Hiukan psyykkisistä sairauksista ja niiden hoidosta

Oman erityisen ryhmänsä sairaiden joukossa ovat muodostaneet enemmän tai vähemmän psyykkisesti sairaat ihmiset. Tampereen yliopiston psykologian professori Markku Ojanen onkin muussa yhteydessä ottanut esille väitteen, että uskonnot tuottaisivat psykoottisia häiriöitä. Hänen mukaansa tämä on kuitenkin hyvin harvinaista. Päinvastoin monelle henkilökohtainen usko on auttanut selviytymään suuristakin vaikeuksista. Tässä yhteydessä Ojanen käsitteli erityisesti skitsofreniaa tai psykoosia, mutta tässä opetettu pätee moniin muihinkin henkisiin sairauksiin.

Sielunhoito ja lääketieteeseen ja psykologiaan kuuluva hoito kuuluivat Ojasen mukaan yhteen. Pyhä Henki tekee työtään monien ammattiauttajien kautta. Psykoosissa oleva saattaa joidenkin mielestä olla pahojen henkien ja riivaajien vallassa, koska ei välttämättä hallitse itseään. Mutta samankaltainen tila voi aiheutua myös myrkytyksestä, huumeiden käytöstä tai aivovaurioista, eikä silloinkaan puhuta henkivalloista. Tässäkin yhteydessä rukous sairaan puolesta on paikallaan. Rukouksen lisäksi tarvitaan hoitoa, tukea ja huolenpitoa. Ojanen otti vielä esille Jeesuksen omat sanat: ”Minä olin koditon, alasti ja sairas, ja te kävitte minua katsomassa.”

Markku Ojanen, Terapia ja sielunhoito, s. 134-135, Uusi Tie, Helsinki, 1998.

  1. On hyvin vaikea tietää paljonko uskonto on aiheuttanut psyykkisiä vammoja jos/kun asianomaiset eivät itse kerro tai syytä tunnista ja sairaaloilla ja lääkäreillä ja sairaalapapeilla on vaitiolovelvollisuus.
    Luokkatoverini Tampereen lyseosta ,teologi Hannu Sorri on aikanaan tehnyt väitöskirjan uskonnon suhteesta itsemurhiin, jossa tutkimus antaa tuloksen about fifty fifty: ”Kirkkososiologian jatko-opiskelunsa aikana teki Hannu Sorri tohtorinväitöskirjansa uskonnollisuuden suhteesta itsemurhiin osana Kansanterveyslaitoksen mielenterveysosaston johtamaa Itsemurhat Suomessa 1987, jolloin kartoitettiin kaikki tuona vuonna tehdyt itsemurhat eli 1397 tapausta, joista uskonnollista ryhmää jäi edustamaan 245 tapausta (18%). Sorri jakoi uskonnollisuuden vielä yhteisölliseen ja yksityistyneeseen uskonnollisuuteen, nämä puolestaan kahteen; uskonyhteisöstä apua etsineisiin, sen kanssa ristiriidassa olleisiin, siitä yksityistyneisiin ja uskonnollisesta kasvatustaustastaan irronneisiin. Näitä ryhmiä hän vertailee sukupuoleen, ikään, aviosäätyyn, sosioekonomiseen asemaan, kotipaikkakuntaan, itsemurhakäyttäytymiseen, uskonnollisen ryhmän jäsenyyteen ja henkiseen stressiin eli mielenterveydelliseen kuormitukseen. Hän tarkastelee uskonyhteisöön jäsentymistä eritoten yksilön selviytymismenetelmänä stressitilanteista yhdistäen näin itsemurhatutkimuksille tutun jäsentymisen sosiologisen näkökulman ja mielenterveystutkimuksille tutun yksilön selviytymis(coping)näkökulman.

    Sorri sai tulokseksi mm, että itsemurhaa yrittäneiden läheinen suhde vallankin pieniin uskonnollisiin ryhmiin näyttää auttavan hiukan enemmän kuin kaatavan, ja että heidän uskonnollisuutensa kietoutuu monisyisesti mielenterveyteen kääntyen lisästressiksi vakavan psyykkisen häiriön ja uskonyhteisön kanssa ristiriidassa olleiden ja siitä irtautuneiden kyseessä ollen. Yksityistyneiden ryhmä on suojaavan vaikutuksensa suhteen epäyhtenäinen.

