Polarisaatio eli erilainen vastakkainasettelu on lisääntynyt monilla elämänalueilla. Pahin esimerkki tästä tulee kaiketi maailman mahtavimmasta maasta, Yhdysvalloista. Siellä kansan jakautuminen kahteen leiriin on mennyt todella pitkälle ja tuntuu meistä uskomattomalta. Sen on arvioitu olevan jopa yksi maailman suurimpia uhkatekijöitä.
Asia ei ole vieras meilläkään. Politiikan piirissä on selvästi noussut esille jako oikeisto-vasemmisto. Se näkyi edellisen hallituksen kaudella ja on ehkä voimistunut nykyisen porvarihallituksen kaudella. Maatamme menestyksellä ohjannut konsensus- ja sopimuspolitiikka on väistynyt. Sen takuutoimijoina olivat edellisillä vuosikymmenillä punamulta- ja sitten myös sinipunahallituspohjat.
Kirkossamme kahtiajakautuminen on myös voimistunut. Se on kuvattu viimeisten 10-20 aikana yksinkertaistaen jakona konservatiiveihin ja liberaaleihin. Monet ovat toki halunneet nostaa esille, että pitävät jakoa huonona ja että paljon on ns. maltillisia, jotka eivät halua kuulua kumpaakaan noista em. ”leireistä”.
Kirkon polarisaatio on tiivistynyt virkakysymykseen, suhtautumiseen homoseksuaalisuuteen ja samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen ja vihkimiseen. Näihin kaikkiin liittyy kysymys Raamatun asemasta ja tulkinnasta sekä erilaisia näkemyksiä kirkon mission toteuttamisesta ja kirkosta.
Kirkossa jakautuminen on johtanut Paavalin synodin ja joidenkin vastaavien ryhmien myötä Luther-Säätiön ja Lähetyshiippakunnan erkaantumiseen kirkostamme. Näin ainakin teologian ja pastoraalisen kaitsennan ja toiminnan osalta.
Herätysliikkeistä Sley sekä muutamat viidesläiset liikkeet ovat kipuilleet em. asioiden kanssa. Sellaisia ovat Kansanlähetys ja osin myös Suomen Raamattuopisto (SRO). Joidenkin liikkeiden johtajien kannanotossa piispainkokouksen ehdotuksesta oli mukana edellisten lisäksi myös kaksi lestadiolaista ja kaksi rukoilevaisten ryhmää.
Asian historiasta ja polarisaation sisällöistä voisi kirjoittaa tutkielman ja tässäkin paljon enemmän. Jatkan omilla ajatuksillani ja toiveillani.
Polarisaatio ylipäätään ja myös kirkossamme on erittäin ikävä ja haitallinen, vaikkakin jossakin määrä luonnollinen ja ymmärrettävä asia. Kun vastakkainasettelu kärjistyy yhteiskunnassa, ollaan huolestuttavalla tiellä. Sama pätee kirkkoommekin. Tylsä konsensuspolitiikka yhteiskunnassa on lopulta parempaa kuin värikäs ja mediaan uutisia nostava vastakkainasettelupolitiikka.
Mielestäni selvä lähtökohta on, että herätysliikkeet ja ns. herätysliikeväki kuuluvat kirkkoomme. Kirkossamme on tehtävä työtä vastakkainasettelun lieventämiseksi. On pyrittävä dialogiin siitä, että olemme saman mission toteuttajia, vaikka painotuksemme ovat joissakin asioissa erilaisia. Jo alkukirkon aikana sen piirissä oli melko iso kirjo erilaisia painotuksia ja mukana ”sekalaista seurakuntaa”.
Olen itsekin pitänyt hyvin turhauttavana jakoa konservatiivit-liberaalit. Toisaalta sille on jossakin määrin perusteita. Itse olen kokenut myös huonona, kun minut on ”luokiteltu” liberaalien joukkoon ja annettu jopa ymmärtää, että edustan kirkon perusasioista luopumista.
