Uskonnollisesta viitekehyksestä maailmaa tarkkailevat saattavat nähdä eri ilmiöissä uskontoperäisiä vaikuttajia tai tulkita maailmaa uskonnollisten okulaarien kautta. Kreationisti tarkastelee maailmaa kirjaimellisen luomiskertomuksen kautta ja joutuu kieltämään tieteen, koska tiede osoittaa kreationismin mahdottomuuden. Fundamentalisti taas näkee tuiki tavallisissa ja normaaleissa ilmiöissä – kuten homoseksuaalisuudessa tai avioliiton ulkopuolisessa seksissä – paheksuttavaa syntiä, joka tulee tuomita.
Ääriesimerkkien lisäksi on paljon muitakin ilmiöitä, joita tarkastellaan uskonnollisesta viitekehyksestä. Yksi yleinen esimerkki on pahuus eli klassinen pahuuden ongelma. Maailmassa on pahuutta, jolloin uskovan on käytävä itsensä kanssa keskustelu siitä, miksi hyvä Jumala sallii pahuutta. Pahuus selitetään useimmiten valinnanvapaudella, jolla on taipumus tuottaa myös pahuutta.
Jotkut uskonnolliset piirit liittävät kuvioon vielä nk. kiistakysymyksen eli Jumalan ja Saatanan väännön Jumalan ja tämän lakien asemasta ihmisten elämässä. Tässä asetelmassa Jumala sallii pahaa, koska Jumalalla ja Saatanalla on menossa veto siitä, kumman malli on ihmiselle parempi: Jumalan hallitusvalta vai hänestä riippumaton hallitusvalta. Mikään ainutkertainen asetelma ei ole, sillä samat veijarithan löivät vetoa myös Jobin kohtalolla.
Näiden lisäksi saattaa törmätä myös käsitteeseen hyvyyden ongelmasta. Hyvyyden ongelmassa hyvyyttä tarkastellaan uskonnollisesta kulmasta ja esitetään kysymys: miksi on hyvyyttä? Vastaukseksi tarjotaan tietenkin Jumalaa. Koska miksi ihmeessä hyvyyttä muuten olisi?
Mitä sitten on hyvyys? Yleisen määritelmän mukaan ”hyvyys on moraalinen ja laaja käsite ja hyvyyden vastakohtana pidetään pahuutta.”
Hyvyys on siis yksinkertaisimmillaan jotain muuta kuin pahuutta. Yleisinä hyvyyden ilmiöinä voidaan kai huoletta pitää muiden pyyteetöntä auttamista ja empatiakykyä. Tarvitaanko muiden pyyteettömään auttamiseen ja empatiakykyyn sitten Jumalaa?
Empatiakyky on osa evoluutiotamme ja siitä on ollut meille hyötyä koko olemassaolomme ajan. Kuten Kirkko ja kaupunki tiivistää empatiakykyä käsittelevässä kirjoituksessaan: Empatian tausta on syvällä evoluutiohistoriassa. Harmonista yhdessäoloa ja yhteistyötä tukeva kyky on kehittynyt monille eläinlajeille. Esimerkiksi rotat ovat yllättäneet tutkijat asettamalla lajitoverin auttamisen herkkupalan edelle.
Empatiakyky liittyy siis yhteistyökyvyn kehittymiseen ja lajin menestykseen. Eikä se rajoitu ainoastaan ihmiseen. Samat menestymisen lait antavat kilpailuetua niin rotille, bonoboille kuin ihmisille.
Empatiakykyyn ja toisten pyyteettömään auttamiseen liittyy myös evolutiivinen porkkana: meistä tuntuu hyvältä kun autamme toisia. Aivomme palkitsevat hyvät teot antamalla meille hyvää fiilistä. Kun auttaminen tuottaa positiivisia tuntemuksia, on selvää, että empatiakyvyn esiintyneisyys lisääntyy lajin sisällä. Samasta syystä voidaan myös kyseenalaistaa, onko empatiakyvyssä lähellekään aina kyse pyyteettömyydestä, jos aivomme kerran palkitsevat meidät siitä ja muista hyvistä teoista.
