Pimeyden vallat vastaan Hyvyyden voimat. Taistelu käytiin syntiinlangenneen ihmiskunnan kohtalosta. Pimeyden vallat (synti, saatana ja kuolema) tekivät kaikkensa pitääkseen ihmiset vallassaan. Ne eivät kuitenkaan mahtaneet mitään, kun kolmantena päivänä Isä Jumala herätti Poikansa kuolleista . Ylösnoussut rikkoi kuoleman ja tuonelan portit ja toi valoon elämän ja katoamattomuuden. Jeesuksen voiton myötä maailma muuttui peruuttamattomalla tavalla.
Otan kaksi esimerkkiä muutoksen välttämättömyydestä:
Äskettäin kristityksi kääntynyt mies ja hänen epäuskoinen ystävänsä keskustelivat:
- Sinä olet siis löytänyt Kristuksen?
- Niin olen.
- Sitten sinun täytyy tietää hänestä paljon. Kerrohan, missä maassa hän syntyi.
- En tiedä.
- Kuinka vanha hän oli kuollessaan?
- En tiedä.
- Montako saarnaa hän piti?
- En tiedä.
- Kristinuskoon kääntyneeksi näytät tietävän hyvin vähän Kristuksesta!
- Oikeassa olet. Itseänikin hävettää, miten vähän hänestä tiedän. Tämän verran tiedän kuitenkin: kolme vuotta sitten olin juoppo. Olin korviani myöten veloissa ja perheeni oli hajoamassa. Vaimoni ja lapseni pelkäsivät joka ilta kotiintuloani. Nyt olen lakannut juomasta, velkamme ovat maksetut ja kotimme on onnellinen. Kaiken tämän Kristus on minulle tehnyt. Tämän verran tunnen häntä.
Kristuksen oikea tunteminen tarkoittaa, että se, mitä saamme tietää, uudistaa meidät.
* * * * * * * * * *
Erääseen seurakuntaan tuli uusi pappi suoraan papinkoulun penkiltä. Hän oli täynnä innostusta ja halusi saarnoissaan kertoa kaikkea uutta oppimaansa. Saarnat vilisivät filosofiaa ja psykologiaa, vaikeita vierasperäisiä sanoja, historiallis-kriittistä raamatuntulkintaa. Nuoren papin innostuksesta huolimatta seurakunta ei lämmennyt hänen saarnoilleen.
Eräänä sunnuntaina pappia odotti saarnatuolissa paperille kirjoitettu viesti: ”Me haluamme nähdä Herran!” Pappi hätkähti. Mitä hänen pitäisi tehdä aikaisempaan nähden toisin? Hämmennyksissään hän tarttui raamattuun ja alkoi lukea sitä. Raamatun lukeminen tuntui oikeastaan aika mukavalta. Hän alkoi päivittäin varata aikaa Ison Kirjan lukemiselle. Hän alkoi myös siteerata raamattua saarnoissaan.
Eräänä sunnuntaiaamuna pappi kiipesi taas saarnastuoliin ja löysi sieltä uuden paperilapun, joka oli kirjoitettu samalla käsialalla kuin viimeksikin: ”Opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran!” Todellinen kontakti oli syntynyt saarnaajan ja sanankuulijoitten välille. Ratkaiseva muutos tapahtui, kun pappi Raamatun välityksellä oppi, mitä on Kristuksen sisällinen tunteminen.
* * * * * * * * * *
Ruttopuiston rovastin mielestä varmin todiste Jeesuksen ylösnousemuksesta on se muutos, joka tapahtui hänen entisissä opetuslapsissaan. Oppilaat olivat varmoja, että homma oli nyt tässä: Jeesus tapettiin ja heille tulisi käymään samalla tavalla kuin Mestarilleen. Siksi piti lymyillä lukkojen takana piilossa. Hetken kuluttua nämä henkensä edestä pelänneet miehet kuitenkin lähtevät Jerusalemin kaduille ja kujille pelottomasti kertomaan, että Jeesus elää.
