Kirkkomme piispainkokous pitää ylimääräisen kokouksen 12.3. Sen ainoana varsinaisena asiana on käsitellä pitkään jumissa ollutta avioliitto- ja vihkimisasiaa eli kysymystä kirkon suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien avioliittoon ja vihkimisiin. Taustalla on tietysti yleinen kehitys ja toisaalta muutama vuosi sitten eduskunnassa säädetty avioliittolaki.
Kysymys avioliitosta ja vihkimisistä on tullut turhan suureksi suhteessa siihen, mikä sen käytännön vaikutus on kirkon elämässä. Toisaalta kirkon piirissä monet näkevät asian myös suurena periaatteellisena, teologisena ja hengellisenä kysymyksenä, joka liittyy yhdenvertaisuuteen ja kirkon jäsenten tasapuoliseen kohteluun. Asian vastustajat näkevät asian myös periaatteellisena ja teologisena ja nostavat esille Raamatun aseman. Viime aikoina jotkut ovat vedonneet perusteluissaan avioliittoon sakramenttina, mitä se meillä ei tietysti ole.
Piispainkokouksen ratkaisu on yksinkertainen ja samalla ”käsien pystyyn nostaminen”. Se lähtee siitä, että kirkossa on kaksi erilaista avioliittokäsitystä, jotka eivät ole alisteisia toisilleen. Se lähtee myös siitä havainnosta, ettei yhtä kaikkien hyväksymää käsitystä ole löydettävissä. Siten piispainkokous palaa tavallaan lähtötilanteeseen.
Piispainkokouksen esitys nousee ajasta, jolloin asiaa käsiteltiin kirkossa uuden avioliittolain säätämisen jälkeen. Professori Eila Helander teki selvityksen, jossa oli useita vaihtoehtoja. Niistä parhaaksi jäi ns. Helanderin malli, jollaista piispainkokous nyt käsittelee ja tulee todennäköisesti esittämään kirkolliskokoukselle.
Piispainkokouksen käsittelemässä mallissa esitetään, että Kirkkojärjestykseen tehtäisiin asiasta muutokset. Ne pitävät sisällään kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen hyväksymisen sekä velvoitteen siitä, että seurakuntien tulee hoitaa myös samaa sukupuolta olevien vihkimiset. Se ei tule papeille velvoitteena vaan ajatuksella, että halukkaat papit voivat ne tehdä kirkkoherran vastatessa asian hoitamisesta.
Uskon, että asia saa piispainkokouksen tuen. Sen käsittely ja eteneminen kirkolliskokouksessa on sitten vaikeampi juttu. Kaikkien nyt asiaa käsittelevien ja siitä päättävien tulisi muistaa, että kirkon jäsenten ja työntekijöiden enemmistö toivoo ratkaisua asiaan. Epäselvä tilanne jatkuu niin kauan kuin asia ei saa ratkaisua. Myönteinen ratkaisu asiassa ei vie toisin ajattelevia muuttamaan käsitystään eikä vihkimään sellaisia pareja, joita he eivät halua vihkiä.
Toivo Loikkanen
Kysymyshän on siitä, että kuka, tai ketkä saavat harrastaa sukupuolista toimintaa, ja muiden, kuin kirkossa vihittyjen sukupuolinen toiminta on synti ja häpeä. Myös yksin harrastettu on ollut ankarasti kiellettyä, valvonta on jäänyt omantunnon varaan, ja siitä se synnin tunto sitten tulee ja papeilla on ollut tunnustuksissa hauskaa kuultavaa. Ei ihme jos rippisalaisuus on ollut voimassaolevan vaatimus.
Pitää siis saada lupa. Rippikoulun suorittaminen oli aikoinaan yhtä kuin naimaluvan saaminen. Jos halusi mennä naimisiin piti käydä rippikoulu.
Kysymys kuuluukin, että mikä siinä kirkon antamssa luvassa tekee sukupuolisesta toiminnasta, -kuin taikaiskusta. – jotenkin luvallista ja naisille jopa velvoittavaa, niin ettei hän enää voi vallita omaa ruumistansa, koska se muuttuu miehen omaisuudeksi.
Nainen ei ole voinut valita sitäkään, että haluaako hän esim.kuusitoista lasta, koska opetus on kuulunut, että lapset ovat herran lahja. Jokainen näkevä tietää, että kuka se herra on tässä tapauksessa ollut.