Hyvyydessä ei siis ole mitään ongelmaa, joka vaatisi ratketakseen uskonnollista filosofointia. Hyvyys ei kerro Jumalasta ilmiön taustalla. Hyvyys kertoo siitä, että ilmiöön liittyy evolutiivisia etuja ja palkitsemisjärjestelmä, jotka takaavat hyvyyden esiintymisen aivan luontaisesti.
Hyvyys on Oikeamielisyyden tyttölapsi, sen suloisuuden kuva. Ei siis Oikeamielisyys itse, koska se ei ole hyvä eikä paha, se vain On. Vastapari on tietysti Väärämielisyyden poika, jota voimaksikin kutsutaan, joka sotaleikeillään tekee tytön hyvyyden ja sulouden näkyväksi. Tyttö hoitaa lapsia, sitoo sotilaita, tekee ruokaa, siivoaa jälkiä, pesee veriset viitat, luo ja synnyttää uutta elämää. Pitää kotilieden lämpimänä, kun poika menee tappamaan ja tuhoamaan.
Tiivistettynä, vastaus löytyy tietysti raamatusta: ” Katso kaikkia korkeimman tekoja, ne on kaikki kaksittain, toinen toisensa vastakohta. ”
Tämä vaatii ymmärrystä.
Hyvyyttä pidetään heikkoutena, ikäänkuin lällärinä, se ei ole miehekästä. Voima on mahtipontista, korkeaa ja kunnioitettuna myös valtaa. Voima tietysti aina voittaa heikkouden, mutta Mitä voima tekee voitollaan?
Se menee heikkouden luokse, koska ei voi elää ilman sen suloista syliä.
Kirjoitapa Tarja esseistäsi kirja. Olet hyvä kynän käyttäjä.
Anteron esittämä selitysmalli on yleinen, tieteelläkin perusteltu malli. Fisosofisesti siihen liittyy ongelmallisia kysymyksiä. Ohessa vain pientä pohdintaa. (Kun nyt sattui hetki ”ylimääräistä” aikaa olemaan, ja toisaalta kun on syytä miettiä, mikä muu tekeminen hetken päästä olisi mahdollisesti ”hyvää”.)
En nyt puutu käsitteisiin ”fundamentalismi” enkä kreationismi (nehän ovat monimerkityksellisiä). Selitysmallina evoluutiopsykologian selitys toki on ok ihmiselle tyypilliselle käyttäytymiselle. Tässä mallissa kuitenkin ”hyvyys” jää ikäänkuin ”alisteiseksi” jollekin muulle tavoitteelle tai asiantilaan pääätymiselle. Käsittely ei ole riittävän syvälle luotaava.
Käsite ”pyyteettömyys” ei tässä toteuta sitä ymmärrystä, joka sillä syvimmillään on (”hyvän” tekeminen vaikka sillä ei olisi mitään ”hyvää” vaikutusta mihinkään muuhun). Hyvyyden kuvaus pahuuden vastakohtana on intuitiivisesti luonnollista mutta jättää kysymyksen, mitä on pahuus? Onko pahuus todellista vai onko sekin vain jotain, joka ”haittaa” esim. kädellispopulaatioin, ihmiskunnan, luonnon monimuotoisuuden, tietyn poliittisen puolueen tai ”tieteen” kehittymistä ns. ”oikeaan” tai jonkun (joidenkin) toivomaan tai vaatimaan suuntaan.
Evoluutiopsykologian malli näyttäisi jättävän ”hyvyyden” käsitteen ikäänkuin teoreettiseksi käsitteeksi joka ei ole ”ontologinen entiteetti” vaan pikemminkin vain ilmiö (tai nimitys), joka on edesauttanut tiettyyn päämäärään tai tilanteeseen pääsemistä (tai joutumista). Voidaan ehkä aiheellisestikin kysyä: onko ihmiskunnan eloonjääminen ”oikeasti” hyvä asia ja onko syrjittyjen, huono-osaisten tai ”pahojen” auttaminen (ylimääräisine resurssitarpeineen) kannattavaa (hyvää?), jos selviää, että se ei edesauta tutkitusti tai uskotusti ihmispopulaation säiliymistä mutta kylläkin esim. luonnon monimuotoisuutta tai ”tehokkaamman” (jäännös)populaation selviämistä. Käsittääkseni ”luonnonvalinnan” selityksellä ei itsessään päästä syvemmälle (ellei uskota Luonnonvalintaan, jonakin ”korkeampana voimana”; luonnonvalinta kuvaamana selityssmallina voi toki käyttää).