Olen pitänyt itseäni ”kirkon uskollisena poikana” ja maltillisena ”keskitien” kulkijana. Ammensin 1980-luvun alkupuolella opiskeluvuosina paljon silloisen Luther-tutkimuksen ”renessansin” aineksia. Ne kantoivat minua vuosikymmenten ajan kirkon työssä, vaikka omaksuin tietysti matkalla myös uutta. Olen myös ilmaissut, kuinka kirkkoherrana ja seurakuntapappina työtä tehdessäni olen tehnyt yhteistyötä kaikkien herätysliikkeiden edustajien kanssa. Sleyn koin opiskeluvuosina jopa läheisenä liikkeen Luther-korostuksen vuoksi. Liikkeen linjan tiukennuttua virkakysymyksessä Suokunnaksen johtajakauden jälkeen koin liikkeen etäisempänä.
Herätysliikeväen ulostulot kirkon johdolle ”luopumuksen tielle lähtemisestä” ja vihjeet oman kirkon jättämisestä tuntuvat surulliselta. Kirkon ovea on osoitettu ehkä myös toiselta suunnalta ns. konservatiivien suuntaan. Se ei ole oikein eikä kristillistä. Toisaalta sekin on realismia, että joskus voi tulla eteen raja, jossa yhteinen tie ei ole enää mahdollinen. Tämän johtopäätöksen ovat Luther-säätiö ja LHPK tehneet.
Herätysliikeväki kuuluu kirkkoomme – niin pitkään kuin se katsoo voivansa kuulua. Kirkkomme sisäistä vastakkainasettelua ei tule vahvistaa vaan pyrkiä nujertamaan sitä. Kirkkomme todellisuus on sellainen, että sen toimintaa nousee paitsi hengellisistä ja teologisista lähtökohdista niin myös julkisyhteisönä maamme lainsäädännön ja muiden erilaisten säädösten lähtökohdista.
Lopuksi: Vaikka se onkin hurskas ja kliseemäinen toteamus, niin vahva hengellinen totuus on, että Kristus yhdistää. Keskeisin tunnustuskirjamme (CA) sanoo: ”Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset”. (CA VII, Kirkosta).
Toivo Loikkanen
Lisäselvityksenä kansan jakaantumisesta tuolloin, on sanottava, että molempia osapuolia, voi ymmärtää, olosuhteiden takia.
Kapinalliset halusivat itsenäisyyden, oman, Isien laatiman lain, ja myös oman hallinnon ja uskonnon takaisin. He syyttivät papistoa ja muita hallitsevia maan kavaltamisesta, eli roomalaismielisyydetä, ja maan luovuttamisesta Roomalle.
Hallitsevat ja papistot taas kielsivät, etteivät he ole luovuttaneet maata, ja ymmärrettävästi olivat suuresti huolissaan mahdollisesta sodasta Roomaa vastaan, kapinalliseten takia. Ilman muuta seurailivat tilannetta.
Messias kuvio ja juutalaisen kuninkaan esiinmarssi oli siis täysin mahdoton kuvio toteuttaa tässä tilanteessa, ja roomalaiset pilkkasivatkin Jeesusta, kirjoittamalla ristin päälle : ”Juutalaisten kuningas, ” Kaikki näkivät mikä oli tällaisen tavoitteen kohtalo, se oli orjantappurakruunu, pitkitetty kidutus ja henki pois.
Voi olla, että Jeesus ei ollut syyllinen varsinaiseen kapinan litsomiseen, mutta hän saattoi liikkua niissä piireissä, (selootit) ja hänet saattoi katsoa osalliseksi. Tarina antaa kuitenkin ymmrättää, että syytön kuoli muiden puolesta, eli silloisen ryhmän puolesta. Se ei kuitenkaan auttanut yhtään mitään.