Ajat ovat muuttuneet. Näin ei kirkossa enää ajatella. Joillakin uskovilla on edelleen ideana, että avioelämää eli siis seksin harjoittamista ei saisi aloittaa ennen avioliiton solmimista. Kirkon piirissä halutaan tukea tasapainoisia parisuhteita eikä asettaa tarkkoja määreitä, miten ihmiset elävät. Avioliitto on edelleen ideaalimalli, mutta kirkossa emme paheksu enää avopareja. Se on täysin hyväksyttävä parisuhteen muoto. Monet avoparit menevät ajan myötä naimisiin, mikä vaikuttaa käytännön asioihin niitä helpottavana (omaisuus, lasten asema jne).
Mikä on Tanskan luterilaisen kirkon tilanne? Siellä muistaakseni papin on oltava ainakin valmis ohjaamaan samaa sukupuolta olevat toisen papin luokse, joka vihkii heidät. Onko jollakin teistä tarkempaa tietoa ja lähdettä tästä?
Mika. Tietääkseni, kun Tanskan kansankirkossa sallittiin spn-parien vihkiminen 2012, se hyväksyttiin sillä ehdolla, että pappi, joka kieltäytyy vihkimisestä hänellä on siihen vapaus. Tässä tapauksessa pari ohjataan jonkun toisen papin luokse. Onko kieltäytyvällä papilla velvoite ohjata pari toisen papin luokse, siitä en ole varma. (Folkekirken.dk )
Kosti. Niin, kuka siinä toimii ohjaajana?
Mika. Jos pappi kieltäytyy toimittamasta samaa sukupuolta olevan parin vihkimisen tai siunaamisen, rovasti / ”hallinnosta vastaava” etsii toisen papin, joka voi vihkiä spn-parin. Näin asian ymmärrän.
Yllättävän vahvoja tunteita tämä asia herättää (vrt. Sammeli Juntunen, Itä-Savo 9.3. 2024). Maallikon havainnon mukaan kirkollisessa vihkimisessä luterilaisessa kirkossa on kyse a) viranomaistoimituksesta avioliiton solmimiseksi, b) rukouksista ja puheista ja Herran siunauksen lukemisesta – ei siis sakramentista. Kiihkoilu asiassa on sitä, että samaa sukupuolta olevia pareja ja heidän omaisiaan ja ystäviään ei missään olosuhteissa haluta päästää kirkkoon rukoilemaan (Savonlinnan seurakunnan päätös) eikä heille haluta lukea Herran siunausta eikä yhteistä esirukousta. Kuulostaa aika rajulta linjaukselta jonka toteutuessa kirkolla ei olisi juurikaan suomalaisessa yhteiskunnassa tulevaisuutta kuin yhä kutistuvana uskonnollisena yhdyskuntana.
Teologisia kantoja löytyy asiassa eri suuntiin ja valitettavasti Jumala on pysynyt hiljaa. Voitaisiinko opillinen kiistely jo panna syrjään ja miettiä millainen ratkaisu auttaisi seurakuntia turvaamaan jäsentensä yhdenvertaisuuden?
Asia herättää minustakin yllättävän voimakkaita reaktioita ja kannanottoja. Kirkon luopumus -kortti on tempaistu taas esille. Ymmärrän toisaalta noiden ihmisten pelkoja, koska heille on opetettu tällainen hengellisyys ja koska meillä on sellaista edustavia liikkeitä. Savonlinnan osalta on tapahtunut muutosta parempaan, sillä jo pari vuotta sitten kirkkoneuvosto päätti, että rukoushetkiä ”puolesta ja kanssa” voidaan toteuttaa myös kirkoissa.
Evlut. Kirkkoon kuuluu 63,5 prosenttia suomalaisista. Herätysliikkeisiin kuuluu vain pieni osa kirkon jäsenistä. Tämän pienen joukon hengelliset näkemykset rasittavat uudistajia. Ne nähdään ”kirkon elämän” jarruna. Nämä jarrumiehet- ja naiset ovat ahkerimpia kirkon penkkien kuluttajia. Heidän aikansa kirkossa loppuu pian? Toimikunnat, lausunnot, mallit, äänestykset ja kurinpito voittavat ”vanhoilliset jäärät”. Kutistuvasta uskonnollisesta yhdyskunnasta (P. Kokkonen) päästään vihdoin eroon!
