Heinäsirkkoja ja nokkivaa pelkoa

Luin ohimennen jostakin, että kasvien on havaittu reagoivan pelkoreaktiolla joihinkin asioihin. Jäi näkemättä jutun jatko, mutta ajatus on mielestäni hätkähdyttävä. Se kertoo pelon voimasta. Ajattelen pelkoa ja siihen liittyviä ilmiöitä. Voi ajatella myös toisinpäin, mitkä kaikki maailmaa tällä hetkellä heiluttavat ilmiöt aiheutuvat peloista.

Ajattelen usein pelkoa siksi, että se näkyy työssäni niin usein. Kaikki pelkäävät jotain, tietäen tai tiedostamatta. Koetamme olla pelkojemme yläpuolella mutta jostain se silti puskee läpi. Jokainen kristittykin pelkää jotakin, en uskokaan mitään muuta. Niin kauan kuin on kyse ihmisistä, on kyse ihmisten ominaisuuksista ja tuntemuksista, siitä, että joku voi olla meitä vahvempi, jokin voi olla se, mille emme voi mitään.

Selvittelimme huhtikuussa tapausta, jossa yritimme etsiä syitä tansanialaisperheen lapsen kaikkea järkeä vastaan sotivaan käytökseen. Kotoa karkaamista. Viipymistä koulussa niin pitkään kuin mahdollista. Kohdatessamme hänellä on kiiltävät silmät. Palapelin koottuamme tajusimme, että pelkkä puhdas pelko  mahdollisesta vaarasta sai koko perheen toimimaan toisiaan vastaan. Lisämausteen kaikkeen toivat uskomukset, ne, joita on suvussa uskottu iät ajat. Puhdasta, kirkasta pelkoa, jos pelkoa voisi kuvailla kirkkaaksi.

Mitä me kristityt opetamme pelosta? Mitä me perheissä työksemme vierailevat ihmiset Suomessa ja täällä muualla voimme kertoa ihmiselle, joka pelkää?  Opetammeko siitä vai opetammeko, että pelätä ei tarvitse? Alkuun koin naiivina ajatuksen, että pelkkä “älä pelkää” lause auttaisi ihmistä. Kun toisella on vakava väkivallan uhka päällä tai hän pelkää poliisin äkkinäistä käyntiä, joka lopettaa perheen laittoman alkoholin myynnin ja siitä kipeästi saatavat tulot. Tai kun hän pelkää albinona syntyneen lapsensa sieppaamista tai jotain arkipäiväisempää. Nykyään ymmärrän, että lauseen ääneen tuottaminen on yksi tärkeimpiä tehtäviämme. Ihminen tarvitsee vahvistusta sille, että kaikki vielä järjestyy. Että voi tulla parempi aika kun ei jäädä vain pelkäämään. Ihmiselle on luotu järki asioiden hoitamiseen ja ihmiselle on annettu mahdollisuus uskoa siihen, että hänen pelkonsa on suuremmissa käsissä.

Tästä ajatukseni johtavat nyt Bukoban vehreisiin maisemiin ja tarinaan heinäsirkkojen pyydystämisestä, jonka eräs pastori kertoi aamunavauksessa. Bukoban alueella Viktoriajärven rannalla pyritään hyödyntämään pelloilla tuhoa aiheuttavat heinäsirkkaparvet ruokatalouden jatkeena. Heinäsirkkojen pyydystäminen on monelle tärkeä elinkeino. Heinäsirkkoja myydään rapeaksi paistettuina, ja maukkaita ne ovatkin. Heinäsirkkojen pyydystäminen on yksinkertaista ja kohtalaisen helppoa työtä- sirkka kiinni ja vanhaan tyhjään vesipulloon. Siellä sirkat säilyvät hengissä ja hyvässä kunnossa siihen asti, kunnes niistä tulee ruokaa. Pullo on sen suoja.

