Gnostilainen ajattelu on vallannut kirkkomme

Gnostilainen ajattelu on vallannut kirkkomme

Kristinuskoon on aina kuulunut lukematon määrä harhaoppeja. Raamattu on (myös) harhaoppisten kirja. Monet harhat ovat aikansa eläneet ja loppuneet. Toisaalta, ”uuspakanuuden” voimistuessa, on sellaisia alkukirkon harhoja jotka torjuttiin ja lopetettiin mutta – ovat tänä päivänä aivan uudessa kukoistuksessaan.
Tällainen harhaoppi oli ja on gnostilaisuus, gnostisismi. Lounais-Hämäläinen kirjailija, historioitsija Kaari Utrio Somerolta sanoo kirjassaan ”Eevan tyttäret”: ”Merkittävin näistä erilaisista opeista (alkuseurakunnissa) oli gnostilaisuus….Gnostilaisissa seurakunnissa naiset toimivat tasavertaisina miesten kanssa. Raivostunut kirkkoisä Tertullianus kertoo kuinka he opettavat, väittelevät, ajavat pois riivaajia, parantavat sairaita, saattavat vielä kastaakin! Gnostilaiskristityt nimittivät naisia papeiksi, jopa piispoiksi. Naiset profetoivat,ja he perustivat ja johtivat omia ryhmiään.” (siv.53,54)
Nyt tämä harhaoppi on ”pyyhkäissyt” yli koko kirkkomme ja useat, enemmän tai vähemmän luterilaiset kirkot. Gnostilainen ajattelu on vallannut kirkkomme opetusistuimen ja enemmistön kirkkokansastamme.
Tällainen menestys sillä oli syntyessäänkin n. 100 luvulla. ”Kristillinen” gnostilaisuus sai runsaasti kannattajia ja oli siten huomattava kristinuskon vihollinen. Gnostilaisuus hävitettiin. Mutta ”kaiku jäi” joka nyt todellisena faktana ”kaikuu” kirkkomme ylimmäiseltä opetusistuimelta.
Gnostilaiset, gnostikot hylkäsivät Raamatun kirjaimellisen tulkinnan. Heidän mielestään Raamattu oli väärässä muutamissa hyvin tärkeissä kohdissa. Kristinuskon ”vastenmielisyydet” ( risti, helvetti, paholainen jne) eivät kuuluneet heidän julistukseensa. Lisäksi he vihasivat ihmisiä jotka pitäytyivät Raamattuun ja Herran käskyihin. Raamattu ei ollut heille Jumalan (inspiroima) kirja.
Tällainen tilanne ja käytäntö on tosiasiaa Suomen ev.lut. kansankirkossa. Myös Tammelan Rovastikunnassa.
Kristuksen kirkon jäsenet eivät osallistu gnostilaispapittarien jumalanpalveluksiin. Ne ovat kristillistä teatteria. Pyhä Henki ei ole mukana Sanan vastaisessa toiminnassa. Naispastorin toimittamassa ehtoollisessa nautitaan pelkkää leipää ja viiniä. (Todistettu Tampereen Hiippakunnan Tuomiokapitulissa 2.8.1995 kirkkomme saarnalupani peruuttamisen yhteydessä).
Lopuksi gneesioluterilaisen tunnustus: ”Me asetamme Pyhän Raamatun kiistakysymysten tuomariksi, emme siitä syystä, että se sisältää kaiken välttämättömän, vaan koska kaikkea sellaista, mikä tavalla tai toisella on sen kanssa ristiriidassa, on pidettävä jumalattomuutena ja pyhäinhäväistyksenä.”(Oppi Jumalan sanasta: Johannes Gerhard siv.452)

Jukka Teininen
Forssa

    • ” Toivottavasti… toivon mukaan…”

      Tuli tuossa yllä toivomista oikein lisäbonuksin. No, ei se niin vakavaa, varsinkaan mm. yhden aivoverenvuodon ja yhden aivoverenkiertohäiriö-tilanteen jälkeen. Onneksi on yhä uudelleen saanut nousta jaloilleen ja tehdä ihan reippaasti töitäkin. – Se on totisesti ilo ja armojen armoa. Kiitos siitä!

    • Niin, Herra tekee totisesti arjen ihmeitä. Lääketieteen kehittyminen on suuri lahja ihmiskunnalle. Se hedelmät ovat vain jakautuneet maailmassa melko epätasaisesti.

      Mutta myös lääketiedekin ’kääntelee joskus käsiään’, kun ennuste muuttaakin suuntaa. Ne ovatkin sitten niitä Jumalan tekoja.

