Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen? (Room. 2:4)
Miksi Jumalan armo ei ole koskaan halpaa?
Mitä arvoton tai halpa armo on?
Millainen on käsityksemme armosta, jos ajattelemme Jumalan katsovan rikkomuksiamme sormiensa lävitse?
Miksi oikeassa armossa on aina risti?
Mitä Jumalan rakkaus ja armo meitä kohtaan – , saa meissä aikaan?
Mistä meidän pitäisi luopua, jotta meille Jumalan armo kelpaisi?
.
Kuva on Rembrandtin; Tuhlaajapojan paluu.
Kaikki julkaistut blogini:
. . . . .
Seuraavat blogit:
Tuomitseminen (22.1.2015)
Tahraton seurakunta (12.2.2015)
Juha Heinilä :”Seuraavat blogit: Tuomitseminen (22.1.2015)
Tahraton seurakunta (5.2.2015)”
Kiitos tiedosta. Taidan kuitenkin maksaa sen vaadittavat 5€/kk, kun jatkat blogistina myös tätä vuonna.
Kiitos Tuula. Sinun kommentteja on aina ilo lukea. Luettelossa on ainoastaan minun kaksi seuraavaa blogia. K24:ssä julkaistaan paljon muitakin blogeja ja uutisia, joita kannattaa lukea ja kommentoida.
Jumaluusopin tohtori Martti Luther kirjoittaa aiheestamme päivän mannassa.
Minä kiitän sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastajaksi. (Ps. 118:21)
On Jumalan suurta armoa, että hän ensiksi sanallaan tuomitsee kaikki tekomme ja tekee mitättömiksi pyhyytemme, viisautemme ja voimamme. Näin siksi, että näkisimme syntisyytemme rangaistuksen, että omatuntomme pelästyisi ja että kaikenlainen murhe ahdistaisi meitä. Näin Jumala nöyryyttää meitä, että ylpeytemme ja rohkea luottamuksemme omiin tekoihimme ja tietoihimme kerrassaan häviäisi, mikä tapahtuu lopullisesti tämän elämän päättyessä. Se joka voi jatkuvasti kestää tämän kärsivällisesti, vieläpä kiittäen ylistää Jumalaa, joka tarkoittaa kaikella tällä hänen parastaan, veisaa profeetta Jesajan kanssa: ”Minä kiitän sinua, Herra, sillä sinä olit minuun vihastunut, mutta sinun vihasi asettui ja sinä lohdutit minua” (12:1).
Toiseksi Jumala lohduttaa ja auttaa meitä, niin että henki ja uusi ihminen sitä mukaa kasvavat kuin liha ja vanha ihminen häviävät. Hän antaa meille ajan myötä yhä suurempia ja runsaampia lahjoja ja auttaa voittamaan ollaksemme hänen edessään ja hänessä rohkeita ja iloisia. Tällainen ihminen laulaa: ”Minä kiitän sinua siitä, että vastasit minulle ja tulit minulle pelastajaksi.” Hän näet nöyryyttäessään korottaa meidät, tehdessään meistä syntisiä hän vanhurskauttaa meidät, salliessaan meidän joutua tappiolle hän antaa meille voiton, antaessaan meidät itkeä hän saa meidät laulamaan ja surmauttaessaan meidät hän tekee meidät eläviksi.
Martti Luther; Mannaa Jumalan lapsille
On kaksi tapaa suhtautua lahjaksi saatuun. Toinen pitää lahjaa mittaamattoman arvokkaana, koska se on antajan hyvän tahdon osoitus. Toinen pitää sitä arvottomana, kun ei se mitään maksanutkaan. Armo on halpaa niiden mielestä, jotka haluavat pärjätä omillaan ja maksaa kaikesta täyden hinnan.
Martti Pentti, kiitos hyvästä kommentista. Armo voi olla meille halpaa ja arvotonta myös silloin, kun kiellämme armon lähimmäiseltämme ja olemme kovasydämisiä. Jumalan armon hyväksyminen omalle kohdalle pitäisi näkyä meidän suhtautumisessa lähimmäistemme vaellukseen ja siihen, että pidämmekö lähimmäisiämme arvokkaina.
