”Toiset tykkää, toiset ei” oli erään valituksikin tulleen meppiehdokkaan slogan äskeisissä EU-vaaleissa. Se pätee myös suhtautumiseen pastori Kai Sadinmaan ajatuksiin, joita on kuultu kuunnelmissa, aamuhartauksissa, haastatteluissa ja viimeksi kirjassa ”10 käskyä kirkolle” (Into 2014).
Kirja tuli markkinoille näyttävästi teesien teippaamisella Helsingin tuomiokirkon oveen huhtikuun alussa. ”En kuuntele, en lue” on yksi tapa suhtautua häneen, mutta ei pidä heittää lasta pesuveden mukana pois.
Kirja on virkistävä lukukokemus, vaikka en kaikkea voi itse allekirjoittaa tai sanoa samalla tavalla.
”Särmä herättää mielenkiintoa.” Jos aikamme tiedon ja sanomisen tulvassa – myös kirkkoa, ja erityisesti kirkkoa ja uskontoa koskien – aikoo tulla huomatuksi, on oltava räväkkä ja liioiteltava, on esitettävä jotain radikaalia. Asian eri puolia pohtiva ja kokonaisuutta katsova kannanotto jää varjoon ja häviää infotuuleen.
Sadinmaa haastaa kirkon ja kristityt ajattelemaan. Uskommeko oikeasti siihen mitä opetamme, ja ennen kaikkia: olemmeko valmiit toimimaan opetuksemme puolesta, esimerkiksi taistelemaan heikkojen puolesta? Puolustammeko mieluummin omaa valtaa ja asemaa?
Kirjaa lukiessa tuli mieleen Lahdessa muutama vuosi sitten toteutettu jouluseimikilpailu. Oppilaitoksissa tehtiin monenlaisia seimiä. Yksi jäi mieleeni: suklaasta tehty seimi oli kuorrutettu kermavaahdolla. Onko se kuvaus tämän ajan kirkosta?
Sadinmaan perusteesi korostaa Jeesuksen yhteiskunnallista sanomaa. Sadinmaan sanoo Jeesuksen olleen omana aikanaan nimenomaan poliittinen vaikuttaja. Poliittinen tarkoittaa tässä yhteiskunnallista, sitä ei pidä sekoittaa nykyiseen puoluejakoon. Sadinmaan ajatuksia on leimattu vasemmistolaisiksi, mutta itse ajattelen niiden kuitenkin olevan yleisinhimillisiä. Kaikki voivat ottaa niistä osansa – kaikki saavat plussia ja miinuksia. Kyse on ihmisten ratkaisuista ja ihmisen puolustamisesta.
”Evankeliumin on oltava kivi kengässä, ei miellyttämistä vaan haastamista”, sanoo Sadinmaa. ”Kirkon on oltava merkki.” Hänen mielestään kirkko on historiansa aikana mielellään hengaillut vallan kanssa ja pönkittänyt sitä − ja tekee niin edelleen.
Kai Sadinmaa tekee hyviä kysymyksiä: Kirkko tukee syrjäytyneitä, mutta puututaanko syrjäytymisen syihin? Sijoittaako kirkko eettisesti oikeisiin kohteisiin? Ovatko oppi ja rituaalit ihmistä tärkeämpiä? Miksei kirkko uskalla ottaa homouteen (=ihmisoikeuksien puolesta) selvää kantaa? Kirkko oli syntyaikoinaan kehityksen etujoukko, uuden airut – miten on nyt?
Hän myöntää, että jos kirkko taistelisi sanomansa puolesta ja oikeasti haastaisi yhteiskunnan valtaa pitävät, se olisi vainottu ja sysätty marginaaliin.
Mielestäni laajasti ajattelevalla ja myötäsukaisella kansankirkolla on puolensa. Se kuitenkin yhdistää laajemmat joukot kirkon sanomaan, vaikka kevyemminkin, kuin vain ”huutelemalla kadunkulmista”. Mutta kirkossa on kuunneltava kritiikkiä ja kirkkoa pitää koko ajan uudistaa.
