Tänään siunattiin virkaansa uusi Mikkelin piispa. Radioidussa jumalanpalveluksessa olin kuulevinani lausuman, jonka mukaan uuden viranhaltijan piispuus on Jumalan tahto.
Lausuma oli niin uskomaton, että ehkä kuulin lausuman väärin.
Ihmisten maailmassa nimittäin on niin, että siitä miten asiat ovat, ei voi päätellä, että asiat ovat niin kuin asioiden tulisi olla.
Ihmisten keskinäisten virkapaikkojen jakamisen tulkitseminen Jumalan tahdoksi on tästä vielä kertaluokan ylitys; on joku, joka tietää Jumalan tahdon ja kertoo sen niille, jotka eivät Jumalan tahtoa tunne.
Historian tuntemisen tärkeydestä
Ukrainan sodan yhteydessä olemme saaneet nähdä, miten tärkeää hyökkäävälle osapuolelle, sen propagandalle, on ollut menneisyyden tosiasioiden eli historian yleisesti tunnustettujen asiantilojen vääristely.
Tähän historian vääristelyyn edellinen Sanna Marinin hallitus reagoi, ei historianopetuksen tumtimääriä lisäämällä, vaan lisäämällä ruotsin opetuksen tuntimääriä kouluissamme.
Periaatteessa tämä voisi olla hyväkin asia; ruotsia osaavat voisivat esimerkiksi lähteistä itse lukea miten noin aiempien sukupolvien reaalimaailmassa asiat ovat menneet – tai ainakin sen, mitä historiallisia lähteitä niistä on jäänyt nykypolvien luettavaksi.
Tästähän ei kuitenkaan ollut kysymys, vaan vain aiemman hallituksen koossapysymisestä ja eri puolueiden omien tavoitteiden vahvistamisesta ja palkitsemisesta.
Kirkkohistorian opetus?
Voiko olla niin, että historian tai teologisiin oppiaineisiin kuuluvan kirkkohistorian tuntemuksesta löytyisi jotain osviittaa Jumalan ”tahdon” toteutumisesta?
Oliko Perikleen tai Sokrateen aikansa äänestyksissä toteutunut kohtalo ollut Jumalan ”tahto”? Oliko Hitlerin vaalivoitto Luojan tahto?
Jos lähdetään kuvaamaan virkapaikkojen jakoja tai poliittisten johtajien vaalivoittoja Jumalan tahdoksi, ollaan kovin kummallisella tiellä.
Ennen kaikkea, ei tunneta omaa lähistoriaamme – ihmisten toiminnan historiaa.
Oliko muka presidentti Urho Kekkonen Jumalan valittu ja valtuuttama nimittäessään henkilöitä, kirkollisista vaalituloksista välittämättä, piispanvirkaan?
Entä autonomian aika?
Historialliset lähteet kertovat aivan yksiselitteisesti, että niin piispan virkoihin kuin vaikkapa Helsingin yliopiston professoreiksi nimitettyjen piti autonomian kautena olla Venäjän imperiumin näkökulmasta ”luotettavia” henkilöitä.
Kyse oli politiikasta, tulkitusta lojaliteetista sekä sosiaalisista ja sukulaisuussuhteiden muodostamasta vaikutusverkostosta.
Onko nyt tapahtunut jokin kosminen muutos, jossa johonkin virkaan nimittäminen onkin Jumalan tahto eikä aikansa ihmisten toiminnan tulos?
Isä meidän-rukouksessa rukoilemme, että ”tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa”.
On historiallisesti hyvin kiinnostavaa, jos jotain virkanimitystä nykyään kutsutaan Jumalan tahdoksi.
Ensinnäkin tällaisen väitteen esittäjältä pitää kysyä miten juuri hän tietää Jumalan tahdon kyseisessä asiassa.
Toiseksi on kysyttävä onko sama periaate sovellettavissa myös historiallisiin virkanimityksiin.
Oliko esimerkiksi ainoan virkaan pätevän viranhakijan Johan Samuel Pajulan (murhattiin 1918) torjuminen kirkkohistorian professuurista Jumalan vai ihmisten tahto?
Oliko hänen yliopistollisen ja kirkollisen vainoojansa eli käytännöllisen teologian professorin Otto Immanuel Collianderin nimittäminen ev.lut. piispaksi Jumalan tahto?
