”Olen nähnyt monta kuolemaa, hyvää ja huonoa.” Näin vastasi eräs vasemmistoliiton edustaja. Kansanedustajilta kysyttiin heidän kantaansa eutanasiaan (HS 23.1.). Vihreiden edustajan mielestä eutanasia – ”hyvä kuolema” – on inhimillinen henkilölle, joka kärsii sietämättömistä kivuista. Ruotsalaisen kansapuolueen edustaja puolestaan toteaa, että kyse on yksilön oikeudesta päättää omasta elämästään ja valinnanvapaudestaan. Samaan ajatukseen liittyy demarien edustaja sanoessaan, että eutanasiassa on kyse armosta ja itsemääräämisoikeudesta.
Perussuomalaisten edustaja perustelee kyllä-vastaustaan sanomalla, että ”jos syntymätön lapsi voidaan tappaa ihan vain äidin päätöksellä, niin miksei pitkän elämän elänyt sairas vanhus saisi omasta kohtalostaan jo itse päättää.”
_ _ _
Jo nämä muutamat vastaukset antavat kuvaa näkökulmista, joilla eutanasiaa perustellaan. Kansalaisaloitteessa eutanasian ehdot on rajattu tarkkaan tilanteeseen, jossa ihminen on parantumattomasti sairas, lähellä kuolemaansa ja kärsii sietämättömistä kivuista.
Muutamissa yllä olevissa kansanedustajien kommenteissa poiketaan eutanasia-aloitteen perusteluista, joita ovat potilaan sietämättömät kivut ja niistä armahtaminen. Tehokkaalla lääkityksellä kivut voidaan muutamia tapauksia lukuun ottamatta poistaa.
Näyttäkin siltä, että kipujen aiheuttama kärsimys ei olekaan ensimmäinen syy edistää eutanasiaa vaan ihmisen itsemääräämisoikeus ja ”oikeus päättää omasta kohtalostaan.” Se on linjassa muiden liberaalien vapauksien edistämisen kanssa.
Kivut eivät olisikaan tässä sietämättömintä vaan se, ettei ihminen voi hallita muun ohella myös elämän alkua ja loppua. Ensimmäiseen liittyvät hedelmöityshoidot, geenimanipulaatio tai abortti, jälkimmäiseen ihmisen vapaus lopettaa elämänsä, kun mielekäs elämä on eletty.
_ _ _
Sunnuntai-Hesarin laaja artikkeli (22.1.) tarkasteli eutanasiaa ALS-sairauteen kuolleen henkilön näkökulmasta. Hän oli toivonut eutanasiaa, mutta matka Sveitsiin tekemään avustettu itsemurha kaatui matkan järjestämisen vaikeuksiin. Omaiset kertoivat henkilön kuoleman olleen lopulta helpomman kuin olivat ensin kuvitelleet. Hänet oli viety parvekkeelle katsomaan auringon laskua. Kuolema alkoi kun hänet työnnettiin pyörätuolissa takaisin sisään. Katkeileva hengitys johti pian kuolemaan.
Artikkelissa haastateltu ylilääkäri vastusti eutanasiaa Hollannin kokemusten perusteella: eutanasiaa rajaavat tiukat perusteet alkavat kohta väljentyä. Ensin vain kuolemansairaille ja kivuista kärsiville täysi-ikäisille sallittu eutanasia liukuu vähitellen myös masentuneille, elämäänsä kyllästyneille tai alaikäisille. Tämän mahdollisuuden on nähnyt myös eutanasiaan kielteisesti suhtautuva kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sdp) todetessaan (HS 23.1.), että ”hyväksyttävän kuolinavun määrittely on käytännössä osoittautunut vaikeaksi.”