Ratkaiseva syy siihen, että ihminen lopulta päätyy uskomaan Kristuksen ylösnousemukseen, on hänen oma kokemuksensa. Usko ylösnousemukseen ei voisi jatkuvasti elää maailmassa, elleivät ihmiset omassa elämässään yhä uudelleen ja uudelleen kohtaisi Ylösnoussutta. Se, että kristillinen kirkko niin vakaasti pitää tästä uskosta kiinni, johtuu siitä, että koko kirkon elämä on elämää Kristuksen yhteydessä Pyhän Hengen voimassa, elämää, jossa Ylösnoussut puhuu meille ja toimii meidän keskuudessamme. Me emme ole historiallisen Jeesuksen opetuslapsia, vaan nimenomaan ylösnousseen Herran seuraajia.
* * * * * * * * * *
Joskus olen törmännyt Sinä kelpaat sellaisena kuin olet-tyyppiseen hengelliseen opetukseen. En ymmärrä laisinkaan, sillä aloittaessaan toimintansa Jeesus jatkoi samalla linjalla kuin pikkuserkkunsa Johannes Kastaja: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi!” Tuo Jeesuksen vaatima parannuksenteko merkitsee mielenmuutosta, asennemuutosta, tuttujenkin asioitten uudelleen, toisella tavalla ajattelemista. Lyhyesti sanottuna kyse on siitä, että me suostumme avautumaan, avaamaan sydämemme ylösnousseelle Herrallemme.
Lisäys 8.4.2015: Kas, tässä Pro Fiden biisi linkin takana.
Kyllä nämä asiat tulevat tutuiksi viimeistään yläkoulussa. Tieto on hallussa, mutta olisiko kyseessä asennevamma? Appivainaani isä valikoi Kalevalasta ruotsinkielisen nimen tilalle perheelleen uuden nimen: muinainen jumalolento, vedenhaltia. Erisnimi ja iso alkukirjain. Jos toimittaja osaa kirjoittaa Allahin, Jahven ja Zeuksen isolla alkukirjaimella, mutta ei osaa käyttää isoa J:tä Jumalasta, hän lähettää hyvin selkeän viestin sekä omasta että lehtensä asenteesta.
Voisiko piispa ja Kotus puuttua myös eräiden kommentoijien tapaan kirjoittaa ’Sana’ suurella alkukirjaimella. Sen lisäksi, että se näyttää typerältä, se on myös suomenkielen oikeinkirjoitussääntöjen vastaista. Olipa sitten kyse kenen tahansa sanasta.
Raamatussa (esim. nykyisin kirkoissa käytettävässä vuoden 1992 käännöksessä) ’sana’ kirjoitetaan isolla kirjaimella silloin kun puhutaan Jeesuksesta (esim. Joh. 1:1-3), ja pienellä silloin, kun on kysymys puhutusta tai kirjoitetusta sanasta (mukaan lukien profetiat eli Herran sanat). Tätä käytäntöä voi suositella myös kommentoijille.
Jumala on suomen kielessä myös yleisnimi. Osa ihmisistä tarkoittaa tällaista yleistä nimitystä jumalolennoille, kun he sanovat/kirjoittavat ”jumalaan uskovat”, ”jumala on luonut”, ”jumalan käskyn mukaan” ym. He siis yksinkertaisesti tarkoittavat ”johonkin jumalaan uskovat”, ”joku jumala on luonut” ja ”jonkun jumalam käskyn mukaan”. Silloin ei kuulu kirjoittaa isolla alkukirjaimella, vaikka kuulijoiden/lukijoiden joukossa olisikin niitä, jotka ymmärtävät puhuttavan oman uskontonsa jumalasta, jolle tämä on erisnimi.
Arabian kielessä ei ole tätä ongelmaa. Allah on yksikäsitteisesti erisnimi. Sitä voitaisiin ruveta käyttämään myös suomessa, niin ei tulisi sotkua. Allah on myös kristittyjen Allah. Kysykää vaikka arabiaa tai indonesiaa puhuvilta kristityiltä.
Jusu, isolla alkukirjaimella näkee kirjoitettavan myös esim. sanoja ”Totuus” ja ”Armo”, Ehkä Häkkinen aloittaa nyt jonkinlaiset uskonnollisen kielenkäytön siivoustalkoot, ja ihmisten tapaa käyttää suomen kieltä uskonnollisissa yhteyksissä aletaan piispan toivomuksesta vahtia tarkemmin?
