Uskonnollisesta viitekehyksestä maailmaa tarkkailevat saattavat nähdä eri ilmiöissä uskontoperäisiä vaikuttajia tai tulkita maailmaa uskonnollisten okulaarien kautta. Kreationisti tarkastelee maailmaa kirjaimellisen luomiskertomuksen kautta ja joutuu kieltämään tieteen, koska tiede osoittaa kreationismin mahdottomuuden. Fundamentalisti taas näkee tuiki tavallisissa ja normaaleissa ilmiöissä – kuten homoseksuaalisuudessa tai avioliiton ulkopuolisessa seksissä – paheksuttavaa syntiä, joka tulee tuomita.
Ääriesimerkkien lisäksi on paljon muitakin ilmiöitä, joita tarkastellaan uskonnollisesta viitekehyksestä. Yksi yleinen esimerkki on pahuus eli klassinen pahuuden ongelma. Maailmassa on pahuutta, jolloin uskovan on käytävä itsensä kanssa keskustelu siitä, miksi hyvä Jumala sallii pahuutta. Pahuus selitetään useimmiten valinnanvapaudella, jolla on taipumus tuottaa myös pahuutta.
Jotkut uskonnolliset piirit liittävät kuvioon vielä nk. kiistakysymyksen eli Jumalan ja Saatanan väännön Jumalan ja tämän lakien asemasta ihmisten elämässä. Tässä asetelmassa Jumala sallii pahaa, koska Jumalalla ja Saatanalla on menossa veto siitä, kumman malli on ihmiselle parempi: Jumalan hallitusvalta vai hänestä riippumaton hallitusvalta. Mikään ainutkertainen asetelma ei ole, sillä samat veijarithan löivät vetoa myös Jobin kohtalolla.
Näiden lisäksi saattaa törmätä myös käsitteeseen hyvyyden ongelmasta. Hyvyyden ongelmassa hyvyyttä tarkastellaan uskonnollisesta kulmasta ja esitetään kysymys: miksi on hyvyyttä? Vastaukseksi tarjotaan tietenkin Jumalaa. Koska miksi ihmeessä hyvyyttä muuten olisi?
Mitä sitten on hyvyys? Yleisen määritelmän mukaan ”hyvyys on moraalinen ja laaja käsite ja hyvyyden vastakohtana pidetään pahuutta.”
Hyvyys on siis yksinkertaisimmillaan jotain muuta kuin pahuutta. Yleisinä hyvyyden ilmiöinä voidaan kai huoletta pitää muiden pyyteetöntä auttamista ja empatiakykyä. Tarvitaanko muiden pyyteettömään auttamiseen ja empatiakykyyn sitten Jumalaa?
Empatiakyky on osa evoluutiotamme ja siitä on ollut meille hyötyä koko olemassaolomme ajan. Kuten Kirkko ja kaupunki tiivistää empatiakykyä käsittelevässä kirjoituksessaan: Empatian tausta on syvällä evoluutiohistoriassa. Harmonista yhdessäoloa ja yhteistyötä tukeva kyky on kehittynyt monille eläinlajeille. Esimerkiksi rotat ovat yllättäneet tutkijat asettamalla lajitoverin auttamisen herkkupalan edelle.
Empatiakyky liittyy siis yhteistyökyvyn kehittymiseen ja lajin menestykseen. Eikä se rajoitu ainoastaan ihmiseen. Samat menestymisen lait antavat kilpailuetua niin rotille, bonoboille kuin ihmisille.
Empatiakykyyn ja toisten pyyteettömään auttamiseen liittyy myös evolutiivinen porkkana: meistä tuntuu hyvältä kun autamme toisia. Aivomme palkitsevat hyvät teot antamalla meille hyvää fiilistä. Kun auttaminen tuottaa positiivisia tuntemuksia, on selvää, että empatiakyvyn esiintyneisyys lisääntyy lajin sisällä. Samasta syystä voidaan myös kyseenalaistaa, onko empatiakyvyssä lähellekään aina kyse pyyteettömyydestä, jos aivomme kerran palkitsevat meidät siitä ja muista hyvistä teoista.
Hyvyydessä ei siis ole mitään ongelmaa, joka vaatisi ratketakseen uskonnollista filosofointia. Hyvyys ei kerro Jumalasta ilmiön taustalla. Hyvyys kertoo siitä, että ilmiöön liittyy evolutiivisia etuja ja palkitsemisjärjestelmä, jotka takaavat hyvyyden esiintymisen aivan luontaisesti.
Välikiitokset kaikista kommenteista.
Kuten oletin, luonnontieteellinen selitys hyvyydelle ei maistunut kaikille.
