Tiedämme varsin hyvin, että kaikilla maailmanuskonnoilla on joitakin pyhiä asioita. Niitä ei saa särkeä, polttaa tai pilkata niin, ettei aiheuttaisi pahaa mieltä, joskus jopa raivoa. Pyhiin asioihin kuuluvat temppelit ja muut palvontapaikat., pyhä kirjallisuus ja patsaat ym kulttiesineet. Kun tiedämme elävämme moniarvoisessa ja monikulttuurisessa maailmassa, niin silloin saadaksemme normaalin määrän arvostusta ja kunnioitusta, meidän tulee arvostaa ja kunnioittaa toisten pyhänä pitämiä arvoja.
Nykyinen poliittinen tilanne on laittanut miettimään, mitä maailmassa tapahtuu ja miksi. Kun tiedämme, että joudumme pakostakin tekemisiin ihmisten kanssa, jota eivät jaa samoja arvoja kanssamme, olisi hyvä omistaa taju siitä mikä rakentaa yhteyttä ja mikä sitä rikkoo. Ei ole viisasta ihan järjellä ajatellen ärsyttää tahoa, jolta kohta tarvitaan hyväksyntä isossa asiassa. Kaiken tämän lisäksi olisi viisautta ottaa huomioon se, ettei läntinen vapaus ole yhtä puuta. Uskonnollisella alalla on suurta hajontaa ja siksi ei välttämättä yhteyttä rakenna parhaiten se, että yhdenmukaistetaan tapoja EU lainsäädännöllä. Vielä voidaan sen lisäksi ottaa raha aseeksi valtiota vastaan, jolta on kohta kinuttava hyväksyntää.
Onko nämä asiat kuitenkin joskus ihan lähituntumassa. Eikö ole verrattavissa henkiseen häpäisyyn, kun Raamattuja vaihdettiin miesten viihdelehtiin eräässä paikassa. Eri hengellisillä ryhmillä on omia painotuksiaan, jotka poikkeavat valtavirrasta. Tulevatko erilaiset samanlaisiksi pilkkaamalla ja tuleeko pilkkaajalle hyvä olo. Kaste on kristikunnassa puolin ja toisin peruuttamaton asia eikä se haava varmasti umpeudu kantoja häpäisemällä. Moniakin uskovia voidaan leimata lahkolaisiksi ja miksi hihhuleiksi, vaikka monetkaan eivät ole olleet milloinkaan maassa häiriöksi, haluaisivat vain harjoittaa omaa uskoaan omalla tavallaan niin, ettei lainsäädäntö tai muu yleinen mielipide tekisi sitä mahdottomaksi. Ainakin osa uskovista on tullut siihen tulokseen, että jokainen tarvitsee henkilökohtaisen suhteen Vapahtajaansa eikä näinollen kansan yleinen millipide tyydytä sitä tarvetta mikä ihmisellä saattaa olla. Varmaan olisi hyvä lopettaa niiden ”koraaniin verrattavien totuuksien” pilkkaaminen ja halveksiminen tämä toive on esitettävä kaikille osapuolille, jotka ovat valmiiksi sormi pystyssä osoittelemaan sitä tätä ja tuota.
Kyllä, hyvin voi todeta omana mielipiteenäkin Koraanin polttamisen tarpeettomana ilmaisuna.
Sitten voi kysyä asuuko Koraanin Pyhä kirjoituksissa. Jos asuu on kyse vakavammasta ilmaisusta.
Aikanaan luin yhdestä kirjasta kohdan missä mies oli joutunut polttamaan Budhan veistoksen lämpimänä pysyäkseen. En muista oliko perhettäkin läsnä.
Asiasta vaivaantunut suoriutui Uskonoppineen puheille tekemästään kertomaan. Uskonoppinut rauhoitteli kysyjää ja vastauksenaan kertoi ettei Budhan Henki asu kuvissa tai veistoksissa.
Kerrottua ei voi pitää yhteensopivana Koraaniin tai Raamattuun koska Budha ei pitänyt Itseään Jumalana.
