USA:n kongressi reagoi Israelin ja palestiinalaisten väliseen liennytyksen kauteen ja Oslon sopimuksiin säätämällä (lokakuussa 1995) lain suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin. Tämän lain toimeenpano on riippunut kunkin presidentin hallinnon näkemyksistä sen suhteen, kuinka Israelin ja palestiinalaisten välisen sopimusten (Declaration of Principles on Interim Self-Government Arrangements, 13.9.1993 ja The Israeli-Palestinian Interim Agreement, 28.9.1995) täytäntöönpano on edistynyt ja onko se lisännyt vai heikentänyt USA:n sisäistä turvallisuutta.
Israelin ulkoministeriön sivuilta voi lukea tämän viime mainitun sopimuksen (28.9.1995) sisällön (http://www.mfa.gov.il/mfa/foreignpolicy/peace/guide/pages/the%20israeli-palestinian%20interim%20agreement.aspx).
Yksi sen keskeinen asia on (artiklassa XI) esitetty näkemys palestiinalaisalueiden hallinnasta – pois lukien ”erikseen neuvoteltavat asiat”, joihin lukeutuu erityisesti kysymys Jerusalemin asemasta.
Mielenkiintoista tässä sopimuksessa on artiklassa XVI lausuttu periaate ”Confidence Building Measures”, johon lukeutuu mm. palestiinalaisvankien vapauttaminen, israelilaisten oikeus elää ilman pelkoa terrorismista ja syyttämättäjättämispäätös kotialueilleen palaavien palestiinalaisten osalta.
Näissä toivorikkaissa olosuhteissa, joissa Israelin tuolloinen pääministeri Jizhaq Rabin ja palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat olivat puristaneet toistensa kättä Washingtonissa (13.9.1993) ja rauhanprosessi eteni myönteiseen suuntaan ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin, USA:n kongressi sääti lain suurlähetystönsä siirtämisestä Jerusalemiin (26.10.1995, vain reilu viikko ennen Rabinin salamurhaa 4.11.1995).
Kongressi siis edellytti Israelin valtion ja palestiinalaisten välisen sopimuksen muiden yksityiskohtien toteutumista ja päätöstä Jerusalemin lopullisesta kohtalosta viitaten presidentin oikeuteen lykätä lain voimaantuloa ”kansallisen turvallisuuden nimissä” kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan eteenpäin (https://www.congress.gov/104/plaws/publ45/PLAW-104publ45.pdf).
Kongressin päätöksessä edellytettiin lopullisen rauhansopimuksen toteutuvan vuoden 1999 toukokuun loppuun mennessä. Tuolloin suurlähetystön siirtämisen hintalapuksi arvioitiin lain perusteluissa 100 miljoonaa USD. Paljonkohan se nyt tulisi maksamaan – mikä olisi tuon rahasumman vaikutus, jos se sijoitettaisiin tässä vaiheessa Israelin ja palestiinalaisten rauhanneuvottelujen jatkamiseen suurlähetystön siirtämisen sijaan?
Lisäksi Jerusalemin tulee USA:n kongressin säätämän lain perustelujen mukaan säilyä yhtenäisenä kaupunkina, kuitenkin niin, että sen asemasta voidaan erikseen sopia: ”The September 13, 1993, Declaration of Principles on Interim Self-Government Arrangements lays out a timetable for the resolution of ‘‘final status’’ issues, including Jerusalem”.
Tämä hieno aie kaatui Rabinin salamurhaan (4.11.1995) vain reilu kaksi vuotta Rabinin ja Arafatin käden puristuksen ja kuukausi tämän keskinäisen sopimuksen jälkeen (28.9.1995). Sen jälkeinen Israelin hallinto teki radikaalin suunnanmuutoksen Ariel Sharonin ja Benjamin Netanjahun johdolla, mutta tilannetta pahensi palestiinalaisten uusi kansannousu (2000) sekä Hamasin ja PLO:n Fatahin väliseen sisällissotaan (2007), joka jakoi myös palestiinalaiset ehkä lopullisesti kahtia tässä kysymyksessä (kompromissihaluiset vs. ns. peruskirjalaiset).