Ajattelen myös, että Sadinmaan kritiikin kohteissa kuten globalisaatiossa, EU:ssa ja eurossakin on paljon hyvää. Kaikkien rakenteiden hyvyys tai huonous tai peräti pahuus on lopulta riippuvainen ihmisten toimista.
Sadinmaan teesit herättävät ajattelemaan. Ajattelun tulee johtaa tekoihin, jotka tekevät maailmasta paremman. Tarvitaan sekä arvostelijoita että rakentajia.
On mukava vaihdella viestejä hyvät yleistiedot omaavan ihmisen kanssa, kuten sinun, Tuula H.
Toisella tavalla ajattelevan ihmisen ymmärtämiseen kannattaa aina pyrkiä. Niin tässäkin tapauksessa. Ero on kuitenkin ihan muussa kuin käsitteiden erossa. On kysymys kahdesta uskonnosta, joiden perusta on kokonaan toinen. Sen mukaan eroaa myös elämä niiden piirissä toisistaan.
Aivan, kokonaisuuden ymmärtämiseen luterilainen teologiamme
todella on pyrkinyt ja pystynyt.
Armolla kelluminen.
Jo 1500-luvulla hurmehenget Saksassa syyttivät luterilaisia
tällaisesta, koska korstivat synergista oppiaan.
Se miten ihminen luetaan Jumalan silmissä kelpaavaksi, on
kokonaan toinen asia kuin kelpaavan (armoitetun) ihmisen
elämä kristittynä.
Kommenteissasi nämä kaksi asiaa näkyvät menevän sekaisin.
Kaikki se, mitä ihminen voi uskossa eläen saada aikaan,
oli se traktaattien jakamista tai uskosta puhumista,
on Pyhän Hengen työtä ihmisessä.
JOS sillä pyritään lisämään kelpoisuutta Jumalan edessä,
kuten tunnut korostavan, on se juuri sitä, mistä Paavali
Galatalaiskirjeessään varoittaa: itsevanhurskautta, koska se
turhentaa Jeesuksen Kristuksen sovintokuoleman.
Jehovantodistajien oppiin ajatus ”ansioton armo” ei sovi – se on tunnettu asia.
jorma ojala :”JOS sillä pyritään lisämään kelpoisuutta Jumalan edessä, kuten tunnut korostavan, on se juuri sitä, mistä Paavali Galatalaiskirjeessään varoittaa: itsevanhurskautta, koska se turhentaa Jeesuksen Kristuksen sovintokuoleman.”
Luterilaisessa kirkkojärjestyksessä sitoudutaan Augsburgin tunnustukseen ja ”Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.”
Luterilaisen Raamatun pyhä sana on erilainen kuin ortodokseilla ja katolilaisilla. Miksi pitäytyminen vain luterilaiseen Raamattuun ei ole ”itsevanhurskautta”?
Olen ymmärtänyt, että jos halutaan sitoutua Augsburgin tunnustukseen, se tarkoittaa, että siihen sitoudutaan kokonaisuudessaan, ja ainakaan itse en voi hyväksyä esim. sitä, että ”turkkilaiset [=islaminuskoiset kuten esim. tataarit] ovat kristillisen kirkon ja kaiken kristillisyyden perivihollisia” tai että esim. luostarilupaukset ja paastopäivät ovat hyödyttömiä ja evankeliumin vastaisia.
Onko tuo hyväksymättömyys itsevanhurskautta ja onko Jeesus Kristuksen sovintokuoleman turhentamista esim. se, että olen tukenut Unicefin kautta Venäjän intervention vuoksi Krimiltä paenneiden islaminuskoisten tataarien hiv-sairaiden lasten hoitoa?
jorma ojala: ”Jehovan todistajien oppiin ajatus “ansioton armo” ei sovi – se on tunnettu asia”
Taas lähdet valehtelun ja herjauksen linjalle, joka jo sinänsä osoittaa, että Jumalan henki ei voi sinua ohjata, jolla kerskut (ehkä joku muu henki mahdollisesti). Kirjoitin aiemmin todistajien uskonkäsityksistä seuraavaa:
”Kokonaisuutena kuoleman, epätäydellisyyden ja synnin orjuuteen joutuneen ihmisen pelastuminen on Jumalan armoa ja ansaitsematonta hyvyyttä. Omilla teoillaan ja voimillaan ihminen ei sitä koskaan pysty ansaitsemaan ilman Kristuksen lunnaiden hyötyä.