    Huolimatta siitä ettei haastattelulomakkeissa ollut yhtä ainokaista kysymystä uskonnollisuudesta, vahvistaa uskonnollisuuden esiintyminen niissä tuosta puutteesta huolimatta Sorrin mukaan sitä, että uskonnollisuuden liittyminen itsemurhaan e i o l e keinotekoinen asetelma, vaan a i t o i l m i ö

    • Epäuskoisia on hirmuisesti enemmän kuin uskovia. Ratkaiseva on miten tutkimuksen otanta on ei uskovaisten joukossa suoritettu. Ojanen on itse uskovaisena asenteellinen.

    • Sinulla on siis ajatus, että Ojanen ei voi olla pätevä tutkija, koska on uskovainen. Sama ennakko-oletus on täällä monella muullakin.

    • Rantanen, sanoin ’asenteellinen’ en ’epäpätevä’. Sanat eivät ole synonyymejä.
      Jos on otanta esim. liekkimajan ei-uskovista ja kristillisen yksityisen varakkaiden vanhainkodin asukaista on selvä, että itsemurhia on liekkimajan porukoissa enemmän.
      Otantojen tulee olla ehdottoman samanarvoiset ja vertailukelpoiset.
      Sorrin otannassa uskovaisten itsemurhia oli kaikista 18 prosenttia, mikä’ on huomattavasti enemmän kuin aitouskovaisten määrä kaikista suomalaista.

    • Seppo, on vaikeaa ellei mahdotonta tietää uskovaisten todellista ja tarkkaa prosentuaalista määrää ja osuutta suomalaisista. Vain Jumala sen tietää.

    • Kyllä se jotain kertoo, että jumalanpalveluksissa käy noin 2 prosenttia seurakuntalaisista. Ja on asiaa tutkittu, eräs tutkimus antoi tuloksen noin 4-6 prosenttia. Oikea uskovainen vastaa tietenkin rehellisesti, mutta kun teeskentelijöitäkin mahtuu otantaan, tuo ’Jumalan tietämä’ uskovien määrä saattaa olla vielä paljonkin pienempi.

    • Mikä tällainen tutkimus on, joka antoi tälläsen prosenttiluvun 4-6%? Kyllä niitä on tehty sellaisiakin tutkimuksia, jotka antavat sentään vähän suuremman lukumäärän.

    • Kirkon tutkimuskeskuksen vuonna 2011 teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisista 27% uskoi Jumalaan, kuten kristinuskon kirkko asiasta opettaa. Wikipedia

      Tälläisten kyselyjen lopputulokseen vaikuttaa varmasti paljon myös se, millaisia kysymyksiä esitetään ja miten ne on muotoiltu.

    • Mika 27 prosenttia suomalaisista ei taatusti ole ottanut Jeesusta henkilökohtaiseksi vapahtajakseen, pitäisi kysyä tätä, jos aitouskovaa haetaan.

    • ”Mikä tällainen tutkimus on, joka antoi tällaisen prosenttiluvun 4-6%?”

      Piispa Spongin vieraillessa kirkkopäivillä Hesassa oliko se 2003 tai jotain siellä piti alustuksen sen firman edustaja joka tämän tutkimuksen-jos muistan oikein- oli teettänyt. Yritin kaivaa ko. kirkkopäivien ohjelman, muta en löytänyt ,jotta olisin saanut palautettua muistiini firman nimen.

    • Piispa Spongista sen verran, että hän on eräänlainen radikaaliteologi, joka kieltää monet keskeisimmät kristinuskon totuudet.

