Jätän kysymyksen avoimeksi, koska en tiedä, mitä nykyinen puhe hengellisyydestä pitää sisällään. Saan ehkä vastauksia.
Itse luin vastikään lehdistöstä julkisuudesta tutusta pariskunnasta, joka vietti ”hengellistä sessiota”, lähemmin sanottuna vauvakutsuja amerikkalaisen babyshowerin tapaan. Oli ”hemmottelua ja aistielämyksiä”. Mukaan kuului kaikenlaista söpön vaaleanpunaista vaahtoa, herkkuja, yhdessäoloa ja myös rukoilemista. Kauniit ihmiset, kaunis juhla. Uutisarvoa. Lööppeihin asti.
Uutuusarvoa aiemmille käsityksille hengellisyydestä? Ennen hengellisyydeksi on ymmärtääkseni käsitetty Jumala-suhteen vaaliminen elämässä varsin vakavassa ja arvokkaassa hengessä – yli kaiken muun. Hengelliseksi ei ole voinut kutsua mitä tahansa sessioita tai tapahtumaa. Tilanne on ollut jotenkin pyhitetty lähtökohdiltaan.
Pidän itse kiinni viimeisestä lauseesta. Minulle siinä on hengellisyyden avain: ensisijainen suhde Jumalaan. Rukoussuhde ennen muuta. En kuitenkaan sano, että se oikeuttaa arvostelemaan tilaisuuksia, joilla on moderni uushenkisyyden leima. Kukin vastaa omasta rukouksestaan, sen aitoudesta.
Ehkä eniten minua hämmentää ongelma, joka on syntynyt sanan spirituaalisuus käytöstä. Nykyään sillä tarkoitetaan milloin hengellisyyttä milloin henkisyyttä, uususkonnollisuutta ilman kristinuskon Jumala-käsitystä, käsitystä kaiken henkisyyden/hengellisyyden universalismista jne. Uususkonnollisuus, josta puhutaan, pyrkii olemaan muuta kuin uuspakanuutta. Se perustuu paljossa vaikutteisiin eri uskonnoista ja filosofioista. Buddhismista, alkuperäiskansojen uskonnoista jne. uuteen hengellisyyteen kuuluu myös, että Isä Jumala on vanhakantaista Äiti Maan rinnalla. Kristus on kosminen tekijä, kaiken alfa ja omega. Jeesus on historiallinen tekijä ylösnousemuksineen, mikä on ylösnousemuksen arkkityyppi muiden uudelleensyntymisten kiertokulussa. On olemassa Jeesus ja Kristus yhdessä ja erillään.
Luettelen asioita ehkä summa mutikassa. Hengellisyyttä/henkisyyttä on kaiken aikaa kaikkialla kaiken muotoisena. Lienee niin ollut aina. Nyt se on taas New Agen jälkeen muodikasta muualla kuin kirkon sisällä. Miten kirkko reagoi?
Itse pitäisin Jumalasuhteen henkilökohtaista hoitamista aina vuoropuheluun asti enTheos mielessä hyvänä hengellisyytenä.
Mutta mennäpä moittimaan toisenlaistakin huomaamista, mutta edellinen sopii itselleni, ja toki puheen tullen suosittelen sitä myös.
Tämä on oikein hyvä kysymys ja käytännöllistä vastausta kannattaa hakea vaikkapa tutkimalla ns. karismaattista(myös luterilaista) uudistusta 1960-luvulta 1980-luvun lopulle. Tähän asti tämä ”uudistusliike” pysyi tervehenkisenä. Kyllä sen puitteissa oli paljon hyvää ja käytännöllistä opetusta Pyhän Hengen alueesta. Tältä pohjalta on viisasta lähestyä tätä kysymystä. Heti kun alamme lähestyä kysymystä vaikkapa erilaisten mystikkojen tai erämaaisiennym. opetusten pohjalta menetämme tämän käytännöllisen näkökulman. Meidän on nimenomaan opittava elämään hengellistä eleämää suomalaisen arjen keskellä, ei joidenkin pylväspyhimýsten todellisuudessa . Pyhän Hengen täyteydessä vaeltaminen pitäisi olla jokaisen kristityn normaali kokemus jatkuvasti. Kun viihdymme Herramme läsnäolossaHänen sanaansa tutkien ja rukoillen pysymme kyllä hengellisesti vireinä ja myös mieleltämme udistuneina ja iloisina.