Päivänpolitiikassa toki joudumme rajallisista resursseita kiistelemään. Ja siinä joudumme/pääsemme (?) myös hyvyyden käsitteen ja ymmärryksen kohtaamaan. Onko periaatteessa ”todellista hyvyyttä” olemassa vai onko ”hyvyydessä” kyse pohjimmiltaan (vain) vallantahdosta tai ”luonnonvalinnan vieteistä” ja kilpailusta resursseista. Tai onko niilläkään oikeasti väliä?
Nähdäkseni tässä on taustalla uskomus (hyvyyden) arvorelativismiin: arvot ovat (vain) ihmisten nimityksiä tietyille asioille, joilla on merkitystä vain eräänlaisena ”välimearvoina” jokin asian saavuttamisen tai näkökulmina johonkin asiantilaan päätymisen suhteen.
Hyvyyden ongelma liittyykin arvorelativismin ja arvorealismin väliseen periaatteelliseen kiistaan.
Päivänpolitiikan ja tapauskohtaiset juridiset ongelmat voivat olla heijastusta näistä, mutta aiheeseen liittyvä retotiikka on ihan oma asiansa, joka liittyy useinkin valtapyynteisiin. Retoriikka on tarkoitushakuista. En siihen nyt ota kantaa. (Mitä on ”hyvä” retotiikka?)
Minun on vaikea käsittää että ’hyvyys’ voisi johtua lähtökohtaisesti Jumalasta, joka katsoo hyväksi heittää itse luomiaan ihmisiä miljardittain helvettiin kärsimään ikuista tulista kidutusta.
Jukalla hyviä pointteja.
Virsi 600; Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
https://youtu.be/lzhzDS4FO1Y
.
Natsien polttouuneisa palaneet olivat siis ihmeellisessä suojassa?
Kerran kaikkien meidän on täältä lähdettävä. Taivaassa ei ole pahuutta.
”Jos raskaan kärsimyksen täyden kalkin
ojennat juodaksemme kokonaan,
rakkaasta kädestäsi saamme senkin
vapisematta siitä laisinkaan.”
Hyvyys kuuluu Platonin kolmiyhteiseen, filosofiseen käsitykseen.
Korkein oli absoluuttinen Hyvä, Tonen oli Järki, joka piti sisällään kaikki ideat.
Kolmas oli Psyke, eli tunteet.
Tämä on sitten saanut aikaan sen, että Jumalaa, joka antoi Lain, on pidetty alempiarvoisena, kuin kaiken taustalla oleva’ hyvä isä’ hahmo.
Onhan meillä sanontakin ; ’Voi hyvä isä sentään, anna mun kaikki kestää.
Alunperin hyvä ei ollut sukupuolinen olento, joten isä lienee kristillinen lisäys.
Loppuviimeksi, vaikkakin luonto ja maailmankaikkeus puhui väkevää kieltä, niin hyvyyden perimmäinen pohja löytyy Kristuksen ihmiseksi tulossa kadotuksen alaisen ihmiskunnan pelastamiseksi. Tämä on kaiken hyvyyden pohja, koska paratiisillinen hyvyys ja kauneus kadotettiin.
Absoluuttisen ( ehdottoman ) hyvän käsite, muodossa ’ hyvä isä’ on todennäköisesti vaikuttanut myöhempään kristilliseen armollisuuden ja anteeksiantamisen käsitykseen, että ’hyvä isä’ ei aseta mitään ehtoja, tai vaadi tekoja, eikä lakien noudattamista, koska hän on abdoluuttinen hyvä. Ikäänkuin välinpitämätön kaikesta mitä tapahtuu.