  2. Olen nähnyt tuollaisia artikkeleitä lehdistössä jonka mukaan uskovaisuus suojelisi mielenterveyttä ja estäisi itsemurhia. Ne artikkelit ovat yleensä käännöksiä usasta julkaistuista artikkeleista. Sävy on suurin piirtein se , että ruvetkaa uskovaisiksi , niin säästytte psyykkisistä ongelmista ja itsemurhalta. Mutta tosiaankin, Joitakin uskovaisuus auttaa, joillekin se lisää taakka, kun tunne Jumalan suojeluksesta tulee sairauden johdosta kyseenalaiseksi . Pahinta on syvään depressioon sairastuminen. Yleensä sen mukana katoa usko Jumalaan ja usko lähimmäisiin. Jos siitä syvyydestä lopulta pääsee ylös niin usko saattaa palautua ja jopa vahvistua tai sen menettää lopullisesti.

    • Jotenkin tuntuu, ettei sinulla, Markku, ole tarpeeksi tässä yhteydessä hengellisien asioiden ja totuuksien ymmärtämistä. Psykologiasta tiedät varmaan kyllä paljon. Olen ennenkin sinulle sanonut, että koetat psykologisoida selvästi hengellisiä totuuksia.

  3. Seppo, Mika ja Markku,

    Ojanen kurkottaa asiaan, jota hän itse ei sisäistä, eli hänellä ei ole sitä sisimmässään. Jeesus sisäisesti, sisällä asuen.

    Tämä ilman selitystä on loukkaus. Silti ilmaisuni tarkoitus on kiinnittää huomio ja perustaa se Ojasen omaan tuotantoon. En löytänyt Ojasen lausumaa Pyhän Hengen työstä. Muutenkin Pyhän Hengen, Jeesuksen välttämättömyys ihmiselle ei ole “Se Juttu” Ojaselta.

    Psykologia niinkuin teologiakin ovat “pseudotieteitä”. Kummassakin myönnetään yliluonnollisten asioiden olemassaolo, mutta niihin pääsee käsiksi älyämällä, jolloin voimat Ylhäältä ja alhaalta selittäytyvät ja sisäinen tuska ja henkinen heikkous on hoidettavissa. Tätä oli Lutherkin mieltä, eli täytyy hoitaa ihmistäkin. Millä epäraamatullisella sloganilla luodaan käsitys, että Jumala ei harrasta aikaan liittyvää hoitoa.

    Seppo avaa Sorrin vätöskirjan, jos ei sanoman, niin sanomiset. Et kuitenkaan tulee siihen johtopäätökseen kuin minä; että Sorri on kumpaakin mieltä, eli, uskonnollisuus ja ja maailmallisuus vaikuttaa itsetuhoisesti yhtälailla. Ilman Sorria olen sitä mieltä, että nimenomaan uskonnollisuus on ‘voima’ alhaalta, mikä sitoo, rauhottaa ja jotkut se sekottaa, mutta aina tuhoaa ikuisesti. Uskovaisuus, eli Jumalan Pojan usko pelastaa ajallisesti, mutta ennenkaikkea sen pelastava merkitys on ikuisuuden verran.

    • On kuitenkin hyvä, että on olemassa Ojasen kaltaisia tutkijoita, jotka ovat puhuneet anteeksiantamuksen tärkeydestä mitä tulee mielenterveyden sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon.

    • Mika ,

      Olet aivan oikeassa siinä että yritän ymmärtää myös hengellisten asioiden psykologiaa. Vaihtoehtona olisi jonkinlainen usko ihmeparannuksiin. mielestäni se on suuri ihme jos joku joka on vaeltanut kuolemanlaaksossa lopulta löytää sieltä ulospääsyn aivan maallisen ymmärryksen opastamana. Yritän kuitenkin parhaani mukaan tukea avuntarvitsijoita myös heidän hengellisen elämän ponnisteluissa. Sellaiseenkin voidaan tarvita psykologiaa.

    • Tässä eräs näkökulma, kun Lutheriakin on koettu ymmärtää psykologian ja psykiatrian avulla.