USA:n presidentit ovat menetelleet tähän saakka viisaasti, kun eivät ole vahvistaneet tätä vuoden 1995 lakia. Trumpin vaaliveto taas johtaa siihen, että kukaan ei nyt tiedä – tuskin Trump itsekään – kuinka Jerusalemin kysymys tulisi ratkaista lopullisesti, kun päätös siirtää USA:n suurlähetystö Tel Avivista Jerusalemiin tapahtui tilanteessa, jossa kaikki vanhat haavat ovat olleet pari vuosikymmentä auki.
Tosiasiahan on, että Jerusalem on faktisesti ollut Israelin pääkaupunki valtion perustamisesta lähtien (varsinaisesti vuodesta 1950, jolloin itsenäisyyssodan jälkeen Israelin valtion rajat rajat piirrettiin uudelleen ns. vihreän linjan mukaisesti 1949). Jerusalemissa ovat olleet parlamentti (Knesset) ja muut valtionhallinnon keskeiset laitokset. Pääkaupunkistatusta Jerusalemilta ei siis voi millään verukkeella kieltää. Se on myös juutalaisen kulttuurin aarreaitta 3000 vuoden ajalta.
Kyse ei olekaan näiden tosiasioiden tunnustamisesta, vaan Israelin valtion tekemän tulkinnan tunnustamisesta, jonka mukaan vuoden 1967 jälkeisen ns. kuuden päivän sodan seurauksena Israelin hallintaan jäänyt Itä-Jerusalem olisi myös osa Israelin valtion ”ikuista ja jakamatonta pääkaupunkia”, Jerusalemia. Knesset sääti asiasta lain heinäkuussa 1980, minkä jälkeen YK:n turvallisuusneuvosto antoi päätöslauselman, jonka mukaan Itä-Jerusalemin liittäminen osaksi Israelin pääkaupunkia on loukkaus kansainvälistä oikeutta vastaan.
Tämän tulkinnan seurauksena kaikki Israelin valtion kanssa diplomaattisuhteissa olleet valtiot vetivät suurlähetystönsä pois Jerusalemista Tel Aviviin, pois lukien USA, jolla ei koskaan ole ollutkaan suurlähetystöä Jerusalemissa – ainoastaan konsulaatti (tuolloin, 1980, perustettiin myös kristillisen sionismin myötävaikutuksella ns. Kansainvälinen kristillinen suurlähetystö Jerusalemiin (ICEJ) tuen osoituksena Israelin valtion päätökselle liittää myös Itä-Jerusalem osaksi Israelin valtion pääkaupunkia).
Viimeisinä maina vuonna 2006 myös Väli-Amerikan maat, Costa Rica ja El Salvador, vetivät suurlähetystönsä pois Jerusalemista. Sen jälkeen Israelissa on ollut 86 maan suurlähetystöt Tel Avivissa, Jerusalemissa ei yhtään.
Vuoden 1967 sodan jälkeen Israelin valtio ei liittänyt valloittamiaan arabialueita valtioonsa, vaan jäi alueille miehittäjänä. Syntyi mm. uusi palestiinalaispakolaisten ongelma, joka johti Jordanian puolelta ns. ”mustaan syyskuuhun” 1968 (PLO ja sen agitaattorit karkotettiin Jordaniasta, minkä seurauksena samanniminen terroristijärjestö perustettiin 1970; ”Mustan syyskuun” järkyttävänä tempauksena muistamme Münchenin olympialaisten verilöylyn 1972)
Tuo Israelin ja palestiinalaisten välisen sopimuksen 1995 (Interim Agreement) oli tarkoitus Oslon sopimusten hengessä purkaa tämä epäterve tilanne ja luoda edellytykset ns. kahden valtion (Israel ja Palestiina) syntymiselle. Jerusalemin kohtalo jäi erikseen neuvoteltavaksi tämän sopimuksen perusteella.
