Hartaus

Sain kriittistä palautetta edellisestä blogistani ”Pussy Riotin rikos”. Lukija ihmetteli lausetta: ”Pussy Riotin punkrukouksen tehon ymmärtää kun muistaa, miten sakramentaaliset rituaalit ovat kietoutuneet osaksi valtiokulttia”.

Kriittinen lukija kysyi, eikö kaikki hartaus ole yhtä arvokasta ja pyhää?

Suomalainen valtiollinen juhlinta, oli teemana sitten itsenäisyys tai muu muistopäivä, on ollut muodoiltaan aika samannäköistä. Syykin on selvä: Suomi on ollut pitkään niin homogeeninen yhteiskunta, että meidän ei ole helppo käsittää isommissa yhteiskunnissa olevia hartauskäsitysten eli pieteettien monimuotoisuutta.

Pussy Riot -protestin syynä Venäjällä oli kristillisyyden pyhän pelon valjastaminen esivallan pelon välineeksi.

Kirkollisen ja valtiollisen hartauden symbioosi on vaikeasti sovitettava yhtälö. Henkilökohtaisesti en pidä siitä, että valtiollisia juhlia vietetään Suomessa tai Venäjällä näkyvästi enemmistöuskonnon menojen mukaan.

Suomessa kirkko on mennyt ehdoitta mukaan kansallisten tapahtumien viettoon. Lopputuloksena on se, että erilaiset motoristi- , sateenkaari- tai veteraanimessut vievät varjoon loppiaisen, pääsiäisen tai helatorstain vieton. Mistä kertoo se, että keskiajan kristillisten juhlien yhteiskunnallisesta sisällöstä ei tunnu enää löytyvän sanottavaa?

Pyhän pelko eli pieteetti on vaikeasti tunnistettavaa. Kristillisen hartauden tunnistaa siitä, että se pitää kiinni perinteistään, eikä ole ulkoa opeteltua tai kömpelösti näyteltyä.

  1. Jyrki Härkönen :”Kristillisen hartauden tunnistaa siitä, että se pitää kiinni perinteistään, eikä ole ulkoa opeteltua tai kömpelösti näyteltyä.”

    Niinpä. Karjalasta sodan vuoksi pakenemaan joutuneelle ja henkisen kotinsa salaamaan joutuneelle, mutta jäkeläisiään rakastaneelle ja jälkeensä tuleville sukupolville kulttuuriperintönsä luovuttaneelle yhdelle punaorvon jälkeläiselle on suuri lohtu tässä pimeydessä se, että on olemassa edes tämä:

    http://www.ortodoksi.net/virtuaalikirkko/

  2. Esitetäänkö tässä nyt väite, että Venäjän ortodoksisen kirkon sakramentit toimitetaan valtiovallan pönkittämiseksi ja ne ovat esivallan pelon väline?

    Ihan mielenkiinnosta kysyn. Itsekin olen sitä mieltä, että kirkon ei pitäisi olla kietoutunut valtioon, ja Venäjällä(kin) tämä on ongelma, mutta varsinkin Venäjän ortodoksisen kirkon ja tuon nimenomaisen kirkkorakennuksen historiankin huomioiden en esittäisi asiaa missään tapauksessa noin voimakkaasti. Enkä pysty uskomaan, että Suomen ortodoksit hyväksyisivät vastaavaa esitystä Uspenskin katedraalissa, joka on valtiollinen kirkko siinä missä Helsingin Tuomiokirkkokin. Eli eikö rehellisyyden nimissä kannattaisi aloittaa se valtiollisuuden purkaminen itsestä, eikä tehdä sitä sen kautta, että ymmärretään Jumalaa ja Neitsyt Mariaa herjaava riehuminen toisten kirkoissa yhteiskunnallisena kritiikkinä?

  3. Jyrki Härkönen: ”Kristillisen hartauden tunnistaa siitä, että se pitää kiinni perinteistään..”

    Mielestäni kristillisyys on ennen kaikkea iloa ja toivoa. Hartaus ei ole päällimmäinen asia. Niitä ”perinteitä” olisi varmastikin hyvä myös joskus hieman pohtia ja miettiä. Ei olisi ensimmäinen kerta ihmisyhteisön eikä myöskään uskonnon historiassa kun sellaiset johtavat ”harhapoluille.”

    Jeesus taas eräässä opetuksessaan (Matteuksen 15. luku. Vanha Kirkkoraamattu): ”6. Ja niin te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden.
    7. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
    8. ’Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,
    9. mutta turhaan he palvelevat minua opettaen oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä'”

    Kolossalaiskirjeen 2. luku (uusi kirkkoraamattu: ”Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkeisvoimiin eivätkä Kristukseen.”