On täysin selvää, että Juutalainen kansa on Jumalan valitsema ja koko Raamattu alusta loppuun tuo meidän luettavaksemme Juutalaisen kansan historian ja tulevaisuuden. Siinä me muut kansat olemme vähäisessä sivuroolissa. Täältä sivusta me saamme katsella ja oppia oikeaa Jumalan palvelusta ja Raamatun tuntemusta. Oppia Juutalaisen kansan tavoista ja elämästä siitä miten Jumala toimii ja vaikuttaa maailmassa. On selvää että tuo kansa tulisi olla jokaiselle kristitylle erityisen rakas. pelkästään siksi että se on Jumalan kansa. Käsittämätöntä on se rakkaudettomuus jota Jumalan oma kansa on saanut kokea ja yhä saa. Joten en ihmettele sitä kiukkua ja vihaa, jota Israelin suurena ystävänä saamme ottaa vastaan. Se ikään kuin kuuluu kunnia asiana jokaiselle joka Israelia rakastaa.
Ehkä pieni tarkennus: Nykyinen Israel syntyi vuonna 1948. Sitä ennen, vuodesta 1920 lähtien tuo maakaistale oli brittien siirtomaavallan alainen Palestiina.
Varhaisemmasta historiasta tiedetään, että nykyisen Israelin (ja sen valloittaminen alueiden) hallinta on kuulunut milloin egyptiläisille, milloin arabeille, milloin osmaneille.
Jeesus ei ollut israelilainen vaan palestiinalainen.
Jumalan kansaan kuuluu jokainen, joka uskoo Jeesuksen lunastustyöhön. Jumalan kansaan eivät automaattisesti kuulu jonkun tietyn maan passia kantavat, mutta lapsia ja naisia raiskaavat, nälänhädällä kiduttavat hirviöt.
Pieni tarkennus. Jeesus oli kansalliselta taustaltaan juutalainen. Uuden testamentin ensimmäinen lause kertoo sen heti: ”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo.” (Matt. 1:1) Abraham on juutalaisten kantaisä. Jeesuksen juutalaisuus käy myös ilmi esimerkiksi seuraavasta jakeesta: ”Kaikkihan tietävät, että meidän Herramme on noussut Juudan heimosta…” (Hepr. 7:14) Sanasta ”Juuda” muodostuu sana ”juutalainen”.
Kosti: Toki juutalainen, mutta ei israelilainen, jonka käsityksen Pekan kommentista saattaisi saada.
Raamattu kertoo selkeästi lopun ajasta jossa viha Jumalan kansaa kohtaan on käsittämättömän suurta. Tämä on ajan merkki. Se käsittämättömän raaka ja brutaali hyökkäys jonka Hamas teki on tässä valossa täysin ymmärrettävä. Israel kun oli juuri saamassa rauhansopimuksen Arabimaiden kanssa. Jopa Saudi Arabian kanssa. Juuri silloin Hamas hyökkäsi. Miksikö hyökkäys kohdistui juuri niihin ihmisiin, jotka halusivat auttaa kaikin tavoin Gazan asukkaita. Ihmisiä, jotka Israelissa kaikkein eniten halusivat rauhaa ja hyvää rinnakkaiseloa Palestiinalaisten kanssa. Miksi Hamas siis tappoi juuri näitä. Heitti heidän taaperoikäiset lapsensa häkkeihin poltti monilapsiset perheet koteihinsa elävältä. Raiskasi naisia. Miksikö Hamas teki tämän. Ainoa järkevä selitys sille on se mitä nyt olemme näkemässä. Koko maailma on kääntymässä Israelin vastustajaksi ja viholliseksi. Viha Jumalan kansaa kohtaa kasvaa vielä.
Näin Raamatun ennustukset toteutuvat kirjaimellisesti meidän silmiemme edessä.
Keskusteli ”johtui” jostakin kumman syystä Pekan kommentin myötä aivan muuhun kuin mistä kirjoitin. Pyydän siksi,m että tätä aihetta ei enää käsitellä kommenteissa. Minullakin on siitä näkemyksiä, mutta jätän ne kirjaamatta tänne. Siunattua pääsiäisajan ja kevään jatkoa!
