Kirkkomme piispainkokous pitää ylimääräisen kokouksen 12.3. Sen ainoana varsinaisena asiana on käsitellä pitkään jumissa ollutta avioliitto- ja vihkimisasiaa eli kysymystä kirkon suhtautumisesta samaa sukupuolta olevien avioliittoon ja vihkimisiin. Taustalla on tietysti yleinen kehitys ja toisaalta muutama vuosi sitten eduskunnassa säädetty avioliittolaki.
Kysymys avioliitosta ja vihkimisistä on tullut turhan suureksi suhteessa siihen, mikä sen käytännön vaikutus on kirkon elämässä. Toisaalta kirkon piirissä monet näkevät asian myös suurena periaatteellisena, teologisena ja hengellisenä kysymyksenä, joka liittyy yhdenvertaisuuteen ja kirkon jäsenten tasapuoliseen kohteluun. Asian vastustajat näkevät asian myös periaatteellisena ja teologisena ja nostavat esille Raamatun aseman. Viime aikoina jotkut ovat vedonneet perusteluissaan avioliittoon sakramenttina, mitä se meillä ei tietysti ole.
Piispainkokouksen ratkaisu on yksinkertainen ja samalla ”käsien pystyyn nostaminen”. Se lähtee siitä, että kirkossa on kaksi erilaista avioliittokäsitystä, jotka eivät ole alisteisia toisilleen. Se lähtee myös siitä havainnosta, ettei yhtä kaikkien hyväksymää käsitystä ole löydettävissä. Siten piispainkokous palaa tavallaan lähtötilanteeseen.
Piispainkokouksen esitys nousee ajasta, jolloin asiaa käsiteltiin kirkossa uuden avioliittolain säätämisen jälkeen. Professori Eila Helander teki selvityksen, jossa oli useita vaihtoehtoja. Niistä parhaaksi jäi ns. Helanderin malli, jollaista piispainkokous nyt käsittelee ja tulee todennäköisesti esittämään kirkolliskokoukselle.
Piispainkokouksen käsittelemässä mallissa esitetään, että Kirkkojärjestykseen tehtäisiin asiasta muutokset. Ne pitävät sisällään kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen hyväksymisen sekä velvoitteen siitä, että seurakuntien tulee hoitaa myös samaa sukupuolta olevien vihkimiset. Se ei tule papeille velvoitteena vaan ajatuksella, että halukkaat papit voivat ne tehdä kirkkoherran vastatessa asian hoitamisesta.
Uskon, että asia saa piispainkokouksen tuen. Sen käsittely ja eteneminen kirkolliskokouksessa on sitten vaikeampi juttu. Kaikkien nyt asiaa käsittelevien ja siitä päättävien tulisi muistaa, että kirkon jäsenten ja työntekijöiden enemmistö toivoo ratkaisua asiaan. Epäselvä tilanne jatkuu niin kauan kuin asia ei saa ratkaisua. Myönteinen ratkaisu asiassa ei vie toisin ajattelevia muuttamaan käsitystään eikä vihkimään sellaisia pareja, joita he eivät halua vihkiä.
Toivo Loikkanen
Piispainkokoukselle tehty valmistelu ja päätösesitys asiasta:
https://domus.evl.fi:8443/ktwebscr/fileshow?doctype=3&docid=2674512&fbclid=IwAR2xkf0awSElwvdlY8XFUpnRc_vRjOuhydEADJu8Q1c_Ni5s6R2dmqMa3nA
Kristillinen avioliitto on yhden miehen ja naisen välinen elinikäinen liitto. Näin on ollut ja näin tulee aina olemaan.
Kiitos blogistasi, Toivo.
Olen samaa mieltä. Arvostan suuresti naisen ja miehen liittoa. Sen rinnalle ”mahtuu” hyvin liitto, joka on kahden henkilön välinen ja solmima eikä ole pois tuosta ensin mainitusta.