  4. Erinomaisesti muotoiltu ja oikeaan osuva tiivistys Jyrki Härköseltä: ”Pussy Riot -protestin syynä Venäjällä oli kristillisyyden pyhän pelon valjastaminen esivallan pelon välineeksi.”

    Se, joka ei tätä tajua vaan jeesustelee uskovien tunteiden loukkaamisella, ei sitten tajua. Putin haluaa olla jumala – mutta ei ole.

    • Panu Saarela: ”Pussy Riot -protestin syynä Venäjällä oli kristillisyyden pyhän pelon valjastaminen esivallan pelon välineeksi.”

      Ei siinä tapauksessa mikään uusi ilmiö. Useimmat uskonnot ovat varsin usein olleet enemmän kuin valmiita antamaan itsensä ”instrumenteiksi” vallanpitäjille. Toisinaan myöskin kapinaliikkeillekin näitä vastaan. Kaiken suurimpana asioina tietystikin sotilaallisten konfliktien yhteydessä ovat antaneet itsensä sotaponnistuksien käyttöön.

      Irvokkaimpia esimerkkejä viime mainitusta näkyy esim. vanhoissa dokumenttifilmeissä ensimmäisen maailmansodan ajalta Venäjän sotatantereilla. Niissä ortodoksipapit liikkuvat sotajoukkojen keskellä ristejään heilutellen ilmeisesti tarjotakseen näille jotain kuviteltua ”siunausta.”

      Raamatun Ilmestyskirja kuvaannollisin ilmaisuin kertoo ”Suuresta Babylonista”, jonka se sanoo olevan menossa loppuaan kohti. Sen voidaan ymmärtää kuvaavan jotain uskontoon liittyvää, jolla ei ole Jumalan hyväksymystä, ja odottaa Jumalan tuomioiden toteuttamista. Sen kuvataan olevan ”moraalittomissa suhteissa” ”maan kuninkaiden/hallitsijoiden” kanssa.

  5. Olen ihmetellyt kirkon hiljaisuutta jäsenmäärän hiipuessa. Pidetään kulissia pystyssä, kunnes ne romahtavat. Mutta ymmärrettävää, että johtajat haluavat pitää paikkansa (ja palkkapussinsa) katkeraan loppuun asti.

    Kirkon ei kannata ottaa kantaa päivänpolitiikkaan, sillä se tulee joskus myöhemmin vastaan. Ilmastomuutosta vastaan tulee kaikkien metsänomistajien kamppailla.

    • Kirkon aikana korkeaea jäsenmäärä perustui tietysti aikansa uskontopakkoon ja lapsikasteeseen ja myöhemmin jatkumoa ylläpiti tapakristillisyys eli siirtymäriittirituaalien houkutteleva seremoniallisuus.
      Varsinainen hengellinen vetovoima on aina ollut varsin pieni, ei tuo helvetti niin kauheasti kiinnosta, vaikka sitä yritetään piilossa pitääkin.

  6. Kirkko – yritys

    Seuraava ajatus johon jokainen voi ottaa oman näkemyksensä. Kun pappi antaa kasteen niin silloin ihminen saa uuden ruumiin Pyhä Henki jumalan toimesta ja pääsee taivaan ikuiseen paratiisiin. Tämä edellyttää ihmiseltä ehdottomasti kirkollisveron maksamista koko elämänsä ajan.

    Taloudellisessa elämässä tässä heijastuu ns. pyramidi huijauksen piirteitä.

    • Niinpä, paljolti myydään ns. ’sikaa säkissä’ eikä ostaja eikä myyjä tiedä onko säkissä edes sitä sikaa…

  7. Jos kirkko olisi yritys, niin sillä olisi tavoitteena tehdä tulosta. Sille ei riittäisi mitenkään pelkästään se, että tehdään niin kuin on tehty tähänkin asti. Yhteiskunta muuttuu valtavalla vauhdilla ympärillä, mutta kirkko ei siihen reagoi, vaan jatkaa, niin kuin mitään muutosta ei olisikaan. Ne muutokset joita silti tehdään, tehdään vain siksi että vanhat toimintamallit voidaan säilyttää.