Silti jos näkemys perustetaan Raamattuun, ei kristillisyys ole pelkkää armolla “leijailua.” Jotain vaaditaan ihmiseltä itseltäänkin.
Armosta ja ihmisen omasta osuudesta on tietysti turha kinastella. Täysin toisilleen vastakkaista asiaa osoittavia kohtia voi halutessaan joku poimia Raamatusta. Asian ymmärtäminen vaatikin Raamatun ja kristillisyyden tarkistelua kokonaisuutena.”
Jeesus ei ollut politiikan edustaja, vaan Jumalan Poika, joka tuli kuolemaan kaikkien ihmisten puolesta. Näin Hän ratkaisi ihmisen syvimmän ja kipeimmän ongelman, Kun ihminen uskoo Jeesukseen ja ottaa Hänet vastaan omana Vapahtajanaan, saa synnit anteeksi, niin sydän muuttuu ja siitä seuraa myös muutos elämän ja iäisyyden arvoissa.
Kirkko ei siis ole kivi kengässä, joka tekee kipeää. Vaan sen tulee olla Jumalan Valtakunnan Sanan saarnaaja ja tuhlaajalasten etsijä ja vastaanottaja.
Vesa Ahlfors,. miksi Jumalan armosta todistaminen synnyttää vihaa?
Lähtökohtaisesti on kai niin, ettei kenelläkään ei-jehovantodistajalla voi olla Henkeä – jehovantodistajan mielestä, joten se siitä.
Kun tarkastelemme jt.ien oppia, ei se muuksi muutu siinä, että sana armo ja Kristus esiintyvät sanallisessa
ilmaisussa.
Jehovantodistajien pelastuskäsitys perustuu ihmisen omaan vaikutukseen pelastumisessaan.
Käsitys Pyhän Hengen saamisesta on myös varsin merkillinen, kuten Vesan kirjoitus osoitti
Tilanteeseen sopii Lutherin ilmaisu: ”Heissä vaikuttaa tekojen Perkele, he puhuvat uskosta, mutta tarkoittavat
kuitenkin töitä”.
Luterilainen tunnustuksemme opettaa Raamatun pohjalta. Armo on ansioton.
Room 5:
1. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo
jorma ojala: ”Kun tarkastelemme jt.ien oppia, ei se muuksi muutu siinä, että sana armo ja Kristus esiintyvät sanallisessa ilmaisussa. Jehovantodistajien pelastuskäsitys perustuu ihmisen omaan vaikutukseen pelastumisessaan.”
Kun en nyt viitsi jorma ojalan tapaan tautologisesti alkaa toistamaan lukemattomia kertoja täysin samoja asioita, niin alla olevissa linkeissä todistajien Raamattuun perustuvia näkemyksiä asioista joista tämä kerta toisensa jälkeen jankuttaa.
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi-ru/2005404#h=0:0-23:756
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi-ru/2000403#h=0:0-26:215
http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi-ru/2010244#h=8:0-8:783
Ote Vartiotornin kirjoituksesta 1.6. 2005, sivulta 14: ”
”Teidät on – – pelastettu uskon välityksellä – –. Se ei johdu teoista, jotta kenelläkään ei olisi syytä ylpeillä.” (EFESOLAISILLE 2:8, 9)”
”MONET ylpeilevät nykyään saavutuksillaan ja herkästi kerskuvat niistä. Kristittyjen ei tule olla sellaisia. Heidän ei tule korostaa omia aikaansaannoksiaan, ei edes niitä, jotka liittyvät tosi palvontaan. Vaikka he iloitsevat siitä, mitä Jehovan kansa kokonaisuudessaan saa aikaan, he pitävät oman osuutensa taka-alalla. He ymmärtävät, että oikeat vaikuttimet ovat Jehovan palveluksessa tärkeämpiä kuin omat saavutukset. Jokainen, joka saa lopulta ikuisen elämän lahjan, saa sen uskon välityksellä ja Jumalan ansaitsemattomasta hyvyydestä, ei omilla aikaansaannoksillaan. (Luukas 17:10; Johannes 3:16.)”