Kansa saa mitä tilaa. Uudet sukupolvet kansoittavat kirkot?
Kari, Ainakin minulla on ajatus, että noilla uskollisilla kirkon ”uskovilla” on tilaa kirkossamme kuten kaikilla muillakin. Ei heitä pidä olla eikä olla ajamassa pois.
Ei oikein kannattaisi kärjistää keskustelua. En ikinä usko, että Savonlinnan seurakunnassa ovella mitenkään kontrolloidaan, ketkä sisälle saavat tulla ja osallistua ehtoolliselle ja kuulla ja omista Herran siunaus. Kirkko pyritään, niinkuin kirkkoherra jossakin keskustelussa kertoi, pitämään Savonlinnassa joka päivä auki. Rukoilemaan varmasti pääsee. Nyt keskustellaan avioliittoon vihkimisestä.
Kommentoin asiaa yllä. Rukoushetkiä ”puolesta ja kanssa” voidaan toteuttaa seurakuntamme kirkoissa. Aikaisemmin ei voinut. Olen samaa mieltä siitä, että keskustelua ei ole syytä kärjistää.
Mutta eikö mainitsemasi rukoushetkikin koske nimenomaan avioliittoa. Kirkko ei kuitenkaan ole keskeisesti avioliittoon vihkimisen tai sen siunaamisen tai rukoushetken paikka. Se on sitäkin, mutta ytimeltään muuta: Paikka, jonne kokoonnutaan Jumalan sanan, rukouksen ja ehtoollisen sakramentin äärelle. Ja ymmärrän niin (korjaa jos olen väärässä), että myös kyseisessä seurakunnassa yhteiseen messuun on jokainen kaikista henkilökohtaisista ominaisuuksista ja elämän historiasta riippumatta saanut tulla ja osallistua ehtoollisen sakramenttiin.
Pekka, rukoushetki koskee avioliittoa. Messuihin ja muihin kirkon tilaisuuksiin ovat kaikki tervetulleita. En ole tietääkseni muuta ilmaissut. Kirkko on nimenomaan messun viettämisen paikka ja toisaalta siunaamisen paikka (alttari).
Toivo: En väittänytkään, että olisit jotakin muuta sanonut tai että olisit kärjistänyt keskustelua. Alunperin vastasin Pellervo Kokkoselle, joka esitti aika kummallisia väitteitä.
Pekka, näin uumoilinkin. Olisit voinut laittaa kommentin myös hänen kommentin vastauksena.
Vahva comeback!
Helanderin malli pohdinnassa: ”seurakuntien tulee hoitaa myös samaa sukupuolta olevien vihkimiset.” (Blogi) – ”Enemmänkin pitäisi kirkossa olla huolissaan siitä, miksi niin moni kirkon jäsen haluaa avioliittonsa siunaajaksi digi- ja väestötietoviraston virkamiehen kuin papin.” (H. Kuosmanen 11.03.2024 11:39)
Luterilaista kirkkoa patistetaan mukautumaan muun yhteiskunnan mukaan?
Kaksi keskenään ristiriitaista mallia halutaan saada saman katon alle? Näin rakennetaan Suomen luterilaista kirkkoa. Samaan aikaan pohditaan Kansanlähetykselle ja SLEY:lle rajoitteita. Ehtoollisen vietto ilman naispappia kiellettiin Maata näkyvissä tapahtumalta (kaksi mallia ei tässä tapauksessa mahdu saman katon alle). Näin rakennetaan Suomen luterilaista kirkkoa.
Ruotsi edellä – Suomi perässä?
Vuonna 2022 Ruotsin luterilaiseen kirkkoon kuului 52,8 prosenttia ruotsalaisista. Se on alhaisin luterilaiseen kirkkoon kuuluvuusprosentti Pohjoismaissa. (Wikipedia)
Se lienee selvää, että piispainkokouksen enemmistö kannattaa tätä esitystä. Ehkäpä mielihyvin ja välttämättömyyden pakosta ajan hengen mukaan mennään. Vaikutukset myös kirkon ilmapiirissä alkavat heijastua heti päätöksen jälkeen. Kun kirkolliskokous aikanaan tämän päätöksen hyväksyy, vaikutukset seurakuntiin ja kirkon opetukseen, nuorisotyöhön jne. ovat laajat.
