Kristuksen kirkon syntymäpäiväksi kutsutaan helluntaita. Katolinen ja Ortodoksinen kirkko ovat toimineet Kristuksen todistajina ja kristinuskon opettajina aina 1500-luvulle asti, jolloin kirkon pirstaloituminen erityisesti ja voimakkasti eri suuntauksiin alkoi protestanttisen liikkeen ensi askeleilla.
Eräs varsin uusista liikkeistä on 1900-luvun alussa syntynyt Helluntailaisuus, joka katsoo liikkeensä olevan suora jatkumo Raamatun Apostolien tekojen 2. luvun tapahtumille. Helluntailaiset opettavat, että kasteen ja uskon lisäksi uskovan täytyy saada vielä erillinen henkikaste, jolloin Pyhällä Hengellä täyttymisessä ihminen saa todellisen voiman Jumalalta ja siirtyy korkeammalle hengelliselle tasolle. Helluntailaiset eivät käytä termiä hengellinen taso, mutta se on aivan ilmeistä heidän opetuksessaan Pyhästä Hengestä.
Helluntailaisten mukaan heillä ei ole mitään oppiperustaa Raamatun lisäksi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että mm. henkikaste on helluntailainen dogmi eli oppi, jota Raamatussa ei esiinny, vaikka liike näin opettaa. Asia kiinnostaa minua, koska oppi henkikasteesta on edelleen olemassa.
Mikä on kristityn oikea mitta? Ovatko helluntailaiset henkikasteen kokeneet muita kristittyjä voimakkaampia ja parempia kuin muut kristityt?
(Luettu 30.10. 2022 mennessä 1903 kertaa.)
Kari, luin huolimattomasti tuon linkin, jonka lähetin. Siinä mainitaan, että Muroma torjuu siis helluntailaisten opit vesikasteesta, henkikasteesta ja kielillä puhumisesta epäraamatullisina ja väärinä.
”Helluntailaisten oppi vesikasteesta on epäraamatullinen ja väärä. Helluntailaisten oppi henkikasteesta on epäraamatullinen ja väärä. Helluntailaisten oppi kielilläpuhumisesta on epäraamatullinen ja väärä. (HV 1957, 116) ”
Muroma puhui Kristus-kasteesta. Käsittääkseni hänen tarkoituksensa oli vastustaa nimenomaan uudestikastamista. En kyllä näe mitään ristiriitaista noissa käsityksissä. Minut on kastettu vauvana, mutta uskoon tulin vasta myöhemmällä iällä aikuisena ja siinäkin on eri vaiheita ennen kuin todella vasta uudestisynnyin Jumalan lapseksi. Ymmärrän niin, että kaste ei uudestisynnytä, vaan Jumala tarjoaa siinä armonsa ja lupauksensa pelastuksesta sille joka uskoo Kristukseen ja Jumalan lupauksiin.
Pekka Velin huomio siitä, että luterilaisessa kastekäsityksessä on jotain mätää kun nuoria kohdellaan rippukoulussa uskovina kasteensa perusteella, osuu minusta oikeaan. Kaste taidetaan tällöin ymmärtää ”ex opere operato”-toimituksena kuten roomalaiskatolisessa kirkossa. Tämä johtaa lain alaisuuteen ja velvoitteisiin, joita kastetuilla ei ilman uskoa voi olla. Toki uskovaisissa perheissä voi olla toisin.
https://tunnustuskirjat.fi/vahakatekismus.html#pyhankasteen
”Mitä kaste antaa ja hyödyttää? Vastaus:
Kaste vaikuttaa syntien anteeksiannon, vapauttaa kuoleman ja Perkeleen vallasta sekä antaa iankaikkisen autuuden kaikille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset niin kuin ne kuuluvat.
Mitkä ovat nämä Jumalan sanat ja lupaukset? Vastaus:
Ne jotka Herramme Jeesus Kristus lausuu Markuksen viimeisessä luvussa: ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu, mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.”
Pidän jonkinlaisena väärinymmärryksenä uskomusta, että uudestisyntymä tai kääntyminen tekisi ihmisestä kerralla valmiin kristityn. Mikä tahansa syntymä on vasta alku, josta kasvaminen ja oppiminen lähtee. Samoin kääntyminen on pelkästään suunnan muutos. Vielä ei ole astuttu ainoatakaan askelta, mutta taival jatkuu uutta päämäärää kohti. Elämän vaelluksella voi sitten olla milloin hiljaisempia, milloin järisyttäviä Jumalan kohtaamisia ja uuden löytämisen hetkiä.
Jokainen Ihminen saa syntymässä kuoleman perinnön, kukaan ei vältä kuolemaa. Kasteessa Jumala lahjoittaa toisen perinnön. Uusi testamentti on kirjoitettu meille kaikille perillisille. Jumala haluaa liittää koko ihmiskunnan Kristuksen hankkimaan perintöön. Kristus sovitti ristillä koko maailman synnin.
Syntisestä ei synny puhdasta. Kaste liittää meidät Jumalan lapsiksi. Kastettu on Isän kodin lapsi, uuden elämän Kristukselta saanut.
Tuhlaajapojat ja tytöt maailman teillä saattavat havahtua siihen, että Isän kotona oli kaikki hyvin. Näin etsikkoaikana alkaa halu palata Isän kotiin. Näin on käynyt sinulle ja minulle.