Reaktio kertoo paljon uskomusten vaikutuksesta yksilöiden ajatteluun. Vaikka maailmassa ei ole mitään ilmiötä, johon tarvittaisiin selittäjäksi kristinuskon ja Raamatun Jumalaa, se liitetään maailman ilmiöihin siitä huolimatta.
Jumalaa ei siis tarvita mihinkään, mutta uskomuksiin taipuvainen mieli luo tarpeen sille.
Luonnontieteen ja Jumalan asettaminen vastakkain on Luojaan uskovan näkökulmasta hassua. En tarkoita kreationismia. Sepä hassua onkin.
Niinhän se voi olla. Joka tapauksessa on niin, että joko Jumala on tai ei ole, ja joko Jumala on sekä hyvyyden ja pahuuden takana tai ei ole.
Luonnontieteellisten havaintojen perusteella voidaan ainakin todeta se, ettei Jumalaa tarvita taustapiruksi mihinkään luonnontieteelliseen ilmiöön. Eikä mihinkään muuhunkaan ilmiöön.
”Vaikka maailmassa ei ole mitään ilmiötä, johon tarvittaisiin selittäjäksi kristinuskon ja Raamatun Jumalaa, se liitetään maailman ilmiöihin siitä huolimatta.”
-Minä taas ihmettelen usein sitä, että kun ateistin kanssa keskustelee maailman synnystä, ja yrittää pohtia mahdollisuuksia mahdollisimman neutraalisti, niin siltä puolelta ollaan heti liittämässä kuvioon kristinuskon ja Raamatun Jumalaa.
Siinä vaiheessa kun itse puhun vain ”yliluonnollisesta Voimasta” 🙂
”ettei Jumalaa tarvita taustapiruksi mihinkään luonnontieteelliseen ilmiöön.”
-Tässä kohden näkisin taas tarpeelliseksi avata käytettäviä käsitteitä. Ei tulisi pitää liian selvänä sitä mitä itse kukin tarkoittaa käsitteellä ”Jumala”.
Ei mummojen ”nosteleminen” mitään hyvyyttä vaadi, sehän on kansalaisvelvollisuus, ettei syyllisty heitteillepanoon. Ei siitä mikään taivas aukene.
Mutta kannattaa katsoa, ketä auttaa. Näin miehen makaavan maassa. Menin luo ja kokeilin kaulavaltimoa. Samalla sekunnilla tämä juoppo tarttui minuun ja yritti kuristaa. Tarvittiin toinen ihminen irrottamaan.
Charlotta
Kyllä auttamista pidetään hyvänä tekona, kirjoitukseni oli siitä näkökulmasta laadittu, koska kristillisesti tekojen tekeminen on yritys omin voimin päästä taivaaseen. Auttaminen ei tietenkään ole sitä tarkoitusta varten, kuten ei käsien pesukaan.
Molemmat käsitykset ovat niitä kristillisisä hölmöyksi joihin he sokeasti kyllä uskovat, koska on jumalan huluus heille viisaampi kuin ihmisen viisaus.
”Jumalaa ei siis tarvita mihinkään, mutta uskomuksiin taipuvainen mieli luo tarpeen sille. ”
Jumala tarvitaan luomaan tarkoitus olemiselle, ja toivo heikoille, koska muuten nopeat syövät hitaat ja vahvat polkevat heikot, vaikka niin ne tekenät nytkin, mutta aina vain määräaikansa.
Me uskomme Oikeudenmukaisuuden ja Järjetyksen Jumalaan, Lain Jumalaan, uhrien pitää saada oikeus ja rikollisten rangaistus, Kaaos vallitsevana ihmisvaltana ja laittomuutena on pelottava ajatus.
Tarja: ”Jumala tarvitaan luomaan tarkoitus olemiselle”
Ei tarvita. Jotkut tarvitsevat.
Tarja: ”ja toivo heikoille”
Ei tarvita. Jotkut tarvitsevat.
Tarja: ”koska muuten nopeat syövät hitaat ja vahvat polkevat heikot”
Eivät syö eivätkä polje. Jumalaa tai kristinuskoa ei tarvita mihinkään sen enempää moraalissa, inhimillisyydessä kuin empatiakyvyn osoittamisessakaan. Ne jotka tarvitsevat, osoittavat ainoastaan pahuutensa.
Tarja: ”Kaaos vallitsevana ihmisvaltana ja laittomuutena on pelottava ajatus.”
Tämä maailma missä me elämme perustuu vain ja ainoastaan ihmisvallalle. Me teemme kaiken. Niin hyvän kuin pahan.