Jokainen voi itse arvioida, kuinka hyvin tämä voi nyt toteutua, kun Trumpin hallinto on lähtenyt toimimaan omaehtoisesti (ei kuitenkaan omavaltaisesti!) nykytilanteessa. Olisiko kannattanut odottaa, että päästään taas neuvottelupöytään ja voitaisiin pikkuhiljaa saavuttaa vuoden 1995 rauhan tekemisen tilanne ja avata myös keskustelu Jerusalemin asemasta?
Kukaan asioista perillä oleva ei siis kiistä, etteikö Jerusalem olisi Israelin pääkaupunki. Se on vain fakta. Kyse on siitä, voiko Israel yksipuolisesti julistaa koko Jerusalemin pääkaupungikseen. Se on vastoin YK:n päätöslauselmaa ja keskinäisen sopimuksen (Interim Agreement) pyrkimystä. Trumpin hallinto ei näytä välittävän siitä, että kaikkein kipeimmät kysymykset ovat olleet täysin levällään yli 20 vuotta. Trump näyttää pelaavan kansainvälisellä kentällä aivan omaa peliään.
Kaikilta kristilliseen uskoon sitoutuneilta kysyisinkin: What would Jesus do (Matt 5:9)?
Jouni Turtiainen.Saat vielä yhden pienen ajatuksen. Olen pahoillani siitä, että tämä on vähän katkonasta ajatusten vaihtoa. Olen työmatkalla ja kirjoitan kun ehdin.
Siis kun ajattelemme, että VT:ssä oleva Jumalan lupaus (ei siis mikään profetia) Aabrahamille ja hänen jälkeläisilleen ”…Kaanaan maasta ikuiseksi omaisuudeksi ikuisen liiton siunauksena…” , I Ms 17:7-8 annettiin juutalaisille. Kun he sitä tänään lukevat, eikö ole aivan ymmärrettävää, että heille se vahvistaa heidän näkemystään Israelin maan kulumisesta heille. Onhan Jumala sanassaan luvannut maan heille ikuiseksi omaisuudeksi, eikä tilapäiseksi omaisuudeksi. Haluisitko siis sanoa tähän uskovalle Benjamin Netanyahulle, että tämä lupaus ei enää ole voimassa koska sitä ei ole sinun Uudessa Testamentissasi? En siis ymmärrä ollenkaan, miksi Uudessa Testamentissa olisi pitänyt toistella näitä lupauksia, joita ei mssään ole peruttukaan.
Minä en tunne yhtään messiaaanista juutalaista=uudestisyntynyttä juutalaista, joka ei usko näihin Luvattua maata koskeviin lupauksiin. Heillekin on itsestään selvää, että Jumala pitää lupauksensa myös koskien maata. Sinä siis ajattelet heidän kaikkien erehtyvän ja elävän hengellisen harhan vallassa?
Jos Jumala näin peruisi selvän lupauksensa juutalaisille, millainen minun asemani olisi kun tahdon uskoa Hänen lupaukseensa iankaikkisuudesta omalla kohdallani. Eikö Jumala olekaan luotettava? Miten tämä vaikuttaisi käsitykseeni Jumalan olemuksesta. Että Hän olisikin samanlainen takinkääntäjä kuin me ihmiset?