Toivo kommentoit edellistä kommenttiani ja kirjoitat 7.04.2024 14:51 Klo 14:51: ”Kukaan ei kiistä tuota uskontunnustusta. Kirjoituksia tutkitaan edelleen. Niitä luetaan ja niistä saarnataan. Loppuosa ei taas päde eli tämä: ”Minkäänlaista hajanaisuutta en löydä, vaan ihan yhtenäisen teologian.”. – Tai siis sinun silmissäsi asia voi olla näin, mutta tutkijoiden mielestä on toisin. Sen Markokin kommentissaan toteaa. Evankeliumeissa on kaksi tai kolme ns. kristologista mallia. Kirjeissä on erilaisia painotuksia. Toki Raamatun kaanoniin valittiin ne kirjoitukset, jotka tuovat pelastussanoman ja sanoman Jeesuksesta mahdollisimman hyvin ja yhtenäisesti esille. Itse olen sitä mieltä, että Uusi testamentti on riittävän yhtenäinen ja selkeä keskeisimmissä kysymyksissä. Samoin Apt. ja kirjeet.
Piispat eivät ehdota harhaoppia.”
Vastaukseni: Uskontunnustuksia on kiistetty jo hyvin kauan. Siitä on ihan runsaasti kirjallista tuotosta olemassa, siis mustaa valkoisella. Mutta kuka haluaa lukea niitä samoin kuin sitten analyyseja näistä tuotoksista? Kiistämisen voi kuulla suoraan pappien ja piispojen suusta, mutta kuka tahtoo arvioida heidän sanomisiaan Raamatun tekstien perustalta? Kuka etsii totuutta Jumalan sanasta Raamatusta? Eivät ainakaan nämä uskontunnustuksia kiistävät radikaali- ja liberaaliteologit. He myös opettavat teologisessa tiedekunnassa tulevia pappeja ja tutkijoita. He mietiskelevät kiihkeästi vain sitä millä saavat Jumalan sanan vesitettyä ja kiistettyä ja sitten esittelevät sitä teoriaansa yleisölle. He keksivät tuulesta temmattuja teorioitaan, jotka perustuvat heidän omiin psykologisiin torjuntamekanismeihinsa, omiin mielipiteisiinsä, koska henkilökohtaisesti eivät hyväksy Jumalan sanaa Jumalan ilmoituksena. Näillä teorioilla ei ole mitään yhteyttä itse Raamatun teksteihin.
Jos joku ei suostu hyväksymään Raamattua Jumalan sanana, niin miksi hän ei lähde pois kirkosta toisiin töihin? Miksi ei vaihda maisemaa ja ammattia ja lopeta Jumalan sanan vastaisten mielipiteiden levittämistä? Mutta kyse onkin vallasta, vallanhimosta ja ihmisten miellyttämisestä. Ihmiskunniasta. Mitähän Jumala sanoo kerran ihmiselle, joka käytti koko elämänsä ja voimansa hänen Sanansa torjumiseen, halveksimiseen ja pilkkaamiseen! Papin virka ei ole Jumalan sanan epäilemisen virka ja omien mielipiteiden esittämisen virka. Sellaiseksi se näyttää kuitenkin tulleen. Ihan kuin kilpailtaisiin siitä, kuka keksii hurjemman kiistämisteorian.
Ja sitten ”hajanaisuuteen”. Niinpä niin, kuinkas muutenkaan. Taas on vika minun silmissäni, kun luen Raamattua Jumalan sanana. Raamatun mukaan on niin että se joka lukee Raamattua Jumalan sanana, saa siitä valoa ja ymmärrystä: ”Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni”. (Ps. 119:105).
Kirjoitat että ”Evankeliumeissa on kaksi tai kolme kristologista mallia”. Mitkä nämä mallit ovat? Et kerro mitä nämä mallit ovat, mutta heität käsityksen keskusteluun.
Nykyteologien malleja: Radikaaliteologit ovat kiistäneet Jeesuksen neitseestäsyntymisen, messiaanisuuden, jumaluuden ja ruumiillisen ylösnousemuksen. Ja luonnollisesti kaikki Jeesuksen tekemät ihmeteot on kiistetty. Kaikki ovat vain myyttejä. Muistan hyvin nämä esitykset kun törmäsin niihin 2000-luvun alussa.