Miksi Jumalan armo ei ole koskaan halpaa?
saksalainen teologi Dietrich Bonhoeffer, jonka natsit aikoinaan teloittivat 1945 aivan sodan viimeisinä päivinä, puhui halvasta armosta ja kalliista armosta.Hänen mielestä halpa armo, johon kirkon julistus oli hänen mielestään sortunut, oli armoa yleisenä periaatteena, synnin katsomista läpi sormien, synnin eikä syntisen armahtamista. Halpa armo oli anteeksiantamuksen julistusta ilman kutsua Kristuksen seuraamiseen.
Bonhoefferin mukaan oikea armo oli kuitenkin todella kallista armoa, koska siitä oli maksettu äärimmäisen kova hinta: Kristuksen kärsimys ja ristinkuolema. Tästä meitä Lutherkin katekismuksessa muistuttaa: ”Kristus on lunastanut meidät ja ostanut meidät vapaiksi, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan”.
Tämän vuoksi armoa ei tule pitää koskaan halpana, vaan se kaikkein kallein asia koska, sen hintana on Jumalan oman rakkaan Pojan veri. Siksi armoa ei tule julistaa yleisenä periaatteena, armo ei ole välinpitämättömyyttä syntiä kohtaan, synnin hyväksymistä ja siunaamista. Armo ei ole synnin, vaan syntisen vanhurskauttamista Kristuksen korvaamattoman kalliin uhrin tähden.
Siksi kalliiseen armoon kuuluu aina parannuksen tekeminen ja Kristuksen seuraaminen. Koska Jumala ottaa synnin äärimmäisen tosissaan niin tosissaan, että on valmis uhraamaan oman poikansa syntien sovitukseksi. Tässä on esimerkki miksi myös meidän tulee suhtautua syntiin vakavasti, eikä suhtautua siihen yliolkaisesti. Sillä syntinsä anteeksi saanut ei voi enää elää miten tahansa, eikä mennä iloisin mielin takaisin elämään, jossa ollaan välinpitämättömiä synnin tekemistä kohtaan. Kalliiseen armoon kuuluu pesäero synnistä ja Kristuksen seuraaminen.
Bonhoefferille Kristuksen seuraaminen oli todella ehänen elämänsä kallein asia, hän oli Englannissa sodan syttymisen aikoina, mutta siitä huolimatta hän halusi mennä kotimaahansa, jossa oli hirmuinen Hitlerin natsivalta. hän halusi palvella Saksassa ja seurata Kristuksen palvelijana kansaansa.
Kiitos erinomaisesta kommentista, Martti. Kavahtakaamme suruttomuutta.
”Siksi armoa ei tule julistaa yleisenä periaatteena, armo ei ole välinpitämättömyyttä syntiä kohtaan, synnin hyväksymistä ja siunaamista.” Armon julistamisen lisäksi kristittyjen tulisi olla itse armollisia, armahtaa lähimmäisiään. Uskon on muututtava teoiksi. Ymmärrän armon laajemmaksi kuin vain anteeksiannoksi. Ortodoksien ’puolusta, pelasta, varjele ja armahda’ on mielestäni hyvä tiivistelmä. Sen jatkeeksi sopii hyvin toinen itäisen kirkon sananelikko ’vihasta, vaivasta, vaarasta ja hädästä’. Katsommeko me läntisessä kirkossa liian kapeasti syntiin syyllisyytenä emmekä näe synnin seurauksena vallitsevaa kärsimystä? Armo on myös siitä vapauttamista.
Pylkkänen sen sanoi osuvasti.
Armo on halpaa silloin kun sitä on tuhlattavaksi. Se on elämää vapaasti Jumalan tahtoa vastaan kun kuvitellaan, että armo sen elämän kuittaa. Oikeastaan se on armon varastamista. Armoa ei olekaan, kuten Paavali sanoo Room 8:8.
