Haja-ajatuksia Trumpin suurlähetystöpäätöksestä

USA:n kongressi reagoi Israelin ja palestiinalaisten väliseen liennytyksen kauteen ja Oslon sopimuksiin säätämällä (lokakuussa 1995) lain suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin. Tämän lain toimeenpano on riippunut kunkin presidentin hallinnon näkemyksistä sen suhteen, kuinka Israelin ja palestiinalaisten välisen sopimusten (Declaration of Principles on Interim Self-Government Arrangements, 13.9.1993 ja The Israeli-Palestinian Interim Agreement, 28.9.1995) täytäntöönpano on edistynyt ja onko se lisännyt vai heikentänyt USA:n sisäistä turvallisuutta.

Israelin ulkoministeriön sivuilta voi lukea tämän viime mainitun sopimuksen (28.9.1995) sisällön (http://www.mfa.gov.il/mfa/foreignpolicy/peace/guide/pages/the%20israeli-palestinian%20interim%20agreement.aspx). 

Yksi sen keskeinen asia on (artiklassa XI) esitetty näkemys palestiinalaisalueiden hallinnasta – pois lukien ”erikseen neuvoteltavat asiat”, joihin lukeutuu erityisesti kysymys Jerusalemin asemasta.

Mielenkiintoista tässä sopimuksessa on artiklassa XVI lausuttu periaate ”Confidence Building Measures”, johon lukeutuu mm. palestiinalaisvankien vapauttaminen, israelilaisten oikeus elää ilman pelkoa terrorismista ja syyttämättäjättämispäätös kotialueilleen palaavien palestiinalaisten osalta.

Näissä toivorikkaissa olosuhteissa, joissa Israelin tuolloinen pääministeri Jizhaq Rabin ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat olivat puristaneet toistensa kättä Washingtonissa (13.9.1993) ja rauhanprosessi eteni myönteiseen suuntaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, USA:n kongressi sääti lain suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin (26.10.1995, vain reilu viikko ennen Rabinin salamurhaa 4.11.1995).

Kongressi siis edellytti Israelin valtion ja palestiinalaisten välisen sopimuksen muiden yksityiskohtien toteutumista ja päätöstä Jerusalemin lopullisesta kohtalosta viitaten presidentin oikeuteen lykätä lain voimaantuloa ”kansallisen turvallisuuden nimissä” kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan eteenpäin (https://www.congress.gov/104/plaws/publ45/PLAW-104publ45.pdf).

Kongressin päätöksessä edellytettiin lopullisen rauhansopimuksen toteutuvan vuoden 1999 toukokuun loppuun mennessä. Tuolloin suurlähetystön siirtämisen hintalapuksi arvioitiin lain perusteluissa 100 miljoonaa USD. Paljonkohan se nyt tulisi maksamaan – mikä olisi tuon rahasumman vaikutus, jos se sijoitettaisiin tässä vaiheessa Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelujen jatkamiseen suurlähetystön siirtämisen sijaan?

Lisäksi Jerusalemin tulee USA:n kongressin säätämän lain perustelujen mukaan säilyä yhtenäisenä kaupunkina, kuitenkin niin, että sen asemasta voidaan erikseen sopia: ”The September 13, 1993, Declaration of Principles on Interim Self-Government Arrangements lays out a timetable for the resolution of ‘‘final status’’ issues, including Jerusalem”.

Tämä hieno aie kaatui Rabinin salamurhaan (4.11.1995) vain reilu kaksi vuotta Rabinin ja Arafatin käden puristuksen ja kuukausi tämän keskinäisen sopimuksen jälkeen (28.9.1995). Sen jälkeinen Israelin hallinto teki radikaalin suunnanmuutoksen Ariel Sharonin ja Benjamin Netanjahun johdolla, mutta tilannetta pahensi palestiinalaisten uusi kansannousu (2000) sekä Hamasin ja PLO:n Fatahin väliseen sisällissotaan (2007), joka jakoi myös palestiinalaiset ehkä lopullisesti kahtia tässä kysymyksessä (kompromissihaluiset vs. ns. peruskirjalaiset).

USA:n presidentit ovat menetelleet tähän saakka viisaasti, kun eivät ole vahvistaneet tätä vuoden 1995 lakia. Trumpin vaaliveto taas johtaa siihen, että kukaan ei nyt tiedä – tuskin Trump itsekään – kuinka Jerusalemin kysymys tulisi ratkaista lopullisesti, kun päätös siirtää USA:n suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin tapahtui tilanteessa, jossa kaikki vanhat haavat ovat olleet pari vuosikymmentä auki.

Tosiasiahan on, että Jerusalem on faktisesti ollut Israelin pääkaupunki valtion perustamisesta lähtien (varsinaisesti vuodesta 1950, jolloin itsenäisyyssodan jälkeen Israelin valtion rajat rajat piirrettiin uudelleen ns. vihreän linjan mukaisesti 1949). Jerusalemissa ovat olleet parlamentti (Knesset) ja muut valtionhallinnon keskeiset laitokset. Pääkaupunkistatusta Jerusalemilta ei siis voi millään verukkeella kieltää. Se on myös juutalaisen kulttuurin aarreaitta 3000 vuoden ajalta.