Kun oikein muistan on sana ”asu” tässä tärkeä huomata eteenpäin blogin otsikkoon asti.
Tietenkin kirjat ovat paperia ja patsaat puuta, kipsiä tai metallia Ei kai olekaan kyse materiasta, vaan niihin liittyvistä arvoista eikä kukaan tykkää siitä, että itselle tärkeitä asioita pilkataan ja häpäistään.
Kaikkia kirjoja saa polttaa niin paljon kuin haluaa. Jos joku siitä loukkaantuu, kertoo se ainoastaan loukkaantujan heikosta (uskonnollisesta) itsetunnosta. Kyse on pelkästä turhanpäiväisestä sijaisloukkaantumisesta.
Fundamentalistinen uskonnollisuus on aina vaarallista ja tässä yhteydessä se tulee todistetuksi erityisen ja valitettavan osuvasti.
Taitaa olla niin, että viisautta ei saavuteta lain pykälien avulla.
Monien kirjojen polttaminen tai muu vastaava ei ainakaan viisasta ole vaikka laki ei sitä varsinaisesti kieltäisikään. Loukkaaminen ja loukkaantuminen eivät aina ole kääntäen yksikäsittäisessä suhteessa. Joka yhteiskunnassa kuitenkin lienee asioita, joiden pilkkaaminen tai sellaiseksi tulkitseminen johtaa sanktioihin tai ainakin sanktioilla uhkaamiseen oikeustoimen osalta.
Monikulttuuriseksi väitetyssä yhteiskunnassa rajanveto tietenkin voi mennä kovin suhteelliseksi, koka tasa-arvoisesti ja yhdenvertisesti on vaikera ihan kaikkia asiota ajatella ilman, että ”kaikki on sallittua” – tai sitten eioikein mikään. Loukkaantuminen on niin helppoa, siinä missä loukkaaminenkin. Onko mitään muuta ”pyhää” kuin ”moninaisuus” – vaikka sen sisällöllinen merkitys aina jonkun hallitsevan tulkinta onkin.
Minkä kirjan tai muun symbolin tuhoaminen sitten milloinkin epäviisasta, ns. vihapuhetta (tai -ilmaisua) tai vaihtietoisesti/mahdollisesti laitonta, on moninainen aihepiiri – erityisesti, jos joidenkin tahojen pyrkimykset ns. vihapuheen kriminalisoinnista tulevat voimaan.
Toisille jonkin asian kritisoiminen on suorastaan ”moraalinen velvollisuus”, toiselle taas ”vihan” tai pilkan osoitutsta. Sanan- ja ilmaisuvapauden rajat ovat monikulttuurisessa ajassamme muodostumassa vaikeaksi. Sitä osoittaa myös Päivi Räsäsen tapauksen käsittelyn pitkittyminen: mitä saa ilmaista ja arvostella, mitä ei. Kuka arvoi riittävän oikein kenekin motiivia tai/ja todellista tai kuviteltua tarkoituista? SItähän meilläkin oikeudessa on yritetty ratkoa.
Joten kysymys on paljon yleisempi ja laajempi kuin kysymys ”fundamentalismista”. Ja Koraanin polttamisesta. Tai sitten kysymys fundamentalismista olisi ymmärrettävä mytös ei-uskonnollisessa viitekehyksessä.
Minua kyllä loukkaa, että natsit polttivat mm. Hessen, Musilin, Werfelin ja Joycen kirjoja. Ehkä se sitten tekee minusta heikkoitsetuntoisen fundamentalistin.
Antero S. olisi nyt kyllä avaamassa porttia tyystin arvaamattomalle kehityskululle – omassa fundamentalismissaan.
Natsien kirjarovioiden (1934) tarkoituksena oli tuhota natsismin ideologiaan sopimattomia kirjoja, niin kaunokirjallisuutta kuin tieteellisiä teoksiakin. Natsiopiskelijat kantoivat yliopistojen kirjastoista tunsittain teoksia roviolle. Berliinissä ryöstettiin ja tuhottiin Magnus Hirschfeldin luoma Institut fûr Sexualwissenschaft, joka oli laatuaan ainutkertainen ja alallaan edelläkävijä.