      Tässä tällainen lainaus Carl Fr. Wislöffiltä kirjasta ”Tätä Luther opetti”, s. 12: ”Lutheria ovat tutkineet psykiatrian asiantuntijat, jotka uskoivat löytäneensä hänen persoonallisuutensa avaimen siitä, mitä hän kertoo lapsuutensa ja nuoruutensa kokemuksista. Tällaisia psykiatrisia tutkimuksia ovat tehneet tanskalainen Paul J. Reiter ja amerikkalainen Erik H. Erikson. … Ei ole tietenkään syytä kieltää, ettei psykiatria voisi olla avuksi persoonallisuuden kehityksen ja luonteenominaisuuksien tulkinnassa. On kuitenkin aivan toinen asia, missä määrin tällaiset analyysit varsinaisesti voivat auttaa ymmärtämään runoilijoiden, filosofien ja teologien ajatusmaailmaa.” Tämä on hyvä muistaa.

    • Seppo,

      Sanoin toisaalla tässä ketjussa, että suomennan sinulle. Kuitenkin kun tekstiäni luin, niin ajattelin, että jos haluat kommentoida niin tee se tekstiini, minkä ymmärrät, ota ulos vaikka yksi kohta, mitä et käsitä.

      Jos kirjoittamani on sinulle käsittömämpää kuin ”hebrea”, niin en sitä usko!

  4. Mika,

    En tietenkään tiedä riittävän paljon mitä Ojanen on puhunut. Minun ei-ylistävä suhtautuminen hänen onnellisuusviestintään perustuu siihen, että hän niinkuin esim. Tommy Hellsten’kin sallivat uskoontulon, mutta ei ole heidän sanomiensa ydin. Uskoontulo on kaiken perusta, kun taivaallisista puhutaan. Tarkoitan, että jos ikuisuusasioista puhuu, niin tässä Ikuisessa Valtakunnassa on oltava sisällä jo tässä ajassa.

    • ”Uskoontulo on kaiken perusta, kun taivaallisista puhutaan.” En voi sille mitään, että ’uskoontulo’ kuulostaa kovasti ihmisen teolta. Yhden oon pudottaminen sanasta jo selventäisi asiaa: uskontulo. ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.”

  5. Mika, 
01.03.2021 12:38
    
“Kaiken perusta on Jumalassa ja hänen teoissaan, sitten vasta tulee ihminen ja hänen tarpeensa.”

    Seppo haluaa ‘suomennusta’, mikä on tulossa, mutta tähän sinun kommenttiisi:

    Ymmärtäisin, että vaikka kaikki on Jumalan, niin ihmisellä on täysi valta omaan Jumal’suhteeseensa. Eli se Jumalan ‘kaikki’ vaikuttaa meidän ulkopuolella, kunnes se, eli Hän tulee meihin asumaan. Uskon, että ymmärrät tämän?

    Eli Jumala loi ihmisen tahtomaan ja haluamaan, mitä ihmiseen itseen tulee. Oman itsemme ulkopuolella on lähtökohtaisesti pelastus ja kadotus. Kumpaankin voimme haluta tai olla haluamatta pelastusta, Jumalan tarjoamaa Armoa, johon jokainen voi päätyä Isän vetoon suostumalla. Isän veto on kutsu vapaaehtoiseen, hyvin kannatavaan suhteeseen, Jumalan työtoveruuteen. Tuossa työyhteydessä ei tarvi ponnistella yksin, vaan itse Jeesus muuttaa meihin asumaan. Se on sitä Jeesuksen lihan syömistä ja veren juomista.
    Vaikka Jeesus Henkensä kautta uskovassa asuu ja toimii, Hänet voi sieltä sysätä poiskin. Psykologia on ‘fiksuin’ tapa tehdä Jeesuksesta ulkopuolinen, laittaa Hänet ensin nurkkaan ja vain kutsuttuna saada vaikutusvuoro.

    Yritän olettaa, että: “sitten vasta tulee ihminen ja hänen tarpeensa”, tarkoittaisi jotain muuta, eli irrallista, mihin Jeesus/Jumala uskovassa ei pysty vaikuttamaan, ei yletä, eli on kysymys “ihmisyydestä”, jota mm. Luther kehotti hoitamaan?!

