” Arkkipiispa sanoi, ettei meitä ole kutsuttu julistamaan ”kristillisiä arvoja” tai niihin perustuvia mielipiteitä ”….
Kristilliset arvot kuitenkin pitävät yllä evankeliumin toimintamahdollisuuksia ja myös sen julistamisen mahdollisuutta. Joten juuri mielipiteet arvoista ovat varmaankin kirkolliskokousedustajille keskeisen tärkeitä. Evankeliumi ei kykene toimimaan siellä missä kristillisille arvoja ei pidetä arvossa. Siksi arvojen esillä pitäminen on aivan yhtä tärkeää, kuin evankeliumin julistaminen. Monet hyökkäykset evankeliumia vastaan tapahtuvat juuri kristillisten arvojen vastustamisen kautta.
Sitä mukaa kun arvoja mitätöidään, niin sitä mukaa evankeliumi mitätöityy.
Evankeliumi toimii lupaamallaan tavalla vain tietyin edellytyksin. Jos nämä edellytykset kristillisten arvojen mitätöimisellä poistetaan, niin katoaa myös evankeliumilta mahdollisuus tuottaa sitä mitä se lupaa. Raamattu on ainoa lähde, josta voimme kristilliset arvot ammentaa. Muita arvoja ei voi asettaa näiden arvojen edelle.
Arkkipiispan toive kirkolliskokoukselle varmaankin oli se että edustajat pitäisivät kiinni Raamatullisista kristillisistä arvoistaan jotta keskustelut sujuisivat hyvässä hengessä.
Hänen tavoitteenaan ei kai ollut se, että he olisivat julistamassa toisilleen vain evankeliumia.
”Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä.” Matt. 7:6
”Yksi sovellus tästä liittyy Suomen ev.lut. kirkkoon. Monien julistuksessa kirkon perussanomaksi näyttää muodostuneen kaksi sanaa: armo ja rakkaus. Molemmat ovat hyviä sanoja. Mutta ne yksin antavat yksipuolisen ja vääristelevän kuvan Jumalasta ja hänen valtakunnastaan. Jos kansa luulee ja on nukutettu tilaan, jossa Jumalan pyhyyttä, viimeistä tuomiota, helvetin mahdollisuutta, parannuksen teon välttämättömyyttä ei myönnetä, ja julistamme heille ”halpaa armoa”, silloin heitämme helmiä, joita he eivät osaa arvostaa. Ei se heitä kiinnosta. Armon sana tallotaan jalkoihin. Jumalan sanan saarnassa pitää tänäänkin kaikua selvänä sekä laki että evankeliumi.”
https://mikatuovinen.net/alkaa-tuomitko-helmia-sioille/
Pitää kuitenkin muistaa, että Mika Tuovinen, jonka tekstiä Riitta Sistonen lainaa, on Mission Europe lähetysjärjestön työntekijä.
Mission Europe ei ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Toisaalta Pekka Veli Pesosen blogi koskettaa Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Tai ainakin blogikirjoitus perustuu arkkipiispa Luoman puheeseen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukselle.
Mikään ei tietenkään estä tuomasta kirkon ulkopuolisia tahoja keskusteluun mukaan, mutta on hyvä pitää mielessä, että kirkon ulkopuolisten järjestöjen opetus, arvomaailma ja linjaukset voivat poiketa monella tavalla evankelis-luterilaisen kirkon vastaavista.
Mikko N., Mika Tuovinen on pitkää ollut Suomen evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen johtaja ja sen yksi kirkon herätysliikkeistä. Turhaan tuota nykyistä toimeaan tähän vedät.
Luterilaiset Tunnustuskirjat, Yksimielisyyden ohje:
5. Laki ja evankeliumi
….