Kyse ei olekaan näiden tosiasioiden tunnustamisesta, vaan Israelin valtion tekemän tulkinnan tunnustamisesta, jonka mukaan vuoden 1967 jälkeisen ns. kuuden päivän sodan seurauksena Israelin hallintaan jäänyt Itä-Jerusalem olisi myös osa Israelin valtion ”ikuista ja jakamatonta pääkaupunkia”, Jerusalemia. Knesset sääti asiasta lain heinäkuussa 1980, minkä jälkeen YK:n turvallisuusneuvosto antoi päätöslauselman, jonka mukaan Itä-Jerusalemin liittäminen osaksi Israelin pääkaupunkia on loukkaus kansainvälistä oikeutta vastaan.

Tämän tulkinnan seurauksena kaikki Israelin valtion kanssa diplomaattisuhteissa olleet valtiot vetivät suurlähetystönsä pois Jerusalemista Tel Aviviin, pois lukien USA, jolla ei koskaan ole ollutkaan suurlähetystöä Jerusalemissa – ainoastaan konsulaatti (tuolloin, 1980, perustettiin myös kristillisen sionismin myötävaikutuksella ns. Kansainvälinen kristillinen suurlähetystö Jerusalemiin (ICEJ) tuen osoituksena Israelin valtion päätökselle liittää myös Itä-Jerusalem osaksi Israelin valtion pääkaupunkia).

Viimeisinä maina vuonna 2006 myös Väli-Amerikan maat, Costa Rica ja El Salvador, vetivät suurlähetystönsä pois Jerusalemista. Sen jälkeen Israelissa on ollut 86 maan suurlähetystöt Tel Avivissa, Jerusalemissa ei yhtään.

Vuoden 1967 sodan jälkeen Israelin valtio ei liittänyt valloittamiaan arabialueita valtioonsa, vaan jäi alueille miehittäjänä. Syntyi mm. uusi palestiinalaispakolaisten ongelma, joka johti Jordanian puolelta ns. ”mustaan syyskuuhun” 1968 (PLO ja sen agitaattorit karkotettiin Jordaniasta, minkä seurauksena samanniminen terroristijärjestö perustettiin 1970; ”Mustan syyskuun” järkyttävänä tempauksena muistamme Münchenin olympialaisten verilöylyn 1972) 

Tuo Israelin ja palestiinalaisten välisen sopimuksen 1995 (Interim Agreement) oli tarkoitus Oslon sopimusten hengessä purkaa tämä epäterve tilanne ja luoda edellytykset ns. kahden valtion (Israel ja Palestiina) syntymiselle. Jerusalemin kohtalo jäi erikseen neuvoteltavaksi tämän sopimuksen perusteella.

Jokainen voi itse arvioida, kuinka hyvin tämä voi nyt toteutua, kun Trumpin hallinto on lähtenyt toimimaan omaehtoisesti (ei kuitenkaan omavaltaisesti!) nykytilanteessa. Olisiko kannattanut odottaa, että päästään taas neuvottelupöytään ja voitaisiin pikkuhiljaa saavuttaa vuoden 1995 rauhan tekemisen tilanne ja avata myös keskustelu Jerusalemin asemasta?

Kukaan asioista perillä oleva ei siis kiistä, etteikö Jerusalem olisi Israelin pääkaupunki. Se on vain fakta. Kyse on siitä, voiko Israel yksipuolisesti julistaa koko Jerusalemin pääkaupungikseen. Se on vastoin YK:n päätöslauselmaa ja keskinäisen sopimuksen (Interim Agreement) pyrkimystä. Trumpin hallinto ei näytä välittävän siitä, että kaikkein kipeimmät kysymykset ovat olleet täysin levällään yli 20 vuotta. Trump näyttää pelaavan kansainvälisellä kentällä aivan omaa peliään.

Kaikilta kristilliseen uskoon sitoutuneilta kysyisinkin: What would Jesus do (Matt 5:9)?

  1. Antti Hämäläinen. Et oikeastaan vastannut kysymyksiini. Sen sijaan vyöryrät esiin tulkintojasi historiasta ja poliittisesta pelistä vuosikymmenien ajalta. Niistä käy toki selvästi ilmi, ketkä sinun mielestäsi ovat (olleet) ”hyviä” ja ketkä ”pahoja”.

    • Marko Sjöblom. Toivoin kyllä, että samalla olisit myös saanut edes välttävät vastaukset kysymyksiisi.

  2. Jorma Hentilä. Mitä on juridinen kveruleeraus? Se kuullostaa arvelluttavalta. Kyllä tässä Jerusalemin kysymyksessä kannattaa mennä ensin ainakin 3000 vuotta taaksepäin kuningas Daavidin aikaan. Sitten on kyllä viisasta myös ottaa selvää, mitä San Remossa keväällä 1920 päätettiin. Tämä siksi, että se on osa kansainvälistä lakia, kuten olen koettanut selittää. Meillä Suomessahan samanlaisilla Kansainliiton päätöksillä taattiin Ahvenenmaan itsehallinnollinen asema, sen demilitarisointi ja ruotsin kielen suoja. Nämä Ahvenanmaan asemaa koskevat päätökset ovat siis samanaikaisia kuin Israelia ja Jerusalemia koskevat päätökset. Ahvenanmaalla niihin vedotaan joka päivä!