Se horjuttaa myös evankeliumin oppia uhrista, jonka tuo hyvä isä olisi vaatinut sopiakseen maailman kanssa. Se ei sovi absoluutisen hyvän käsitykseen.
Ei myöskään se, että ’hyvä isä’ käyttäisi kuitenkin raamatun tekstejä
( Lakijumala ) omana oppinaan, koska Lakijumala on alempiarvoinen tässä kontekstissa. Ja on jopa saanut nimen perkele.
”Yleisen määritelmän mukaan ”hyvyys on moraalinen ja laaja käsite ja hyvyyden vastakohtana pidetään pahuutta.”
-No, tuohan ei varsinaisesti ole määritelmä. Vain että ”hyvyys on pahuuden vastakohta”.
Mutta tämä:
”Empatiakyky liittyy siis yhteistyökyvyn kehittymiseen ja lajin menestykseen. Eikä se rajoitu ainoastaan ihmiseen. Samat menestymisen lait antavat kilpailuetua niin rotille, bonoboille kuin ihmisille.
Empatiakykyyn ja toisten pyyteettömään auttamiseen liittyy myös evolutiivinen porkkana: meistä tuntuu hyvältä kun autamme toisia. Aivomme palkitsevat hyvät teot antamalla meille hyvää fiilistä. Kun auttaminen tuottaa positiivisia tuntemuksia, on selvää, että empatiakyvyn esiintyneisyys lisääntyy lajin sisällä. Samasta syystä voidaan myös kyseenalaistaa, onko empatiakyvyssä lähellekään aina kyse pyyteettömyydestä, jos aivomme kerran palkitsevat meidät siitä ja muista hyvistä teoista.”
-Sanoisin että tuo ei ole hyvyyttä. Ei ainakaan siinä merkityksessä mitä tarkoittaa kristillinen lähimmäisenrakkaus.
Oikeastaan lähtökohtana voi melko huoletta pitää, että uskovan ja ateistin näkemykset siitä mitä ”hyvyys” ja ”pahuus” ovat, ovat aika lailla toisistaan eriäviä, jopa toisistaan hyvin kaukana, ellei jopa vastakkaisia.
Myös esimerkit hyvistä ja pahoista teoista ovat hyvin erilaisia. Tämä on siis oma huomioni.
Voisiko blogisti antaa pari esimerkkiä, niin se voisi selkiyttää asiaa ja keskustelua. Esimerkki ”pyyteettömästä auttamisesta” ja mainitun empatian osoittamisesta?
”Hyvyydessä ei siis ole mitään ongelmaa, joka vaatisi ratketakseen uskonnollista filosofointia. Hyvyys ei kerro Jumalasta ilmiön taustalla.”
-Tämä juuri osoittaa sen miten eri tavalla nämä käsitteet mielletään.
Minä sanoisin, että se hyvyys, jota kristinusko opettaa, ja kristillinen lähimmäisenrakkaus, josta on esimerkkejä kristikunnan historiassa nimenomaan edellyttävät, vähintään uskoa johonkin suurempaan ja syvempään kuin evoluutioon.
Sari: ”Minä sanoisin, että se hyvyys, jota kristinusko opettaa, ja kristillinen lähimmäisenrakkaus, josta on esimerkkejä kristikunnan historiassa nimenomaan edellyttävät, vähintään uskoa johonkin suurempaan ja syvempään kuin evoluutioon.”
Tätä voisit avata lähemmin.
Kuten myös sitä, miten kristinuskon käsitys lähimmäisenrakkaudesta eroaa luontaisesta, evoluution kautta muodostuneesta empatiasta ja hyvän tekemisestä.
”Kuten myös sitä, miten kristinuskon käsitys lähimmäisenrakkaudesta eroaa luontaisesta, evoluution kautta muodostuneesta empatiasta ja hyvän tekemisestä.”
-Olen siitä kyllä jo aiemminkin puhunut. Kristillinen lähimmäisenrakkaus on jotain sellaista missä ei ole järkeä. Se ei perustu hyvän mielen saamiselle, eikä omalle tai yhteisön hyödylle, vaan voi jopa toimia näitä vastaan.