Soromnoo, kaikkihan me ollaan syntisiä!
Se ei ole uskoa, vaan epäuskoa. Epäuskossa eletään lain alla eikä yhteydessä Kristukseen.
Kun ollaan yhteydessä Kristukseen, ollaan myös rakkaudessa. Rakastetaan juuri niin, kuten Jeesus rikkaalle miehelle sanoi. Silloin tuntuisi oudolta ajatella, että ihminen voi ajatella, kuten täällä usein lukee, ettei Paavalin seurakunnalle antamat neuvot enää koske minua. Ei sellainen kovuus voi lähteä uskosta.
Ilman muuta tuossa rakkaudessa on mukana vajavaisuutta, mutta siinä on Pyhän Hengen vaikutuksesta ajoittain myös surua siitä, että ollaan rikottu Jumalaa vastaan ja lähimmäistä vastaan. Sitähän Paavali valittaa Roomalaiskirjeen luvussa 7.
Tämä on aivan tunnustuksemme mukaista kerrontaa.
Kiitos hyvästä kommentista, Jorma. Armon varastaminen on minulle uusi termi. Jumalan lakia on saarnattava, jotta suruttomille kelpaisi evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. On suurta sokeutta, jos luulee Jumalan hyväksyvän ja siunaavan haureellisen elämän.
”Jumalan lakia on saarnattava, jotta suruttomille kelpaisi evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta.” Noinhan sitä luulisi. Olisikohan kuitenkin niin, että Jumalan hyvyys saa paremmin ihmisen tuntemaan oman viheliäisyytensä kuin lain paukuttaminen? Tästä voisivat lähetystyössä olleet varmaankin kertoa paljonkin.
Hyvä kysymys, Martti Pentti. Evankeliumi on tärkeää, mutta se jää helposti puuttumaan, jos laistetaan Jumalan laki. Evankeliumia ei tarvita, jos kuulijat eivät tiedä olevansa syntisiä Jumalan lain rikkojia. On sääli, jos jää puuttumaan sekä Jumalan laki, että puhdas evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta.
Jumalan laista tietämätön ei riko lakia vastaan. ”Ne, jotka ovat tehneet syntiä lakia tuntematta, myös tuhoutuvat laista riippumatta. Ne taas, jotka ovat lain tuntien tehneet syntiä, myös tuomitaan lain nojalla.” Lähimmäistä vastaan rikomme kaikki. Se tulee ilmeiseksi, kun voimme verrata sitä käytännön lähimmäisenrakkauteen.
Martti Pentti, putosin kärryiltä. Minun mielestä jokainen joka tekee Lain vastaisesti rikkoo sitä, riippumatta siitä tunteeko Lakia vai ei. Syyllisyyden tunto herää vasta sitten, kun tietää rikkoneen Lakia. Jumalan laki paljastaa syntisairauden, johon on lääke evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta. Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat.
Laki annettiin Israelille. Muut kansat olivat syntisiä jo sen vuoksi, että eivät kuuluneet Israeliin. Paavali saarnasi evankeliumia pakanoille ilman, että tahtoi sitoa heitä juutalaisille annettuun lakiin. ”Kun väittelyä oli kestänyt pitkään, Pietari nousi puhumaan ja sanoi: ’Veljet, te tiedätte, että Jumala on jo aikoja sitten teidän keskuudessanne tehnyt valintansa: hän on antanut pakanoiden kuulla minun suustani evankeliumin ja tulla uskoon. Jumala, joka tuntee kaikkien sydämet, osoitti hyväksyvänsä heidät vuodattaessaan Pyhän Hengen heihin yhtä lailla kuin meihinkin. Hän ei tehnyt mitään eroa heidän ja meidän välillämme, vaan puhdisti heidän sydämensä uskolla. Miksi te siis nyt uhmaatte Jumalaa ja panette opetuslasten harteille ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä me itse ole jaksaneet kantaa? Mehän uskomme, että meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo, samalla tavoin kuin heidät.'”