Vai toteutuuko ”Jumalan tahto” vai nykyajan piispanvirkojen jaossa?
Vai onko niin, että uskonnollisille tulkinnoille aivan välttämättömän tärkeää oman maamme kirkkohistoriaa, ihmisen toiminnan historiaa, ei tunneta?
Kun kirkollisen perinteen mukaisesti piipaksi vihkimisessä puhutaan Jumalan tahdosta, on ilmaisun perusteena ajatus, että Jumala on johtanut vaalin tuloksen ja aiempina vuosisatoina myös hallitsijan päätöken juuri sen henkilön nimittämiseen, joka kulloinkin on vihittävänä.
Luterilaisuudessa, virka nähdään kuten Yrjö kirjoittaa. Tässä on tietysti pointtina, että kysymyksessä on nainen, jolloin Jumalan tahtoa voi ja tuleekin kyseenalaistaa, joten ”naispiispan” kohdalla kysymys on lähtökohtaisesti ihan realistinen. Suomen kirkosta ei tämä kysymys poistu.
”Lausuma oli niin uskomaton, että ehkä kuulin lausuman väärin.” Lausuma ei ollut uskomaton vaan perustui nimenomaan uskoon. Piispanvaalin toimituksen yhteydessä rukoillaan varmaankin paljon niin julkisesti yhdessä kuin salassa yksityisesti. Monet äänensä antavat varmaankin pyytävät Jumalalta, että heidän ratkaisunsa olisi Hänen tahtonsa mukainen. Kun uskomme rukouksia kuulevaan Jumalaan, uskomme myös, että Hänen tahtonsa toteutuu Hänen seurakunnassaan.
Ei ole tapahtunut mitään kosmista muutosta.
Uskonto opillisesti on aina opetettu, että se mikä tapahtuu on Jumalan tahto, me emme vain ymmärrä aina tarkoituksia. Joopa joo, mutta se, että ihmisellä on vapaus valita tekojaan, ei tarkoita tietenkään, että ihmisen valinta on aina Jumalan tahto, koska se on ihmisen tahto. ” Niin kaukana kuin taivas on maasta, niin kaukana ovat minun ajatukseni teidän ajatuksistanne. ” Sanotaan VT:ssä.
Jumalan tahdoksi siirrettynä on ollut helpompi jatkaa matkaa karastrofien jälkeen, katkeroitumatta ja yrittäen parantaa tapojaan, koska on uskottu onnettomuuksien johtuvan Jumalan vihasta.
Sotaa esimerkiksi ei voi verrata tulivuorenpurkaukseen. Sota on ihmisen tahto, luonto on se jolle emme voi mitään. Tulivuorenpurkaus on joko Jumalan tahto, tai äiti maan tahto, tai seuraus jostakin maanalaisesta toiminnasta, jonka takia se purkaa paineita.
Islamissa on hyvin vahvana usko siihen, että Jumala toimii ihmisen kautta, ja Allah tietysti heidän kauttaan, koska he taistelevat Allahin tiellä. Hyvin kuvaava lause Koraanissa on tämä: ” Jos sinä ammut nuolen, se et ole sinä joka ampuu, vaan jumala. ” Jos toiselle käy pahasti, se et ole sinä joka on tehnyt väärin, vaan sen toisen omat synnit saivat sen aikaan.
On hyvin vaarallista uskoa noin, koska se antaa mahdollisuuden ihmiselle tehdä mielivaltaisesti mitä takansa, koska uskoo toimivansa Jumalan ruoskana.
Kyllä myös kristinuskossa on sitä samaa ajatusta, koska he ovat Kristuksen ruumis, ja mitä ikina he tekevätkään, se on se Kristuksen ruumis, joka tekee ja myös kantaa heidän pahat tekonsa. He itse eivät ole syyllisiä. Heillä on tällainen lunastus-saaga uskossaan. Kristus sinussa saa kaiken aikaan ja myös sovittaa sen maailmaan.
Ja sodittu on siilläkin tiellä, hyvin runsaasti.
Tarja, juutalaisuudesta löytyy kaikenlaisia somoojia.