Minusta tämän Kotimaan palstalla pitäisi puhua paljon enemmän käytännöllisesti ja rohkaisevasti hengellisyydestä. Nythän etupäässä keskustellaan kaikesta muusta.
”Pyhän Hengen täyteydessä vaeltaminen pitäisi olla jokaisen kristityn normaali kokemus jatkuvasti.” Olen tästä eri mieltä. Pyhä Henki suo meille toisinaan pitkiäkin jaksoja, jolloin koemme vain Hänen poissaolonsa. Ne ovat meille hyväksi.
Pentti. ” Pyhä Henki suo meille toisinaan pitkiäkin jaksoja, jolloin koemme vain Hänen poissaolonsa”.
Aivan, varsinkin nuorina uskovina tämä on tärkeää, jotta vahvistuisimme ja viisastuisimme. Ei tästä tarvitse olla eri mieltä. Vanhemmiten opimme kyllä elämään jatkuvasti Jumalan yhteydessä ja myös Hänen läsnäolossaan, mutta sitten taas emme enää edes kaipaa kovin voimakkaita ”kokemuksi” tms. Pyhän Hengen täyteys ei ole tunnekokemus, tai ensikädessä elämys, vaan jatkuva luottamus uskossa Jumalaan. Usko itsessään on yleensä voimmakkimmillaan silloin, kun kaikki uskon tuntee ovat poissa. Myös Jumala parhaiten ilmaisee meille itsensä puhumalla meille silloin kun olemme täydessä hiljaisuudessa ja ”hengellisesti” köyhiä, ja näin annamme Hänelle tilaa ilmestyä meille. Luonnostaanhan ihmisen mieli on samanlainen kuin ulkoinen todellisuuskin varsinkin kaupungeissä, täynnä erilaista mölinää ja kolinaa.
Nykyinen antikristillinen yhteiskuntamme on rakennettu niin, että melkein kaikki siinä houkuttelee ihmisiä pois Jumalan yhteydestä. Myös koulutusjärjestelmämme on tällainen. Vielä minun lapsuudessani kouluissa oli kunnon aamuhartaudet ja koulupäivät alkoivat niin, että keräännyttiin yhdessä koulun juhlasaliin käntymään opettajien johdolla Jumalan puoleen. Nythän Herraamme ei enää kouluissa kunnioiteta. Meidän on siis huolehdittava hengellisestä elämästämme itse.
Onneksi meillä on Kirkko ja Yhteinen Tunnustus, ei tarvitse seikkailla kaikissa opin tuulissa. (Matt.24:1-13 -1938)
Opin/oppien tuulet vain tahtovat nyt riepotella ihmisiä muodikkassa uushenkisyydessä, etenkin kun yhteys kirkkoon on loitolla.
Päivi,
Hengellisyys on Jumalasta, uudestisyntymässä alkanut ‘tuote’. Henkinen on ihmisen itseymmärryksen, sielullisuuden, katoava tuote.
Englannin kielisessä keskustelussa ’spiritual’ kattaa ikuisen ja katoavan ja sotkee asiat. Sotku on alkanut jo Platonin kaudella, jolloin mm. teologia sai alkunsa. Eli oppi jumaluuksista.
Teologisesti, henkisesti, ilman Jumalaa on tutkittu jumaluutta, vaikka Hän ei ole kaukana yhdestäkään meistä, vt. Apt. 17:21 “Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.”
Muunmuassa Paavali selittää tyhjentävästi, kuinka ehdotonta on Jumalan uskovaan laittama Rakkaus, Pyhä Henki, jossa hengessä ei ainoastaan voida, vaan pitää tutkiskella kaikki, eli hengellisesti. Henkisyys on ihmisen tunteen, tuntemuksen vaikutus eli sielullisuutta.
1. Kor. 2:
12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Ihmisessä ilman Pyhää Henkeä, on vain henkinen ihminen. Se ei etsi hengellistä eikä siis ole hengellinen ihminen.