Antti Hämäläinen. Päätän tämän keskustelun omalta osaltani kolmeen ajatukseen. Ensinnäkin kaikkien meidän raamatuntulkintaa ohjaavat tietyt perusperiaatteet. En ala esittää arvailuja Sinun viitekehyksestäsi mutta toivon, että voisit tarkastella sitä myös avoimen kriittisesti. Toiseksi. Ajattelen, että koko Raamattu on Jumalan sanaa. Samalla Vanhan testamentin profetiat viittaavat nimenomaan Kristukseen ja ovat täyttyneet Hänessä sekä kristillisen kirkon elämässä (joitakin vielä edessä olevia täyttymyksiä lukuun ottamatta). Teen myös eron ensisijaisten, toissijaisten ja ehdonvallan alaan kuuluvien oppien välillä. Tässä karkeassa sapluunassa (joka perustuu vanhaan luterilaiseen käsitykseen ja on Raamatulla perusteltavissa) kysymykset juutalaisen kansan asemasta, mahdollisesta roolista tulevaisuudessa, Israelin valtiosta yms kuuluvat nimenomaan ehdonvallan alaan: Niistä voidaan suhteellisen vapaasti olla eri mieltä niin kauan kuin ei vaaranneta pelastusta yksin armosta, yksin uskosta ja yksin Kristuksen tähden, oppia Kristuksesta ja Jumalan kolminaisuudesta sekä lain ja evankeliumin eroa. Samalla kaikki ehdonvallan asioiden nostaminen etualalle on itsessään ongelmallista. Kolmanneksi. Itse kukin meistä voi omassa elämässään olla kutsuttu vaikkapa Israelin puolesta rukoilemiseen tai kokee sen poliittisen tukemisen sydämenasiakseeen. Tällöin on kyse vastaavasta asiasta kuin vaikkapa Kreikanystävissä toimimisesta. Tai siitä, että jokin seurakunta keskittyy tukemaan jotakin erityistä maata. Sen sijaan täytyy olla tarkka siitä, että Israelin tukemista ei esitetä yleiseksi kristittyjä koskevaksi hengelliseksi kuuliaisuustehtäväksi, jonka noudattaminen olisi jotenkin erityisesti siunauksellista. Meidän on tärkeä tuoda evankeliumi Kristuksesta myös juutalaisille ja torjua antisemitismi eri muodoissaan. Sekä toimia oikeudenmukaisen rauhan hyväksi, mikä tietysti on hyvin kimurantti tehtävä. Se vaatii myös nyky-Israelin ja palestiinalaisten toiminnan pimeiden puolien kohtaamista. Armo ja totuus kuuluvat tässäkin yhteen. Siunattua joulun aikaa.
Marko, on viisasta että emme ala erityisesti luterilaisesta teologiasta vääntämään, silloin nostaisin kyllä kädet ylös. Yritin kyllä itsekin tämän keskustelun alussa sanoa, että yleensä kaikilla on tällaiset viitekehykset. Sehän on järjestyksenkin takia hyvä. Tämä keskustelupalstahan on Kotimaa -lehden yhteydessä, joten ei minun ole ollut vaikeaa nähdä sinun ja myös Jouni Turtiaisen teologista lähtökohtaa. Minun työ on yhteiskristillistä ja olen toiminut kaikenlaissa seurakunnissa ja kirkkokunnissa kunhan opit eivät ole mahdottomia. Sitä ylellisyyttä että olisin voinut toimia yhden oikean ja puhtaan opin puitteissa minulla ei ole koskaan ollut, vaan on täytynyt yrittää ymmärtää kaikkia ja samaistua kaikkien ”oikeisiin” oppeihin. Se kyllä vaatii avoimuutta ja joustavuutta ”omasta” opista, mutta liika vaalikoiva kriitisyys ei ole minun työssä hyväksi muuten ei yhteistyöstä tule mitään. Lain ja evankeliumin osalta kyllä kehitys ev.lut. kirkossa on käymässä minulle ongelmalliseksi antinomismin tähden. Huolenani siis on, että ev.lut. karismaattisuuskin ”tukahtuu” tästä syystä.