Toivo, suuren vastuun otatte. Miten on, kannatteko vastuun Jumalan edessä? Tiedättekö mikä on Juman tahto tässä kysymyksessä?
Tiedätkö sinä?
Joona, toki tiedän. Se löytyy pyhästä Raamatusta.
Juha, Jumalan tahtoa tulee etsiä aina muuttuvien aikojen keskellä. Aikoinaan Jeesus mullisti silloisen ajattelun Jumalan tahdosta. Varhainen kirkko mullisti ajattelun orjuudesta ja niin edelleen. Luther mullisti ajattelua ja käytäntöjä monissa asioissa. Nykyisen tietämyksen perusteella homoseksuaalit eivät ole ”valinneet” osaansa ja siten ovat samanlaisia kuin me muutkin. Raamatun kirjaukset ovat niiltä osin aikaansa sidottuja. Raamatussa on kyllä vahva viesti naisen ja miehen yhteen menemisestä eli avioliitosta, joka onkin ”pääsääntö”. Kautta aikojen on kuitenkin ollut toisenlaisia ihmisiä.
Toivo, näin teillä. Luopumus Jumalasta etenee askel askeleelta. Lahkolaisuutta.
Juha, olen aina ihaillut asiallisia kommenttejasi. Nyt alitat ainakin hivenen sen rajan ja riman. Luopumuksen julistaminen on hieman puhumista ”suuta suuremmalla” ja ”lahkolaisuutta” lopussa ainakin epäasiallista. Voisi miettiä, mikä on lahkolaista, mutta jätän sen tekemättä. Etkös sinä ole LHPK-kirkon jäseniä?
Toivo, kannattaa miettiä mikä on lahkolaisuutta. Ollakko Kristuksen kirkossa vai eikö olla. Kumpi on lahkolaisuutta?
Kuulun Lähetyshiippakunnan seurakuntaan.
Lapuan tuomiokapitulissa käsitellään parhaillaan Jyväskylän seurakunnan tilojen käyttöä. Piispa Matti Salomäki teki helmikuun istunnossa asiasta päätösesityksen, jonka mukaan tiloja ei avata. Istunnossa asia päätettiin kuitenkin panna pöydälle. Nyt onkin mielenkiintoista, mikä on piispa Matti Salomäen kanta tuohon piispainkokouksen esitysluonnokseen. Mikkelin tuomiokirkko avattiin spn-pareille ns. ”pastoraalisista syistä.”
Dekalogista löytyy käskyjä, jotka liittyvät suoraan avioliittokäsitykseen. Neljännen, kuudennen sekä kymmenennen käskyn olemus ja rakenne ovat heteronormatiivisia. Rakkauden kaksoiskäsky, jonka ”varassa ovat laki ja profeetat” on näinollen myös avioliiton osalta sidottu kiinteästi dekalogiin Jumalan säätämänä ja Jeesuksen vahvistamana. Isossa katekismuksessa Luther kirjoittaa: ”kymmenen käskyä on jo ennalta kirjoitettu ihmisten sydämiin”.
Neljännessä käskyssä Luther määrittää myös avioliittokäsitystä, koska ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” edellyttää miehen ja naisen avioliiton ja käsittelee perhettä. Mikäli piispainkokous päättyy esittämään kahta rinnkaista avioliittokäsitystä neljäs käsky kuuluu toisaalta tässä mallissa koskien perhettä: Kunnioita isääsi ja äitiäsi ja / toisaalta ´kunnioita isääsi ja isääsi tai äitiäsi ja äitiäsi `/.
Jos esitys menee läpi, niin ainakaan seurakuntien kirkkoherrat eivät voi edustaa ja kannattaa vain miehen ja naisen välistä avioliittoa. Mutta entä muut? Esim. Islannin luterilaisessa kirkossa ei voi toimia enää pappina, jos ei hyväksy samaa sukupuolta olevien avioliittoa. Siellä siis kaikkien pappien pitää vihkiä samaa sukupuolta olevat. Johtaako vielä Suomessakin kehitys samaan tilanteeseen?