Tämä lienee myös se syy, miksi lääkärit vastustavat eutanasiaa. Heidän olisi tehtävä päätös eutanasiasta ja toteutettava se, vaikka lääkärin etiikan mukaista on edistää elämää, ei lakkauttaa sitä. Voiko toteutua sama kuin abortin kohdalla, joka 1970-luvun alussa hyväksyttiin erityistilanteissa – silloin kun äidin elämä on vaarassa tai lapsi on vakavasti sairas? 50 vuoden jälkeen abortin saa haluamillaan perusteilla.
_ _ _
Olen kulkenut monien kuolevien kanssa pidemmän tai lyhyemmän matkan. Kaksi heistä sairasti ALS-sairautta. Ensimmäisen kanssa kertasin kristinuskon perusasiat ja kastoin hänet. Samalla kastoin hänen kouluikäisen lapsensa. Kun kerran kuolema tulee, olisi hyvä päästä lapsen ja puolison kanssa samaan paikkaan – oli kuolevan toive.
Toinen ALS-potilas oli yksin elävä seurakunta-aktiivi. Kävin hänen luonaan kerran kuussa noin vuoden ajan. Keskustelua käytiin elämästä ja kuolemasta, ensin tavalliseen tapaan, sitten sanomalaitteen avulla. Lauloimme virsiä ja vietimme aina lopuksi ehtoollisen. Kun nieleminen ei enää onnistunut, koskin hänen kieltään viiniin kastetulla ehtoollisleivällä.
Väitän, että usko lisäsi toivoa ja luottamusta. Tällä tavoin kristityt ovat opetelleet omaa kuolemaansa varten. Olen itse ollut oppijana sairasvuoteiden äärellä. Sen jälkeen olen usein vielä arkun päässä siunannut heidät Jumalan syliin. Ovatko näin, ilman eutanasiaa loppuun asti sairastaneet kokeneet huonon kuoleman?
’Oikeus päättää omasta elämästään’ on vain yksisuuntainen mahdollisuus. Kukaan ei voi lisätä elämäänsä päivänkään vertaa. Kukaan ei voi päättää elävänsä edes huomista päivää.
Hyvä huomio Teemu. Ihminen ei koskaan voi täysin hallita elämää, vaikka jotkin asiat antaisivatkin tunteen elämän hallinnasta. Ihminen voi vain tunnustaa: Sinun kädessäsi on päivieni määrä.
Onko joku muuta väittänyt?
Pelastussuunnitelmaa tehdessä tajuaa tuon vähän liiankin selkeästi. Äkkiä tajuaa miten monet vaarat voivat kohdata meitä. Emmekä voi niihin kaikkiin mitenkään varautua. Turvallisuutemme tunne on vain lapsenomaista uskoa siihen että, kaikki sujuu hyvin. Ilman tuota uskoa emme voisi elää onnellista ja tasapainoista elämää.
rippisalailuihmistä vähän häiritsee nämä tapauskuvaukset..
Aika yleisellä tasolla liikutaan, jos kerron kastaneeni perheellisen, sekä jakaneeni ehtoollista ja siunanneeni hautaan yksin elävän.
Itselläni ei ole tietysti ollut yhtä tiukka vaitiolo kuin papilla. Mutta sen verran ehdoton, että aiheutti todella paljon kipuilua. Minulle neuvottiin, että esimerkeillä saa kertoa, kunhan ei henkilöä voi tunnistaa. Silleen ne toimivat terveyspuolen ihmisetkin, kun ne kouluttavat. Esimerkiksi kertoo esimerkkejä ALS-potilaan saattohoidosta. Kuultu on.
Liian varovainen ei noissa asioissa voi olla. Aina on mahdollisuus, että joku tunnistaa, jostain pikku yksityiskohdasta.
En muista nyt, mistä luin, että ennen toista maailman sotaa oli oltu myötämielisiä eutanasiaa kohtaan. Veikkaan, että juttu liittyi vammaisten historiaan tai vastaavaan. Muistelen, että siinä jutussa kerrottiin vakaviakin pyrkimyksiä, niin kutsutun armomurhan laillistamiseen. Mutta toinen maailman sota tiukensi asenteita.