Häpeääkö kirkko evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta, ristiinnaulitusta Jeesuksesta Kristuksesta?

Jeesus sanoo: ”Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa”. (Markus 8:38). Ja Paavali kirjoittaa Rooman seurakunnalle: ”Sillä minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima. (Room. 1:16). Timoteukselle Paavali kirjoittaa: ”Älä siis häpeä todistusta Herrastamme, äläkä minua, hänen vankiaan, vaan kärsi yhdessä minun kanssani vaivaa evankeliumin tähden, sen mukaan kuin Jumala antaa voimaa”. (2 Tim. 1:8).

Psalmi 40:10:11: ”Minä julistan vanhurskautta suuressa seurakunnassa; katso en minä sulje huuliani. Sinä, Herra, sen tiedät. Minä en peitä sinun vanhurskauttasi omaan sydämeeni, vaan puhun sinun uskollisuudestasi ja avustasi; minä en salaa sinun armoasi ja totuuttasi suurelta seurakunnalta”.

Evankeliumi on Jumalan voima. (Room.1:16). Jumalan voima kätkeytyy heikkouteen, joka on ristillä riiippuva, ruoskittu ja häpäisty, rikollisten joukkoon luettu Jeesus, Jumalan Poika. Hänet tehtiin synniksi, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. ”Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme (Jes 53:6). ”Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä häntä sairaudella.”(Jes  53:10). ”Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden”(Jes 53:5).

Mutta kuka tahtoo tällaisen Jumalan? Rikki revityn, halveksitun ja häväistyn Jumalan? Mehän itse haluamme olla voitokkaita, suuria, mahtavia, rikkaita ja menestyviä. Haluamme kunniaa ja mainetta. Miten voisimme hyväksyä tällaista Jumalaa? Eikö meille tällainen Jumala näyttäytyy hulluutena ja järjettömyytenä. Jeesus sanoi: ”He rakastivat enemmän ihmisten suosiota kuin Jumalan kunniaa”. (Joh. 12:43). Eikö juuri näin tapahdu ev.lut. kirkossamme? Annetaan kansalle sitä, mitä kansa haluaa kuulla. Kätketään sana rististä ja syrjäytetään se puheella tasa-arvosta, oikeudenmukaisuudesta ja syrjimättömyydestä.

Paavali väittää, että evankeliumi on täyttä hulluutta niille, jotka eivät usko (1 Kor.1:18).”Sanoma Jumalan Pojan ruoskimisesta ja teloittamisesta on niin outo, että sitä on vaikea sovittaa ihmisen luonnolliseen uskontokäsitykseen. Antiikin tutkijat kertovat, että kristinuskoa pidettiin Rooman valtakunnassa pitkään halveksuttavana, koska ’siinä palvottiin teloitettua rikollista jumalana’ (Ari Saastamoinen).” (”Oikein väärin ymmärretty Raamattu”, Timo Eskola).

”Raamattua lukiessa käy selväksi, että sanoma ristiinnaulitusta Kristuksesta ei saa helposti suosiota. Siitä puuttuu kaikki filosofinen hienous ja uskontotieteellinen älykkyys, joiden avulla käydään keskustelua Jumala-kuvista. Ihmisten omat pohdinnat Jumalasta ovatkin usein esimerkiksi Paavalin sanoman vastakohtia. Jumalaa pohtiessamme meidän mieleemme nousevat ensimmäiseksi hienot ja suuret asiat. Ajattelemme Jumalaa luonnon kauneuden kautta tai viisauden ja oikeudenmukaisuuden kautta.” (”Oikein väärin ymmärretty Raamattu”, Timo Eskola).

Eskola kirjoittaa, että jo keskiajan munkit päätyivät tällaisiin käsityksiin Jumalasta mahtavana olentona ’ensimmäisenä liikuttajana’, jossa ovat täydellisinä kaikki ne hyvät ominaisuudet kuten hyvyys, jalous, totuudellisuus ja uskollisuus, joita me ihmiset arvostamme maan päällä. Länsimainen jumalankuvan pohdinta on tuhansia vuosia vanha ja juontuu kreikkalaisesta filosofiasta (esim. Aristoteles). Kysymyksemme vievät meidät Kreikkaan Ateenan Areiopagille Paavalin kanssa. Siellä käytiin loputtomia keskusteluja filosofiasta ja uskonnosta.