Kirjarovioita on ollut muuallakin, myös Euroopassa. Eikä ole poissuljettua, että vastaavaan ilmenee halukkuutta tulevaisuudessa – ja jo tänäänkin.
Lauri
Kiitos asiallisesta puheenvuorosta blogissasi.
Lähetystyössä olen huomannut, että mitään ei voi voittaa jos häpäisee toisten ihmisten uskonnollisesti merkittäviä tunnusmerkkejä. Sen sijaan ihmisiksi eläminen kaikkien kanssa avaa ovia laajaan Jumalan valtakunnan esillä pitoon mitä erilaisimissa yhteyksissä.
Kun Mooabin kuningas, saadakseen sotaonnea jumalaltaan, uhrasi poikansa Israelin rajalla, suuri viha kohdistui Israeliin. Miksi?
Kun Maximilian I:sen, ( Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan keisari 1500 -luvulla,) käskyllä ja toimesta poltettiin kaikki hepreankieliset kirjat, hallussapitäjiä uhkasi inkvisitio. Suuri viha kohdistui juutalaisiin, tai siihen, että kieli oli vaikea, ja kirjat paksuja. Ne demonisointiin, ne poltettiin. Huomatkaa sana Pyhä, tässä kontekstissa. Pyhän toimesta hävitettiin viisautta tonneittain. 1500-luvula kristinusko oli jo vallitseva Europassa.
Kun Islamin ihminen uhraa polttamalla oman kirjansa Ruotsin maalla, viha hänellä kohdistuu tietenkin Islamiin, mutta Islamin suuri viha kohdistuikin Ruotsiin. Miksi täällä pitäisi pakottaa ihmiset kunniottamaan Islamia, kun me emme sitä tunne, mutta protestoija on jopa syntynyt siihen ja nyt ilmaisee mielipiteensä.
Kulttuurieroja.
Pilkkaaminen tarkoittaa sitä, että tehdään vitsejä asioista joihin ihmiset on pakotettu uskomaan pelossa, että he tarvitsevat vapahtajaa, vaikka heitä ei mikäään uhkaa.
Varsinkin kristityt ovat itse olleet uhka kaikille muille, varsinkin pienemmille uskonnoille, kuten myös filosofioille.
Islam on suuri, ja vaikka Koraani puhuu armollisesta armahtajasta, ihmiset päättävät sen mitä tapahtuu, koska he uskovat, että Allah toimii heidän kauttaan. He siis päättäävät kuka uskoo oikein ja kuka ei. Todisteeksi uskosta riittää, että alistuu ja maksaa veronsa. Ja koska Allah armahtaa ketä tahtoo, he tekevät samoin, joka osoittaa tietynlaista mielivaltaisuutta.
Jos minä häpäisisin vaikka helvetin ja hornan, mitä merkitystä sillä olisi, eivät ne osaa tuntea häpeää, koska niitä ei ole. Ihmiset voivat loukkaantua niiden puolesta, koska ovat uskotelleet massoille, että sellaiset paikat on olemassa, vaikka eivät voi todistaa. Massat evät halua pettyä pyhänä pidettyyn puheeseen, ja siksi loukkaantuvat.
Maastopalot tosin jylläävät, ja voisivat sopia Koraanin puheeseen” tulen rangaistuksesta,” mutta koska se tapahtuu elämässä, ei vasta kuoleman jälkeen, niin ehkä se ei sovi ainakaan kristilliseen kuvaan ollenkaan. En tiedä miten Islam niistä ajattelee.
Meillä istuu eduskunnan puhemiehenä (hierarkiassa toisena presidentin jälkeen )
ihminen, joka on saanut kiihottamisesta kansanryhmää vastaan tuomion. Joillekin siis ansio.
Päivi Räsäsen tapauksen ”pitkittyminen” ei kerro muusta, kuin oikeusistuinten ruuhkasta. Sananvapaus vastaan toisten ihmisten päälle langettama tuomio. Kertoo myös syntisen asettautumisesta toisen syntisen yläpuolelle (Jumalan sijaiseksi ?).