Israelin tukeminen siten miten vaikkapa Kristillinen suurlähetystö tekee ei mitenkään muutu kaikkia kirkkoja tai edes kaikkia uskovia koskevaksi tehtäväksi. Mutta eikö sittenkin ole viisasta antaa niiden, jotka sanovat, että Jumala on heidät siihen johdattanut, ihan rauhassa tehdä siellä työtään. Israelissa tällaista tukea kyllä arvostetaan, kun sitä ei samalla lailla muualtakaan tule. Myös jos joku kristitty kokee siinä tulevansa siunatuksi, eikö se ole pelkästään hyvä. Sitten tällaiset kristityhän eivät mitenkään ole näiden rauhan neuvottelujen osapuoli. Useimmat kristityhän käyvät Israelissa bussikiertoajelulla oppaan ja pastorinsa kanssa ja tutussa kirkossa ehtoollisella joka toimitetaan käsikirjan mukaan. Näinhän on heille turvallisinta ja myös Israelia ajatellen harmitonta.
Israel on tietysti valtiona valtio muiden joukossa, juuri sitähän he itsekin aina kiusaukukseen asti ovat halunneet olla. Se on länsimainen demokratia, kuten Suomikin. Arabivaltiothan ovat kuninkaiden, kenraalien tai erilaisten johtajien hallitsemia diktatuureja.
Sitten lopuksi, kun sanot että kaikki VT:n profetiat ovat täyttyneet Kristuksessa, jätätkö mitään takaporttia tähän? Minun on vaikea nähdä joidenkin profetioiden jo täyttyneen(Messias-profetiat tieysti ovat täyttyneet). Esim. Jesaja 24 on tällainen minusta täyttymistään odottava profetia. Jos se on täyttynyt, miten se on tapahtunut? Olen avoin oppitunnille kunhan se ei ole lainaus jostain aivan simppelistä Raamatun selitysteoksesta. Tällainen on esim A.V Puukon tekele. Tämä ”Jesajan apokalypsi” on askarruttanut minua vuosikymmeniä.
Tästä keskustelusta tuli loppua kohti otsikon ”Haja-ajatuksia” alle sopiva ketju. En yleensä harrasta tällaista cahttailua , mutta jotenkin nyt Donald Trump pääsi inspiroimaan. Jännittää tietysti, että mitäköhän hän saa seuraavaksi päähänsä.
Antti Hämäläinen: ”Ajatteletko näin myös vaikkapa Jesajan apokalypsistä, siis Jesajan kirjan luvusta 24? Koska se siinä tapauksessa on mielestäsi toteutunut?”
Jesajan kirjan ensimmäinen osa on kirjoitettu assyrialaisajalla vastauksena Juudan kuninkaan Hiskian ajan pelonsekaisiin tunnelmiin.
Assyrian armeijan ylipäällikön ja sittemmin kuningas Sanheribin joukot olivat tuhonneet suuren osan Juudan kaupunkeja (mm. Asekan ja Lakiksen kaupungit) ja piirittivät lopulta myös Jerusalemin kaupunkia, johon Sanneherib kerskui annaaleissaan lukinneensa Hiskian kuin linnun häkkiinsä (vrt. 2 Kun 18-19).
Kun Jerusalem pelastui – missä profeetta Jesajan toiminnalla oli merkittävä osuus – sitä pidettiin suurena ihmeenä, josta kumpusi ns. Siion-teologia: Jerusalem olisi voittamaton Jumalan kaupunki, koska Israelin Jumala suojeli sitä erityisellä siunauksella.
Siion-teologia muuttui jo Deutero-Jesajan teksteistä, kun Babylonian armeija hävitti Jerusalemin ja sen mahtavan temppelin. Siitä tuli nyt Persian kuninkaan Kyyroksen ediktin myötä uusien toiveiden kaupunkin: tänne kansa vielä palaisi ja rakentaisi uuden temppelinkin: ”Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot, kaikki yhdessä iloitkaa!” (ks. erit. Jes 45 ja 49 sekä 53:1-12).
Vastauksena kysymykseesi: kyllä. Jesajan apokalypsi on jo toteutunut Kyyroksen jälkeisenä ajanjaksona, jolloin Nehemian ja Esran aikana Jerusalem jälleen rakennettiin ja kaupunki sai temppelinkin.