”Henkisyys on ihmisen tunteen, tuntemuksen vaikutus eli sielullisuutta.” Minun ihmiskäsitykseni on toinen. Henkisyys liittyy ihmisen kestäviin tavoitteisiin ja arvoihin, tuntemukset taas ovat ohikiitävien tilanteiden aiheuttamia mielenliikkeitä.
Pentti. ”Henkisyys liittyy ihmisen kestäviin tavoitteisiin ja arvoihin, tuntemukset taas ovat ohikiitävien tilanteiden aiheuttamia mielenliikkeitä.
Henkisyys on Pyhän Hengen synnyttämää elämää, ei mitään arvottamista.Ilman Pyhää Henkeä ei meillä ole mitään henkisyyttä. Mentaaliset ja sielullisen asiat ovat aivan eri juttu.
”Ilman Pyhää Henkeä ei meillä ole mitään henkisyyttä.” Nyt sekoitat omaykin käsitteesi, henkisyyden ja hengellisyyden. Kirjoitit edellä: ”Ihmisessä ilman Pyhää Henkeä, on vain henkinen ihminen. Se ei etsi hengellistä eikä siis ole hengellinen ihminen.”
Pentti. ” Kirjoitit edellä: “Ihmisessä ilman Pyhää Henkeä, on vain henkinen ihminen. Se ei etsi hengellistä eikä siis ole hengellinen ihminen.”
Itse taidat sekoilla, tämän kirjoitti Reijo Mänttäri, eikä Antti. Temme tietysti eron hengellisen ja sielullisen, mentaalisen välille. Minulle on tärkeää, että kristittynä erotamme Pyhän Hengen muista hengistä ja muusta hengellisyydestä. Siis ettemme mene harhaan.
”IItse taidat sekoilla, tämän kirjoitti Reijo Mänttäri, eikä Antti.” Niinpä taisin sekoillakin, anteeksi! Silti pidän tärkeänä, että hengellisyyttä ja henkisyyttä ei sekoitettaisi keskenään. Henkevä voi olla vaikka ei henkimaailmaa pitäisikään todellisuutena. Varmaan on toisaalta hengellisiä ihmisiä, joita ei oikein voi pitää henkevinä.
Pentti. ” Niinpä taisin sekoillakin, anteeksi! Silti pidän tärkeänä, että hengellisyyttä ja henkisyyttä ei sekoitettaisi keskenään”.
Tästä olemme kyllä yhtä mieltä, ja myös herra Mänttäri taitaa tehdä selvän eron Pyhän Hengen ja muun henkisyyden välille?
Henkeviä ihmisiähän kyllä piisaa, mutta oikeasti tervellä tavalla uudestisyntyneitä ja hengellisiä onkin sitten vähemmän.
Miksi hengellisyys olisi vain kristillisyydelle varattu termi? Maailmassa on tuhansittain muita, yhtä hyviä uskomuksia.
Käsite ”historiallinen” on ehkä kirjoittajalla epäselvä (”Jeesus on historiallinen tekijä ylösnousemuksineen….”) Jeesuksen ylösnousemus ei ole historiallinen tapahtuma. Kertomus siitä on.
Aivan, miksi? Eikö pahankin hengen valtaama ole hengellinen? ”Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan.”
Korhonen. ”Miksi hengellisyys olisi vain kristillisyydelle varattu termi? Maailmassa on tuhansittain muita, yhtä hyviä uskomuksia.”
Ei tietenkään tätä termiä tarvitse varata yksinomaan kristillisyydelle. Kuitenkin on kristityille tärkeää osata tuntea oman uskon lähtökohta, joka on Pyhässä Hengessä, ei missän tuhansissa muissa hengissä tai uskomusjärjestelmissä. Kristityksi tulemme uudestisyntymällä elävään uskoon Pyhän Hengen voimasta ja tämä sitten määrittää koko uskomme ja kokemuksemme hengellisyydestä. Uskovana elämme Pyhän Hengen täyteydessä ja tunnemme siis eron muihin henkiin, joita toki maailma on täynnä.
Risto, en puhunut omasta historiankäsityksestäni. Puhuin siitä, mitä uushenkisyydessä ajatellaan. Olen koulutukseltani historiotsija.