Minusta Annikki Salo on kauniisti ilmaissut tämän asian, ja Kirkolla on puutteistaan huolimatta paljon annettavaa.
Sen sijaan lahko, jonka mukaan pelastuksen edellytyksenä on heidän joukkoonsa kuuluminen, on irti Kristuksesta.
Siitä todistavat sellaiset opinkäsitykset, että Pyhä Henki annetaan ”totteleville” tms.
Tottelemattomuus ei tietenkään ole hyve, vaan Jumalan tahtoa vastaan, mutta ihminen ei voi omalla tottelevaisuudellaan saavuttaa pelastuksen tiellä mitään, koska vain yksi on totellut:
Jeesus Kristus aina kuolemaan asti.
Tuula, hyvin historiaa tuntevana voisit ehkä kysyä toisinkin.
Mitä mahdat tarkoittaa luterilaisella Raamatulla? Ortodoksit käyttävät samaa kuin mekin, Suomessa.
Balkanin ja Unkarin kansojen kokemukset turkkilaisista eivät liene ihan samanlaisia kuin meidän Alanyan rannoilla pasteerailevien suomalaisten. Sitten syntyi se bosniakkien tarina, eikä se taida olla ihan menestys eikä kaunis tarina. Ehkä virolaisten vaiheet antavat pientä osviittaa siitä, mitä noilla CA:n sanoilla tarkoitetaan.
Jorma Ojala :”Mitä mahdat tarkoittaa luterilaisella Raamatulla?”
Erot näkyvät täällä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Raamatun_kirjoista
”Herättävä” vaikutus oli myös sillä evl.kirkon papilla, joka kielsi väärentämästä Jumalan sanaa, kun vielä ortodoksikirkon jäsenenä siteerasin hänelle Viisauden kirjaa.
Arvioin asioita antamasi vastausten perusteella, ja niiden perusteella on ilmiselvää, että jt:ien pelastusoppi on toinen.
Tarkoitan esimerkiksi kommenttejasi, jotka koskivat
Room 8:1, Apt 5
Kun vanhurskautuminen ja pyhityselämä menevät jatkuvasti keskenään sekaisin, kertoo se Raamattua tuntevalle selvää kieltään siitä, että vanhurskauttamisoppi on synerginen.
Sama pätee käsitykseen kristillisestä rakkaudesta, kuten järjestönne
menettelyohjeet erotettujen jäsenten kohdalla todistavat.
Nämä asiat ovat yleisesti tunnettuja, eivät yksin minun
löytöjäni.
Hyvin uskossaan rakennettu huomaa nämä ongelmakohdat nopeasti..
Siksi jehovantodistajat menestyvät vain silloin kun keskustelukumppanit ovat tietämättömiä Raamatusta tai eivät ole
aktiivisia uskovia.
Kristus on sinutkin kutsunut Jumalan lapsen vapauteen,
elämään armossa ja iankaikkisen elämän toivossa.
Sielujemme viholliselle synerginen uskonfilosofia on mieluinen, koska se väheksyy sitä, mitä Kristus puolestamme teki.
jorma ojala; ”Sama pätee käsitykseen kristillisestä rakkaudesta, kuten järjestönne menettelyohjeet erotettujen jäsenten kohdalla todistavat.”