Vuonna 2000 islantilaisia kuului kansalliskirkkoon vielä 88,67 % väestöstä, mutta vuonna 2023 enää 58,61 %. Tämä kehitys vaikuttaa jatkuvan edelleen. Kun noin vuonna 1000 Islannin viikinkiajan kansanyhteisön parlamentti Alþingi hyväksyi kristinuskon Islannin kansalliseksi uskonnoksi, niin muutos vuoden 2000 jälkeen on merkittävä. Nykyään Ásatrú, vanha norjalainen pakanuus on Islannin nopeimmin kasvava ja suurin ei-kristillinen uskonto. Toimiihan Suomessakin Pakanaverkko ry.
Ymmärrän huolet ja pelot. Sen verran voin sekä Karin että Kostin kommentteihin vastata, että niissä suoremmin tai epäsuoremmin esille tuotu ”kaltevan pinnan” ilmiö ei oikein päde tässä. Kirkon jäsenkehityksen muutos johtuu kaiketi paljon enemmän ihmisten ja maailman muutoksesta kuin kirkon ratkaisuista.
Toivo, aivan totta. Olen huolissani lapsenlapsistani, joille ei ole epäselvää kuka on tyttö ja kuka on poika. Mies ja nainen. Se on ihmeen kirkkaana Jumalan asettamana heidän mielessään luonnostaan. Nytkö myös kirkon päiväkerhojen pitää alkaa opettamaan tästä toisin? Ja kyllä, ajan muutos ei ole tietenkään yksinkertaisesti selitettävissä. Kristinusko on nyt kovassa vastatuulessa. Mutta eikö kirkon tehtävä ole nousta tätä vastaan Hengessä ja totuudessa. Jos oikein muistan, niin piispa Eero Huovinen on todennut ”ajan hengestä”, että mikäli ”kirkko liikaa siihen mukautuu huomaa pian olevansa leski.”
”Usko ei ole joka miehen eikä joka naisen.” Suomen luterilainen kirkko esiintyy gallupeissa instituutiona, joka ei juurikaan kiinnosta. Ei ainakaan uskota niinkuin ”kirkko” opettaa. Sekin on erikoista aikana, jolloin ”kirkko” opettaa melkein mitä tahansa. Jokainen voi uskoa niinkuin oma mieli vaatii. Valinnan varaa on paljon.
Onkohan siis niin, mihin Toivo viittaat, että ajan edetessä kirkon tekemistä uudistuksista huolimatta joka tapauksessa jäsenyys laskee? Mitä tarkoitti, mitä aikaa koskee, tai mihin muuhun mahtoi puusepän poika viitata todetessaan: ”Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” Luukkaan evankeliumi:18:8. Teologisia avauksia lainauksen merkityksestä taitaa löytyä ns. joka lähtöön?
Kosti: En usko, että sinun tarvitsee olla huolissasi lastenlapsistasi.
Sinulla lienee ehkä väärä käsitys seksuaalivähemmistöistä. Kyllä me lesbot tiedämme ja haluamme olla naisia ja homomiehet miehiä. Hyvin pieni prosentti ihmisistä syntyy siten, että heillä on molempien sukupuolten sukuelimet. Pieni prosentti on myös niitä, jotka kokevat syntyneensä väärään sukupuoleen. Mutta toki heitäkin on ja heidän olemassaolonsa on syytä tunnustaa.
En oikein ymmärrä näitä uhkakuvia, joita tästä vihkimisasiasta jotkut tänne maalailevat. Kaikki heteroiksi syntyneet saavat edelleen olla heteroita. Samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen ei ole keneltäkään pois.
Tässä piispainkokouksen pöytäkirja ja ehdotus kokouksesta 12.3.2024:
https://domus.evl.fi:8443/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?bid=58612
https://domus.evl.fi:8443/ktwebscr/fileshow?doctype=3&docid=2726896
Tässä uutinen evl.fi-sivustolla:
https://evl.fi/plus/paatoksenteko/piispainkokous/
Pahoittelut, uutinen asiasta täällä:
https://evl.fi/tiedote/piispainkokous-ehdottaa-kirkkojarjestykseen-kahden-rinnakkaisen-avioliittokasityksen-mallia/?fbclid=IwAR2JPTRRB2mgdpUKNiOHwV7zHv15SgUWgzIhW9Yqf2R8jbDp_NA2zQBPd4c
Toivo. Tuohon pöytäkirjaan liittyy piispa Matti Salomäen eriävä mielipide 12.3.2024.