Ns. lain saarna on sinänsä hyvinkin tarpeellinen, mutta lain saarnajaksi ei löydy ketään synnitöntä. Siksi onkin erittäin tarpeellista saarnaajan muistaa saarnata myös itselleen. Aina on syytä saarnata myös armon evankeliumia, joka sekin kuuluu kaikille. Mitä nimeltä mainittuun kristittyyn tulee on hän käsittääkseni juuri näin pyrkinyt toimimaankin.
Yrjö Sahama mitä on mainitsemasi ”lain saarna” eli kenelle se on tarkoitettu?
Se, mitä mieltä kukin on rva Räsäsestä on aivan oma mielipidekysymyksensä. En nyt ottanut tai ota siihen kantaa. Tarkastelukulma on itse asian käsittelyilmiössä. En nyt ala väittelemään, onko Päivi hyvä vai paha. Oikeus teki päätöksen mutta syyttäjä teki valituksen, mikä on pitkittymisen primäärinen syy. Valituksen tekeminen taas ei ole seuraus oikeuden ruuhkista. Aikataulu toki lienee ruuhkakysymys.
Koko prosessin outous kertoo ja johtuu nimenomaan siitä, että syyttäjän näkemyksessä puhe synnistä on sinänsä syrjivää ja tuomitsemista; siis hän näkee tuollaisen puheen rikollisena.
Syytteen perusteena ei siis ole se, mitä Päivi on tosiasiallisesti sanonut todennettavasti ja suoranaisesti ”ulkoisen riippumattoman tarkkailijan” mukaan sanonut – vaan sitä, mitä Päivin ajatellaan (syyttäjän ym. mukaan) tarkoittavan tai pohjimmiltaan ajattelevan. Siinä mielessä syytteen motiivina näyttäisi olevan nimenomaan Päivin ”väärä” motiivi – ei se, mitä suoranaisesti ”tieteellisellä” menetelmällä” voitaisiin havaita.
Koraanin poltto tai vaikkapa Jari Tervon Raamatun heitto lattialle TV- ohjelmassa ovat toiki erilaisia asioita, mutta kummassakin teot voidaan voidaan ymmärtää joko kritiikkinä tiettyä toimintaa tai toimintatapaa vastaan – tai sitten tiettyjen ihmisryhmien halveksimisenaa, jos noudatettaisiin ”Päivin syyttäjän” perustelutapoja.
En itse ota kantaa tai ala arvailemaan, mikä koraaninpolttajan tai Jari Tertvon motiivi lienee ollut, elleivät he itse sitä kerro. Motiivien arvailu on arveluttavaa, jos tekijä itse on syyttäjän kanssa eri mieltä. Ajattelu ei sinänsä pidä olla rikollista – kaikkihan me toisinaan ajattelemme – jos emme ”pahasti” niin ainakin eeettisesti ei-niin-nuhteelloimastki. Siis synnillisesti.
Lain saarnalla ymmärretään kirkollisessa kielenkäytössä sellaista julistusta tai opetusta, jossa otetaan kantaa siihen, mikä on oikein ja väärin, hyvää ja pahaa, opastetaan hyvään ja Jumalan tahdon muksiseen elämään tai varoitetaan semmoisista teoista, sanoista tai asenteista, joiden ajatellaan olevan vastoin Jumalan tahtoa sllaisena kuin se ilmenee raamatun kirjoituksissa. Toinen puoli kristillisessä julistuksessa on sitten armon evankeliumi, jossa tuodaan esiin Jumalan lahjoja ja lupauksia.
Syyte voisi olla myös kiihottaminen kansanryhmää kohtaan. Raamattua voi käyttää myös ”oikein”. Se on oma valinta. Muutaman tuhannen vuoden takaiset ”totuudet” eivät aina päde tänä aikana. Uskovillekin on annettu aivot (ja sydän).
Kiitos tästä Charlotta.
Mietin usein, miksi ’uskominen’ vaatisi tai velvoittaisi aivojen heittämistä narikkaan. Ja aivojen lisäksi myös sydämen.
