Hyvän rukouksen ei tarvitse olla pitkästyttävän pitkä, koska Jumala tietää jo tarpeemme. Riittää kun rukoilemme: ”Herra auta”.
Miksi me rukoilemme tai emme rukoile?
Miten Jumala opettaa meitä rukoilemaan oikealla tavalla (vert. Room. 8:26-27 ja Matt. 6:5-15)?
Mikä merkitys on rukouksen muodolla tai rukoilijalla on suhteessa rukousvastauksiin; millaisten rukoilijoiden tai millaisiin rukouksiin Jumala vastaa?
Pitäisikö meidän jatkaa rukoilua silloinkin, kun Jumala tuntuu olevan hiljaa, eikä vastaa meille (vert. Jes. 65:24)?
Miksi kiitosrukous on (tai ei ole) tärkeä?
Miten Herran rukous, psalmit, virret ja rukouskirjat liittyvät meidän rukouselämäämme?
Kaikki julkaistut blogini:
Ari Pasanen :”Siis kun vähänkin lukee (niinkuin minä) Lutherin tekstejä niin siellä kyllä on paljon armollisia tekstejä hänen kirjaimellisille seuraajilleen…”
Juha on löytänyt Lutherin opetuksesta hengellisen kotinsa ja myös tunnustautunut Lutherin kirjaimelliseksi seuraajaksi.
Leikitäänpä sellainen ajatusleikki, että sanot Juhan tavoin : ” Meidän jokaisen on hyvä pohtia, minkälaisia me olemme ja sitten katsoa Kristukseen, koska meissä itsessämme ei mitään hyvää ole.” ja silloin Kristus tulee ja sanoo : ” ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”, niin mitä tapahtuu?
Juha Heinilä, helppoa kääntää asia toisaalle eikä tarvitse vastata kun vain sanoo toisen ”vihaavan”, ei tarvitse selittää omia kommentteja eikä sitten tietenkään selittää mistä tulee ”viha” leima toiselle?
Ari, aihe on meillä rukous. Mitä rukous on sinulle?
Tuula, kiitos hyvästä kommentista. Vaikka se oli osoitettu Arille, niin jokaisen kannattaa sitä pohtia.
Tuula, mitä rukoukset sinulle merkitsevät?
Juha Heinilä :”Tuula, mitä rukoukset sinulle merkitsevät?”
Isä meidän -rukous on mielestäni tärkeä, mutta sen lisäksi rukousta on myös ristinmerkki ja sormessani oleva Valamon luostarin alttarissa siunattu sormus, johon on kaiverrettu kreikaksi jatkuvasti rukoiltavaksi tarkoitettu ”sydämen rukous” ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä”.
Tuula, kiitos hyvästä vastauksesta. Isä meidän -rukous on hyvä ihan joka tilanteessa; Itselleni myös tärkeä. Hienoa, kun sormuksesi on sinulle myös rukous.
” Joka sanoo olevansa kristitty, mutta ei rukoile, valehtelee, sillä hän ei silloin usko Jumalaan, eli ei pyydä Jumalalta sitä hyvää, jota Jumala on käskenyt pyytää”
( Martti Luther )
Katekismuksessa rukousta määritellään näin: ” Rukous on sydämmen puhetta Jumalan kansssa ”. Luther kuitenkin määritteleee rukousta hieman toisin: Rukous on puhetta Jumalan kanssa sydämmessä ” Sen tähden voidaan kysyä: Miksi rukous on puhetta Jumalan sydämmessä, eikä sydämen puhetta Jumalan kanssa” ?
Kristillisen kirkon perinteen mukaan sydän on ihmisen sisin ja on loputa paikka, jossa Jumala kohdataan rukouksessa. Mutta Jeesus taas kehoittaa vuorisaarnassa rukoilijaa vetäytymään kammioonsa. ( Matt.6:6 ) Luther opettaa, että rukous ei ole mahdollisuus, vaan se on oikeastaan käsky.