Esim. rakkauden ja armollisuuden osoittaminen sekä aktiivinen auttaminen, joka kohdistuu niihin, joista ei ole juuri toivoa yhteisön ja yhteiskunnan rakentajina, on tällaista lähimmäisenrakkautta. Se ei perustu mihinkään muuhun kuin siihen, että auttamisen kohde on itsessään arvokas.
”sekä aktiivinen auttaminen”
-mainitaan vielä erikseen: itsensä vaaraan ja vaikeuksille alttiiksi asettava pahan ihmisen auttaminen.
”Sanoisin että tuo ei ole hyvyyttä. Ei ainakaan siinä merkityksessä mitä tarkoittaa kristillinen lähimmäisenrakkaus.”
Mitä ihmeen eroa näet ’kristillisellä ’lähimäisen rakaudella’ verrattuna esim. tavalliseen lähimmäisen rakauteen,jonka ei edes tarvitse perustua helvetinpelosta nousevan k’äskytyksen tottelemiseen vaan satta nousta ihmisen kyvystä ja halusta ihan vaa itseisarvolisesti rakastaa toista ihmistä ?
”Mitä ihmeen eroa näet ’kristillisellä ’lähimäisen rakaudella’ verrattuna esim. tavalliseen lähimmäisen rakauteen”
-Kristillinen lähimmäisenrakkaus perustuu sille, että toinen ihminen, oli sitten miten paha tahansa, yksinkertaisesti ON arvokas. Kyse ei ole omasta kyvystä ja halusta pitää toista arvokkaana.
Eli mitä sanotte: onko sarjamurhaajan hengen pelastaminen hyvä vai paha teko?
Miten ihmeessä ei olisi mahdolista pitää arvokkaana ihmistä joka myös ON arvokas. Kyllähän joku voi olla arvokastakin arvottamatta.
Kristilinen lähimmäisenrakaus perustuu KÄSKYYN, ei nouse siis ihmisestä itsestään ja siis h a l u s t a toteuttaa tuota käskyä.
”Kristilinen lähimmäisenrakaus perustuu KÄSKYYN, ei nouse siis ihmisestä itsestään ja siis h a l u s t a toteuttaa tuota käskyä.”
-Minä en yritä esittää että kristityt olisivat parempia ihmisiä. Mutta kristityllä on motiivi mennä hyvän tekemisessä äärimmäisiin tekoihin asti, itsensä vaarantaen. Jumalan tähden. Koska ihmiset, myös pahat ihmiset, ovat Jumalalle arvokkaita.
Tästä esimerkkinä vaikkapa David Wilkerson (jota en edelleenkään esitä mitenkään erityisen hyvänä ihmisenä , tai kristittyjä ylipäätään), joka koki että hänen tulee mennä New Yorkiin auttamaan jenginuoria. Ja tuli sillä tiellä melkein tapetuksi.
Tai Mackenzie Phillips, joka lopulta antoi anteeksi pienen tyttärensä murhaajalle (kerrotaan kirjassa ”Autitotalo”) ja on odottanut mahdollisuutta päästä tapaamaan tätä vankilaan. Tähän ei liity hengenvaaraa, mutta tällainen edellyttää uskoa ylipäätään johonkin. Enempään kuin evoluutioon.
Sitä tarkoitin.
Eli tarkoititko sinä, että ihminen, joka ei tee tällaista siksi että tietää kaikkien olevan arvokkaita, vaan omasta halustaan, on erityisen hyvä ihminen?
”Eli tarkoititko sinä, että ihminen, joka ei tee tällaista siksi että tietää kaikkien olevan arvokkaita, vaan omasta halustaan, on erityisen hyvä ihminen?”
-Tämä siis ihan keskustelun selkiyttämiseksi.
”Miten ihmeessä ei olisi mahdolista pitää arvokkaana ihmistä joka myös ON arvokas.”
-Ja tätähän en sanonutkaan.
Eli tarkoititko sinä, että ihminen, joka ei tee tällaista siksi että tietää kaikkien olevan arvokkaita, vaan omasta halustaan, on erityisen hyvä ihminen?
