Herkkähipiäiset teologian opiskelijat

Teologian kursseilla törmää väistämättä uskonasioihin, aika yllättävää. Karrkoiden voisin sanoa että osalle teologian opiskelijoita kristinopin opilliset asiat ovat intohimo, kun taas joillekin ne ovat liikaa ja liian ”uskonnollisia”. Vaikka teologia on tieteenala, jossa tehdään tutkimusta samoin tieteellisin menetelmin kuin esimerkiksi yhteiskuntatieteissä, joutuu tai pääsee esimerkiksi systemaattisen teologian kurseilla käymään keskusteluita kristinuskon perusopeista ja miten niitä tulkitaan nykyään ja miten niitä on ennen tulkittu. Siinä mennään kristinuskon opilliseen ytimeen ja siuihen, mitä kukin niistä henkilökohtaisesti ajattelee.
 
Olen mielessäni tyypitellyt opiskelijoita kolmeen karkeaan ryhmään. Tämä ei tietenkään ole tutkimus tai totuus vaan subjektiivinen näkemykseni. On henkilöitä, jotka ovat vahvoja omassa uskossaan ja edustavat ehkä selkeästi jotain tiettyä herätysliikettä tai heille on syntynyt jokin tietty vahva opillinen kanta ja vakaumus. Useita siinä ryhmässä yhdistää konservatiiviset näkemykset, mutta ei toki kaikkia. Toinen ryhmä on kaikkeen kriittisesti suhtautuvia, epäileviä tuomaksia. He kyseenalaistavat kaiken (mikä on tietenkin enemmän kuin sallittua akateemisessa maailmassa ja siihen kannustetaan). Kolmas ryhmä on kristinuskon opillisiin asioihin neutraalisti, pohtivasti ja omaa suhdettaan uskoon hakevien ryhmä. Osa tästä ryhmästä on kirkkoon kuulumattomia tai muuten vaan sellaisia ”tapakristittyjä”, jotka eivät ole pysähtyneet miettimään mikä on oma suhtautuminen kristinuskon opillisiin asioihin.
 
Tunnukseton opetus antaa jokaiselle eväät pohtia kriittisesti ja rationaalisesti kristinuskon oppeja. Olen huomannut, että välillä tämä tunnuksettomuudessa pitäytyminen saa ”ykkösryhmän” opiskelijoissa osalla mielipiteet hersymään. Jotkut eivät hyväksy sitä, että avoimesti kerrotaan kuinka tieteellisin menetelmin ei voida todistaa esimerkiksi että Jeesuksen syntymän joulutarina olisi totta sellaisena kuin se UT:n kahdessa evankeliumissa esitetään. Jopa se, että kurssikirjassa torpattiin jouluevankeliumin historiallinen paikkansapitävyys erilaisilla perusteluilla, kuten tuona aikana Joosef ei olisi lähtenyt niin vaarallisille matkalle raskaana olevan vaimonsa kanssa, koettiin uskoa horjuttavana ja osan mielestä se saattoi vaarantaa opiskelijoiden uskoa kristinuskoon.

 

Kurssikirjoissa oli muitakin esimerkkejä siitä, miten alkutekstien sisältöä nykypäivänä tutkitaan ja tulkitaan uudelleen, ja uudelleentulkinta on saattanut johtaa siihen, että tarinaa ei pidetä historiallisena tapahtumana. Ja siksi osa kritisoi sellaisia kurssikirjoja. Vaikka eihän se ole merkittävää mitä joskus muinoin todella tapahtui vaan se, mitä me koemme sen meille merkitsevän.

 

Olen ollut yllättynyt kuinka jotkut teologian opiskelijat ovat herkkähipiäisiä kun tullaan uskon asioihin. Ja juuri ”ykkösryhmän” opiskelijat eli ne, joilla on useinmiten selkeä vakaumus omassa uskossaan ovat siinä kärkkäimpiä. Pidän turhana pelkoa että teologisessa tiedekunnassa annetun opetuksen vuoksi joku opiskelija menettäisi oman uskonsa kristinuskoon tai alkaisi uskoa ”väärin”. Päin vastoin, oman uskon voi löytää uudelleen, siinä voi vahvistua tai voi nähdä asioita positiivisesti erilailla myös omassa henkilökohtaisessa uskonelämässä. Useille se on kasvunpaikka ja kasvuprosessi, joskus kriisienkin kautta.