Minusta olisi tärkeää kiinnittää liturgiseen kieleen huomiota. On perheitä, joissa Jumalan puhuttelu Herraksi tai Isäksi on ongelmallista, jopa este jumalasuhteelle. Kuitenkin Raamatussa on paljon Jumalaa kuvaavia sanoja, jotka rikastaisivat liturgista kieltä ja puhuttelisi seurakuntalaisia elävämmin.
Jumalamme on Ilmoittanut itsensä Isänä. Miksi Jumalan puhuttelu Isäksi on ongelmallista? Me Kristityt olemme kastetut Isän, Pyhän ja Pyhän Hengen nimeen.
Jukka Kivimäki: ”Me Kristityt olemme kastetut Isän, Pyhän ja Pyhän Hengen nimeen.”
Kukas sen tietää, että Jumala, jos on, on Isä eikä äiti??? Onko Jumala siis Uros, naaras vai sukupuoleton olio???
Miksei sanota Äidin, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen???
Kimmo, Jumala on valkoihoinen heteromies.
Jusu: ”Kimmo, Jumala on valkoihoinen heteromies.”
Voisi siinä monen naama venähtää ja monttu jäädä auki, jos kävisi ilmi, että Jumala onkin lesbo tummaihoinen nainen.
”Jukka Kivimäki: “Me Kristityt olemme kastetut Isän, Pyhän ja Pyhän Hengen nimeen.”
Kukas sen tietää, että Jumala, jos on, on Isä eikä äiti??? Onko Jumala siis Uros, naaras vai sukupuoleton olio???
Miksei sanota Äidin, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen???”
Itse asiassa Jumalaan viitataan Raamatussakin kielikuvilla, jotka kuvaavat enemmän äitiyttä kuin isyyttä. Mm. se miten Jumala ruokkii maidolla niitä, jotka ovat vasta uskonelämän alussa.
Jos saa laittaa yhden linkin, niin luepa joskus tämä kirja:
http://www.nettikirjakauppa.com/fin/tuotekategoriat/?id=33&selProduct=2915&selGroup=71
Saattaa yllättää monellakin tavalla.
Ylläoleva siis Kimmo Wallentinille eikä Jukka Kivimäelle, jolle Kimmo vastasi.
”Voisi siinä monen naama venähtää ja monttu jäädä auki, jos kävisi ilmi, että Jumala onkin lesbo tummaihoinen nainen.”
Haluamatta mitenkään suuremmin spoilata, suosittelen ylläolevan kommenttisi perusteella ehdottomasti että luet tuon kirjan!
Vanhan testamentin teksteissä ja niihin pohjautuvissa liturgian osissa voitaisiin ”Herra” useimmissa tapauksissa korvata nimellä Jahve (tai Jehova). Uuden testamentin ”Herra” (kreikaksi Kyrios) voitaisiin korvata alkuperäisemmällä aramean sanalla Mari.
Hieman itseään toistava on sanapari ”Jumalan Sana”, koska käsitteeseen Jumala kristinuskossa aina sisältyy Pyhä Kolmiyhteys l. Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Halutessa isolla kirjoitettavia riittää: Poika, Pelastaja, Lunastaja, Ihmisen Poika, Iänikuinen, Ainosyntyinen, Logos jne..
Jos Jumala kirjoitetaan pienellä, siitä voi päätellä kirjoittajasta jotain, samoin jos sana kirjoitetaan isolla.
Tässä sotkee vielä sekin, että jos Sana kirjoitetaan isolla niin sillä viitataan yleensä Jeesukseen. Toisinaan jotkut viittaavat tällä Raamattuun, jolloin iso kirjain korostaa kirjoittajan suhtautumistapaa vaikka se onkin kieliopillisesti väärin.
Kun Paavali neuvoo nauttimaan sanan maitoa, ei se minun mielestäni luo suoraan käsitystä Jumalan naiseudesta.