      Suunnanmuutokset voivat olla tietysti hyvään tai huonoon ja niiden keskellä nöyryys lienee kauneinta.

  1. Kristittyjen Vappujuhlat Jyväskylässä torstaina 1.5.2014

    – Klo 11.30-12 kokoontuminen Kauppatorille
    – Klo 12- JEESUS-MARSSI Radio Dein tahdittamana
    – Radiot, Suomen ja Israelin liput, banderollit, ilmapallot yms. ja iloista vappumeininkiä mukaan!
    – Järjestäjillä on jaossa myös plakaateja.
    – Kristillinen kirjakauppa Cor 13, Kilpisenkatu 5, tarjoaa pullakahvit kaikille Vappujuhliin osallistuneille klo 11-16!

  2. Olin ensimmäistä kertaa mukana Jeesus-marssilla. Oli mukava kokemus. Marssijoita oli kai noin 300-400. Marssia seurasi yllättävän paljon väkeä. Tuntui kivalta heilutella ylistyslippuja, joissa lukee (eng.) ”Tule Pyhä Henki!” ja ”Henki ja morsian sanovat: Tule!” (Ilm. 22:17).
    Myös jatkotapahtuma kauppakeskuksessa oli mielestäni onnistunut.

    Muutenkin on tosi hienoa, että vapunaikana järjestetään useita yhteiskristillisiä tapahtumia.
    ”Oksia on paljon, runko on yksi. Hän on Jeesus Kristus. Oksia on paljon, runko on yksi. Hän yhdistää meidät!” (Virsi 454 toinen säkeistö)

    Yleensä vapunpäivä on minulta mennyt peltotöiden merkeissä.

  3. Erotettakoon ns. virkäksysmys varsinaisesta gnostilaisuudesta.
    Olen itse ymmärtänyt (siis ajatellut), että ”gnostilaisuuden” syvemi ongelma on aivan muujalla kuin naispappeudessa sinänsä. Kyse lienee enemmänkin siinä, että perinteinen juutalaiskristillinen ihmiskuva alkaa olla ns. katoavaa kansanperinnettä. Tämäihmiskuvallinen muutos ei läpäise vain kirkkoamme vaan yhteiskuntaa laajemminin – riippumatta ns. virallisesta uskonnollisesta sitoutumisesta.

  4. Jukka, kiitos hyvästä blogista. On tärkeää osallistua Herran ehtoolliselle. Väärin toimitetulla ehtoollisella ei ole sen suurempaa merkitystä.


    Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.

    (Joh. 6:54‭-‬56 / FB38)

    • Lainaan Martin Lutherin Isoa katekismusta Herran ehgtoollisen toimittamisesta: ”Me väitämme tinkimättä: nauttikoon tahi jakakoon sakramenttia vaikka heittiö, hän nauttii oikean sakramentin, toisin sanoen Kristuksen ruumiin ja veren, aivan yhtä varmasti kuin se, joka hoiitaa sitä mahdollisimman kelvollisesti. Eihän se perustu ihmisten pyhyyteen, vaan Jumalan sanaan.”

  5. Martti Pentti Uskonpuhdistaja Luther on selittänyt:” Oikein jaetun ehtoollisen tulee olla “demonstratio” eli havainnollinen tapahtuma Jeesuksen asettamasta ehtoollisen vietosta. Kuta lähempänä ehtoollisen viettomme on Kristuksen ensimmäistä ehtoollista, sitä parempi se epäilemättä on, ja kuta kauempana siitä, sitä vaarallisempi.” Pitäytyminen apostolisessa opetuksessa on leivänmurtamisen edellytys. Me pelastumme vain evankeliumin kautta. Paavali kirjoittaa: “Te pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin.” 1. Kor. 15:2
    Kun siis Kirkon Herran Jeesuksen asettamasta Ehtoollisen vietosta on luovuttu voidaan sitten yhtyä Uskonpuhdistajan sanontaan: “Epävarma sakramentti ei ole lainkaan sakramentti.” Jumala ei ole Raamatussa esittänyt epävarmoja asioita vaan Jumalan sana on kaikissa kohdissaan varma ja Pyhän Hengen vakuutus annetaan Sanan ilmoitukseen uskovalle.
    Apostolisessa, luterilaisessa ehtoollisen vietossa saadaan ja nautitaan ”kuolemattomuuden lääkettä” Tämän johdosta saamme nauttia kerran sitä taivaallisissa, Karitsan aterialla.
    Jukka Teininen