Hengellisyys ei ole vain uskontoja, se myös musiikkia, runouttaa filosofiaa, pohdiskelua, lukemista, kirjoittamista, mietiskelyä, satuja ja tarinoita, leikkiä, kauneutta, kateutta, vihaa, kaikkea sen kaltaista, jota vanha kansa piti joutavanpäiväisenä.
Siksi piti tehdä ruumiillista työtä, väsymykseen saakka, sitä pidettiin terveenä elämänä, ruoka maistui ja uni tuli odottelematta. Ei kyselty turhia, eikä pohdiskeltu joutavia, eikä lueskeltu tyhjänpäiväisiä. Ruumiillinen työ auttoi myös selviytymään elämässä, kynnettiin kylvettiin, ja korjattiin kokoon.
Hengellisyys on siis ruumiillisen vastakohta, ja molemmat halveksivat toisiaan. Hengellisyys on ikäänkuin joutilaiden harrastelua, ja ruumiillinen oikeaa olemista.
Hengellisyys ei elätä, jos ruumiilliset eivät siitä maksa.
Tarja. ”Hengellisyys on siis ruumiillisen vastakohta, ja molemmat halveksivat toisiaan. Hengellisyys on ikäänkuin joutilaiden harrastelua, ja ruumiillinen oikeaa olemista”.
Tämä on varsin gnostilsinen näkemys hengellisyydestä kristillinen hengellisyys kuitenkaan ei ole mitään doketismia, vaan perustuu inkarnatioon: Jumala tuli ihmiseksi ja suostui ruumiin rajoituksiin. Tästä syystä meidänkin kannattaa tehdä niin. Voimme mainiosti saada hengellisiä kokemuksia kiltisti kehoissamme pysyen. Ns. uushengellisyys on täynnä kuvauksia ruumiista irtaantumisesta yms.Myös erilaiset enkelihömpöytykset ovat samalaista sössöä. Ei tahdota tyytyä ihmisenä olemiseen ja sen rajoituksiin.
Antti Hämäläinen
Se ei ollut gnostilainen käsitys, se oli ihan suomalaista perinnetietoa. tai itseasiassa minun havaintojani tästä perinteestä. Aikoinaan lukemista on pidetty vain työstä pakoiluna, Työn vieroksumisena. ja siihen liittyy myös sanonta, ”Jos ei työtä tee, ei pidä leipääkään syömän. ”
Hengelliset ovat pitäneet maalaisia paskaisina ja pakanoina. Ja työläiset, punaiset, köyhät, kurjalisto, kaiken hengellisen ulkopuoliset, syntiset ja saastaiset, ruumiillisen työn tekijät, jumalattomat ja filosofiasta mitään tietämättömät, halvat ja helvetin omat.
Mikä johtunee siitä, että aikoinaan kaikki työt teetettiin orjilla, ja he eivät olleet mitään, heille ei kuulunut mitkään oikeudet tai hyvät kohtelut.
Hengelliset niin sanotut ’Vapaat miehet’ olivat vapauttaneet itsensä työstä, alistamalla orjat tekemään työn, ja itse he saattoivat käyskennellä valkoisissa mantteleissaan puutarhassa, kuin Jeesus muutaman Laordikean miehen kanssa. Koska sieltä löytyi vielä muutamia, jotka eivät olleet lianneet vaippojaan.
Työssä voi vaippa likaantua.
Kirjallisuudessa on paljon todistuksen sanoja siitä kuinka juuri ruumiillinen työ koetaan hengellisyydeksi , suorastaan useammin kun kirja viisauden lukeminen. Vielä niin , että ruumiillinen työ hengellisenä kokemuksena ja hengellisyyden viljelyksenä on ”ekumeenista” yli uskontorajojen.
Kun mökkiläisviljelijä kertoo puutarhassa puuhailusta , niin kertomisen sävyssä on usein jotain hengellisyyden harjoittamisesta. Työn yhteydessä sitä vain tehdään ilman että sen herättämää kokemusta liitetään johonkin uskontosysteemiin. Hyvin suoritetun ruumiillisen työn jälkitunne ja tyytyväisyys koetaan insekä itsensä toteuttamisena että pienen paratiisiin jalostamisena.
Entisenä byrokraattina koin usein, yhdessä työtovweriden tapaan, suurta tyytyväisyyttä hyvin suoritetun työpäivän jälkeen. Siihen liittyvässä kiitollisuudessa siitä että sellaisessa sai olla mukana oli osittain hengellinen kokemus.