Kristityt ovat taipuvaisia uskomaan, että hyvät teot tulevat itseltä, pahat sen sijaan saatanalta. Näin voi kiertää sen ajatuksen, että itsessä se pahuuskin on. Tai jos ajatellaan psykologian keinoin, vika on vanhemmissa, jotka kohtelivat huonosti ja näin istuttivat pahuuden lapseen. Joskus näin voi ollakin. Mutta silloinkin vastuu on aina itsellä.
Antero, jos elämämme perustuu vain ja ainoastaan ihmisvallalle, onko ”hyvyys” siten vain ja ainoastaan ihmisvallan välikappale? Väitettyä hyväähän on useinkin käytetty vallantahtoisella tavalla, joka toisten mielestä on taistelua heidän valtaansa kohtaan. Hyvyyttä olisi se, joka oikeuttaa valtaan.
Empatia on sekin (valitettavan)m usein vallan välikappale, jolla ihmiset (”alempiarvoiset”) saadaan alistettua valtaapitävien tai valtaa tavoittelevien tahtoon. Meille ihmisillekin tuo eläinmaailmasta tuttu ”nokkimisjärjestys” on evoluution kannalta vain ”lajityyppistä” toimintaa, eikä periaatteessa evoluution merkitysmaailmassa ”hyvää” eikä ”pahaa”, mutta kenties tarkoituksenmukaista ja sikäli voitaisiin evoluutioviitekehyksessä nimittää myös ”hyyydeksi”. Putin ei tee tässä merkitysmaailmassa pahaa, hän toimii vain ja ainoastaan ihmisvallan tavoitteisiin nähden ”lajityyppisesti”, joskin toiset kutsuvat itä pahaksi, toiset hyväksi – vallasta kun mittelöivät. ”Hyvyys” redusoituu tosiasiallisesti vallankäytön retoriikaksi. (Tai on jopa ”hämäystä”.)
Kyse hyvyyden ongelmassa onkin juuri siinä, että me ihmiset tiedostamattaankin tunnumme ymmärrämme, että on jotakin ”oikeasti hyvää” (ja ”pahaa”) olemassa. Yksityiskohdista voimme toki olla eri mieltä.
Ongelma ei ole hyvyydessä itsessään vaan sen lähteen tunnistamattomuudessa. Hyvyyden puutteessa maailmassamme (ja tekemisissämme) aistimme, että hyvyys on muutakin kuin evoluution ”epatian jatke” tai ihmisten vallankäytön välikappale; hyvyys on jotakin tämän yläpuolella. Muutenhan meidän loogisesti olisi riittävää vain puhua (omasta) valtaanpääsystä tai vallassa pysymisessä.
Hyvyys ei ole periaatteellinen ongelma, jos ajattelemme, että vallankäyttö on kaiken pohjana – ja ettei siinä ole mitää ”hyvän” tai ”pahan” ehdotonta kriteeriä (mielipiteiden ja vallankäyttöön tähtäävien diskurssien ohella). Silloin tosin ”hyvyys” on olemuksellisesti vain subjektiivinen mielipide tai halu; ”yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä”. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettemmekö voisi tehdä tai olla tekemättä ”todellista hyvää” jonkun ehdottoman, ihmisestä riippumattoman hyvyyden näkökulmasta, miukäli sellainen olisi.
Melkoista pohdintaa,johon en viitsi kaikkeen tarttua.Hyvyydessä ei ole muuta ongelmaa kuin se,että ”hyvät” ihmiset luulevat hyvillä teoillansa pääsevänsä taivaaseen.Turha pohtia teologiselta kannalta hyvyyttä tai pahuutta niiden johtamisesta pelastukseen tai kadotukseen.Henkilökohtainen usko Jeesukseen pelastajana on ainut tie.Se tosin johtaa haluun tehdä hyviä tekoja.Mutta kuten Paavali sanoo Raamatussa:”Sitä hyvää,mitä tahdon,minä en tee,vaan sitä pahaa,mitä en tahdo,minä toteutan.Jos siis teen sitä,mitä en tahdo,en tee sitä enää itse vaan synti,joka minussa asuu.Huomaan siis itsessäni,minä,joka tahdon hyvää tehdä,sen lain,että paha pysyy minussa.Sisäisen ihmisen puolesta hyväksyn iloiten Jumalan lain,mutta jäsenissäni näen näen toisen lain.Se sotii mieleni lakia vastaan ja pitää minua vangittuna synnin lakiin,joka on minun jäsenissäni.Minä kurja ihminen!Kuka vapauttaa minut tästä kuoleman ruumiista?Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen,meidän Herramme,kautta!Näin minä siis tällaisena palvelen mielelläni Jumalan lakia mutta lihalla synnin lakia.”