Sehän taas perustuu 1. Korinttilaiskirjeen ja eräiden muiden uuden testamentin kohtien selviin ohjeisiin kristilliselle seurakunnalle (siteeraus uudesta kirkkoraamatusta):
”9 Sanoin kirjeessäni teille, että teidän ei pidä olla tekemisissä siveettömästi elävien kanssa. 10 En tarkoittanut tämän maailman siveettömiä enkä ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä kokonaan pois maailmasta. 11 Nyt täsmennän vielä: jos jotakuta sanotaan veljeksi mutta hän on siveetön tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, älkää olko tekemisissä hänen kanssaan. Älkää edes aterioiko tällaisen kanssa. 12 Ei kai minun asiani ole tuomita ulkopuolisia? Ettehän tekään tuomitse muita kuin omaan piiriinne kuuluvia. 13 Ulkopuoliset tuomitsee Jumala. ”Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.”
2. Johanneksen kirje: ”9 Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa. Jokaisella, joka tässä opetuksessa pysyy, on sekä Isä että Poika. 10 Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä. 11 Se, joka lausuu hänet tervetulleeksi, osallistuu hänen pahoihin tekoihinsa.”
Sadinmaa astui tuohon risuparta-radikaali-papin ”virkaan”, kun ”viran” edellinen hoitaja eläköityi.
Virankuvaan kuuluu vasemmistolaisuus, sen radikaalissa muodossa, hyvä ettei vallankumous. Tästä seuraa poliittinen pinnallisten yksisilmäisten tuomioiden ja fraasien huutelu, ilman perusteluita tai yhtään yritystä ymmärtää, ettei monimutkaisessa maailmassa ongelmia ratkaista mustavalkoisin ajatuksin.
Joka tykkää tommoisesta, niin menköön pettämään itseään.
Olen ottanut esiin kerta toisensa jälkeen samoja asioita, joihin en ole saanut vastausta.
Kaipa siitä tulee tautologiaa.
Otetaan nyt vaihteeksi Pyhän Hengen saaminen.
Jehovantodistajien opetuksen mukaan se annetaan tottelevaisuudesta, mutta Uusi testamentti sanoo toisin: uskosta. Miksi jt:t eivät pysy Raamatun opetuksessa, vaan vääristävät sitä?
Tämä tottelemisen esiin ottaminen ilmentää sitä tosiasiaa, että jehovantodistajien opetus on synerginen.
Pelastus ei ole yksin uskosta.
Tiedämme hyvin, mistä tällainen opetus Paavalin Galatalaiskirjeen mukaan on peräisin. Siksi sitä tulisi kavahtaa.
Ei ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat. (Room 8)
Aika iso joukko suomalaisista sanoo uskovansa. Meno ei kyllä useinkaan osoita, että näiden toimintaa ohjaisi se pyhä henki. Näin voinee sanoa ilman että pyrkisi arvosteluun ja toisten tuomitsemiseen.
Raamattu sanoo sen pyhän hengen vaikutuksista ihmisiin mm. seuraavaa:
Apostolien tekojen 1. luku (uusi kirkkoraamattu): ”8 Mutta te saatte voiman, kun pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka.”
Galatalaiskirjeen 5. luku: ”22 Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, 23 lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki. 24 Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen.”
Aivan!
Se. että suurin osa suomaisista sanoo uskovansa, olematta kuitenkaan uskossa.
ei vaikuta mitenkään siihen, mitä pelastava usko Raamatun mukaan on – ja mitä se ei ole.
Tuon esiin sen, että jehovantodistajien usko ei ole Raamatun mukaista.
Mielenkiintoinen detalji on jt:ien käsitys Pyhän Hengen saamisesta. Raamattu sanoo toisin.
Tervetuloa Jumalan lasten vapauteen, uskomaan armosta, ilman mitään taksvärkkiä.
Pyhä Henki on silloin opettava. puolustava ja lohduttava sinuakin!
Room 4:
5. mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;
jorma ojala: ”Aivan! Se. että suurin osa suomaisista sanoo uskovansa, olematta kuitenkaan uskossa…”
Mikähän sitten todistaa ja takaa sen, että sinä olet uskossa, etkä vain sano olevasi sitä. Ei ainakaan tämän ketjun kirjoituksesi.