    • Juristinen kveruleeraus (ruikutus, purnauas, marina, riitely) on sitä, mitä esimerkiksi edellä harjoitat. Sitä on Ahvenanmaan juridisen aseman vetäminen keskusteluun ja rinnastaminen Jerusalemin juridiseen asemaan, vaikka niitä ei voida verrata toisiinsa. Ahvenanmaan asema on kautta vuosikymmenten säilynyt samana, mutta Jerusalemin aseman muuttunut juridisesti validein ratkaisuin sitten Kansainliiton päätöksen. Käsittelytapaasi voisi verrata siihen, jos aloittaisimme maamme nykyisen itärajan oikeutusta koskevan pohdinnan palaamalla ratkaisuihin menneinä vuosisatoina.

  3. Jorma Hentilä. En mitenkään tahtonut verrata Ahvenanmaan ja Lähi-Idän tilannetta toisiinsa muuten kuin siten, että niiden asema määriteltiin Kansainliitossa samoihin aikoihin. Aivan oikein, Ahvenanmaan asema on näistä ajoista säilynyt samana juuri tästä Kansainliiton päätöksen kunnioittamisesta johtuen ja sen itsehallinnon ”kivijalka” on edelleen Kansainliiton päätös. Olen eri tavoin koettanut sanoa, että aivan ilmeisesti olisi ollut hyvä, että myös Palestiinan Mandaattia olisi vaalittu taidokkaammin, kuin mitä britit sitten tekivät. Oli miten oli, San Remon päätösten jäljiltä Palestiinasta tuli ensimmäistä kertaa historiassa juridinen yksikkö. Tätä ennenhän se oli vain maantieteellinen alue. Ei siksi ehkä kannata kutsua siihen viittaamista miksikään kveruleerauakseksi. Vuodesta 1920 vuoteen 1948 on lyhyt aika historiallisessa perspektiivissä. Meidän on tietysti helpompi ymmärtää YK:n aikaista historiaa, mutta kansainvälisen oikeuden näkökulmasta emme mitenkään voi sivuuttaa San Remon päätöksia. Nämä päätökset tulevat aivan varmasti neuvottelupöytään jatkossakin juuri siksi, että ne ovat perustavaa laatua oleva osa kansainvälistä lakia. Ne eivät siksi vanhene samalla tavalla kuin jotkut pinnallisemmat tilanteista riippuen muuttuvat suositukset, mielipiteet tai päätökset.

  4. Antti Hämäläinen. Mielestäni on merkillistä, että kiertelet vastausta periaatteellisiin ja yksinkertaisiin kysymyksiin. Periaatteessahan olisit voinut vastata kolmella tavalla: kyllä, ei tai että kysymyksiini ei ole yksinkertaista vastausta/kysymykseni ovat väärin asetettuja (+ perustelut).

    • Marko Sjöblom, ei sinun kysymyksissä mitään vikaa ollut. Ensimmäiseen kysymykseen mielestäni jo vastasin toivottavasti odotuksiasi vastaavalla tavalla. Tässä on vastaus toiseen kysymykseesi lainattuna siitä, mitä kirjoitin. 2)”Palestiinalaisten oikeus omaan valtioon on tunnustettu . Nyt kun kysymme, onko palestiinalaisilla oikeus omaan valtioon, on vastaus ainakin historian valossa se, että heille on tarjottu sitä monta kertaa, ja yhtä monta kertaa he ovat kieltäytyneet siitä. Näin heidän oikeutensa omaan valtioon on kyllä tunnustettu”. Miten selvästi tämä pitäisi sanoa?

    • Mielestäni Antti Hämäläinen kirjoittaa ihan ymmärrettävästi. Jo emme tiedä/ymmärrä historiaa, on vaikea suhteuttaa nykypäivän tapahtumia oikein.

  5. Antti Hämäläinen ja Salme Kaikusalo. Poliittista historiaa opiskelleena ymmärrän mielestäni riittävän hyvin historian merkityksen nykypäivän tilanteelle. Samoin tunnen entisten työtehtävien ansiosta, kuinka historian tapahtumia, lakipykäliä ja kansainvälisiä sopimuksia voidaan myöhemmin käyttää jonkin poliittisen agendan ajamiseen. Näennäisen objektiivisesti ja usein totuuden mukaisesti mutta kuitenkin tarkoitushakuisesti. Tämän Israel/Palestiina /Jerusalem- problematiikan keskeisenä ongelmana on, että kumpikin konfliktin osapuoli syyllistyy tähän tarkoitushakuisuuteen. Suomalaisessa yhteydessä tämä tarkoittaa yhtäältä kristillisen sionismin pohjalta nousevaa ongelmallista ajattelua, jossa Israel on kuin onkin enemmän oikeassa ja jotenkin enemmän oikeutettu kiisteltyihin alueisiin kuin palestiinalaiset arabit. Samalla ummistetaan tosiasiallisesti silmät palestiinalaisten sortamiselta. Toisaalta palestiinalaisten tukijat ummistavat herkästi silmänsä palestiinalaisten aggressiolta. Kun kummallakin osapuolella on omat tukijansa kansainvälisessä yhteisössä eikä rauhaan pakottaminen onnistu, kärsimysten kierre jatkuu. Se ei mielestäni ole kenenkään etu.