    Kun ihminen tulee uskoon, niin lihassa, tunteissamme ei tapahdu pelastumista, vaan ne eivät enää hallitse. Kaikki katoava meissä roikkuu kiinni kuolemaamme asti, eri suuruisina “kimpaleina”, vt. ‘kuolettakaa maalliset jäsenenne .., Hänen tulee kasvaa ja minun vähetä”
    Nämä ovat muunmuassa viitteinä ohjeina uskoville. Jumalan työ on valmis ja se on uskoontulo, uudestisyntyminen. Työtoveruudessa Jumalan kanssa saamme uuden mielen ja halun panna pois synti, vt. 1.Piet. 2: 2, Pankaa pois kaikki pahuus ..”. Jumala ei ketään pakota pahasta hyvää, mutta lupauksensa mukaan antaa meille voiman panna pois synti.



  6. Martti Pentti 
01.03.2021 13:16 

    “Uskoontulo on kaiken perusta, kun taivaallisista puhutaan.” En voi sille mitään, että ‘uskoontulo’ kuulostaa kovasti ihmisen teolta. Yhden oon pudottaminen sanasta jo selventäisi asiaa: uskontulo. “Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.”

    Martti,

    Kun viittaat Raamattuun, niin kerro missä ja mistä käännöksestä lainaat. Näin kaikki voisivat tarkistaa asian laidan, vt. berealaiset, kun kuulivat Paavalin julistusta.
    Viittaat kirjeeseen Efesolaisille:

    Ef. 2:
    5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa-armosta te olette pelastetut-

    8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja-

    Pelastua on yhtäkuin tulla uskoon ja se on mahdollista vain Armosta, jonka työtä ei voida vastustaa tai tehdä omaa työtä, kuten kastaa.

    En laita tuota -92 käännöstä tähän, koska parhaimmillaankaan se ei ‘työskentele’ yhdessä Raamatun sanoman kanssa, tai jättää tilaa pyrkiä sakramentaliseen päämäärään.

    Olet yleensä rutkasti metsässä, kun vimmasi nousta minua vastaan alkaa toimia. Sanoin minua vastaan, vaikka minun vastustaminen ei “se juttu”. Voisinpa senkin ymmärtää ja jopa ohittaa, mutta puhut aina niinkuin se, jolla ei ole sitä
    uskoa, mikä Sanan avaa.
    Tämä töykeä ilmaisuni, jälleen kerran, on johdatusta “punaiseen lankaasi”, eli ettei olisi Raamatun perusasia ja usein sellaisena mainittu suomeksi kahdella oo’lla.
    Olen jonkinverran kyllööntynyt huitaisuihisi, jotka ovat olleet viimeiset kymmenen vuotta vain epätosia, niinkuin tämä “tulla uskoon” vaihtaminen uskon tuloon uskoontulleeseen, Ylhäältä. Pyhästä Hengesta uudestisyntyneeseen. Tuntuu, niinkuin hakisit noita epä-nasevuuksiasi hakusanalla. Kuitenkin tämän teeman ympärillä mikään Raamatunkäännös ei ohita uskoontuloa. Siitä pyydän lukemaan koko luvun kuten tässä luettelon sinulle laitan:

    Apt., 15, 17, 18, 19, 21

    Room. 1, 13

    1.Kor. 15

    Hebr. 4

    Uskon tulo ihmiseen edellyttää uskoontuloa, niinkuin nuo muutamat kymmenet kohdat, jotka luettelin asian ilmaisevat.

    • ”Olet yleensä rutkasti metsässä, kun vimmasi nousta minua vastaan alkaa toimia.” Minä voisin puolestani ilmaista töykeästi, että olet rutkasti metsässä, kun vimmasi nousta Jeesuksen asettamia sakramentteja vastaan alkaa toimia, Reijo Mänttäri. Nytkin kiinnitin huomion mielestäni helposti harhaanjohtavaan kielemme sanontaan ja sinä vyörytit lähes kymmenen Uuden testamentin lukua vastaukseksi.

    • Hengelliset, taivaalliset, ikuiset asiat ovat asia-asioita, ei kielitiedettä. Jokaisella kielellä ilmaistaan Itse Asia kunkin kielen sanoilla.

      Tarkoitin todella, että lukisit nuo raamatunkohtien luvut, koska asiayhtyes, eli asia ei roiku kahdesta eikä yhdestä oo’sta. Raamatun vastaus ei rajoitu kymmeneen lukuun. Raamatun vastaus on Sana, eli Jeesus, eli Jumala sanoitettuna.