Muissa Pohjoismaissa ei kai olla vielä näin pitkällä kuin Islannissa.
Tämä kehitys noudattaa melko lailla Helanderin ennustusta. Valtionsyyttäjä Anu Mantila on jo kolme vuotta sitten edilex.fi:ssä julkaisussa artikkelissaan esittänyt, että ”kirkon avioliittokäsitys ja vihkimiskäytäntö ovat seksuaalivähemmistöjä syrjiviä ja sellaisina vastoin perustuslakia.” Jos tällainen ajatustapa ajankuluessa saa laajempaa kannatusta, niin se tietää pikaista loppua kirkon kahdelle avioliittokäsitykselle ja kylmää kyytiä kirkon nykyisen avioliittokäsityksen kannalla oleville papeille. En tiedä onko enää historian kulkua korjattavissa, mutta luopumalla vihkimisoikeudesta ja luomalla omat säännöt avioliiton siunaamiseen voitaisiin löytää pysyvä rauha tästä skismasta.
Kiitos, Mika ja Risto, hyvistä kommenteista! Riston kommentti antaa ajattelemisen aihetta. Siinä on kuitenkin se ongelma, että tämä ”skisma” siirtyy avioliiton siunaamisiin mikäli vihkioikeudesta luovutaan. Eikö kirkon kannalta olennaisempi asia ole avioliiton siunaaminen kuin itse juridinen vihkiminen? Silloin pitäisi soveltaa tätä samaa mallia, sillä en usko perinteistä avioliittomallia puolustavien hyväksyvän samaa sukupuolta olevien parien avioliittojen siunaamista.
Kiitos Toivo blogista. Piispainkokouksessa esitys menee läpi. Ei sitä muutoin olisi valmisteltu, siis annettu valmisteltavaksi. Kirkolliskokouksessa tällä hetkellä noin 60% ”liberaaleja (siis ainakin tämän aiheen suhteen). Mainittu määrä ei vielä riitä 3/4 enemmistöön. Toisaalta: jos piispainkokous yksimielinen, niin sitten saattaa olla mahdollista.
Tosiasioiden tunnustaminen pitäisi olla kaiken viisauden alku. Ja fakta on, että kirkossa tällä hetkellä kaksi avioliittokäsitystä. Siinä mielestä virkamiesvalmisteltu esitys 12.3 piispainkokoukselle realistinen.
Juuri näin.
Helanderin malli on minusta hyvä kompromissi. Se on voimassa jonkun vuoden, kunnes tasa-arvoinen avioliitto tulee kirkossakin voimaan. On sitä tässä saatu odotellakin.
Voi toki olla, että puoliso ja minä -vanhoja kun nyt jo olemme – kuopataan hautaan, ennenkin tämä juttu menee maaliinsa.
Hyviä asioita on toki tapahtunut elämämme aikana. Emme ole enää rikollisia, emme sairaita, kotimaassamme pääsimme jopa naimisiin 2004.
En oikein tiedä. Jumala siunaa maassa x asuvat parit, mutta maassa y asuvia pareja ei. Miksi Jumala näin monimutkaisen systeemin olisi järjestänyt? Ehkä me ihmiset olemme sen tehneet?
Seija, vaaditko sinäkin, että jonkin ajan kuluttua kaikkien kirkon pappien pitäisi olla valmiita vihkimään kaikki halukkaat samaa sukupuolta olevat?
Ja vihkiä vaikka kuinka monta kertaa uudestaan.
Piispainkokoukseen tulevassa esittelyssä todetaan se, että kirkossa vallitsee kaksi erilaista käsitystä avioliitosta. Se lienee kaikille selvä. Kun tämä tunnustetaan ja halutaan se kirjata kirkkojärjestykseen, niin esittelyssä todetaan.