Lars Levi Laestadius tosin saarnasi Taivaallisesta Vanhimmasta, joka nostaa armoa kaipaavan lapsensa syliinsä maailman kylmältä lattialta, antaa tämän imeä armoa vuotavaisia rintojaan….
Kun Jumala on ilmoittanut olevansa Isä ja Herra, ja Jeesus opettanut kutsumaan isäksi, miksi ihmisten pitää ruveta tuotakin asiaa mestaroimaan?
Se, joka todella tarvitsee Jumalaa ja rakastaa häntä,
on varmasti joutunut oppimaan myös nöyryyttä. Ei siihen sieluntilaan oikein mahdu tuo isäksi kokemisen ja nimitämisen vaikeus. Jotain perustavaa täytyy olla uskon tiellä kokematta.
Ojala: ”Kun Jumala on ilmoittanut olevansa Isä ja Herra, ja Jeesus opettanut kutsumaan isäksi, miksi ihmisten pitää ruveta tuotakin asiaa mestaroimaan?”
Jaa, että urospuoleinen? Onkos se se joulupukin näköinen heppu, joka istuu ukkospilven päällä, paiskii tulisia keihäitä ja kolistelee???
Sielunhoitotilanteissa tulee esiin esimerkiksi väkivaltaisen isän/miehen ja pedofiliaa kokeneiden positio. Lieneekö miehille niin vaikea tuota oivaltaa? Ja on myös väkivaltaisen isän poikia/miehiä, joille se voi olla jumalasuhteen este.
Nyt sitten kommenteista tulee jyrkkä kanta, josta voisi ajatella, ettei kiinnosta ja ongelma on muualla eli siinä kokijassa.
Jumala näkee toisin.
Laestadiuksen Taivaallinen Vanhin on ruotsiksi den Himmelska Föräldern, siis Taivaallinen Vanhempi. Usein sanotaan ”Taivaallinen isä” eikä vain ”Isä”. xMarin (Herran, ks, edellinen kommenttini) rukous alkaisi siis näin: ”Vanhempi meidän, joka olet taivaissa…”, tai ehkä pikemminkin näin: ”Taivaallinen vanhempamme…”
xMarin po Marin
Tarkkaan ottaen suomeksi pitäisi kirjoittaa ”Maarin rukous”, koska sanassa on pitkä a.
Jumalanpalvelus oli kuitenkin olemassa jo ennen kolminaisuusoppia. Selkeä oppi kolminaisuudesta muotoiltiin vasta neljännellä vuosisadalla. Sitä ennen puhuttiin kolmiyhteisen Jumalan teoista ja ylistettiin Jumalaa niistä.
Ei siis ole välttämätöntä puhua kolminaisuudesta yksinomaan perinteisen seksistisen “Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen“ nimeen, vaan kolminaisuudesta on käytetty myös nimitystä “Luoja, Lunastaja ja Elämänantaja tai Pyhittäjä“.
Lue Raamatusta Matteus 28:19
Kristinuskossa Pyhä Kolminaisuus on Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Ilmaisut eivät luonnollisestikaan ole ”seksistisiä”, koska niillä ei viitata sukupuoleen.
Jumalasta puhuminen yksipuolisesti maskuliinisilla nimityksillä johtaa ajattelemaan, että Jumala on mies, ja että miesten ja Jumalan välillä on jokin suhde, jota ei naisten ja Jumalan välillä ole. Kristinoppi ei väitä näin, mutta jos Jumalaa saa puhutella vain perinteisillä maskuliinisilla nimityksillä, kaventuu se kosketuspinta, jolla Jumala kohdataan. Tämä on uhka rikkaalle liturgian dialogille, jossa naiset ja miehet kohtaavat Jumalan. Jos kolminaisuutta saa puhutella vain perinteisillä nimityksillä Isä, Poika ja Pyhä Henki, kristinusko kaventuu Jumala-uskon sijaan uskoksi nimityksiin ja sanoihin.