Se mitä haluan sanoa on se, että mielestäni tulee erottaa uskonnollinen palvonta koetusta hengellisyydestä, sellaisesta joka löytyy sopivissa olosuhteissa meistä. Jos katsotaan hengellisyys Pyhän Hengeen lahjaksi, niin on ilolla todettava että PH toimii missä itse tahtoo ja se tunnistetaan lukemattomilla nimillä kaikkialla missä sen läsnäoloa on koettu.
Tarja. ”Mikä johtunee siitä, että aikoinaan kaikki työt teetettiin orjilla, ja he eivät olleet mitään, heille ei kuulunut mitkään oikeudet tai hyvät kohtelut”.
No juutalaisuuden peruskertomus on kuvaus Jumalan kansan vapautumisesta Egyptin orjuudesta. Myös UT:n kuvauksissa uskoon tulivat niin ylhäiset kuin alhaisetkin. Evankeliumi tavoitti niin roomalaisen sadanpäämiehen kuin tämän palvelijankin.
Käsityksesi on enemmän gnostilainen ja kreikkalaisen filosofian vaikuttama kuin kristillinen. Kristillisyydessä ruumiskin kuuluu lunastuksen piiriin ja lopulta meille luvataan ylösnousemusruumis. Minun kotikirkkoni hautausmaalla, jonne minäkin päädyn, kaikkien jalat sojottavat kohti itää, ylösnousemuksen aamua kohti.
Ei kannata käyttää gnostilaisuus termiä niinkuin se olisi jollain lailla harhaoppista.
Gnostilaisuus ei varmaankaan lähtenyt jostakin opillisesta määrittelystä, vaan asianomaisten henkilökohtaisista kokemuksista. Tämänkin päivän hengelliset kokemukset ovat mitä suuremmassa määrin sellaisia jossa koetaan se kuinka sen sisällä ollessa on vapaa ja ymmärää hengellisen olemisen sanattoman sanoman.
Kokemus on paluuta elämän ensiaikoihin jolloin kaikki koettiin eläväksi ja että esineillä oli sielu.
Kokemus on niin houkutteleva että alkoholin ja huumeiden käyttö ,jotka luovat tuollaisen animistisen tilan ,on hyvin ymmärrettävä kiusaus. Samoin pitkät iltaseurat kun happia loppuu ja on pitkään veisattu niin ajutuu ”loveen” ekstaattiseen tilaan. Kokoemus motivoi tulla mukaan seuraavillekin seuroille.
Hirn. ”Ei kannata käyttää gnostilaisuus termiä niinkuin se olisi jollain lailla harhaoppista”.
Minun mieliteologini on aina ollut ja on edelleen kirkkoisä Irenaeus, joka oli toisen vuosisadan loppupuolella Lyonin piispa. Hänen hyvän työnsä hedelmänä kätännöllisesti koko Lyonin asukaskunta kääntyi kristinuskoon. Hän ensimmäisena systematisoi teologiaaa. Mutta eniten tunnettu hän on laajan rintaman taistelustaan gnostilaisia harhaoppeja vastaan(Adversus Haeresis). . Tänään voimme oppia paljonkin Irenaeukselta juuri siksi että olemme koko ajan etenemässä pahempaa hengellistä sekasotkua kohti kuin minkä alkukirkko kohtasi. Tämä pätee myös ns. karismaattisuuteen. 1980-luvun loppupuolelta ns. karismaatinen uudistus vinoutui. Tämä tapahtui nimenomaan siksi, että sen opillinen perusta romahti.
Kaikessa karismaattisuudessa heikko oppi tuottaa aina myös harhaisen elämyksellisen hedelmän. Tänään ja tulevaisuudessa näemme tätä lisääntyvässä määrin kaikkialla. Karismaattinen liike ei ole koskaan toipunut vinoutumisesta, johon se ajautui 1980-luvun lopulla. Tietysti ttervehenkistäkin karismaattisuutta on onneksi edelleen ollut, mutta kokonaisuudessaan liike lopahti tuolloin ja terveet ilmiöt ovat olleet enemmän poikkeus kuin sääntö.
