Jätän kysymyksen avoimeksi, koska en tiedä, mitä nykyinen puhe hengellisyydestä pitää sisällään. Saan ehkä vastauksia.
Itse luin vastikään lehdistöstä julkisuudesta tutusta pariskunnasta, joka vietti ”hengellistä sessiota”, lähemmin sanottuna vauvakutsuja amerikkalaisen babyshowerin tapaan. Oli ”hemmottelua ja aistielämyksiä”. Mukaan kuului kaikenlaista söpön vaaleanpunaista vaahtoa, herkkuja, yhdessäoloa ja myös rukoilemista. Kauniit ihmiset, kaunis juhla. Uutisarvoa. Lööppeihin asti.
Uutuusarvoa aiemmille käsityksille hengellisyydestä? Ennen hengellisyydeksi on ymmärtääkseni käsitetty Jumala-suhteen vaaliminen elämässä varsin vakavassa ja arvokkaassa hengessä – yli kaiken muun. Hengelliseksi ei ole voinut kutsua mitä tahansa sessioita tai tapahtumaa. Tilanne on ollut jotenkin pyhitetty lähtökohdiltaan.
Pidän itse kiinni viimeisestä lauseesta. Minulle siinä on hengellisyyden avain: ensisijainen suhde Jumalaan. Rukoussuhde ennen muuta. En kuitenkaan sano, että se oikeuttaa arvostelemaan tilaisuuksia, joilla on moderni uushenkisyyden leima. Kukin vastaa omasta rukouksestaan, sen aitoudesta.
Ehkä eniten minua hämmentää ongelma, joka on syntynyt sanan spirituaalisuus käytöstä. Nykyään sillä tarkoitetaan milloin hengellisyyttä milloin henkisyyttä, uususkonnollisuutta ilman kristinuskon Jumala-käsitystä, käsitystä kaiken henkisyyden/hengellisyyden universalismista jne. Uususkonnollisuus, josta puhutaan, pyrkii olemaan muuta kuin uuspakanuutta. Se perustuu paljossa vaikutteisiin eri uskonnoista ja filosofioista. Buddhismista, alkuperäiskansojen uskonnoista jne. uuteen hengellisyyteen kuuluu myös, että Isä Jumala on vanhakantaista Äiti Maan rinnalla. Kristus on kosminen tekijä, kaiken alfa ja omega. Jeesus on historiallinen tekijä ylösnousemuksineen, mikä on ylösnousemuksen arkkityyppi muiden uudelleensyntymisten kiertokulussa. On olemassa Jeesus ja Kristus yhdessä ja erillään.
Luettelen asioita ehkä summa mutikassa. Hengellisyyttä/henkisyyttä on kaiken aikaa kaikkialla kaiken muotoisena. Lienee niin ollut aina. Nyt se on taas New Agen jälkeen muodikasta muualla kuin kirkon sisällä. Miten kirkko reagoi?
Muutama asia, joka kannattaa aina pitää kirkkaana mielessä, kun puhutaan Pyhästä Hengestä, jotta emme eksyisi.
Jumalan Henki on ”erotettu” (jota ”pyhä” varsinaisesti kuvaa), eli Pyhä Henki on jotain, mitä maailmasta ei itsestään löydy, vaan se on erityinen ja ns. maailman hengen ulkopuolella, kuten Jumalakin on Taivaassa. Jumalan Henki ei ole siis mikään universaali maailman henki, vaan juuri päinvastoin, Pyhä Henki on siis Pyhä ja varsinaisesti siten, että Hän korottaa Kristusta ja Jumalan Tahtoa maailmassa. Jumalan Henki ei ole maailmasta, mutta vaikuttaa maailmassa Sanan ja varsinkin Evankeliuimin kautta.
On siis varmaa, että ilman Kristusta ei ole Pyhää Henkeä, on vain maailman henkeä ja hengellisyyttä ja henkisyyttä, jotka nousevat kaikesta muusta paitsi Kristuksesta.