OK, ehdin juuri vastauksessa Markolle kysyä samaa. Toiveeni oli, ettei hän vastaisi siteeraamalla jotain selitysteosta tai käyttäisi tällaista teologista ”shabluunaa”. Hyväksyn toki vastauksesi, mutta en usko, että oikeasti alkuunkaan tiedät, mistä puhut. Toki näen, että teologian opintojen muistiinpanot ovat sinulla tallella niinkuin minullakin, ja tiedät, mitä sinulle on opetettu. Hyvä niin. Tässä itse kuitenkin etsin ymmärrystä siitä, millainen profeetallinen Henki on? Analogisesti, miltä Jesajasta tuntui vastaanottaa Jesaja 53 sanoma kärsivästä palvelijasta. Samoin kysyn, miltä tuntui vastaanottaa Jesaja 24 näky? Pystymmekö ymmärtämään tätä syvällisemminoman Pyhän Hengen(profeetallisen Hengen) kokemuksemme kautta?
Kiitos kuitenkin että näit vaivan vastata.
Jouni Turtiainen, aivan varmasti kaikki pelastuvat Kristuksessa. Ei kai sitä tosiasiaa olla peukaloimassa ainakaan nyt. Ymmärrän, täyttymyksen teologia on eri asia kuin korvausteologia. Olen Gazassa tavannut arabikristittyjä, jotka olivat kuvaamallasi tavalla tyytymättömiä maan suhteen. Ymmärrän heitä niissä oloissa täysin. Toisaalta Israelissa etupäässä olen tavannut israelilaisia arabikristittyjä jotka näkevät maan omistusasiat samalla tavalla kuin messiaaniset juutalaiset. Sovituksen voima on muuttanut heidän sydämensä niin, että viha ja katkeruus ei ole enää oikeudenmukaisuuden etsimisen lähtökohta.
Ymmärränkö siis oikein: Siinä missä minä pidän mahdollisena että Jeesus vielä tulee takaisin Jerusalemiin ja maan päälle tulee uudella lailla Jumalan valtakunta sinä ajattelet että Hän meni taivaaseen ja pysyy siellä, ja sinne mekin sitten päädymme Uuteen Jerusalemiin yhdessä kaikkien pyhien kanssa veisaamaan valkoisissa vaatteissa, Ilm 7:9. Israelin maa ja kaikki muut maat sitten elävät aikansa tai miten? Millainen loppu maailmalla on? Jos tulee uusi taivas ja maa, onko vanha silloin kadonnut, niinkuin meistä joku vanha ”aatami”, Jesaja 65:17a. Lutherin jutut tässä käyvät minulle vähän epäselväksi.
Kun kehoitit lukemaan Apt 1:9-10, kannattaa lukea myös Apt 1:11. Ehkä ymmärsin väärin mitä tarkoitit, mutta tässä kyllä annetaan ymmärtää että Hän tulisi vielä kerran takaisin? Ajattelen kuitenkin, että jos meillä on suhde kunnossa Herraamme, tapahtuipa miten tahansa, pärjäämme kyllä. Ja se onkin tärkeintä.
Jouni,
tällaisena rivikristittynä minä putosin kärryiltä. Olen aina uskonut, että Jumalan lupaus Aabramille ”Sillä kaiken maan, jonka näet, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi ikuisiksi ajoiksi. ” tarkoittaa ikuisesti eikä vain jotain tiettyä historiallista aikaa tai tapahtumaa.
Korvausteologiasta olen kuullut ja ymmärrän sen, mutta ”täyttymysteologia” on minulle uusi termi. Ymmärrän toki, että Jeesuksessa Kristuksessa täyttyivät mm. Jumalan antamat kaikkia ihmisiä koskevat pelastushistorialliset lupaukset.
Mutta nyt on joulu jo ovella, joten en mieti asiaa sen enempää vaan toivotan kaikille siunauksellista Joulua!