Antti Hämäläinen
Paavali kyllä hyväksyy orjuuden, jopa niin pitkälle, että sanoo: ”Pysyköön kukin sillä paikalla mihin on syntynyt, oli sitten orja tai vapaa. ”
Orjuus on jatkkunut kristillisessä maailmassa, jopa hyvin pitkälle. Myös juutalaisia on orjuutettu, on ostettu ja myyty esim. sakasassa keisarin vallan aikana.
Tarja. ” “Pysyköön kukin sillä paikalla mihin on syntynyt, oli sitten orja tai vapaa. Apostoli sanoo näin uskoon tulleelle ihmiselle, koska itse pelastus on sama kaikille, ja koskee iankaikkisuuttamme.
”Tiedätkö kuka oli William Wilberforce, ja mitä hän teki Wienin kongressissa?
Hämäläienn
”Tiedätkö kuka oli William Wilberforce, ja mitä hän teki Wienin kongressissa? ”
Mutta vasta 1800-luvulla, joten pitkään se Paavalin kehoitus oli voimassa. Johtunee kai siitä, että kirkolla on ollut niin suuri valta.
Ei ole kysymys siitä, mitä Paavali sanoi. Varmasti jo hänen aikanaan oli uskovia, jotka kohtelivat orjiaan hyvin, ja jotka myös antoivat näille vapauden. Myös orjan asema silloisessa Roomassa ei aina ollut huono.
Minä uskon, että oikeat kristityt, so. sydämessään uudstisyntyneet ja uudistuneet ihmiset eivät välttämättä kohdelleet muita ihmisiä huonosti. Kovasydämisyys on Raamatun mukaan synti. Myös Israelissa ei ollut tarakoitus että kukaan riistäisi tai rjuuttaisi toistaan. Se, että 700-luvulla näin oli käynyt sai Jumalan lähettämään Jesajan, Aamoksen ja Hoosean tasoisia profeettoja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden sanoman knssa keskelle Israelia. Jumalan tahto tässä asiassa on aina ollut aivan selvä. Sitten mitä me ihmiset teemme on taas toinen asia. Päsääntöisestihän emme tottele Jumalaa.
Tässä on nyt kyse ainakin kahdesta eri asiasta, kuten blogisti toteaa. Ensiksikin termeistä ja toiseksi sisällöstä. Sekä siitä, että sanoilla ymmärretään nykyään toista kuin muutama vuosikymmen sitten. Kokonsisuutena taitaa olla niin, että uskontotieteelliset termit ovat vallanneet alaa.
Henkisyys/hengellisyys. Vielä 20 vuotta sitten (?) edellinen termi viittasi new age -tyyppiseen spiritualiteettiin. Hengellisyys taas kristilliseen hengelliseen elämään. Termi spiritualiteetti (lat. spiritus=henki) on niitä sanoja, joihin itsekään en opiskeluaikana törmännyt. Nykyään jopa termi ”tulla uskoon” voi tarkoittaa sitä, että joku löytää uuden ja itselleen merkityksellisen spiritualiteetin vaikkapa joogasta.
Sisällöstä sen verran, että mielestäni rajalinjat olisi syytä ainakin periaatteessa vetää teologisesti. Nykyään taitaa olka yhä yleisempi ajatus, että jokseenkin kaikilla ihmisillä on hengellisiä tarpeita. Toiset ovst kristittyjä ja toiset jotakin muuta (jopa ateistilla voi kuulemma olla henkisiä kokemuksia). Tällainen ajattelu perustuu uskontotieteeseen ja uskontopsykologiaan. Itse ajattelen kyllä vähän samaan tapaan kuin Antti Hämäläinen. On syytä tehdä ero kristillisen spiritualiteetin ja muun välillä, koska kristillinen spiritualiteetti/hengellisyys/uskonelämä on kuitenkin syvästi erilaista kuin kaikki muu, vaikka ulkonaisia ja kokemuksellisiakin yhtäläisyyksiä löytyy.Pyhä Henki # muut henget.
Marko: ymmärsit kirjoitukseni pointin. Kiitos palautteestasi.
Ketroisitko vielä tarkemmin, mitä nuo termit tarkoittivat englannin kielessä 20 vuotta sitten ja nyt?