”Me uskomme ja tunnustamme, että Jumalan seurakunnassa on yhä uudestaan aina maailman loppuun saakka uutterasti tähdennettävä näitä kumpaakin oppia, mutta siten, että äsken mainittu tärkeä ero pysyy selvänä. Uuden liiton virkaan kuuluu saarnata lakia. Lain uhkauksin on katumattomat ihmiset saatava kauhistumaan, tuntemaan syntinsä ja tekemään parannus. Heitä ei kuitenkaan saa ajaa masennukseen eikä epätoivoon. Laki on nimittäin ”kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme” (Gal. 3:24). Se ei viittaa eikä ohjaa Kristuksesta pois vaan Kristukseen, joka on ”lain loppu” (Room. 10:4). Saarnaamalla pyhää evankeliumia Herrastamme Kristuksesta sanankuulijoita on sitten myös lohdutettava ja rohkaistava. Heidän on saatava kuulla, että Jumala antaa heille Kristuksen kautta kaikki synnit anteeksi, jos he uskovat evankeliumin; Jumalan ottaa heidät Kristuksen tähden lapsikseen sekä tekee heistä vanhurskaita ja autuaita. Tämä tapahtuu yksinomaan armosta, ansioita kyselemättä. Kuitenkaan he eivät saa käyttää Jumalan armoa väärin; he eivät saa tehdä syntiä armon toivossa. Tähän tapaan apostoli Paavali selittää lain ja evankeliumin välistä eroa perusteellisesti ja väkevästi 2 Kor. 3:7-9.
Nämä kaksi oppia, laki ja evankeliumi, on siis säilytettävä erillään, niitä toisiinsa sekoittamatta; toisen tehtäviin ei saa lukea sitä, mikä kuuluu toiselle. Muutoin käy helposti niin, että Kristuksen ansio ja hyvät teot jäävät varjoon. Evankeliumista tulee uudestaan lainomista oppia, niin kuin paavin kirkossa on tapahtunut. Kristityiltä riistetään se oikea lohdutus, jonka evankeliumi antaa lain heitä kauhistaessa. Paavinvalta päästetään ovesta takaisin Jumalan kirkkoon.”
….
Kiitos Riitta kun tulit sopivasti mukaan antamaan keskusteluun potkua. Taisit tulla ihan rukousvastauksena jopa.
.
Kiitos!?
Ihmisten kirjoittama kirjakokoelma ei voi olla uskon kohde. Raamattuhan kertoo ihmisten kokemuksia jumaluudeksi luulemastaan oliosta (jolla on monta nimeä). Raamattu kertoo enemmän ihmisestä itsestään, esimerkiksi miten väkivaltainen ihminen on. Ja jumalansa on samanlainen, tapatti poikansa. Ikään kuin ei olisi voinut ”lunastaa” epäonnistunutta ”luomustaan” pelkällä sanallaan. Sellainen jumala kuin on hänet ”luonut” ihminen. Väkivaltainen, pitkävihainen, kostava.
Uuteen testamenttiin onkin sitten lainattu vanhempaa tekstiä muualta.
Näen niin, että kristilliset arvot nousevat evankeliumeista (kuten Marko Sjöblomkin aikaisemmin totesi) ja saavat merkityksensä kristityn elämässä, ovat osa kristityn identiteettiä. Rehellisyys, oikeudenmukaisuus, epäitsekkkyys, ahkeruus, kyky asettua toisen asemaan, uskolliisuus – tällaisia arvoja tapaamme liittää kristillisyyteen. Mutta emme voi omia niitä vain itsellemme, sillä ne ovat yleisinhimillisiä ja nousevat erilaisista katsomuksellisista taustoista.
Kuuntelin arkkipiispan puheen jo tiistaina ja tulostin tekstin tänään. Minusta Tapio Luoma osuu oikeaan todetessaan, kuinka ”keskusteluissamme ja päätöksissämme tulee esille se arvomaailman moninaisuus, joka kirkossamme vallitsee”. Kun kuuntelin suorana tai jälkikäteen melkoisen osan kirkolliskokouksen keskustelua, havaitsin jälleen kerran, kuinka kaukana toinen kristitty saattaa olla toisesta jonkin inhimillisen arvon suhteen.
Minusta arkkipiispa aivan syystä toppuuttelee sitä, että julistaisimme omia mielipiteitämme kehystämällä ne ”kristillisillä arvoilla”. (Sitaatit eivät väheksy kristillsiä arvoja, vaan viittaavat niiden valjastamiseen keppihevoseksi.)