Jumalan laki on sama eilen, tänään ja huomenna. Lakia noudattamalla emme kuitenkaan tule vanhurskaaksi, vaan yksin armosta.
”Hänen mielestä halpa armo, johon kirkon julistus oli hänen mielestään sortunut, oli armoa yleisenä periaatteena, synnin katsomista läpi sormien, synnin eikä syntisen armahtamista.” Tarkoittiko Bonhoeffer syntiä vai syntejä? Tarkoittiko hän armahtamisella anteeksiantoa vai jotain laajempaa?
Syntisen armahtaminen on minun uskoni mukaan vapautusta synnin (jumalattomuuden) vallasta ja syntien (väärien ajatusten, sanojen ja tekojen) anteeksiantamista. Armo ei saisikaan jäädä periaatteeksi, vaan sen tulisi olla vallitseva käytäntö.
ARMO = ansaitsematon rakkaus minun/meidän osakseni/osaksemme.
Jumalan armo ei ole halpaa siksi, että sen hintana on Jeesuksen, Jumalan Pojan ristin kuolema ja hänen meidän edestämme syntiemme anteeksi antamiseksi vuodatettu verensä.
Jumalan armo on kuitenkin sen vastaanottajalle ilmainen. Armosta me olemme pelastetut, emme tekojen kautta, ettemme kerskaisi. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, mihin me Jumalan armoa tarvitsemme. Me tarvitsemme sitä syntiemme sovitukseksi. Ristiin naulittu Jeesus on ainut kelpaava välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Häneen/hänen ristillä hankkimaansa sovitukseen uskomalla ja siihen toivomme asettamalla, olemme sovitetut ja pelastumme.
Tarvitsemme Jumalan armoa myös päivittäin eläessämme. Jumalan armo kasvattaa meitä, sanotaan Raamatussa. Jumalan hyvyys vetää meitä parannukseen. Jumalan meitä kohtaan osoittama armo saa aikaan myös sen, että haluamme armahtaa kanssamatkaajiamme.
Salme, kiitos hyvästä kommentista. Näin on. Emme koskaan voi omilla ponnistuksilla saada aikaan Jumalan hyväksyntää. Kaikki on lähtöisin Jumalasta ei meistä itsestämme. Jumala vanhurskauttaa syntisen. Kun saamme osaksemme Jumalan rakkautta, niin se synnyttää meissä vastarakkautta suhteessa Jumalaan ja meidän käytöksemme lähimmäisiämme kohtaan muuttuu. Ainoastaan armahdettuna meillä on mahdollisuus voittaa kiusauksemme ja silloinkin kaikki on Jumalan lahjaa ja työtä, koska Pyhä Henki on meitä uudistanut.
Jumala antoi ihmiselle oman tahdon ”aatelisarvon”, sillä aito rakkaus on tahdonalaisena vapaaehtoinen. Morsiusparilta ei alttarilla kysytä: ”Tuntuuko sinusta, että rakastat häntä?” Ei – vaan tahdotko rakastaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä? Siksi evankeliumia tulee julistaa vain Jumalan armolla ja totuudella sekä Hänen viisaudellaan, Jumalan Sanalla, sillä ihmishengen syvin kaipaus on kohdata kestävä Jumalan rakkaus Jeesuksessa.
Sielunvihollinen sitoo himon köysillä ihmiset orjikseen, ”Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.” (Joh.8:34,36). Tämä on evankeliumin ydin!
Kiitos hyvästä kommentista, Annikki. Joskus me saatamme tehdä jotain hyvää, niin silloin kaikki kunnia kuuluu yksin Jumalalle. Meidän oman lihallisen tahtomme pitää Jumalan murskata, jonka jälkeen meillä on mahdollisuus tehdä jotain lähimmäisemme hyväksi. Ainoastaan silloin kun olemme heikkoja, on meidän sydämessämme tilaa Jumalalle.