”Piispainkokouksen esitys nostaa esiin jännitteitä ja kysymyksiä, joita olisi syytä selvittää lisää ennen asian viemistä eteenpäin. Esityksessä todetaankin, että ”siinä esitetään hyväksyttäväksi kaksi avioliittokäsitystä, joiden välillä on aito teologinen jännite, jopa ristiriita”.
”Olisikin syytä selvittää ensin, miten nämä kaksi erilaista avioliittokäsitystä suhtautuvat nyt voimassa olevaan kirkkomme opetukseen, johon kirkon työntekijät ovat, osa virkaan vihkimisen kautta, sitoutuneet…..”
……Esityksessä todetaan, että ”kirkko pysyy Kristuksen kirkkona … riippumatta avioliittokäsityksistä ja -käytännöistä”. Lausuma vaatisi avaamista, mikä itse asiassa on olennaista tai luovuttamatonta Kristuksen kirkon yhtenäisyydelle. Usein on ajateltu, että katekismukseen on koottu keskeisin ja luovuttamattomin opetus.” Koko teksti on luettavissa piispainkokouksen pöytäkirjasta.
Itse asiassa ounastelin, että Lapuan piispa Matti Salomäki jättää eriävän mielipiteen tuosta loogisesti ristiriidassa olevasta esityksestä. Tuo sovittamaton ristiriita tulee luonnollisesti seuraavasta. Raamatun luomiskertomus opettaa yksiselitteisesti. ”Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” Tästä luomisen fundamentista (perusta) seuraa naisen ja miehen välinen liitto, jolla on luomisen ontologinen perusta ja Luojan antama siunaus ja tehtävä: (1Moos1:27-28), jonka Jeesus itse vahvistaa (Mark10:6-9; Matt19:4-6).
Sallittakoon vielä kevennys kenenkään mieltä pahoittamatta. Arkkipiispan ”hoijakalla” ja johdolla mennään täyttä laukkaa eteenpäin teologisesta ristiriidasta huolimatta. Kuopion piispa Jari Jolkkonen on kahden vaiheilla, mutta hyppää kuitenkin vauhdista kyytiin vielä kun ehtii, mutta vilkaisee taakseen päätöstään perustellen. Lapuan piispa Matti Salomäki ei kärryille mene, kun huomaa perälaudan puuttuvan.
Kosti: Tuota mieheksi ja naiseksi luomista hoetaan joka välissä, kun samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä halutaan vastustaa. Siinä on kuitenkin looginen ristiriita. Homot ovat ihan oikeita miehiä ja me lesbot olemme ihan oikeita naisia.
Huomioin kyllä Salomäen eriävän mielipiteen. Siinä hän ei suoraan ilmaise vastustavansa ehdotusta tai asian ratkaisua vaan esittää, että se olisi pitänyt käsitellä toisenlaisena ja ottaa sille lisää aikaa. Jolkkosen lausuma on hyvä ja itse ehdotusta täydentävä. Mieheksi ja naiseksi luomisesta ei suoraan seuraa avioliitto – kuten olemme tottuneet ajattelemaan. Sehän tarkoittaa siis ihmiseksi luomista. Kautta aikojen on ollut ”perusmallin” ohella myös samaa sukupuolta olevien rakkautta.
Sanotaanko niin, että Salomäki ilmaisi diplomaattisesti tuossa kokouksessa kielteisen kantansa ehdotukseen. Tosin hän käsittelyn aikana ilmaisi vastustavansa päätösesitystä suoraan kaksi kertaa, mutta häntä ei kannatettu.”
Jolkkonen toteaa, että ”kristillinen traditio on aina pitänyt avioliittoa Jumalan asettamana, ja naisen ja miehen välisenä. Tämä käsitys sopii yhteen länsimaisen perusoikeusjärjestelmän kanssa. Tähän käsitykseen ei ole helppo yhdistää niin sanottua sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä.”
Miksi näin on? Ehkäpä siksi, että Raamatusta ja kirkon historiasta ei ole löydettävissä yhtään esimerkkiä, joka tukee sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä. Siksi sitä on niin vaikea perustella. Myönteinen peruste on Jolkkosen mielestä se, että ”sillä pyritään vahvistamaan kirkon ykseyttä.” Kun tässä siis ehdotetaan hyväksyttäväksi kahta mallia, joiden välillä tunnustetaan olevan – suoraan ristiriita, niin miten on mahdollista, että tämä voi vahvistaa kirkon ykseyttä? Mielestäni tämän mallin hyväksyminen kätkee päinvastoin entistä enemmän hajaannuksen siemenen.