Ex-piispa Wille Riekkisen mukaan Jeesus ei voi olla inkarnoitunut Jumalan Poika: ”Wille Riekkisen mukaan Uudessa testamentissa on lukuisia erilaisia käsityksiä Jeesuksen persoonasta. Hän katsoo apostolisen ajan juutalaiskristittyjen ajatelleen, että Jeesus oli Jumalan Poika vain vertauskuvallisesti. Yhtenä esimerkkinä Riekkinen pitää sitä, että Johanneksen kasteen yhteydessä Jeesus valittiin Jumalan Pojaksi.” (Timo Eskola, Ateistit alttarilla, Miksi papit kiistävät kristinoppeja). ”Juutalaiset lukijat ymmärsivät tämän julistuksen seuraavasti: Jumala valitsi kasteessa Jeesuksen pojakseen, adoptoi hänet edustajakseen. Kastehetkestä lähtien Jeesus saattoi toimia Hengen täyttämänä niin kuin hänen julkinen toimintansa osoitti.” (Pieni kirja Jeesuksesta, 117). ”Tämä näkemys oli Riekkisen mukaan aluksi apostolienkin kannattama. Siitä huolimatta, että se oli yleinen, hän katsoi sen jääneen myöhemmän opinkehittelyn jalkoihin.” (Eskola).
Eskola jatkaa: ”Mistä käsitys Jeesuksen todellisesta jumaluudesta sitten tuli kristinuskoon? Riekkinen selittää, että Rooman valtakunnan muilla alueilla, ns. hellenistisessä kulttuurissa, puhe Jumalan pojista oli toisenlaista.” (Eskola). ”Hellenismissä Jumalan pojiksi saatettiin kutsua huomattavia hallitsijoita, mutta myös monenlaiset ihmeidentekijät saivat osakseen tuon nimityksen. Hellenismissä raja jumalten ja ihmisten välillä oli häilyvä: jumalat liikkuivat maan päällä ihmisten hahmoissa, ja ihmiset saattoivat kohota ainakin puolijumalallisiksi olennoiksi”. (Riekkinen, Pieni kirja Jeesuksesta). ”Riekkinen toistaa siten vanhan uskonnonhistoriallisen koulukunnan opetuksen. Kuvitelma Jeesuksen jumalisuudesta tuli kristinuskoon hellenistisistä mysteeriuskonnoista. Tämän käsityksen mukaan Jeesus ei ollut todellisesti Jumala eivätkä edes apostolit uskoneet niin. Hänestä tehtiin jumalallinen vasta mielikuvituksen voimalla. Se tapahtui pakanallisella maaperällä, kun paikallinen ideologia vaati niin.” (Eskola).
Kari Kuula ”selittää, että edes Paavalin mielestä Jeesus ei ollut todellisesti Jumalan Poika: ’Paavali ei pitänyt Jeesusta Jumalana eikä edes jumalallisen olentona’ (Paavali, 197). (Eskola). Nämäkin käsitykset liittyvät uskonnonhistoriallisen koulukunnan käsityksiin ja niitä aiemmin oli esittänyt esim. saksalainen professori Gerd Lüdemann kirjassaan ”Der grosse Betrug” mm. näin: ”Sinä et ollut synnitön etkä ole Jumalan Poika”.
Puhuit kahdesta kolmesta kristologisesta mallista. Ovatko ne kenties näitä?
1) Ajatus Jeesuksen jumaluudesta tuli pakanauskonnoista ja oli tulosta uskontojen sekoittumisesta. Kristinuskon ajateltiin yhdistyneen Zeuksen palvontaan ja muihin mysteeriuskontoihin. Tahdottiin kulttisankari ja siksi Jeesuksesta tehtiin Jumalan Poika.