Ensimmäisessä kirjeessä korinttolaisille puhutaan lihallisuudesta (vanhemmassa suomennoksessa) näin: ”Minä en voinut puhua teille, veljet, niin kuin hengellisille ihmisille puhutaan, vaan niin kuin puhutaan vanhan luontonsa vallassa oleville, niille jotka ovat Kristuksen tuntemisessa vielä pikkulapsia. Annoin teille ravinnoksi maitoa, en vahvaa ruokaa, sillä sitä te ette olisi vielä kestäneet. Ette kestä sitä vielä nytkään, sillä olette yhä vanhan luontonne vallassa. Kun teillä kerran on keskinäistä kateutta ja riitaa, silloinhan vanha luontonne vallitsee teitä ja te elätte niin kuin ihmiset elävät. Jos yksi sanoo: ’Minä olen Paavalin puolella’, toinen taas: ’Minä Apolloksen’, ettekö silloin ole kuin ihmiset ainakin? Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun.” Tässä on mietittävää meille, jotka luokittelemme kristittyjä meihin ja muihin, oikeassa ja väärässä oleviin.
Martti Pentti, kiitos hyvästä Raamatun kohdata. Kyllä Raamattua on hyvä pohtia. Jumalan koulussa ei tarvitse jäädä käymään ensimmäistä luokkaa yhä uudestaan vuodesta toiseen, vaan kasvamme ja pääsemme eteenpäin. Tosin ensimmäiselle luokalle pääsin takaisin, vaikka olin jo edennyt omasta mielestä yläasteelle. Ylpeys vai nöyryys?
Ei siinä välttämättä ole kysymys tuon Korintin sitaatin mukaisesta luokittelusta
On myös kaitsennallista huolta, huolta yhtenäisyydestä ja eksyttävistä opeista.
Galatalaiskirjehän on selvää luokittelua, huolta siitä, mitä on pelastava usko ja mitä se ei ole.
Samaa luokittelua on muukin Paavalin kirjeiden opetus valheveljistä jne.
Kun nyt puhutaan vaikka jostakin herätysliikkeestä, että se on menettänyt identiteettinsä; jäljelle on jäänyt vain liike, on siinäkin kysymys kirkkomme opetuksesta ja tunnustuksesta.
Kun joku huolestuu siitä, että hänen ”modernissa” seurakunnassaan saarnataan pelkkää humanismia ja moralismia hyvistä teoista, on sekin syvää huolestumista siitä, että ihmisiä näin ohjataan tekojen ja lain orjuuteen.
”Ei siinä välttämättä ole kysymys tuon Korintin sitaatin mukaisesta luokittelusta.” Näinhän me ihmiset syntejämme selittelemme.
Minä pidän tästä Annikin kirjoituksesta.
Ovatko Paavalin kehotukset sinulle syntiäkin?
Paavalin mukaan lahkoutuminen ja riita ovat maailmallisuutta. Oman riitaisuuden selittäminen ’kaitsennalliseksi huoleksi’ on väistöliike sanan sattuessa.
Ei se ole riitaisuutta, että varoittaa väärästä opetuksesta ja iankaikkisesta vahingosta, mikä sitä opetusta seuraa.
Lähimmäisenrakkaudesta puhuminen jää vähän ontoksi silloin kun sitä ei tarvitse kohdistaa lestadiolaisiin.
”Lähimmäisenrakkaudesta puhuminen jää vähän ontoksi silloin kun sitä ei tarvitse kohdistaa lestadiolaisiin.” Ontoksi? Rakkauden puute taitaa olla pikemminkin se, mikä saa puheen kumisemaan onttouttaan: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali.”
”Kun joku huolestuu siitä, että hänen ’modernissa’ seurakunnassaan saarnataan pelkkää humanismia ja moralismia hyvistä teoista, on sekin syvää huolestumista siitä, että ihmisiä näin ohjataan tekojen ja lain orjuuteen.” Miten tällainen huolestuminen muutetaan seurakunnan yhteyttä rakentavaksi toiminnaksi? Kuinka vältetään toisen tuomitseminen harhaoppiseksi ja omalla oikeaoppisuudella ylpeileminen? En oikein löydä muuta keinoa kuin aidon keskustelun käyminen seurakunnan paimenten kanssa. En tarkoita väittelyä. On oltava avoin sillekin mahdollisuudelle, että se, mikä kuulosti ’pelkältä humanismilta ja moralismilta’ olikin aitoa lain ja evankeliumin saarnaa, vaikkakin uudella tavalla sanoitettua.