Edellinen kommenttini ei liity mitenkään piispan nimitykseen, minulle sillä ei ole mitään merkitystä. Ajatus Jumalan tahdosta kiinnosti historillisesta näkökulmasta.
Jos ei tahto niin ainakin sallimus,koskapa mitään ei tapahtu Kaikkivaltiaan Jumalan sitä sallimatta. Niin ei siis hieskiehtuvakaan putua naispiipankaan päästä…
Melkein olen Seppo kerrankin kanssasi samaa mieltä. Se on lähes historiallista. ((:
Jumalan tahdon toteutuminen historian kulussa on kokonaan eri tason kysymys kuin maailmassa olevien ihmisten tahtojen summa.
Ei voida asettaa toisiaan vastaan todellisuuden eri tasoilla olevia näkökulmia. Jumala toimii sekä siinä, mitä me ihmiset teemme että siinä mitä me emme tee. Meidän tekomme voivat olla hyviä tai huonoja, mutta perusteissaan Jumalan työ on aina viisasta ja oikeaa, vaikka se toisinaan meidän rajallisten näkökulmiemme näkökulmasta voisikin näyttäytyä käsittämättömäksi.
Vuoden 1948 kristinoppi mainitsee kansojen historian Jumalan ilmoituksen lähteenä:
4. MITEN JUMALA ILMOITTAA ITSENSÄ.
Jumala kohtaa meidät luonnossa, elämämme kohtaloissa ja
kansojen vaiheissa. Hän puhuu meille omassatunnossamme.
Mutta erityisesti Jumala ilmaisee itsensä meille Pyhässä
Raamatussa ja Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.
Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaanvahvuus ilmoittaa hänen
kättensä tekoja. Ps. 19: 2.
Kertomus Joosefista: 1 Moos. 37:39–45.
Hän on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
että he etsisivät Jumalaa. Ap.t. 17: 26–27.
Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut
isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille
Pojan kautta, joka on hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa
kuva. Hebr. 1: 1–3.
Edelleen
Piispan virka on Jumalan asettama. Näin ollen myös piispan virkaan asettaminen on Jumalan tahdon toteutuma.
Vuoden 1776 käännöksen mukaan:
P. PAAVALIN 1 EPISTOLA TIMOTEUKSELLE
3. luku
I. Piispan ja opettajain oikiat avut ja ominaisuudet. II. Muiden seurakunnan palveliain ja heidän emäntäinsä käytökset.
I. Se on totinen sana: jos joku piispan virkaa pyytää, hän hyvää työtä halajaa.
Raamatun sanan mukaisesti tunnustuskirjamme opettavat, että piispan virka on Jumalan asettama.
Olemukseltaan kirkon virka on yksi. Se on Jumalan asettama ja sen haltijan pitää olla oikein asetettu, latinaksi rite vocatus.
Augsburgin tunnustus sanoo tästä virasta seuraavaa.
”V Kirkon virka
Jotta saisimme tämän uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka.
Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee. Toisin sanoen Jumala vanhurskauttaa Kristuksen tähden eikä meidän ansiomme tähden ne, jotka uskovat, että heidän Kristuksen tähden otetaan armoon, jotta me uskon kautta (Gal. 3:14) saisimme luvatun Hengen (Gal. 3).
Seurakuntamme tuomitsevat kasteenuusijat ja muut, jotka katsovat, että Pyhä Henki tulee ihmisiin”
Edelleen piispan valtaa sanotaan Jumalan käskyksi.
”XXVIII Kirkollinen valta
Meikäläisten mielipide on, että avainten valta eli piispojen valta merkitsee evankeliumin mukaisesti valtaa ja Jumalan käskyä saarnata evankeliumia, antaa anteeksi ja pidättää synnit sekä toimittaa sakramentit. Kristus näet lähettää apostolit käskien: ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät. Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt. (Joh. 20:21-23) Samoin Kristus sanoo: ”Menkää ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille” jne. (Mark. 16:15).”
https://tunnustuskirjat.fi/augstunn.html#Kirkonvirka
https://tunnustuskirjat.fi/augstunn2.html#kirkollinenvalta
Todellisuudessa me, rahvas, emme tarvitse piispoja, meillä ei ole heille mitään käyttöä. Meillä on oikeuslaitos, tuomarit, poliisit ja nimismiehet, kuntapoliitikot, kansanedustajat, ja hallitukset järjestyksen pitäjinä ja lakien laatijoina. Opetuksen hoitavat erilaiset koulut, opistit, ja akatemiat. Synti on olematon olevainen, sitä ei ole, ennenkuin sitä tehdään. Ja jokainen vastaa omista teoistaan, lain alaisuudessa.
