Kolmen viikon kuluttua koittavat kirkolliskokousvaalit. Olen näissä vaaleissa ehdokkaana. Yli kymmenen vuotta sitten lähdin ensimmäistä kertaa ehdolle seurakuntavaaleihin. Nyt, lukuisissa kirkon järjestöissä työskennelleenä, monta vuotta luottamushenkilönä toimineena ja hiljattain papiksi vihittynä ajattelen että aika on kypsä pyrkiä vaikuttamaan kirkon asioihin laajemmalla areenalla. Tämä on jo kolmas kerta, kun lähden kirkollisissa vaaleissa ehdolle “puolueessa”, jota olen itse ollut perustamassa. Yleiskirkollisen, sisäpiirislangilla voisi sanoa ehkä “kräsäläisen”, seurakunnan nuorisotyössä kasvaneena, “diakonisen herätyksen” kokeneena en ole löytänyt kotiani olemassa olevista listoista, liikkeistä ja herätysliikkeistä (jollei herätysliikkeeksi lasketa sitä, että perustin Changemaker-toiminnan ja olin siten mukana luomassa liikettä, jonka arvoihin voin samastua).
Minulle kirkossa on tärkeää juuri se, että se on perhe, joka altistaa jäsenensä erilaisten ihmisten ja uskontulkintojen kohtaamiselle. Tarvitsemme Jumalaa, armoa ja toinen toistamme. Tästä tarvitsevuudesta nouseva erilaisuuden kohtaaminen on kirkon erityisluonne yhteiskunnassa, jossa hyvä- ja huono-osaiset eriytyvät yhä kauemmas toisistaan. Viinipuu-lista, jolla olen nyt, nimesi yhden teesinsä “kirkko kuuluu myös haisevalle pikkuserkulle”. Samoilla linjoilla oltiin myös viime srk-vaalien Kotiseurakuntana Paavali-ryhmässä. Kun nyt lähestymme Suomen 100-vuotisjuhlaa, tarvitsemme kirkkoa, joka ymmärtää sovinnonteon merkityksen, kutittelee ärsytyskynnystämme tarvittaessa ja tunnistaa erilaisten ihmisten kohtaamisen tärkeyden.
Miksi sitten uusi lista? Kokemuksesta voin sanoa, että uuden listan perustamisessa on omat riskinsä, mikä tekee siitä mielenkiintoista. Alusta aloittaessa joutuu ilmaisemaan omat arvonsa ja ajatuksensa selkeästi. Joutuu luomaan ja keskustelemaan pelisäännöt yhdessä. Olemmeko itseorganisoituva ryhmä, vai valitsemmeko johtajan? Kuinka teemme päätöksiä tärkeissä linjauskysymyksissä? Mitä ohjelmaan kirjoitetaan, mitä jätetään pois? Millä perusteella joukkoon otetaan muita jäseniä? Miten pidämme yhteyttä vaalien jälkeen?
Osallistuminen on minulle arvo itsessään. Viinipuu-lista on päätynyt itseorganisoituvaan malliin, jossa jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa ohjelman sisältöön ja jossa valta ja vastuu määrittyvät tekemällä. Iso osa meistä on ensi kertaa tällaista tekemässä. Tällaisia ryhmiä tarvitaan kirkkoon enemmänkin. Vaikka arvostankin kokemuksen tuomaa viisautta, vierastan tilanteita, joissa toimitaan niinkuin aina ennenkin on toimittu ja ryhmiä, joissa tahdin määräävät aina samat tutut henkilöt. Kirkossa on liikaa auktoriteetteja, joita ei kyseenalaisteta.
Mikään ei ikinä uudistu, jos ei olisi joukkoa ensikertalaisia, jotka laittavat viisaat päänsä yhteen ja lähtevät muuttamaan asioita Peppi Pitkätossun asenteella eteenpäin. On tottakai niin, että jos ja kun listaltamme valitaan uusia edustajia, on kirkolliskokouksen menettelytavat opiskeltava huolella.
Ps. Meidän listallamme on muuten sekä alle kolmikymppisiä että eläkeläispappi. Ikärasisteja emme ainakaan ole!
Minna hyvä, kaikki on jo valmista, on vain ihmisestä kiinni.