.
Armosta olemme pelastetut.
.
” Miksi oikeassa armossa on aina risti ” ?
Martti Lutherin yksi hänen mielipsalmeistaan oli ps.130. Tästä psalmista hän muokkasi virren: ” Sua syvyydestä avuksi mä huudan, Jumalani”
( VK 290) Tästä tutusta katumuspsalmista muokatussa virressä näkyvät Lutherin omat kamppailut Jumalan edessä. Luther on noiden vaikeiden kokemusten kokeeneena sanonut :” Ilman ahdistuksia ei kukaan voi oppia tuntemaaan Jumalaa”. Ei ainakaan oikealla tavalla.
Luonnostaan ihmiset etsivät helppoa elämää ja haluavat välttää kaiken kärsimyksen. Mutta Jeesuksen seuraaminen kuitenkin on ristin kantamista. Toisin sanoen kärsimistä uskonsa tähden, sillä Jeeesuksen seuraaminen tuo mukanaan ristin. Ja tähän meillä tulisi olla valmius sellaiseenkin kärsimiseen. Sen lisäksi ristin kantaminen on myös vastarinnan tekemistä synnille ( 1.Piet.4: 1-2 )
Jumalan koulussa on antoisaa olla, vaikka välillä se on raskasta. Jokainen, joka haluaa elää Jumalan tahdon mukaan, joutuu vainotuksi. Taivastiellä oleva ei pääse pakoon ristiä, joka Jeesuksen seuraajille kuuluu. Jos elämämme on liian helppoa, niin voi pohtia onko tie jota kulkee oikea.
Juha, kun me lainaamme tekstejä, esimerkiksi Lutherilta tms. on hyvä muistaa tilanne jossa silloin on oltu.
Luther keskittyi itsevanhurskauteen.
Bonhoefffer taisteli piittaamattomuutta vastaan.
Kyllä Bonhoeffer ymmärtääkseni puhui ihan oikein siinä, että armo tulee halvaksi.
Armo näet koskee uskovaa ja toisaalta häntä, jolle aina on kutsu palata Jumalan luo.
Vrt. Tuhlaajapojan tarina.
Ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. (Room 8:1)
M i l l a i s i a he ovat? He eivät ole synnittömiä, mutta heitä johtaa Henki.
Miten Henki johtaa ? Heissä on lahjana rakkaus Jumalan lakiin. He rakastavat. He surevat heikkouttaan.
He huutavat avuksi Herran nimeä. He turvautuvat Kristukseen.
Sitten on niitä, jotka eivät välitä Jumalan tahdosta tai turhaan luottavat armoon.
Heistä Paavali puhuu Room 8:6-8. Heillä on lihan mieli, se on vihollisuutta. ”Ne, jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset” (1938) Eihän tällainen sielun tila kuvasta uskoa. Uskohan on silloin kuollut.
(Uskohan ei ole mikään abstraktio, vaan se merkitsee kohteeseensa turvautumisen lisäksi mýös mielenmuutoksen. Pois sikolätistä – Isän luo!)
Jos siis ihminen jää tällaiseen tilaan, hänellä ei ole pelastusta.
Tämä ei ole mitään teoriaa, vaan meidän aikamme todellisuutta.
Pitää olla vastuullinen, ettei tuudita ketään väärään rauhaan.
Jorma, kiitos hyvistä kommenteista. Isän Jumalan silmissä olemme aina pieniä lapsia. Me voimme aina huutaa Abba, Isä, riippumatta siitä miten olemme onnistuneet tai jos olemme ryssineet ihan täysin. Onneksi voimme luottaa Isään Jumalaan, joka lähetti Poikansa, jotta saisimme elämän.
