Herran päivä

Minä olin hengessä Herran päivänä. (Ilm. 1:10)
b2ap3_thumbnail_Herran-piv.jpg

Viikon ensimmäisenä päivänä, sunnuntaina, Herran päivänä vietämme ehtoollista (vert. Ap.t. 20:7); mitä ehtoollinen sinulle merkitsee ja miksi tarvitsemme ehtoollismessua ja sanajumalanpalveluksia?

Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani. (1. Kor. 16:2); kolehti; miksi on tärkeää uhrata Jumalan valtakunnan työn hyväksi?

Miksi juuri viikon ensimmäinen päivä on Herran päivä, eikä lauantai?

Minkälainen on sinun mielestä onnistunut pyhäpäivä ja mitä siihen kuuluu?

Kun aika on täyttynyt, on Herran päivä (vert. 1. Tess. 5:1-11), kun Jeesus tulee takaisin suurella voimalla ja kunniassa; tule, Herra Jeesus; minkälainen toivo sinulla on?

 

Kaikki julkaistut blogini:

Juhan blogit

Blogiarkisto

  1. Onnistunut pyhän vietto sisältää jumalanpalvelukseen osallistumisen, lepoa ja virkistystä liikunnan, luonnon tai kulttuurin parissa sekä yhdessäoloa omaisten tai ystävien kanssa.
    Kristuksen paluuseen liittyvä toiveeni on, että syntisyydestäni huolimatta pääsisin Kristuksen armahtamana autuaiden joukkoon.

    Kiitos hyvästä kommentista, Yrjö. Näin on. Ehtoollisella on Kristus läsnä. Ainakin omassa seurakunnassani kolehtia voi pitää uhrina, koska sinne päätyy muutakin kuin ropoja. Lesken ropo on uhri myös.

  2. Tarkoitin, että sapatin tai sunnuntain viettämiseen nimenomaisena pyhäpäivänä on perusteensa, mutta viikonlopputyötä tekeville voi olla välttämätöntä valita joku muu päivä lepopäiväksi, ja on hyvä, että silloinkin on mahdollisuus osallistua seurakunnan toimintaan. Monet seurakunnat ovat kovin sunnuntaikeskeisiä.

    Lähetyshiippakunnan ja Adventtikirkon seurakuntien yhteistyö on minusta erinomainen asia. Tällaista pitäisi saada lisää. Moni kirkkorakennus on aika lailla vajaakäytössä. Siinä mielessä olisi toivottavaa, että kun uusia seurakuntia muodostaa, ne valitsisivat pyhäpäiväkseen lauantain, jolloin voitaisiin käyttää nykyisiä kirkkorakennuksia eikä tarvitsisi rakentaa uusia.

  3. Kun aika on täyttynyt, on Herran päivä (vert. 1. Tess. 5:11 )
    Aopstoli tuo esille ihmiskuntaa kohtaavasta tulevasta tuhosta, joka on meitä lähempänä kuin oli silloin kun Paavali kirjeensä kirjoitti.
    Jeeesuksen palatessa jokainen ihminen joutuu Jumalan tuomioistuimen eteen.Kukaan ei pääse pakoon.
    Raamatussa on asia tuotu erittäin selvästi esille; Jeesus palaa varmasti takaisin. Mutta tarkkaa ajankohtaa emme tiedä koska Jeesus palaa yllättäen. ” Herran päivä tulee kuin varas, silloin kukaan ei osaa odottaa” ( Matt.24:43-44, 1.Tess.5:2 )
    Tämän vuoksi kristittyjen tulee olla aina valmiina mielessämme kysymys; ” Jos Jeesus palaa, miten minun käy” ?

  4. Juha, sinä taisit itse puhua myös tuosta Herran päivästä ja sapatista ja minä kerroin yhden esimerkin elävästä elämästä.
    Hyvä Konttinen, en minä oikeastaan teekään sanomallasi tavalla.
    Usko kuitenkin näkyy tekoina ja nyt esiin tulee se, mihin luotetaan, Kristukseen vain lain noudattamiseen. Hyvä Isä Jumala voi tämänkin asian valaista ja ohjata totuutta etsivän vapauteen.
    Sitten on tämä ruoka-aineiden kieltäminen: sianliha, ravut, katkaravut ja mitä heitä lie. Se on tarpeeton sääntö, sekin. Apt 15:28-29 ei puhu mitään näistä.

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.