Meillä ei ole mitään käyttöä myöskään kuninkaille, prinsseille, ja prinsessoille, he ovat lähinnä viihdettä ja kauniita vaatteita, seremonioita ja rituaaleja, ja muka esimerkillistä ja tavoiteltavaa elämistä. Hekin ovat kansalle kaunista ja kallista huvitusta.
Muutama vuosikymmen sitten, jos kylälle tuli kaunis nuori miespappi, hän oli sen ajan idoli, ja nuoret riparineidot istuivat, joka sunnutai kirkon penkissä, ei suinkaan sanan tähden vaan kauniiden kasvojen tähden, kikatellen ja punastellen. Eräässä kuulemassani tapauksessa kävi niin, että kaunis pappi ei ollut ollenkaan kiinnostunut tytöistä, vaan pojista. Ja neidot itkivat kuin Tammusta aikoinaan.
Idolit ovat vaihtuneet musiikin puolelle ja kansanliikkeet vaeltavat heitä katsomaan ja ilakoimaan avoimen taivaan alle, laajoille kentille. Usein näilläkin idoleilla on sanoma.
Papit voivat tarvita kaitsijan, piiskan, tai piispan koska he ovat piispan lampaita, sanonta, ”passattiin kuin piispaa pappilassa,” kertoo piispan vierailun olleen jopa pelottava aikoinaan myös pappilassa, ja silloin pantiin päytä koreaksi, niiattiin ja kumarrettiin. Ajat ovat muuttuneet , mutta voi olla, että piispalla on edelleen se valta, minkä nimitys mahdollistaa ja hän voi vaikka moittia saarnasta, jos katsoo sen moitetta ansainneen.
Me, emme tarvitse Tarjoja, jotka elävät parasiitteinä kirkon siivellä.
Sami Paajanen
Mutta kuka elää parasiittina Jeesuksen siivellä?
Vai pitäiskö sanoa Jeesuksen sisällä, koska parasiitti on sisäloinen.
Tarja, huomaatko jälleen puhut Jeesuksesta, monet juutalaiset uskoivat Häneen.
Uskossa on hyvä elää ja Toivossa kuolla sanoi Lapamato.
Sami Paajanen
Minä puhun hyvin usein Jeesuksesta, olen huolestunut hänen sielunsa puolesta kuten oli myös äiti Maria. Herraksi hän on minulle liian nuori, hänellä ei ole korkean iän tuomaa viisautta, eikä aviollisen elämän tuomaa naisen näkökulmaa elämään ja asioihin.
Minä olen minä, eikä minuun vaikuta se, keneen juutalaiset uskoivat tuhansia vuosia sitten, se on liian kaukana. Eivät he nähneet mitä tuleman piti Jeesuksen nimen tähden.
Juutalainen voi edelleen löytää kristinuskon Jeesuksen ja löytää Hänet kirjoitusten mukaan. 🙂
Blogin kirjoittaja ei ota huomioon kontekstia, jossa Jumalan tahto on otettu esille.
On kyse kirkon historiallisesta pyhästä perinteestä. Kirkon historian ymmärrystä tuntuu tältä osin puuttuvan kirjoittajalta.
On kyse myös kielenkäytön syvärakenteesta. Voidaan puhua täysin oikein Jumalan tahdon toteutumisesta piispan vihkimyksessä uskonyhteisön sisäisessä kielipelissä.
Uskonyhteisön tunteminen ja siihen kuuluminen avaa myös ymmärtämään uskonnollisen kielen syvärakennetta.
Ulkopuolelta filosofisesti argumentoiden ei osuta maaliin.
On myös nöyrästi tunnustettava inhimillisen kielen rajoitukset uskonnollisissa totuuslauseissa. Uskon kyllä vihkimyksen saaneen ymmärtävän Jumalan tahdon – ilmauksen velvoittavuuden nöyrään kirkon palvelemiseen, johon valittuna oleminen johtaa.