Ihmisten välinen vuorovaikutus edellyttää kieliä – niin sanoihin tukeutuvia kuin sanattomiakin.
Kirkko tarvitsee kieltä. Sana on ollut alusta asti keskeinen tekijä uskon ilmiöiden tulkitsemisessa ja välittämisessä.
Kieli elää ja muuttuu. Sitä muuttavat niin sisäiset kuin ulkoiset voimat.
Useimmat kielet paitsi jakavat tietoa kieltä osaaville myös sulkevat kieltä osaamattomat ulos. Kirkko on lähetetty kutsumaan ulossuljettuja. Sen on löydettävä keinot tavoittaa.
Kirkon sanoma kohtaa Suomessakin yhä uusia kulttuureita ja alakulttuureita. Uusissa ympäristöissä vanhat muotoilut saattavat epäonnistua sanoman välittämisessä.
Monilla elämän osa-alueilla kieli kehittyy kiivaalla tahdilla. Uudissanat paitsi kuvaavat uusia ilmiöitä myös etäännyttävät toisistaan eri alojen, elämäntapojen ja kulttuurien ihmisiä.
Yhä useammin kirkon kerhoissa, toimistoissa, musiikkiryhmissä, kirkollisissa toimituksissa, messuissa ja muissa yhteyksissä kuulee muitakin kieliä kuin saamea, ruotsia tai suomea. Yhä useammin kohdataan ihmisiä, joiden kielioppi ja sanasto kristinuskon suhteen ovat niukkoja. Monet ihmiset jäävät myös kohtaamatta, kun viesti menee liian kaukaa ohi.
Vieraat sanat eivät aina merkitse vieraita asioita, ja tutut sanat kätkevät joskus merkityksiä. Maailmanlaajuisen kristinuskon piirissä samoista asioista voidaan puhua eri sanoilla, ja samoja sanoja saatetaan käyttää ilmaisemaan eri asioita.
Kristinuskon sanoittaminen uudelleen nostetaan usein esille, kun puhutaan tulevaisuuden kirkosta. Uusia ilmaisuja tarvitaan, jotta sanoma olisi ymmärrettävä uusissa tilanteissa.
Pysyäkseen yhdessä ja yhtenä kirkko tarvitsee paitsi uusia myös yhteisiä sanoja. Nämä nousevat yhteiseltä pohjalta: kokemuksesta, Kirjoituksista, perinteestä, yhteisestä elämästä.
Uudistuminen koskee myös tekoja. Teot voivat liittää silloinkin kun sanat rajaavat. Kristinuskon tärkeimmät sanat ja teot ovat kulkeneet aina käsi kädessä. Tie on kulkenut niin sanoista tekoihin kuin teoista sanoihin.
Kielen ja uskon välinen suhde on mielenkiintoinen akateeminen kysymys. Se on myös ratkaiseva tekijä kirkon tulevaisuuden kannalta.
- Millaisia kokemuksia sinulla on haastetusta kielestä?
- Millaisia kokemuksia sinulla on yhteisen kielen löytymisestä?
”Tutkimukseen osallistuneista vain 5 prosenttia ilmoittaa olevansa erittäin uskonnollisia ja 14 prosenttia melko uskonnollisia.”
”Uskonto on jokaisen henkilökohtainen asia” -ilmaisusta
täysin samaa mieltä oli 74 prosenttia ja
jokseenkin samaa mieltä 18 prosenttia
Koulut ovat pitkään toimineen 19 prosentin vähemmistön ehdoilla, ottamatta huomioon 92 prosentin näkökantaa.
”Koska uskonto tai uskonnottomuus katsotaan lainsäädännössä arkaluontoiseksi tiedoksi, koulun toimesta tapahtuva lasten, perheiden tai lukiolaisten pakottaminen koko kouluyhteisön edessä julkiseen valintaan uskonnonharjoituksen ja sille vaihtoehtoisen uskonnottoman ohjelman välillä rikkoo uskonnonvapautta ja yksityisyyden suojaa. Lapsilla, vanhemmilla ja lukiolaisilla tulee olla oikeus pitää ”uskonasiat” yksityisasianaan samoin kuin Suomessa on vaalisalaisuus ja oikeus olla kertomatta poliittista kantaansa.
Luopuminen uskonnollisten tilaisuuksien järjestämisestä säästää rehtorin, opettajien ja varhaiskasvattajien työaikaa ja energiaa, koska heidän ei tarvitse järjestää myöskään vaihtoehtoista tunnustuksetonta ohjelmaa, vaan he voivat keskittyä kaikille lapsille ja nuorille sopivaan yhteiseen toimintaan.”
Mahdollista on, että ”uskovaiset” ovatkin luulevaisia tai toivovaisia. Luullaan, että jumala on tai toivotaan, että olisi. Olisi joku selitys kaikelle.
Tai ”ikävöiviä.”
jumalia ei ole, Jumala on.
Charlotta Lindfors :”Mahdollista on, että “uskovaiset” ovatkin luulevaisia tai toivovaisia. Luullaan, että jumala on tai toivotaan, että olisi. Olisi joku selitys kaikelle”
Esim. omalla kohdallani tuo ei ole vain ”mahdollista”, vaan totisinta totta. Jos ei uskota siihen, että Jumala ja hänen eettinen valtakuntansa on, ei uskota syntiinlankeemukseen eikä siihen, että Jumala halusi tuhota maailman, koska se oli tullut väkivaltaa täyteen, Ei uskota myöskään siihen, että Hän ”antoi ainokaisen poikansa”, joka Raamatun Rakkauden kaksoiskäskyssä antoi ihmiskunnalle ne valtakuntansa ”perustuslain” periaatteet, joita ihmisten tulisi noudattaa, että he eivät tuhoutuisi omaan rakkaudettomuuteensa ja väkivaltaisuuteensa.
Jos tähän ei uskota, jäljelle jää vaan aistihavainnon piiriin kuuluva todellisuus ja ”luonnon olemassaolon taistelu”, jonka käytännössä toteutuvan todellisuuden olemme nähneet mm. Hitlerin ja Stalinin ideologioissa.
Kysymykset ovat aika epämääräisiä. Tuskin vastaus kysymykseen ”oletko mielestäsi uskonnollinen” kertoo paljoakaan ihmisen vakaumuksen syvyydestä. Ja miten uskonto vaikuttaa ”päivittäisiin valintoihin”? Tuskin mitenkään, jos kysymyksen käsittää kirjaimellisesti. Päivittäiset valinnat kun ovat paljolti esim. seuraavia kysymyksiä: Mitä ostetaan päivälliseksi? Viitsinkö lähteä lenkille? Uskonto vaikuttaa pikemminkin elämän suuuriin valintoihin, kuten: Vienkö lapseni kasteelle? Maksanko kirkollisveroa? Otanko tavakseni käydä kirkossa vaiko olla käymättä?