    • ”Hengelliset, taivaalliset, ikuiset asiat ovat asia-asioita, ei kielitiedettä.” Aivan. Pidä se itsekin mielessäsi. Olet usein perustellut näkemyksiäsi yhdellä ainoalla erikoisesti ymmärretyllä kreikan sanalla.

  7. Mika,

    Kuuntelin Ojasen yhden yleisöluennon. Sen hän piti Vasemmistoliiton kristilliselle osastolle. Joku kehotti minua kuuntelemaan, koska Ojanen on uskovainen. Yleisöstä tuli kommentti, että eikö onnellisuus ole pelkästään sisällinen tila, kokemus. Hän ei ollut samaa mieltä ja näytti ärtyneeltä.

    Koska tunnen hänen kolleegansa, edesmenneen Antti Eskolan, jonka kanssa monet vuodet keskustelin, niin halusin siitä tilaisuuden jälkeen hänelle mainita, sekä mainita myös Eskolan viimeisten vuosien yrittämisestä tavoittaa, saada yhteys Jumalaan. Hämmästyin joka suhteessa siihen, mitä Ojanen sanoi.

    • Juuri näin!

      Ojasen kannasta ei saa selvää, niinkuin ei Sorrinkaan. Heidän ansioitaan en halua väheksy, vaikka heidän teoksensa ei, mielestäni, menesty hengellisessä tutkiskelussa. Hengellinen ei hyppää ulos Kirjoituksista.

  8. Mika,

    ”Ei ole tietenkään syytä kieltää, ettei psykiatria voisi olla avuksi persoonallisuuden kehityksen ja luonteenominaisuuksien tulkinnassa. On kuitenkin aivan toinen asia, missä määrin tällaiset analyysit varsinaisesti voivat auttaa ymmärtämään runoilijoiden, filosofien ja teologien ajatusmaailmaa.”

    Tässä lainauksen lainauksessasi suhtaudutaan ymmärtäväisesti sellaiseen mikä ei pohjaudu Raamattuun, eikä oikein pohjaudu edes psykologiaankaan. Jonkinlaisen filosofisena huntuna Reiter-Erikson muotoilua voidaan käyttää, kun psykologia-psykiatria uskonnollis-henkistää näkymätöntä todellisuutta. Kuitenkin ainoa todellinen, ikuinen on Jumalan Hengestä syntynyttä, Kirjoituksiin korreloituvaa.

    • Lainaus antaa ymmärtää, etteivät psykologiset analyysit ole avain teologien ajatusmaailman ymmärtämiseen. Sen todellakin antaa vain heidän opetustensa arvioiminen Raamatun valossa. Tämä on Wislöffin kirjan pääsanoma.

      Norjalainen pappi, teologian tohtori ja Oslon Seurakuntatiedekunnan kirkkohistorian professori Carl Fr. Wisløff (1908─2004) katsoi kirjassaan ”Tätä Luther opetti” Lutherin uskonpuhdistuksen keskittyneen kristinuskon keskeisimpiin aiheisiin. Niitä voi luonnehtia kolmella ydinsanalla: ”Kristus yksin, usko yksin, Raamattu yksin”. S. 232, Suomen Raamattuopiston kustannus, Kauniainen, 1985.

    • Mika,

      Jos se on, eli onkin, Wislöffin pääsanoma, niin sen koristelu peitää Sen, tai muuttaa sitä.

      Yleensäkin, kun ihminen ihmistä analysoi, niin sen merkitys kuuluu kehälliselle alueelle, korkeintaan. Ihmisen, kuten Lutherin sanoman merkitys on oltava yksiyhteen sanoman raamatullisuuden kanssa. Eli onko sama Raamatussa.

      Luonnehdit Lutherin uskollisuuttaa Alkuperäiseen; ”Kristus yksin, usko yksin, Raamattu yksin”.