Minun mielestäni ei kavennu. Ehkä korkeintaan silloin jos ei haluta selvittää mistä lopulta on kysymys. Se taas ei ole kielenkäytön- vaan asenneongelma. Olennaista on käyttää oikeita nimityksiä koska nykyäänkin on kaikenlaisia harhaoppeja, jotka pyrkivät ja haluavat käydä kristillisistä kirkoista vaikka eivät niitä ole. Luultavasti olet nähnyt käydyn keskustelun Jehovan todistajien kanssa.
Joskus kuulin sanamuodon ”…kolmiyhteisen Jumalan, jota kristityt ovat perinteisesti kutsuneen nimellä ’Isä, Poika ja Pyhä Henki’, nimeen…”
Vaikka relatiivisivulause tuossa onkin vähän tönkkö, ajatus on kehittelemisen arvoinen. Ei pidä hylätä kirkon traditiota vain siksi, että se jonkun mielestä vaikuttaa seksistiseltä/sovinistiselta, muttei myöskään pidä jämähtää siihen vain siksi, ettei konsuilta menisi hernettä nenään.
Elias, kyse ei ole konservatismista vaan siitä mikä on oikein. Näillä kahdella on eronsa. Huomaa mitä kirjoitin harhaoppien torjunnasta. Vaikka se kai nykyisin ei ole muotia, kun kaikki saavat ajatella mitä haluavat. Tosin jos ajateltaisiin muutakin kuin sitä omaa hengitystä peilin pinnalla niin erot löytyisivät.
Eliakselle sellainen pieni huomautus, että tässä ei ole kysymys ”kirkkopolitiikasta”, ei konsuista eikä liberaaleista.
Kolmea vanhan kirkon uskontunnustusta ei edes kirkolliskokous voi muuttaa millään perusteluilla, teologisilla uudelleen muotoiluilla tms, mikäli kirkko haluaa olla kristillinen kirkko.
Elipäänsä: Pyhä Kolmiyhteinen Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Ei esimerkiksi Maa-äiti, Tytär ja Elämänantaja, vaikka se niin somasti moniin viherfeministisiin korviin sointuisi.
Viimeisen kappaleen ensimmäinen sana luonnollisesti: ”Ylipäänsä.”
Niin, kielen vallan ymmärtäminen on tärkeää. Uskonnolinen kieli se vasta tärkeää onkin, vaikkemme sillä Jumalaa voi tavoittaakaan. Määrittelyt eivät ole mahdollisia täysin, mutta eikö kielen tulisi johdattaa meidät Pyhän ääreen.
Mika ja Kari-Matti, juuri tuota yritin sanoa. Eli siinä, että kirkko käyttää Jumalan kolmiyhteydestä muotoa ”Isä, Poika ja Pyhä Henki” ei ole mitään siitä, että erityisesti yritettäisiin säilyttää jotain vanhaa vain tavan vuoksi. Olen samaa mieltä siitä, että se on osa kirkon luovuttamatonta tunnustusta. Mikään ei silti estä pappia sanoittamasta sitä vaikkapa ”luoja,lunastaja ja pyhittäjä” – epiteettejä käyttämällä. Tradition ja uskon sanoittaminen kun on eräs papin työn perustehtäviä.
Sonja, ei Jumalaa lähestytä naiseuden tai mieheyden katta, vaan ihmisinä, Jumalan kuvina. Kristuksessa ei ole miestä eikä naista.
Isän, Pojan ja Pyhän hengen korvaaminen litanialla modaalisilla Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä kuulostaa kyllä sabellianismilta, jossa kolminaisuudesta osittain luovutaan ja Isä, Poika ja Pyhä henki ajatellaan vain saman persoonan eri toimintatavoiksi.
Ekumeniasta ei kannata puhua, jos palataan modalistiseen heresiaan, joka hylättiin lopullisesti Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa 381.
Papin ei kovin herkästi kannattaisi lähteä säätämään Pyhää Kolminaisuutta uudelleen.
Dogmihistoria osoittaa kuinka uskomattoman värikäs, monivaiheinen ja -polvinen teologinen työskentely edelsi vanhan kirkon uskontunnustuksia.
Niin, Raamatun luomiskertomuksessa kirjoittaja(t) lähtee kuvaamaan Jumalaa, Luojaansa, niillä käsitteillä, joita on ollut. Jumala nähdään ihmisenä; miehenä ja naisena. Minä uskon, että Jumalan jotain paljon suurempaa.