En, vaan kuten varsin selvästi toin ilmi, ei hyvän teon tekeminen ja ihmisen arvottaminen arvokkaaksi edellytä kristillisyyttä eikä lopputulema ole vähemmän hyvä siksi että sen tekee ei-kristitty. Ilman käskyä ja velvoitetta spontanisti tehty hyvä on kylläkin minun milestäni ’kauniinpaa’ kuin käskytys-moraalinen vastaava,
”Miten ihmeessä ei olisi mahdolista pitää arvokkaana ihmistä joka myös ON arvokas.”
-Ja tätähän en sanonutkaan.
Minusta teit juuri niin vähätellessäsi ei-kristityn spontaania kykyä ja halua nähdä ihminen an sich arvokkaana.
”Minusta teit juuri niin vähätellessäsi ei-kristityn spontaania kykyä ja halua nähdä ihminen an sich arvokkaana.”
-Älä kuvittele omiasi 🙂 En todellakaan ajattele, että ei-kristityt eivät voisi olla empaattisia, ja ettei heillä voisi olla kykyä ja halua nähdä toinen ihminen arvokkaana.
Mutta tällöin ihmisen arvo ei ole absoluuttinen fakta, vaan riippuu siitä miten ihminen toisen ihmisen näkee. Moni pitää ihmisiä arvokkaina, tietämättä oikeastaan että miksi. Että se vain tuntuu oikealta, mutta sille ei ole varsinaisia perusteita.
Muuten, muistanet että annoin sinulle romaanini ”Sofronios”, ammoin joskus (vuonna 2014 🙂 ) kun tapasimme. Luitko sitä? Muistatko henkilön nimeltä Flegon? Mukava ja empaattinen merimies, joka kuoli puolustaessaan pientä avutonta poikaa. Hän oli ateisti.
KIrjoissani näkyy ihmiskäsitykseni, kuten varmasti aina kirjailijoiden kohdalla.
(Vielä, jotta ei mene turhaksi pilkunviilaamiseksi, niin olen tulkinnut että tuohon aikaan ateismi ei perustunut asetelmaan ”tieteellinen maailmankuva” vs ”luoja-Jumala”. Vaan oli lähinnä kintaalla viittaamista henkimaailman jutuille.)
”Mutta tällöin ihmisen arvo ei ole absoluuttinen fakta, vaan riippuu siitä miten ihminen toisen ihmisen näkee.”
Miäli tarkoitat että Jumalasta johdettu käskytetty ja taivaspaikkakuorrutettu lähimmäisen rakkaus ja ihmisarvo olisivat absoluutisia faktoja, pitäis myös Jumalan olelasaolon olla absoluuttinen falta mitä pelkkään uskoon perustuva Jumala ei tietenkään voi olla, koska emme faktisesti tiedä onko Jumala vai ei.
Siksi minusta ihmiarvon ja lähimäisen rakkauden antaminen ilman käskyjä ja palkion toivoja ovat aitoja arvoja ja arvostuksia.
Toki muisatan tapamisemme ja luin kirjasi, kiitos siitä; minulla on 2800 kirjan kotikirjasto ja kirjaston sadat luetut niteet lisäksi ja ikäni 78 v johdosta en enää muista yksityikohtia etenkään kaikesta kaunokirjalisuudesta.
”Miäli tarkoitat että Jumalasta johdettu käskytetty ja taivaspaikkakuorrutettu lähimmäisen rakkaus ja ihmisarvo olisivat absoluutisia faktoja”
-Tarkoitan siis ihan vain sitä, että kristityn motiivi mennä äärimmäisiin tekoihin toisten, myös pahojen ihmisten, auttamiseksi perustuu sille, että kristitty uskoo Jumalan olevan olemassa, ja että jokaisen ihmisen arvo on luotuisuuden perusteella fakta.
Ateisti voi päätyä samanlaisiin tekoihin intuition pohjalta, ilman varsinaisia perusteluja.
En tee tässä eroa siinä kumpi on ”parempi ihminen”. Mutta näkisin, että tiedostetut perustelut, joiden uskotaan pohjautuvan johonkin todelliseen, voivat kantaa tilanteessa, jossa intuitio ei riitä.