2) Jeesus oli tavallinen juutalainen mies, jolla ehkä oli jonkinlainen profeetallinen tehtävä ja rooli. Tämä oli alkuperäinen opetuslasten ja apostolien käsitys Jeesuksesta, koska juutalaisessa monoteismissa ei voitu ajatella tämän enempää. Niinpä nykyisin apostolista uskoa edustavat eivät pidä Jeesusta todellisesti Jumalan Poikana.
Tästä voimme päätellä, että radikaaliteologien ja liberaaliteologien Jeesus ei ole Raamatun Jeesus ollenkaan, vaan mielikuva ja teoria, jolla ei ole mitään yhteyttä Raamatun Jeesus nasaretilaisen kanssa. Näin opettavilla ja ajattelevilla ei siis ole sama Jeesus Kristus Jumalan Poika kuin minulla ja muilla klassisen kristinuskon mukaan uskovilla.
Raamatun kaanoniin valituista kirjoituksista ajattelen niin, että kristityt ovat tutkineet kirjoituksia ja kaanonin valintaa on ohjannut Pyhä Henki. Näin kaanoniin tuli valituiksi juuri ne kirjoitukset, jotka Jumala on tahtonutkin sinne valittavan. Jumala johdatti valintaprosessia.
En lue Raamattua jakaen sitä keskeiseen ja ei-keskeiseen. Luen sitä kokonaisuutena, lakina ja evankeliumina. Jumala puhuu siinä minulle omassa Sanassaan ja opettaa minua. Raamattu tarjoaa minulle itse Kristuksen, lakina ja evankeliumina, Jumalan Sanana. Hän täytti koko lain täydellisesti puolestani ja vuodatti verensä uhrina sijaisenani ristillä syntieni tähden, että pääsisin Jumalan lapseksi ja Jumalan valtakuntaan. Hän nousi kuolleista vanhurskauttamiseni tähden. Hän istuu nyt Jumalan oikealla puolella ja tulee kerran tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hän on läsnä, kun luen Raamattua ja avaa sitä minulle Pyhän Hengen kautta. En pelkää kuolemaa, koska tiedän että sitten saan nähdä rakkaan Vapahtajani kasvoista kasvoihin.
Hyvä Riitta, Ihmettelen kiihkoasi näissä kommenteissa. Vastaan lyhyesti niihin kristologisiin malleihin. Ne eivät ole mitään ”jumalattomia” ajatuksia vaan yksinkertaisia tutkijoiden kysymyksiä, jotka tavallisen Raamatun lukijan on myös melko helppo todeta. Eli kolme kristologista mallia tai niihin liittyvät kysymykset:1)Tuliko Jeesuksesta jo Kristus hänen syntymässään?, 2)Tuliko hänestä Kristus kasteessa vai 3)tuliko hänestä Kristus ristin ja varsinkin ylösnousemuksen kautta? Evankeliumit ja Paavali antavat ymmärtää kaikkia näitä kolmea. Evankeliumit antavat vahvimman viitteen Jeesuksen kasteesta ratkaisevana hetkenä. Evankeliumit kertovat Jeesuksen toiminnasta pääosin vain hänen kolmivuotisen julkisen toimintansa ajalta. Eli ei näissä mistään pahuudesta ja Jumalan sanasta luopumisesta ole kysymys. Ole aivan rauhassa.
En ole mitenkään kiihkossa. Minulla on kyllä ihan Jumalan rauha sydämessä. Minä en havaitse mitään tällaisia kysymyksiä mitä esittelet. Raamatun sanan perusteella ei tällaisia kysymyksiä herää. Ja mitä jos lukisimme vaihteeksi myös Vanhaa testamenttia?
Kirjoitit: ”Tuliko Jeesuksesta jo Kristus hänen syntymässään”. Miksi puhut Kristuksesta etkä Jumalan Pojasta? Neitseestä siinnyt Jumalan Poika ja täysi ihminen.
”Evankeliumit ja Paavali antavat ymmärtää kaikkia näitä kolmea.” Minusta eivät anna.
Polarisoitumista oli tuo oma poikkeamiseni varsinaisesta aiheesta. Innostuin liikaa ja toimin vastoin omia periaatteita ja arvojani.. Olen todella pahoillani.