    • Pelastumme todella evankeliumin kautta, Jukka Teininen. Paavali kiteyttää sen korinttolaisille pian tuon lainaamasi lauseen jälkeen näin: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,” – – – Kun väität Lutherin esittäneen niin tai näin, voisi vakuudeksi kertoa, missä teoksessaan hän sen tekee. Lainaan edelleen Ison katekismuksen lukua Alttarin sakramentti: ”Sana, jolla siitä on tullut sakramentti ja jolla se on siksi asetettu, ei näet tule vääräksi henkilön tai epäuskon tähden. Eihän hän sano: ’Jos uskotte eli olette kelvollisia, teillä on minun ruumiini ja vereni’, vaan hän sanoo: ’Ottakaa, syökää ja juokaa, tämä on minun ruumiini ja vereni’; samoin: ’Se tehkää’, nimittäin se, minkä minä nyt teen, asetan, teille annan ja teitä vastaanottamaan käsken. Tämä on samaa kuin jos me sanoisimme: ’Ollos kelvoton tai kelvollinen, tästä saat hänen ruumiinsa ja verensä niden sanojen voimasta, jotka liittyvät leipään ja viiniin.'”

  6. Niin sanotuissa gnostilaisissa kirjoituksissa ( Gnosis=tieto) Jeesuksen naisiin kohdistuvat puheet ovat hyvin kaksijakoisia. Toisaalta, hänellä on suuri inho miesten ja naisten välistä seksuaalista kanssakäymistä kohtaan. Inho kohdistuu juuri naisiin, ei niinkään miehiin. Hän uskoo, että tällaiset naisten teot tulevat loppumaan. Maria on eri mieltä asiasta.

    Hänelle kelpaa kuitenkin Martan ja Marian, kuten myös Magdalan Marian seura ja ruokaileminen heidän kanssaan. Ehkä siksi, että heillä ei mainita olevan aviomiehiä. He voivat omistautua Jeesuksen kuuntelemiseen.
    Jopa opetuslapsimiehilleen hän antaa ymmärtää, että Maria ymmärtää enemmän kuin muut. Joidenkin tietojen mukaan myös suutelee Mariaa.

    Valtakunta ei kuitenkaan Jeesuksenkaan mukaan kuulu naisille. Kun opetuslapset kateeellisina sanovat, ” Maria saa mennä pois joukostamme, ei naisista ole perimään valtakuntaa. Jeesus vastaa: ” Minä johdatan häntä ja teen hänestä miehen, teidän kaltaisenne ja niin hänestäkin tulee kelvollinen valtakuntaan. ”

    Kun opetuslapset kysyvät, kuinka on rukoiltava, Jeesus vastaa,” Rukoilkaa siellä missä ei ole naisia, ”

    Mutta Filippuksen evankeliumissa hän sanoo: ” Ne jotka sanovat, että Maria sikisi pyhästä hengestä, eivät tiedä mistä puhuvat, vai oletteko kuulleet, että nainen voisi tullut naisesta raskaaksi ” Pyhä henki on tämän mukaan femiominaisuus ja ”Pyhän hengen pilkkaa ei anneta anteeksi. ”

Jukka Teininen
Jukka Teininen
Saarnaaja (eläk.) Hengellinen työ Forssan Ev.lut. Srk Kirkkokuoro 1966 - 1978 Lähetyssihteeri 1975-1998 Forssan ev.lut. Srk oto Lähetystyön kannatusrenkaan ja Forssan Kristillisen Työväenyhdistyksen perustamiset 1996 Kirkon saarnalupa 1978-1995 .Piispa Kortekankaan peruutus 02.08.1995 Seppo Suokunnaksen ”tarpeettomuuslausunnon”avulla.(haamukirjoittaja) SLEY:n saarnalupa 1987 Seppo Suokunnaksen tekemä ”hyllytyspäätös” 08.05.1996 Taloudellinen tappio kirjoista 2.500 mk SRK-mestarin sijainen 1.8.1978-31.03.1985 Forssa ev.lut. Suomen Kristillisen Työväen liitto  oto saarnaaja 1979- Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys piirisihteeri 1990-eläkkeelle 1.2.1995 - Concordia r.y yhdyshenkilö 1995- Luther-säätiön perustamisasiakirja säädekirja 27.10.1999 Perustajajäsen. Luther säätiö , toimintavaltuutettu 2001-? Kirkkovaltuuston jäsen 1979-1982 Seurakuntaneuvoston jäsen 1983-1986 , 1995-1998