Jo kasteessa saimme valkoisen vaatteen Kristukselta. Elämä tahrasi vaatteen. Langenneet Kristus ottaa mielellään vastaan sulasta rakkaudesta, ja kertoo, että synnit ovat sovitetut Golgatalla.
Jolle Kristuksen uhri ei kelpaa, on vaarassa tulla kadotetuksi.
Tie on alussa kaikille myös tänään. Kilvoittelevalla on erilaisia jaksoja elämän aikana. Joskus usko elää voimakkaasti, joskus arjen asiat menevät edelle. Jumala ei kuitenkaan kutsumistansa kadu. Huominen on myös Herran Jeesuksen kädessä ja kädellä.
Kari, kirjoittamani oli syvempää pohdintaa luterilaisesta kaste -käsityksestä. Ymmärrän tuon Tuhlaajapoika-vertauksen kyllä.
En usko että kaikki kastetut automaattisesti ovat uskossa. On eri asia olla uskonnollinen kuin uskossa ja uudestisyntynyt. Olin aiemmin uskonnollinen. Luin Raamattua ja uskoin Jumalaan. Sitten luovuin yrittämästä ja harhailin. Sitten tuli ahdistava vaihe elämässä ja palasin. Tulin uskoon kun pyysin Jeesusta elämääni. Sitten taas yritin teoillani saada Jumalan hyväksynnän minut. Lopulta kun laki murskasi minut kokonaan yrittämästä parantaa itse itseäni, uudestisynnyin Jumalan lapseksi. Näin sen ajattelen ja näin olen sen kokenut. Ja näin sen on moni muukin kokenut.
Toki on erilaisia vaiheita uskonelämässä. Luther koki omien sanojensa mukaan läpimurron kun hänelle lopulta avautuivat Room. 1: 17 sanat ”Vanhurskas on elävä uskosta”. Tästä evankeliumin löydöstä lähti liikkeelle uskonpuhdistus ja se mullisti lopulta koko Euroopan. Tätä harva käsittää. Nyt ei olla minkään pikku jutun kanssa tekemisissä. Kyse on todellisesta Jumalan kohtaamisesta. Kyse on evankeliumin voimasta = dynamiitista, joka mullistaa koko ihmisen elämän ja vaikuttaa myös hänen läheisiinsä ja hänen ympäristöönsä ja lopulta kauemmaskin.
Kaikki omavoimaisuus ja omat teot murskautuvat ja ihminen turvautuu täydellisesti vain Jeesuksessa Kristuksessa tarjottuun sovitustyöhön. Jeesus on sijainen evankeliumin mukaan. Täydellinen riittävä uhri ja sijainen. ”Silloin minä sanoin: ’Katso, minä tulen – kirjakääröön on minusta kirjoitettu – tekemään sinun tahtosi Jumala’. Kun hän ensin sanoo: ’Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt’, vaikka niitä lain mukaan uhrataankin, sanoo hän sitten: ’Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi” Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen. Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan. Hepr. 10:8-10.
”Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.” Hepr. 10:14
Luther: ”Lopulta minä yötä päivää asiaa pohtiessani kiinnitin huomioni lauseyhteyteen, nimittäin: ”Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta”, ja siinä aloin käsittää Jumalan vanhurskaudeksi sen, minkä varassa vanhurskas Jumalan lahjana elää, nimittäin uskosta, ja että tämän kohdan ajatus siis on, että evankeliumi paljastaa Jumalan vanhurskauden, nimittäin hänen passiivisen vanhurskautensa, jolla armollinen Jumala vanhurskauttaa meidät uskon kautta, niin kuin kirjoitettu on: Vanhurskas on elävä uskosta.
Tällöin minä tunsin itseni suorastaan uudesti syntyneeksi ja astuneeni avoimista porteista suoraan paratiisiin. Silloin näyttäytyivät minulle heti paikalla Raamatun toiset kasvot—-
Yhtä suurella vihalla kuin olin ennen sanaa ”Jumalan vanhurskaus” vihannut, niin suurella rakkaudella minä nyt tätä minulle kaikkein suloisinta sanaa ylistin, ja siten tämä Paavalin kohta oli todella paratiisin portti.” (Yksin armosta, Lutheria jokaiselle viikolle).
”Tällöin minä tunsin itseni suorastaan uudesti syntyneeksi ja astuneeni avoimista porteista suoraan paratiisiin.” On varmaan tehtävä ero ihmisen tuntemusten ja Raamatun ilmoituksen välillä. Tuossa lainauksessahan Luther sanoo: ”Minä tunsin itseni…”
Ihmisen tunteet tulevat ja menevät miten sattuu! Jännä kohta Martti Lutherilta. Martti-tohtori ei juuri kirjoituksissaan perusta ihmisen kokemuksiin, vaan aina kehottaa luottamaan ainoastaan Raamatun sanaan.
Ehkä suomme tohtori Martti Lutherille myös tunteeseen asti ulottuvan kokemuksen? Ihminen on kokonaisvaltainen, tunteet ovat osa ihmistä. Uskon, että Martti Luther osasi pitää sanan ja tunteet erillään toisistaan. Tämä ajatus on laajasti esillä hänen teksteissä.