Etenkin jos on kyse jostain isommasta suunnitellusta projektista, joka edellyttää suurta elämänmuutosta. Kuten vaikkapa lähteä suurkaupungin jenginuorten pariin asumaan autossa tai mennä yksin ja aseettomana motiloni-intiaanien luokse Amazonin sademetsiin (19-vuotiaan lähetyssaarnaaja Buce Olsonin tarina, kirjassa ”Jumalan banaanipuu”)
Kotikirjastosi koosta täytyy sanoa että WAU. Itselläni on ehkä 50 🙂
Olen kirjojen ostamisessa aika valikoiva, ja monia vien luettuani divariin jos tuntuu etten lue enää uudestaan…
-Tarkoitan siis ihan vain sitä, että kristityn motiivi mennä äärimmäisiin tekoihin toisten, myös pahojen ihmisten, auttamiseksi perustuu sille, että kristitty uskoo Jumalan olevan olemassa, ja että jokaisen ihmisen arvo on luotuisuuden perusteella fakta.
Siis uskonvarainen ’fakta’.
Ateisti voi päätyä samanlaisiin tekoihin intuition pohjalta, ilman varsinaisia perusteluja.
No tätähän minäkin. Tosin joistain viesteistäsi sai toisenlaisen käsityksen.
Ja ei-kristitty on toki lukemattomia kertoja ihmiskunnan historiassa vaarantanut uhrannut itsensä ja tulevaisuutensa toisen ihmisen tähden ja vielä ilman jumalallista käskytystä ja taivaspaikkatoivoa.
”Ja ei-kristitty on toki lukemattomia kertoja ihmiskunnan historiassa vaarantanut uhrannut itsensä ja tulevaisuutensa toisen ihmisen tähden ja vielä ilman jumalallista käskytystä ja taivaspaikkatoivoa.”
-Kyllä. Tarkoitin vain sitä, että tällainen edellyttää uskoa ylipäätään johonkin syvempään ja suurempaan kuin evoluutio. Koska evoluution pohjalta ihmisen absoluuttista arvoa ei voi perustella.
-Kyllä. Tarkoitin vain sitä, että tällainen edellyttää uskoa ylipäätään johonkin syvempään ja suurempaan kuin evoluutio. Koska evoluution pohjalta ihmisen absoluuttista arvoa ei voi perustella.
Enpä usko että edellyttää mitään muuta kuin osalle meistä lajityypillistä käytäytymistä. Monet eivät ole ikinä edes kuulleet sanaa evoluutio puhumattakaan että ymmärtäsivät sitä tai perustaisivat siihen mitään tekojaan. Kyllä kai ihmistä’ voi arvostaa ja tehdä hätä kohtaa ’hyviä” tekoja tietämäät onko tuo ’arvo’ absoluuttinen vain ei. Ja kutensanottu jumalasta johdettu ’absoluuttinen’ arvo onvainusovan uskomus ko arvoksi.
Toiseksi myös uskovan usko voidan palauttaa evoluutioon, koska – olettaen kuten Jumalankin kohdalla tehdään että evoluutio on totta- kaikki hänenkin aivotoimintansa on evoluution seurausta ja eli myös hänen uskonnolliset tunteensa ja ajatuksensa ja tekonsa ovat hänen evoluuton kehittämien aivoissaan toimivien neuroverkkojen tuotosta.
”Kyllä kai ihmistä’ voi arvostaa ja tehdä hätä kohtaa ’hyviä” tekoja tietämäät onko tuo ’arvo’ absoluuttinen vain ei. ”
-Kysymys kuuluu: miksi pitäisi? Miksi tämä on ns. oikein, ja ihmisen pitäminen arvottomana väärin? Erityisesti kun on olemassa ihmisiä, joita tällä hetkellä suuresti vihataan, ja ymmärrettävistä syistä, ja kun tosiasia on myös, että maailma olisi ainakin tietyllä lailla mahdollisesti paremmalla tolalla ilman näitä ihmisiä. Jotka voivat olla hyvin vaikutusvaltaisissa asemissa ja hyvin aikaansaapia.