”Uudesta säännöksestä seuraa tarve säätää kirkkojärjestyksen 7 luvun 1 §:ssä (papin tehtävä) papin oikeudesta toimia kummankin kirkon hyväksymän avioliittokäsityksen mukaisesti”.
Mitä tarkoittaa, että kirkko kirkkona hyväksyy kaksi toisilleen vastakkaista avioliittokäsitystä? Kirkko siis opettaa, että avioliitto on toisaalta miehen ja naisen välinen ja toisaalta kahden henkilön välinen. Pappiko sitten oman käsityksensä mukaisesti päättää, mitä hän vaikkapa rippikoulussa opettaa avioliitosta? Vai onko selvintä vain kertoa, että tällaisia käsityksiä avioliitosta on, ja kirkko pitää oikeana kumpaakin.
Olen Risto Tuorin kanssa samaa mieltä, että ainoa tie eteenpäin on luopua vihkioikeudesta.
Vihkioikeudesta luopuminen ei ratkaise ongelmaa, koska sitten jää kuitenkin kysymys avioliittojen siunaamisesta.
Tarina avioliiton ohjeistuksesta ja lasten teosta löytyy Platonin kirjasta Valtio, kuten moni muukin kilpajuoksu, epäpyhät, laittomat äpärät ja pimeyden ja istauden lapset, joille ei kuulunut elatus.
Virkamiehet valitsivat parit toisilleen ja siunasivat heidät, valinta toimitettiin salamyhkäisesti niin, että muut eivät tienneet, koska liittoon pääsivät vain jalot ja kunnolliset ihmiset ja muissa olisi voinut syntyä kapinaa. Koska valittujen oli tarkoitus tehdä valtiolle lapsia, joiden kautta valtion taso pysyy korkeana, kurjalisto ei saanut lupaa, vaan erityisesti jalojen sotureiden piti päästä mahdollisimman usein naimaliittoon, koska uskottiin, että heistä sikiää sankareita. Valtion väliluku ei myöskään saanut kasvaa, eikä vähetä liikaa, sen tuli pysyä tietyissä rajoissa. Myös niin naisen, kuin miehenkin lapsentekoikä oli määritelty. Nämä toimivat vieläkin ainakin naisten osalta, yli nelikymppinen on yleisen käsityksen mukaan liian vanha synnyttäjä.
Jos muut kuin virkamiesten siunauksen alla sattuivat harrastamaan luvatontaja /laitonta rakkaus toimintaa ja sen seurauksena saamaan lapsen, lapsi oli pimeyden ja irstauden tuote, laiton ja epäpyhä äpärä, jolle ei kuulunut elatus. Sana pyhä tai epäpyhä ovat mielenkiintoisia tässä yhteydessä, koska siunauksia ja vihkimisiä eivät suorittaneet papit vaan valtion virkamiehet. Tavoitteet eivät liittyneet mitenkään jumaluusoppeihin vaan valtollisiin toimiin, valtion hyväksi toimimiseen.
Tässä on paljon yhtäläisyyksia kirkon toimintaan, äpärät on tunnettu avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen haukkumanimi ollut satoja vuosia, ja nykyinen ensitreffit allttarilla tuo mieleen tuon ulkopuolisten toimesta tapahtuvan parin valinnan.
Kannattaa aina etsiä, että mistä mikäkin asia on peräisin. Lukemalla se selviää.
Kuten Toivo toteaa, siunaus tässä kiistassa on keskeinen asia. Onko avioliiton kaltainen spn-parisuhe ylipäätään mahdollinen kristillisessä opissa ja luterilaisessa tunnustuksessa, että siihen pitäytyvä pappi voi pyytää sille Jumalan siunausta. Taustalla lienee kysymys ”kahden korin” mallista. Kumpaan koriin tämä asia laitetaan. Muuttumattoman uskon vai muuttuvan rakkauden. Kysymys ei ole siis siitä, millaisia ihmisiä me mahdollisesti olemme.