Sanoohan Raamattu niinkin Jumalan suulla, että minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksia jne.
Kyse ei ole säätämisestä, vaan sanoittamisesta. Miksi ihmeessä papit sitten kehittelevät saarnoja joka sunnuntaiksi omin sanoin, jos kaikki merkittävä on kristinopin historiassa jo kertaalleen sanottu?
Niinpä juuri, Elias.
Kaikki merkittävä on jo sanottu. Mulle riittäisi ihan hyvin riittävän pitkä pätkä jotakin Laestadiuksen postillaa evääksi. Pitäisi varmaan ruveta säännöllisesti käymään esikoisten seuroissa..Pappien saarnat, etenkin ”papillinen äänenpaino” kivistää vatsaa, etenkin jos on nukkunut yön vähänkin huonosti.
Joo, Laestadiuksen saarnoja kannattaisi kuunnella ennemmin kuin lestadiolaisia…
On vähän outoa, jos pappi pitää henkilökohtaista ilmaisutyylin vapautta tärkeämpänä kuin opin perusteita.
Kun maailma ja varsinkin internet on täynnä erilaisia yksityisajattelijoita, jotka esittävät uusina oivalluksina vanhoja harhaoppeja, olisi toivottavaa, että ainakin teologisen koulutuksen saaneet ottaisivat tietyt perusasiat vakavasti, vaikka muut eivät niitä usein otakaan.
Opin soveltamisessa riittää mielestäni niin paljon työsarkaa, että opin keskeisten kohtien uudelleenkirjoitus ei ole perusteltua edes pitkästymisen vaaran torjumiseksi.
Päinvastoin olen saanut niin huikeeta opetusta ihan nykyisin teologisessa tdk:ssa vaikuttavalta papilta, että minun sieluni ei tyydy latteuksiin. Ja tämä uutinen piispan huolesta kirvoitti minut tähän keskusteluun. Että piispa voisi miettiä teologiaa ja sen välittämistä eikä marmattaa toimittajien kirjoituksista, varsinkin kun on vielä niin, että jumala ihan yleisnimenäkin on.
Tässä on nyt ymmärretty väärin, että oppi ohitetaan, jos osaa tuoda Kristuksen rikkautta jaettavaksi. Syvyydestä ja pimeydestähän niitä on luvattu tuoda.
Jep. Ja Wilhemi M:aa enemmän kuin H-Y:tä..
Skismat eivät ole historiassa syntyneet pahasta tahdosta, vaan opillisista uudistuksista. Lähtijöinä ovat joko konservatiivit tai uudistajat. Jos nyt ajatellaan, että jossain kristillisessä kirkossa aletaan käyttää uutta ilmaisua ”Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä” ”Isän, Pojan ja Pyhän hengen asemesta”, pitää myös ymmärtää, että opillinen yhteys suurimpaan osaan kristikuntaa katkeaa, koska tämä nähdään paluuna ikivanhaan, tuomittuun modalistiseen harhaoppiin.
Joku voi ajatella, että kysymys on vain sanoista, mutta kun kysymyksessä on Jumala-kuvan perusteet, niin sanoilla on merkitystä – jos ei olisi, niin miksi ylipäänsä mennä muuttamaan sanoja? Ei voi muuttaa ja olla muuttamatta samaan aikaan.
Jokainen saa tietysti ajatella, mitä haluaa. Mutta on turha elätellä toiveita siitä, että tällaisen Sabelliuksen harhaopin sisältävän jumalakäsityksen tunnustukseensa ottava kirkko voisi jatkaa ekumeenista lähestymistä roomalais-katolisen tai ortodoksisen kirkon kanssa. Skisma vain syvenee, jos uskontunnustuksen perusteita mennään muuttamaan.
Kari-Matti, jep. Paavo R:sta puhumattakaan….