    • Marko Sjöblom, puhut melkein asiaa. Objektiivisuus kylläon ihmisille vaikeaa missä asiassa tahansa. Minäkin nuorena opiskelin historiaa, joka sitten vaihtui teologiaan. historiasta jäi kyllä harrastus ja kiinnostus nähdä asioita perspektiivissä. Kristittynä sitten uskomme että historia on samalla Jumalan valtakunnan näkökulmasta pelastushistoriaa. Tästä näkökulmasta ei ole yhtään epäluontevaa ajatella Lähi-Idän tilannetta myös siinä valossa, mitä Raamattu sanoo. Jumalan lupaukset maasta annettiin ennenkaikkea Iisakille, mutta myös Ismaelille annettiin hyvät, vähän erilaiset lupaukset. Tämähän ei ole nykyaikaa, ja tasa-arvoajattelun mukaista. Kannattaa silti ajatella, onko tässä jotain viisautta. Jerusalemista on satoja Raamatun paikkoja, kun taas Koraanissa ei kai yhtään?
      Voin nykyään hyväksyä ajatuksen, ettei arabeille ehkä tarvitsekaan yrittää
      Asioiden yhdessä pöydässä käsittelyä

  6. Marko Söblum, puhut melkein asiaa. Historiaa minäkin nuorena luin, kunnes päädyin teologiaan. Tästä lähtökohdasta minulle ei ole vieras ajatus, että ihmiskunnan historia on myös pelastushistoriaa. Jumalan valtakunnan näkökulmasta tämä on rohkaiseva ajatus. Historialla on siis eskatologinen päämäärä, ja hyvä lopputulos, siis Jumalan valtakunta. Tästä näkökulmasta historian tapahtumat ovat viemässä meitä tähän päämäärään, jonka siis voimme jo nyt uskon kautta tietää ja omistaa. Sanon tämän siksi että ajatus tulevasta Jumalan valtakunnasta oli Lutherillakin.
    Objektiivisuus kyllä meille ihmisille on vaikeaa, olemmehan rajoittuneitä ja itsekkäitä, mutta myös hyvää tarkoittaessamme ajamme yleensä meille mieluisaa agendaa, mikä se sitten lieneekin.
    Lähi-Idän rahan neuvottelujan vaikea ongelma on myös että vain Israel on demokratia. Kun käyn knessetissä, näen että sielläon samanlainen lehteri yleisölle kuin meidän eduskunnassamme. Systeemi on läpinäkyvää ja tietyt säännöt pelaa. Israeliahan me kohtelemme kuin demokratiaa, myös vaatimuksinemme. Arabeille taas emme osaa esittä vaatimuksia, kun heillä ei ole samaa kieltä ja kulttuuria kuin heillä. Jos Lähi-Idässä olisi yksi demokratia, josta muiden pitäisi ottaa oppia, se on Israel. Arabisekut eivät vaikuta halukkailta demokratian oppitunnille. Voihan olla niinkin, että tässä maailmassa vain on erilaisia systeemejä. Kun Saddam Hussein ja Muhammad Gaddafi kammettiin ja yritettiin tilalle istuttaa demokratiaa tuloksen on melkoinen sekasotku sekä Irakissa että Libyassa. Voin siis ajatelle, että tällaissa maissa anakin järjestys pysyy parhaiten jos on diktatuuri. Olen juuri lentokentällä lähdössä Wieniin, ja aina sinne mennessäni olen kiitollinen siitä, että Wien ei joutunut Sulttaanin valtaamaksi, kuten Konstantinapoli aikonaan. Nythän se sitten on Istanbul, kivi kengässä koko Euroopalle, ja jossa presidentti on alkanut kampanjan Jerusalemin huudattamiseksi Palestiinan valtion pääkaupungiksi. Erdogan ja muutama kymmen muuta vihaista arabipäämiestä saavat kyllä Donald Trumpin näyttämään joltakin partiopojalta.
    Jostain syystä tekniikka ei ole pelaannut, ja saat toisenkin viestin, kun edellinen katosi jonnekin nettihäiriön takia. Jos jaksoit lukea aikaisemmat juttuni, ehkä tämäkin menee samaan syssyyn. Olen pahoillani epäselvyyksistä.

    • Marko kaipaa kai kuulla Antin omaa asennetta noista kysymyksistä. Onko kyse yrityksestä saada käärmettä pyssynpiipuun. Uskovia kun usein syytetään Palestiinalaisten syrjimisestä Israelin kustannuksella. Ikäänkuin sulkisimme silmät vääryyksiltä. Kaipa sitäkin porukkaa on. Suomen uskovien joukossa. Harvemmin olen heitä kohdannut. kaipa on silleen, et jos toisenpuolen oikeuksia tuo esiin, ni heti katsotaan toista sorrettavan.