Niinpä, Erkko,
Minua viisaammat ovat noita paljonkin enemmän pohtineet.
Hyvyyden ja pahuuden pohtiminen ei kristinuskossa ole pelastuksen kysymys – se ei ketään sinänsä pelasta. Oman pahuutensa ja hyvyyden puutteen tunnustaminen on viisauden alku.
Hyvyyden ja pahuuden olemus kylläkin heijastuu syntikäsitteeseen ja syntikäsityksiin. Synti ei ole pelkästään tiettyjen tekojen tai tekemättä jättämisien kysymys.
Jos hyvyydellä tai/ja pahuudella ei ole reaalista todellisuuspohjaa, eli ne ovat vain ”käsitysten moninaisuuksien kirjoa”, syntikin pelkistyy tekojen moralismikäsitykseksi (oikeastaan moralisointikäsitykseksi), kuten usein on käynytkin. Myös ns. kristillisissä piireissä. Silloin todellisen armon ja armahduksenkin käsite tai ainakin ymmärrys hämärtyy. Anteeksiantamisesta tulee hyvinen tekojen vaatimista.
Sari Weckroth: ”Kristillinen lähimmäisenrakkaus on jotain sellaista missä ei ole järkeä. Se ei perustu hyvän mielen saamiselle, eikä omalle tai yhteisön hyödylle, vaan voi jopa toimia näitä vastaan.”
Amnesty International tai Lääkärit ilman rajoja on perustettu ilman uskonnollista motiivia, eikä niiden toiminnassa varmaankaan ole sellaista ”järkeä”, jota tässä yhteydessä tarkoitat. Työ näissä järjestöissä voi olla vaarallista. Motiivina kuitenkin toimii ihmisyys. Mitään muuta ei tarvita.
Kristillisperäinen hyvän tekeminen ilman järkeä on vain yksi hyvän tekemisen muoto, ja niitä muotoja löytyy maailmasta loputtomiin. Myös järjettömiä.
Pohjimmiltaan tekemisen ”hyvyys” (jos sitä yleisesti jotenkin pyritään ”arvioimaan) ei pitäisi olla riippovainen tekijästä, olipa hän kristitty, muslimi, ateisti tai agnostikko. Näin siis (vain) siinä tapauksessa, että ”hyvyyden” ajatellaan pohjimmiltaan olevan jotakin muuta kuin vain ihmisvaltaa (tai sen käyttöä). Jos ”hyvyys” on vallankäyttöä tai sen ilmentymä, silloinhan hyvyys nimenomaisesti muodostuu henkilöstä tai ryhmöstä määräytyväksi asiaksi: mikä edistää tiettyä tarkoitusperää.
Kristinuskossahan ”hyvyys” ei ole sitä, mitä kristityt, sellaiseksi itsensä mieltävät tai tekeytyvät tekevät vaan jotain suurempaa. Ihmisten toiminta on sitten oma arvioitava kysymyksensä.
Puhe ”kristillisestä lähimmäisenrakkaudesta” pohjimmiltaan kuvaa (ja sen pitäisi kuvata) sitä, että ”lähimmäisenrakkaus” ymmärretään kuten kristinuskossa perinteisesti. Rakkaushan varsinkin nykyään voi tarkoittaa aivan muunlaista imiötä, tunnetta tai seksuaalista tarvetta tai halua. Ajatus ”kristillisestä lähimmäisen rakkaudesta” ei tarkoita, etteikö ei-kristilly voisi osoittaa samanlaista tai samankaltaista rakkautta, jota usein pidämme yleisesti ”hyvyytenä”. Näin siitä huolimatta, vaikka uskoisimme kaiken selittyvän ”luonnonvalinnalla” ja pohjimmiltaan aineen ominaisuukisen ja luonnonlokien seurauksilla. Tai voimme toki uskoa muunlaisen ”todellisen henkisyyden” olemassaoiloon – mitä se sitten onkin.
Näinhänse loogisesti menee, mutta loogisuus ei ole palstan johtava yleinen hyve.
Kristinuskon ytimessä on ajatus, että Jumala on kaiken primus motor ja näin ollen myös kaikki ihmisen hyvät teot tulevat Jumalalta. Sekulaari humanismi taas ajattelee, että primus motor on ihminen itse ja näin ollen kaikki hyvät teot tulevat yksin ihmisestä.
Hyvien tekojen summa on vakio ja käytännössä kaikki hyvät teot ovat tarpeen, koska pahuutta maailmassa riittää. Ongelmana ei siis ole hyvät teot, vaan pahat teot.
Mistä pahat teot tulevat? Pahuuden ongelma on myös ihmiskunnan ja ihmisyyden ongelma.