      Niin oikea kuin tuo kolmen sloganin virke onkin, niin se jo Lutherin muilla julistuksilla, sanomisilla, sanomilla ensin laimennettiin, ja sitten ilmoitettiin Asian laidan olevan päinvastainen. Tämä päinvastaisuus elää ja voi hyvin tänäänkin. Jeesus, usko ja Raamattu on yksi ja sama. Siksi siihen ei voida lisätä ”… ja sakramenteista”, mitkä toimitettuna oikein oli Lutherin määrittely Seurakunnasta, uskovien yhteydestä.

      Pieni hyppy paaviin, jolta Luther sanoi kasteen saaneensa. – Paavi Johannes 16 ilmoitettiin hänen sanoneen, että ”meidän on palattava alkuperäiseen… ”. Tämä lausunto kirjattiin Englannin lehdistössä, matkan yhteydessä, sen lopulla. Italiassa sama tiedote kuului” meidän on palattava alkuperäisiin kirjoituksiin ja perinnäissääntöihin (tradizioni). Tämä Italian tiedote- lausunto onkin uskollinen Trenton opille, julistaa traditiot samanarvoisiksi kuin kuin Kirjoitukset/Raamattu.
      Suomessa jopa vapaissa suunnissa iloittiin tuosta ensimmäisestä versiosta, mikä on Jesuiittojen toimintamallista, ”tarkoitus pyhittää keinot”.
      Trenton päätökset ovat tänäänkin niinkuin ne opeiksi ja ohjeiksi naulittiin.

      Tämä pitkähkö poikkema pitäisi osoittaa, että mitään ”parempaa” versiota Raamatun tarkoitusperistä ei tule ottaa huomioon, oli tekstissä ”paljon hyvääkin”. Tertulliaanus, Augistino, Luther, Calvin jne. ovat oikeassa vain silloin kun heidän ”sola scriptura” on sama kuin Raamattu. He eivät mielestäni, ole varteenotettavia, koska heidän juttunsa ei ole ”kokonansa Totuus”, vaan oikea on vatkattu pastaan väärän kanssa. Vt. Ps. 119:

      160 Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti. KR-38
      160 Totuus on sinun sanasi perusta, oikeat ja ikuiset ovat sinun päätöksesi.KR -92.

      Tämä 92 versio antaa mahdollisuuden traditioiden arvotukseen, koska sana on totuuden päällä.
      38 versio kertoo niinkuin alkuteksti, että Sinun Sanasi on Totuus.

    • Muuten eivät kaikki helluntaiseurakuntaankaan kuuluvat ole elävässä uskossa. Jokaiseen seurakuntaan kuuluu myös teeskentelijöitä, ulkokultaisia, lain orjia ja lihan vapaudessa ainakin salaa eläviä.

    • Mika,

      Olet todella oikeassa ja asian ytimessä, eli niinkutsuttu helluntalaisuus ei pelasta, autuuta, ketään. Tämä on ollut tilanne helluntalais-tyyppisillä paikallisseurakunnilla, vt. Paavalin nuhteet Korinton seurakunnalle ja Jeesuksen sanomiset seitsemälle paikallisseurakunnalle, vt. Ilmestyskirjan 2. ja 3. luku. Vaikka sanoma oli todellisille uskovien seurakunnille, niin se koskee tämä päivän ’helluntalaisiakin’.

      Mitä autuutukseen tulee, niin evlut opetuksessa on useita ”teitä”, oikeitakin. Koska pelastusoppi on yhtäkuin Jeesus, niin siinä ei voi olla vaihtoehtoja, mutta vedestä ole hyötyä eikä haittaa.

  9. Naulain jäljet peittyy vereen – katso, katso Golgataa! Pohjattomaan armon mereen synnit kaikki uppoaa. Hyljännyt et pyyntöä, soit mun kuulla ristiltä: Sinut myös on armahdettu, olethan sä lunastettu. Jeesus, verihaavas paina sydämeeni tuskaiseen, että muistaisin sun aina puolestani kärsineen. Mitään ei sen suurempaa kuin on sua rakastaa. Ristis, vaivas, kipus kovat pyhityksenäni ovat.

    Siionin Kannel 34, vuoden 1961 painos. Oi rakkain Jeesukseni. Paul Gerhardt (1607-1676).

Mika Rantanen
Mika Rantanen
Teologian maisteri, uimamaisteri ja koulutettu hieroja.