Miksi hän näin opettaa, siksi kun rukouksen lähtökohta on ihmisen hätä, tarve ja puute, se jos mikään ajaa meitä todella armahtajan luokse. Rukous on Lutherin mukaan ensimmäisen käskyn täyttämistä, koska rukous perustuu Jumalan käskyyn ja kehoitukseen, siksi se onJumalalle mieluisaa. Tästä on kutenkin vääjämättömänä seurauksena on, että jos ihminen rukoilee epäuskoisesti, eikä luota siihen, että Jumala kuulee, silloin hänen rukousensa ei ole oikeaa. Huulet kyllä liikkuvat, mutta sydän ei silloin ole mukana. Tällaisesta rukouksesta Raamattu varoitta esim. ( Jaak.1:6 )
Kiitos erinomaisesta kommentista, Martti. Jokainen päivä on hyvä aloittaa rukouksella; voimme rukoilla mm. läheisten puolesta, työkavereiden puolesta, niiden ihmisten puolesta joita aiomme tavata.
Luther kehottaa ”nostamaan hattua”. kun Raamatun teksteissä tulee vastaan asia, jota ei ymmärrä, eikä tunnu löytyvän teologista selitystä. Parasta on silloin mennä ohi ja jättää asia, jae ”hautumaan”. Rukoukseen liittyen joskus eteen on noussut kysymys: mikä on sellainen synti, jonka kohdalla tulee kielto; ei pidä rukoilla? Kukahan osaisi sanoa tähän jotakin?
Sakari, kiitos hyvästä kommentista ja kysymyksistä. Synnintunto on erinomainen asia. Aina voimme rukouksessa tunnustaa Jumalalle syntimme ja uskoa ne anteeksi saaduksi. Silloin on huonosti asiamme, jos meillä ei olisi synnintuntoa.
Onko olemassa syntiä, joka on kuolemaksi ja syntiä, joka ei ole kuolemaksi ?
( 1.Joh. 5:16 )
Hyvin moni on tuskaillut tämän Raamatun kohdan johdosta. Ensimmäisenä tule ja nousee mieleen synti Pyhää Henkeä vastaan. Tähän on antanut kristillinen perinne hyvän vastauksen: ” Jos kyselet sitä, et ole tehnyt syntiä Pyhää Henkeä vastaan, koska synnin seurauksena on niin syvä paatumus, ettet kysele Jumalaa ja hänen armoaan”.
Kuitenkin on myöskin sanottu, että tämänkin synnin saisi anteeksi, jos tekijä todella sitä pyytäisi. Mutta ongelma on siinä, ettei ilman Pyhää Henkeä, enää pyydä syntejä anteeksi, eikä tunne minkäänlaista kaipuuta Jumalan puoleen.
Katolinen kirkko on tästä Raamatun kohdasta kehitetty oppi seitsemästä kuoleman synnistä. Mutta luterilainen kirkko luopui tästä eroittelusta ja sen sijaan opettaa, että syntiä on kaikki. mikä on Jumalan tahtoa vastaan. Eikä Jumalan tahtoa voi kuin joko rikkoa tai noudattaa, aste-eroja ei ole. Sillä ei ole olemassa suurempaa syntiä, kuin olla uskomasta Jumalan Karitsaa, Jeesusta Kristusta. Siihen riittä jo epäusko, eikä tarvitse alkaa jaottelemaan ja katsomaan mikä synti on suurin.
Kiitos Martti. Taitaa olla niin, että synnittömänä itseä pitävä, ei tarvitse syntien anteeksiantoa. Tämmöinen tarvitsee Jumalan lain saarnaa, jotta tulisi takaisin tarvitsemaan Jumalan armoa. Jumalan sanan tehtävä on nöyryyttää itseään lähes jumalana pitäviä, jotta tämänkin Jumala voisi parantaa.
Johannekselainen ja Heprealaiskirjeen yleisö kohtasi painostusta synagogan ja jälkimmäinen ehkä peräti Jerusalemin temppelin taholta jos kirje sinnepäin
silloin lähetettiin. Tämäkin on syynä niistä löytyviin mainintoihin anteeksiantamattomasta synnistä ja Hengen häpäisystä peruuttamattomana tekona.Kristityt saattoivat luopua uskosta, mutta myös joutua julkisesti kiroamaan sen.