Yhteisten arvojen mukainen toiminta ei ole mahdollista ilman yhteisiä arvoja.
Arvoristiriidasta on pohjimmiltaan kyse kirkon kriisissä. Vastakkainasettelun nujertamisessa ei voi olla kyse siitä että toisten arvot mitätöidään. Niitä on kunnioitettava molemmin puolin ja annettava niiden mukaiselle toiminnalle tilaa.
Aivan samaan tapaan, kuin keskusteluissa on pysyttävä annetussa aiheessa. Eikä siitä saa tietenkään poiketa.
Toivo, sinulla oli joku aika sitten blogikirjoitus ”Avioliittoasian -muutosta ei tarvitse pelätä.
https://www.kotimaa.fi/blogit/avioliittoasian-muutosta-ei-tarvitse-pelata/
Ketä meidän tulee pelätä? Jeesus ilmoitti meille ketä meidän tulee pelätä: ”Mutta minä sanon teille, ystävilleni: älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, eivätkä sen jälkeen voi mitään enempää tehdä. Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa syöstä helvettiin. Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.” Luukas 12: 4-5
S111:10 ”Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti.” (Ps. 111:10), ”Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin”. (Snl 1:7), ”Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä.” Snl 9:10
Kun Jumalan pelkoa ja Jumalan tahdon tuntemista ei enää ole, niin mitä siitä seuraa? Siitä Paavali kirjoittaa etenkin Room. 1. luvussa.
Riitta S. Olen samaa mieltä Sinun ja muutaman muun täällä kommentoineen kanssa siitä, että ”avioliittoasian muutosta” nimenomaan pitää pelätä, koska se poikkeaa niin vahvasti Kristuksen kirkon uskosta ja sen ymmärryksestä. On olemassa eri käsityksiä, jotka eivät vaaranna tai uhkaa kristittyjen tai Kirkon yhteyttä, mutta myös niitä, jotka tekevät niin. Minusta Ilkka Kurjenmäki on jälleen nostanut esiin hyviä näkökulmia.
Lainaat usein ja laajasti opettajani Timo Eskolan tekstejä. Sinun kannattaisi kyllä ehkä vähän laajentaa auktoriteettivalikoimaasi ja mieluusti argumentoida omin sanoin. Osaat sen taidon kyllä. Huomaathan, että konservatiivinen uuspietismi on sekin aika kapea ja yksipuolinen siivu luterilaisestakin uskontulkinnasta.
Luther opetti: Jumalaa pitää pelätä eli kunnioittaa, rouvaa pitää pelätä hieman vähemmän. Avioliittoasian muutosta ei tarvitse pelätä siksi, että se ei romuta oppiamme eikä Jumalan pelastavaa työtä millään tavalla.
Ehkä kuitenkin todennäköisempi syy sille ettei tunteeni ole näinä päivinä ihan hallinnassa on siinä, että olen käynyt läpi kahden viime kuukauden aikana valtavan tunnemyrskyn, joka vasta maanantaina tyyntyi. Kaksi kuukautta sitten jouduin kokemaan shokin. Jouduin kohtaamaan hyvin vaikean asian ja jouduin tähän asti olemaan kovassa paineessa. Hyvä huomata se että tunnemyrskyn laineet ovat yhä ilmassa. Tuntuu jotenkin epätodelliselta, että maata on taas jalkojen alla.
Siunausta ja rauhaa noiden paineiden keskellä ja niistä selviämiseen!
Kristologiset kysymykset, ovat vaikeita ja moninaisia. Kuka Jeesus on? Miten hän asemoituu kolminaisuuteen. Mitkä ovat kolminaisuuden suhteet, onko Isällä ja Pojalla sama substanssi, miten Poika on syntynyt ja samalla ikuinen. Miten Kristuksen liha on substansiltaan samaa kuin meidänkin, mutta luonto on toinen. Inkarnaatio sen sijaan antoi Kristukselle kaksi substanssia. Miten Jumala, ei voi kärsiä, eikä kuolla. Miten Jeesus maanpäällä ollessaan oli samalla taivaassa ja hallitsi siellä. Miten ortodoksi isät selvisivät platonin ja stooalaisuuden retorisessa viidakossa. Miten he hyödynsivat filosofista sanastoa, kristinuskon tulkinnassa.
