Herra siunaa!

Toimin useasti markettireissuilla autonkuljettajana. Ostokset yleensä ovat sellaisia, ettei minun mielipidettäni tarvita eikä miehistä voimaakaan. Tosin ei minulla taida olla enää voimaakaan yhtään enempää. Minä tykkään istuskella siinä yleisessä tilassa metallisella penkillä. Katselen jatkuvaa ihmisvirtaa vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle.Joskus tulee mieleeni, että voisin käyttää sen ajan hyödyllisesti. Silloin koitankin sanoa jokaisen kohdalla mielessäni: Herra siunaa! Koska en tunne nimeä, en taustaa, en puoluekantaa enkä uskonnollista vakaumusta, voin käyttää samaa sanaa jokaisen kohdalla. Hän, joka on siunauksen lähde osaa mitoittaa siunauksensa jokaisen kohdalla sopivasti. Se on siis yksilöllinen jokaiselle sopiva. Olen kuvitellut, että esirukoilijat toimivat juuri näin, salassa.

Ehtii siinä muutakin ajatella. Siinä koittaa miettiä ikää ja muuta hyvinvointia. Hyvin monet kulkevat yksin määrätietoisin askelin. Ikääntyneemmät kulkevat yhdessä avioparina, arvaan. Jotenkin sen aistii, että ollaan tukena toiselle. Tänään oli vain yksi pyörätuoli liikkeellä eikä apukeppejäkään paljon. Oli siis toimintakykyinen väestönosa liikkeellä. Nuoret eivät tänään liikkuneet aviopareina. Vain yksinäinen äiti rattaissa ääntelevän vauvan kanssa.

Katselen markettia, sehän on markkinajumalan paratiisi. Jos et halua ostaa mitään, niin iloisesti vilkuttelevat automaatit ottavat mielellään rahasi vastaan. Hän antaa yksinäiselle ehkä jonkin mielestä kohtuuhintaista aikaa, jossa saat omistaa hänet ihan yksin. Paitsi takanasi voi kärsimättömänä vaihtaa jalkaa hän, joka tarvitsee terapiatuntinsa. Joskus katselen sillä silmällä, että tulenko huomatuksi keneltäkään ohikulkijalta. Prosentti on todella pieni. En ole laskenut, mutta pääosa etenee jotain päämäärää kohti ja se toiminta ei salli rönsyilyä Ihminen on lopultakin vapaa oman elämänsä muotoilija. Disainari niinkuin hoienosti voidaan sanoa. 50-luvulta muistan vanhenevan miehen, joka oli jäänyt osin tahtomattaan yksineläjäksi. Hän sanoi suurinpiirtein näin: Jos olisin nuorena tiennyt miten yksinäinen ihminen on vanhana, olisin jostakin etsinyt puolison.

Yksinäisyys, tämän ajan ongelmista kai suurin. Joku lauloi aikanaan: Jäljelle jää vain tuo! Ihmisen ikävä toisen luo! Ihmisen ikävä, miten se on muodostunut? Luomiskertomukseen taitaa mennä tämäkin. Jumala loi miehen ja naisen ja laittoi heidän välilleen sen jonkin, joka sai täyttymyksensä heidän löydettyään toisensa. Täyttymys tuotti jälkikasvua ja näin ollaan tultu tähän päivään. Pikkupojan uteliaisuus laittaa purkamaan joululahaksi samansa auto viimeistään tapanina, Tämä uteliaisuus on tuottanyt taattua tutkimustietoa. Ensin huomattiin, ettei kai vihkiminen tuo parisuhteeseen mitään lisää. Jos kyllästymme, niin on mutkatonta miehen ottaa se muovikassi käteensä, jonka on yhteiseen pesään tuonut. Koska eletään epävarmoissa oloissa eivät myöskään lapset kuulu suunnitelmiin. Seuraava askel olisi sellainen, että ehkä kumminkin on mukavampaa asua yksin ja vain sitten värvätä itselleen puoli tai kokohoitoa. Lopulta päädytään siihen, että eihän sitä kumppania oikeasti enää tarvitsekkaan mihinkään, kun on kaksi tervettä kättä ja bläkänddekkeri! Mutta kumminkin silloin ja tällöin yksinäisyys painaa matalaksi. Tiesitkö, että tässä on noudatettu tarkkaa suunnitelmaa ja reseptin on kehittänyt Hajalleheittäjä, joka on niin makea ja mukava ja on saanut lähes kokonaan tärvellä Luomistyön, jonka piti taata ihmiselle ihmisarvoisen elämän. Tähän egyptiin oli helppo mennä, mutta tuskallista palata!