Matti P: en ainakaan itse ole millään muotoa poistamassa perinteistä Kolminaisuuden ilmaisumuotoa kirkostamme. Olen vain puolustanut sitä, että sen voisi sanoittaa kielellä, jota ei-patriarkaalinessa ympäristössä kasvanutkin voisi ymmärtää. Juuri siksi, että otan nämä uskon ydinkohdat vakavasti, toivon, että ne voitaisiin sanoittaa niin, että muutkin ne ymmärtävät.
Luoja, Lunastaja ja Pyhittäjä ovat kovin redusoituja nimityksiä Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle. Ne sopivat ehkä rippikoulutunniin johdantotehtävään, mutta muuten ovat aika kapeita kuvauksia Jumalasta. Isä on paljon muutakin kuin luoja, Poika paljon muutakin kuin lunastaja ja Henki paljon muutakin kuin pyhittäjä.
No voi hyvänen aika. Vai on rippikoulutasoista, harhaoppia, vastenmielistä eroottista sekoilua, asennevamma jne. Melkoista argumentointia.
Kyllä nyt ymmärrän entistä paremmin mitä rikkautta olen saanut. Kiitos Elias, että olet olemassa!
Ja Sari W, käyn tuon kirjan, jota suosittelit.
Teemu, onko meillä muuta kuin redusoituja nimityksiä Jumalasta ja muuta kuin redusoituja käsityksiä Hänestä? Ihmisellä kun ei ole kuin ihmisen ymmärrys. Mooseskin sai kohdata Jumalan vain selkäpuolelta – ihmisen ei ole mahdollista kokea koko Jumalaa tuhoutumatta kokemuksen totaalisuuteen. Jumala suojelee meitä antamalla epiteettejä ja nimiä, joilla me voimme lähestyä Häntä turvallisesti. Se, että puhuttelemme Jumalaa vaikkapa ”Taivaanisä”ksi, on kelpo nimitys sekin, mutta ei sekään ole kattava. Jos olen tämän keskustelun oikein ymmärtänyt niin ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” (huom. kaksi ja-sanaa) on kristillisen perinteen, apostolisen jatkumon ja kirkon Jumalakäsityksen vuoksi edelleen pidettävä voimassa, jos mielimme Kristuksen kirkon piireihin kuulua. En ole missään vaiheessa ollut tätä vastaan tai koettanut sitä poistaa. Olen puolustanut sitä, että tämä asia saisi myös mahdollisuuden tulla artikuloiduksi niin, että se tulee ymmärrettäväksi niillekin, jotka pitävät sitä patriarkaalisena.
Toi Teemun kommentti pitää täsmälleen paikkansa.
Hommasta on paljon kotona, jos kykenee ymmärtämään, että ilmaisuilla ”Isä” tai ”Poika” ei tässä yhteydessä viitata sukupuoleen.
Se Poika, joka ”kerran” syntyi Isästä ikuisuudessa, ei ollut mies, eikä nainen. Uskonnollinen kieli on monasti siitä hassua, ettei sen merkityksiä voi yksi yhteen rinnastaa arkikieleen. Esimerkiksi ”kerran” ei tarkoita, että olisi ollut olemassa jokin aika, jolloin Poikaa ei olisi ollut.
”Isään” tai ”Poikaan” esimerkiksi sisältyy käsitteinä niin monivivahteinen – ja kerroksinen, vakiintunut kristillisten merkitysten traditio, ettei ko. ilmaisuja voi lähteä sanoittamaan jokaista sunnuntaiaamun pikkusaarnaa varten uudelleen.
Entä ne, jotka eivät hengellisessä kehityksessään ole (vielä) sillä tasolla, jossa ”Isä ja Poika” olisivat sukupuolineutraaleja termejä, vaan uskosta ja Jumalasta vieraannuttavia, patriarkaalisia vallan symboleja? Jätetäänkö heidät kärvistelemään kirkon penkkiin ja karttamaan kirkollisia tilaisuuksia ja luotetaan siihen, että he kenties keskenään saavat oivalluksen termien sukupuolettomuudesta uskonnollisessa genressä?
Kristinopin opettaminen on kristillisen kirkon ydintehtävä. Silloin on suostuttava puhumaan rajoittunein termein ja yleistyksinkin, kun kuulijakunnan taso sitä vaatii.