”Kreikkalaiset kuvittelivat löytävänsä Jumalan filosofisen pohdiskelun avulla. Heille Jumala oli aate tai opinkappale. Kreikkalaiset saattoivat hyväksyä vain sellaisen Jumalan, joka sopii heidän toiveisiinsa, heidän käsityksiinsä hyveistä ja elämän päämääristä.” ”Sanoma ristinpuuhun ripustetusta Jumalan Pojasta oli tällaisen kulttuurin ja uskonnon keskellä aivan järjetön.” (”Oikein väärin ymmärretty Raamattu”, Timo Eskola).

Juutalaiset taas vaativat ihmetekoja. Jumalallinen tai profeetallinen sanoma tuli varmistaa ihmeteoilla. ”Siksi myös evankeliumin voimaa arvioitiin sen mukaan, millaisissa kehyksissä se tarjoiltiin. Ihmeiden ja merkkien piti näkyä.” ”…sanoma rististä oli monille juutalaisille täydellinen herjaus, osoitus jumalanpilkasta. Kreikan sana ’skandalon’, jota Paavali käyttää, tarkoittaa uskonnollista harhaa, joka viettelee ihmisen pois aidosta uskosta. Risti oli pahennus, joka ei mahtunut juutalaisen uskonnon piiriin.” (”Oikein väärin ymmärretty Raamattu”, Timo Eskola).

Näin siis voimme ymmärtää, että inhimillisesti katsoen Jumalan evankeliumi eli ”puhe rististä” on hulluutta. Paavalin mukaan se on hulluutta niille, jotka joutuvat kadotukseen. Miten siis pääsisin ymmärtämään tämän Jumalan hullutuksen, etten joutuisi kadotetukseen? Paavali kirjoittaa, että ”Jumalan heikkous on ihmistä voimakkaampi” (1 Kor. 1:25). Jumalan todellinen voima on siinä, että Kristus alistuu kaikkia muita heikommaksi. Jeesus alistuu kiinniotettavaksi ja teloitettavaksi ristinpuussa. Hän on kuuliainen Jumalan tahdolle. Jumala on nähnyt hyväksi pelastaa meidät Poikansa ristinkuoleman kautta tekemällä hänet synniksi. Jumala rakastaa pahoja, jumalattomia, syntisiä ihmisiä. Tämähän on meistä järjetöntä! Tämä on niin outoa meille ja meidän käsityskyvyllemme rakkaudesta. Me haluamme löytää rakkauden kohteestamme jotain rakastettavan arvoista. Näin ”sanoma rististä” on kaikilta osin järjetön meidän ymmärryksellemme.

Paavali sanookin, että hänen julistamansa evankeliumi ei ole ihmisten mielen mukaista, sillä hän ei ole saanut sitä ihmisiltä eikä sitä ole hänelle opetettu, vaan Jeesus Kristus on sen hänelle ilmoittanut (Gal. 1:11-12). Mutta juuri tämä Paavalin julistama evankeliumi on syntiselle ihmiselle ja koko syntiselle ihmiskunnalle ainoa mahdollisuus välttää Jumalan viha ja kadotus.

Me emme tavoita tätä sanomaa järjellämme emmekä ymmärryksellämme emmekä pohdinnoillamme, juuri siksi että evankeliumi tulee meidän ulkopuoleltamme, se tulee Jumalalta. ”Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat. (1. Kor. 1:21). Miten me siis ylipäätään voimme tavoittaa tämän evankeliumin, tämän hullutuksen?

Meidän on ensin kohdattava Jumalan murskaava laki itsessämme. Tunnistettava kadottava synti itsessämme. Suostuttava nöyrtymään pyhän Jumalan edessä. Meidän on tultava täysin epätoivoiseksi tilastamme ja itsestämme kelvata pyhälle Jumalalle syntisyytemme takia. Muutoin emme milloinkaan voi kohdata Jeesusta Kristusta, Vapahtajaamme ja Lunastajaamme. Siksi kirkon on pakko julistaa lakia. Synnistä on pakko puhua. Parannuksesta on pakko puhua. Siten tulee mielekkääksi puhua myös syntien sovituksesta Jeesuksen ristinveriuhrin kautta. Siten on mielekästä puhua evankeliumista, vanhurskauttamisesta, uskosta, kuuliaisuudesta ja pyhityksestä.

Jos näistä ei puhuta, ei voida enää puhua kristinuskosta, joka on uskoa Jeesukseen Kristukseen, syntiemme sovittajaan. Evankeliumin vastaanottaminen lahjana tulee mielekkääksi vain, jos tunnustamme syntimme Jumalalle ja käsitämme mahdottomuutemme täyttää Jumalan lakia. Sillä Jumala vaatii ehdotonta, täydellistä lain täyttämistä ja täydellistä pyhyyttä. Tähän ei ihminen missään olosuhteissa eikä millään keinoin pysty. Raamatun mukaan olemme kuolleet synteihimme. Juuri tämän takia evankeliumi on ainoa mahdollisuus. Me tarvitsemme Jeesuksen elämäämme, sillä muuten jäämme Jumalan vihan alle, kuolemme synteihimme ja joudumme lopulta kadotukseen.

