Viime viikolla vierailin Vaasassa vanhoillislestadiolaisten Suviseuroissa. Lauantaina osallistuin sateenkaariväen Helsinki Pride -kulkueeseen. Kohtasin kaksi hyvin erilaista maailmaa, joita yhdistää voimakas usko omiin arvoihin.
Söderfjärdenin peltoaukea Vaasan Sundomissa kuhisee ihmisiä. Viikonlopun aikana alueelle odotetaan 77 000 juhlavierasta. Meteli on melkoinen, sillä puheensorinan päälle kovaäänisistä kaikuvat seurateltan puheet, virret ja Siionin laulut. Lapset juoksentelevat kentällä ympäriinsä. Iloisia ilmeitä näkee kaikkialla. Vanhoillislestadiolaiset ovat tulleet Suviseuroihin tapaamaan ystäviään ja sukulaisiaan sekä kuulemaan Jumalan sanaa. He ovat ylpeitä omasta uskostaan. He ovat liikkeellä iloisella mielellä, vakavalla asialla.
Ulkopuoliselle vanhoillislestadiolainen herätysliike näyttäytyy yhtenäisenä. Liikkeen johtajien näkemykset oikean uskon ja raamatunmukaisen evankeliumin julistamisesta toistuvat myös haastattelemieni rivijäsenten puheissa. Pinnan alla kuitenkin kuohuu. Mietin jäätelöä kaupittelevia lapsia. Pysyvätkö he liikkeen jäseninä myös tulevaisuudessa? Tuovatko he joskus myös omat lapsensa seuroihin? Oli päätös mikä hyvänsä, toivon, että he saavat tehdä sen itsenäisesti ilman vanhempiensa tai yhteisön painostusta.
Kun yritin etukäteen sopia haastatteluja, huomasin, että vanhoillislestadiolaisille kynnys astua julkisuuteen on iso. Tiedotustoimikunnan jäsenen Kirsti Joensuun mukaan liikkeeseen liitetään mediassa usein ikäviä asioita, kuten lasten hyväksikäyttö ja naisten heikko asema. Monet pelkäävät leimautuvansa, jos he kertovat uskostaan avoimesti. Jäsenen esittämät kriittiset kannanotot saattaisivat puolestaan johtaa leimautumiseen liikkeen sisällä, mikä olisi sosiaalisesti vielä rankempi kokemus.
Esplanadin puiston reunalle on kerääntynyt iso joukko ihmisiä. Helsinki Pride -kulkue on juuri lähtenyt liikkeelle Senaatintorilta. Värikäs ja riehakas kulkue pitää kovaa meteliä. Rekoista soitetaan Madonnaa, Krista Siegfridsiä ja Robin Williamsia. Ohikulkijat vilkuttavat kulkueelle, ja reitin varrella asuvat ovat ripustaneet parvekkeiltaan roikkumaan sateenkaarilippuja. Spontaanit riemunkiljahdukset täyttävät ilman, kun 25 000 ihmisen joukko etenee kohti Kaivopuistoa. Marssijat ovat ylpeitä omista arvoistaan. He ovat liikkeellä iloisella mielellä, vakavalla asialla.
Kulkueessa marssii lukuisia kansalaisjärjestöjä ja poliittisia puolueita. Mukana on myös kansanedustajia tukemassa seksuaalivähemmistöjen oikeuksia koko sydämestään – ja samalla keräämässä kätevästi poliittisia irtopisteitä. Suviseuroissa ei poliittisia toimijoita näkynyt tai ainakaan he eivät pitäneet itsestään meteliä. Ilmeisesti vanhoillislestadiolaisten seurat ei ole äänten keräämisen kannalta yhtä hedelmällinen tapahtuma kuin seksuaalivähemmistöjen Pride.
Joka tapauksessa ihailen molempien ryhmien sitoutumista omaan toimintaansa. Nykyajan pirstoutuneessa maailmassa yhtenäisyys on voima, jota ei voi väheksyä. Sekä Suviseurat että Helsinki Pride keräävät yhteen samalla tavalla ajattelevia ihmisiä. Ulkopuolisille he ovat outoja ja erilaisia, mutta omiensa parissa he saavat ymmärrystä ja tukea. Hyvässä seurassa he ovat turvassa.
Kirjoittajan näkemys kansanedustajien motiiveista osallistua Pride-kulkueeseen ja ylipäänsä tukea sateenkaariväen oikeuksia on historiaton. Oli aika, jolloin ei kerätty ”poliittisia irtopisteitä”, vaan kansanedustaja saattoi tällaisessa yhteydessä joutua alttiiksi negatiivisille seurauksille.