Kristologisia kysymyksiä pohdittiin ja hahmoteltiin kauan. Mitään uutta tuskin löytyy uskontunnustusten jälkeen. Uskontunnustukset ovat myös vaikeita, niiden takaa paljastuu suuret kysymykset jotka kirkko kävi perusteellisesti läpi ja ratkaisi.
Mitä tulee Pekka Pesosen Israel tulkintaa, se on Amerikkalaista tuonti kamaa. Kirkko on nykyään Israel, se ei ole korvaus teologiaa, päinvastoin. Se joka on kirkon yhteydessä kuuluu Jumalan valittuun kansaan. Kuten sanotaan ”hauskasti” kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. Kirkko on Jumalan valittu kansa ja tähän tosi Israeliin juutalaisetkin voivat liittyä.
Toki Jumala voi kärsiä. Hän, joka näkee menneen, nykyisen ja tulevan yhtäaikaa. Piispainkokous vahvisti 10.4.2024 kirkkojärjestykseen poikkeaman, jota korva ei ole kuullut ennen tätä aikaa. Kaksi yhdessä. Piispojen esitys yrittää väittää, että avioliittokäsityksen voi perustella Raamatulla. He eivät kuitenkaan kykene osoittamaan yhtään Raamatun kohtaa, joka liittyisi asiaan edes epäsuorasti. Mikäli tälle kirkkoa jakavalle asialle on kuitenkin löydettävissä teologiset perusteet, ne voisi tuoda myös rehellisesti esille, jos niitä on muitakin kuin pastoraalinen tasa-arvo ja Ovet auki-strategia, joka toteutuu rakkaudessa.
Pohjalaisilta kirkkoherroilta kysyttiin äskettäin kantaa avioliittokysymykseen. Kyselyyn vastasi hieman yli puolet, 20 kirkkoherraa. 10 vastusti, kannattajia muutama. Loput pohdiskeli asiaa monisanaisesti uskaltamatta ilmaista mielipidettään. Tiedon mukaan aihe on herkkä. Miksi se on sitten niin herkkä, kun piispainkokous on näköjään asiastaan varma yhtä poikkeusta lukuunottamatta? Vai kolkuttaako omatunto?
Perinteisesti on ajateltu, että Jumala ei voi kuolla eikä kärsiä. Jos Jumala kuolisi kuka silloin hallitsisi?
Piispat jotka esittävät tälläistä mallia voisivat itse erota jotta heidän tilalle voitaisiin valita uudet piispat. Surullista. Kirkossa on tehty vertaileva analyysi, tutkimus jossa kumpaakin näkemystä perustellaan mm. Raamatulla.
Sami. Tarkoitin, että Jumala kärsii ja on murheellinen meidän syntiemme vuoksi. Kirkon johdolle lienee ongelma, kun muissa pohjoismaissa tämä asia on saatu jotenkin ratkaistua. Minkään maan evlut-kirkossa tätä muutosta ei ole kuitenkaan teologisesti kyetty perustelemaan. Eihän tätä edes nähdä raamattukysymyksenä. Vaasan ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra Mikael Forslund perustelee asian näin: / ”Spn-vihkiminen on linjassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Ovet auki -strategian kanssa. On tärkeää, että kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti. Myös pastoraalinen näkökulma on oleellinen: Seksuaalivähemmistöihin kuuluvat jäsenemme tuntevat, että he ovat tervetulleita kirkkoon.” / Tietääkseni keneltäkään ei ole tähänkään asti kysytty kirkon ovella mielipidettä mihinkään asiaan. Kaikki ovat tervetulleita kirkkoon. Seta ja TT Vesa Hirvonen kuitenkin näkevät asian kuitenkin toisin.