Kontekstuaalista teologiaa? Ei. Kontekstuaalista kirkkohistoriaa. Kiitos, ei missään tapauksessa.
Jos minä menisin vaikkka evl kirkon edustajana pitämään saarnan/puheen telaketjufeministien sisarelliseen kevätkokoontumiseen, käyttäisin ehdottomasti ilmaisuja ”Isä, Poika ja Pyhä Henki.”
Vauvakirkko jos sellaista on, on eri juttu.
Areiolaisuutta ei vastusteta modalistisuudella vaan pitäytymällä Nikean uskontonnustuksessa.
Kyllä vaan on nin päin, että kun on vauvasta aikuistunut, niin ymmärtää kielenkin selvemmin.
Toisekseen, parasta minusta on Raamatun itsensä Jumalan sanomaksi kirjoitettu: ”Minä olen se joka olen.”
Raamatussa Jeesuksen sanomaksi on myös kirjattu hänen sanoneen itsestään tuon saman, ja siitähän juutalaiset vihoittivat mielensä.
Uskontunnustus tulee multa ihan sujuvasti, ei nyt todellakaan ole siitä kyse.
Vasta pyhäkoulussa opin Isä Meidän rukouksen, ja se toimii. Herran siunauksen sanon Pyhä Jumala, siunaa…En sano Herra.
Eiköhän tuo suuri Jumala ymmärtäne…
En pidä tätä teologian kontekstualisointina. Kolminaisuuden sisältö kun ei näissä muutu, vaikka otetaankin käyttöön jotkut niiden ominaisuuksia kuvaavat sanat (siitä olen Teemun kanssa samaa mieltä, että ne kuvaavat vain pientä osaa kustakin kolminaisuuden osasta). On erittäin perusteltua käyttää ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” – ilmaisua , mutta ei pitäisi olla mitään estettä sen selittämiselle tai konkretisoimiselle.
Minäkin osaisin hepreaksi muutaman lauseen, ainakin ”Minä olen se, joka olen.”
Elias voisi, selvyyden vuoksi, tulkinnanvaraisimmat kohdat VT:sta aina puhua hepreaksi, niin ei jäisi epäselvyyttä kuulijoille…:-)
Monilta ongelmilta vältyttäisiin, jos saarnat ja kirkon opetus hoidettaisiin latinaksi, mitä tietysti edes katolinen kirkko ei ole koskaan kategorisesti harrastanut.
Areiolaisuutta minunkin mielestäni vastustetaan parhaiten Nikaian uskontunnustuksella. Sitä vartenhan se sanoitettiin pääasiassa.
Siitä olen Eliaksen kanssa erimieltä, että Kolminaisuuden sisältö/suhteet jne. nähdäkseni nimenomaan muuttuvat, jos käytetään kovin herkästi/vapaasti muita ilmaisuja kuin Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Kannattaa tutustua dogmihistoriaan. Oma kirkkolliskokouksemme vaikuttaa 300- 700-lukujen kirkolliskokouksiin nähden pääsykokeisiin lukevalta teologian ylioppilaalta.
Piti tietysti kirjoittaa: ”teologisen pääsykokeisiin lukevalta ylioppilaalta.”
Tämä K24:n viimeinen ”uudistus” oli todella onneton.
Ehdottomasti pitäisi heprean osaamista ja harrastamista seurakunnissa lisätä. 🙂 Selittäkööt systemaatikot sitten nuo areiolaisuudet ja Nikean uskontunnustuksen syntyhistoriat. Niihin ei eksegeetin älli yllä.
Kertaakaan en ole esittänyt, että perinteisistä Kolminaisuuden nimistä luovuttaisiin, vaan että niitä voitaisiin selittää/sanoittaa.
Mitäpä on piispa mieltä tavasta kirjoittaa ’bible’ kun tarkoitetaan jotain raamatun käännöstä yleisesti, ’Bible’ kun tarkoitetaan jotain nimenomaista käännöstä tai versiota?
Minä puhuin Raamatusta löytyvistä sanoista, joita on käytetty ennen kolminaisuusopin muotoilua. Ne apostolit…
Sari W kirjailijana ymmärsi heti.