  7. Antti Hämäläinen. Tietenkin historia on myös Jumalan pelastushistoriaa. Israelin synty VOIDAAN totta kai nähdä joidenkin VT:n profetioiden täyttymisenä. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että nykyistä Israelin valtiota ja sen käyttäytymistä tulisi lähtökohtaisesti arvioida jotenkin erilaisilla moraalisilla mittapuilla kuin muita nykyvaltioita. Tietenkin myös Israelilla on oikeus sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen.

  8. Antti Hämäläinen. Tietenkin historia on myös Jumalan pelastushistoriaa. Israelin synty VOIDAAN totta kai nähdä joidenkin VT:n profetioiden täyttymisenä ja Jumalan johdatuksena. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että nykyistä Israelin valtiota ja sen käyttäytymistä tulisi lähtökohtaisesti arvioida jotenkin erilaisilla moraalisilla mittapuilla kuin muita nykyvaltioita. Tietenkin myös Israelilla on oikeus sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen.

    • Ei Jmalan tahto voi olla mikään muu, kun että kaikilla on joku paikka missä elää. Tämä koskee tietysti niin juutalaisia kuin arabeja. Tämä San Remon päätös asian ratkaisuksi olisi kyllä ollut oikein hyvä, jos eivät britit olisi sössineet sitä. Koska se on osa kansainvälistä lakia, se ei tule häviämään neuvottelupöydältä nyt kun se on tavallaan uudelleen löydetty ja sen merkitys on paremmin kirkastunut. Varsinaista eskatoogista ulevaisuutta Israelissa edustavat messiaaniset juutalaiset. Minä tunnen monta kristittyä arabia jotka tyytyvät asumaan Israelissa jota juutalaiset hallitsevat. Heillähän on kansalaisoikeudet, kun taas esim. Jordaniassa juutalaiset eivät saa asua eivätkä varsinkaan omistaa maata. Israelia ei tietystikään tulisi arvioida muilla standardeilla kuin muita valtioita tai kansoja. Ongalmahan on, että tämän pitäisi koskea arabejakin, jotka eivär demokratiasta mitään tiedä. Miten heitä arvioidaan, kun mitat ovat kaikessa erilaiset. Jos juutalaisia ja arabeja mitattaisiin samoilla standardeilla oltaisiin päästy aika pitkälle. En usko, että eurooppalaiset pelkästään terrorismin pelon ja öljyn hinan nousun pelossa osaavat vaatia arabeilta paljoakaan. Meillä on Suomessakin 1970-luvulta juontava arabien paapomiskulttuuri. Niihin aikoihinhan Yassir Arafat oli joillekin Che Guevaraan verrattava sankari. Molemmat olivat julmia tappajia ja huonoja nuorten ihanteita.
      Jos nyt hyvää halutaan etsiä siitä, että Euroopassakin on nyt alkanut pommit paukkua, niin ehkä tässä asiassa israelilaiset voivat meitä auttaa ja olemme jatkossa hieman hitaampia tuomitsemaan jutalaisia kun arabit ovat räjäyttäneet pommin. Ei sitä aina voi syyttä siionistien miehityksestä johtuvaksi välttämättömäksi aagressioiden purkamiseksi. Pahuus on nyt myös meidän ovellamme.

  9. Pekka Pesonen. Asia on juuri niin kuin sanot eri osapuolten toista osapuolta koskevista näkemyksistä. Minä olen omasta puolestani tavannut nimenomaan niitä kristittyjä, jotka ajattelevat, että on Jumalan tahto, että maa kuuluu juutalaisille. Palestiinalaisten arabien pitäisi vain mukautua israelilaisten valtaan tai/ja muuttaa muualle. Jopa niin, että Syyrian pakolaiset ovat joutuneet pakosalle Jumalan rangaistuksena siitä, että (heidän johtajansa) ovat vihanneet juutalaisia. Tai niin että Jumala viimeisellä tuomiolla tuomitsee kansat ja niiden johtajat sen mukaan, kuinka nämä ovat asennoituneet Israelin valtioon. Samalla ollaan aidon murheellisia palestiinalaisten ja pakolaisten hädästä.