Asia ei todellakaan ole niin, Juha! Ainakin asia riippuu siitä, ketkä me.
Ainakin itse luotan armahtavaan Jumalaan. Vaatia uskoa, että luottaa siihen, että Jumala armahtaa syntisen, myös minutkin, mutta siihen ei tarvitse uskoa, että Jumala armahtaa Pietarin ja muut hyvät uskovaiset.
Armo on jotain, mitä ei järki käsitä, sillä se ei ole ihmisestä. Me voimme puhua siitä monin termein, mutta kuolleelle, Armo on ainoa Elämä.
”Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä. Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;
sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni; sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on. Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia. Room.7
Armossa ei ole kyse meidän tahtomisista ja tekemisistä, vaan Jumalan tahdosta.
Jokainen ihminen on kadotetussa tilassa ja Jumala on Lähettänyt pelastuksensa maailmaan Poikansa kautta, että jokainen joka uskoo Häneen pelastuisi. Pelastuksessa ei ole siis kyse mistään tahtomisesta eikä tekemisestä, vaan uskosta, jonka Jumala lahjoittaa Evankeliumissa.
Kyse on Jumalan Armosta. Hän Vanhurskauttaa jumalattoman syntisen Armosta Kristuksen tähden ja kautta. Hän pesee syntisen puhtaaksi ja lahjoittaa puhtaat vaatteet, Kristuksessa, uskon kautta.
Pelastuksessa ei siis ole kyse meidän tahdosta tai suostumuksesta, vaan Jumalan tahdosta, jonka on toteuttanut maailmassa.
Me emme voi siihen vaikuttaa ja juuri siinä on Jumalan tahto ja oikeus tapahtunut, että on lähettänyt Pelastuksensa kaikille, mutta kaikki eivät siihen usko.
Miksi kaikki eivät usko, tai joku uskoo ja joku ei? Sitä ei ole annettu meidän valtaan, vaan sen tietää yksin Jumala, että Hänen tahto toteutuisi.
Meille jotka uskomme, on Jumala kuitenkin antanut Armon, että veisimme Sanaa ja julistaisimme Kristuksen Evankeliumia kaikkeen maailmaan. Tämän on säätänyt tulevien sukupolvien tähden, mutta on kerran tuleva päätökseen.
”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa.
Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.
Te tiedätte sen, rakkaat veljeni. Mutta olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas puhumaan, hidas vihaan; sillä miehen viha ei tee sitä, mikä on oikein Jumalan edessä.
Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.” Jaak.1.
Tässä sanoo, että meihin istutettu Sana voi meidän sielumme pelastaa. Näin se juuri on, sillä kuultuamme Evankeliumin olemme sen uskoneet ja saaneet kaiken sen Sanan kautta, minkä Jumala maailmaan lähetti.
Uskominen ei ole tahdon vallassa, vaan antajan vallassa ja Jumala antaa soimaamatta kaikille, jotka Häntä avukseen huutavat, mutta kuinka kukaan voi huutaa avukseen Herraa, jollei ei usko että Jumala on?
On siis ymmärrettävä, että usko tulee kuulemisesta Jumalan Sanan kautta ja ilman Sanaa ei ole mitään, mikä syntynyt on. Jumala siis synnyttää Kristuksen kautta itselleen lapsia, eikä kysy keneltäkään lupaa, vaan tekee mitä tahtoo. Tekeekö vastoin ihmisen tahtoa?, Mitä jos tekeekin? Eikös se ole hyvä, että Jumala pelastaa ihmisen, joka ei voi itse itseänsä pelastaa? Kuinka ihminen voisi muuten Pelastua?
Sillä Moosekselle hän sanoo: ”Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan”.
Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.
Sillä Raamattu sanoo faraolle: ”Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä”.
Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.
Sinä kaiketi sanot minulle: ”Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?”
Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: ”Miksi minusta tällaisen teit?”
Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? Room. 9:15-21
Armoa Armon päälle.
Ismo, kiitos hyvästä kommentista. Jumalan suuri rakkaus!
Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. (Joh. 3:16-17)