’Uskominen’ siis edellyttäisi, että ei saisi hakea omaa polkuaan, ei saisi lukea , ei kuunnella ei katsella, ei saisi käyttää älyään, ei saisi tuntea omia tunteitaan, ei saisi edes rakastaa, niitä ihmisiä, joita rakastaa.
Ja näillä kriteereillä varustettuna kirkkomme siis ihmettelee , mikä on, kun ei kirkon jäsenyys kiinnosta. Varsinkaan nuoria.
Mutta palatakseni blogistin varsinaiseen aiheeseen: Minusta ne ihmiset, jotka polttavat Koraaneita tai tarjoavat Raamatun vaihtamista pornolehtiin ovat yksinkertaisesti sivistymättömiä moukkia. Valitettavasti heitä on keskuudessamme yhä enemmän. Kyse ei ehkä ole varsinaisesti minkään uskontoon kohdistuvasta hyökkäyksestä, vaan siitä, että nämä ihmiset ovat totaalisesti kadottaneet pyhyyden idean.
Ilokseni luin Saska Saarikosken kolumnin HS:sta. Entinen jumalanpilkkalain -vastustaja onkin nyt kääntynyt uskonrauhan kannattajaksi: https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009792558.html .
Seija,
Olen siitä samaa mieltä, että Koraanin tai Raamatusn ym. polttaminen ovat tekoja, joista ei ns. järkeä ole. Niistä aiheutuu enemmän vahinkioa kuin hyötyä. Pilkkaaminen ei ole paras tapa saada hyvää aikaan. Em. kirjojen julkinen tuhoiaminen tai halveksunnan osoitus on ”moukkamalsuutta”.
Toki ongelmana on se, että ihmiset ymmärtävät niin pilkkaamisen eri tavoin. Ja lainsäädäntö tulee kimurantiksi – mikä on määritelty sellaiseksi, jota ei saa pilkata?
Tahallinen loukkaaminen on moraalisesti – ja kristillisestikin – väärin. Loukkaantuminen taas on oma kysmyksensä.
Toisinaan juuri totuus loukka meitä ja saa aikaan loukkaantumisen tunnetta tai kokemuksia.
Näitä on vaikea välttää monikulttuurisessa ympäristössä. Ei aina helppoa ns. tavallisessa parisuhteessakaan. Sananvapaus ei ole vapautta, jos se koskee vain ja ainpoastaan ns. taitavia diskuteeraajia – siis eliittiä.
Uskonrauhan olo laissamme on ehkä käytännössä hyödyksi. Toki ongelmaksi voi muodostua se, nouseeko pohjimmaiseksi kriteeriksi tietyn ajatusmaailman pelko, ja se, voidaanko pelon voimalla vaikuttaa politiikkaan ja lainsäädäntöön.
Jukka : Ei tarvitse olla erityisen taitava diskuteeraaja tai minkään eliitin jäsen ymmärtääkseen, mitä on hyvä käytös.
Pahoinpitelytapauksissa syyttäjän Oikeudessa esittämään katsotaan saapunutta lääkärinlausuntoa.
Ensiksi pään vammat, ja jos niitä ei ole katsotaan mitä todiste lääkäriltä muuten sanoo. Kun lääkärin lausunnossa pään kuhmuista ei ole mitään voiko syyttäjä kysyä, oliko muita vammoja. Tähän kysytty voi vastata, että oli kolme kuhmua.
Tämä menee ohi oikeuskäytännön juridiikan.
Näin tulisi tässäkin asiassa erottaa persoonakohtainen yleistä kohtaan katsoa vastaan ilmaisut henkilön itsensä tekeminä ilmauksia.
Ei ole järkeä Muslimimaailman lähtevän sotaan vain Koraanikirjoituksen takia. Tätä on myös kutsuttu sivistykseksi.
Olisiko yksinkertaisesti kyse hyvistä tavoista? Ei pilkata sitä, mikä toiselle on tärkeää.
Tähän ajatukseen on hyvä yhtyä ja se on viisautta!