Juha Heinilä: ”Mikä merkitys on rukouksen muodolla tai rukoilijalla on suhteessa rukousvastauksiin; millaisten rukoilijoiden tai millaisiin rukouksiin Jumala vastaa?
1. Johanneksen kirjeen 5: 14 (vanha kirkkoraamattu):
14. Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme HÄNEN TAHTONSA MUKAAN, niin hän kuulee meitä.”
Luukkaan 22: 41, 42:
”41. Ja hän (Jeesus) vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili
42. sanoen: ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun”.
Millaisia rukouksia Jumala ei sitten kuule?
Sananl. 28:9: ”9. Joka korvansa kääntää kuulemasta lakia, sen rukouskin on kauhistus.”
Miika 3:4: ”4. kerran he huutavat Herran puoleen, mutta hän ei vastaa heille, vaan kätkee heiltä kasvonsa sinä aikana, koska he ovat pahoja töitä tehneet…”
Jaak. 4:3: ”2. Te himoitsette, eikä teillä kuitenkaan ole; te tapatte ja kiivailette, ettekä voi saavuttaa; te riitelette ja taistelette. Teillä ei ole, sentähden ettette ano.
3. Te anotte, ettekä saa, sentähden että anotte kelvottomasti, kuluttaaksenne sen himoissanne”
Vesa, kiitos hyvästä kommentista. Kuitenkin on niin, että meidän oma kelvollisuutemme on aina puutteellista. Onneksi Jeesus Kristus on täyttänyt koko lain puolestamme.
Herramme Jeesus Kristus on iankaikkinen ylipappimme. Jumala on vannonut Kristuksen pappeudesta: ”Sinä olet pappi iankaikkisesti, Melkisedekin järjestyksen mukaan.” (Ps. 110:4) Jumala on asettanut Kristuksen meidän ylipapiksemme. Jeesus Kristus opetti Jumalan sanaa vaeltaessaan maan päällä. Hän uhrasi itsensä ja sovitti koko maailman synnin kertakaikkisella uhrillaan Golgatalla ja toi meille iankaikkisen sovinnon ja anteeksiantamuksen. Kun pidämme häntä ainoana ylipappinamme, niin hän on taivaassa meidän armon valtaistuimemme, että hän taukoamatta Isän edessä rukoilee puolestamme ja puhuu hyvää meistä Isälle.
Tuossa Martin kommentissa todellinen helmi: rukous puhetta Jumalan kanssa sydämessä. Tässä yhteydessä voisi sanoa, että Isä itse ”synnyttää” rukouksen rukoilijan sydämessä. Hätäkin on Jumalan ”lahja”. Voisiko sanoa, että Isä lähettää taivaasta rukoilijalle rukouksen. Rukous tulee taivaan lahjana rukoilijalle ja ”palautuu” Suurelle Lähettäjälle. Olisko tässä eräs näkökulma kristilliseen rukoukseen? ( Isä ”odottaa” rukouskammiossa ja murehtii sitä, että kuljemme niin usein kammion ohi; onhan Hänellä Sanan lupausten mukaan ”palkkakin” mukanaan, tällainenkin ”kuva”
lienee mahdollinen ”rukoustapahtumasta”?).
Hyvä kommentti, kiitos Sakari. Kun Jumala on ainut turvamme, niin rukoilemme mielellämme.
Vesa Ahlforsilta jää huomaamatta, mikä Jumalan tahto on.
Se on usko Kristukseen, kuten Jeesus itsestään sanoo:
”Uskokaa minuun ja häneen, joka minut lähetti, se on Jumalan teko”.
Sitä Jumala ihmiseltä tahtoo.
Se on myös kaikkein ensimmäisin hyvä teko, ja kaikki muut teot
ovat siitä seurausta.
Muulla keinoin ihminen ei koskaan pysty täyttämään Jumalan tahtoa. Jos niin olisi, on Kristus hukkaan kuollut
Tarvitaan Pyhä Henki ymmärtämään Jumalan tahto ja uskon salaisuus.
”Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei ole kuolemaksi, niin rukoilkoon, ja hän on antava hänelle elämän, niille nimittäin, jotka eivät tee syntiä kuolemaksi. On syntiä, joka on kuolemaksi; siitä minä en sano, että olisi rukoiltava.
Kaikki vääryys on syntiä. Ja on syntiä, joka ei ole kuolemaksi.
Me tiedämme, ettei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä; vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, eikä häneen ryhdy se paha.
Me tiedämme, että olemme Jumalasta, ja koko maailma on pahan vallassa.
Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.”
1.Joh.5:16-20
Johanneksen teologiassa on vahvana käsitys Kristuksessa olemisesta. Onkin ymmärrettävä, käsite ”synti” oikein, kun lukee Johanneksen kirjettä. Synti ei ole mitään tekemistä vaan se on olemista.
Olemme Kristittyinä joko Kristuksessa tai olemme maailmassa, jolloin elämme vääryydessä, eli valheessa, jolloin emme elä uskosta Jumalan Poikaan. maailma ja siinä elävät ihmiset ovat luonnostaan tässä tilassa, ja syntyvät siis synnin alle.
Jos joku näkee siis Kristityn veljensä tai sisarensa tekevän vääryyttä, niin sen edestä on rukoiltava, mutta sen sijaan jos joku ei usko Evankeliumia (Jumalan ilmoittamaa Totuutta) vaan hän valehtelee, vääristelee ja pilkkaa Jumalan Sanaa, niin semmoisen edestä ei ole syytä rukoilla, vaan on syytä jättää ihminen Jumalan Sanan haltuun, joka kyllä ottaa pilkkaajansa vastaan.
Meille ei ole annettu tuomiovaltaa kenenkään ihmisen yli, sen tekee yksin Jumalan Sana. Maailmahan on jo tuomittu Jeesuksen sanan mukaan joka sanoo:
”Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen. ”Joh.3:18
On siis kyse epäuskosta, joka on poistettu niistä, jotka ovat syntyneet Jumalasta ja ne taas, jotka eivät ole syntyneet Jumalasta, elävät edelleen vääryydessä. Mitään välitilaa ei ole, joko me olemme Kristuksessa, tai me olemme maalimassa, joka on pahan vallassa.
Onkin sanottava, että epäusko on synti Pyhää Henkeä vastaan kuten Martti totesi. Ne jotka pitävät Kristuksen Sanaa esillä, eivät ole epäuskoisia, vaan uskovat, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.”
Myös Paavalin teologiassa tuo ”tekee syntiä” kuvaa epäuskoa, sillä puhuu lain kiivailijoista ja kinastelijoista, kuin epäuskoisista.
Paavali asettaa siis uskonvanhurskauden ja tekojen vanhurskauden toisiaan vastaan ja kuvaa epäuskoa synnin tekemiseksi, eli kun joku lain noudattamisen kautta pyrkii saavuttamaan vanhurskauden, niin puhuu siitä kuin se olisi epäuskoa ja siksi yhtä kuin synnin tekeminen, eli samaa kuin vääryydessä eläminen, joka on siis Totuutta vastaan.
”Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä,(ei siis usko) ja hän on itse itsensä tuominnut.” sanoo Paavali
Ihmeellistä onkin, kun ihminen joka sanoo uskovansa Evankeliumin, niin silti pyrkii saamaan vanhurskauden lain kautta, eikä uskon kautta. Vääryydessä eläminen on elämistä maailmassa. Kristuksessa eläminen on uskonvanhurskauden kautta elämistä se ei perustu enää lain tekoihin.
”Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun- ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun-ja minä olen kirkastettu heissä.” Joh.17:9-10 ja vielä:
”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä- minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut. Joh.17:20-23
Ismo, kiitos erinomaisesta kommentista. Epäusko on todellakin suurin synti. EpäuskoisestaTuomaastakin tuli uskovainen.
Jeesus sanoi Tuomaalle: ”Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen.” Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: ”Minun Herrani ja minun Jumalani!” (Joh. 20:27-28)