    Minulle rakas rippikoulutyö on tuosta tuloksettomuudesta hyvä esimerkki. Nuoret käyvät rippikoulun ja isoskoulutuksen ja eroavat sen jälkeen kirkosta, koska se ei tarjoa jatkossa heille enää mitään. Kirkko pitää tätä toimintamallia huippusuorituksenaan. Toimintaa, joka ei saa nuoria sitoutumaan seurakuntaan, edes sen jäseninä. Saatikka toimimaan siinä aktiivisesti. Kuitenkin kirkolla olisi tähän hienot mahdollisuudet, mutta se jättää pääsääntöisesti tämän mahdollisuuden käyttämättä. Tehdään vain rippikoulutyö, mutta ei aseteta sille sitä tavoitetta, että nuori kokisi seurakunnan mielekkääksi paikaksi olla jatkossakin mukana. Rippikoulu voisi olla mielekäs alku, mutta nyt se on monen kohdalla turhauttava loppu.

    Nyt korna-aikana kirkko jättäytyy entistä enemmän kirkon seinien sisäpuolelle Nyt, kun olisi mainiot mahdollisuudet ulkoistaa toimintaa. Mennä sinne missä ihmiset on, eikä jäädä vain odottamaan parempia aikoja. Kirkko on niin jämähtänyt omiin toimintaperiaatteisiinsa, niin ettei sen mielikuvitus riitä uudenlaiseen toimintasuunnitteluun ja toteutukseen.

    • Pekka Veli. Nykyään rippikoulun keskeinen tavoite on nimenomaan sitouttaa kirkkoon ja seurakuntayhteyteen. Ihan virallisestikin.

      Ongelma on siinä, että isosistakin moni ilmoittaa olevansa ateisti tai agnostikko. Lisäksi koko rippikoulun lähtökohta on sitouttaa nuorta uskoon ja evankeliointi on pannassa… Ilmeisesti pelätään sitä, että liian avoin uskon asioista puhuminen kääntyy itseään vastaan.

  8. Niin, kirkko ei ole yritys, vaikka toimintatavat joskus siltä vähän vaikuttavatkin. Kaikkea on yritetty.
    Se on totta, että uskonto-/kirkkoonkuulumispakko tietenkin on pitänyt jäsenmäärän taattuna ja edelleenkin jäsenmäärä on huimasti suurempi kuin mitä se olisi, jos vain Kristukseen uskovat olisivat jäseninä.

    Ei ole Kristuksen kirkkoa ilman Häneen uskovia ihmisiä. Ei olisi myöskään poliittisia liikkeitä ilman niiden tavoitteisiin uskovia ihmisiä. Jos usko vähenee, myös kirkko pienenee. Ei siinä oikein mitkään konstit auta.

    Meidän on helppo arvostella kaikkia uudistuksia, tekoja ja tekemättä jättämisiä, mutta jos usko hiipuu niin vaikea sitä on toiminnallakaan korjata. Tässä on se kirkon suurin haaste.

    • Vähän vaikea uskoa on ruveta kuitenkin mittaamaan. Mutta jo 20 vuoden ajan messussa on ollut erilaisia sitouttavia ja tehtäviin osallistumisen mahdollistavia elementtejä.

  9. Kirkon strategiassa Jumalanpalveluskeskusajatus pitää pintansa huomata ja ymmärtää vain pappien olevan kelvollisia koko ajatuksesta keskustelemaan.

    Tähänkin tarvitaan sitä ” Oikeaa Uskoa” jättää seurakuntalaiset asian ulkopuolelle.

    Kuitenkin kaikkien työntekijöiden seurakunnissa tulisi puhaltaa juuri sinnepäin.

    Paljon järkevämpää ja viisaampaa olisi keskusajatuksena katsoa Elävä seurakunta, Hengellinen seurakunta, tai Palveleva seurakunta.

    Oikeaa Jumalan palvelemista edellisten otsikoiden alla olisi kovasti helpompi edes yrittää ymmärtää.

    • Strategiaa on opetuksessakin todeten Jumalan palvelevan Messussa Meitä.

      Kyllä Messun Ehtoollisen tulisi olla kiitosateria minkä yhteyteen viemme sydämemme katumusta ja syyllisyyttä huomaten palvelumme puutteissa viikottaisissa epäonnistumisissa Itsemme kanssa.

      Sanalliset kiemurat eivät voi ollaa sattumaa opetuksessa ja tiennäytössä seurakuntalaisille.

      Tämähän ei ole vaiva eikä ongelma kun todetaan kerran pari kertaa vuodessa osallistumisen riittävän Itsensä hoitamiseen kirkon spektseissä.

Jyrki Härkönen
Jyrki Härkönen
Olen ortodoksisen kirkon ylidiakoni, slavisti ja kulttuurimatkaopas.