Kun Outi Ojala (vas) jätti vuonna 1993 ensimmäsen aloitteensa parisuhdelaista, hän sai roppakaupalla kuraa niskaansa. Hänen toisen aloitteen jättämisaikaan 1996 tilanne oli jonkin verran rauhoitrtunut, ja aloitteen allekirjoittjia oli jo tuntuvasti enemmän.
Jo 1970-luvulla eräät vasemmistopuolueiden ja silloisen liberaalisen kansanpuolueen edustajat jättivät aloitteita eräiden homoja ja lesboja koskeneiden rikoslain epäkohtien korjaamiseksi, mutta niitä ei juurikaan käsitelty julkisuudessa.
Ajat ovat muuttuneet 2000-luvulle tultaessa. En kuitenkaan kovin herkästi leimaisi sateenkaariväen oikeuksia ajavia kansanedustajia irtopisteiden kerääjiksi, vaan kyllä – ainakin vastaosa – tekee sen ”koko sydämestään”, kuten blogistikin kirjoittaa.
Tarkoitatko näillä aloitteilla pyrkimystä ns kehotus pykälän kumoamiseen?
Kyseessä oli 1970- ja 1980-luvuilla ns. suojaikärajojen yhdenmukaistaminen hetero- ja homosuhteissa ja kehotuskieltopykälän kumoaminen. Asialla olivat ainakin Anna-Liisa Hyvönen (skdl), Terhi Nieminen-Mäkynen (lkp) ja Pirkko Työläjärvi (sd) – siis naisedustajat.
Kehotuskiellosta jätettiin aloite myös Pohjoismaiden neuvostossa, joka vuonna 1984 kehotti Suomea kumoamaan ko. pykälän. SMP:n Heikki Riihijärvi vastusti PN:n istunnossa ponnekkaasti päätösesitystä. Olin paikalla.
Molempien tapahtumien osallistujille tapahtumat ovat tosi tärkeitä, kesän kohokohtia. Oisko jopa samassa mittakaavassa…?
”Kohtasin kaksi hyvin erilaista maailmaa”, kirjoittaa Markus Mäki. Nämä maailmat kuitenkin ovat kontaktissa yksittäisten ihmisten tasolla. VL-perheisiinkin syntyy lapsia, joista kasvaa homoseksuaalisesti suuntautuneita nuoria tai transnuoria.
VL-liikkeen ja sateenkaarikristittyjen olisi hyödyllistä löytää puheyhteys. Tiedän, että tunnusteluja on tehty, mutta en tiedä, onko niissä edetty. Keskusteltavaa olisi. Monet VL-liikkeeseen kuuluvan homoseksuaalisen tai transsukupuolisen yksilön elämää rassaavat ongelmat juontuvat uskonyhteisöstä, eivät niinkään sateenkaariyhteisöstä.
Maailmassa on monenlaista vapautta, kaikki eivät julista samaa vapautta. Toisen vapaus voi olla toisen orjuutta ja toisin päin.
Raamatussa annetaan, vapaudelle monia määreitä ja yksi kuuluu:
”Älkää antako vapautenne olla yllykkeenä lihalle”
Iloisia ja vapaita ovat kaikki…Vai ovatko?
Vapaus voi olla vapautta jostakin tai vapautta johonkin. Uskonnonvapauden kohdalla tämä ero on tullut viime aikoina näkyviin. Vaikka se tarkoittaakin vapautta harjoittaa uskontoa se on tullut joillekin vaatimukseksi olla vapaita kaikista kosketuksista uskontoon. Mitä tämä merkitsisi tämän aiheen kohdalla? Onko toinen vapaus vapautta olla poikkeus säännöstä ja toinen vapautta olla näkemättä poikkeuksia ympärillään?
Hyvä huomio Martti. Itse olen alkanut pitämään: ”Antaa kaikkien kukkien kukkia” ajatusta lähinnä välinpitämättömyytenä. Kaikki puhuvat suvaitsevaisuudesta, mutta mitä me lopulta suvaitsemme?
Kysymys vapaudesta on perinteisesti sidottu aina vastuuseen, mutta mitä on vastuullinen vapaus, jollei ole arvoja, mille vapaus rakentuu?
Laittomuus on kaiken suvaitsevaa, mutta samalla kaiken kieltävää. Pahimmillaan se ilmenee Korkeimman kieltämisellä, josta seuraa historiaa tuntien ihmisen julistaminen yksilönä kaiken auktoriteetin yläpuolelle. Tästä seuraa tunnetusti sota kaiken itsekkyyden ja ahneuden päästessä valtaan. Tästä voidaan käyttää tunnettua ilmaisua: ”Ihmisen kapinaa Jumalan tahtoa vastaan.”
Vapaus on tavoittelemisen arvoista, mutta vapaus mihin? Jeesus sanoi jotain merkittävää vapaudesta:
Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi”.
Ihmisellä on mielestäni oikeus olla oma itsensä missä seurassa tahansa.