Niin, ns. kristillisissä arvoissa ei ole mitään vain kristityille ominaista tai vain heidän keksimäänsä.. Jeesus ei sanonut mitään arvoarvostelmaa, jota ei myös Seneca olisi sanonut. Perusarvot ovat olle myös suomalisessa pakanuudessa: Varastaa ei saanut eikä naida toisen vaimoa ja vanhempia piti kunnioittaa valehtelemien ei ollut sallittua vanhurskas eli oikeudenmukainen tuli olla, sairaita piti hoitaa, köyhiä auttaa jne. jne.
Seppo Heinolan esiin tuomat arvot ovat yleismaailmallisia. Arvoja, jotka pitävät yhteiskuntaa pystyssä. Niitä voi luetella paljonkin mutta niiden joukossa ei ole tiettyjä kristityn elämän arvoja, joista tässä on varsinaisesti kyse. Kristityn arvot ovat ominaisia vain uskoville, joita kristityiksi sanotaan. Joten uskova joutuu paljon tarkemmin punnitsemaan omia arvojaan jatkuvasti. Se mikä muille on aina luvallista ei ole sitä uskovalle. Ei ole mitenkään mahdollista , että muut kuin uskovat pyrkisivät elämään sellaisten arvojen mukaista elämää. Muilla kun ei voi olla mitään omakohtaista käsitystä niistä. Tullessani uskoon oma arvomaailmani muuttui totaalisesti. Saman olen nähnyt monen muunkin kohdalla. Näin kävi Sakkeukselle Vapahtajan kohdatessaan ja näin käy jokaiselle, joka uskoo Häneen Jumalan Poikana.
”…joukossa ei ole tiettyjä kristityn elämän arvoja, joista tässä on varsinaisesti kyse.”
Ja mitähän ne ovat siis sellaisia joita missään muissa uskonoissa tai maailmankatsomuksissa tai ylipäätään kulttuureissa isoissa tai pienisä yhteisöissä ei omintakeisesti ole tai ei koskaan ole ollut?
Minulla ei ole uskoontulon kokemusta, eikä ”maailma ole pyörähtänyt ympäri”, kuten jo aikoja manalle mennyt ystäväni uskoontulostaan kertoi. Olen siis elänyt arkista kristityn elämää.
Pekka Veli P., kerrot, että uskoon tullessasi arvomaailmasi muuttui totaalisesti, ja kirjoitat monille käyneen samoin. Kirjoitat, ettei yleismaailmallisten arvojen joukossa ”ole tiettyjä kristityn elämän arvoja”. Ja edelleen, että kristityn arvot ovat ”ominaisia vain uskoville”. Ja vielä, että se, ”mikä muille on _aina_ luvallista, ei ole sitä kristityille”.
Myönnän, etten pysy tässä oikein mukana enkä myöhemmästä kommentistasikaan pääse perille, mitä arvoja tarkoitat, arvoja, joista kristitty ei voi luopua luopumatta samalla uskostaan. Mitä ovat ne arvot, jotka ovat tyystin kristitylle ominaisia?
Aivan, kristitty uskoo Raamatun Kristukseen.
Jeesus Kristus on enemmän kuin vain ’Raamatun Kristus’. Hän ei pysyttele kirjankansien välissä vaan elää ja vaikuttaa seurakunnassaan.
Toki vaikuttaa seurakunnassaan mutta sanansa kautta. ”Te eksytte kun, ette tunne kirjoituksia sanoi Jeesus aikanaan. Ehkä tästä voi päätellä, mitä hän kehottaa tekemään ja myös sen, mistä hänet voi löytää.
”Ehkä tästä voi päätellä, mitä hän kehottaa tekemään ja myös sen, mistä hänet voi löytää.” Eipä tässä tarvitse mennä päättelemään. ”Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään. – – – Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. – – – Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”
Vaan, mistä olet tuon lukenut, ellet Raamatusta?
> Kaiken tämän pohjalta mietin ja kysyn: oletko sinä Mikko Nieminen kristitty? Jos olet, miten perustelisit myönteisen kannan noihin asioihin, kristillisesti ja raamatullisesti?
Hannele Rasi, tällä foorumilla on ollut tapana keskustella kunkin blogistin nostamasta aiheesta eikä mennä henkilökohtaisuuksiin kenenkään keskustelijan osalta. Toisen ihmisen uskon arviointi tai kyseenalaistaminen ei kuulu sivistyneeseen keskusteluun. Keskustelun tarkoituksena ei ole tulla iholle.