Palatessani kotiin mietin, olemmeko me kristityt ajoittain kuin läpinäkyvässä pullossa olevat heinäsirkat? Heinäsirkalla ei ole pullossa hätää, se hyppelee ja jatkaa elämäänsä kärsimättä. Sille voi laittaa sinne vähän kosteutta ja sirkka pärjää. Mutta jos kana sattuu huomaamaan pullon ja alkaa nokkia pulloa, heinäsirkka hätääntyy. Se ei ymmärrä, etttä kanan nokka ei voi rikkoa pulloa. Kana aiheuttaa suurta pelkoa pullossa, mutta ei  todellista vahinkoa. Meillä ihmisillä on sama tilanne. Pelko on subjektiivinen, eikä voi arvoida, kenen pelko on kovempaa kuin toisen. Mutta kuinka paljon me pelkäämme asioita, joihin voisimme suhtautua enemmän niin, että minä olen suojassa? Tämän suojan läpi voin pelätä, kuten ihminen pelkää, mutta tiedän syvällä sydämessäni, että Jumala on nokkivaa pelkoani suurempi. Pelosta huolimatta voin toimia ja elää.

Meidän, joiden tulisi tietää heinäsirkkaa enemmän, että Kristuksen suojassa meidän ei oikeasti tarvitse pelätä, olisi syytä kertoa pelkäämättömyysideologiaa reippaammin eteenpäin. Ei tarvitsisi osata puhua kovinkaan henkeviä, mutta jos osaisi sanoa työpaikkaansa murehtivalle, terveydentilaansa pelkäävälle, mitä tahansa pelkäävälle, että asiat kyllä vielä järjestyvät eikä pelätä tarvitse, se voisi helpottaa tilannetta. On tilanteita, joissa pitää tehdä konkreettisia asioita hädän lievittämiseksi tai hädän lopettamiseksi, ja sitten on tilanteita, joissa ensisijaisesti tarvittaisiin  vain sanoja “älä pelkää”.

Mitä me siis opetamme? Olemme pohtineet tätä tiimimme kanssa ja päätyneet siihen, että ainakin on pidettävä huoli siitä, että jokainen kohtaamamme pelkääjä saisi kuulla, että pelätä ei tarvitse. Se mitä tapahtuu, ehkä tapahtuu, mutta sisäinen tieto ja luottamus siitä, että pelkomme yllä on jokin meidän pelkoamme suurempi voima, voi saada ihmisen toimimaan positiivisella tavalla itsensä ja toistensa hyväksi.

Älkäämme siis peljätkö. Sitä me voisimme opettaa.

Teksti: Pia Pyhtilä
Kuva: Erne Hakala

  1. En muista koskaan pelänneeni helvettiä, tai sinne joutumista. uskovahan tietää vuoren varmasti pelastuvansa siitä. Joten siinä ei ole minkäänlaista pelon aihetta.
    Perkelettäkään ei uskovan tarvitse pelätä. Sekin on vain Jumalan luoma.

    Tosin pelkäänhän minä kaikenlaisia töppäyksiä, mitä voin tehdä ja häpeää niistä.
    Pelkoni vievät minua usein turvautumaan Jumalaan, joten pelkoni palvelevat oikeastaan uskoni kasvamista. Eli aina kun vien pelkoni rukouksena Jumalalle, se pelko katoaa ja uskoni samalla vahvistuu. Joten pelot ovat oikein hyödyllisiä uskon elämässäni.

Missioblogi
Missioblogihttps://felm.suomenlahetysseura.fi/
Missioblogi on moniääninen blogi, josta voit lukea kuulumisia kirkosta ja lähetystyöstä eri puolilta maailmaa. Sen kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseuran tai sen yhteistyökumppanien työntekijöitä, jotka tuovat terveisiä etelän kasvavista kirkoista, ilonaiheista, ongelmista ja teologisesta keskustelusta sekä uskon, toivon ja rakkauden työstä kehittyvissä maissa. Tuoreimman Missioblogin on kirjoittanut Suomen Lähetysseuran yhteisöasiantuntija Mikko Pyhtilä.