen hyvistä naapureistani. Kenet vain tapaan, niin aina kohtaan erittäin ystävällisen hymyn ja ilostumme molemmin puolin.

      Eilen Turussa käydessäni parkkipaikalla sain erittäin ystävällistä apua täysin tuntemattomilta ihmisiltä sekä paikalle tultuani että paikalta lähtiessäni kotiin päin ajamaan.

      Eilen aamupäivällä Someron keskustassa käydessäni kohtasi erinomaisen ystävällisiä ihmisiä sekä jäteasemalla että kaupassa käyntini yhteydessä. Aito välittäminen tuli esiin kohtaamisissani ihmisissä.

      Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkäksi, mutta tämä kuvatkoon sitä jokapäiväisen elämän realiteettia, jota kohtaan koko ajan.

      Tästä kaikesta olen erittäin kiitollinen Jumalalle, joka on kaiken hyvän antaja.

    • Ari

      Olemattomasta historian tuntemuksesta kertoo myös lauseeseesi yhteiskunnallisten asioiden tuntemuksellisen mokastasi:

      ”Siis miten ihmeessä saat Lutherista jonkun ihmisoikeuksien tuntijan, niin kaukana hän oli ihmisen oikeuksien toteuttamisesta?”

      Ota huomioon, että nykyajan kauppatieteellisten korkeakoulujen opetusta vastaavaa opetusta Lutherin aikana antoi TEOLOGINEN TIEDEKUNTA. Jos olisit edes ohimennenkään kuullut vähintäkään vihjettä tuohon suuntaan, niin

      – joko et olisi kirjoittanut moista väitettäsi

      – tai olisit vailla vähäisintäkään käsityskykyä. Olihan tuon ajan kauppatieteiden merkittävimpiä tutkimusalueita kaupassa ja rahojen käsittelyssä noudatettavat periaatteet ja hyvään kauppatapaan kuuluvat eettiset normit.

    • Ari

      Aivan turhaan vääristelet sakramenttien arvoa. Täysin virheellisesti asetat sakramentit ja Pyhän Hengen toiminnan toistensa vastakohdiksi. Raamattuhan puhuu nimenomaan päinvastaista. Pyhän Hengen lahja annetaan sakramenttien välityksellä, koska hän itse vaikuttaa sakramenttien välityksellä.

      Kasteen sakramentin välityksellä saamme Pyhän Hengen lahjan.

      — KASTEEN —- , NIIN te saatte PYHÄN HENGEN LAHJAN —-” Ap.t. 2:38-39

      Toista tuo N I I N -sana niin monta kertaa, että lopultakin ymmärrät mitä niin sana tarkoittaa. Kun teidät kastetaan NIIN te saatte Pyhän Hengen lahjan.

      Ripin sakramenttia kirkko käyttää nimenomaan PYHÄN HENGEN vastaanottamisen perusteella eli siis selkeästi Raamatun sanan mukaisen valtuutuksen perusteella.

      Johanneksen evankeliumi:

      20:22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ”Ottakaa Pyhä Henki.

      20:23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.”

      Joten otapa Pyhän Hengen opetus eli PYHÄ RAAMATTU todesta. Jos nimittäin avoimin silmin luet Raamattua, niin et enää mene syyttämään omista oikosuluistasi Pyhää Henkeä, vaan myöntäisit, että tulipa annettua väärä väite.

  8. Matias Roto otat esimerkin omasta elämästäsi, no hienoa kun sinulla on noin hyvin, kuvastaako se kuitenkaan kirkon kaikkien elämää, voiko ruumis hyvin jos sen jäsenistä osakin voi huonosti?

    Jeesus sanoo:

    Luuk. 6:32
    Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat.

    Miten Jumalan rakkaus näkyi Jeesuksen elämässä?

    Rakastiki Jeesus niitä jotka Häntä vihasivat?

    Oliko Jeesus valmis puolustamaan itseään väkivallalla?

    • Ari

      Lyhyesti vastaus kysymykseesi on se, että hän ETSII juuri niitä jotka ovat kadonneita.

      Tämä PREESENS -muodossa oleva vastau kertoo kaiken.

      Hän rakastaa:

      Koko ihmiskunta on syntiinlankeemuksen tähden Jumalan vihan alainen Adamin lankeemuksen mukana, mutt KOKO IHMISKUNTA on myös saanut armahduksen jeesuksen ristinkuoleman tähden. Siksi ei siis ole mitään kadotustyomiata niille, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat.

      Jeesuksella on KAIKKI VALTA taivaassa ja maan päällä, kuten oli jo ennen maailman luomista ja tulee olemaan iankkisuudessa. Hänen ei siis tarvitse puolustaa itseään. Sen sijaan hän puolustaa kirkkoa, joka on hänen kansansa. Itseään hänen ei tarvitse puolustaa, mutta meitä hän puolustaa.

    • Matias Roto mitä tarkoitat seuraavalla:”” Hänen ei siis tarvitse puolustaa itseään. Sen sijaan hän puolustaa kirkkoa, joka on hänen kansansa. Itseään hänen ei tarvitse puolustaa, mutta meitä hän puolustaa.””

      Miten Jeesus puolustaa uskovia eli seuraajiansa, rukoilemalla vai jotenkin muuten?

    • Ari

      Jeesus on JUMALA ja ihminen yhdessä persoonassa.

      Jumalaa ei edes Saatana pysty vastustamaan, vaan päin vastoin.

      Viimeisellä tuomiolla Saatana heitetään ikuiseen tuleen kärsimään rangaistuksensa. Silloin siis kaikki paha lopullisesti voitetaan eikä mikään paha enää kohtaa Jumalan kansaa eli kirkkoa, kun kaikki maailman kansat kootaan HÄNEN eteensä ja Jumalan kansa pääsee iankaikkiseen elämään, johon JUMALA on meille valmistanut jo aikojen alusta asti, se siis on valmiina odottanut jo silloin kun aika luotiin eli siis maailman luomisesta saakka.

      Matteuksen evankeliumi:

      25:34 Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25