En halua ruokkia tällaista keskustelukulttuuria ja pidän kommentointityyliäsi tältä osin asiattomana. Jätän siksi vastaamatta kommenttiisi.
Mikko on ihan oikeassa siinä, että tänne ei kuulu suoraan henkilön persoonaan, tai uskoon kuuluvat analyysit. Ne ei kuitenkaan osu aina edes oikeaan, Emme edes oikeasti ole kanssakäymisessä toistemme kanssa. Naputtelemme vain konetta ja koneet keskustelevat keskenään. Niinpä virhearviot ovat jopa todennäköisiä. Reilussa keskustelussa tulee välttää turhaa toisen loukkaamista ja analysoidessamme toisiamme menemme siinä alueelle joka ei tue hyvää keskustelua.
Mutta mitä ovat ne kristilliset arvot, jotka erottuvat yleismaailmallisista arvoista. Arvot, joista uskova ei voi luopua, luopumatta samalla uskostaan. Näin kuitenkin moni tekee. On monia, jotka kertovat reilusti tuleensa joskus uskoon, mutta luopuneensa sitten siitä. Se kertoo siitä, että on arvoja, jotka ovat ominaisia vain uskoville. Joistakin arvoista luopumisestahan silloin täytyy olla kyse.
Usko kolmiyhteiseen Jumalaan, toivo ikuisesta elämästä, Isän Jumalan rakkaus, Jeesuksen Kristuksen armo ja Pyhän Hengen osallisuus. Nämä ainakin erottuvat yleismaailmallisista ja kuuluvat nimenomaan kristilliseen uskoon.
Pekka: ”Se mikä muille on aina luvallista ei ole sitä uskovalle.”
Paavali: ”Kaikki on minulle luvallista, mutta kaikki ei ole hyödyksi/rakentavaa.
En saa kuitenkaan minkään antaa hallita itseäni.”
Kari Roos, eiväthän luettelemasi asiat ole arvoja, vaan uskon ydinsisältöä.
Pekka Veli Pesonen esittää mielestäni hyvän kysymyksen. Voisin muotoilla Pekan ajatusta hieman eteenpäin ja esittää kristilliselle arvolla kaksi kriteeriä:
1) Henkilö on kristitty vain jos hän kannattaa kyseistä arvoa
2) Arvo erottaa kristityn ateistista eli ateisti ei kannata kyseistä arvoa
Listasin alempana listan arvoista, joka ei tietenkään ole täydellinen lista, mutta jos aloittaisimme pohtimaan sen kautta. Onko joku niistä arvoista sellainen, että se täyttäisi kristillisen arvon määritelmän?
Jos vaikka kokeillaan valita aluksi arvoksi perinteet. Henkilö joka arvostaa perinteitä haluaa vaalia ja säilyttää kulttuuria ja traditioita. Kysymys kuuluu, onko kristityn pakko pitää perinteitä arvossaan? Voiko henkilö silti olla kristitty, jos perinteet eivät ole korkealla hänen arvoasteikossaan? Onko niin, että kukaan ateisti ei arvosta perinteitä?
No kokeillaan vielä valita arvoksi suoriutuminen. Onko kristityn pakko olla kunnianhimoinen? Voiko osa kristityistä arvostaa kunnianhimoa elämässään ja joku toinen kristitty pitää sitä vähän tai ei ollenkaan tärkeänä omassa elämässään? Erottaako kunnianhimon määrä kristityn ja ateistin?
Kun rupeamme miettimään näitä kysymyksiä, huomaamme nopeasti, että kristillisten arvojen listaaminen on huomattavan vaikeata.
Me puhumme mielellämme kristillisistä arvoista, mutta jos meitä pyydettäisiin listaamaan ne, väitän että kovin moni ei osaisi niitä listata. Ehkä juuri tästä syystä arkkipiispa viisaasti kehotti lopettamaan kristillisten arvojen julistamisen.