Toivo toteat, että ”mieheksi ja naiseksi luomisesta ei suoraan seuraa avioliitto – kuten olemme tottuneet ajattelemaan. Sehän tarkoittaa siis ihmiseksi luomista.” En ymmärrä logiikkaasi,sillä luomisen fundamentistahan nimenomaan seuraa suoraan naisen ja miehen välinen liitto.
Olen hyvin tietoinen meidän ihmisten moninaisuudesta ja samaa sukupuolta olevien rakkaudesta. Siitähän tässä ei ole sinänsä kysymys, vaan voiko evlut-kirkko Raamatun ja oman tunnustuksensa perustella muuttaa vihkiskäytäntöään? Tosin arkkipiispa Luoma siihen tänään Kotimaan uutisessa kovasti kehoittaa ja rakkaudessa seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä. Kuten tiedämme vesi muuttui viiniksi Kaanaan häissä.
Mitä Jeesus opetti, ja mitä hän vahvisti? Mikä oli hänen esimerkkinsä?
19:4 Hän (Jeesus) vastasi ja sanoi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ’loi heidät mieheksi ja naiseksi’ (Matteuksen mukaan)
Kuka jätti lukematta?
Mitä tarkoittaa ’mieheksi ja naiseksi’? Onko se välttämättä ’joko mieheksi tai naiseksi’? Yksi tulkinta on, että Adamissa oli niin mies kuin nainenkin ennen kuin hänet jaettiin kahtia. Silloin vasta luomiskertomuksessa käytetään sanoja ’mies’ ja ’nainen’. ”Silloin Herra Jumala vaivutti ihmisen syvään uneen ja otti hänen nukkuessaan yhden hänen kylkiluistaan ja täytti kohdan lihalla. Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo.”
Seija, avioliitto tarkoittaa Raamatun kontekstissa, että mies liittyy naiseen fyysisesti, jolloin heistä tulee yksi, ja heistä tulee jälkeläisiä. Tätä ei piispat, eikä mitkään kirkot voi mitenkään muuttaa. Tämä tekee asiasta hyvin selkeän. Ihmettelen miksi tätä yritetään väkisin muuttaa, kun ei sitä voi kuitenkaan lopulta muuttaa.
”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.”
Yhteiskunnallinen sopimus ja liitto lakeihin vedoten, on taas ihan oma juttunsa. Siihen riittää julkinen ilmoitus maistraatissa.
Lapsettomien pariskuntien siis pitäisi erota?
Ismo vielä: Jos henkilö on homo tai lesbo, se ei tee hänestä lisääntymiskyvytöntä. Useilla tuntemillani samaa sukupuolta olevilla pariskunnalla on lapsia. Homomiehillä on usein naisten kanssa tehtyjä lapsia. Monet lesbopariskunnat taas käyttävät keinohedelmöitystä, eikä sen puoleen, monet heteropariskunnatkin.
Tässä vielä itse perustematiikasta laaja ja asiantunteva kirjoitus Kari Tolppaselta:
https://www.kotimaa.fi/blogit/usko-ja-homoseksuaalisuus/
Konservatiivit häviävät nämä keskustelut 10-0. osaksi sen tähden, että useimmat heistä ovat täysin kyllästyneet vastaaviin keskusteluihin. minua ei kyllästytä kun tiesin jo keskustelujen alkaessa sen että konservatiivien väsyttäminen on ollut tavoitteena jo alun pitäen. Heidän puuttuminen mediasta antaa uudistajilla vapauden viedä asiaa eteenpäin.
Toinen asia on tuo ”mieheksi ja naiseksi” juttu johon eipäs juupas keskusteluun konservatiivit ovat juuttuneet. Se on aika heikko perustelu tässä tilanteessa. Miksi konservatiivit ei puhu mitään synnistä ja armosta. Armo kun koskee vain syntisiä. Joka rikkomuksensa tunnustaa ja hylkää se saa armon. Pelkkä tunnustautuminen syntiseksi ei edes riitä. Nyt jos kirkko vielä on todennut ettei homous ole synti, niin palikat on tosi vähissä. Tuskin asiasta kannattaa edes keskustella.