On myös hyvä muistaa, että valehteljia jäljittelee totuutta ja pukeutuu ns. hyvään kaapuun. Kaikki ns. ”hyvä” maailmassa ei ole Pyhän Hengen aikaansaannoksia.
Pyhä Henki todistaa maailmassa Kristusta, eikä mitään muuta kuin Kristusta. Jos joku julistaa jotain muuta ilosanomaa ihmisille, niin tiedä, se ei ole Jumalasta.
”Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa. 1.Joh.4:1-3
Suomessa ei ole kahta eri sanaa pyhälle. Muissa kielissä usein on. Latinassa ovat sanat ’sacer’ ja ’sanctus’. Edellinen merkitsee suunnilleen sitä, mitä Ismo Malinen kuvasi. Pyhästä Hengestä käytetään kuitenkin tuota toista sanaa: Sanctus Spiritus. ’Sanctus’ saa sellaisiakin merkityksiä kuin loukkaamaton, kunnianarvoisa, tunnollinen, nuhteeton, viaton, siveä, hurskas…
Juurikin näin Martti. Pyhä Henki on myös Kristuksen mieli, jolloin asia tulee hyvin lähelle meitä Kristittyjä. Tätä Kristuksen ”mieltä” kuvaa hyvin Jeesuksen asenne, kun sanoo:
”Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta.
He eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.
Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.
Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt. Ja minä olen tehnyt sinun nimesi heille tunnetuksi ja teen vastakin, että se rakkaus, jolla sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä.” Joh.17:14-26
Jeesus kirkastaa tuossa Isää ja tekee tuossa selkeän eron (eli pyhittää) maailman hengen ja Jumalan Hengen välillä. Jeesus tekee tunnetuksi Jumalan rakkauden maailmassa, mutta samalla Pyhittää tuon rakkauden erityiseksi ja siten juuri erottaa ns. ”inhimillisen rakkauden” ja ”Jumalan rakkauden toisistaan.”
Ertyisen huomion tuossa Jeesuksen puheessa tekee tuo: ”Pyhitä heidät totuudessa” ja kuinka Jeesus erottaa itsensä maailmasta ja myös ne, jotka pyhitetään totuudessa.
Mitä tämä varsinaisesti tarkoittaa? Sitä, että Kristityille on annettu luja luottamus siihen, että Jumalan Sana on Totuus. Tämä taas asettaa meidät jokaisen kysymään:
Jos on olemassa Totuus, niin on olemassa myös valhe, jotka pystyy erottamaan toisistaan.
Suurin valhe on se, että maailma ja ihminen olisivat itsestään syntyneet ilman Luojaa ja kaiken ylläpitäjää, ikäänkuin kaikella elävällä ei olisi persoonalista tekijää.
Toinen eksytys on, että Jumalalla ei ole Poikaa, joka on maailmaan Lähetetty ihmiselle synnin (huomaa yksikkö) sovitukseksi ja pelastuksesi. Pyhä Henki on siis erityinenja maailman hengestä erotettu Henki, joka Todistaa maailmassa Jumalan tahdon. Kaikilla, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristukseksi, on Pyhä Henki, joka myös todistaa maailmassa Luojasta ja seisoo muurina maailman henkeä vastaan, joka kieltää Jumalan. Pyhä Henki on myös sinetillä vahvistettu (joka tarkoittaa, että Lähettäjä on valtuuttanut lähetetyn sanoman.) jokaiseen joka ottaa vastaan ja tunnustaa Jumalan Pojan.
”Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien. Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän, joka taivaasta tulee, on yli kaikkien.
Ja mitä hän on nähnyt ja kuullut, sitä hän todistaa; ja hänen todistustansa ei kukaan ota vastaan. Joka ottaa vastaan hänen todistuksensa, se sinetillä vahvistaa, että Jumala on totinen. Joh.3:31-33