Vaikka olisimme olleet kauankin jäsenenä jossain uskonnollisessa yhteisössä tai seurakunnassa, saattaa viedä vuosia ennen kuin tulemme vakuuttuneiksi siitä, että emme pysty täyttämään Jumalan lakia. Olemme siinä määrin vääränlaisen Jumalan sanan julistuksen (legalismi, antinomismi) ja oman mielemme aikaansaamissa harhakuvitelmissa.

Evankeliumi on ihmeellinen Jumalan lahja meille! Mutta kuka tahtoo elää evankeliumista, joka näyttäytyy meille niin perin kummallisena? Raamattua tulee lukea ja tutkia rukoillen: Jumala kirkasta minulle tämä asia, kirkasta minulle Ristinuhri Golgatan! Nousee kysymyksiä kuten: mitä minun pitää tehdä, että pelastuisin, että muuttuisin paremmaksi, että ymmärtäisin mistä on kyse? Tätä Jeesus tarkoittaa, kun hän sanoo, ”Jos joku tahtoo tehdä hänen (Jumalan) tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani”. (Joh. 7:17) sekä ”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidän vapaiksi.” (Joh. 8:31-32).

Jeesus siis sanoo, että totuus voidaan tulla tuntemaan! Nykyisin tällainen väite totuuden tuntemisesta on myrkkyä. Kukaan ei saa väittää tuntevansa totuuden, sillä se on väkivaltaa muiden ihmisten omatekoisia totuuksia vastaan. Totuusväittämät ovat heille väkivaltaa. Siitä huolimatta, että juuri näillä totuuden tuntemisen kiistäjillä on omat totuutensa, joista he pitävät kiinni omana totuutenaan. Niitä ei saa mennä epäilemään. Mutta kuka haluaa tuntea Jumalan sanan ilmoittaman totuuden itsestään? Sen että olen itsessäni jumalaton, syntinen ja kadotukseen tuomittu ilman Jumalaa ja sovintoa Jumalan kanssa?

Ei ole olemassa mitään oikotietä, vaikka niin luullaan. Saatana pettää meidät valheillaan ja vääristää evankeliumin toiseksi. ”Onko Jumala todella sanonut?”, ”koska Jumala on rakkaus, ei hän voi vaatia täydellisyyttä” jne. Me madallamme Jumalan lain tai kumoamme sen kokonaan. Olemme joko legalismin (lainomaisuuden) tai antinomismin (lain kumoamisen) valtaamia. Olemme niin täynnä itseämme, valheellisuuttamme ja vääryyttämme, että uskomme itse hallitsevamme elämäämme. Olemme teeskentelijöitä ja olevinamme niin hyviä, että alamme uskoa, että kyllä Jumalan täytyy tällainen hyvä ihminen hyväksyä. Varsinkin kun yritän tehdä parhaani. Teemme itsellemme oman jumalan, joka hyväksyy meidän syntimme ja sanoo ”ei haittaa, tällaista tämä elämä on”, ”ei kukaan voi olla täydellinen”, ”ole itsellesi armollinen”. Mutta mitä se auttaa, että olen itselleni armollinen, jos Jumala ei ole! Jumalan lain on saatava osoittaa meille, mitä synti on ja tuomita meidät. Vasta sitten on Jeesuksen ja evankeliumin vuoro. Ei voi mennä ylitse, ei voi mennä alitse, ei voi kiertää. Täytyy mennä suoraan. On vain ahdas portti ja kaita ristin tie, joka johtaa Taivaaseen. Ja sille tielle päästään vain kohtaamalla todellinen Jumala, kohtaamalla Jeesus Kristus, Jumalihminen, jossa kohtaamisessa ytimenä on Jumalan kuolettava laki ja lunastuksen evankeliumi.

Paavali totesi, ettei hän pääse irti kuoleman ruumiista. Hän kirjoittaakin: ”huomaan siis itsessäni minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni (on piintynyt minuun).” Room. 7:21. Kun pinnistelen hyvän tekemisessä, huomaankin, ettei tämä pinnistely tuota täydellistä Jumalalle kelpaavaa tekoa. Sillä lakia on mahdotonta täyttää. Kukaan ei voi elää laista, sillä lailla on kuoleman virka, ”lain kautta tulee synnin tunto”. Room. 3:20. Laista puuttuu eläväksi tekevä Pyhä Henki ja siksi se ei voi synnyttää uskoa Kristukseen tai tuottaa Jumalalle kelpaavia tekoja. Sen voi tehdä vain evankeliumi Kristuksesta.