    • Marko, et kai tosissasi sano, ettei näihin Jumalan lupauksiin Luvatusta maasta juutalaisille saisi uskoa ja antaa tämän uskon jotenkin motivoida. Aivan varmasti Benjamin Netanyahu on tällaisten Tooran lupausten vaikuttama. Aivan samoin arabiosapuolella voi olla Koraani kainalossa. Mitä juuri Jerusalemiin tulee, tämä on lähtökohtaisesti ”epätasa-arvoinen” tilanne näiden kirjoitusten kannalta. Jerusalem mainitaan Raamatussa satoja kertoja, Koraanissa ei kuin korkeintan pari kerta, jos sitäkään. Myös juutalaisille Toora on myös historian kirja, samoin vaikapa psalmien ja profeettojen kirjat ovat heille läheisiä eri tavalla kuin muille. Eihän kukaan voi tosissaan vaatia, että he vaihtaisivat nämä kirjoitukset johonkin vaikkapa postmoderniin mössöön, tai edes vapaus-veljeys- tasa-arvo matraan. Kyllä tässä länsimaisten välittäjien on otettava huomioon näihin riidan osapuoliin vaikuttaneet uskomukset ja opit. Siinä mielessä muten teologia ei ole hassumpi oppiaine. Vaatimattomankin teologisen tietämyksen valossa voimme oppia analysoimaan erilaisten oppien ja opetusten taustalla olevia oletuksia ja lähtökohtia. Teologia siis parhaimmillaan toimii selväjärkisyyden edistämisessä.
      Sitten kun ajattelemme kristittyjä, jotka uskovat, että Israel on Luvattu maa, josta Jumala puhui Aabrahamille, Iisakille ja Jakobille, sekä sittemmin Mosekselle ja koko Israelin kansalle. Kun näin uskotaan, onhan ymmärrettävää, että se vaikuttaa tekemisiinkin. Jos ajattelisin, ettei näin saa olla, en oikein tiedä, miten pitäisi suhtautua lähetyssaarnaajiin? Nehän voivat yhden Raamatun jakeen (lähetyskäskyn) pohjalta toimia lähetystyöntekijänä koko ikänsä. Tällaista lähetystyötä on kautta kirkon historian harrastettu. Ajatteletko, että tällaiset ihmisetkin ovat olleet jotenkin harhan vallassa tai tehneet jotain ajattelematonta? Nehän siis näiltä osin uskovat mitä yksittäisdessä Raamatun jakeessa lukee. Sinun on hyvä tietää, että erilaisten lähetysjärjestöjen joukossa on paljon sellaisia, jotka pitävät Israelia aivan samanlaisena maana kuin mitä tahansa muuta maata. Siis hekin ajattelevat, että VT: lupaukset Israelille eivät koske nykyistä Israelia. Jotkut voivat ajatella, että kirkko on jonkunlainen uusi Israel, jhoka tänään nauttii Jumalan lupauksista. Erilaisten uskomusten maailma on kyllä kirjava. Olen työskennellyt kaikenlaisten lanssa, jos jokin päämäärä on vain on ollut rakentava. Suurin osa ev.lut. suomalaista ei ehkä edes ajattale mitää Raamatun lupauksia sen kummemmin itselleen kuin Israelillekaan.

      Kritillinen sovitus arabin ja juutalaisen välillä- ratkaisu Lähi-Idän konfliktiin?

      Minulla on Israelissa kristittyjä arabi-ystäviä, jotka elävät sulassa sovussa juutalaisten veljiensä kanssa. Tässä siis toteutuu sovitus näiden arabien ja juutalaisten kesken Kristuksen sovitustyön voimasta. Heitä erottava väliseinä, vihollisuus ”sulaa” pois anteeksisaamisen ja antamisen ja toisen ehdottoman tunnustamisen kautta. Tässä voin nähdä pienoiskoossa kofliktin ratkaisun. Sitten en ole varma, toteutuuko tällainen sovitus koskaan poliittisissa neuvottelupöydossä. Itse kyllä vahvasti epäilen sitä, ja kaipailen Kristusta/Messiasta tilanteen näkyväksikin ratkaisijaksi. Aikanaan kun Ahtisaari sai Nobelin pelsästyin kun hän sanoi haluavansa ratkaista Lähi-Idän konfliktinkin. Pelästyin siis, koska pelkäsin, että hänkin olisi siellä telonut itseään turhaan. Hänen arvostelukykynsä heitti pahan kerran myös kysymyksessä Turkin EU-jäsenyydestä. Muuten hän on erinomainen sovittelija, ja Nobelin mittainen mies. Mutta kaikkien ongelmien ratkaisuun ei hänkään olisi pystynyt. Neuvottelupöydän merkityksestä okofliktin ratkaisemiseksi olemme aivan varmasti yhtä mieltä, sitten emme kuitenkaan voi yksinkertaistaa tähän liittyvää kysymyksenasettelua jonkunlaisksi oikea-väärä-peukutteluksi, peukku ylös, tai peukku alas. Tämä konflikti siis voi olla sellainen, että ihmiset eivät sitä pysty ratkaisemaan omin avuin.

  10. Antti Hämäläinen: ”Jumalan lupaukset maasta annettiin ennenkaikkea Iisakille, mutta myös Ismaelille annettiin hyvät, vähän erilaiset lupaukset.”

    VT:n teksteihin vetoaminen ohi UT:n opetuksen on aina ongelmallista – paitsi tietysti juutalaisille.

    UT:ssa Israelin maata koskevia lupauksia ei uudisteta. UT:n eskatologisesta näkökulmasta maan omistaminen on täysin irrelevanttia, koska Messias tuli jo. Jumalan valtakunta ei toteudu missään rajallisessa valtiossa tai kansallisessa suureessa, vaan se on ylikansallinen, ylirajallinen ja yliajallinen ja ”se on teidän keskellänne/sisäisesti teissä”. Lisää voi jokainen lukea jatkoksi vaikka Apt 1:8-10.

    Jerusalemilla on myös eskatologinen merkitys – ei kuitenkaan maan päällisenä kaupunkina (jonka tuhon Jeesus ennusti), vaan taivaallisena ”Kristuksen morsiamena”, jossa tunnistettavaa ei ole juuri mitään siitä, mikä täällä jakaa meitä: ”temppeliä en siellä nähnyt”, koska sen temppelinä on Karitsa (Ilm 21:22).

    Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että UT:n eskatologisesta näkökulmasta Israelin maa on menettänyt soteriologisen/eskatologisen merkityksensä Jumalan kansan kotimaana ja Jerusalemista on tullut taivaallinen kotikaupunki kaikille Jumalan lapsille.

    Näillä perusteilla uskallan nyt kärjistetysti väittää, että VT:iin perustuvat argumentit niin Israelin maan kuin Jerusalemin asemasta ovat anakronismeja ja vastoin UT:n opetusta. Siinä sotketaan juutalaisen kansan lopunajallinen kohtalo (Room 9-11) ja Israelin maata koskevat VT:n profetiat, jotka ovat jo toteutuneet ennen UT:n aikoja (Hesekielin näkemää valtavaa temppeliä lukuun ottamatta).

    Tästä johtopäätöksenä: Israelin valtio on valtio siinä, missä muutkin. Demokraattisena oikeusvaltiona sitä koskevat samat pelisäännöt kuin muitakin maailman valtioita. Israelin valtiolla ei ole mitään erityistä teologista relevanssia (ei sen enempää kuin Suomen valtiollakaan), juutalaisella kansalla ja sen olemassaolon oikeutuksella sen sijaan on lopunajan merkkinä.

    Missään ei myöskään sanota, että nykyinen Israelin valtio olisi juutalaisten lopullinen kotimaa ja ettei sekin voisi olla vain yksi välivaihe juutalaisten diasporassa ja etteikö juutalaisten todellinen kotiin paluu voisi merkitä sen hengellistä uudistumista ja paluuta Messiaansa luo maallisen valtion sijaan (ainakin Paavali näytti edellyttävän tätä, Room 9-11).

    Demokraattisena oikeusvaltiona Israelin valtion tulee puolustaa myös palestiinalaisten kansalaisoikeuksia ja pyrkiä jakamaan miehittämänsä alueet palestiinalaisten kanssa niin, että vanhurskaus toteutuu. Ja vastineeksi palestiinalaisten tulee luopua terrorismista ja israelilaisten rakenteellisesta vihaamisesta (mm. uusia koulukirjansa ja koko kasvatusideologiansa).

    Jeesus julisti rauhantekijät autuaiksi. Se velvoittaa meitä kristittyjä rukoilemaan sekä juutalaisten että palestiinalaisten puolesta Lähi-idässä ja muualla ja lisäksi toimimaan niin, että tämä vanhurskaus voisi toteutua.

    Kun toivotamme rauhaa Jerusalemille, mitä itse asiassa silloin toivotamme?

    • Antti Hämäläinen. Yhdyn yllä olevaan Jouni Turtiaisen kommenttiin. Lisään vain yhden selvennyksen. Esimerkiksi Jesajan kirjan lupaukset erämaan kukkimisesta on ymmärrettu kristillisen kirkon historiassa monella eri tavalla. Keskenään hyvin erilaisia tulkintoja on yhdistänyt kuitenkin näkemys, jonka mukaan ne ovat täyttyneet ”nimenomaan meidän silmiemme edessä”.

    • Kun puhumme Benjamin Netanyahun raamatun tuntemuksesta, se käsittää kyllä lähinnä Tooran. Olen kuullut hänen sanovan, että Jumalan lupaukset Aabrahamille, jossa siis luvataan maat ikuiseksi omaisuudeksi Israelille , ovat hänellekin voiman lähde työssä . Sitten varmasti hän on tietoinen lupauksista Ismaelillekin.Hänen arabivastustajillaan taas on hengellisenä oppaana lähinnä Koraani. Näillä siis mennään mitä rauhan neuvotteluihin tulee.
      Sitten me kristityt voimme tutkia asioita Uuden Testamentin valossa. Tämä näkemys mitä esitit on ihan tyylipuhdas ”korvausteologinen ” opetus. Minä olen työskennellyt monien kanssa, joilla on täsmälleen samat ajatukset kuin sinulla. Oletan siis, että sinustakin Lähetyskäsky on kuitenkin jotain, mitä meidän kannattaa koettaa toteuttaa, Matt 28:18-20. Sinun kanssa voisi siten tehdä lähetystyötä, mikä on oikein hyödyllistä.
      Sitten kyllä sinunkin näkemyksinesi kannattaa jättää jonkunlainen takaportti raolleen. Minä en ole väitellyt tästä Israel-näkemyksestä kenenkään kanssa, enkä tee sitä sinunkaan kanssasi. Toivon kyllä että meillä on yhteinen lähetysnäky, siis että lähetystyötä sopii tehdä. Näistä Israel näkemyksistä väittely ei johda mihinkään, koska siinä on kysymys ilmestyksestä. Jos ei tällaista ilmestystä ole, niin sitten ei vaan ole. Minulle tulee ongelmia vasta sillon, jos ei jollain ole lähetysnäkyäkään.
      Olemme varmasti samalla asialla myös rauhan tekijänä. Sanon uudelleen: Olen nähnyt arabikristittjen ja juutalaiskristittyjen sulavan yhdeksi uudeksi ihmiseksi Pyhän Hengen, sovituksen voimasta, Kristuksen tähden Ef 2:14-16. Et kai sinäkään luule, että siellä Lähi-Idässä joku todellinen vanhurskaus jollain muulla tavalla toteutuu? Muistan kun ensimmäisen kerran menin Israeliin Rukouskonferenssiin keväällä 1986 ja näin nuoren juutalaisen, siis messiaanisen juutalaisen ja nuoren arabin rukoilevan yhdessä Hengessä Israelin puolesta millaisen lähtemättömän vaikutuken se minuun teki. Kyllä niillä oli siis siellä jalat maassa, eikä ne kaverit ole vieläkään leijailleet mihinkään pilviin. Minusta kannattaa lukea myös Apt 1:10-11.