Nyt arvo-käsitteen määritelmä alkaa venyä ja paukkua ja maalitolpat siirtuyä. Jos uskominen sinänsää on ’arvo’, se löytyy kaikista uskonnoista. En näe mielekkäänä esim. alka puhua kristilistä farkuista vain siksi että kristittykin saattaa käyttää farkkuja…
”…joukossa ei ole tiettyjä kristityn elämän arvoja, joista tässä on varsinaisesti kyse.”
Ja mitähän ne ovat siis sellaisia joita missään muissa uskonoissa tai maailmankatsomuksissa tai ylipäätään kulttuureissa isoissa tai pienisä yhteisöissä ei omintakeisesti ole tai ei koskaan ole ollut?
Jorma, ehkä niinkin. Pekka vain kysyi arvoja, joista uskova ei voi luopua, luopumatta samalla uskostaan.
Onko muita sellaisia arvoja, joista luopumalla luopuu myös uskostaan?
En kyllä ylipäätään pidä kahdesta sanasta, joita käytetään mielestäni vähän liian helposti ja ajattelemattomasti: hylkääminen ja luopuminen. Ne kuvaavat niin lopullista toimintaa ja ajattelua.
Ihminen voi esimerkiksi ”luopua” tietyn tyyppisestä uskosta luopumatta kokonaan uskosta. Toisin sanoen siis ymmärtää uskon asiat eri tavalla kuin ennen. Jos ihminen vaikka siirtyy jostain syystä kirkkokunnasta toiseen, saatetaan edellisessä väittää hänen ”luopuneen” uskosta kokonaan.
Arvot ovat käsitteitä tai uskomuksia, jotka ohjaavat valintaa, käyttäytymistä sekä tapahtumien arviointia. Arvot liittyvät toivottavaan käyttäytymiseen tai toivottaviin lopputuloksiin.
Shalom H. Schwartz on tutkinut paljon arvoja ja hän julkaisi vuonna 1992 listan kymmenestä arvosta, jotka hän katsoi löytyvän jokaisesta kulttuurista. Listaan ne tässä ja annan jokaisesta arvosta muutaman esimerkin, miten ne voivat ilmentyä:
1) Valta (esim. arvovalta ja varakkuus)
2) Suoriutuminen (esim. kunnianhimo ja menestys)
3) Hedonismi (esim. elämästä nauttiminen)
4) Virikkeisyys (esim. jännittävä elämä)
5) Itseohjautuvuus (esim. luovuus)
6) Universalismi (esim. tasa-arvo ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus)
7) Hyväntahtoisuus (esim. avuliaisuus ja uskollisuus)
8) Perinteet (esim. kulttuurin säilyttäminen)
9) Yhdenmukaisuus (esim. tottelevaisuus ja vanhempien kunnioittaminen)
10) Turvallisuus (esim. järjestäytynyt yhteiskunta ja keskinäinen luottamus)
Eli kun me puhumme kristillisistä arvoista, sikäli kun sellaiset on mahdollista edes määritellä, meidän pitäisi operoida tämän kaltaisilla käsitteillä. Jorma Hentilä mainitsi mielestäni aivan oikein, että Kari Roosin listaamat asiat eivät ole arvoja. Ja se lienee tämän keskustelun suuria ongelmia, että puhumme kristillisistä arvoista, mutta emme oikeastaan edes tiedä mitä arvot ovat ja siksi keskustelu menee helposti aidanseipäisiin.
”Arvot ovat käsitteitä tai uskomuksia, jotka ohjaavat valintaa, käyttäytymistä sekä tapahtumien arviointia.” Mielestäni usko, toivo ja rakkaus ovat nimenomaan tällaisia, eikö?
Eivät ehkä ole ”käsitteitä”, mutta toki ne ohjaavat valintoja, käyttäytymistä ja arviointeja.
Toistan vain edelleen tuon Pekan kysymyksen, että mistä arvosta uskova ei voi luopua luopumatta samalla uskostaan. Onko sellaisia arvoja?
Kirjoitin jo heti blogin ensimmäisessä kommentissa, että käsite ”kristilliset arvot” on hyvin hämärä ja moniselitteinen. Siinä olen Mikon kanssa samaa mieltä. Siksi en mielelläni itse käytä tuota sanayhdistelmää lainkaan.