Paavali kirjoittaa, että hänen jäsenissään eli ”kuoleman ruumiissa” on vallalla toinen laki, joka sotii hänen mielensä lakia vastaan ja pitää häntä vangittuna synnin laissa. Paavali on tässä vaiheessa jo kohdannut Jeesuksen ja julistanut evankeliumia hänestä. Silti hänessä on vielä liha, jossa vallitsee synnin laki. Hän sanookin palvelevansa ”tämmöisenään” mielellä Jumalan lakia ja lihalla synnin lakia (Room. 7:25).

Tähän päätökseen itsestään tulee jokainen, joka on kohdannut Jumalan murskaavan lain, joka nöyrryttää minut, murskaa omavanhurskauteni ja ylpeyteni. Kun myönnän, etten kykene täyttämään lakia, silloin ei minulle jää enää muuta mahdollisuutta kuin ottaa vastaan evankeliumi Ristiinnaulitusta Kristuksesta. Jeesus puhuu minulle Jumalan sanan kautta ”ota minut vastaan Vapahtajaksesi ja Lunastajaksesi”. Minä tahdon pelastaa sinut kuoleman ruumiista luokseni Taivaaseen. Minä rakastan sinua jumalallisella ikuisella rakkaudellani. Minä itse olen tämä rakkaus ja tie ja totuus ja elämä. Lähde seuraamaan minua. Anna minun olla elämäsi Herra ja sydämesi valtias. Minä olen rakastanut sinua ikuisella rakkaudellani ja vetänyt sinua puoleeni armosta. Ristillä olen täyttänyt puolestasi kaiken. Kaikki on sinulle valmiina. Kaikki mikä on minun, on sinun ja kaikki mikä on sinun, on minun (Luther, Autuas vaihtokauppa). Saat ilmaisena lahjana minulta kaiken, mitä tarvitset pelastuaksesi. Tule ja seuraa minua.

Silloin meissä toteutuu Paavalin sana: ”Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. En minä tee mitättömäksi Jumalan armoa, sillä jos vanhurskaus on saatavissa lain kautta, silloinhan Kristus on turhaan kuollut.” Gal. 2:19-21

Meillä kaikilla lienee ”pistimemme”. Paavali rukoili Jumalaa poistamaan hänen pistimensä, sillä hän koki saatanan enkelin rusikoivan hänen lihaansa. Mutta Jumalan vastasi: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. (2 Kor. 12.9) Yksin armo riittää. Yksin usko riittää. Yksin Kristus riittää. Heikkoudessa piileekin väkevä voima (dynamis). Minulle itsessäni heikolle evankeliumi lahjoittaa heikon Jeesuksen, joka kuitenkin on voimakas juuri heikkoudessaan ja tekee minut heikkona voimakkaaksi (2 Kor. 13:4, 12:10).

Kohtaamme Jumalihmisen Jeesuksen Kristuksen vain tässä hänen ainutlaatuisessa, absoluuttisessa ja universaalissa Persoonassaan Jumalaihmisessä, joka itsessään on Jumala ja ihminen ja joka meille ihmisille on esikuva ja sijainen. ”Niin kuin jumaluus ja ihmisyys hänen persoonassaan läpäisevät toisensa, niin hänen esikuvaisuutensa ja sijaisuutensa läpäisevät toisensa irtoamatta toisistaan ja sekoittumatta toisiinsa”….”Pyhä Henki luo Jeesukseen uskovan uudesti, niin että Jeesuksen esikuva alkaa toteutua hänessä suhteellisena ja puutteellisena mutta silti todellisena hänen seuratessaan Jeesusta sillä rakkauden voimalla, jonka Jeesuksen sijaiselämä ja sijaiskuolema hänelle antavat. Näin Jeesus ja uskova yhtyvät tiedostamisessa, arvostuksessa, moraalissa ja tahdossa. Jeesuksen esikuvaisuus ja sijaisuus yhtyvät ajan eli historian jälkeen eskatologisesti, kun uskova ylösnousemuksen jälkeen kirkastumisessa muuttuu täydellisesti ja lopullisesti hänen kaltaisekseen.”

”Kaikki luomisen, lunastuksen ja pyhityksen lahjat ovat lähtöisin Persoonasta, joka itsessään on lahja”. (Raimo Mäkelä, ”Teesejä laista ja evankeliumista”).