    • Jouni Turtiainen. Aina on hyvä etsiä näkemyksissä yhteisiä ajatuksia. Minusta on kyllä tärkeää, että otit esille ajatuksen Jumalan valtakunnasta, joka on sisäisesti meissä, Luukas 17:20-22″…… Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä”. Apostoli täydentää Room 14:17″…Jumalan vatakunta on vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä”. Edelleen Hebr 12: 27-28″….. koska saamme valtakunnan joka ei järky…..”.
      Tämä on erityisen tärkeä huomio nyt, kun kirkossa alkaa yhä useampi ihminen olemaan melko sekaisin ja hämmennyksissä. On siis suuri viisaus, kun ymmärrämme, ja mieluiten koemme, että Jumalan valtakunta on eri asia kuin muutoksessa kriisiytyvä kirkko. Kun meillä on yliluonnollinen rauha sielussamme Jumalan valtakunnan läsnäolon merkkinä, eivät tällaiset asiat, jotka järkkyvät, pääse kovasti meitä hetkauttamaan. Jumalan valtakunnan hyvä puoli on juri se, että se on aina sama, iankaikkisesti. Tähän on hyvä perustaa elämäänsä.
      Jumalan valtakunnan läsnäolo elämässämme tässä ja nyt on tietysti hyvä muutenkin, onhan maailmassa toki muutakin mikä voi sekoittaa mieltämme.
      Sitten tässäkin asiassa minulle mainiosti riittää se, jos voimme olla yhtä mieltä tästä asiasta. Jonkun mahdollisen tulevan maanpäällisen Jumalan valtakunnan ilmestymisen voimme mainiosti jättää odottamaan aikaansa, jos siis sellaista edes tulee. Itse kyllä kovasti tykkään Jesajan kirjan luvun 11 jakeista 6-9. ja aina välillä ajattelen, että voisikohan tämä maailma näin parantua. Tulee joku ennalleenasetettu Eedenin puutarha mieleen. Myös Room 8:19-23 inspiroi leikkimään ajatuksella, että luomakuntakin vielä voisi parantua ja vapautua turmeluksen orjuudesta. Silloinhan kysymys olisi, aikooko Jumala vielä parantaa tämän maapallomme? Koska Hän on Jumala, voisimme ajatella, että Hän voisi tehdä sen. Että se siis olisi mahdollista? Voiko siis Itämeren vesi vielä joskus olla puhdasta. Vai jääkö se ainaiseksi murheeksemme? Mnusta tässäkin kannattaa jättää takaportti auki. Jos Jumalan valtakunta näin ilmestyisi maan päälle ja kaikki paranisi kai se sinustakin olisi hienoa?

    • Jouni Turtiainen. Otan tänän syssyyn vielä yhden kysymyksen sinulle. Kun sanoit, että VT:n Israelia sivuavia profetioita ei enää pidetä ajanmukaisina UT:n aikana. Ajatteletko siis kuitenkin, että ne ovat profetioita, joskin siis mielestäsi jo toteutuneita? Ajatteletko näin myös vaikkapa Jesajan apokalypsistä, siis Jesajan kirjan luvusta 24? Koska se siinä tapauksessa on mielestäsi toteutunut?

    • Antti Hämäläinen: ”Hänen arabivastustajillaan taas on hengellisenä oppaana lähinnä Koraani. Näillä siis mennään mitä rauhan neuvotteluihin tulee.”

      Tämä ei aivan pidä paikkansa, sillä palestiinalaisten puolella on merkittävä joukko palestiinalaiskristittyjä, joille tämä kysymys maan oikeudenmukaisesta omistamisesta nousee UT:n teksteistä.

      Tiedoksesi: minä en edusta minkäänlaista korvausteologiaa, mutta en myöskään kristillisen sionismin ideologiaa.

      Edustan täyttymyksen teologiaa: Jeesuksessa toteutuivat ja täyttyivät koko Tooran (VT:n) kaikki lupaukset ja vaatimukset. Hän on Tooran loppu/päämäärä (kr. ”telos”; Room 10:4).

      Paavalin mukaan juutalaisten pelastumisessa on kyse Jumalan salaisuudesta. Tuota salaisuutta en menisi hevin peukaloimaan enkä mestaroimaan..

      Kannattaa muistaa sekin, että Israelin valtio on kansalliskoti vain n. 1/3 maailman juutalaisista. Suurimmalle osalle maailman juutalaisista Israelin valtiolla ei ole minkäänlaista soteriologista merkitystä.

      Messiaalla sen sijaan on. Ja hänen persoonansa on tässä se ratkaisevin meidän kaikkien pelastuksen kannalta.

Turtiainen Jouni
Turtiainen Jouni
Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.