Hyvyyden ja pahuuden ontuva raja kulkee ihmisen sisällä, ei ihmisten välillä. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mihin uskoo, vai uskooko mihinkään. Jos lasta kohtelee rakkaudella ja kunnioituksella, on todennäköistä, että hänestä kasvaa toisen ihmisen huomioonottava aikuinen. , joka osaa ajatella myös toisten parasta, itsensä unohtaen. Sitten on absoluuttista pahuutta, joka periytyy (psykopatia), vaikka lasta kohtelisi kuinka hyvin. Olemme siis tavallaan sen armoilla, mitä olemme geeneissämme saaneet, tai miten meitä on kohdeltu lapsena. Kristillinen usko mitätöi hyvän kasvatuksen. Siinähän opetetaan, että hyvillä töillä ei ole merkitystä ”pelastuksen” kannalta. Mutta hyvä työ toiselle voi pelastaa ihmisen päivän, jopa koko elämän. Siinä on palkkiota tarpeeksi.
Lisäisin vielä sen, että lapsen kasvamiseen empatiaan kykeneväksi ja toisen ihmisen huomioon ottavaksi aikuiseksi vaikuttaa myös se, miten hän näkee ja kokee omien vanhempiensa toimivan. Jos se on pyyteetöntä ja toisia kohtaan empatiaa osoittavaa, se vaikuttaa myös lapsen kasvuun.
On aika luonnollista, että uskova ihminen pyrkii selittämään asioita uskonsa mukaan ja ei uskova taas vain tieteeseen tai omaan näkemykseensä ja kokemukseensa pohjautuen. Uskovien pitäisi muistaa, ettei Raamattu tai mikään muukaan pyhä kirja ole ihan ”kaiken käsikirja”. Toisaalta evoluutiokaan ei kaikkea selitä vai selittääkö juuri mitään. Ihmiskunta tietää ja osaa tänä päivänä paljon enemmän kuin Raamatun tekstien kirjoittamisen aikoihin, mutta yllättäen ihminen itse ja muu elävä luonto on käytännössä samanlainen kuin silloinkin. Ei sitä evoluutiota ole tässä ajassa kovinkaan paljoa tapahtunut, ehkä pääasiassa teknistä sellaista, jos sitä evoluutioksi voi sanoa. Kehitys kuulemma kehittyy, mutta siis lähinnä teknisesti. Ei ihminen varsinaisesti paljoakaan lie viisastunut. Samalla tavalla osaamme edelleen olla sekä hyviä että pahoja. Tieto toki sivistää ja opimme olemaan ”ihmisiksi” yhä enemmän – jos haluamme. Jotkut sitten haluavat käyttää tietojaan tuhotakseen ja hallitakseen muita. Mikä sitten ajaa ihmistä olemaan hyvä tai paha? Evoluutioko?
Hyvä kommentti ja hyvä kysymys Kari Roos.
Hyvän käsite on monitulkintainen. Voidaan puhua esim. hyvästä autosta, hyvästä hevosesta, jolloin tarkoitetaan tehokkuutta, toimintavarmuutta ja kestävyyttä. Tai voidaan puhua hyvästä säästä, jolloin lämpötila, kosteus ja tuulen voima on optimaalisella tasolla. Hyvä eettisenä käsitteenä on ihmisen käyttäytymistä toivottavalla tavalla. Kristittynä ajattelen, että hyvyys tarkoittaa Jumalan tahdon mukaista käyttäytymistä, siis rakkauden kaksoiskäskyn, kultaisen säännön, kymmenen käskyn, vuorisaarnan ja apostolien ohjeiden mahdollisimman hyvää noudattamista. Täydelliseen hyvyyteen ei ihminen pysty, mutta pyrkimystä oikeaan suuntaan tulee rohkaista.
Lutherin mukaan Ihmisen hyvä on Jumalan sallimusta, ja tämä Oikeasta Uskon omistamisesta.
Näyttää Lutherin opetus usealta unohtuneen.
Tarja Parkkila kirjoittaa hyvin. Kiitos teksteistänne.